20191111

Hevoset, joita en malta listiä (eli lempihevoseni)

Tuijottelin hevosten sivuja päivittäessäni, että sivutilallani on aika paljon sellaisia hevossivuja, joita ei enää päivitetä. Suurin osa niistä on kuolleiden muumiohevosten, ja en halua poistaa niitä, vaikka hevosilla onkin hautapaikat Oresaman hevosten hautausmaalla. Mukana on kuitenkin muutama sellainen hevonen, joista en vain malta luopua. Haluaisin esitellä nyt nämä muumiot ja muutaman tuoreemmankin tapauksen siinä samalla.

Veljeni Rottamieli
Mikäs tämä nyt muka on, tavallinen laatishevonen? No ei ole. Tämä on nimensä ja persoonansa takia minulle yhtä rakas kuin tarinaheppa. En enää muista, mitä luin, tai mitä keskustelua kuuntelin sivusta, kun joku puuskahti, että pikemminkin [joku tyyppi on] rottamieli kuin leijonamieli. Siihen aikaan olin oppinut tallentamaan hyvät heppanimet puhelimeni muistiin ja ai kun tuli kiire kaivaa puhelin esiin.

Soittakaa Paranoid
Toinen nimihelmi. Pidän tätä parhaimpana keksimänäni nimenä, ja tällä kertaa en edes kuullut sitä mistään. Nimi vain tuli tyhjästä ja minulle tuli kiire luoda hevoselle sivut, jotta kukaan muu ei vain keksisi sitä. :D (Tietenkin olen sen kontekstissaan kuullut moooonta kertaa.) On tosi harmi, että tälle hevoselle ei sitten kehittynytkään millään sellaista persoonaa, että tykkäisin siitä itse muutoin kuin nimen osalta. Jos se olisi mahdollista, aloittaisin alusta varsa-Noidan kanssa.

Erkinheimon Muskettianubis
Niin se taisi mennä, että vahdimme puolisoni kanssa erästä 12-vuotiasta poikaa ja kokosimme legoukkeleita mahdollisimman kummallisin osin. Oli kilometrin mittaiseksi vyötäröstään venytetty ukkeli ja kaikkia ihme miekkoja ja proppeja. Yhdellä oli Anubiksen pää ja pyssy kädessään, se oli siis muskettianubis. Varastin nimen. Kivointa on, että Muskettianubis-hevosesta tuli myös Antti: ihana persoona. Tämä on minusta kokonaisuudessaan aika täydellinen virtuaalihevonen!

Good Luck Charlie ja kaikki muut Charliet
Voisiko Charlie-linjan hevosten ominaisuutena olla, etteivät ne kuole koskaan? Kukaan ei edes tiedä mistään ihme Charlie-linjasta, mutta tämä linja on minulle aivan tosi tärkeä.
Charlieiden nimet on varastettu, niin kuin suurin osa hevosteni nimistä. Kun olin pieni, löysin Grand Champions -hevoset. Minulla oli tummanruunikko tällainen ja se oli olevinaan amerikanravuri, joka muuten juoksi miljardi kertaa kovemmin kuin jotkut tyhmät räpsyripsiset barbihepat. :) Sen nimi oli Charlie Express, joka on linjani kolmanen Charlien nimi myös. GC-hevoseni (keksityn) isän nimi oli Checkpoint Charlie, ja sekin oli maailman nopein. Charlie-linjani eka Charlie on Checkpoint Charlie, ja sen olen malttanut sentään jo listiä.
En muuten edes pidä mitenkään erityisesti Charlie-nimestä! :D En inhoa sitä millään tavalla, vaan se on minusta täysin neutraali nimi.

Miniponini Calamity Triggerin kuolemaa jo harkitsen.
Minulla ja hahmollani on 10 vuotta yhteistä taivalta takana. Koko vuosikymmenen hahmoni juttu on ollut se, että se on rakastanut ihan tavallista ruunikkoa puoliveristä, joka ei millään tavalla eroa muista. Ministä tuli hahmon toinen hevonen, ja Mini onkin opettanut hahmoni tyttären ratsastamaan. Minillä hahmo ei kuitenkaan enää varsinaisesti tee mitään, vaan sillä on uusi ruunikko tavallinen puoliverinen kiikarissa. Minin ongelma on se, että se on täydellinen. Haluaisin tällaisen hevosen itse, oikeassa elämässä, ja jos Mini olisi tässä lähellä myynnissä, minusta todella tulisi heti hevosenomistaja. Täydellisistä hevosista on kuitenkin tylsä kirjoittaa.
Toisaalta en kuitenkaan millään malttaisi tappaa Miniä, enkä ainakaan myydä, sillä tarinahevoselle unohtuminen on kuolemaakin kamalampi kohtalo. Ehkä siirrän Minin toiselle hahmolleni, kun hän on valmis hevosenomistajaksi. Ministä tulee mahtava eka oma poni.

Sand Pond
Teurasmyynnistä ostettu Sand Pond on eri tavalla täydellinen heppa kuin Mini. Oikeassa elämässä en kiinnostuisi siitä, mutta juuri sen tavanomaisuus ja tylsyys tekevät siitä maailman kiinnostavimman virtuaalihevosen. Virtuaalimaailma on pullollaan täydellisiä kiiltokuvaheppoja, jotka ovat erinomaisia omassa työssään! Lisäksi on villihevosia, joita vain oma omistaja saa lähestyä, ja känkkäränkkähevosia, jotka luimivat ja kiukuttelevat, mutta suorittavat silti mainiosti omalla tasollaan. Ja sitten on Pond. Ei se piittaa, kuka sitä hoitaa, sehän on ratsastuskoulun veteraanihevonen. Se tekee vähän sinnepäin kun käsketään, koska sillä ei ole koskaan ollut omaa ratsastajaa, ja jokaisella on oma tyyli, eikä se niin jaksa enää välittää. Sille tulevat Dressage Mastersit sun muut eivät eroa ratsastustunnista, koska kenttä kuin kenttä, ja katsomossakin on jotain ihan tavallisia äitejä ja isiä ja kakaroita. Ja sitten se säikähtää muovipussia, postilaatikkoa ja naapurin Jarkkoa, koska niin hevosilla on tapana. Tykkää porkkanasta ja osaa yhden tempun: on ruskea, kun sanotaan, että ole ruskea.

Jussi
En vain suostu kirjoittamaan Forceful, koska Jussi on aina Jussi. Tässä hevosessa on vähän samaa taikaa kuin Pondissakin: tavallisuutta. Sen isäntä on kuitenkin niin paljon taitavampi ratsastaja kuin Pondin hahmo, että vaikka Jussi on Pondia paaaaljon taitavampi, se on silti Eetu Hopiavuoren mittapuulla tavallinen.

Typy
Tämänkään hevosen nimi ei ole Saariston Tuonentyttö. En välitä tämän hienosta suvusta tai erityisen eksoottisesta väristä, vaan siitä, millaisen epäsuhdan tämä omistajansa kanssa muodostaa. Typy on varsa, omistaja Hello ei osaa mitään. Typy ei saa koulutusta ja riehuu, ja Hello sanoo, että ei ollut meidän tyttö muuten se joka teki pahaa. Typy saa PKK:sta KP:n ja Hello masentuu, kun luulee sitä lohdutuspalkinnoksi, kun ruusuke on olevinaan niin pienikokoinen. Typyllä on potentiaalia huippukilpahevoseksi, Hello pitää sitä lenkkikaverina kuin koiraa.

Apache Moon
Ei se mustangius Apassista erikoista tee, vaan se, että tässä on puhuva hevonen!! No oikeasti ei ole, mutta Apassin omistaa Mikael, joka ei aspergerinsa takia ymmärrä ihmisiä tai oikein osaa edes puhua heille, vaikka on oikein supersosiaalinen ja tykkäisi kyllä. Apassista Mikael löytää kuitenkin loputtomasti ilmeitä, sillä sen kasvoja hän osaa havainnoida vaikka kuinka. Mikael myös käy pitkiä sanallisia keskusteluja Apassin kanssa, vaikka samalla tiedostaa tietenkin itse oikeasti dubbaavansa hevosen puheenvuorot sen ilmeiden perusteella ja keksivänsä suuren osan jutuista ihan päästäänkin. Yleensä Mikael antaa Apassille joko omatuntonsa roolin tai järkensä äänen roolin. Mikaelilla on myös toinen hevonen, Muru, joka on vastikään alannut ilmehtiä, mutta ei ainakaan vielä puhu. :)

20191027

Esittelyssä Google Me ja määräaikaishahmo



Google Me on evm-sukuinen suomalainen puoliverinen, joka syntyi vuoden 2019 tammikuussa alun perin ihan tavalliseksi laatishevoseksi. Se oli ollut olemassa jo kuukausia ennen kuin huvikseni luonnostelin sille otsikkokuvan tai bannerin. Pelkästä bannerista se sitten lähti: Google Me sai persoonan ja lempinimen Ukko.

Vasta tänään Google Me sai nettisivut ja ensimmäisen kuvansa, joka on vieläkin vähän kesken. Olen hahmotellut sille omistajahahmon, mutta idea omistajasta ei ole vielä niin tarkka, että ryhtyisin kirjoittamaan hänestä esittelyä. Omistajan tarina ja taustat ovat kuitenkin tarkasti selvillä.

Google Me ei ole tarinahevonen, eikä se sellaiseksi taida muuttua. Aion kokeilla sen avulla jotain ihan uutta: kertakäyttöhahmoa. Google Me:n  omistajan tarina liittyy kokonaan ihmisten maailmaan, mutta aion kokeilla kertoa sen hevosen ja tallielämän kautta. Omistaja tulee todennäköisesti vaikuttamaan jollain tarinatallilla, mutta hänen ei ole tarkoitus jäädä sinne ikuisesti. Se tulee olemaan kokonainen, huolellisesti suunniteltu hahmo: ei siis kertakäyttöhahmo negatiivisessa merkityksessä. Sen elämä ei vain tule olemaan ikuista. (Kiinnostaako tarinoida yhdessä? Laita viestiä. En ole valinnut tallia vielä.)

Tarinahevosten ongelma on se, ettei tarinaa ole tarkoitus ikinä saattaa loppuun. Sen vuoksi hahmoilla ei ole selkeitä päämääriä muutoin kuin näennäisesti. (Hevosella saattaa ollakin, sillä hahmo voi aina vaihtaa hevosta.) Jos hahmot saavuttaisivat nimittäin korkeimman päämääränsä, tarina loppuisi. Se tekee hahmosta pitkän ajan kuluessa ajelehtijan ja teksteistä suurimmaksi osaksi fiilistelyä. (Pitkällä ajalla tarkoitan siis vaikka kymmentä vuotta: sen ikäinen on vanhin hahmoni, joka on ajelehtinut ja fiilistellyt jo pari vuotta. Nyt sen tarinassa on taas ryhtiä, koska olen päättänyt luopua siitäkin ja sen tarinan juoni kulkee nyt kohti hahmon loppua.) Google Me:n kanssa kokeilen, mitä tapahtuu, jos hahmonkin elinpäivät ovat luetut, käsikirjoitellut ja suunnitellut. Hahmon elämää ei kuitenkaan mitata kuukausissa, vaan varmaan vuosissa, ainakin parissa.

Suurin huoleni on, että joudun leikkimään yksin. Pelkään, ettei kukaan halua esimerkiksi hahmoaan minun hahmoni sydänystäväksi tai varsinkaan seurustelukumppaniksi tai perheenjäseneksi. Ainakin itse kiinnyn ihan hirvittävästi niihin hahmoihin, jotka ovat rakkaita minun hahmoilleni. Olisi rankkaa menettää esimerkiksi hahmon puoliso yllättäen. Vielä rankempaa voisi olla tietää varmasti, että niin tulee käymään. Toisaalta ehkä hahmon kuolema tai muuten pois kirjoittaminen on yhtäältä parempi vaihtoehto kuin se, että kirjoittaja vain lopettaa ja hahmo katoaa selittämättä. Niinhän yleensä käy: se on virtuaalihahmojen luonne. Hahmon  määräaikaisuus suojaisi vastakirjoittajia ainakin tältä, joten olisi siinä hyvätkin puolensa.

Katsotaan, mitä kokeilulleni käy. Itse odotan innolla juonellisempaa tarinakokeilua. Ideani voi olla susi jo syntyessään ja kiinnynkin hahmoon liikaa päästääkseni sen pois, tai sitten tässä voisi olla hyvä tapa tehdä yksittäisistä ihanista hepoista vähän muutakin kuin laatisheppoja.

20191006

Muutaman sertin, KP:n ja EM:n merkitys

Olen viime aikoina ilmoitellut hevosiani sitkeästi PKK:n näyttelyihin ja piirtänyt ja väritellyt paljon. Postauksenikin ovat käsitelleet piirroksia. Olen ajautunut (paremman ilmaisun puutteessa) positiiviseen noidankehään, joka ruokkii tosi tehokkaasti sisäistä inspiraatiotani sopivilla ulkoisilla palkkioilla. Ensin piirrän, sitten saan sanallista palautetta ja joskus jopa tsemppisertejä näyttelyissä, sitten tiedän mitä kehittää, joten piirrän lisää ja saan lisää palautetta. Sisäinen inspiraatio on kuitenkin se, mistä tiedän, että just nyt PKK sopii just mulle. (En olisi ikinä uskonut, että sanoisin muuten noin PKK:sta, koska olen aina ajatellut, etten ole tarpeeksi hyvä siihen seuraan!! Oikeasti siellä on siis ihan normaaleja ihmisiä, jotka kommentoivat kuvia tosi nätisti, ja minulla on ollut taas ennakkoluuloja.)

EO-serti on minulle tosi iso asia. Olen jankuttanut itselleni ihan mielettömän kauan, että en osaa piirtää, enkä edes värittää. No enhän minä tosiaankaan mikään Pölhö vieläkään ole, mutta jo sentään Oresama, eli sellainen, joka pystyy oppimaan tekemällä, niin kuin pari postausta sitten näytin. Nyt olen opettelussani siinä pisteessä, että aina välillä saan EO-sertin. Usein ropisee tietenkin Hyvää ja jopa Tyydyttävää, mutta vaikka ensimmäiset Tyydyttävät olivat aika läimäys suoraan naamalle hirveän värittämiseen panostamisen jälkeen, nyt olen oppinut ottamaan nekin vastaan ihan tyynesti.






Sand Pond (line Marjahilla), jonka väritin Tyydyttävän arvoisesti.
PKK:n määrittely Tyydyttävälle:
Näyttää hevoselta, väri on rodulle sallittu ja tunnistettavissa, ei vaadita
kolmiulotteisuutta ja yksityiskohtia.

Kivointa on saada kommentti. Erityisesti Lynn on kommentoinut kuvia näyttelyissä tosi usein, ja vaikka ei olisi sertiä ropissut, olen saanut kaikista eniten irti juuri näistä kommenteista. Olen hirveän huono katsomaan kriittisesti piirroksia sekä hevosen rakennetta (valokuvistakin) ja Lynnin ystävällinen ja tarkka kommentointi on auttanut siinä paljon. Kommenttien jälkeen olen tiennyt, mihin kiinnittää huomiota seuraavalla kerralla ja sen takia minulla on ollut heti inspiraatiota kokeilla tätä uutta juttua käytännössä.

Sacramento II RR, jota Lynn kommentoi näin kivasti HY:n antaessaan:
"Näyttävä väri ja ryhdikäs, hyvällä sukupuolileimalla varustettu hevonen. Lavan
kulmaus ratsulle ihanteellisesti loiva, säkä voisi olla erottuvampi selkeämmän
satulantilan toivossa. Lanne näyttää painuneelta ja lautanen voisi olla pidempi,
jotta takana olisi enemmän voimaa. Toivoisin aavistuksen kirkkaampaa
rotuleimaa. Hevosella on miellyttävä, valpas katse."

Olen ollut monta päivää fiiliksissä, kun huomasin Kura Kuran saavuttaneen syyskuvallaan muu kuva -luokassa Suuren Voiton. Minulle Suuri Voitto ei tarkoita tosiaankaan mitään luokkavoittajaa, eikä Kura Kura mikään luokkavoittaja ollutkaan. Sen sijaan se sai kommentin ja siinä kehuja just niistä asioista, jotka vedin riskillä ja joista olin tosi epävarma ja meinasin olla ilmoittamatta koko hevosta kilpailuun. Toisekseen se sai KP:n ja EM:n.

Kura Kura, line Darya87/dA, sai KP:n syyskuvaluokasta,
EM:n taiteellisuudesta ja ihanan kommentin Anne L.:lta.

Mikään serti, KP tai EM ei tuntuisi minusta yhtä hyvältä, jos kuva olisi jonkun toisen tekemä, vaikka hevonen onkin oma. Linejä käytän, koska niiden tekeminen ei ole minusta varsinaisesti kivaa, ja virtuaaliheppojen päämäärä on vain olla kivaa. Omalla värityksellä se kolmiulotteisuus kuitenkin viimeistellään, ja jopa rakenne. Tapaan usein ihastella muiden tekemiä kuvia, mutta tätä nykyä en ostaisi valmista piirrosta hevoselleni millään palkalla, ellei se sitten tulisi hevosen mukana myynnissä ja jo kuuluisi sen persoonaan. Muut osaavat paljon paremmin kuin minä, mutta jos piirrän tai väritän itse vielä sen yhden hevosen kuvan, olen kehittynyt taas ihan vähän. Hevonen on vähemmän kaunis koko elämänsä kuin ostetuilla kuvilla, mutta eihän se sitä haittaa. Siitä on tullut virtuaalihevonen, joka on opettanut minulle jotain oikeasti.

EO-sertejä ja Hyviä saanut Jussi. Tästä olin kovin ylpeä, mutta
sen näyttelyura meinasi tyssätä heti, kun se sattui saamaan
ensimmäisissä näyttelyissään Hyvän, ja otin sen ihan liian
vakavasti. Linet Horse_Art_Online/dA.

Nyt on aika palata piirtopöydän ääreen. Tavoitteeni on kuvittaa jollain tavalla (myös kopioiduin varuste- ja ruusukekuvin sekä pikaisin luonnoksin) Mikaelin ja Mustangien matkan kaikki merkinnät jatkossa. :)

20190821

(jatkoa edellisen) Ja värittämisen ihanuus

Kun piirtäminen, varsinkin linejen tekeminen on minusta tosi vaikeaa, vähän ärsyttävääkin ja oikein erityisen aikaavievää, linejen värittäminen puolestaan on sellaista, jota voisin tehdä vaikka koko ajan! Olen tehnyt postauksen siitä, miten olen värittämisessä kehittynyt, ja varmaan juuri oman kehityksen näkeminen motivoi minua niin kovasti jatkamaan. Vieläkään en ole Mestari, mutta jos väritän tarpeeksi, olen jonain päivänä mestari.

Ihan tasojen määrää ja tekniikkaan olen hionut paljon. Jos ette nyt naura tämänhetkiselle tasolleni, niin kerron miten nykyään väritän. Käytän siis Kritaa.



Ensin minulla on linet yhdellä tasolla, hevosen flat-väri toisella ja takimmaisten jalkojen (vtj, vej) värit kolmannella tasolla. Unohdan takimmaiset jalat ja ryhdyn hommiin. Värittelen varjostuksia aika varovasti ja melko vaalealla samalle tasolle pohjavärin kanssa. Ennen tein varjoille oman tason, mutta onneksi kerran uskalsin kokeilla kaiken länttäämistä samalle tasolle! Tämä toimii minulla paljon paremmin.



Sitten varjojen päälle aina vain tummempia ja varovaisempia varjoja, aina vain samalle tasolle. Pää on tällä hetkellä minulle vaikein juttu, niin kuin näkyy. Ennen olivat jalat.



Mistä tiedän, että varjoja on tarpeeksi? Siitä, että minua alkaa kyllästyttää niiden lisääminen. Silloin lisään vieläkin samalle tasolle tosi varovaisia valoja. vtj ja vej ovat edelleen flat-väreissä. Välillä kesken valotuksen palaan takaisin varjostamaan. En ikinä poimi värejä kuvasta, vaan yritän aina löytää ne paletista. Sillä tavalla uskon saavani väreihin vähän vaihtelua ja elävyyttä.



Lisään kirkkaampia valoja. Taas valoja on tarpeeksi siinä vaiheessa, kun kyllästyn. Silloin väritän kaviot ja jouhet ihan millä tahansa värillä saadakseni muodon esiin. Randomin värisen muodon päälle väritetään sitten joskus.




Vähiten pidän jouhien tekemisestä, varmaan juuri siksi, että se on minulle vaikeinta. Paljoa häävimpiä en vielä näistä saa, vaikka olisin yrittänyt pidempään.



En ole oikea taiteilija. Oikea taiteilija tekee ensin taustan ja sitten värittää hepan siihen. Minä tykkään tehdä niitä heppoja ja sitten pilata ne vain jollain millä lie taustalla viime metreillä. :DD 





Lopuksi säädän värejä. Se on turhaa, koska näyttöni vääristää ne. Kun katson piirustuksia puhelimella, ne ovat tosi värikylläisiä ja tummia, vaikka näytölläni ne ovat romanttisia ja pliisuja. Minun näytölläni tässä on haalea kesäilta. Puhelimeni näytöllä tässä on aika psykedeelinen syysyö. Mutta ihan hyvä se on hei. Siitä, että kyllästyn tekemään, tiedän kuvan olevan valmis. Kyllästyin, joten tästä tuli valmis. :) Taas kerran tämä on taitojeni ylärajoilla, ja vaikka joidenkin muiden tekemiin verrattuna tämä ei ole mitään, minä olen tosi ylpeä tästä kuvasta tällä hetkellä!


20190818

(Linejen) piirtämisen vaikeus

Aika piirrospainotteista asiaa on ollut viimeaikoina, mutta eikös ihminen saa puhua siitä, mistä kulloinkin on innostunut? Aloitin uuden työn ja ihan kaikki aika on mennyt joko siihen, hengissä pysymiseen tai koirien hoitamiseen, ja mitä on jäänyt jäljelle, olen laittanut Hopiavuoreen. Nyt on ekaa kertaa aikaa vähän piirtää ja kirjoittaa piirtämisestä. Ja etenkin yrittää analysoida, mikä ihme piirtotekniikassani mättää. Kertokaa, jos on vinkkejä. (Linejen tärinän kanssa olen luovuttanut fyysisten rajoitteiden takia, mutta muuten.)


Kun piirrän heppaa alusta asti itse, aloitan piirtelemällä palleroita ja viivoja. Taisin oppia tämän joskus ala-asteella jostain hepanpiirto-oppaasta ja en ole edes kokeillut muuttaa tapojani. Tässä vaiheessa on tärkeää, että hepalla on neljä jalkaa, vain yksi pää, ja että sen tunnistaa hyvällä säkällä joko hevoseksi tai hirveksi. Jällkikäteen katsoessani tässä kuvassa häiritsee eniten alaselkä/lantio, mutta piirtäessäni en nähnyt tässä muuta vikaa kuin että takaosa näytti pieneltä. 


Kun minulla on palloja ja viivoja, piirrän päälle heppaa vähän tummemmalla värillä. Tätä taidan tehdä nähdäkseni pahat rakennevirheet ennen kuin linetän. Tämä saattaa kuitenkin olla aika turhaa, koska en edes tunnista rakennevirheitä, vaikka ne tanssisivat edessäni sinisiksi väritettyinä. Linet minun on joka tapauksessa helpompi tehdä, kun alla on edes tällaiset epälinet. Tässä vaiheessa näin, että takapuoli on liian pieni, pää on liian suuri ja en tykkää oikeanpuoleisesta takajalasta. 


Linetysvaihe 1: epäsiistejä linejä. Suurensin takapäätä, pienensin päätä. Kaviot alkoivat näyttää jättimäisiltä. Pienensin niitäkin. Linet ovat epätasaiset, heiluvat.

Siistin linejä, lisäsin etujalan. Vasen takakavio alkoi näyttää epämuodostuneelta, korjasin sen. Tässä vaiheessa katselen kuvaa viisimiljoonaa kertaa peilikuvana, vertaan sitä valokuviin jne. (Nyt vertasin tätä VV:lta joskus ostamaani rakennekuvaan, ja harmitti ihan tosi kovaa, kun tämä alkoi näyttää muodoiltaan liian pyöreältä. No, tuli parempi mieli kun vertasin tätä Pirje Fager-Pintilän ottamaan kuvaan. Hevoset ovat ihan tosi erilaisia. Vertailukuvista vasen on VV:n ja oikea Fager-Pintilän.) Tässä vaiheessa ongelmaksi muodostuu aina se, että mallia osaan ottaa, mutta en tunnista hyvää rakennetta sen paremmin kuin huonoakaan. Jos taas piirrän yhdestä ainoasta mallikuvasta, koska joku on sanonut siinä olevan hyvärakenteisen hevosen, alan kopioida kaikkea ihan liian tarkasti uskaltamatta ottaa yhtään vapauksia. Rakennetietämyskään ei parane, vaikka opettelisin piirtämään ulkomuistista kaikille hevosille saman rakenteen...Okei: tässä taitaa olla suurin ongelma. Minun pitäisi opetella näkemään, millainen on hyvä, tai edes OK rakenne. Varmaan oppisin, jos varjotuomaroisin itsekseni PKK:n ja NJ:n näyttelyitä ja uskaltaisin tarvittaessa lähestyä tuomareita paria perustelua joihinkin juttuihin pyytäen...


Lopputulema kaikessa vertailussa oli kuitenkin tämä. Siistin linejä, tein ihan pieniä muutoksia ja muutin pään asentoa. Nyt otan taukoa tästä kuvasta ja muokkaan sitä vielä. Tauon jälkeen näkee paremmin. Nyt jo alkaa tuntua siltä, että muutan selkää ja takapuolta vielä... :D Tästä on tulossa todennäköisesti uusi rakenne Sacramento II:lle, ja sen hyvyydestä ei ole mitään takeita. Onpahan kuitenkin itse yritetty välillä, ja tällä kertaa ihan lineistä asti. :DD Saavutus se sekin on minunlaiselleni.

20190808

Kun mun hepat vaan on Finest

Leuhkan otsikon takana on leuhka teksti. Mulla on kaksi itse väritettyä heppaa, jotka ovat nyt saavuttaneet PKK:n arvonimen Finest. Hauska (tai no, aika tylsä) tarina on se, että toinen sai sen jo edellisvuonna, mutta en muistanut sitä anoneeni, ja toisella olisi myös ollut siihen tarvittavat sertit jo kauan sitten, mutten tajunnut anoa. Nämä arvonimet ovat siis ihan uusi juttu minulle. On kai jo selvää, että PKK ei ole minulle ennestään hirveän tuttu, kun "en osaa piirtää" ja "en osaa värittää".

Vaikka olen rutissut jo pitkään suhtautumisestani laatispalkintoihin, niin tämä on nyt sellainen palkinto, joka tuntuu minusta tällä hetkellä ihan huikealta saavutukselta. Tai no, jokainen EO-sertikin on ollut ihan uskomattoman hienoa saada itse väritetyillä kuvilla. Nyt tuntuu, kuin minä saisin palkintoja siitä, että olen jaksanut harjoitella tosi paljon, eikä niinkään siltä, että hepat saisivat arvonimiä. (Vitsit miten hienolta musta tuntuukaan silloin joku päivä, jos joskus ekan kerran palkitaan ihan kokonaan itse tehty kuva!)

Vaikka aikaa näistä kuvista on kulunut, olen vieläkin ylpeä. Toki näen jo sellaisia virheitä, joita en aluksi ollenkaan nähnyt. Atomipommipormestarista ainakin näkee, kuinka olen tuijottanut liikaa mallikuvan valoja ja varjoja osaamatta käyttää Tean ihania linejä tarpeeksi hyvin hyödykseni ja saanut siksi etuosan muistuttamaan enemmän rusinaa kuin hevosta. Soittakaa Paranoidin heikko kohta taas ovat jalat.


Soittakaa Paranoid
tausta Dansku


Atomipommipormestari

Laitetaan tähän alle vielä Atomipommipormestarin tytär, Skylla. Skyllan idea on, että se olisi saman värinen kuin isukki, ja muutenkin tosi saman näköinen. Skylla on nyt mennyt ekoihin näyttelyihinsä ja tuloksia odotellaan erittäin jännittyneenä. Minusta Skylla on huomattavasti isukkiaan nätimpi ja mattapintaisena söpömpi. Ja niinhän sen kuuluukin olla, koska näiden kahden kuvan välissä taas vähän aikaa! Tottakai parannettavaa on aina vain. Nyt mulla on joku taantumavaihe ainakin kaulan kanssa... Osaksi se johtuu minusta, osaksi koneeni ihmeellisestä näytöstä. Vuoden päästä näen taas lisää mokia, ja sekös se hauskaa on! Siitä tietää, että on kehittynyt taas vähäsen. Toivottavasti silloin nauran ainakin Skyllan kuvan taustalle, vaikka juuri nyt tämä on minusta hienompi kuin ylempien valokuvataustat ihan vain olemalla piirretty.

Skylla

Tea on tehnyt kaikkien näiden heppojen linet ja siten suonut minulle mahdollisuuden olla näin tosi tosi tosi iloinen omasta kehityksestäni ja virtuaalihepoistani. Kiitos ihan superisti vapaasti kopioitavista lineistä aivan kaikille, jotka ovat ikinä niitä tuottaneet!

Mun seuraava homma on selvittää, katoaako Atomipommipormestarin sertit, jos muokkaan tuon sen etuosan vähemmän rusinaksi. Jos jollakulla on sisäpiirin tietoa, niin saa jakaa! Skyllan kaulaa ja etuosaa voin vielä toki muokata, kun pääsen käyttämään jotain toista konetta.

20190804

Laatisjonot kutistuvat

On syksy. On siis aika tehdä taas jokavuotista tutkimusta siitä, miten laatisjononi voivat. Ja kerrankin, kerrankin tuntuu siltä, että ne voivat vähän terveemmin kuin vuosi sitten!


Laatis 2015 2016 2017 2018 2019
YLA 53 63 45 40 17
SLA 3 4 10 2 3
ERJ 31 28 26 27 20
KRJ 39 36 44 68 39
KERJ 1 3 32 48 28
VVJ 0 0 0 24 16
WRJ 0 3 12 0 1
yhteensä 127 137 169 209 124


Olen tehnyt töitä pienentääkseni jonoja. Ja toisaalta olen pidättäytynyt tekemästä töitä, jotten kasvattaisi niitä. Tuomaroin sekä YLA:ssa että KRJL:ssa, jotta saisin lisähevosia tilaisuuksiin. Varsinkin KRJL:ssa lisähevospaikat ovat todella tulleet tarpeeseen. Jonohan on kutistunumassa ihan kohtuullisiin mittoihin! Teoriassa jono olisi purettu vuodessa tällä tahdilla. Käytännössä niin ei kuitenkaan ole, koska aina tulee lisää laatisvalmiita arvosteltujen tilalle.

Toisesta päästä jono on pienentynyt niin, että meillä ei synny enää hevosia. Nyt kun KRJL:n jono on tuossa pisteessä, syntyi eilen neljä kasvattia. Seuraavat syntyvät suurin piirtein silloin, kun jonossa on enää kolmisenkymmentä hevosta. (Tajuan kyllä, mitä tämä tekee kasvatukselleni, ja vasta nyt ymmärrän väitteen siitä, miten laatikset eivät ole hyväksi virtuaalihevosten kasvatukselle.)

Laatisten suhteen tunnen olevani edelleen narkomaani. Aluksi ekat laatispalkinnot tuntuivat hienolta ja olivat suuria saavutuksia. Nyt elän sitä vaihetta, kun tunnistan toimintani mielettömyyden, mutta en pysty lopettamaan. Huom: en sano, että laatiksissa on sinänsä vikaa! Minun asenteeni niitä kohtaan on väärä ja riippuvainen.

Minulla on myös uusi suuruudenhullu laatiskokeilu. Se syttyi Mikael Kontiokorven Apassin myötä. Koska Apassi ei ole kauhean vakavasti otettava hevonen, ja koska se tarinaheppana saattaa hyvinkin elää irl-vuosikymmenen niin kuin edellinen tarinaheppani, sen kanssa ei ole kiire minnekään. Ajattelin ihan piruuttani kokeilla, saisinko sille joskus WRJ-I -palkinnon niin, että sen sijoituksista kaikki ovat joko tarinakisoista tai niiden puuteessa WRJ-Cupeista. Katsotaan, miten käy. Sillä on nyt neljä cup-sijoitusta ja yksi tarinasijoitus, eikä minua huvita kilpailla sillä tavallisissa kisoissa. Varmaan ei onnistu, mutta väliäkö sillä. Tulipa taas kokeiltua jotain, mitä en ole ennen tehnyt.

20190724

Värittämisestä (ja vähän piirtämisestä): kehityskertomus

Hyvät ihmiset. Väritin toissapäivänä hopeanmustan Sacramento II:n kuvan, joka oli viime postauksessakin kuvituksena. Se hevonen on ollut ilman kuvaa syntymästään asti, koska "en osaa värittää" ja "en osaa piirtää". No enhän minä mikään nica. tai Pölhö ole, mutta kaikki osaa värittää ja kaikki osaa piirtää. Olen jankuttanut ennenkin, että harjoittelemalla tulee paremmaksi, ja nyt kun satuin taas itse ihailemaan edistystäni, haluaisin näyttää sitä teillekin. Tämä ei ole kertomus siitä, miten olin joskus sairaan huono, vaan siitä, miten kehityn koko ajan, ja miten ihan sillä perusteella kaikki muutkin voivat kehittyä koko ajan. :D

Sacramento II, line Marjahilla, muu mä
Krita + piirtopöytä
Ensimmäinen hopeanmusta, jonka ikinä väritin, oli ihan erinäköinen. Se oli ekoja tietokoneella värittämiäni kuvia ja taisin värittää sen toukokuun 2015 tienoolla. Olin tosi ylpeä siitä silloin, ja esittelin sitä täälläkin. Väritin sitä päiväkausia, ja siinä oli ihan hirveä homma. Sanotaan vertauksena, että tuo ylempi kuva oli joku neljän tunnin homma, ja vahtasin samalla toisella silmällä Netflixiä.

Nimetön heppa, line Eduscia, tausta Juli, muu mä
Gimp + hiiri

No. Tämä kuva ei tullut käyttöön, mutta se ei johtunut siitä, ettenkö olisi ollut tosi ylpeä siitä ja pitänyt sitä hienona, koska olihan se taitojeni ylärajoilla! Minulla ei vain ikinä ole ollut tuollaista hevosta. Jos olisi ollut, kuva olisi edelleen käytössä.

Aloin väritellä maanisesti vasta vuoden 2016 alussa. Silloin olin ylpeä ainakin Rölli-Peikon Residenssin kuvasta. Sitä tein vähintään yhtä kauan kuin ekaa hopeanmustaani. Siitä näkee nyt ihan konkreettisesti, että vaikka ihmiselle läimäisee piirtopöydän käteen, hän ei maagisesti opi värittämään yhtään sen paremmin siltä istumalta. Hopeanmustaan näkyy jo kuitenkin parannusta, vaikka värityksenä tämä onkin paljon rumempi. Aloin hakea lihaksia, vaikkakin hyvin kömpelösti. Yritin katsoa mallia sekä oikeiden hevosten valokuvista että piirroskuvista. Yritys oli hyvä, tekninen osaaminen nolla, mutta Rölli-Peikon Residenssin kuvasta alkoi mallista katsomiseni.

Rölli-Peikon Residenssi, Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Myöhemmin väritin samat linet uudelleen Atomipommipormestarille ihan samoilla välineillä. Aikaa näiden välissä ei ole hirveän kauaa, mutta väritin aivan hirvittävän paljon siihen aikaan. Lisäksi tässä välissä tapahtui sellainen mullistus, että sain mysteerisairauteeni diagnoosin ja lääkkeet: minun oli ihan fyysisesti mahdollista pitää kynästä edes vähän paremmin kiinni! Suurin tekijä tässä välissä on kuitenkin harjoittelu. Harjoittelin ja harjoittelin. Katsoin mallia yhdestä kuvasta, otin väripaletin toisesta, ja niin edelleen.

Atomipommipormestari. Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Atomipommipormestari oli minulle jonkinlainen läpimurto. Sain palautetta siitä useassa työvaiheessa. Sen myötä tapahtui oikein loikka eteenpäin! Väritin Soittakaa Paranoidin ja Ronkeli Rinkelin.

Soittakaa Paranoid. Line Tea, tausta Dansku, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Ronkeli Rinkeli. Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Nyt oltiin päästy siihen vaiheeseen, että aloin etsiä ruunikolle ja rautiaalle muitakin sävyjä kuin perusruskean, mustaan muutakin kuin mustan, ja niin edelleen. Lisäksi aloin uskaltaa kokeilla vähän muunlaisiakin värejä kuin mustaa, kimoa, ruunikkoa ja rautiasta. Värittäminen oli ihana! Ja sitten... Sitten... Sitten Gimp ei toiminutkaan enää, vaikka mitä tein. Tuli taukoa värittelystä. Kokeilin muutamaa ohjelmaa, eikä sujunut yhtään. Ei huvittanut. Lopulta Gimpin kaatuminen koneellani olikin onnenpotku! Löysin Kritan, joka sopii minulle paaaljon paremmin! Toki ensimmäisten kuvien kanssa oli sillä hakemista, kun en osannut käyttää ohjelmaa ollenkaan! Samaan aikaan kiinnostuin myös taustojen kokeilemisesta... ...aluksi huonolla menestyksellä tietenkin!

Eka kokeilukuva Kritalla, nimetön hevonen.
Line Darya87/dA

Minä ja Krita olemme edelleen onnellisesti yhdessä. Suhteemme on hyvä ja vakaa. Välillä meillä on ollut ongelmia, ja on edelleenkin, mutta yhdessä niistä on selvitty. Nyt, kun olen kokeillut Kritaa, en ikinä palaisi pelkkään Gimppiin, vaikka joitain sen ominaisuuksia onkin ikävä. Kritan kanssa me värittelemme yhdessä välillä vieläkin pelkkiä hevosia ilman taustoja. 

Typy ja Eira Hopiavuoresta. Line Pusne, muu mä

Koko ajan enemmän olemme kuitenkin opetelleet tekemään niitä taustojakin. Aluksi ne olivat tosi yksinkertaisia, ja joskus ovat vieläkin. Toisinaan tulee kuitenkin kokeiltua jotain muutakin, kuin metsäistä seinämää tai tallin seinää. Myös taustojen tekemisessä kehittyy. 

Typy laitumella. Line Shn3e/dA, muu mä

Jussi Hopiavuoren suulissa. Line Horse_Art_Online, muu mä.
Tätä pidin IHANANA taustana sen yhden illan. Sitten vasta
näin aloittelijan virheen tuossa paalussa. :) Mutta on se silti hieno.

Sand Pond kunhan se muuttaa uuteen kotiinsa.
Line Marjahilla, muu mä

Tällä hetkellä suurimmat ongelmat ovat värit ja minun käteni. Tietokoneeni toistaa värit aivan ihmeellisesti eikä sitä ole vielä kukaan velho osannut korjata. Luulen tekeväni tosi pliisun harmonisia värivalintoja, ja kun lataan kuvani kännykkään ja katson niitä, niin voi mikä kauhea tumma ja kirkas ilotulitus minua onkaan vastassa! Käteni taas ovat vieläkin välillä kipeät ja aina tosi kankeat ja tärisevät. Mutta hei, jokaisella on jokin hidaste, ja minulla on tämä. Silti voin kehittyä koko ajan, niin kuin näkyy.

Lopuksi puhutaan vielä piirtämisestä, mutta paljon lyhyemmin. :) Ai jai. Näytän teille ekan Ihan Itse koneella piirtämäni heppakuvan. No. Hevosessahan ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta huvittaa muistella, kuinka tarkasti muka tuota väritin ja hinkkasin ja kaikkea! Tämä kaunokainen on Kukka Nimeltään Tähti.

Kukka Nimeltään Tähti. Kaikki herran tähden Ihan Ite Tehty!!


Tuostakin on tultu pitkä matka, sekä huonoon että hyvään suuntaan. Piirtämistä rajoittavat linejutut. Sellaista vakauttajaa ei olekaan, joka minun käsieni tahattomat liikkeet vakauttaisi. Olen yrittänyt olla luomatta itselleni paineita. Piirsin joskus jotain mallikuvaa käyttäen lahjaksi Hopiavuoren Noan hevosen, Flidaisin, ja vaikka linet ovatkin mitä ovat, niin eivät ne kuvaa pilaa. Ihan hyvä se on! Eron kuitenkin näkee. Yllä olevaa suokkikuvaa piirsin tervein, tärisemättömin käsin Gimpillä ja hiirellä ilman vakauttajaa. Alla olevan Flidan kuvan piirsin sairain ja kipein käsin Kritalla, piirtopöydällä ja järeillä vakauttajilla. Molempiin kuviin on käytetty yhtä lailla mallia asentoon. Flidan kuva on kuitenkin ihan nopeasti tehty, kun tuo suokkikuva on hampaat irvessä huolella väännetty.

Flidais. Herra isä taas on itse tehty kuva vau!

Uusin kokeiluni itse piirtämisen suhteen on tehdä linettömänä. Olen harjoitellut sitä salaa hieman, mutta hetki sitten sain ekan valmiiksi asti tehdyn kuvan julki. Keksin tekniikan, jossa käsieni tärinää ei huomaa. Tällä hetkellä se vie vielä niin paljon aikaa, että paljon tulee muiden hienoja linejä väriteltyä, mutta aivan varmasti sekin homma nopeutuu ajan myötä. Näytän teille ekan julkaisemani linettömän. (Taas mallia on otettu monesta kuvasta: taisin googlata clydesdale ja katsoa mitä tuli). 

Linetön Skotti Hopiavuoren pihassa. Piirsin takana olevan tallin
osin läpi aiemmin piirtämästäni tallikuvasta, koska
kuvakulma oli ihan sama... :DD

Tällä viimeisellä kuvalla kerron, että kyllä kun jonkun itselle sopivan tekniikan löytää ja alkaa sitä kehittää eteenpäin, niin voi voittaa vaikka reumasairaiden käsiensä aiheuttamat esteet. Ja kaikella tällä haluaisin taas näyttää, että tekemällä oppii, vaikka sitten taikomaan -- ei kun siis värittämään heppoja. Kiitos huomiostanne. Painukaa tekin värittämään. Ei haittaa, vaikka ei olisi piirtopöytää, tai vaikka vähän olisi etusormet luutuneet suoriksi. :) Muutaman vuoden päästä kun kelailen taas näitä asioita, teen koosteen teillekin, ja odottakaapa vain, mitä maestroja me kaikki silloin ollaan, kun nyt harjoitellaan!!

20190722

Miksi tasasukuisuus

Tarkoitan virtuaalihevosen tasasukuisuudella sitä, että sillä on virtuaalimaailmassa olevia sukulaisia sukutaulussaan esimerkiksi tasan yksin, kaksi, viisi tai vaikka sata polvea, eikä yhtään enempää tai vähempää. Eli jos sillä on emänemä, sillä on myös emänisä, isänisä ja isänemä. Jos sillä ei ole isänisänisää, sillä ei ole myöskään emänisänemää tai muitakaan kolmannen polven sukulaisia. Mielestäni se, että virtuaalihevosen suvussa on toimimattomia linkkejä eli kadonneita hevosia, ei tee suvusta epätasaista. Jos kaikki kolmannen polven hevoset ovat joskus olleet virtuaalimaailmassa, hevonen on edelleen tasasukuinen.

Tasan kaksipolvinen Sacramento II RR outoine villihortensioineen
Line Marjahilla, muu mä

Tasasukuisuudesta puhutaan aina välillä Keskustassa ja siitä on puhuttu jo sitä ennen Hevostalli.netin Virtuaalitallit-foorumilla. On harrastajia, jotka ovat ehdottomasti tasasukuisten kannalla, eivätkä voisi kuvitella muunlaisia hevosia omistavansa tai jalostavansa. On myös niitä, joille tasasukuisuudella ei ole väliä, ja jopa niitä, joiden mielestä tasasukuinen hevonen on kummallinen ja teennäisen näköinen. Minä kannatan tasasukuisia. Ellei ole kyse tarinahevosesta, joka minua persoonallaan miellyttää, en ikinä huolisi talliini hevosta, joka ei ole tasasukuinen.


Perustelen tätä sillä, että juuri tässä asiassa haluan leikkiä realistisesti. Oikean maailman hevoset eivät ole "tasasukuisia", mutta haenkin tasasukuisuudesta ihan eri asiaa. Minun hevosleikissäni tasasukuinen hevonen on sellainen, jonka isä ja emä ovat sopineet yhteen. Kun oikeita eläimiä jalostetaan, on otettava huomioon kaikenlaista suvun sairauksista ja yksilöiden heikkouksista ja vahvuuksista lähtien, koska ominaisuudet periytyvät seuraaville sukupolville. Täydellisiä yksilöitä ei ole, tai niitä on niin vähän, että jos epätäydellisiä ei käytettäisi, jalostusmateriaalia ei oikeastaan olisi. On siis kompensoitava toisen vanhemman ja sen suvun puutteita toisen vanhemman ja sen suvun vahvuuksilla. Tasasukuisuus on minulle tässä leikissä sitä, että hevoset eivät vain käy yhteen kaikki toistensa kanssa, vaan emältä ja isältä vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia. Koska virtuaalihevonen ei oikeasti peri vanhemmiltaan mitään muuta kuin sukutaulunsa, "yhteensopivuus" määräytyy siis minun leikissäni tasaisen suvun kautta.

En kuitenkaan ole ehdoton. Minulta saa tilausvarsan, jonka suvussa on pientä heittoa. Leikin, että olen silloin tehnyt kompromissin: täydellistä mätsiä ei muka ollut löydettävissä, joten oli otettava parhain mahdollinen, mutta kuitenkin sellainen, että seuraava sukupolvi voisi olla edellistä parempi. Minulta ei saa kuitenkaan sellaista tilausvarsaa, jonka emä on vaikka evm-sukuinen ja isällä on kolmen polven tasainen suku. Koska tasainen suku kertoo muka hyvistä jalostusvalinnoista, epätasainen suku kertoo siitä, että on vain yhdistetty kaksi eläintä hevosten määrän lisäämiseksi laadun parantamisen sijaan. Eli mitä enemmän sukujen pituudet heittävät, sitä enemmän minun leikissäni on kyse pentutehtailusta.

Muiden jalostusvalinnat eivät kuitenkaan harmita minua koskaan. Minulle ei kuulu se, jos joku ostaa tasasukuisen kasvattini ja teettää sillä ties miten epätasaisen sukusia varsoja. Minulle näillä varsoilla ei ehkä ole mitään arvoa, mutta kasvattajansa silmissä ne ovat varmasti hyviä ja harkittuja. Ei haittaa yhtään, jos joku muu harrastaa eri tavalla, vaikka hän tekisi sen minun kasvateillani. Ainoa seuraus siitä on, että hänen hevosistaan vain tasasukuiset voivat päätyä joskus minun talliini.

Sellaista on siis minun mukamas tavoitteellinen virtuaalihevosjalostusleikkini.