20190722

Miksi tasasukuisuus

Tarkoitan virtuaalihevosen tasasukuisuudella sitä, että sillä on virtuaalimaailmassa olevia sukulaisia sukutaulussaan esimerkiksi tasan yksin, kaksi, viisi tai vaikka sata polvea, eikä yhtään enempää tai vähempää. Eli jos sillä on emänemä, sillä on myös emänisä, isänisä ja isänemä. Jos sillä ei ole isänisänisää, sillä ei ole myöskään emänisänemää tai muitakaan kolmannen polven sukulaisia. Mielestäni se, että virtuaalihevosen suvussa on toimimattomia linkkejä eli kadonneita hevosia, ei tee suvusta epätasaista. Jos kaikki kolmannen polven hevoset ovat joskus olleet virtuaalimaailmassa, hevonen on edelleen tasasukuinen.

Tasan kaksipolvinen Sacramento II RR outoine villihortensioineen
Line Marjahilla, muu mä

Tasasukuisuudesta puhutaan aina välillä Keskustassa ja siitä on puhuttu jo sitä ennen Hevostalli.netin Virtuaalitallit-foorumilla. On harrastajia, jotka ovat ehdottomasti tasasukuisten kannalla, eivätkä voisi kuvitella muunlaisia hevosia omistavansa tai jalostavansa. On myös niitä, joille tasasukuisuudella ei ole väliä, ja jopa niitä, joiden mielestä tasasukuinen hevonen on kummallinen ja teennäisen näköinen. Minä kannatan tasasukuisia. Ellei ole kyse tarinahevosesta, joka minua persoonallaan miellyttää, en ikinä huolisi talliini hevosta, joka ei ole tasasukuinen.


Perustelen tätä sillä, että juuri tässä asiassa haluan leikkiä realistisesti. Oikean maailman hevoset eivät ole "tasasukuisia", mutta haenkin tasasukuisuudesta ihan eri asiaa. Minun hevosleikissäni tasasukuinen hevonen on sellainen, jonka isä ja emä ovat sopineet yhteen. Kun oikeita eläimiä jalostetaan, on otettava huomioon kaikenlaista suvun sairauksista ja yksilöiden heikkouksista ja vahvuuksista lähtien, koska ominaisuudet periytyvät seuraaville sukupolville. Täydellisiä yksilöitä ei ole, tai niitä on niin vähän, että jos epätäydellisiä ei käytettäisi, jalostusmateriaalia ei oikeastaan olisi. On siis kompensoitava toisen vanhemman ja sen suvun puutteita toisen vanhemman ja sen suvun vahvuuksilla. Tasasukuisuus on minulle tässä leikissä sitä, että hevoset eivät vain käy yhteen kaikki toistensa kanssa, vaan emältä ja isältä vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia. Koska virtuaalihevonen ei oikeasti peri vanhemmiltaan mitään muuta kuin sukutaulunsa, "yhteensopivuus" määräytyy siis minun leikissäni tasaisen suvun kautta.

En kuitenkaan ole ehdoton. Minulta saa tilausvarsan, jonka suvussa on pientä heittoa. Leikin, että olen silloin tehnyt kompromissin: täydellistä mätsiä ei muka ollut löydettävissä, joten oli otettava parhain mahdollinen, mutta kuitenkin sellainen, että seuraava sukupolvi voisi olla edellistä parempi. Minulta ei saa kuitenkaan sellaista tilausvarsaa, jonka emä on vaikka evm-sukuinen ja isällä on kolmen polven tasainen suku. Koska tasainen suku kertoo muka hyvistä jalostusvalinnoista, epätasainen suku kertoo siitä, että on vain yhdistetty kaksi eläintä hevosten määrän lisäämiseksi laadun parantamisen sijaan. Eli mitä enemmän sukujen pituudet heittävät, sitä enemmän minun leikissäni on kyse pentutehtailusta.

Muiden jalostusvalinnat eivät kuitenkaan harmita minua koskaan. Minulle ei kuulu se, jos joku ostaa tasasukuisen kasvattini ja teettää sillä ties miten epätasaisen sukusia varsoja. Minulle näillä varsoilla ei ehkä ole mitään arvoa, mutta kasvattajansa silmissä ne ovat varmasti hyviä ja harkittuja. Ei haittaa yhtään, jos joku muu harrastaa eri tavalla, vaikka hän tekisi sen minun kasvateillani. Ainoa seuraus siitä on, että hänen hevosistaan vain tasasukuiset voivat päätyä joskus minun talliini.

Sellaista on siis minun mukamas tavoitteellinen virtuaalihevosjalostusleikkini.

Ei kommentteja: