Minulta pyydettiin tässä taannoin palvelusta, jonka tein palkatta. Pyynnön täyttäminen kehitti omia taitojani samalla kuin hyödytti henkilöä, jolle sen tein. Muuta palkkaa en saanut, koska tarjouduin tekemään ilmaiseksi: yleensä en tarjoudu.
Työni oli korjata kirjoitusvirheet ja hieman muokata erästä lyhyttä tekstiä. Tein pari versiota. Ensimmäiseen versioon korjasin vain perusvirheet, kuten yhdyssanat, kokonaan väärät sanat (esim. joka-mikä) ja hävitin parhaani mukaan pilkkuvirheitä. Tarkistin lyhenteiden käytön sellaisesta opuksesta, jonka nimi on ISK, eli Iso suomen kielioppi. En ole ennen panostanut perusperusperus pikkuvirheiden korjaamiseen niin paljoa, mutta minulla oli aikaa, ja halusin hyötyä hommasta itse oppimalla jotain. Ja minä taisin oppia.
Toiseen versioon lisäsin muutakin. Vaihdoin hieman kappalejakoa yhdestä kohdasta, poistin toistoa (sekä sanojen että rakenteen tasolla), vaihdoin muutaman sanan ja pari rakennetta toisiksi nykyisen kielenhuollon suositusten mukaan... ...sellaista pikkukrääsää. Innostuin jopa perustelemaan korjaukseni, koska tällaisia korjauksia ei löydykään kieliopeista, kielioppaista tai oikeinkirjoitusoppaista.
Olisin suivaantunut, jos henkilö, jolle tuon kaiken ilmaiseksi tein, olisi sanonut ei kiitos, tämä on huono. Olisin ajatellut, että on siinä hahmo, olisi ottanut edes ekan version ja joitain osia toisesta, koska ensimmäisen version korjaukset on vain PAKKO tehdä, ja kuka tahansa voi ne tarkistaa kirjoista. Mutta tämä heppu osasi kieltäytymisen jalon taidon ja osasi rakentaa kieltäytymisen kuin voileivän: kehu, kieltäytyminen, kehu. Ei sellaisesta voi ottaa nokkaansa.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun minulle on sanottu ei, kun olen lahjoittanut jotain joko osaamista tai tuotetta toisten käyttöön. Olen aina ihmetellyt, miksei kukaan nillitä mitään luonteista. Ei Oresama VOI onnistua aina. Nyppii, kun työni ei kelvannut, mutta olen tosi iloinen, koska tämä asiakkaani uskalsi sanoa sen minulle. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti