Tutustu VMRJ:n alaisiin!

VMRJ eli Virtuaalinen Matkaratsastusjaos on pikkuruinen toimija. Vielä kun meillä oli Keskusta ja kisakutsuja pystyi mainostamaan siellä, osallistujamäärässä puhuttiin kymmenistä. Nyt, kun mainostusta ei ole, luokkaan osallistuu parikymmentä ratsukkoa. Aktiivisia kilpailuiden järjestäjiä on yksi: minä. Jaos tarvitsee siis apuasi!

Matkaratsastus kuulostaa siltä, että siihen tarvitsee ostaa vielä jokin ylimääräinen epäinspiroiva koni riesakseen. Ei ei! Mikä tahansa peruskuntoinen menijä pärjää VMRJ:ssa, sillä lyhyin ratsastettava matka on vaivaiset 15 kilometriä. Se ei ole paljoa: se on kuin Sulvalta Vaasaan tai Mellunmäeltä Steissille. Hevoset eivät myöskään mitenkään automaattisesti etene pidemmille matkoille. Minullakin on suokkeja, jotka kisaavat 15-30 km matkoja, ettei niiden varsinainen ura kilpakentillä vaarannu liian rankassa menossa. :) Matkoista pisimmät vaativat kestävämpää heppaa, mutta sitä on turha murehtia harkitessaan kisaamista. Minäkään en ole vielä murehtinut!

Mutta miksi ihmeessä viitsisi kilpailla matkaratsastusta vielä kaiken muun päälle? Tässä on muutamia syitä.
- Saat kivoja ruusukkeita, joita voit liittää heppasi päiväkirjaa tai palkintokaappia piristämään. Paljon kisaamalla saat hienoja bannereitakin. Vaaaau tarrojaaaaa...
- Näistä kisoista saat aiheen tarinoida erilaisista voitoista.
- Myös VMRJ:n alaisista kisoista saa YLA-pisteitä.
- VMRJ:n arvostelussa katsotaan Juuri Sitä kisaavaa hevosta, eikä sen koko sukua: saat halutessasi arvonimen ilman että kasvatat tietyn painotteisia hevosia hiki hatussa tai muuta hassua. Voit tulla yhden hevosen voimin, vaikka haluaisitkin panostaa täysillä!
- Voi poka notta on rentoa. Tällä hetkellä kisoja on joka lauantai ja vain harvoin muina aikoina (koska minä järjestän joka lauantai). VIP on joka keskiviikko. Sopii tarinaharrastukseenkin kivasti, tai jos haluaa realistisempaa täytettä hevosensa kisakalenteriin muuten vain.
- Pääsee meille, Yorcaan :D Meidän pohjalaismaastot ovat kuin pannukakku. Poka notta näkee horisontin ilman merta.

Kisojen järjestäjänä osallistujamäärän kasvukin piristäisi minua, mutta pitkän päälle tarvitaan toisia kisajärjestäjiä. VMRJ:n kisoja on mielettömän helppo ja nopea järjestää VRL:n alaisiin verrattuna, joten jos ripauskin kiinnostusta on, ei tarvitse pelätä! Jaoksen epämääräinen ikärajasysteemi näyttää aluksi hankalalta, mutta kun sitä rauhassa katsoo, kyllä siitä selvän saa. (Ja kun toimii jaoksen hyväksi, on toki enemmän oikeutettu myös kitisemään. Voit muodostaa kanssani kahden miehen yhtenäisen kitinärintaman, joka vaatii ikärajojen yksinkertaistamista ja 15 km:sta aloittamispakon poistamista. Ei varmasti olisi mahdoton tavoite. :DD)

Miksi järjestää VMRJ:n alaiset kisat?
- Saat omat heppasi mukaan yksiin kisoihin lisää, jee!
- Helpot ja nopeat kisat järjestää. Ei tulosten lähettelyä tai muuta ällöä. Sen kun tulokset laittaa sivuille ja valmis!
- Tuet jaosta, joka ei millään voi selviytyä ilman edes satunnaisia kisanjärjestäjiä. Kannatat siis virtuaalimaailman monimuotoisuutta. (Jos VMRJ ei nappaa mutta haluat tehdä tätä, tutustu VHRY:n toimintaan.)
- Tulet tutustuneeksi sääntöihin, ja sen jälkeen on helppo uskaltaa kisoihinkin.
- Matkaratsastus on ihan oikeasti mielenkiintoista, kun antaa itsensä jäädä koukkuun.

Esittelyssä (ja tarjolla jalostukseen): mysteeriori Ukko!

Haluatko hevosellesi varsan, jonka kasvussa riittää oikeasti jännitettävää ja tarinoitavaa? Sellaisen varsan, jonka päiväkirja on (YLA:n kriteereillä) täysi jo ennen kuin varsa-aika on ohitse, koska mielenkiintoista kerrottavaa riittää? Sellaisen, joka aiheuttaa hahmollesi harmaita hiuksia? Jonka tarina sopii sen vanhempien tarinaan?

Astuta siinä tapauksessa tammasi Ukolla!

Ukolla astutus on mahdollista nyt ainoastaan takautuvasti ja vain yhdelle tai kahdelle tammalle, sillä Ukon tarina päättyy tänä viikonloppuna. Siitä ei oteta pakasteitakaan varmuuden vuoksi, sillä sitä vaivaa jokin... Mutta mikä?

Ukko on ollut aivan tavallinen kilpahevonen ja menestynyt itse Olavi Suden (kyllä, juuri sen Olavi Suden) pojan Oskari Suden ratsuna. Sitten se katosi mystisesti kisakentiltä ilman selitystä. Ne, jotka ovat käyneet Hopiavuoren hevostallilla viimeisen vuoden aikana, ovat kyllä voineet nähdä Ukon. Vielä alkutalvesta se oli laiha, vapiseva, mutta kuntoutuva ori, josta ei koskaan tulisi entisen veroista. Tällä hetkellä se on vaarallinen, yhtäkkiä täysin ilman syytä yhä pahemmin riehuva peto, joka on lopetettava sen oman ja muiden turvallisuuden takia.

Miksi tällaisella pedolla olisi sitten astutettu kenenkään tammaa? Siksi, että Ukon petous on ihan uusi juttu. Astutus on tapahtunut ennen kuin hevonen paljastui jotenkin häiriintyneeksi. Varsaa on liian myöhäistä tehdä tekemättömäksi. Onkohan isäorin sairaus geneettinen, periytyvä..? Kun nuori varsa murrosiässä koettelee rajojaan, onkohan sen käytös normaalin rajoissa, kun isäkin oli sellainen..?

Varsan lisäksi saat kaupan päälle Oskari Suden  ahdistuneen ystävyyden ja varsauteliaisuuden, mikäli hahmosi on vuorovaikutteinen ja realistinen. Kaupanpäällistä ei ole pakko ottaa. :) 

(En julkista vielä, mikä Ukon on, sillä sen tarina on päättymäisillään ja loppua ei sovi spoilata. Jos kiinnostut Ukosta, mutta varsan mahdollinen sairastuminen mietityttää, ota yhteyttä. Yksityisesti voin kertoa ennen astutuspäätöksen tekemistä, mikä Ukkoa vaivaa, ja miten periytyvää tai tarttuvaa laatua se on. oresamankisat@gmail.com.)

//e 13.4.2021: Ukon kaikki astutukset on varattu.

Hahmoesittely: Helmipuron Eira ja Inari (sekä muu perhe)

Hopiavuoren hevostallilla on runsaasti omia hahmojani. Tämän päätöksen syy on ajatus siitä, että vaikka yhden yhtä ihmistä ei pitäisi tallistani ja tarinastani, minulla olisi silti siellä vallan lokoisaa omine hahmoineni. Toistaiseksi minulla on ollut paljon seuraa Hopiavuoressa, mutta hahmot ovat silti saaneet jäädä.

Hopiavuoren hevostalli sijaitsee Otsonmäellä. Otsonmäellä on kolme suurta sukua, joiden sukunimi on yleinen, ja jotka ovat paljon tekemisissä keskenään: rikkaat Helmipurot, omituisina pidetyt Ilvekset sekä Hopiavuoret, joilla luonnollisesti on hevosia. Tänään tahtoisin esitellä Helmipurojen sukuhaarasta sen perheen, joka liittyy eniten Hopiavuoren hevostallin tarinaan.

Taustaa: Helmipuron suku
Helmipuroilla on menestyjien maine. Vaikka joka suvussa on mustia lampaita, yleensä Helmipurot ovat rikkaita, melko ylpeitä ja kannattavat äärimmäisen perinteisiä sukupuolirooleja. Tuntuu siltä kuin Helmipurot uskoisivat jonkinlaiseen kastijärjestelmään. Helmipurot pitävät Hopiavuoria kunnon väkenä, sillä maanviljely on kunniallista puuhaa, vaikka paremminkin voisi valita. Hevoset ovat Helmipurojen mielestä Eetu Hopiavuoren, tallinpitäjän, omituinen ratkaisu ja hänen menestyksensä tiellä. Ilvekset ovat Helmipurojen mielestä alempaa kastia, joskaan se ei näy Hopiavuoren Helmipurojen käytöksessä hirvittävästi, sillä tallilla käyvän Helmipuron perheen äiti on tallin Ilveksen perheen äidin paras ystävä. Nämä Helmipurot ja Ilvekset ovat äärimmäisen tiiviisti tekemisissä keskenään ja joutuvat vähintään sietämään toisiaan kohteliaasti.

Hopiavuoren Helmipurot
Hopiavuoren tarinan alussa Helmipuroista esiteltiin vain pikkusisko Eira ja isosisko Inari, jotka ovat perheensä päähenkilöt yhä. Eiralla ja Inarilla on myös kaiken hauskan kieltävä isä, sekä hyvin hiljainen ja huomaamaton kotiäiti. Pihalla haukkuu metsästyskoira Ringo. Viime talvena Helmipuron perheeseen syntyivät kaksoset, jotka saivat nimet Irma ja Inkeri: Eira Helmipuron sanoin siis sikahirveät nimet. (Huom: Eira on keksitty hahmo keksittyine mielipiteineen. Kaikki maailman Inkerit ja Irmat: teillä on aivan pätevä nimi!)

Eira ja Inari
Parikymppinen Inari on ainakin Eiran mielestä täydellinen nainen: sellainen kuin ideaalinaisen kuuluukin olla. Inari on kiltti tyttö, joka ei sano vastaan, eikä hakeudu huomion keskipisteeksi. Vuosi sitten Inarilla oli niin vaikeaa kotona, että hän päätti muuttaa asumaan Ilveksen taloon, ja siellä hän on tänäänkin. Inarista on ollut ihanaa elää Ilveksen talon vapaata elämää! Hän saa esimerkiksi kutoa sukkaa juuri niin mylhälle kuin haluaa: vaikka iltakymmeneen. Hän saa lisäksi poistua kotoaan, eikä hänen tarvitse pitää kännykkänsä paikannusta päällä ja näyttää puhelimensa kaikkea sisältöä käskettäessä, vaikka kotona piti. Eikä kukaan edes käskisi.

Inari ja Eetu Hopiavuoren hevonen Jussi
Linet  linet I_love_gunja /dA

Inari on onnellinen ja tyytyväinen. Hän kokee olevansa vapaa: hänellä on siis kaikki, mitä hän on koskaan tahtonut... ...ainakin melkein. Vaikka Inari on aina tehnyt tunnollisesti läksynsä ja opiskellut ankarasti saaden hyviä numeroita, hän ei ole päässyt vieläkään oikeustieteelliseen opiskelemaan. Ennen Ilveksen taloon muuttamista tämä unelma oli kuitenkin Inarille tärkeämpi, sillä kotona asuessaan hän koki, ettei ihminen voi koskaan olla vapaa jos jää Otsonmäelle. Inari haluaisikin olla aikuisena itsenäinen nainen, joka paitsi tulee toimeen omillaan, myös menestyy. Sitä ei kuitenkaan Eira tiedä!

18-vuotiaan lapsellisen Eiran mielestä Inarin täydellisyys johtuu nimittäin siitä, että hänen silmissään Inari olisi täydellinen vaimo ja täydellinen äiti: niin rauhallinen, sukkaa kutova, siivoava, kokkaava ja mitä näitä nyt on. Eiralla ei ole aavistustakaan, että pelkäksi vaimoksi ja äidiksi jääminen on Inarin pahin painajainen. Eira tahtoisi itsekin olla kuin kuvittelemansa Inari, mutta omasta mielestään hän on niin huono nainen, ettei kukaan halua häntä ikinä vaimokseen. 

Eira

Eiran pahimmat pelot tällä hetkellä taitavatkin olla, että joku huomaa, millainen hän oikeasti on, ja kertoo kaikille aviomiesehdokkaille. Nolointa Eiran mielestä on, että hän käy hirvimetsällä ja on lymynnyt Ilveksen autotallissa niin hirvittävän paljon, että osaa korjata vähän fiinimmänkin auton tai mopon. Samaan aikaan Inari ihailee Eiraa niin kuin Eira Inaria juuri näiden asioiden takia. Inarin mielestä on ilmiömäistä, että Eira osaa ja ennen kaikkea uskaltaa täräyttää kokonaisen hirven hengiltä vaaleanpunaista kynsilakkaa kynsissään ja samansävyistä luomiväriä silmäluomillaan. Inari ei kyllä ikinä tohtisi!

Eiralla on paljon minun mielestäni typeriä mielipiteitä etenkin sukupuolirooleista. Hänen mielestään kunnon vaimo on kotona, siivoaa, kokkaa ja hoitaa lapsia, kun kunnon aviomies hankkii hienon ammatin ja kunnon tulot. Eiran mielestä on äärimmäisen vaarallista olla esimerkiksi hyvä matikassa, joten hän varookin saamasta yli kasia kokeistaan, vaikka luokkakaverinsa Santun opettamana saisi helposti kiitettäviä. Eiralla on myös ärsyttävä tapa sovitella etunimeään yhteen vuorotellen kaikkien tallin miesten sukunimien kanssa. Viimeisin Eiran ihastuksista on Niklas Haanpää -- mutta ei Niklaksesta ole Eiran mieheksi! Niklashan tietää Eiran osaavan keksiä ja rakentaa hevosten heinäautomaatin, jonka he toteuttivat syksyllä yhdessä. Lisäksi Niklas on ihan henkilökohtaisesti pelannut Eiran kanssa Call of Dutya ja ollut vieläpä huonompi.

Siinä missä Inari on tasaisen ystävällinen kaikille, Eira on räiskyvä tyyppi ja loukkaantuu ja suuttuu herkästi. Varmaan jokainen tallilla on jossain vaiheessa ollut Eiran mustalla listalla. Juuri nyt Eira vihaa eniten Nellyä, joka ei lainannut hänelle hevostaan TT-kisaan, sekä kestoinhoaa Helloa ja Tiitusta, jotka ovat Eiran sanojen mukaan paskoja. Tiitukselle Eira kuitenkin leppyy tasaisesti, sillä Tiitus on kuitenkin komea ja Eira tykkää hirvittävästi antaa ymmärtää, että Tiitus on hänen poikaystävänsä.

Uuno ja muut hevoset
Eiran ja Inarin hevonen on työheppa Uuno. Helmipuron isä ei paljoa hevosista ymmärrä, mutta sen ainakin, että suuri työhevonen on turvallisempi vaihtoehto hänen tyttärilleen kuin poni. Uuno onkin kiltti kuin mikä! Harmi vain, että tytöt eivät oikein voi kehittyä sen kanssa ratsastajina. Eirakin istuu melkein spagaatissa sen selässä! Inarille kuitenkin riittää mainiosti, kun hän saa maastohumputella ja nauttia.

Uuno 2018
linet BlackVeilIllusion /dA

Eira on niin määrätietoinen ratsastaja, että hänelle ei Uuno riitä. Eira luikersikin pitkän yrittämisen jälkeen eräänlaiseksi hoitajaksi Helin puoliveriselle, Inkalle, joka yhdessä Eetun orin Jussin kanssa on Eiran mielestä maailman hienoin hevonen. Aluksi Inkan kanssa puuhaaminen oli lähinnä sitä, että Eira otti siitä kuvia Instaan ja halusi näyttää muille, miten hienon hevosen kanssa saa olla. Eira on kuitenkin kasvanut siitä ajasta paljon! Kun Inka sai Surre-varsan ja Eira sai opetella käsittelemään sitä Helin tiukassa valvonnassa, ei siitä tainnut mennä Instaan kuin pari kuvaa. Eiran ajatusmaailma muuttui, kun hän huomasi, mitä kaikkea hän olikaan oikeasti oppinut Helin johdolla Inkan ja Surren kanssa. Hevosista tuli tärkeämpiä kuin Instagram.

Heli on Eiran suurin idoli. Suuri osa Eiran lauseista alkaakin "Heli sanoi" tai "Helin mielestä", ja se raivostuttaa Inaria. Eira on kuitenkin todella oppinut jotain Heliltä, ja sen ovat muutkin huomanneet. Eira on saanut esimerkiksi käsitellä Noan omistaman Flidan varsoja ja ratsastaa jopa Sonjan Salierilla, joka yleni heti Eiran mielessä tallin hienoimmaksi hevoseksi. Viime talvena, kun emäntä Nellyn raskausvatsa alkoi olla hänen ratsastuksensa tiellä, Eira sai alkaa ratsastamaan tosissaan, kun hän alkoi valmentautua Nellyn hevosella Cozminalla. Siitä alkaen Eira alkoi laittaa kaikki omat rahansa Riitan ratsastuskoulun ratsastustunteihin. Helmipuron isän mielestä se on käsittämättömän tyhmää, sillä onhan Helmipuroilla omakin hevonen!

Eiran ja Inarin kirjoittamisesta

Eiran ja Inarin edesottamuksia pääsee seuraamaan Hopiavuoren hevostallilla.

Eiran ja Inarin kirjoittaminen on erittäin haastavaa. Varsinkin Eiran ajatusmaailma on mielestäni niin ihmeellinen, että siihen samastuminen kirjoittamisen merkeissä on tosi vaikean tuntuista. Toisaalta etenkin Eira on hahmo, jonka tarinoiden kirjoittamisesta nautin aivan suunnattomasti!

Sosiaalisessa tarinoinnissa ei voi suunnitella hahmojensa tarinaa samalla tavalla kuin yksin romaania kirjoitettaessa. Jos suunta on selvä, jää yksin, sillä muut eivät voi sekaantua tarinaan. Eiran ja Inarin tulevaisuudelle ei ole siis mitään kunnollisia suunnitelmia, kuten ei muillekaan sosiaalisille hahmoilleni. On asioita, joita he itse haluaisivat, ja asioita, joita heidän varalleen toivoisin, mutta jos ne viedään suunnitelmien tasolle, kirjoituskaverit kaikkoavat nopeasti. Katsotaan siis, mihin tarina vie.

Koska Eira on tytöistä minulle rakkaampi, minulla on selkeämmät toiveet hänen varalleen. Unelmani olisi, että Eirasta tulisi Blondin kosto -henkinen korkeimman oikeuden tuomari, joka hoitaisi hommiaan viiltävän älykkäänä ja asiantuntevana vaaleanpunaiset rakennekynnet ojossa ja glitteriä prinsessantukassaan.

Blondin kosto ei ole kuitenkaan se videonpätkä, josta Eira tulee eniten mieleen, ja joka on vaikuttanut Eiran rakentumiseen. Ei ei. Se videonopätkä on tässä! 

Suurin osa oreistani on tarjolla jalostukseen

 Kanssaharrastaja kysyi minulta viime viikolla, miksi tarjoan hevosiani jalostukseen niin harvoin. Minulla on tallissani oikeastaan uniikkeja suokki- ja suomenpuoliverisukuja, ja mukana vilistää satunnaisia hieman harvinaisempiakin kavereita. On omaa hannoverlinjantynkää ja pikkuruista shettisprojektia, panostettuja yksäreitä, on laatisheppaa ja on tarinaheppaa.

Vastasin, että en uskalla. Minä en uskalla tarjota hevosiani jalostukseen.

Aina silloin tällöin rohkaistun. Kun joku etsii oria, kerran vuosisadassa näytän omaani. Siinä kuitenkin käy yleensä vain huonosti ja minulle tulee paha mieli. Kieltäytyminen ei haittaa, ei yhtään! Jos joku sanoo, että orini ei ole sitä, mitä hän etsii, sehän on mitä pätevin syy olla käyttämättä minun hevostani. Se, mitä pelkään, ja mitä useimmiten tapahtuu, on että en saa mitään vastausta. Viestini ohitetaan.

Vaikka näin tapahtuu ihan varmasti melkein kaikille ja usein, otan sen aina henkilökohtaisesti. En voisi kuvitellakaan, että tahallani oikeassa elämässä tai edes foorumilla en vastaisi mitään, jos joku puhuisi suoraan minulle. Kun mitään kieltävää vastausta ei tule, tunnen ihan samaa pahaa mieltä kuin jos kertoisin juttua kavereille ja he vain katsoisivat minua ilmeettä sanomatta mitään.

Joskus käy mokia ja niille ei voi mitään. Unohdan itsekin joskus vastata! Jalostushommassa kyseessä ei kuitenkaan ole melkein koskaan moka, vaan minun mielestäni tosi kammottava yleinen toimintatapa. Koska en voi muuttaa kulttuuria, en juuri koskaan tarjoa hevosiani jalostukseen, vaikka joku etsisi oria juuri sellaisin kriteerein, että omani täyttäisi ne. Olen varmasti liian herkkä, mutta en halua miettiä koko seuraavaa viikkoa sitä, että teinkö jotain väärin ja oliko tarjoukseni huomaamattani jollain tapaa niin naurettava, ettei sitä voi ottaa tosissaan. Miettisin ihan samaa siinäkin tapauksessa, jos esimerkiksi Rupattelutopaan postaamani viesti ohitettaisiin ihan kokonaan. Niin käy kuitenkin paaaaaaljon harvemmin kuin jalostukseen tarjoamisen kanssa.

Melkein kaikki orini ovat kuitenkin tarjolla jalostukseen. Astutuksia tavataan sopia niin päin, että joku löytää ensin minun hevoseni ja kiinnostuu siitä. Se ei ole ylimielisyyttä, vaan se on arkuutta. En pidä hevosiani sen parempina kuin muiden hevoset ovat.

Kisatulosten ilmoittamisen tuska

 

 Kun harrastaja järjestää VRL:n jaoksen alaiset kilpailut, hänen tulee tulokset tehtyään ilmoittaa ne myös VRL:oon. Jos ei keskustella porrastetuista kilpailuista tai mahdollisista erityistapauksista (cupit, tarinakisat), kuinka tarpeellista tämä tulosten ilmoittaminen oikeasti on?

Tulosten ilmoittaminen VRL:oon vie aikaa. Jos harrastajan ei tarvitsisi ilmoittaa tuloksia, hän ehtisi käyttää säästyneen ajan muuhun: vaikka kilpailuiden järjestämiseen. Näin yksi harrastaja ehtisi ja jaksaisi järjestää kaksinkertaisen tai ainakin puolitoistakertaisen määrän kilpailuita samassa ajassa.

VRL:ssa kalenterityöntekijän on hyväksyttävä tulokset. Myös tämä vie aikaa. Lisäksi se on mielestäni melko turhaa työtä. Olen kalenterityöntekijänä kauan kaikissa kalentereissa paitsi ARJ:ssa ja olen hylännyt koko aikana vain sormilla laskettavan määrän tuloksia. En ole pitänyt kirjaa hylkäämistäni ja hyväksymistäni kutsuista, mutta oikeastaan kaikki tulosvirheet ovat joko aloittelijoiden pikkuvirheitä (esim. ratsastajan VRL-tunnus puuttuu) tai copypaste-virheitä (jonkun luokan tulokset on vaikka ilmoitettu kahdesti). Ensimmäisen kaltaiset virheet olisi hyvä nipsiä pois, koska niistä harrastaja voi oppia jotain, ja ehkä jokaisen lajin ensimmäiset 10 tai 20 tulosta olisi hyvä kuljettaa tarkastusjonon kautta. Jälkimmäiset virheet puolestaan ovat vahinkoja, eikä harrastaja opi niiden korjaamisesta mitään, joten korjauttaminen vie turhaan harrastajan ja hyväksyjän aikaa ja energiaa. Lisäksi, kuten sanoin,  kumpiakin virheitä on ää-rim-mäi-sen vähän! Olen hyväksynyt ihan varmasti satoja tuloksia kalenteriin, ehkä tuhansia, ja hylännyt alle 10. Tämän perusteella sanoisin siis, että tarkastuksessa löydettävien virheiden määrä on mitätön: tuhansien vuosittaisten tulosten joukossa olevat kaksi virheellistä tulosta eivät haittaisi oikeastaan ketään. Kannattaako tarkastukseen siis käyttää aikaa?

(Aiemmassa blogitekstissäni kehotin kaikkia kynnelle kykeneviä hakeutumaan kalenterityöntekijöiksi. Tämä ajatukseni ei ole muuttunut miksikään. Lajin uusien harrastajien ensimmäisten kisakutsujen tarkastaminen on minusta vieläkin tärkeää, vaikka tulosten tarkastaminen on mielestäni suurimmaksi osaksi kaikkien ajan haaskaamista.)

Jos tuloksia ei ilmoitettaisi VRL:oon, rankingista täytyisi luopua. Joidenkin harrastajien mielestä se olisi negatiivinen asia. Rankingia ei kuitenkaan käytetä virtuaalimaailmassa juuri mihinkään. Meillä ei ole esimerkiksi sellaista perinnettä, jossa juhlittaisiin kuukausittaisen tai vuosittaisen rankingin voittajahevosta tai -VRL-tunnusta. Ilmeisesti nykyään ranking-pisteillä voi korvata sukulaisten kisamenestystä joissain laatuarvosteluissa, mikäli sukulaisen sivut ovat kadonneet. Tämä on hieno asia -- mutta harvoin käytetty mahdollisuus. Onko tämä harvinainen, vain muutaman ihmisen käyttämä hyöty kaiken tulosten ilmoittamiseen ja hyväksymiseen laitetun ajan ja vaivan arvoista? Lisäksi rankingissa on virheitä. Ranking-pisteet siis kertovat ainoastaan sen, että hevonen joko mahdollisesti on tai ei ole kilpaillut lajissa tätä määrää sijoituksia. Rankingin hyöty on siis, hmm, tulkinnanvarainen.

Tulosten ilmoittamisesta on ihan oikeaakin hyötyä. Uskon, että kun tulokset kerätään, ne tulee myös tehtyä hieman paremmin ajallaan ja hieman varmemmin ylipäätään. Vaikka pelko etuuspisteiden menettämisestä on aikuisten oikeasti turha, silti ajatus siitä jäytää montaa harrastajaa. Toisaalta mietin kuitenkin, tekisikö yhteisön paine saman työn kuin tulosten ilmoittamispakko? Keskustassa on topa, jossa huudellaan puuttuvien tulosten perään. En ainakaan itse kehtaisi viivytellä unohtuneiden tulosten kanssa, kun nimeni napsahtaisi sinne kaikkien näkyville. En myöskään haluaisi nimeäni sinne toistuvasti. Jos tuloksia ei tarvitsisi ilmoittaa, olisi siis varmaan muutama tulosten kanssa myöhästelevä tai ne tekemättä jättävä tyyppi enemmän, mutta ei merkittävää määrää. Taas kysyisin, onko näiden parien tulosten hieman aiemmin tuleminen niin tärkeää, että sen vuoksi kannattaa tuhlata kaikkien aikaa tulosten ilmoittamiseen ja arkistoimiseen?

Toinen oikea hyöty tulosten ilmoittamisesta on VRL:n tulosarkisto. Olen itse laiska muotoonlaittaja ja joskus laitan hevosen sivulle sijoituksia vasta vuosia kisojen jälkeen. Silloin osa kutsuista on kadonnut. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen: ne löytää tulosarkistosta! Siltikään en enää kaivele tulosarkistoa niin kuin ennen. Olen huomannut, että on paljon nopeampaa ilmoittaa hevonen muutamaan uuteen kisaan ja kerätä uudet sijat parin kadonneen tilalle tarvittaessa. Tuloksia on arkistossa ihan mieletön määrä, joten oikeiden tulosten etsiminen pelkän osoitteen avulla vie tosi paljon aikaa. Nykyään kaivelen arkistosta ainoastaan tarinakisojen ja cuppien kutsuja, jos ne ovat hukassa. Mitä jos siis säästettäisiin kaikkien aikaa sekä sivutilaa ja arkistoitaisiin vain tärkeimmät kutsut? Silloin se cup-tulosten etsiminenkin kävisi nopeasti. Onko muutaman kadonneen kutsun säilyminen siis harrastajien ja kalenterityöntekijöiden näkemän vaivan arvoista?

Olen jo jonkin aikaa järjestänyt VMRJ:n alaiset kilpailut joka lauantai. En ole aikoihin harrastanut sellaisia jaoksia, jotka eivät ole VRL:n alaisia. Miten virkistävää onkaan, että kun tulokset on tehnyt, kisat ovat ohi! Olisipa sellaista aina!

Tuloksia on kerätty oikeastaan aina. On siis ilmiselvää, että niiden kerääminen on tärkeää. Ei sitä muuten tehtäisi. Nyt kun VRL on uudistumassa taas, olisikin hyvä keskustella tulosten ilmoittamisesta hieman eri näkökulmasta kuin yleensä. Ei keskustella tällä kertaa siitä, onko tulosten ilmoittaminen absoluuttisesti tärkeää vai ei. Keskustellaan siitä, onko tulosten ilmoittaminen niin tärkeää, että se on kaiken vaivan ja ajan arvoista! Jos se ei ole kaiken tämän arvoista, mitä jos luovuttaisiin siitä? Itse ainakin ottaisin onnellisena vastaan muutaman kadonneen kutsun, pari virheellistä tulosta ja pari myöhästelijää, jos minun ei tarvitsisi enää ikinä ilmoittaa tuloksia VRL:oon.

Teksti sisältää vain oman perustellun mielipiteeni. On mahdollista, että en tiedä jotain syytä tulosten keräämisen takana. Jos tällainen tarpeeksi tärkeä syy on olemassa, saatan muuttaa mielipiteeni tulosten lähettämisestä ja tarkastamisesta.

Loppuvuoden 2020 palkitut

 ERJL:ssa palkitut loppuvuonna 2020

Another Weasley ERJ-II on hauska heppa ratsastella. Niin hauska, että sillä on päiväkirjassaan pelkkiä valmennuksia! Yleensä inhoan niiden kirjoittamista enemmän kuin päiväkirjan, mutta Ronin kanssa se on ollut oikeasti kivaa. Ehkä voisin kuvitella Ronin oikeaksi hevoseksi vahvemmin kuin muut tusinahevoset.

Vohvelieläin ERJ-I on minusta kivanniminen tamma. Harmi, etten osannut värittää sille sellaista kuvaa, jolla pärjää. Nyt osaisin ehkä korjata tuon, mutta mielikuvissani Ellu näyttää jo juuri tuollaiselta. Olen kuitenkin yhä ylpeä kuvasta virheineen kaikkineen. Tämä on kuva, jossa onnistuin väreissä ekaa kertaa senhetkisen taitotasoni ylärajalla.

Ellu: line Tea, muu mä

Horcrux ERJ-II on shire. Olenko sanonut, että pidän shireistä? Olenko sanonut, että tykkään aina vain Harry Potterista? Olen ehkä maininnut. Noin kuusisataa kertaa. Olisipa Horcrux oikea. Se on täydellinen hevonen nimestä kuvaan ja luonteeseen. Jos minulla olisi oikea shirenhevonen, taatusti harrastaisin silläkin maahankaivettuja esteitä shettiksiä ja kolmivuotiaita tyttöjä vastaan ja pitäisin sitä muutenkin sotaratsunani niin kuin virtuaalishirejäni. Harmi, ettei shireillä ole suurta suosiota virtuaalimaailmassa, sillä tätä olisi kiva käyttää laajasti jalostukseen.

Ton-Tongue Toffee ERJ-I ei tullut ihan sellaiseksi kuin toivoin sitä tehdessäni. Noh...

Queen's Never Late ERJ-II on tamma, jolla on minusta ihana nimi ja kamala kuva. Kuvasta huolimatta hevonen on minusta kaunis. Kamala kuva ei ole menoa haitannut, sillä tamma on pullauttanut maailmaan kauniin jälkeläisen!! Se on kuin emänsä... ...mutta sillä on kaunis kuvakin. Tämä on tuonti, josta tällä hetkellä pidän kovasti.

Good Luck Charlie RR ERJ-I on Charlie-linjan toisiksiuusin vesa. Tykkään ihan hulluna kaikista Charlieistani. Tämä Charlie on nyt tarjolla jalostukseen myös ulkopuolisille tammoille, vaikka olen pitänyt tähän asti kaikki Charliet melko tiukasti hyppysissäni. Vain yksi Charlie on aiemmin myyty pois.

Get Schwifty ERJ-I sai palkintonsa. Meh. Harmi, että tein Rick&Morty -linjassa sellaisen nimivirheen, että meni motivaatio niihin kaikkiin. Koko homma kuitenkin alkoi hyvin.

Kettupolun Kiirus ERJ-II -palkittiin.

KRJL:ssa palkitut loppuvuonna 2020

Qiana Ring KRJ-I on heppa, johon olin aivan lääpälläni silloin 2010, kun sen ostin. Olin varma, että siitä tulee hyvä monen puoliverisen jalostukseen. Vieläkin se on minusta hieno heppa, mutta jalostustavoitteeni ovat muuttuneet. Harmi.

Atheist Afterlife KRJ-I on taas niitä hevosia, joiden nimeä rakastan. Kun tällä on laatikset käytynä, en taida malttaa luopua tästä vielä. Hieno heppa!

Google Me KRJ-I on tietenkin aiempaa kahta hienompi heppa, sillä se on tarinahevonen. Google Me oli aluksi komea ori, mutta pikku hiljaa se alkoi oiria mystisesti. Se oli heikko ja kipeä ensin. Nyt kun se on saanut kuntonsa paremmaksi, se on käynyt varoittamatta kimppuun. Mikähän sen on..? Olen odottanut syyskuusta asti, että saan kertoa loppuratkaisun. Siihen tarvittaisiin kuitenkin, että YLA heräisi taas henkiin, sillä Google Me on tarinahevosen lisäksi myös laatishirmujeni esi-isä ka tarvitsee YLA:sta Kelvollinen-palkintonsa. 

Google Me, tehnyt kokonaan ylpeä Minä

Digital Sweetheart KRJ-II on musta naurettavan suloinen tamma! Se oli aluksi ihan massaa ja tusinaheppa niin kuin tuhannet muut. Sitten väritin sille kuvan. Se ei ole rakenteen kukkanen, mutta... Aijje... Voiko heppa olla noin söpö? Noin pehmeän näköinen? Olisipa minulla oikeasti yhtä kaunis hevonen. 

Digital Sweetheart, line s1088/dA

Kornknarr KRJ-II on minulle nykyään vähän  mysteeri. Sen suvussa on Siniketun Pilfink, joka aiheutti ruotsinlintujen invaasion virtuaalisuokkien nimiin, ja joka on musta siksi mielenkiintoinen hevonen. Näyttää kuitenkin siltä, että mielenkiintoinen esiäiti ei riitä tekemään hevosesta mielenkiintoista.

Kuhdon Jassoo KRJ-II, jonka ostin nimen takia. Vieläkin sillä on ihana nimi. En kuitenkaan enää osta laatisheppoja ulkopuolelta raaoista suvuista, sillä niille suku on bonuksen sijaan laatiksissa rasite. On kiva kun on nyt tosi monta erisukuista heppaa tallissa, mutta ei inspiroi saada kovemmalla vaivalla niille huonompia palkintoja. Tarinaheppojen kanssa asia on eri.

Kettupolun Kiirus KRJ-II on myös ostettu nimen takia. Voiko kivempaa tuontia enää edes olla?

Pepper Imp KRJ-I on heppa, jolla on kiva suku ja kiva nimi. Persoonanakin se on sellainen, että erotan sen massastani. Tälle pitäisi saada lisää varsoja, sillä koen, että tällä on jotain annettavaa.

Another Weasley KRJ-II on esitelty aiemmin.

Loppuvastus KRJ-I on uusinta linjaa Erkinheimoissa. Meininki on ollut vähän sellainen, että uusi linja alkaa kasvaa noin joka toinen vuosi ja kehittyy pikku hiljaa eteenpäin. Videopelihevoseni syntyivät kuitenkin kaikki tiheästi vuoden 2020 lopussa ja ovat alkaneet laatismarssinsa huvin vuoksi väärästä päästä: pitkäsukuisimmasta lyhytsukuisimpaan. 

KERJL:ssa palkitut loppuvuonna 2020

Horror Movie Host KERJ-I oli aikoinaan musta hassu heppa. Nyt siinä on hassua ainoastaan se, miten paljon olen kehittynyt hevosten kuvien tekemisessä lyhyessä ajassa. Hessu kuoli mystisesti heti kun sai viimeisen palkintonsa.

Ronkeli Rinkeli KERJ-I jatkaa ykkösriviään. Vielä VVJL-palkinto puuttuu. Tuntuu että tämän hepan kanssa on hinkattu iäisyys!! No, ainakin sillä on musta ihana nimi ja se on söpö.

Jummijammi KERJ-I on vuoden 2017 linjasta. Tykkään isälinjan jokaisesta yksilöstä tosi paljon: tästäkin.

Wannabe Coca-Cola KERJ-I syntyi vuonna 2012. Koska idea hevosesta nimeä myöten oli olemassa jo 2008, tuntuu kuin olisin tätäkin raahannut mukanani ikuisesta ikuiseen. Tämän hevosen oli korkea aika kuolla. Onneksi se ymmärsi tehdä sen. Se oli kiva heppa, mutta pyöri rasittavasti vuosisadan verran mukana kuin takiainen.

Jeskamandeera KERJ-I on Jummijammin kanssa samaa linjaa ja yhtä rakas.

Skylla KERJ-I on saavuttanut kaiken, mutta en malta lopettaa sitä. Sen nimi on tavallinen, ja niin on koko heppakin, mutta ai miten söpö taas! Skyllan kuva on yksi onnistumiseni, olkoonkin etteivät tuomarit pidä siitä.

Skylla. Line Tea. Muu mä.

Pullagallup KERJ-I on taas täydellinen tuonti! Miten söpö! Mikä nimi!

Google Me KERJ-II esiteltiin aiemmin.

Toxic Fox KERJ-I on tavallinen laatishevonen. Hyvä perusheppa.

Elly Jelly KERJ-I on tuonti, jonka ostin taas nimen takia! Mieleni tammasta ei ole muuttunut miksikään. Voi veljet, miten on hyvä hevonen. Elly Jelly on taas niitä heppoja, jotka ottaisin kernaasti itselleni oikeassakin elämässä.

 

VVJL:ssa palkitut loppuvuonna 2020

Kapteeni Kiukku VVJ-III kuoli mystisesti. Mikähän sen nyt tuli? Ihmeellisiä heikkoja hevosia nuo tuonnit ja lyhytsukuiset...

Jatsin Taika-Aika VVJ-II meni heti perässä. Olikohan jokin epidemia?

Abraham VVJ-I selviytyi noiden kahden seurassa matkasta. Se varmaan johtuu siitä, että Abraham on tosi söpö, ja ylivertaista shirenhevosten sukua.

Abraham. BlackVeilIllusion /dA, muu mä

Pullagallup VVJ-I on esitelty aiemmin.

Kettupolun Kiirus VVJ-II samoin.

Sukuselvitys: virtuaalimaailman kaavamaisin tekstilaji

 Jos virtuaalimaailmasta pitää valita yksi asia, jota inhoan, se on sukuselvitykset kaikissa muodoissaan. Sukuselvityksillä tarkoitan tietenkin evm-sukuisten keksityistä sukulaisista kirjoitettua tekstiä, enkä esim. pitkäsukuisten laajennettua sukutaulua. Inhoan sukuselvitysten kirjoittamista, lukemista, näkemistä, olemassaoloa, koko tekstilajia nykyisellään. Olen kirjoittanut tänään yhden kolmipolvisen sukuselvityksen miettien, miksi tätä teen, enkä keksi syytä toiminnalleni enää.

Sukuselvitys laatiksissa

Sukuselvitys ideana ei ole tympeä. Sehän on teksti, jonka pitäisi sisältää minikertomuksia hevosen historiasta sen sukulaisten kautta. Olisi tosi mielenkiintoista lukea esimerkiksi oman oikean koiran sukuselvitys tai tehdä se itse kasvattajia haastatellen. Samalla tavalla olisi kivaa lukea uskottavaa sukuselvitystä keksitystä mielenkiintoisesta hevosesta. Miksi ei olisi? Rakastan tarinoita!

Sukuselvitykset kuitenkin kirjoitetaan useimmiten laatiksia ajatellen, eikä laatiksissa arvioida sukuselvityksiä siltä kannalta, kuin niitä itse arvostaisin. Olen ollut haukkana paikalla kärkkymässä silloin harvoin, kun joku tuomari on tarjonnut perusteluita antamilleen sukupisteille syystä tai toisesta, ja olen huomannut jotain aika huolestuttavaa: ihan liian usen sukuselvityksestä saa pisteitä vain, jos se on tehty tietyn äärimmäisen tarkan kaavan mukaan. Jokaisesta suvun hevosesta täytyy kertoa samat asiat. Jos niiden lisäksi kertoo muita asioita, pisteet vähenevät, sillä sukuselvitys sisältää epäolennaisuuksia. Tätä ei ole taidettu kirjoittaa auki missään laatiksien sivuilla, mutta silti näyttää siltä, että laatiskansa tiedostaa asian jollain tasolla. Osa tuomareista ottaa yhden pisteen pois, kun isänemänisän säkäkorkeutta ei ole mainittu, toisen kun emänemän kuolinikä tai -tapa ei ole tekstissä ja kolme pistettä lisää kun laajennetussa sukutaulussa näkyviä värejä ei ole mainittu emänemänemän, isänisänemän ja isän kohdalla. Laatiksissa lasketaan onnistumisien sijaan virheitä: pisteitä on helppo menettää. (Esim. YLA:n luonnetuomarointi on juuri päinvastaista. Pisteitä ei voi "menettää", vaan niitä annetaan, kun löydetään onnistumisia.)

Oikeita sukuselvityksiä oikeille eläimille tehtäisiin rekisterien, arkistojen, kilpapöytäkirjojen, kasvattajien ja vaikka päiväkirjojen perusteella. Silloin osa tiedosta väistämättä katoaisi. Virtuaalihevosten tietoja ei saa kadottaa. Joka ainoalta sukulaiselta tiedetään nimen, sukupuolen ja rodun tai kantakirjan lisäksi tarkat koulutustasot, kilpailutiedot, saavutetut palkinnot, muut käyttötarkoitukset, jälkeläisten määrä ja laatu, luonne, yleinen elämänkaari, kuolintapa ja terveystiedot. Tietenkin ne tiedetään, koska ne keksitään itse. Ongelma onkin se, että jokaisesta hevosesta jokainen asia täytyy luetella, jotta saisi ne laatispisteet. Sillä lailla tehdään yksinkertaisesti tylsä teksti. Luovilla ratkaisuilla saa aikaan kiinnostavampaa tekstiä ja huonommat pisteet.

Sukuselvitys virtuaalihevosjalostuksessa

On ihan varmasti kasvattajia, joita keksitty sukuselvitys kiinnostaa heidän valitessaan vaikka tammalleen oria. Meitä on moneen junaan. En ole haastatellut kaikkia virtuaaliharrastajia, mutta tuntumani mielipiteidenvaihdon ja keskustelujen seuraamisen perusteella on, että suurinta osaa ei kiinnosta. Ainoa asia, joka oikeasti kiinnostaa, on se, saako sukuselvityksen kopioida varsalle mukaan, ettei joudu kirjoittamaan sitä itse.

Sukuselvityksellä ei ole siis kovin monelle jalostuksellista arvoa. Silti niitä kirjoitetaan. Virtuaalihevonen ei oikeasti edes peri suvultaan mitään muuta kuin sukutaulun, eli nimet. Jotkut haluavat periyttää värejä ja säkäkorkeuksia, jotkut myös koulutustasoja sun muuta, mutta se on kaikki vapaaehtoista ja tieto näistä asioista menisi kyllä sukuselvitystä pienempään tilaan, esimerkiksi laajennettuun sukutauluun. Sellainen monella onkin sukuselvityksen ohella. Sukuselvitys ei siis vaikuttane jalostukseen juuri lainkaan.

 Sukuselvitys sivujen koristeena

Mihin sukuselvitystä sitten tarvitaan? Miksi laatiksissa se halutaan? Miksi sukuselvitys mittaa osaltaan hevosen hyvyyttä?

Minulla on uutisia, jotka itseltäni meni monta vuotta ymmärtää: laatiksissa ei oikeasti mitata hevosen hyvyyttä. Laatiksissa mitataan sitä, kuinka paljon työtunteja on käytetty hevoseen. Evm-sukuisella niitä työtunteja ei mene vanhempien sivuttamiseen ja kilpailuttamiseen, joten työtunnit mitataan sillä, että on sanoja peräkkäin keksityn sukutaulun alla. Suvunkin osalta työtunnit pitää laatiksissa mitata jollain. Ratkaisuksi on ehdotettu, että evm-sukuiset eivät saisi ollenkaan pisteitä suvustaan. Se taas ei kannustaisi tekemään tuontihevosia, jolloin hevosten kasvattaminen olisi vähän niin kuin sitten siinä. Minun ratkaisuni olisi muuttaa lisäpisteet oikeasti lisäpisteiksi: ykköspalkinnon voi saavuttaa ilman lisäpisteitä, "täydet pisteet" voi saavuttaa ilman lisäpisteitä. Lisäpisteillä pystyisi kuitenkin kompensoimaan vaikka kokonaan jonkin osa-alueen, joka ei kuitenkaan ole arvioitavan lajin kisat. Silloin lisäpisteitä pitäisi tietenkin antaa enemmän muista teksteistä ja muutenkin muokata järkevämmiksi ja motivoivammiksi historiallisesta asustaan.

Kun joskus ht.netin aikoina raakuin, miten sukuselvityksiä ei saisi vaatia, ajatus herätti kuitenkin vastustusta ihan muusta kuin laatisten näkökulmasta. Yksi yllättävän yleinen vasta-argumentti oli se, että ilman sukuselvitystä sivu näyttää tyhjältä. Virtuaalihevosen ilmeisesti pitää olla romaani, ja lisäksi jokaisen hevosen pitää olla samanlainen romaani menestyäkseen. Huomauttaisin kuitenkin, että vaikka sukuselvityspakosta luovuttaisiin laatiksissa ja tilalle keksittäisiin jokin muu kannustava systeemi, se ei estäisi sukuselvitysten kirjoittamista, jos ilman niitä sivu näyttää jonkun mielestä tyhjältä. Se ei estäisi edes sukuselvityksen pisteyttämistä lisäpisteissä muiden tekstien ohella, kunhan pisteitä olisi mahdollisuus ainoastaan saada eikä "menettää" niin kuin nyt. Sen sijaan sukuselvityspakosta luopuminen antaisi lisää vapautta valita, minkä tekstilajin tekstejä kirjoittaja haluaa tuottaa hevosestaan. Vapaus puolestaan ei ole keneltäkään pois, jos vaatimustason saa pidettyä kaikille samana -- ja sekös on helppoa, jos pelkistä sanamääristä kuitenkin puhutaan.

Ota harteillesi virtuaalinen vastuutehtävä!

 Siitä on jo muutama vuosi, kun aloitin YLA:n tuomarina. Se oli pelottavaa aikaa, ja tästä kerron pian lisää! Pelottava vaihe ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Tuomarointeihin (ja myös laatistilaisuuden lisähevospaikkoihin) jäi koukkuun. Aloin tuomaroida myös KRJL:ssa. Halusin tehdä enemmän, sillä olenhan kuitenkin monta vuotta vain köllötellyt selälläni virtuaalimaailmassa ja antanut muiden hoitaa asioitani. Aloin WRJ:n kalenterityöntekijäksi. Sitten aloin kaikkien muiden jaoksien paitsi ARJ:n kalenterityöntekijäksi.

Ryhdy sinäkin virtuaaliseen vapaaehtoishommaan. Kenenkään ei tarvitse välttämättä olla suuna päänä kaikessa mahdollisessa osaamassaan niin kuin itse olen nyt. Vähempikin riittää. Jokainen yhden vastuutehtävän ihminen tekee hienoa työtä. Sinä voisit olla yksi heistä.

Kun pidän tätä palopuhettani kasvotuksen, nousee esiin usein vastaperusteluita. Jollakulla on kiire joskus ja se on ymmärrettävää. Haluaisin kuitenkin tässä postauksessa ottaa esiin yleisimmät vastaperustelut. En aio kaataa niitä sanomalla, että ei näin voi ajatella, vaan aion hälvyttää hieman niiden takana vaikuttavia virheellisiä käsityksiä vastuutehtävistä.

1. En voi tuomaroida, koska en osaa.

Ajattelin itsekin näin! Puhe siitä, miten "tuomariksi koulutetaan" kuulosti minusta pelottavalta. Tässä "koulutuksessa" varmaan vain osoiteltaisiin minun puutteitani tuomarina ja teetettäisiin turhia harjoitustehtäviä yhä uudelleen ja uudelleen, jotta ne menisivät läpi. Se ajatukseni oli kuitenkin höpöhöpöä niin kuin luuloni siitä, etten muka osaa. Rakennetuomariksi ehkä koulutetaan, mutta teksti- ja lisäpistetuomariksi minua ei ole koulutettu. Sen sijaan olen lukenut pisteytysohjeen kunnolla ja kerrannut sitä aina tarvittaessa. Kun ohjeisiin perehtyy oikeasti tarkasti, osaa paitsi tuomaroida, myös saada itse helposti täydet pisteet tuomaroimastaan osa-alueesta!

Lisäpistetuomarointi on kokemukseni mukaan superhelppoa. Siinä pitää osata käyttää sanalaskuria, lukea tekstiä silmäillen ja laskea kokonaisia ja puolikkaita pisteitä yhteen. Mitään muuta superkykyä ei oikeasti tarvita.

Luonnetuomarointi on vaikeampaa YLA:ssa. Se on aina jonkin verran subjektiivista. Pelkäsin aluksi tuomarointia niin paljon, että ensimmäisen tuomarinvuoteni kirjoitin valmiiksi perustelut jokaisesta tuomaroimastani luonteesta tiedostoon sitä varten, että joku valittaisi pisteistä. No kukaan ei ole tietääkseni vielä valittanut. Sitä paitsi jos joku todella valittaisi pisteistä ja jos pisteitä päädyttäisiin muuttamaan tuomarointini vastaisiksi, se ei tarkoittaisi, että olen huono tuomari. Se tarkoittaisi pelkästään sitä, että joku muu tuomaroisi luonteen subjektiivisen mielipiteensä vuoksi pari pistettä paremmaksi tai huonommaksi. Ei luonnetuomarointia voi ottaa liian vakavasti!

Tuomarointia ei tarvitse pelätä siitäkään syystä, että koko virtuaalimaailma, jopa laatikset, ovat pelkkää leikkiä! Kyse ei ole kenenkään oikean jalostusorin arvosta, kenenkään oikeista rahoista, kenenkään oikeasta hevosyksilöstä. Leikillä on loppujen lopuksi niin vähän merkitystä, ettei leikkimistä todellakaan kannatta pelätä.

2. En voi olla kalenterityöntekijä, koska minulla ei ole täysiä etuuspisteitä.

Tämä on helppo. Hyviä uutisia: kalenterissa on muitakin työntekijöitä, joilla ei ole täysiä etuuspisteitä. Nollilla mukaan ei kannata lähteä, koska säännöt eivät ole yhtä syvällä takaraivossa kuin vaikka kymmenen kisaa järjestäneillä. Jos huvittaa tulla mukaan, ei tarvitse odottaa täysiä etuuspisteitä.

Vaikka jollakulla olisi täydet etuuspisteet, hänkin tekee virheitä kalenterissa, kun hyväksyy tuhansia kutsuja ja tuloksia. Se on jossain vaiheessa väistämätöntä, eikä siihenkään kuole. Minun viimeisin virheeni (sellainen jonka huomasin) oli se, kun tajusin vahingossa hylänneeni ilman selitystä tulokset, jotka piti hyväksyä. Ei siinä muuta kuin viestiä perään kisanjärjestäjälle, että sorge, klikkasin ajatuksissani hutia. 

3. En voi ottaa vastuutehtävää, koska minulla ei ole aikaa.

Minusta tuntuu siltä, että ennen kuin ottaa vastuutehtävän, kuvittelee, että siihen menevä aika on moninkertaisesti pidempi kuin se oikeasti on. Olen vähän pitänyt suurpiirteisesti kirjaa vastuutehtävistäni:
- WRJ:n kalenterissa hyväksyn 10-20 tulosta kuukaudessa. Siihen menee suunnilleen sama aika kuin päiväkirjamerkinnän hutaisemiseen laatista varten.
- KRJ:n kalenteri on työläs. Jos tyhjennän sen joka päivä, siihen menee vartti päivässä. Saman verran aikaa minulla menee yhden kunnollisen luonteen kirjoittamiseen massaratsulle.
- ERJ:n kalenteriin menee viisi minuuttia päivässä, eli noin yhden pk-merkinnän verran.
- KERJ:n ja VVJ:n kalenterissa vietän 10 minuuttia viikossa!
- KRJL:n lisäpistetuomaroinnissa kestää hevosmäärästä riippuen 10-30 minuuttia. Jos tilaisuus olisi aivan niin täysi kuin olla ja voi, aikaa kuluisi alle tunti. Tuomarointiin on varattu tosi monta päivää aikaa, joten halutessaan homman voisi jakaa vaikka niin, että tekisi viisi minuuttia joka päivä.
- YLA:n tekstituomarointi on oikeasti aikasyöppö. Jos tilaisuudessa on paljon hevosia, istun tuomaroimassa kaksi tuntia. Yleensä hevosia on kuitenkin ollut vain muutama, joten tuomarointi on ohitse puolessa tunnissa. Myös YLA:n tuomarointiin annetaan reilusti aikaa.

Vastuutehtävää ei myöskään tarvitse hoitaa joka päivä ja pitkiäkin taukoja saa. On ihan jees, jos VRL:n tulokset tyhjennettäisiin vaikka joka kolmas päivä. Laatiksetkin ovat vain kerran kuussa.

Ymmärrän, että kaikilla ei ole sitä viittäkään minuuttia. Sellaiset ihmiset varmaan pitävät sitten taukoa virtuaalimaailmasta, sillä Keskustassa mitään tekemättä sitä aikaa kuluu aivan varmasti moninkertainen määrä: ainakin minulla Keskusta vie ihan tuhottomasti aikaa näihin pikku pätkiin verrattuna. :) 

4. En voi ottaa vastuutehtävää, koska en tiedä, miten toimia saadakseni sen.

Ota yhteyttä laatiksen tai jaoksen ylläpitäjään sähköpostilla tai Keskustassa. Kirjoita viestiin, että hei, olisin kiinnostunut tästä ja tästä hommasta. Kerro rehellisesti, onko sinulla kokemusta vai ei. Kirjoita viestin loppuun nimimerkkisi ja VRL-tunnuksesi. :) Ylläpitäjät eivät oikeasti ole mitään jumalallisia olentoja, joita tarvitsee pelätä. Luulin itse niin varmaan kymmenen vuotta, mutta se ei ollutkaan totta.

Esittelyssä Hasse, dingdong-dongola

 Kun luin Pölhön 16.9.2015 kirjoittaman postauksen dongoloista joskus muinoin, ajattelin, että siinä postauksessa kiteytyy ihan kaikki, mistä en virtuaalihevosissa pidä. Harrastukseni oli silloin aika erilaista kuin nykyään, enkä enää ajattele niin. Niihin aikoihin mielipiteeni oli kuitenkin ehdoton.

Sitten meille tuli Hasse (eli papereiden mukaan Hachim). Se on ainoa dongolani, ja ainoaksi se jääneekin. Se ei johdu Hassesta itsestään, sillä sehän on mainio poika. Se johtuu vain siitä, että jos hankin näitä useamman, tämä ei ole enää spesiaali tarinaheppa. Hasse on osoittanut, että dongolat ovat juuri sellaisia kuin Pölhö kertoo. Ja että sellaisina ne ovat täydellisiä.

Hasse, linet Marjahilla

Pölhön dongolapostauksen mukaan dongolan kanssa voi ottaa rennosti, koska se ei kuitenkaan todennäköisesti menesty. Ennen ajatus oli rasittava. Miksi kisata, jos ei voi menestyä ja saada laatispalkintoja? Ja mitä ihmettä tehdä, jos ei aio edes kilpailla? Hassen kanssa tässä kuitenkin on järkeä. Sillä voi kokeilla ihan mitä tahansa typerää, kunhan pysyttelee matalilla tasoilla. Se osaa kyllä laukata suoraan ja kääntyä, joten se voi kunnostautua ratsujousiammunnassa: alkuun pääsemiseksi muuta ei tarvita. Se on hyvä matkaratsu keskipitkille matkoille asti siinä missä mikä tahansa muukin peruskunnoltaan hyvä heppa. Ja kyllähän melkein mikä tahansa heppa helpoimmat koululuokat suorittaa. Ja jos esteitä haluaa kokeilla, kyllä ne yhtä dongolaa varten voi maahan haudata ja ravata hautojen yli. Rennosti ottaminen ei olekaan sitä, että ei tehdä mitään. Se onkin sitä, että voi tehdä mitä tahansa, kunhan ei ota sitä niin vakavasti! Mielestäni Hassella on nyt jo jännempi ja mielenkiintoisempi kisakalenteri kuin yhdelläkään laatishepallani, enkä ole ottanut siitä sekunniksikaan paineita. Menestyksellä ei ole samalla tavalla merkitystä, mutta jos sitä tulee, se on spesiaalia. Lisäksi Hassen kanssa ei ole edes mitään tarvetta tukkia itseään mahdollisimman nopeasti kaikkiin löytämiinsä massakisoihin. Kun sillä kuitenkin kisataan vain säästeliäästi ja leikillään, voin kaikessa rauhassa valikoida kisoista kiinnostavimmat. Voin ottaa miljööltään erikoisimmat -- ja tietenkin ne, joista saa ruusukkeita ja muita ihkuja tarroja.

Yksi hyvä näkökulma rentouteen on Pölhön erinomaisesti ilmaisema dongolan pieraistu rakenne. Värityksilläni on vasta nyt ruvennut saamaan edes välillä jotain PKK:sta ja ai vitsi miten se söi monta vuotta motivaatiota edes yrittää. Noh, Hasselle on vaikka mitä tilannekuvia kesken ja jopa irl-päiväkirjani sivuilla. Kun se näyttää kamelilta, voin aina väittää, että niin on tarkoituskin.

Toinen pointti postauksessa on, että dongoloita on monen värisiä ja näköisiä. Hasse on Marjahillan tuonti ja sillä oli linet mukanaan. Vaikka ne olivat vain linet ilman värejä, näin saman tien, minkä värinen tämä hevonen on. En itse pidä erikoisväreistä (enkä erikoisista muodoista), vaan kaunein hevonen on tavallinen puoliverimallinen ruunikko. Samaan aikaan en kuitenkaan jaksa kauaa tarinoida täydellisestä virtuaalihepasta. Hasse on sopivan näköinen siihen, että minä ja hahmoni voimme tuntea kateutta muiden hevosista. Jotakuta muuta dongola voi inspiroida ihan päinvastaisesta syystä: se on niin erikoinen, että jonkun toisen mielestä se on kaikkein hienoin.
Huom: tällä kohdalla en missään nimessä tarkoita, että Marjahillan lineissä olisi mitään vikaa. :D Nehän ovat ehdottomasti hyvää työtä! Ne näyttävät ihan meidän Hasselta. Kyseessä on vain henkilökohtainen mielipiteeni siitä, miten ruunikko puoliverinen on ideaalihevonen.

Postauksen kolmas ja neljäs pointti käsittelevät massasta poikkeamista. Sitä en vielä laske hyväksi puoleksi. Vaikka en haaveile toisesta dongolasta, vähäsen haaveilen Hassen suvun jatkumisesta jossain jollain tapaa. Saattaa olla, ettei kukaan ikinä tee Keskustaan topaa, jossa huhuillaan astutusta evm-sukuiselta dongolalta. :D Onneksi Hasse ikääntyy hitaasti ja saattaa kaikesta huolimatta käydä mäihä. Minä en kuitenkaan ole jäämässä historiaan dongolakasvattajana, eikä Hassekaan dongolana, vaan tarinahevosena.