Siitä on kuusi pitkää vuotta, kun hypetin tässä blogissa, miten kätevää on järjestää massakisoja kisablogissa html-sivujen sijaan. Oresaman kilpailut onkin nyt noin kuusivuotias blogi, ja joka kerta kisojen järjestäminen on ollut yhtä helppoa! Pieniä ongelmia on ollut, kuten että blogiin voi sujuvasti postata vain 90 kertaa päivässä, mutta tämänkin takun ratkaisin päivittämällä blogia tarvittaessa kahdella eri tilillä. Tärkeintä on, että yhtäkään kutsua ei ole koko aikana hävinnyt jäljettömiin, ja että kisojen pitäminen on ollut tosi nopeaa.
Blogger on kuitenkin päivittynyt. Vanhan Bloggerin saa vielä käyttöönsä, mutta sekin katoaa pois. Uusi Blogger on suuri harppaus huonompaan suuntaan monessa sellaisessa asiassa, joka on kisakutsujen ylläpitämiselle välttämätöntä. Jaksan aivan maniosti takuta tänne oikeaan blogiin muutaman postauksen vuodessa, mutta monenkymmenen kilpailun päivittämisessä sama operointi vie ihan liikaa aikaa.
Paluu entiseen on vaikeaa. Totesin, etten osaa käyttää Weeblyä. En kerta kaikkiaan saa muokattua sivuja html:lla niin kuin vanhoilla kunnon Freewebsillä ja Geocitiesillä aikoinaan. Se on mahdollista, tekeväthän sitä muutkin, mutta minulla on paha taipumus hylätä palvelu välittömästi, jos mikä tahansa tarvitsemani ominaisuus on piilotettu. Palasin siis vielä Weeblyäkin kauemmas historiaan: omalle domainilleni asti! Vaikka kisaryppäiden tekeminen ja varsinkaan päivittäminen ei ole ollenkaan yhtä nopeaa kuin vanhalla Bloggerilla, ai mitä nostalgiaa! Viimeksi tein kisakutsuja omalle domainilleni seiskaluokkalaisena, eli noin sata vuotta sitten. Koinkin takaumia miten perjantain viimeisellä käsityötunnilla odotin jo ennen tunnin alkua sen loppumista päästäkseni koulun naapuriin, isin luo, isolle hirvittävälle pöytäkoneelle, katsomaan kuinka moni on osallistunut kilpailuihin. Ai että: se oli sitä aikaa, kun aidot soittoäänet syrjäyttivät polyfoniset kännyköissä ja minunkin kännykkääni pystyi ladata yhden musiikkikappaleen kerrallaan... Nettiinhän niillä kännyköillä, joissa oli oikeasti postimerkin kokoiset näyttöruudut, ei päässyt virtuaalihevosiaan vilkaisemaan.
Samalla tuli tietenkin vanha olo. Virtuaaliharrastukseni täyttää pian kaksikymmentä vuotta. Olen tehnyt tätä suurimman osan elämästäni. Hukkaan se ei ole mennyt. Opin kirjoittamaan, piirtämään, koodaamaan, keskustelemaan foorumeilla asiallisesti, laatimaan ilmoituksia, ottamaan vastuuta yhteisten laitosten toiminnasta ja vaikka mitä muuta ihan tosi nuorena. Viitisentoista vuotta sitten olisin kuollut häpeästä, jos joku olisi saanut tietää minun harrastavan virtuaalihevosia. Nyt olen niin aikuinen, että kun harrastuksistani kysytään, sanon ensin koirat, sitten kirjoittamisen, sitten keskustelunaiheen puuttuessa ne virtuaalihevoset, sillä ne ovat tärkeä osa kirjoittamistani. Enää se ei kai ole lapsellista, sillä harva lapsi enää ryhtyy tällaiseen, mutta toisaalta aikuisena kokee myös olevansa immuuni lapsellisuudelle.
1 kommentti:
Kuvittelin että minä se vain olen tällainen luddiitti, joka vastustaa kaikenlaisia uudistuksia ja kirjoittaisi kaikkein mieluiten HTML:ää blogiinsakin. Sillä olen jo vuosia järjestänyt omat (sinänsä harvat) kisani nimenomaan blogissa, koska se on sopivan simppeli alusta, jota voi päivittää helposti muualtakin kuin vain omalta koneelta. No, tämä uusi editori on todellakin mennyt huonompaan suuntaan. Perus-blogitekstit sillä voi kirjoittaa, suht helpostikin ainakin jos pääsee ylitse siitä yleisestä inhosta editoria kohtaan, mutta kisakutsuissa minulla on enemmän kaikenlaista säätöä, jota en jaksaisi tapella siinä typerässä editorissa. Argh.
Lähetä kommentti