Virtuaaliharrastuksen yhteisöllisyyden kuolema

Olen pohtinut viimeisen vuoden kuluessa vakavasti harrastuksen lopettamista. Hopiavuori tuntuu omalta, mutta mikään muu ei enää. Olen syyttänyt nihkeästä olostani milloin mitäkin. AI:n salliminen laatuarvosteluissa kaatoi idean laatuarvosteluilta, jotka olivat massakisaheppaharrastukseni pohja. Perinteisten kisojen kalenteri kaikuu tyhjänä, ellei järjestä itse, tai ellei joku toinen suoranaisesti lahjo muita järjestämään kilpailuita, jotka ovat tietenkin silloin tietyn tasoisia (ymmärrän: ei kukaan maksaisi vääränlaisista kilpailuista). Viimeksi syytin puheita siitä, että puhuttiin cuppien ja välillä jopa kaikkien kilpailuiden imeyttämisestä VRL:oon niin, että jokainen kutsu näyttäisi samalta ja vähäinenkin persoonallisuus poistuisi. Oikeasti nihkeän oloni syy ei ole tuollaisessa. Minun ei ole pakko hyväksyä AI:ta omaan harrastukseeni. Voin järjestää itse kilpailuita. Jos VRL imee joskus nekin, voisin teoriassa hyvästellä ne ja laatikset ja siirtyä villeihin, jotka ovat usein suorastaan upeita. Minun tai harrastukseni ei ole pakko noudattaa mitään yleistä kaavaa.

Oikeasti syy sille, ettei enää huvita ja kiinnosta, on Keskustan kuolema. Sille annettiin kuolinisku silloin, kun virtuaaliharrastuksen yleinen Discord perustettiin. Sen piti lisätä keskustelua, mutta se siirsi sen piiloon. Se on avoin, mutta ujoimpien, arimpien ja eniten ulkopuolellesulkemiskokemuksia elämässään keränneiden on vaikeaa uskaltaa mennä sinne. Minun oli äärimmäisen vaikeaa uskaltaa. Lopulta kuitenkin tein sen, kun koin, että vaihtoehto on olla yksin.

Kun uskalsin, siellä vielä keskusteltiin. Mielipiteeni siitä muuttui. Discordhan on kiva! Siellä oli se, mitä minun oli ikävä: muut harrastajat. Huono puoli oli se, että ellei ollut online, jokin mielenkiintoinen aihe meni jo ja oli keskusteltu loppuun, eikä siitä voinut enää jälkikäteen sanoa omaa mielipidettään. Kuitenkin siellä oli aina joku. 

Discord-kanava on yhä olemassa, mutta suurimmaksi osaksi äänessä tuntuvat olevan vain tietyt ihmiset, joten puhe koskee suurimmaksi osaksi tiettyjä mielenkiinnonkohteita. Ne tietyt ihmiset ovat hyviä tyyppejä, niin kuin virtuaaliharrastajat porukkana ylipäätään ovat! Kaipaan kuitenkin keskustelevaa, mielenkiintoista väenpaljoutta, joka ennen oli Keskustassa, sitten Discordissa ja joka lopulta tuntui vain häviävän. Jos ihmisiä ja Keskustan aiheita on paljon, kaikille on seurattavaa omista mielenkiinnonkohteistaan ja parhaassa tapauksessa sanottavaakin niistä. Minne kaikki menivät?

Discord-kanava vasta aloittaa tekemään kuolemaansa, eikä ole kuollut. Sen voisi vielä elvyttää. Sen kuolinisku ei ollut mikään yksittäinen tapaus niin kuin Keskustan. Se oli monta pientä iskua. Virtuaalimaailmassa ei ole enää yhtä avointa Discordia, jonne joidenkin on vaikeaa uskaltaa mennä. Keskustelu on jakaantunut kymmeniin, todennäköisesti satoihin pikkuisiin Discord-kanaviin, jotka eivät ole avoimia, vaan yhteisöjen omia. Satunnaisesti niillä jaetaan screenshotteja yhteisöstä toiseen, positiivisessa hengessä tietenkin: katsokaa, mistä hauskasta meillä äsken puhuttiin. Ja hauskaa näyttää olevankin! Jossain keskustelu voi hyvin!

Minulle screenshotit ja pikkuyhteisöt eivät saa hymyä huulille. Ne muistuttavat minua siitä, että keskustelua on yhä, mutta minulla ja monilla muilla ei ole enää pääsyä siihen. Yhteisöt ovat useimmiten avoimia, joten jos joka tallille veisi hevosensa ja kuuluisi siihen sun tähän yhteistyöryhmittymään, voisi olla mukana vaikka sadalla pikkukanavalla. En usko, että tahallista ulkopuolelle sulkemista esiintyy merkittävästi. Kuitenkin jos yleiseen Discordiin uskaltaminen on jollekulle vaikeaa, yksityisiin tukeminen on hänelle mahdotonta. Minua ajaa lisäksi se, etten haluaisi kannattaa pikkuyhteisöjen eriytymistä. Olen jopa omaa Hopiavuoren kanavaani vastaan, mutta samalla se on ainoa paikka, jossa vilahtaa joskus samanhenkinen ihminen.

Ulkopuolelle, uudelle harrastajalle, näyttää siltä, että virtuaalihevosharrastuksessa ei jutella. Se on tosi harmi, eikä se houkuttele ketään mukaan kuolevannäköiseen harrastukseen ja yhteisöön. Minullekin näyttää siltä, mutta samalla tiedän, että juttelu on vain piilotettu liittymislinkkien ja salasanojen taakse.

En ole keskustellut oikein kenenkään kanssa virtuaalihevosista pitkiin aikoihin. Avaan virtuaalihevosaiheisia tiedostoja ja sivustoja yhä harvemmin. Kuvittelin aina, että harrastukseni on ikuista, koska täällä tekeminen on niin sosiaalista ja monipuolista. Nyt en enää usko siihenkään, että miettisin edes Erkinheimon uusien kasvattien nimiä enää koskaan.

Loppuun vielä pikkuinen synninpäästö: ymmärrän väliaikaisesti ja satunnaisesti toimivat erilliset kanavat, kuten hyvin mainostetun avoimen Power Jumpin kanavan, joka sotkisi hetkessä yleisen Discordin H-hetkellä. Ymmärrän myös, miksi VRL:n työntekijöillä on oma kanavansa tiedonsiirtoa varten. Niissä ei jutella yleensä niitä näitä, vaan ne keskittyvät yhteen asiaan. Voi kun kaikki niitä näitä -jutustelu olisi vielä tarkoitettu kaikille harrastajille, ja voi kun kaikki haluttaisiin juttelemaan niitä näitä. Valinta siitä, piilotetaanko keskustelu vai ei, ja kuinka se ja ihmiset hajautetaan, on meidän kaikkien.