20190821

(jatkoa edellisen) Ja värittämisen ihanuus

Kun piirtäminen, varsinkin linejen tekeminen on minusta tosi vaikeaa, vähän ärsyttävääkin ja oikein erityisen aikaavievää, linejen värittäminen puolestaan on sellaista, jota voisin tehdä vaikka koko ajan! Olen tehnyt postauksen siitä, miten olen värittämisessä kehittynyt, ja varmaan juuri oman kehityksen näkeminen motivoi minua niin kovasti jatkamaan. Vieläkään en ole Mestari, mutta jos väritän tarpeeksi, olen jonain päivänä mestari.

Ihan tasojen määrää ja tekniikkaan olen hionut paljon. Jos ette nyt naura tämänhetkiselle tasolleni, niin kerron miten nykyään väritän. Käytän siis Kritaa.



Ensin minulla on linet yhdellä tasolla, hevosen flat-väri toisella ja takimmaisten jalkojen (vtj, vej) värit kolmannella tasolla. Unohdan takimmaiset jalat ja ryhdyn hommiin. Värittelen varjostuksia aika varovasti ja melko vaalealla samalle tasolle pohjavärin kanssa. Ennen tein varjoille oman tason, mutta onneksi kerran uskalsin kokeilla kaiken länttäämistä samalle tasolle! Tämä toimii minulla paljon paremmin.



Sitten varjojen päälle aina vain tummempia ja varovaisempia varjoja, aina vain samalle tasolle. Pää on tällä hetkellä minulle vaikein juttu, niin kuin näkyy. Ennen olivat jalat.



Mistä tiedän, että varjoja on tarpeeksi? Siitä, että minua alkaa kyllästyttää niiden lisääminen. Silloin lisään vieläkin samalle tasolle tosi varovaisia valoja. vtj ja vej ovat edelleen flat-väreissä. Välillä kesken valotuksen palaan takaisin varjostamaan. En ikinä poimi värejä kuvasta, vaan yritän aina löytää ne paletista. Sillä tavalla uskon saavani väreihin vähän vaihtelua ja elävyyttä.



Lisään kirkkaampia valoja. Taas valoja on tarpeeksi siinä vaiheessa, kun kyllästyn. Silloin väritän kaviot ja jouhet ihan millä tahansa värillä saadakseni muodon esiin. Randomin värisen muodon päälle väritetään sitten joskus.




Vähiten pidän jouhien tekemisestä, varmaan juuri siksi, että se on minulle vaikeinta. Paljoa häävimpiä en vielä näistä saa, vaikka olisin yrittänyt pidempään.



En ole oikea taiteilija. Oikea taiteilija tekee ensin taustan ja sitten värittää hepan siihen. Minä tykkään tehdä niitä heppoja ja sitten pilata ne vain jollain millä lie taustalla viime metreillä. :DD 





Lopuksi säädän värejä. Se on turhaa, koska näyttöni vääristää ne. Kun katson piirustuksia puhelimella, ne ovat tosi värikylläisiä ja tummia, vaikka näytölläni ne ovat romanttisia ja pliisuja. Minun näytölläni tässä on haalea kesäilta. Puhelimeni näytöllä tässä on aika psykedeelinen syysyö. Mutta ihan hyvä se on hei. Siitä, että kyllästyn tekemään, tiedän kuvan olevan valmis. Kyllästyin, joten tästä tuli valmis. :) Taas kerran tämä on taitojeni ylärajoilla, ja vaikka joidenkin muiden tekemiin verrattuna tämä ei ole mitään, minä olen tosi ylpeä tästä kuvasta tällä hetkellä!


20190818

(Linejen) piirtämisen vaikeus

Aika piirrospainotteista asiaa on ollut viimeaikoina, mutta eikös ihminen saa puhua siitä, mistä kulloinkin on innostunut? Aloitin uuden työn ja ihan kaikki aika on mennyt joko siihen, hengissä pysymiseen tai koirien hoitamiseen, ja mitä on jäänyt jäljelle, olen laittanut Hopiavuoreen. Nyt on ekaa kertaa aikaa vähän piirtää ja kirjoittaa piirtämisestä. Ja etenkin yrittää analysoida, mikä ihme piirtotekniikassani mättää. Kertokaa, jos on vinkkejä. (Linejen tärinän kanssa olen luovuttanut fyysisten rajoitteiden takia, mutta muuten.)


Kun piirrän heppaa alusta asti itse, aloitan piirtelemällä palleroita ja viivoja. Taisin oppia tämän joskus ala-asteella jostain hepanpiirto-oppaasta ja en ole edes kokeillut muuttaa tapojani. Tässä vaiheessa on tärkeää, että hepalla on neljä jalkaa, vain yksi pää, ja että sen tunnistaa hyvällä säkällä joko hevoseksi tai hirveksi. Jällkikäteen katsoessani tässä kuvassa häiritsee eniten alaselkä/lantio, mutta piirtäessäni en nähnyt tässä muuta vikaa kuin että takaosa näytti pieneltä. 


Kun minulla on palloja ja viivoja, piirrän päälle heppaa vähän tummemmalla värillä. Tätä taidan tehdä nähdäkseni pahat rakennevirheet ennen kuin linetän. Tämä saattaa kuitenkin olla aika turhaa, koska en edes tunnista rakennevirheitä, vaikka ne tanssisivat edessäni sinisiksi väritettyinä. Linet minun on joka tapauksessa helpompi tehdä, kun alla on edes tällaiset epälinet. Tässä vaiheessa näin, että takapuoli on liian pieni, pää on liian suuri ja en tykkää oikeanpuoleisesta takajalasta. 


Linetysvaihe 1: epäsiistejä linejä. Suurensin takapäätä, pienensin päätä. Kaviot alkoivat näyttää jättimäisiltä. Pienensin niitäkin. Linet ovat epätasaiset, heiluvat.

Siistin linejä, lisäsin etujalan. Vasen takakavio alkoi näyttää epämuodostuneelta, korjasin sen. Tässä vaiheessa katselen kuvaa viisimiljoonaa kertaa peilikuvana, vertaan sitä valokuviin jne. (Nyt vertasin tätä VV:lta joskus ostamaani rakennekuvaan, ja harmitti ihan tosi kovaa, kun tämä alkoi näyttää muodoiltaan liian pyöreältä. No, tuli parempi mieli kun vertasin tätä Pirje Fager-Pintilän ottamaan kuvaan. Hevoset ovat ihan tosi erilaisia. Vertailukuvista vasen on VV:n ja oikea Fager-Pintilän.) Tässä vaiheessa ongelmaksi muodostuu aina se, että mallia osaan ottaa, mutta en tunnista hyvää rakennetta sen paremmin kuin huonoakaan. Jos taas piirrän yhdestä ainoasta mallikuvasta, koska joku on sanonut siinä olevan hyvärakenteisen hevosen, alan kopioida kaikkea ihan liian tarkasti uskaltamatta ottaa yhtään vapauksia. Rakennetietämyskään ei parane, vaikka opettelisin piirtämään ulkomuistista kaikille hevosille saman rakenteen...Okei: tässä taitaa olla suurin ongelma. Minun pitäisi opetella näkemään, millainen on hyvä, tai edes OK rakenne. Varmaan oppisin, jos varjotuomaroisin itsekseni PKK:n ja NJ:n näyttelyitä ja uskaltaisin tarvittaessa lähestyä tuomareita paria perustelua joihinkin juttuihin pyytäen...


Lopputulema kaikessa vertailussa oli kuitenkin tämä. Siistin linejä, tein ihan pieniä muutoksia ja muutin pään asentoa. Nyt otan taukoa tästä kuvasta ja muokkaan sitä vielä. Tauon jälkeen näkee paremmin. Nyt jo alkaa tuntua siltä, että muutan selkää ja takapuolta vielä... :D Tästä on tulossa todennäköisesti uusi rakenne Sacramento II:lle, ja sen hyvyydestä ei ole mitään takeita. Onpahan kuitenkin itse yritetty välillä, ja tällä kertaa ihan lineistä asti. :DD Saavutus se sekin on minunlaiselleni.

20190808

Kun mun hepat vaan on Finest

Leuhkan otsikon takana on leuhka teksti. Mulla on kaksi itse väritettyä heppaa, jotka ovat nyt saavuttaneet PKK:n arvonimen Finest. Hauska (tai no, aika tylsä) tarina on se, että toinen sai sen jo edellisvuonna, mutta en muistanut sitä anoneeni, ja toisella olisi myös ollut siihen tarvittavat sertit jo kauan sitten, mutten tajunnut anoa. Nämä arvonimet ovat siis ihan uusi juttu minulle. On kai jo selvää, että PKK ei ole minulle ennestään hirveän tuttu, kun "en osaa piirtää" ja "en osaa värittää".

Vaikka olen rutissut jo pitkään suhtautumisestani laatispalkintoihin, niin tämä on nyt sellainen palkinto, joka tuntuu minusta tällä hetkellä ihan huikealta saavutukselta. Tai no, jokainen EO-sertikin on ollut ihan uskomattoman hienoa saada itse väritetyillä kuvilla. Nyt tuntuu, kuin minä saisin palkintoja siitä, että olen jaksanut harjoitella tosi paljon, eikä niinkään siltä, että hepat saisivat arvonimiä. (Vitsit miten hienolta musta tuntuukaan silloin joku päivä, jos joskus ekan kerran palkitaan ihan kokonaan itse tehty kuva!)

Vaikka aikaa näistä kuvista on kulunut, olen vieläkin ylpeä. Toki näen jo sellaisia virheitä, joita en aluksi ollenkaan nähnyt. Atomipommipormestarista ainakin näkee, kuinka olen tuijottanut liikaa mallikuvan valoja ja varjoja osaamatta käyttää Tean ihania linejä tarpeeksi hyvin hyödykseni ja saanut siksi etuosan muistuttamaan enemmän rusinaa kuin hevosta. Soittakaa Paranoidin heikko kohta taas ovat jalat.


Soittakaa Paranoid
tausta Dansku


Atomipommipormestari

Laitetaan tähän alle vielä Atomipommipormestarin tytär, Skylla. Skyllan idea on, että se olisi saman värinen kuin isukki, ja muutenkin tosi saman näköinen. Skylla on nyt mennyt ekoihin näyttelyihinsä ja tuloksia odotellaan erittäin jännittyneenä. Minusta Skylla on huomattavasti isukkiaan nätimpi ja mattapintaisena söpömpi. Ja niinhän sen kuuluukin olla, koska näiden kahden kuvan välissä taas vähän aikaa! Tottakai parannettavaa on aina vain. Nyt mulla on joku taantumavaihe ainakin kaulan kanssa... Osaksi se johtuu minusta, osaksi koneeni ihmeellisestä näytöstä. Vuoden päästä näen taas lisää mokia, ja sekös se hauskaa on! Siitä tietää, että on kehittynyt taas vähäsen. Toivottavasti silloin nauran ainakin Skyllan kuvan taustalle, vaikka juuri nyt tämä on minusta hienompi kuin ylempien valokuvataustat ihan vain olemalla piirretty.

Skylla

Tea on tehnyt kaikkien näiden heppojen linet ja siten suonut minulle mahdollisuuden olla näin tosi tosi tosi iloinen omasta kehityksestäni ja virtuaalihepoistani. Kiitos ihan superisti vapaasti kopioitavista lineistä aivan kaikille, jotka ovat ikinä niitä tuottaneet!

Mun seuraava homma on selvittää, katoaako Atomipommipormestarin sertit, jos muokkaan tuon sen etuosan vähemmän rusinaksi. Jos jollakulla on sisäpiirin tietoa, niin saa jakaa! Skyllan kaulaa ja etuosaa voin vielä toki muokata, kun pääsen käyttämään jotain toista konetta.

20190804

Laatisjonot kutistuvat

On syksy. On siis aika tehdä taas jokavuotista tutkimusta siitä, miten laatisjononi voivat. Ja kerrankin, kerrankin tuntuu siltä, että ne voivat vähän terveemmin kuin vuosi sitten!


Laatis 2015 2016 2017 2018 2019
YLA 53 63 45 40 17
SLA 3 4 10 2 3
ERJ 31 28 26 27 20
KRJ 39 36 44 68 39
KERJ 1 3 32 48 28
VVJ 0 0 0 24 16
WRJ 0 3 12 0 1
yhteensä 127 137 169 209 124


Olen tehnyt töitä pienentääkseni jonoja. Ja toisaalta olen pidättäytynyt tekemästä töitä, jotten kasvattaisi niitä. Tuomaroin sekä YLA:ssa että KRJL:ssa, jotta saisin lisähevosia tilaisuuksiin. Varsinkin KRJL:ssa lisähevospaikat ovat todella tulleet tarpeeseen. Jonohan on kutistunumassa ihan kohtuullisiin mittoihin! Teoriassa jono olisi purettu vuodessa tällä tahdilla. Käytännössä niin ei kuitenkaan ole, koska aina tulee lisää laatisvalmiita arvosteltujen tilalle.

Toisesta päästä jono on pienentynyt niin, että meillä ei synny enää hevosia. Nyt kun KRJL:n jono on tuossa pisteessä, syntyi eilen neljä kasvattia. Seuraavat syntyvät suurin piirtein silloin, kun jonossa on enää kolmisenkymmentä hevosta. (Tajuan kyllä, mitä tämä tekee kasvatukselleni, ja vasta nyt ymmärrän väitteen siitä, miten laatikset eivät ole hyväksi virtuaalihevosten kasvatukselle.)

Laatisten suhteen tunnen olevani edelleen narkomaani. Aluksi ekat laatispalkinnot tuntuivat hienolta ja olivat suuria saavutuksia. Nyt elän sitä vaihetta, kun tunnistan toimintani mielettömyyden, mutta en pysty lopettamaan. Huom: en sano, että laatiksissa on sinänsä vikaa! Minun asenteeni niitä kohtaan on väärä ja riippuvainen.

Minulla on myös uusi suuruudenhullu laatiskokeilu. Se syttyi Mikael Kontiokorven Apassin myötä. Koska Apassi ei ole kauhean vakavasti otettava hevonen, ja koska se tarinaheppana saattaa hyvinkin elää irl-vuosikymmenen niin kuin edellinen tarinaheppani, sen kanssa ei ole kiire minnekään. Ajattelin ihan piruuttani kokeilla, saisinko sille joskus WRJ-I -palkinnon niin, että sen sijoituksista kaikki ovat joko tarinakisoista tai niiden puuteessa WRJ-Cupeista. Katsotaan, miten käy. Sillä on nyt neljä cup-sijoitusta ja yksi tarinasijoitus, eikä minua huvita kilpailla sillä tavallisissa kisoissa. Varmaan ei onnistu, mutta väliäkö sillä. Tulipa taas kokeiltua jotain, mitä en ole ennen tehnyt.

20190724

Värittämisestä (ja vähän piirtämisestä): kehityskertomus

Hyvät ihmiset. Väritin toissapäivänä hopeanmustan Sacramento II:n kuvan, joka oli viime postauksessakin kuvituksena. Se hevonen on ollut ilman kuvaa syntymästään asti, koska "en osaa värittää" ja "en osaa piirtää". No enhän minä mikään nica. tai Pölhö ole, mutta kaikki osaa värittää ja kaikki osaa piirtää. Olen jankuttanut ennenkin, että harjoittelemalla tulee paremmaksi, ja nyt kun satuin taas itse ihailemaan edistystäni, haluaisin näyttää sitä teillekin. Tämä ei ole kertomus siitä, miten olin joskus sairaan huono, vaan siitä, miten kehityn koko ajan, ja miten ihan sillä perusteella kaikki muutkin voivat kehittyä koko ajan. :D

Sacramento II, line Marjahilla, muu mä
Krita + piirtopöytä
Ensimmäinen hopeanmusta, jonka ikinä väritin, oli ihan erinäköinen. Se oli ekoja tietokoneella värittämiäni kuvia ja taisin värittää sen toukokuun 2015 tienoolla. Olin tosi ylpeä siitä silloin, ja esittelin sitä täälläkin. Väritin sitä päiväkausia, ja siinä oli ihan hirveä homma. Sanotaan vertauksena, että tuo ylempi kuva oli joku neljän tunnin homma, ja vahtasin samalla toisella silmällä Netflixiä.

Nimetön heppa, line Eduscia, tausta Juli, muu mä
Gimp + hiiri

No. Tämä kuva ei tullut käyttöön, mutta se ei johtunut siitä, ettenkö olisi ollut tosi ylpeä siitä ja pitänyt sitä hienona, koska olihan se taitojeni ylärajoilla! Minulla ei vain ikinä ole ollut tuollaista hevosta. Jos olisi ollut, kuva olisi edelleen käytössä.

Aloin väritellä maanisesti vasta vuoden 2016 alussa. Silloin olin ylpeä ainakin Rölli-Peikon Residenssin kuvasta. Sitä tein vähintään yhtä kauan kuin ekaa hopeanmustaani. Siitä näkee nyt ihan konkreettisesti, että vaikka ihmiselle läimäisee piirtopöydän käteen, hän ei maagisesti opi värittämään yhtään sen paremmin siltä istumalta. Hopeanmustaan näkyy jo kuitenkin parannusta, vaikka värityksenä tämä onkin paljon rumempi. Aloin hakea lihaksia, vaikkakin hyvin kömpelösti. Yritin katsoa mallia sekä oikeiden hevosten valokuvista että piirroskuvista. Yritys oli hyvä, tekninen osaaminen nolla, mutta Rölli-Peikon Residenssin kuvasta alkoi mallista katsomiseni.

Rölli-Peikon Residenssi, Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Myöhemmin väritin samat linet uudelleen Atomipommipormestarille ihan samoilla välineillä. Aikaa näiden välissä ei ole hirveän kauaa, mutta väritin aivan hirvittävän paljon siihen aikaan. Lisäksi tässä välissä tapahtui sellainen mullistus, että sain mysteerisairauteeni diagnoosin ja lääkkeet: minun oli ihan fyysisesti mahdollista pitää kynästä edes vähän paremmin kiinni! Suurin tekijä tässä välissä on kuitenkin harjoittelu. Harjoittelin ja harjoittelin. Katsoin mallia yhdestä kuvasta, otin väripaletin toisesta, ja niin edelleen.

Atomipommipormestari. Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Atomipommipormestari oli minulle jonkinlainen läpimurto. Sain palautetta siitä useassa työvaiheessa. Sen myötä tapahtui oikein loikka eteenpäin! Väritin Soittakaa Paranoidin ja Ronkeli Rinkelin.

Soittakaa Paranoid. Line Tea, tausta Dansku, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Ronkeli Rinkeli. Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Nyt oltiin päästy siihen vaiheeseen, että aloin etsiä ruunikolle ja rautiaalle muitakin sävyjä kuin perusruskean, mustaan muutakin kuin mustan, ja niin edelleen. Lisäksi aloin uskaltaa kokeilla vähän muunlaisiakin värejä kuin mustaa, kimoa, ruunikkoa ja rautiasta. Värittäminen oli ihana! Ja sitten... Sitten... Sitten Gimp ei toiminutkaan enää, vaikka mitä tein. Tuli taukoa värittelystä. Kokeilin muutamaa ohjelmaa, eikä sujunut yhtään. Ei huvittanut. Lopulta Gimpin kaatuminen koneellani olikin onnenpotku! Löysin Kritan, joka sopii minulle paaaljon paremmin! Toki ensimmäisten kuvien kanssa oli sillä hakemista, kun en osannut käyttää ohjelmaa ollenkaan! Samaan aikaan kiinnostuin myös taustojen kokeilemisesta... ...aluksi huonolla menestyksellä tietenkin!

Eka kokeilukuva Kritalla, nimetön hevonen.
Line Darya87/dA

Minä ja Krita olemme edelleen onnellisesti yhdessä. Suhteemme on hyvä ja vakaa. Välillä meillä on ollut ongelmia, ja on edelleenkin, mutta yhdessä niistä on selvitty. Nyt, kun olen kokeillut Kritaa, en ikinä palaisi pelkkään Gimppiin, vaikka joitain sen ominaisuuksia onkin ikävä. Kritan kanssa me värittelemme yhdessä välillä vieläkin pelkkiä hevosia ilman taustoja. 

Typy ja Eira Hopiavuoresta. Line Pusne, muu mä

Koko ajan enemmän olemme kuitenkin opetelleet tekemään niitä taustojakin. Aluksi ne olivat tosi yksinkertaisia, ja joskus ovat vieläkin. Toisinaan tulee kuitenkin kokeiltua jotain muutakin, kuin metsäistä seinämää tai tallin seinää. Myös taustojen tekemisessä kehittyy. 

Typy laitumella. Line Shn3e/dA, muu mä

Jussi Hopiavuoren suulissa. Line Horse_Art_Online, muu mä.
Tätä pidin IHANANA taustana sen yhden illan. Sitten vasta
näin aloittelijan virheen tuossa paalussa. :) Mutta on se silti hieno.

Sand Pond kunhan se muuttaa uuteen kotiinsa.
Line Marjahilla, muu mä

Tällä hetkellä suurimmat ongelmat ovat värit ja minun käteni. Tietokoneeni toistaa värit aivan ihmeellisesti eikä sitä ole vielä kukaan velho osannut korjata. Luulen tekeväni tosi pliisun harmonisia värivalintoja, ja kun lataan kuvani kännykkään ja katson niitä, niin voi mikä kauhea tumma ja kirkas ilotulitus minua onkaan vastassa! Käteni taas ovat vieläkin välillä kipeät ja aina tosi kankeat ja tärisevät. Mutta hei, jokaisella on jokin hidaste, ja minulla on tämä. Silti voin kehittyä koko ajan, niin kuin näkyy.

Lopuksi puhutaan vielä piirtämisestä, mutta paljon lyhyemmin. :) Ai jai. Näytän teille ekan Ihan Itse koneella piirtämäni heppakuvan. No. Hevosessahan ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta huvittaa muistella, kuinka tarkasti muka tuota väritin ja hinkkasin ja kaikkea! Tämä kaunokainen on Kukka Nimeltään Tähti.

Kukka Nimeltään Tähti. Kaikki herran tähden Ihan Ite Tehty!!


Tuostakin on tultu pitkä matka, sekä huonoon että hyvään suuntaan. Piirtämistä rajoittavat linejutut. Sellaista vakauttajaa ei olekaan, joka minun käsieni tahattomat liikkeet vakauttaisi. Olen yrittänyt olla luomatta itselleni paineita. Piirsin joskus jotain mallikuvaa käyttäen lahjaksi Hopiavuoren Noan hevosen, Flidaisin, ja vaikka linet ovatkin mitä ovat, niin eivät ne kuvaa pilaa. Ihan hyvä se on! Eron kuitenkin näkee. Yllä olevaa suokkikuvaa piirsin tervein, tärisemättömin käsin Gimpillä ja hiirellä ilman vakauttajaa. Alla olevan Flidan kuvan piirsin sairain ja kipein käsin Kritalla, piirtopöydällä ja järeillä vakauttajilla. Molempiin kuviin on käytetty yhtä lailla mallia asentoon. Flidan kuva on kuitenkin ihan nopeasti tehty, kun tuo suokkikuva on hampaat irvessä huolella väännetty.

Flidais. Herra isä taas on itse tehty kuva vau!

Uusin kokeiluni itse piirtämisen suhteen on tehdä linettömänä. Olen harjoitellut sitä salaa hieman, mutta hetki sitten sain ekan valmiiksi asti tehdyn kuvan julki. Keksin tekniikan, jossa käsieni tärinää ei huomaa. Tällä hetkellä se vie vielä niin paljon aikaa, että paljon tulee muiden hienoja linejä väriteltyä, mutta aivan varmasti sekin homma nopeutuu ajan myötä. Näytän teille ekan julkaisemani linettömän. (Taas mallia on otettu monesta kuvasta: taisin googlata clydesdale ja katsoa mitä tuli). 

Linetön Skotti Hopiavuoren pihassa. Piirsin takana olevan tallin
osin läpi aiemmin piirtämästäni tallikuvasta, koska
kuvakulma oli ihan sama... :DD

Tällä viimeisellä kuvalla kerron, että kyllä kun jonkun itselle sopivan tekniikan löytää ja alkaa sitä kehittää eteenpäin, niin voi voittaa vaikka reumasairaiden käsiensä aiheuttamat esteet. Ja kaikella tällä haluaisin taas näyttää, että tekemällä oppii, vaikka sitten taikomaan -- ei kun siis värittämään heppoja. Kiitos huomiostanne. Painukaa tekin värittämään. Ei haittaa, vaikka ei olisi piirtopöytää, tai vaikka vähän olisi etusormet luutuneet suoriksi. :) Muutaman vuoden päästä kun kelailen taas näitä asioita, teen koosteen teillekin, ja odottakaapa vain, mitä maestroja me kaikki silloin ollaan, kun nyt harjoitellaan!!

20190722

Miksi tasasukuisuus

Tarkoitan virtuaalihevosen tasasukuisuudella sitä, että sillä on virtuaalimaailmassa olevia sukulaisia sukutaulussaan esimerkiksi tasan yksin, kaksi, viisi tai vaikka sata polvea, eikä yhtään enempää tai vähempää. Eli jos sillä on emänemä, sillä on myös emänisä, isänisä ja isänemä. Jos sillä ei ole isänisänisää, sillä ei ole myöskään emänisänemää tai muitakaan kolmannen polven sukulaisia. Mielestäni se, että virtuaalihevosen suvussa on toimimattomia linkkejä eli kadonneita hevosia, ei tee suvusta epätasaista. Jos kaikki kolmannen polven hevoset ovat joskus olleet virtuaalimaailmassa, hevonen on edelleen tasasukuinen.

Tasan kaksipolvinen Sacramento II RR outoine villihortensioineen
Line Marjahilla, muu mä

Tasasukuisuudesta puhutaan aina välillä Keskustassa ja siitä on puhuttu jo sitä ennen Hevostalli.netin Virtuaalitallit-foorumilla. On harrastajia, jotka ovat ehdottomasti tasasukuisten kannalla, eivätkä voisi kuvitella muunlaisia hevosia omistavansa tai jalostavansa. On myös niitä, joille tasasukuisuudella ei ole väliä, ja jopa niitä, joiden mielestä tasasukuinen hevonen on kummallinen ja teennäisen näköinen. Minä kannatan tasasukuisia. Ellei ole kyse tarinahevosesta, joka minua persoonallaan miellyttää, en ikinä huolisi talliini hevosta, joka ei ole tasasukuinen.


Perustelen tätä sillä, että juuri tässä asiassa haluan leikkiä realistisesti. Oikean maailman hevoset eivät ole "tasasukuisia", mutta haenkin tasasukuisuudesta ihan eri asiaa. Minun hevosleikissäni tasasukuinen hevonen on sellainen, jonka isä ja emä ovat sopineet yhteen. Kun oikeita eläimiä jalostetaan, on otettava huomioon kaikenlaista suvun sairauksista ja yksilöiden heikkouksista ja vahvuuksista lähtien, koska ominaisuudet periytyvät seuraaville sukupolville. Täydellisiä yksilöitä ei ole, tai niitä on niin vähän, että jos epätäydellisiä ei käytettäisi, jalostusmateriaalia ei oikeastaan olisi. On siis kompensoitava toisen vanhemman ja sen suvun puutteita toisen vanhemman ja sen suvun vahvuuksilla. Tasasukuisuus on minulle tässä leikissä sitä, että hevoset eivät vain käy yhteen kaikki toistensa kanssa, vaan emältä ja isältä vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia. Koska virtuaalihevonen ei oikeasti peri vanhemmiltaan mitään muuta kuin sukutaulunsa, "yhteensopivuus" määräytyy siis minun leikissäni tasaisen suvun kautta.

En kuitenkaan ole ehdoton. Minulta saa tilausvarsan, jonka suvussa on pientä heittoa. Leikin, että olen silloin tehnyt kompromissin: täydellistä mätsiä ei muka ollut löydettävissä, joten oli otettava parhain mahdollinen, mutta kuitenkin sellainen, että seuraava sukupolvi voisi olla edellistä parempi. Minulta ei saa kuitenkaan sellaista tilausvarsaa, jonka emä on vaikka evm-sukuinen ja isällä on kolmen polven tasainen suku. Koska tasainen suku kertoo muka hyvistä jalostusvalinnoista, epätasainen suku kertoo siitä, että on vain yhdistetty kaksi eläintä hevosten määrän lisäämiseksi laadun parantamisen sijaan. Eli mitä enemmän sukujen pituudet heittävät, sitä enemmän minun leikissäni on kyse pentutehtailusta.

Muiden jalostusvalinnat eivät kuitenkaan harmita minua koskaan. Minulle ei kuulu se, jos joku ostaa tasasukuisen kasvattini ja teettää sillä ties miten epätasaisen sukusia varsoja. Minulle näillä varsoilla ei ehkä ole mitään arvoa, mutta kasvattajansa silmissä ne ovat varmasti hyviä ja harkittuja. Ei haittaa yhtään, jos joku muu harrastaa eri tavalla, vaikka hän tekisi sen minun kasvateillani. Ainoa seuraus siitä on, että hänen hevosistaan vain tasasukuiset voivat päätyä joskus minun talliini.

Sellaista on siis minun mukamas tavoitteellinen virtuaalihevosjalostusleikkini.

20190620

Vuoden 2019 palkittujen paraati, osa 1/2

Tässä on tänä vuonna palkittuja hevosiani omaa muistilistaa varten, ja vähäsen vielä tietty leuhkimista varten, vaikka ei yhtä paljon kuin aluksi, heh. Paraatin toinen osa järjestetään sitten, kun tämän vuoden joulukuun laatiksista on tulokset. En kehtaa enää joka kuukausi kirjoittaa laatiskuulumisia. :D

Jos hevosella ei ole KRJL-palkintoa, se on myynnissä kunnes sille palkinto hankitaan, ja sitten se on kuopassa. Hevoset myydään sillä ehdolla, että kiikutat ne 2kk sisällä puuttuviin laatiksiin.

KRJL maaliskuu
Royal Tiger ja Enkelipallo saivat ykköset, ja Enkelipallo myös kyydityksen hevosten taivaaseen.
Jackass In a Bottle ja Early Morning Madness saivat kolmoset. Näistä tavallaan pidän nimien takia, mutta persoona näiltäkin puuttuu. Ensimmäisen varsa, Battle In a Bottle on kivassa tarinallisessa kodissa, wau!!

KERJL maaliskuu
No More Sorrow ja Kapteeni Kiukku saivat kakkoset. Kiukku on kivan värinen, ja No More Sorrow'lla oli pilkahdus persoonaa silloin kun kirjoittelin sille YLA-tekstit. Mutta se katosi.
Fly High RR sai ykkösen ja ikääntyi sen johdosta 15-vuotiaasta 35-vuotiaaksi silkasta järkytyksestä ja kuoli.

KRJL huhtikuu
Jukran Pujut ja Suhina-Lempi saivat kakkoset ja sattuivat kupsahtamaan. Pidin ensimmäisen nimestä ja toisen ideasta, mutta en tarpeeksi että raahaisin niitä kuolemattomina mukanani enää yhtään.
Matilda sai ykkösen. Sillä on vielä yksi laatis edessään ja siitä tulee olemaan aika vaikea luopua. Olen siitä ylpeä. Mutta taas, en tarpeeksi ylpeä, hähähähä!
Mikähän epidemia meillä on, kun myös Touch The Rain kuoli kolmospalkinnon saatuaan? Harmi. Minusta tällä on järkyttävän kiva nimi. Olisipa tämä ollut tarinaheppa.

KERJL huhtikuu
Kolme ykköstä tuli.
Harmi, ettei Rain And Angels RR ole tarinaheppa, koska silläkin on iiiihana nimi. Ja turha yrittää muuttaa sitä, se on tylsä hevonen jo!
Daaaaamn, epidemia leviää, myös All About Our Empress RR kuoli. Oho.
Kolmas ykkösen saanut on edellisessä kohdassa esitelty Matilda.

KRJL toukokuu
Aiemmin esittelin Kapteeni Kiukun. Tässä on Skitsahdus, joka sai sen kaverina kakkosen.
Ykkösen saaneista hevosista Horror Movie Hostista olen taas vähän katkera, etten säästänyt näin kivaa nimeä tarinahepalle, joka olisi sen arvoinen. Röllimölli puolestaan otti ja kuoli kun sai ykkösen, onnesta kai.

VVJL toukokuu
Mölliinalle ykkönen, ei muuta.

KERJL toukokuu
She's an Angel RR sai ykkösen ja Soittakaa Paranoid kakkosen. Jälkimmäisellä on kerta kaikkiaan niin hieno nimi, että tulen näkemään vaikka kuinka paljon vaivaa että joskus se on tarpeeksi kiinnostava tarinahepaksi ja saa jäädä eloon.

SLA toukokuu
Soittakaa Paranoidille kakkonen syystä jota en jaksa tutkia, ja Jummijammille, joka on joka suhteessa heikompi hevonen, ykkönen. Arpaonni ei suosinut. No, ehkä seuraavalla kerralla.

KRJL kesäkuu
Olipa kiva juttu! Ei ole paljon muistettavaa kun kaikille tuli kakkonen! Tässä ovat Juukelis Puukelis ja Isähahmo. Soittakaa Paranoid ja Mölliina ovat jo tuttuja!

KERJL kesäkuu
Jee, taas helppo muistaa: kolme ykköstä. Mölliinalle, Seitsemännelle Charlielle, ja Ghoulialle, eikä kukaan edes kuollut. :)

Sitten yks suoritus, josta olen okeesti ylpeä! 
Tie Tähtiin -cupissa Reita (le minä) ja vuokrahevosensa Pond saivat Estetähden tittelin, eli olivat hard-tasolla esterankingin voittajia. Ajattelin, että tämän jälkeen on Reitan aika kuolla niin kuin hänen hevosensa Mayankin, mutta ei taida olla. Etsiskelen hiljaa uutta kotia Reitalle, Pondille ja Minille. Olen vain jumalattoman jahkaileva, että valinnassa kestää sata vuotta ja haluan nähdä kaikki vaihtoehdot. :DD  Ehkä Reita vihdoin toteuttaa unelmansa, muuttaa takaisin kotiin Pohjanmaalle ja rakentaa oman pienen tallin takapihalleen? :) Mayasta oli muuten oikeasti kamalaa luopua. Ihan meni roskia oikeasti silmään kun kirjoitti viimeistä tarinaa.

Et jos joku tietää tarinatallin, jossa on
- oikeesti aktiivinen ylläpitäjä ja
- oikeesti kivaa porukkaa ja
- joka ei ole Auburn Estate (koska Reitalla ei ole ikinä siihen varaa, se on niin hieno!!) eikä Hallava (koska mulla on siinä ihanassa tarinassa jo hahmo ja hevonen!!) niin kerro! :DD

20190329

Hopiavuoren hämmentävä vilinä

Koska ajatuksissani on nyt päälimmäisenä Hopiavuoren hevostalli, en osaa muusta kirjoittaakaan. Tänään kertoisin yleisöryntäyksestä ja Hopiavuoren erittäin mahtavasta fiiliksestä.

Ajattelin etukäteen, että tällaiselle paikalle täytyy olla tilausta, koska kuten olen sanonut, en ole uniikki enkä erikoinen, ja minusta Hopiavuori on erinomainen idea. Siitä huolimatta varauduin leikkimään jonkin aikaa yksin: uudelle tallille on tosi vaikeaa saada kävijöitä ennen kuin porukka näkee, että tuo on vakaa paikka ja toimintaa on järjestelmällisesti. Minut yllätti täysin se, miten moni on heti hypännyt rohkeasti mukaan, ja miten moni vielä sen lisäksi parhaillaan harkitsee ja yksityisviestittelee kanssani aiheesta. Talli on ollut olemassa jotain viisi minuuttia, ja sen sivut ovat vielä siitä syystä vähän kuvattomat ja kaljut. Sitä on kuitenkin kaivattu näköjään sen verran, että se kelpaa jo tällaisena kehittyvänäkin versiona itsestään.

Meillä on jo vaikka miten monta kirjoittajaa. Eilen oli omituisin ilta ikinä. Eetu toivotti kauttani Keskustassa hyvät yöt ja valmistauduin jo lähtemään oikeasti nukkumaan. Ehdin tasan harjata hampaat ja viedä koirat nopeasti ulos, ja sitten jo vilkaisin vielä sängyssä unelmatalliani. Bling! Bling! Bling! Etusivun uusimmat viestit -palkki oli täynnä ihan uutta tavaraa, ja uusia hahmojakin oli ilmaantunut tässä välissä! En meinannut saada enää unta, kun tulin niin iloiseksi ja menin heti ylikierroksille. Mitä ihmettä?

Ja niiden tekstien taso, ja hahmojen taso, voi veljet! Jokainen kirjoittaja on erilainen, ja jokainen omalla tavallaan niin sairaan hyvä. Vaikka sinne todella tuli teksti poikineen pelkästään eilen, ei tehnyt tiukkaakaan lukea ja kommentoida. Itse asiassa ei olisi haitannut yhtään, vaikka niitä olisi ollut triplamäärä, koska niin hyviä ne ovat. Lisäksi maastoon onkin yhtäkkiä lähdössä kokonainen kansainvaellus! Ja minä höppänä kun kuvittelin pyöriväni sielläkin rinkiä omien hahmojeni kesken! Siis vau!

Voisin hehkuttaa ihania kirjoittajiani, heidän aktiivisuuttaan ja hahmojaan vaikka ikuisesti. Samoin voisin vain päivät pitkät paistatella siinä tunnelmassa, joka teksteistä välittyy. Aivan uskomattoman taitavat Hopiavuoren kirjoittajat saavat tallin heräämään minulle ihan oikeasti eloon, eikä sitä vesitä edes hitauteni tuottaa sinne koristekuvia ja muuta sälää. Oikein erityisen jännää on ollut se, miten muiden tallien hahmoja on nyt jo tihkunut tarinoihin. Kyllä tästä tulee vielä se linkki, joka eri talleilla käyvien hahmojen väliltä tällä hetkellä puuttuu.

Rakastan ihan oikeasti tätä tarinaa, vaikka se on vasta alkamassa. Se taitaa näkyä.

20190324

Hopiavuoren Legioona

Mulla, tai siis Legioonalla (nimeni on Legioona, koska meitä on monta) on ollut elämäni virtuaaliviikko Hopiavuoren hevostallilla. Koska oikeassa elämässä on kiireitä, olen hakannut näppäimistöä vielä aika hallitusti, mutta kyllä se tästä vielä käsiin räjähtää. Olen joka tapauksessa mielikuvitellut niin antaumuksella, että tuntuu kuin olisin nukkunut ihan huisin hyvät yöunet joka yö, vakka oikeasti en ole ehtnyt. On hyvä olo, kun saa tuottaa tekstiä vailla huolen häivää. Yleensä murehdin nimittäin siitä, että väsytän tallien ylläpitäjät ja kanssaharrastajat, ja sitten alan tarkkailla tekstin määrää ja laatua hysteerisenä. Nyt ylläpitäjä olen minä! Jes! Maailman ainoa ylläpitäjä, joka ei väsy minuun! Go Eetu Hopiavuori!

Hopiavuoren hevostallin hahmot

Jotta Hopiavoren talli ei kaikuisi tyhjyyttään edes alussa, olen luonut sinne joukon omia hahmojani, kuten suunnitelma alusta asti olikin. Huolenani oli, että hahmoista tulee ohuita ja olemattomia, kun teen niitä sarjatuotantona. Aikaisemminhan minulla on ollut aina vain yksi hahmo, ja yhteistä taivaltamme on jatkunut jo vuosikymmenen ajan. Viime vuonna tuli yksi hahmo lisää: se, joka pelasti virtuaaliharrastukseni, ja nyt hahmojen määrä räjähti käsiin. Huoleni hahmojen ohuudesta on kuitenkin ollut ihan turha. Kyllä heillä kaikilla on luonteensa ja persoonansa. Vaikein on Hopiavuoren Eetu, jonka olemusta en miettinyt tarpeeksi etukäteen. Ajattelin, että kunhan on ylläpitäjä: ykköshahmokseni nimittäin piti tulla alusta asti ihan toinen heppu. Olisi pitänyt antaa Eetun kypsyä ja kasvaa. Alun perinhän tallilla piti olla emäntä, muuan Inari Hopiavuori, mutta Inari sopikin paremmin Eiran kanssa, niin että Eetu repäistiin vähän tyhjästä varamieheksi. Mutta ei se mitään! Minusta Eetu on maailman suloisin poikavauvan nimi, ja nyt minä vastuullisena isänä kasvatan poikavauvastani mielenkiintoisen.

Olen ollut myös huolissani siitä, että tallini täyttyy poikalapsista, koska en osaa pelata tyttövauvoilla. Sekin huoli on ollut turha. En osaa sanoa, osaanko ollenkaan kirjoittaa ja olla olevinani joku tyttövauvoistani, mutta ainakin minulla on ihan hirveän hauskaa Eira Helmipurona! Se on pääasia. Eirasta on tullut minulle heti tosi rakas hahmo, vaikka meillä on ihan tarkalleen nolla yhteistä asiaa elämässämme. Ymmärrän hänen sisartaan, Inaria aavistuksen paremmin, mutta Eira on ihan hulvaton tyyppi! On ollut tosi kivaa viettää viikon verran hänen kanssaan, kun on päässyt sotkeutumaan sellaisiin ajatuksiin ja tekoihin, jotka ovat minulle itselleni täysin epätyypillisiä.

Hopiavuoren Hello (Helemias) Ilves

Ykköshahmoni, Hello Ilves, näki päivänvalon vasta tänään. Aluksi hänen etunimensä oli Aatu, eikä hänellä ollut sukunimeä, mutta sitten tuli Eetu, jolla on vielä suloisempi nimi. Siksi Hello sai pyhässä kasteessa nimen Helemias Ilves. En minä kuitenkaan häntä pantannut nimen takia näin kauaa, vaan kiharan tukan takia. Harmaannuin ihan hirveästi sitä piirtäessäni, enkä aio ryhtyä samaan uhkayritykseen enää uudelleen. Minulle on ollut tärkeää, että Hello on kiharapää, mutta nyt kun olen itse joutunut painimaan sen kiharoiden kanssa, minulle taitaisi olla tarkemmin ajateltuna tärkeämpää, että Hello olisi jatkossa vaikka nahkapää. Joka tapauksessa, nyt kun Hello saatiin viimein kotiin, kiharoilla tai ilman, odotellaan vielä hahmoa, jonka työnimi on Ahti. Kun tämä Ahti tulee, kaikki ovat viimein kotona!

Jos haluat mukaan Hopiavuoreen, eikä alusta aloittaminen inspiroi, hyppää valmiiseen tarinaan. Tällä hetkellä helppoja teitä valmiimpaan tarinaan on vielä monta, koska nimettömiä ja nimellisiä sivuhahmoja on mainittu, muttei liikaa liikuteltu:
- Ole Hellon veli Allu (ja ole toivottavasti pelimanni myös)
- Ole Eiran/Hellon/molempien kaveri tallilta, jolla Uuno ja Skotti asuivat ennen kuin tulivat Hopiavuoreen
- Ole Hellon oppilas
- Ole Inarin/Eiran koulukaveri
- Ole Eiran uusin poikakaveri, tai eksä joka ei osaa suhtautua
- Ole Hopiavuoren Eetun entinen kihlattu
- Ole Eetun kaksoisveli Leevi
- Ole Hellon vuokrahepan, Skotin omistaja, joka halusikin toisenlaisen hevosen
- Tai!! Tai keksi ihan oma hahmo, joka tuntee yhden, useamman tai vaikka kaikki muut. Otsonmäki on pieni paikka, kaikki tietävät toisensa! Jopa ihan oikean elämän Seinäjoki on sen verran pieni, että samasta asiasta kiinnostuneet (vaikka just aktiivisesti hevosia harrastavat) tuntevat toisensa. Ainakin minun hahmoni saa tuntea ennalta, jos haluaa: pelaan mukana kyllä kunhan vain tiedän!