Suurin osa oreistani on tarjolla jalostukseen

 Kanssaharrastaja kysyi minulta viime viikolla, miksi tarjoan hevosiani jalostukseen niin harvoin. Minulla on tallissani oikeastaan uniikkeja suokki- ja suomenpuoliverisukuja, ja mukana vilistää satunnaisia hieman harvinaisempiakin kavereita. On omaa hannoverlinjantynkää ja pikkuruista shettisprojektia, panostettuja yksäreitä, on laatisheppaa ja on tarinaheppaa.

Vastasin, että en uskalla. Minä en uskalla tarjota hevosiani jalostukseen.

Aina silloin tällöin rohkaistun. Kun joku etsii oria, kerran vuosisadassa näytän omaani. Siinä kuitenkin käy yleensä vain huonosti ja minulle tulee paha mieli. Kieltäytyminen ei haittaa, ei yhtään! Jos joku sanoo, että orini ei ole sitä, mitä hän etsii, sehän on mitä pätevin syy olla käyttämättä minun hevostani. Se, mitä pelkään, ja mitä useimmiten tapahtuu, on että en saa mitään vastausta. Viestini ohitetaan.

Vaikka näin tapahtuu ihan varmasti melkein kaikille ja usein, otan sen aina henkilökohtaisesti. En voisi kuvitellakaan, että tahallani oikeassa elämässä tai edes foorumilla en vastaisi mitään, jos joku puhuisi suoraan minulle. Kun mitään kieltävää vastausta ei tule, tunnen ihan samaa pahaa mieltä kuin jos kertoisin juttua kavereille ja he vain katsoisivat minua ilmeettä sanomatta mitään.

Joskus käy mokia ja niille ei voi mitään. Unohdan itsekin joskus vastata! Jalostushommassa kyseessä ei kuitenkaan ole melkein koskaan moka, vaan minun mielestäni tosi kammottava yleinen toimintatapa. Koska en voi muuttaa kulttuuria, en juuri koskaan tarjoa hevosiani jalostukseen, vaikka joku etsisi oria juuri sellaisin kriteerein, että omani täyttäisi ne. Olen varmasti liian herkkä, mutta en halua miettiä koko seuraavaa viikkoa sitä, että teinkö jotain väärin ja oliko tarjoukseni huomaamattani jollain tapaa niin naurettava, ettei sitä voi ottaa tosissaan. Miettisin ihan samaa siinäkin tapauksessa, jos esimerkiksi Rupattelutopaan postaamani viesti ohitettaisiin ihan kokonaan. Niin käy kuitenkin paaaaaaljon harvemmin kuin jalostukseen tarjoamisen kanssa.

Melkein kaikki orini ovat kuitenkin tarjolla jalostukseen. Astutuksia tavataan sopia niin päin, että joku löytää ensin minun hevoseni ja kiinnostuu siitä. Se ei ole ylimielisyyttä, vaan se on arkuutta. En pidä hevosiani sen parempina kuin muiden hevoset ovat.