20200924

Kun ihan ekan kerran kokonaan oma kuva on Finest

Minulla on talleissani jo kaksi Finest-palkittua heppaa. Niitä varten olen värittänyt Tean linet. En enää paljoa palkinnoista piittaa, mutta ai miten hienoa niille oli saada Finest-arvonimet PKK:sta. Olin (ja olen!!) tosi ylpeä värityksistäni. Minulla oli parempi taiteilija katsomassa ja sanomassa silloin, että ei noin, vaan näin, lavan kohdasta, ei siitä kohdasta. Värityshommani ottivat harppauksen eteenpäin silloin. Tiesin kuitenkin koko ajan, että enhän minä nyt omilla kuvillani pärjäisi PKK:ssa: en saisi edes mitään vauvapalkintoa serteistä puhumattakaan. Pärjäsin, koska Tea teki linet. Pärjäsin, koska sain varmaan kaksikymmentä kertaa palautetta värittämisestä per kuva ja minulle osoitettiin ihan sormella, mitä työkalua kuului käyttää.

Mutta nyt se on tapahtunut: Sacramento II on nykyään Fn Sacramento II! Ja sillä on kuva, jonka olen tehnyt alusta loppuun ihan itse ja vieläpä yksin. Vieläkään se ei ole mikään eo-sertihai, mutta ei haittaa. Se on hienoin tähän asti. Finest on PKK:n alhaisin arvonimi, joka ei tunnu musta vähääkään lohdutuspalkinnolta. Vähäsen tuntuu kuin olisi päässyt edes yhdeksi välitunniksi isojen poikien ja tyttöjen kanssa samalle hiekkalaatikolle kaivamaan. Olen kyllä saanut kuvasta tuomareilta jo huomaavaista kritiikkiäkin, mikä on auttanut minua näkemään sen virheitä, kiitos!


Copyright: le minä, yksin minä, ainoastaan minä! (Miten niin ylpeä?)



PKK, toisin kuin muut yhdistykset ja jaokset, ei sivuillaan ota vastuualueekseen uusien harrastajien saamista mukaan, mutta silti se on viimeaikoina onnistunut siinä hyvin. Sääntöjä on muutettu, uutta on keksitty, meitä vauvojakin on palkittu tasaisesti. PKK:n suurin ansio on siinä, miten kauniisti tuomarit kommentoivat. Kommentti saattaa olla välillä hepreaa riviharrastajalle, mutta kommentissa ei sanota, että et osaa tai et ymmärrä, vaan keskitytään kuvaan. Odotan ihan hirveästi, että uudet tuomarit vielä pääsevät mukaan. Uusilla tuomareilla on kuitenkin tuoreemmat silmät ja ihan omat näkemyksensä koulutuksesta huolimatta, ja niin kuin koiranäyttelymaailmassakin, subjektiivisuudella on huonojen puolien lisäksi myös hyviä! Ehkä PKK:n palkitsemisen taso ei enää karkaa vanhohen mukana vuosi vuodelta korkeammaksi, vaan monet uudet tuomarit saisivat tuoreine ajatuksineen notkautettua sitä jopa pykälän alaspäin uusien aktiivisten harrastajien toivossa.

20200913

Hyvä virtuaalinen ravihevonen?

 Minulla on ollut kolme sellaista virtuaalitallia, joissa on ollut vain ravihevosia. Pisimpään niistä kesti Crimson Trotters. Olen omistanut muutamansata ravihevosta ja osa on ollut kovia menijöitä juosten arvokisoissa asti. Silti en ole koskaan saanut selville, millainen on hyvä ravihevonen virtuaalimaailman mielestä tai edes omasta mielestäni!

Hyvän laukkahevosen luulisi olevan lähellä hyvää ravihevosta. Virtuaalimaailmassa parhaan laukkahevosen tunnistaa siitä, että se on G1-tasoinen, voittanut tai edes sijoittunut jossain arvokisoissa, ja sekä sen sijoitus- että voittoprosentti ovat mahdollisimman lähellä sataa. Samalla tavalla ravihevostenkin statistiikkojen ja totoprosenttien tuijottaminen on lisääntynyt harppauksin vuoden 2005 tienoilla, ja aina sitä on tehty. Hyvä hevonen on sellainen, joka voittaa useammin kuin muut. Helppoa!

No ei ole. Ravihevoselta vaaditaan muutakin. Laukkahevoselle ei aina edes tehdä omia sivuja, ja jos tehdään, sen on ihan tavallista olla kuvaton ja luonteeton. Ravihevosella oletetaan aina olevan omat sivut, ja hyvän hevosen minimikriteeristöön kuuluu yleensä sekä kuva että luonne. Hyvien ravihevosten luonteet eivät kuitenkaan usein ole samanlaisia kuin latishevosilla, vaan lyhyempiä ja yleisempiä: siis helposti läpi lukaistavia kuvauksia hevosesta. Ravihevosten kohdalla kuva ja luonne ovat minusta ehdottomia. Ihan sama, onko kuva pääkuva, ravikuva, näyttelykuva, piirroskuva, valokuva vai ihan muu kuva, mutta en käyttäisi jalostukseen ravihevosta ilman sitä, enkä tahtoisi sen varsaa. Laukkahevosilta en odota kuvaa luonteesta puhumattakaan: se ei kuulu kulttuuriin. En ole tehnyt tutkimusta aiheesta, mutta mutu-tuntumani on, että monen muunkin mielestä hyvällä ravihevosella on kuva ja luonne.

Tähän mennessä meillä on hevonen, jolla on lyhyt luonne, kuva ja hyvä totoprosentti. Nakataan mukaan vielä hyvä ennätys ja Apassi-tason voittosumma. Se kelpaa jalostukseen. Se on osa sitä suurta massaa, joka kelpaa harrastajille. Ei se kuitenkaan mikään Viekser tai Money Maker ole. Miksei? Mikä siltä vielä puuttuu, että se olisi oikeasti hyvä hevonen? Tietenkin Viekser, Money Maker ja monet muut ovat kuin meripihkaan jähmettyneitä hyönteisiä: säilyvät ja säilyvät, kun muut yhtä vähäiset olennot muuttuvat nopeasti tomuksi tai pikseleiksi. Se lisää arvoa, että virtuaalimaailman raviharrastajan kuuluu tietää nämä nimet. Harrastaessani kuitenkin mietin, miksi juuri nämä nimet? Ne ovat hyviä nimiä ja hyviä hevosia, mutta tosiasiassa moni virtuaalihevonen on tehnyt saman kuin Viekser ja Money Maker. Viekseriä ja Money Makeria ei unohdeta, koska niillä on paljon jälkikasvua, mutta miksi tuhansilla muilla ihan samanlaisilla ei ole?

Älkää ymmärtäkö minua väärin. On ihanaa, että virtuaaliravikansalla on  samalla tavalla kollektiivisia hevosesikuvia kuin oikeassakin ravimaailmassa on. En ikinä tahtoisi ottaa niitä hevosia jalustoiltaan. Silti mietin edelleen, miksi juuri ne? Mikä tekee virtuaalisesta ravihevosesta hyvän? Ja mikä kumma tekee siitä sellaisen supertähden, että jokainen tietää sen nimen vielä parikymmentä vuotta sen kuoleman jälkeenkin?

20200905

Oresamankisat 6 vuotta saatettiin hautaansa (vähäsen henkilökohtaista nostalgiaa)

Siitä on kuusi pitkää vuotta, kun hypetin tässä blogissa, miten kätevää on järjestää massakisoja kisablogissa html-sivujen sijaan. Oresaman kilpailut onkin nyt noin kuusivuotias blogi, ja joka kerta kisojen järjestäminen on ollut yhtä helppoa! Pieniä ongelmia on ollut, kuten että blogiin voi sujuvasti postata vain 90 kertaa päivässä, mutta tämänkin takun ratkaisin päivittämällä blogia tarvittaessa kahdella eri tilillä. Tärkeintä on, että yhtäkään kutsua ei ole koko aikana hävinnyt jäljettömiin, ja että kisojen pitäminen on ollut tosi nopeaa.

Blogger on kuitenkin päivittynyt. Vanhan Bloggerin saa vielä käyttöönsä, mutta sekin katoaa pois. Uusi Blogger on suuri harppaus huonompaan suuntaan monessa sellaisessa asiassa, joka on kisakutsujen ylläpitämiselle välttämätöntä. Jaksan aivan maniosti takuta tänne oikeaan blogiin muutaman postauksen vuodessa, mutta monenkymmenen kilpailun päivittämisessä sama operointi vie ihan liikaa aikaa.

Paluu entiseen on vaikeaa. Totesin, etten osaa käyttää Weeblyä. En kerta kaikkiaan saa muokattua sivuja html:lla niin kuin vanhoilla kunnon Freewebsillä ja Geocitiesillä aikoinaan. Se on mahdollista, tekeväthän sitä muutkin, mutta minulla on paha taipumus hylätä palvelu välittömästi, jos mikä tahansa tarvitsemani ominaisuus on piilotettu. Palasin siis vielä Weeblyäkin kauemmas historiaan: omalle domainilleni asti! Vaikka kisaryppäiden tekeminen ja varsinkaan päivittäminen ei ole ollenkaan yhtä nopeaa kuin vanhalla Bloggerilla, ai mitä nostalgiaa! Viimeksi tein kisakutsuja omalle domainilleni seiskaluokkalaisena, eli noin sata vuotta sitten. Koinkin takaumia miten perjantain viimeisellä käsityötunnilla odotin jo ennen tunnin alkua sen loppumista päästäkseni koulun naapuriin, isin luo, isolle hirvittävälle pöytäkoneelle, katsomaan kuinka moni on osallistunut kilpailuihin. Ai että: se oli sitä aikaa, kun aidot soittoäänet syrjäyttivät polyfoniset kännyköissä ja minunkin kännykkääni pystyi ladata yhden musiikkikappaleen kerrallaan... Nettiinhän niillä kännyköillä, joissa oli oikeasti postimerkin kokoiset näyttöruudut, ei päässyt virtuaalihevosiaan vilkaisemaan.

Samalla tuli tietenkin vanha olo. Virtuaaliharrastukseni täyttää pian kaksikymmentä vuotta. Olen tehnyt tätä suurimman osan elämästäni. Hukkaan se ei ole mennyt. Opin kirjoittamaan, piirtämään, koodaamaan, keskustelemaan foorumeilla asiallisesti, laatimaan ilmoituksia, ottamaan vastuuta yhteisten laitosten toiminnasta ja vaikka mitä muuta ihan tosi nuorena. Viitisentoista vuotta sitten olisin kuollut häpeästä, jos joku olisi saanut tietää minun harrastavan virtuaalihevosia. Nyt olen niin aikuinen, että kun harrastuksistani kysytään, sanon ensin koirat, sitten kirjoittamisen, sitten keskustelunaiheen puuttuessa ne virtuaalihevoset, sillä ne ovat tärkeä osa kirjoittamistani. Enää se ei kai ole lapsellista, sillä harva lapsi enää ryhtyy tällaiseen, mutta toisaalta aikuisena kokee myös olevansa immuuni lapsellisuudelle.

20200901

Palkitut 2020 osa 1/2 (ja angstausta laatiksista)

Ylassa palkitut vuonna 2020
Tänä vuonna minun YLA-urani on mennyt melkein pelkäksi tuomaroinniksi. Hevosiani oli mukana vain yhdessä tilaisuudessa, josta saatiinkin kerättyä kaikki palkinnot. Valmiita hevosia olisi paljon, mutta jotenkin ilmoittautuminen on muka unohtunut, kun olen vetkutellut ja ajatellut kirjoittavani vielä yhden tekstin tai muuten hankkivani vielä pari pistettä lisää ennen ilmoittautumista. Koko ajan kipuilen myös enemmän ja enemmän sen kanssa, palkitseeko YLA enää minun henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan "hyviä virtuaalihevosia" vai ei, joten motivaatio ilmoittautua laskee koko ajan. Ennen olin samaa mieltä arviointikriteereistä, mutta harrastustapani on muuttunut.
Tammikuu: Erkinheimon Skylla YLA1, Erkinheimon Esi-Isä YLA3, Horror Movie Host RR YLA2

SLA:ssa palkitut vuonna 2020

SLA:sta minulla on nykyään samanlaisia ajatuksia kuin YLA:sta. Tämän lisäksi en enää näe merkityksellisiä eroja sen ja YLA:n välillä, paitsi että SLA:n palkinto suvuttomalle vaatii enemmän kirjoittamista kuin YLA:n palkinto samalle hevoselle, sekä tietenkin SLA on rajattu vain suomenhevosille. Suvulliselle SLA-I -palkinto tuntuu jo olevan muotoseikka, joten tämä laatuarvostelu ei mielestäni enää tarjoa minun harrastuksessani haasteita kuin tuontisukuisille. Tänä vuonna ainoastaan Pullagallupin palkinnolla on ollut minulle merkitystä, sillä kakkosen eteen sai vielä tehdä töitä. Muut keräsivät ykkösen sen enempää sivujen sisältöä fiksaamatta. Sanalliset kommentit toki tekevät näistäkin palkinnoista vielä mieleenpainuvia: joku on viitsinyt nähdä juuri minun heppani eteen niin paljon vaivaa, että on kirjoittanut ajatuksensa ylös.
Toukokuu: Erkinheimon Isähahmo SLA-I, Erkinheimon Skylla SLA-I, Pullagallup SLA-II

ERJL:ssa palkitut vuonna 2020

ERJL:n osallistujamäärät ovat minun talleistani pysyneet edes vähän parempina. ERJL ja KRJL ovat laatiksista tällä hetkellä harrastamistani kaiken kaikkiaan helpoimmat, jos kakkospalkinto riittää. Sellaisiakin tulee siis ilmoiteltua, jotka olisivat YLA:ssa melko raakoja. Saan mielenkiintoni ehkä palaamaan, jos tavoittelen jatkossa kaikille ykköstä. Ykkösrivi ei kuitenkaan tunnu houkuttelevalta: silloin huonomman palkinnon saaneesta tulee silmissäni yhtä kuin palkitsematon ja hifistelysukulinjani kapenevat entisestään.
Helmikuu: Peppero RSE ERJ-II
Toukokuu: Elly Jelly ERJ-II, Toxic Fox RR ERJ-II
Kesäkuu: Goodbye Moonman RR ERJ-I, Erkinheimon Esi-Isä ERJ-I, Sacramento II RR ERJ-I, Atheist Afterlife RR ERJ-I
Heinäkuu: Google Me (tarinaheppa) ERJ-II, Digital Sweetheart ERJ-I, Pullagallup ERJ-I


KRJL:ssa palkitut vuonna 2020
KRJL:ssa laatisvalmiiden jononi on kautta aikojen ollut suurin, sillä ilmoittautuminen on eri aikaan kuin muihin laatiksiin, eikä tällainen harvapää  aina muista. Nyt olen aina välillä sentään muistanut ilmoittautua. Muuten KRJL on tällä hetkellä henkilökohtainen suosikkini. Se ei kuitenkaan joudu arviointikriteereistä, vaan vapaaehtoistoiminnaksi äärimmäisen korkealaatuisesta toimivuudesta ja hienosta ylläpitotyöstä. Myös tuomarina KRJL on miellyttävä laitos.
Toukokuu: Erkinheimon Vohvelieläin KRJ-II, Erkinheimon Esi-Isä KRJ-II, Toxic Fox RR KRJ-II, Peppero RSE KRJ-II
Kesäkuu: Elly Jelly KRJ-II, Goodbye Moonman KRJ-I, Pullagallup KRJ-I, Horcrux KRJ-II
Heinäkuu: Sacramento II RR KRJ-I, Sanchez RR KRJ-I, Queen's Never Late KRJ-II, Ton-Tongue Toffee RR KRJ-III, Messerchmit KRJ-II


KERJL:ssa palkitut vuonna 2020

Vaikka kenttäkisoja on tullut pidettyä ja kenttähommissa heiluttua jo kohta kymmenen vuotta, kenttäratsastuksen maailma on edelleen vierain laatiksineen. Vaikka lajilaatisten liian yhtenäiset arviointikriteerit ovat minusta lähinnä kirous, tässä laatiksessa niistä on hyötyäkin. Samalla systeemillä menee, joten heppojen fiksaaminen laatiskuntoon ei vaadi erikoisempaa eforttia. Minulla ei myöskään ole puhtaasti kenttäpainotteisia hevosia: yleispainotteiset menevät kenttälaatikseen siinä sivussa. Se on vähäsen harmi, koska kenttäratsastus on tarinallisesti tällä hetkellä minusta lajeista mielenkiintoisin (ja ehkä siksi tarinakilpaheppani ovat suurimmaksi osaksi tarinallisesti kenttäpainotteisia).
Tammikuu: Jackass In a Bottle KERJ-II, Erkinheimon Aamupäivänsäde KERJ-I, Aurora Jewel RR KERJ-II
Helmikuu: Erkinheimon Isähahmo KERJ-I, Ghost RR KERJ-I
Kesäkuu: Daily Spider RR KERJ-I, Royal Tiger RR KERJ-I, Sacramento II KERJ-I

VVJ:ssa palkitut vuonna 2020

Arvatkaa, mikä oli nuorena suokkitalli-idolini? No tietenkin Mörkövaara, ylläripylläri. Vain suomenhevoseni menevät valjakkoajolaatikseen, koska Mörkövaarankin suokit menivät, ja Mörkövaarassahan on maailman siisteimmät suokit kautta aikojen. Vaikka en enää sataan vuoteen olekaan halunnut muuttua tvishaksi, tässä sitä aina vain ollaan -- ainakin silloin, kun muistetaan ilmoittautua.
Helmikuu: Kaukomieli VVJ-II, Erkinheimon Matilda VVJ-I, Peppero RSE VVJ-II
Kesäkuu: Erkinheimon Aamupäivänsäde VVJ-II, Erkinheimon Skylla VVJ-I, Horcrux VVJ-I

Muut
Hevoseni oli ekaa kertaa mukana estevarsojen laatuarvostelussa. Kokemus ei ollut sen epämiellyttävämpi tai miellyttävämpi kuin muutkaan, mutta en jatkossa aio kiertää varsalaatiksia. Arviointikriteerit ovat toki osittain erilaiset kuin lajilaatisten, mikä on tosi hyvä juttu, mutta tämä ei tuo mitään lisää juuri minun harrastukseeni. Korkeintaan näen yhden pakkomielteen lisää: että kaikki hevoset olisi muka pakko tukkia vielä varsalaatiksiinkin! Olen pakkomielteinen tyyppi.
Konrnkarr EV-II

Millainen olisi unelmieni laatis?
En taida enää uskoa laatuarvosteluihin. Ennemminkin taidan kaivata arvostelua, joka ottaisi mallia PKK:n tuomarien antamista sanallisista kommenteista. Unelmieni laatiksessa ei jaettaisi palkintoa, vaan joku arvostelija todella tutustuisi hevoseeni kokonaisuutena ja antaisi siitä palautetta.  Palautteen ei tarvitsisi olla edes tasalaatuista: joku arvostelija tykkäisi kirjoittaa laajemmin kuvasta, toinen teksteistä, kolmas yleisilmeestä. Unelmieni laatis olisi suunnattu tarinahevosille ja lempihevosille, eikä tarkoitus olisi tukkia sinne joka ainoaa omistamaansa hevosta, niin kuin minulla laatiksissa on tapana. Olin fiiliksissä esimerkiksi kun Kura Kura sai Orange Wood Ranchin mustangiohjelmasta palkinnon tarinaheppaurastaan. Palkinto ei ole mikään sellainen virallinen, joka näkyisi hevosen jälkeläisten sivuilla komeana, mutta ai miten se on uniikki ja hieno: vuoden 2020 tärkein palkinto Pondin Tie Tähtiin -rankingvoiton ohella!

Laatistulevaisuuteni
Vuoden 2020 loppuun asti laatispalkintojen metsästys jatkuu niin kuin aina, ja näillä näkymin se jatkuu muutenkin toistaiseksi. En vain osaa olla tekemättä tätä: en ole löytänyt korvaavaa toimintaa, vaikka tarinoinkin nykyään miljoona kertaa enemmän kuin kisaan ja suollan "pk-merkintöjä". Olen kuitenkin kyllästynyt ja kyseenalaistan yhä enemmän tätä pakkotoimintaani. Syy ei oikeasti ole se, että laatikset olisivat muka jotenkin huonontuneet! Nehän ovat sellaisia kuin aina: juuri samanlaisia kuin silloin, kun olin ihan fiiliksissä ja kerroin irl-kavereillekin ekasta hevoseni koskaan saamasta laatispalkinnosta. Se, joka on muuttunut, olen minä. Myös käsitykseni "hyvästä virtuaalihevosesta" on muuttunut radikaalisti sitten fanaattisimpien laatisaikojeni. Laatuarvostelujen ylläpitäjät ja ahkerat tuomarit tekevät joka tapauksessa minusta vieläkin aivan mahtavaa työtä. On huikeaa, että jotkut antavat vapaa-aikaansa yhteiseen harrastukseen ihan kaikkien hyväksi, kun saman ajan voisi käyttää niiden omien laatisheppojensa hinkuttamiseenkin. Vain vapaaehtoisten ylläpitäjien ja tuomarien panos tarjoaa kaikille muille tällaisen mahdollisuuden harrastaa, ja aika monelle laatikset ovat kuitenkin yhtä tärkeitä kuin minulle aikoinaan. En missään nimessä kannata laatisten hävittämistä, ja aion toimia tuomarinakin niin kauan kuin jaksan, vaikka en itse enää hevosiani arvosteluttaisikaan.

20200624

Vapaasti kopioitavat linet (ja unelmani olla virtuaalisankari)

Olen maailman suurimman kiitoksen velkaa joka ainoalle ihmiselle, joka on joskus laittanut nettiin linearttinsa vapaasti kopioitavaksi ja virtuaalijutuissa käytettäväksi. Hartaudella olen linejä väritellyt ja väritän vieläkin. En olisi i-ki-nä eksynyt piirroshevosten pariin ilman vapaasti kopioitavia linejä.

Oma linejen tekemiseni on vielä aika olematonta. Käteni pakkaa vapista, eikä siihen auta mikään vakauttajakaan, sillä hienomotoriikkani ei ole enää kunnossa. Lisäksi vaikka hahmotan kappaleet muotoina, en hahmota niitä ääriviivallisina ja huomaan, etteivät lineni ole mitenkään sellaisia kuin haluaisin. Olen kuitenkin päättänyt oppia. Vähän kerrallaan, line kerrallaan. Lopulta piirrän hevoslinejä, joista voin olla ylpeä.

Koska vapaasti kopioitavat linet ovat antaneet minulle niin paljon, lupaan, että jokaiset hevoslinet, joista olen yhtään ylpeä, ovat vapaasti kopioitavissa. Ne eivät tule olemaan priimaa tavaraa, eivätkä parempien piirtäjien mielestä edes kelvollisia. Se ei kuitenkaan haittaa yhtään, koska juuri sillä hetkellä en olisi pystynyt parempaan ja ylitin itseni jossain asiassa lineissä.


Näissä lineissä ylitin itseni. Niissä on lukuisia virheitä, tietenkin, mutta viivat ovat silti suorempia ja vakaampia kuin koskaan ennen, joskin paksun ja kömpelön puoleisia. Koristekuvaksihan kaikki tällainenkin käy vaikka päiväkirjaa elävöittämään. Virheistä huolimatta ylitin itseni vakaudessa. Linet ovat siis sen takia vapaasti kopioitavissa kaikille, jotka seuraavat seuraavat ainoaa sääntöäni.

Ainoa sääntö, jota noudatettuasi saat kopioida:
Anna toiselle, mielellään tuntemattomalle harrastajalle ilmaiseksi jotain ennen kuin kopioit.
Se voi olla mitä vain: kehu kivasta tekstistä, pikku  päiväkirjamerkintä, yksi kaikille vapaasti kopioitava tarhakuva -- mitä tahansa, jonka voit antaa ilmaiseksi pois.

20200522

Perinteiset kilpailut

Keskustan nimimerkki enna on pannut viimeaikoina ihan hirvittävän paljon ajatusta kilpailuiden järjestämiseen. Laatiksen massakisoilla on ollut jo kauan (ansaitusti) se maine, ettei niitä paljoa mietitä. Olikin hämmentävää ja hienoa törmätä keskusteluun, jossa niitä puitiin niinkin perin pohjin. Osallistuin siihen itsekin, mutta vastauksessani keskityin kovasti tarinakisoihin. Jäin kuitenkin miettimään aihetta ja hautomaan käsitystäni siitä, miten alaiset massakisat minusta pitäisi järjestää ja miksi juuri niin. (Korostan, että nämä ovat vain minun mielipiteitäni, ja kaikkien ajatusten taustalla on se, miten kisaaminen ja kaikki siihen liittyvä tehtäisiin juuri minulle superhelpoksi.)

1. Jokaisen kutsun numero vastaa päivämäärän numeroa
Tämä on muuten tärkeä juttu! On tosi ärsyttävää, jos kutsun numero on ERJ09 ja kisapäivä on 22.4., eikä 29.4.!
Ei-maassakisaajat usein ajattelevat tätä kosmeettisena asiana. Olen itsekin ajatellut, ja koska vihaan 0 ja 5 -päätteisiä numeroita esimerkiksi herätyskellossa, tahallani olen joskus vältellyt myös kutsun numeron ja päivämäärän mätsäämistä. Kyse ei kuitenkaan ole kosmeettisesta jutusta tai perfektionismista!!Kun kutsun numero ja päivämäärä mätsäävät, se nopeuttaa ihan uskomattoman paljon muotoonlaittoa! Minä muotoonlaitan niin, että katson ensin kutsujen numeroiden viimeisen numeron ja sitten hevosen sijoituksen ja naputan ne kerralla tiedostoon. Jos hevoseni sijoittuu kutsussa 303 viidenneksi, 308 kakkoseksi ja 309 neloseksi, aivoissani toistuu mantra "kolme kasi ysi, viis kaks neljä" ja siirrän ajatukseni yhdellä kerralla kisakalenteriin avaamatta kutsuja enää uudelleen. Jos kutsi 303 onkin järjestetty 20.5. eikä 23.5. ja joka kutsun päivämäärä heittää, joudun muistamaan vielä yhden setin numeroita lisää! Jos päivämäärät mätsäävät, kapasiteettini riittää seitsemän kutsun muotoonlaittoon kerralla. Jos eivät mätsää, pystyn laittamaan kolme ja lisäksi se on hitaampaa.
Päivämäärien ja kutsun numeron mätsääminen on massakisoissa tärkein asia. Ihan ihan ihan kaikkia muita asioita siedän ilolla ja onnella, jos tämä vain olisi aina kunnossa!

2. Sopivan kokoiset ryppäät.
Jos saisin valita, kaikissa ryppäissä olisi 30 kisaa. Ei enempää, eikä vähempää. Silloin rypppään kisat osuisivat yksi kullekin päivälle. Olen kuitenkin tyytyväinen myös niihin ryppäisiin, joissa on mikä tahansa pyöreä kutsumäärä kymmenestä kuuteenkymmeneen. Alle 30 kisan ryppäissä nyppii ainoastaan se, että päivämäärät pitää tarkastaa erikseen, kun ryppään ensimmäinen kutsu ei olekaan ensimmäisenä päivänä, mutta se on pieni vaiva. Yli 30 kisan rypäs taas vaikuttaa minusta välillä loputtomalta, kun otan tuloksia ylös siitä.

3. Tarpeeksi vähän luokkia (koskee mulla vain KRJ ja ERJ)
Ennen oli muotia järjestää kaikki luokat 40-160 cm samassa kutsussa, mutta ei Luojan kiitos enää. Rajattu luokkamäärä nopeuttaa nimittäin sujoitusten keräämistä kutsuista. Minulla on kisalistoilla samaan aikaan aina kymmeniä hevosia, ja kaikkien siijoituslistat ovat yhdessä tiedostossa. Samaa luokkaa kisaavat hevoset ovat peräkkäin ja tasot nousevat porrastetusti kohti loppua. Jos samassa kutsussa on luokkia 100cm ja 110cm, scrollailua tulee mahdollisimman vähän, koska kilpailevat hevoset ovat samassa kohdassa tiedostoa. Jos luokat ovat 100cm ja 160cm, scrollailua tulee enemmän, mutta  se ei haittaa, kun voin tuijottaa kahta kohtaa tiedostosta ja laittaa merkit molempiin. Mutta jos luokat ovat 40cm, 80cm, 100cm, 140cm ja 160cm, scrollailusta  ei tule loppua! 10 kutsun ryppään tällaisia sijoituksia jaksan kerätä, mutta sitä isompiin monen luokan ryppäisiin osallistun vain äärimmäisen harvoin ja harkitusti. (Tai siis osallistunhan minä, mutta laitan hevosia vain parille tasolle.)

4. Tuplaluokat
Jep. Ihan täsmälleen samoja luokkia 2 kappaletta. Tulee sijoituksia nopeammin. Voisihan sama heppa kisata kahta eritasoistakin luokkaa, mutta kun haluan muotoonlaittaa helpolla mieluummin kuin saada sijoitukset nopeammin, eivät ne tietenkään oikeasti voi, kun en jaksa veivata luokka-kohtaa taulukossa.
VVJ:n noviisi koulu ja noviisi tarkkuus ovat muuten minulle iiiiiiihan eri luokkia. Ne ovat enemmän  eri luokkia kuin vaB ja vaA, koska muotoonlaitossa joudun muuttamaan enemmän kirjaimia. En ikinä osallistuisi samassa ryppäässä molempiin, koska muotoonlaitoissa menisi tuhansia vuosia. :D

5. Ei foorumipohjaisia kutsuja!
Hei, 2006 meni jo! Foorumipohjaisten kutsujen osoite on yleensä kilsan pituinen ja epälooginen, osallistuminen on tehty mahdollisimman hankalaksi jos pitää osallistua foorumille ja lisäksi kutsut lataavat tuhansia vuosia kun vertaa ihan html-kutsuihin. Tasaisin väliajoin foorumit myös kadottavat kutsuja, mikä on ärsyttävää, jos on niin kuin minä, että saattaa laittaa jonkun hevosen sijoitukset muotoon rapiat 10 vuotta kisojen jälkeen.

Näin kuin olisivat kaikkien laatishevosten kaikki kisat, niin kisaamiseen menisi vain sekunti ja voisi keskittyä sitten kaikkeen oikeasti minulle tärkeään. Tarinahevoset ovat mulle asia ihan täysin erikseen. Kun laatishevosen kisakalenteri on täydellinen, kun siellä on 40 sijoitusta per kisattu laji, tarinahevosen kisakalenterin täydellisyydelle on minulla ihan eri mittarit. Pondin, pikkuiseni, kisakalenteri on tarinahevoselle aika täydellinen, ellei lasketa sen entisessä elämässä kisattua massa-ERJ:ta. (Vaikka ei sekään siellä mua haittaa: pitäisi vain piilottaa ne johonkin linkin taakse vaikka.)

20200321

Mitä onni on & Sand Pond

Olen huomannut elämässäni, että onnellisuudella on selkeä kaava ja kaikki mielentilani voi tiivistää karkeasti kolmeksi riviksi tekstiä. Saattaa olla, että kaavani pätee vain minuun, mutta kirjoitan sen tähän siltä varalta, että joku muu kokisi sen ahaa-elämyksen, jonka itse koin vuonna 2018.

Oresaman mielentilan tiivistys:

inspiraatio + kohde = onnellisuus
inspiraatio ilman kohdetta = ahdistus ja levottomuus
kohde ilman inspiraatiota = stressi ja voimattomuus

Olen nyt onnellinen. Rakastan kaikkea ja kaikkia. Se johtuu parista asiasta. Ensimmäinen juttu, joka on kohdillaan, on liikkumisen rajoittaminen koronaviruksen takia. Saan luvan kanssa olla kotona ja kirjoittaa. Se sopii minunlaiselleni, joka ei ole koskaan elämässään halunnut tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa ihan koko ajan. Kaikkien ylimääräisten ärsykkeiden ja suurimpien kiireiden katoaminen on johtanut siihen, että minun ei tarvitse muuta tehdä kuin laskea kädet paperille tai näppäimistölle, ja muste tai kirjaimet jotenkin vuotavat minusta ulos ja muodostavat tarinoita. Kaikki niistä eivät ole hyviä, mutta tärkeintä onkin se helpotuksen tunne, kun tarinat pääsevät ulos minusta. Se tuntuu vähän samalta kuin paiseiden puhkominen, vaikkakin miljoona kertaa paremmalta. En tarvitse mitään nyt. Elämäni on hetken aikaa täydellistä.

Toinen onneni syy, joka ruokkii kirjoittamistani entisestään, on itsekkyys. Toin lempihevoseni Pondin Hopiavuoren hevostallille. Sillä on mukanaan sellaisia hahmoja, joista minun on aina ollut ihan mahdottoman helppo ja hyvä kirjoittaa: sellaisia, joista minun on aina ollut niin kova pakko kirjoittaa, että ihan pistelee. Kun tein päätökseni tuoda Pond talliin, koin syyllisyyttä ja ajattelin, mitä muut kirjoittajat mahtavat tuumia, kun marssitan paikalle taas yhden oman hevosen ja vieläpä sellaisia outoja itsetutkiskeluhahmoja. Olen nyt luopunut sellaisista ajatuksista. Tein Hopiavuoren hevostallin, jotta minun oma harrastukseni olisi ihanaa. Ei voi siis olla väärin tuoda sinne Pondia hahmoineen, kun se tuntuu näin hirvittävän hyvältä.


Ai Pond! Leuhka tamma! Line © Konikfryzyjski

En malttaisi mennä nukkumaan. Kun aamu alkaa valjeta, pongin ylös ja kirjoitan, vaikka kello näyttää vasta kuutta. Tältä tuntuu olla tosi, tosi, tosi pahasti addiktoitunut. Enkä ole tippaakaan huolissani.

Ainoa asia, jonka kirjoittamisessa en muuten vieläkään onnistu, on selitys siitä mikä tekee Pondista virtuaalimaailman kaikkien aikojen parhaan hevosen. Tänäänkin sitä minulta kysyttiin. En voinut muuta tehdä kuin linkittää sen sivut ja sanoa, että katso nyt hyvä ihminen itse. Se on täydellinen virtuaalihevonen. Ihan kaikki asiat tekevät siitä kaikkien aikojen parhaan virtuaalihevosen. Minulla on siitä ainakin yhtä paljon kerrottavaa kuin Mayasta, enkelistäni, josta kuitenkin kirjoitin yhteensä yksitoista pitkää irl-vuotta, vaikka osan ajasta se viettikin eri paikassa kuin sitä jatkuvasti ikävöivä hahmoni! Pondin ja Mayan kaltaisia ei ihan joka oksalla kasva.

Sand Pond

Kaikkien aikojen paras virtuaalihevonen

20200318

Tärkeitä havaintoja virtuaalimaailmasta

Olen viime aikoina ollut hiljaa virtuaalimaailmassa työni takia. Kaiken vapaa-aikani olen käyttänyt Hopiavuoren hevostalliin. Olen kuitenkin pitänyt silmällä muuta maailmaa ja tehnyt joitain todella tärkeitä havaintoja, joista teidänkin, lukijat, pitäisi kuulla pikimmiten.

1. Aleksi on tehnyt Hallazinen ensimmäisen numeron ja se on tosi hienon näköinen.

2. Susiraja on kasvattanut ja Mörkövaara omistaa Kyyhkynkyyneleen, jonka nimestä olen kateellinen. (Kumpi sen keksi? Ilmoittaudu, niin saat selkääsi.)

3. Alexiina tapaa aina välillä ylläripyllärinä laittaa OWR:n pelaajien kaappeihin piirroskuvia ja sims-kuvia pelaajien hahmoista ja hevosista, ja joka kerta yllätyn niistä.

4. Lynn alkoi kommentoida tänään hevosten kuvia ja kuvagallerioita Keskustassa ja mulle tuli siitä jo ihan ajatuksena hyvä mieli.

5. Kattokaa WRJ:n tekstejä miten kivoja ne on!

6. Eeva pitää tarinakisoja. Eikö olekin vähän hyvä juttu!

7. Kattokaa mitä Pierre tekee kaikkien länkkärien hyväksi!

20191218

Marssikaa esiin, te loppuvuoden palkitut röllini!

Kaikki tämän vuoden laatistilaisuuksiin menevät ovat nyt palkintonsa saaneet. Vaikka minulla on viha-rakkaussuhde laatiksiin, tuomareihin ei ole. Minusta on aivan uskomatonta, että laatistuomarit antavat omaa vapaa-aikaansa, jotta minä ja moni muu voisimme leikkiä heppaa haluamallamme tavalla. Vaikka tuomaroin itsekin parissa laatiksessa, ei yksi tuomari mitenkään päin riitä. Toivonkin, että kaikki kiinnostuneet uskaltaisivat kokeilla tuomarointia. Se ei oikeasti ole niin vaikeaa ja aikaavievää kuin luullaan.

Laatikset vaatisivat toki radikaalia uudistusta vastataksen paremmin nykyharrastajien tarpeisiin (näkeehän sen jo osallistujamääristäkin), mutta valitettavasti juuri tällä hetkellä minulla ei ole  mitenkään aikaa ja energiaa ajaa muutosta. Yritän siis säilyttää sitä, mitä meillä jo on, koska onhan laatiksissa paljon hyvääkin, vaikka aina ruikutan vain huonoista puolista! En minä muuten niissä olisi näin kauaa roikkunut.

Mutta nyt katsotaan  minun pikku tähtösiäni.

KRJL:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Hey-Ho Pirates, No More Sorrow, Ensi-Ilta-Aurinko, Rain And Angels, Hey-Ho Jack, Ghoulia, Akmeeli, She's an Angel ja Wubba Lubba Dub Dub, mikä teitä vaivaa? Ihmeen heikkoja hevosia kun tuolla lailla käsiin kuolevat. Mistähän johtuu?

Ja Simpukankerääjä: VVJ:n laatista odotellessa, vai mitä, typy?

Aurelius on kiva, Aureliuksessa on tarinaponin elementtejä! Aurelius on pieni shirenponi!

Saatan olla turhamainen, mutta Ronkeli Rinkelin ykkösrivistö miellyttää minua!

Jummijammi on suloinen ori suloisten orien isälinjasta! Sen isälinja on Erkinheimon nykyinen suosikkini. Sen poika Jeskamandeera on yhtä suloinen ja samassa elämänvaiheessa kuin isänsä.

Geisha Gaze on suorastaan maaginen hevonen. En tajua, miten jokin virtuaalihevonen voikin olla mielestäni niin epäinspiroiva. Geisha Gaze on juuri minun tyyppiäni tavallisena ruunikkona, mutta jollain hämmentävällä tavalla se onnistuu viemään tylsyyden uudelle, infernaaliselle tasolle. En ole ikinä oikein löytänyt tämän hepan jujua ja nyt se alkaa olla myöhästä: siltä puuttuu enää yksi laatispalkinto.

Aamupäivänsäde on mukava heppa myös! Jostain syystä ajattelen aina Salkkareiden 2000-luvun alun Aamua, kun ajattelen tätä heppaa, vaikka nämä kaksi Aamua ovat niin tosi erilaisia.

Señor Samba lienee niitä ikuisesti eläviä hevosia. Sen isänemä on ikuisesti suosikkihevoseni, Agata Jewel, maailman hienoin koskaan elänyt virtuaalihevonen. (Ei, en ole yhtään subjektiivinen.) Lisäksi Samban nimi on peräisin sadusta, jota äiti aina minulle kertoi, kun olin pieni. Siinä hevoskuninkaan lapset Samba ja Mamba seikkailivat minun ja pikkuveljeni kanssa mitä huimimmissa seikkailuissa: menimme mm. uimaan Yksin Ilman Äitiä!

Pienelle Good Luck Charlielle KRJ:n laatispalkinto on muuten sen eka. Ai vauvaa! Pidän jookaisesta Charliestani niin kovasti, etten varmaan malta luopua kuin korkeintaan kahdesta ekasta.

Myös Get Schwiftylle KRJ:n palkinto oli eka. Olen hukassa tämän hevosen kanssa. Minulla oli joskus idea siitä, millainen se on, mutta olen kadottanut sen persoonan kokonaan.

Akmeelin tytär Skylla on musta tosi suloinen. Aluksi se oli tietenkin ihan mikä tahansa heppa, mutta piirroskuvan myötä sille kehittyi luonne. Harmi, etteivät PKK:n tuomarit ole ihan yhtä mieltä siitä, että Skyllan kuva on parhaimpia värittämiäni. :D Tai ehkä siitä ovatkin, mutta oikein palkinnoille se ei yllä. Se on Hyvä, eli näyttää hevoselta, ja mikäpä minä olen vastaan sanomaan. Kehityn niin hitaasti, että nyt näen ongelmia vasta Skyllan selässä enkä muualla.



KERJL:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Treatment of Terror, Early Morning Madness ja Too Many Ghosts ovat myös ihmeen heikkoja hevosia...

Edellä mainitut Simpukankerääjä, Akmeeli, Wubba Lubba Dub Dub palkittiin loppuvuonna myös KERJL:ssa.

Atomipommipormestari on myös  saavuttanut nyt kaiken, mutta muistojen vuoksi en malttaisi sitä listiä. Se tulee olemaan aina Soittakaa Paranoidin kanssa eka virtuaalihevoseni, joka on saavuttanut edes jotain menestystä PKK:ssa. KERJL:n palkinto ja muut ovat sellaisen vierellä tällä hetkellä minulle sivuseikkoja.



VVJL:sssa palkitut loppuvuonna 2019


Edellä mainittu Akmeeli sai palkinnon. Piti oikein katsoa satunnaisia kutsuja läpi, että eikö meiltä puoleen vuoteen ole ilmoitettu muka muita? Jonossakaan ei ole varsinaisesti ketään täysin valmista heppaa, vaan kaikkea pientä, kuten jälkeläisten kisakalentereita on päivittämättä. Noh. Ensi vuonna sitten.



YLA:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Aurelius, Geisha Gaze, Jeskamandeera ja Akmeeli mainittu!

Sanchezin eka laatispalkinto on YLA:sta. Tässä on taas hevonen, jonka idea on hukkunut minulta. No. Eipä tarvi enää kuin ilmoitella se lajilaatiksiin: sen tarinat on jo kerrottu.

YLA-valmiita hevosia minulla olisi muutamia nytkin, mutta en viitsi ilmoitella yhtä tai kahta kerrallaan. Olen tuomari ja tykkään viedä klöntin kerrallaan, joten mielummin odotan että on se neljä täysin valmista. Hidas tahti johtuu YLA:ssa etupäässä uudesta työstäni. Olen ollut puoli vuotta kerta kaikkiaan liian kiireinen harrastamaan, ja kaikki kirjoitusinspini olen tietenkin laittanut mieluummin tarinoihin kuin, huoh, päiväkirjamerkintöihin. (Tarinoista ei saa YLA:ssa pisteitä.)



SLA:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Ronkeli Rinkeli on pian saavuttanut kaikki laatispalkinnot, mutta sen tarina ei ole minusta ihan valmis vielä. Tarinaheppaa siitä ei tule, mutta ehkä kunnollinen piirrosheppa kuitenkin ja edes yritystä  PKK:ssa? Olin joskus niiiiiiiiiin ylpeä sen kuvasta, ja vaikka äsken valitin hidasta kehittymistä, tässä näen kehittyneeni. Osaisin nyt värittää paremmin. Ehkä aionkin värittää paremmin.

Mölliinasta luopuminen minulla sen sijaan olisi edessä, kun en  tee sillä mitään. Ei vain malttaisi...

Aiemmin mainitut Atomipommipormestari ja Jeskamandeera palkittiin myös SLA:ssa.



Sitten suuret saavutukset


Mun ekat piirroshepat kantakirjattiin. Kolmospalkinnolla tietenkin vain, mutta hei, vau, silti, oikeasti. Atomipommipormestarissa ja Soittakaa Paranoidissa olen nähnyt virheitä jo kauan (kuvat ovat vanhoja ja tiukasti paremman taiteilijan silmien alla toteutettuja) mutta kommenteista sain vielä uusia näkökulmia.

Otan itseeni kohdistuvan arvostelun aina tosi raskaasti, puhuttiin sitten persoonasta tai ihan vain taidoista. PKK:ssa tuomarit pitävät kuitenkin tosi tiukasti huolen, että viittaavat kommenteissaan aina vain teokseen, joten pystyn ottamaan kritiikinkin vastaan. En koe, että se kohdistuisi millään lailla minuun, tai edes minun taitoihini, vaan pelkkään kuvaan. Lisäksi minulla on turvallinen olo viedä näiden kaltaisia vanhempia kuvia näytille, kun tiedän, että tiukan paikan tullen voisin kuitata muhunkin osuvat arvostelut niin, että osaisin tänään paremmin kuin silloin. (Ikinä en ole kuitenkaan tarvinnut sitä pakokeinoa.) Mulla on paljon oppimista kommentoinnista PKK:n tuomareilta.

Jussi on myös muuten Finest. :D Sen saavutus on mulle vielä hauskempi kuin kaksi edellistä, koska Jussi on rakas tarinahevonen.