Värittämisestä (ja vähän piirtämisestä): kehityskertomus

Hyvät ihmiset. Väritin toissapäivänä hopeanmustan Sacramento II:n kuvan, joka oli viime postauksessakin kuvituksena. Se hevonen on ollut ilman kuvaa syntymästään asti, koska "en osaa värittää" ja "en osaa piirtää". No enhän minä mikään nica. tai Pölhö ole, mutta kaikki osaa värittää ja kaikki osaa piirtää. Olen jankuttanut ennenkin, että harjoittelemalla tulee paremmaksi, ja nyt kun satuin taas itse ihailemaan edistystäni, haluaisin näyttää sitä teillekin. Tämä ei ole kertomus siitä, miten olin joskus sairaan huono, vaan siitä, miten kehityn koko ajan, ja miten ihan sillä perusteella kaikki muutkin voivat kehittyä koko ajan. :D

Sacramento II, line Marjahilla, muu mä
Krita + piirtopöytä

Ensimmäinen hopeanmusta, jonka ikinä väritin, oli ihan erinäköinen. Se oli ekoja tietokoneella värittämiäni kuvia ja taisin värittää sen toukokuun 2015 tienoolla. Olin tosi ylpeä siitä silloin, ja esittelin sitä täälläkin. Väritin sitä päiväkausia, ja siinä oli ihan hirveä homma. Sanotaan vertauksena, että tuo ylempi kuva oli joku neljän tunnin homma, ja vahtasin samalla toisella silmällä Netflixiä.

Nimetön heppa, line Eduscia, tausta Juli, muu mä
Gimp + hiiri

No. Tämä kuva ei tullut käyttöön, mutta se ei johtunut siitä, ettenkö olisi ollut tosi ylpeä siitä ja pitänyt sitä hienona, koska olihan se taitojeni ylärajoilla! Minulla ei vain ikinä ole ollut tuollaista hevosta. Jos olisi ollut, kuva olisi edelleen käytössä.

Aloin väritellä maanisesti vasta vuoden 2016 alussa. Silloin olin ylpeä ainakin Rölli-Peikon Residenssin kuvasta. Sitä tein vähintään yhtä kauan kuin ekaa hopeanmustaani. Siitä näkee nyt ihan konkreettisesti, että vaikka ihmiselle läimäisee piirtopöydän käteen, hän ei maagisesti opi värittämään yhtään sen paremmin siltä istumalta. Hopeanmustaan näkyy jo kuitenkin parannusta, vaikka värityksenä tämä onkin paljon rumempi. Aloin hakea lihaksia, vaikkakin hyvin kömpelösti. Yritin katsoa mallia sekä oikeiden hevosten valokuvista että piirroskuvista. Yritys oli hyvä, tekninen osaaminen nolla, mutta Rölli-Peikon Residenssin kuvasta alkoi mallista katsomiseni.

Rölli-Peikon Residenssi, Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Myöhemmin väritin samat linet uudelleen Atomipommipormestarille ihan samoilla välineillä. Aikaa näiden välissä ei ole hirveän kauaa, mutta väritin aivan hirvittävän paljon siihen aikaan. Lisäksi tässä välissä tapahtui sellainen mullistus, että sain mysteerisairauteeni diagnoosin ja lääkkeet: minun oli ihan fyysisesti mahdollista pitää kynästä edes vähän paremmin kiinni! Suurin tekijä tässä välissä on kuitenkin harjoittelu. Harjoittelin ja harjoittelin. Katsoin mallia yhdestä kuvasta, otin väripaletin toisesta, ja niin edelleen.

Atomipommipormestari. Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Atomipommipormestari oli minulle jonkinlainen läpimurto. Sain palautetta siitä useassa työvaiheessa. Sen myötä tapahtui oikein loikka eteenpäin! Väritin Soittakaa Paranoidin ja Ronkeli Rinkelin.

Soittakaa Paranoid. Line Tea, tausta Dansku, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Ronkeli Rinkeli. Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Nyt oltiin päästy siihen vaiheeseen, että aloin etsiä ruunikolle ja rautiaalle muitakin sävyjä kuin perusruskean, mustaan muutakin kuin mustan, ja niin edelleen. Lisäksi aloin uskaltaa kokeilla vähän muunlaisiakin värejä kuin mustaa, kimoa, ruunikkoa ja rautiasta. Värittäminen oli ihana! Ja sitten... Sitten... Sitten Gimp ei toiminutkaan enää, vaikka mitä tein. Tuli taukoa värittelystä. Kokeilin muutamaa ohjelmaa, eikä sujunut yhtään. Ei huvittanut. Lopulta Gimpin kaatuminen koneellani olikin onnenpotku! Löysin Kritan, joka sopii minulle paaaljon paremmin! Toki ensimmäisten kuvien kanssa oli sillä hakemista, kun en osannut käyttää ohjelmaa ollenkaan! Samaan aikaan kiinnostuin myös taustojen kokeilemisesta... ...aluksi huonolla menestyksellä tietenkin!

Eka kokeilukuva Kritalla, nimetön hevonen.
Line Darya87/dA

Minä ja Krita olemme edelleen onnellisesti yhdessä. Suhteemme on hyvä ja vakaa. Välillä meillä on ollut ongelmia, ja on edelleenkin, mutta yhdessä niistä on selvitty. Nyt, kun olen kokeillut Kritaa, en ikinä palaisi pelkkään Gimppiin, vaikka joitain sen ominaisuuksia onkin ikävä. Kritan kanssa me värittelemme yhdessä välillä vieläkin pelkkiä hevosia ilman taustoja. 

Typy ja Eira Hopiavuoresta. Line Pusne, muu mä

Koko ajan enemmän olemme kuitenkin opetelleet tekemään niitä taustojakin. Aluksi ne olivat tosi yksinkertaisia, ja joskus ovat vieläkin. Toisinaan tulee kuitenkin kokeiltua jotain muutakin, kuin metsäistä seinämää tai tallin seinää. Myös taustojen tekemisessä kehittyy. 

Typy laitumella. Line Shn3e/dA, muu mä

Jussi Hopiavuoren suulissa. Line Horse_Art_Online, muu mä.
Tätä pidin IHANANA taustana sen yhden illan. Sitten vasta
näin aloittelijan virheen tuossa paalussa. :) Mutta on se silti hieno.

Sand Pond kunhan se muuttaa uuteen kotiinsa.
Line Marjahilla, muu mä

Tällä hetkellä suurimmat ongelmat ovat värit ja minun käteni. Tietokoneeni toistaa värit aivan ihmeellisesti eikä sitä ole vielä kukaan velho osannut korjata. Luulen tekeväni tosi pliisun harmonisia värivalintoja, ja kun lataan kuvani kännykkään ja katson niitä, niin voi mikä kauhea tumma ja kirkas ilotulitus minua onkaan vastassa! Käteni taas ovat vieläkin välillä kipeät ja aina tosi kankeat ja tärisevät. Mutta hei, jokaisella on jokin hidaste, ja minulla on tämä. Silti voin kehittyä koko ajan, niin kuin näkyy.

Lopuksi puhutaan vielä piirtämisestä, mutta paljon lyhyemmin. :) Ai jai. Näytän teille ekan Ihan Itse koneella piirtämäni heppakuvan. No. Hevosessahan ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta huvittaa muistella, kuinka tarkasti muka tuota väritin ja hinkkasin ja kaikkea! Tämä kaunokainen on Kukka Nimeltään Tähti.

Kukka Nimeltään Tähti. Kaikki herran tähden Ihan Ite Tehty!!

Tuostakin on tultu pitkä matka, sekä huonoon että hyvään suuntaan. Piirtämistä rajoittavat linejutut. Sellaista vakauttajaa ei olekaan, joka minun käsieni tahattomat liikkeet vakauttaisi. Olen yrittänyt olla luomatta itselleni paineita. Piirsin joskus jotain mallikuvaa käyttäen lahjaksi Hopiavuoren Noan hevosen, Flidaisin, ja vaikka linet ovatkin mitä ovat, niin eivät ne kuvaa pilaa. Ihan hyvä se on! Eron kuitenkin näkee. Yllä olevaa suokkikuvaa piirsin tervein, tärisemättömin käsin Gimpillä ja hiirellä ilman vakauttajaa. Alla olevan Flidan kuvan piirsin sairain ja kipein käsin Kritalla, piirtopöydällä ja järeillä vakauttajilla. Molempiin kuviin on käytetty yhtä lailla mallia asentoon. Flidan kuva on kuitenkin ihan nopeasti tehty, kun tuo suokkikuva on hampaat irvessä huolella väännetty.

Flidais. Herra isä taas on itse tehty kuva vau!

Uusin kokeiluni itse piirtämisen suhteen on tehdä linettömänä. Olen harjoitellut sitä salaa hieman, mutta hetki sitten sain ekan valmiiksi asti tehdyn kuvan julki. Keksin tekniikan, jossa käsieni tärinää ei huomaa. Tällä hetkellä se vie vielä niin paljon aikaa, että paljon tulee muiden hienoja linejä väriteltyä, mutta aivan varmasti sekin homma nopeutuu ajan myötä. Näytän teille ekan julkaisemani linettömän. (Taas mallia on otettu monesta kuvasta: taisin googlata clydesdale ja katsoa mitä tuli). 

Linetön Skotti Hopiavuoren pihassa. Piirsin takana olevan tallin
osin läpi aiemmin piirtämästäni tallikuvasta, koska
kuvakulma oli ihan sama... :DD

Tällä viimeisellä kuvalla kerron, että kyllä kun jonkun itselle sopivan tekniikan löytää ja alkaa sitä kehittää eteenpäin, niin voi voittaa vaikka reumasairaiden käsiensä aiheuttamat esteet. Ja kaikella tällä haluaisin taas näyttää, että tekemällä oppii, vaikka sitten taikomaan -- ei kun siis värittämään heppoja. Kiitos huomiostanne. Painukaa tekin värittämään. Ei haittaa, vaikka ei olisi piirtopöytää, tai vaikka vähän olisi etusormet luutuneet suoriksi. :) Muutaman vuoden päästä kun kelailen taas näitä asioita, teen koosteen teillekin, ja odottakaapa vain, mitä maestroja me kaikki silloin ollaan, kun nyt harjoitellaan!!

Miksi tasasukuisuus

Tarkoitan virtuaalihevosen tasasukuisuudella sitä, että sillä on virtuaalimaailmassa olevia sukulaisia sukutaulussaan esimerkiksi tasan yksin, kaksi, viisi tai vaikka sata polvea, eikä yhtään enempää tai vähempää. Eli jos sillä on emänemä, sillä on myös emänisä, isänisä ja isänemä. Jos sillä ei ole isänisänisää, sillä ei ole myöskään emänisänemää tai muitakaan kolmannen polven sukulaisia. Mielestäni se, että virtuaalihevosen suvussa on toimimattomia linkkejä eli kadonneita hevosia, ei tee suvusta epätasaista. Jos kaikki kolmannen polven hevoset ovat joskus olleet virtuaalimaailmassa, hevonen on edelleen tasasukuinen.

Tasan kaksipolvinen Sacramento II RR outoine villihortensioineen
Line Marjahilla, muu mä

Tasasukuisuudesta puhutaan aina välillä Keskustassa ja siitä on puhuttu jo sitä ennen Hevostalli.netin Virtuaalitallit-foorumilla. On harrastajia, jotka ovat ehdottomasti tasasukuisten kannalla, eivätkä voisi kuvitella muunlaisia hevosia omistavansa tai jalostavansa. On myös niitä, joille tasasukuisuudella ei ole väliä, ja jopa niitä, joiden mielestä tasasukuinen hevonen on kummallinen ja teennäisen näköinen. Minä kannatan tasasukuisia. Ellei ole kyse tarinahevosesta, joka minua persoonallaan miellyttää, en ikinä huolisi talliini hevosta, joka ei ole tasasukuinen.


Perustelen tätä sillä, että juuri tässä asiassa haluan leikkiä realistisesti. Oikean maailman hevoset eivät ole "tasasukuisia", mutta haenkin tasasukuisuudesta ihan eri asiaa. Minun hevosleikissäni tasasukuinen hevonen on sellainen, jonka isä ja emä ovat sopineet yhteen. Kun oikeita eläimiä jalostetaan, on otettava huomioon kaikenlaista suvun sairauksista ja yksilöiden heikkouksista ja vahvuuksista lähtien, koska ominaisuudet periytyvät seuraaville sukupolville. Täydellisiä yksilöitä ei ole, tai niitä on niin vähän, että jos epätäydellisiä ei käytettäisi, jalostusmateriaalia ei oikeastaan olisi. On siis kompensoitava toisen vanhemman ja sen suvun puutteita toisen vanhemman ja sen suvun vahvuuksilla. Tasasukuisuus on minulle tässä leikissä sitä, että hevoset eivät vain käy yhteen kaikki toistensa kanssa, vaan emältä ja isältä vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia. Koska virtuaalihevonen ei oikeasti peri vanhemmiltaan mitään muuta kuin sukutaulunsa, "yhteensopivuus" määräytyy siis minun leikissäni tasaisen suvun kautta.

En kuitenkaan ole ehdoton. Minulta saa tilausvarsan, jonka suvussa on pientä heittoa. Leikin, että olen silloin tehnyt kompromissin: täydellistä mätsiä ei muka ollut löydettävissä, joten oli otettava parhain mahdollinen, mutta kuitenkin sellainen, että seuraava sukupolvi voisi olla edellistä parempi. Minulta ei saa kuitenkaan sellaista tilausvarsaa, jonka emä on vaikka evm-sukuinen ja isällä on kolmen polven tasainen suku. Koska tasainen suku kertoo muka hyvistä jalostusvalinnoista, epätasainen suku kertoo siitä, että on vain yhdistetty kaksi eläintä hevosten määrän lisäämiseksi laadun parantamisen sijaan. Eli mitä enemmän sukujen pituudet heittävät, sitä enemmän minun leikissäni on kyse pentutehtailusta.

Muiden jalostusvalinnat eivät kuitenkaan harmita minua koskaan. Minulle ei kuulu se, jos joku ostaa tasasukuisen kasvattini ja teettää sillä ties miten epätasaisen sukusia varsoja. Minulle näillä varsoilla ei ehkä ole mitään arvoa, mutta kasvattajansa silmissä ne ovat varmasti hyviä ja harkittuja. Ei haittaa yhtään, jos joku muu harrastaa eri tavalla, vaikka hän tekisi sen minun kasvateillani. Ainoa seuraus siitä on, että hänen hevosistaan vain tasasukuiset voivat päätyä joskus minun talliini.

Sellaista on siis minun mukamas tavoitteellinen virtuaalihevosjalostusleikkini.

Vuoden 2019 palkittujen paraati, osa 1/2

Tässä on tänä vuonna palkittuja hevosiani omaa muistilistaa varten, ja vähäsen vielä tietty leuhkimista varten, vaikka ei yhtä paljon kuin aluksi, heh. Paraatin toinen osa järjestetään sitten, kun tämän vuoden joulukuun laatiksista on tulokset. En kehtaa enää joka kuukausi kirjoittaa laatiskuulumisia. :D

Jos hevosella ei ole KRJL-palkintoa, se on myynnissä kunnes sille palkinto hankitaan, ja sitten se on kuopassa. Hevoset myydään sillä ehdolla, että kiikutat ne 2kk sisällä puuttuviin laatiksiin.

KRJL maaliskuu
Royal Tiger ja Enkelipallo saivat ykköset, ja Enkelipallo myös kyydityksen hevosten taivaaseen.
Jackass In a Bottle ja Early Morning Madness saivat kolmoset. Näistä tavallaan pidän nimien takia, mutta persoona näiltäkin puuttuu. Ensimmäisen varsa, Battle In a Bottle on kivassa tarinallisessa kodissa, wau!!

KERJL maaliskuu
No More Sorrow ja Kapteeni Kiukku saivat kakkoset. Kiukku on kivan värinen, ja No More Sorrow'lla oli pilkahdus persoonaa silloin kun kirjoittelin sille YLA-tekstit. Mutta se katosi.
Fly High RR sai ykkösen ja ikääntyi sen johdosta 15-vuotiaasta 35-vuotiaaksi silkasta järkytyksestä ja kuoli.

KRJL huhtikuu
Jukran Pujut ja Suhina-Lempi saivat kakkoset ja sattuivat kupsahtamaan. Pidin ensimmäisen nimestä ja toisen ideasta, mutta en tarpeeksi että raahaisin niitä kuolemattomina mukanani enää yhtään.
Matilda sai ykkösen. Sillä on vielä yksi laatis edessään ja siitä tulee olemaan aika vaikea luopua. Olen siitä ylpeä. Mutta taas, en tarpeeksi ylpeä, hähähähä!
Mikähän epidemia meillä on, kun myös Touch The Rain kuoli kolmospalkinnon saatuaan? Harmi. Minusta tällä on järkyttävän kiva nimi. Olisipa tämä ollut tarinaheppa.

KERJL huhtikuu
Kolme ykköstä tuli.
Harmi, ettei Rain And Angels RR ole tarinaheppa, koska silläkin on iiiihana nimi. Ja turha yrittää muuttaa sitä, se on tylsä hevonen jo!
Daaaaamn, epidemia leviää, myös All About Our Empress RR kuoli. Oho.
Kolmas ykkösen saanut on edellisessä kohdassa esitelty Matilda.

KRJL toukokuu
Aiemmin esittelin Kapteeni Kiukun. Tässä on Skitsahdus, joka sai sen kaverina kakkosen.
Ykkösen saaneista hevosista Horror Movie Hostista olen taas vähän katkera, etten säästänyt näin kivaa nimeä tarinahepalle, joka olisi sen arvoinen. Röllimölli puolestaan otti ja kuoli kun sai ykkösen, onnesta kai.

VVJL toukokuu
Mölliinalle ykkönen, ei muuta.

KERJL toukokuu
She's an Angel RR sai ykkösen ja Soittakaa Paranoid kakkosen. Jälkimmäisellä on kerta kaikkiaan niin hieno nimi, että tulen näkemään vaikka kuinka paljon vaivaa että joskus se on tarpeeksi kiinnostava tarinahepaksi ja saa jäädä eloon.

SLA toukokuu
Soittakaa Paranoidille kakkonen syystä jota en jaksa tutkia, ja Jummijammille, joka on joka suhteessa heikompi hevonen, ykkönen. Arpaonni ei suosinut. No, ehkä seuraavalla kerralla.

KRJL kesäkuu
Olipa kiva juttu! Ei ole paljon muistettavaa kun kaikille tuli kakkonen! Tässä ovat Juukelis Puukelis ja Isähahmo. Soittakaa Paranoid ja Mölliina ovat jo tuttuja!

KERJL kesäkuu
Jee, taas helppo muistaa: kolme ykköstä. Mölliinalle, Seitsemännelle Charlielle, ja Ghoulialle, eikä kukaan edes kuollut. :)

Sitten yks suoritus, josta olen okeesti ylpeä! 
Tie Tähtiin -cupissa Reita (le minä) ja vuokrahevosensa Pond saivat Estetähden tittelin, eli olivat hard-tasolla esterankingin voittajia. Ajattelin, että tämän jälkeen on Reitan aika kuolla niin kuin hänen hevosensa Mayankin, mutta ei taida olla. Etsiskelen hiljaa uutta kotia Reitalle, Pondille ja Minille. Olen vain jumalattoman jahkaileva, että valinnassa kestää sata vuotta ja haluan nähdä kaikki vaihtoehdot. :DD  Ehkä Reita vihdoin toteuttaa unelmansa, muuttaa takaisin kotiin Pohjanmaalle ja rakentaa oman pienen tallin takapihalleen? :) Mayasta oli muuten oikeasti kamalaa luopua. Ihan meni roskia oikeasti silmään kun kirjoitti viimeistä tarinaa.

Et jos joku tietää tarinatallin, jossa on
- oikeesti aktiivinen ylläpitäjä ja
- oikeesti kivaa porukkaa ja
- joka ei ole Auburn Estate (koska Reitalla ei ole ikinä siihen varaa, se on niin hieno!!) eikä Hallava (koska mulla on siinä ihanassa tarinassa jo hahmo ja hevonen!!) niin kerro! :DD

Hopiavuoren hämmentävä vilinä

Koska ajatuksissani on nyt päälimmäisenä Hopiavuoren hevostalli, en osaa muusta kirjoittaakaan. Tänään kertoisin yleisöryntäyksestä ja Hopiavuoren erittäin mahtavasta fiiliksestä.

Ajattelin etukäteen, että tällaiselle paikalle täytyy olla tilausta, koska kuten olen sanonut, en ole uniikki enkä erikoinen, ja minusta Hopiavuori on erinomainen idea. Siitä huolimatta varauduin leikkimään jonkin aikaa yksin: uudelle tallille on tosi vaikeaa saada kävijöitä ennen kuin porukka näkee, että tuo on vakaa paikka ja toimintaa on järjestelmällisesti. Minut yllätti täysin se, miten moni on heti hypännyt rohkeasti mukaan, ja miten moni vielä sen lisäksi parhaillaan harkitsee ja yksityisviestittelee kanssani aiheesta. Talli on ollut olemassa jotain viisi minuuttia, ja sen sivut ovat vielä siitä syystä vähän kuvattomat ja kaljut. Sitä on kuitenkin kaivattu näköjään sen verran, että se kelpaa jo tällaisena kehittyvänäkin versiona itsestään.

Meillä on jo vaikka miten monta kirjoittajaa. Eilen oli omituisin ilta ikinä. Eetu toivotti kauttani Keskustassa hyvät yöt ja valmistauduin jo lähtemään oikeasti nukkumaan. Ehdin tasan harjata hampaat ja viedä koirat nopeasti ulos, ja sitten jo vilkaisin vielä sängyssä unelmatalliani. Bling! Bling! Bling! Etusivun uusimmat viestit -palkki oli täynnä ihan uutta tavaraa, ja uusia hahmojakin oli ilmaantunut tässä välissä! En meinannut saada enää unta, kun tulin niin iloiseksi ja menin heti ylikierroksille. Mitä ihmettä?

Ja niiden tekstien taso, ja hahmojen taso, voi veljet! Jokainen kirjoittaja on erilainen, ja jokainen omalla tavallaan niin sairaan hyvä. Vaikka sinne todella tuli teksti poikineen pelkästään eilen, ei tehnyt tiukkaakaan lukea ja kommentoida. Itse asiassa ei olisi haitannut yhtään, vaikka niitä olisi ollut triplamäärä, koska niin hyviä ne ovat. Lisäksi maastoon onkin yhtäkkiä lähdössä kokonainen kansainvaellus! Ja minä höppänä kun kuvittelin pyöriväni sielläkin rinkiä omien hahmojeni kesken! Siis vau!

Voisin hehkuttaa ihania kirjoittajiani, heidän aktiivisuuttaan ja hahmojaan vaikka ikuisesti. Samoin voisin vain päivät pitkät paistatella siinä tunnelmassa, joka teksteistä välittyy. Aivan uskomattoman taitavat Hopiavuoren kirjoittajat saavat tallin heräämään minulle ihan oikeasti eloon, eikä sitä vesitä edes hitauteni tuottaa sinne koristekuvia ja muuta sälää. Oikein erityisen jännää on ollut se, miten muiden tallien hahmoja on nyt jo tihkunut tarinoihin. Kyllä tästä tulee vielä se linkki, joka eri talleilla käyvien hahmojen väliltä tällä hetkellä puuttuu.

Rakastan ihan oikeasti tätä tarinaa, vaikka se on vasta alkamassa. Se taitaa näkyä.

Hopiavuoren Legioona

Mulla, tai siis Legioonalla (nimeni on Legioona, koska meitä on monta) on ollut elämäni virtuaaliviikko Hopiavuoren hevostallilla. Koska oikeassa elämässä on kiireitä, olen hakannut näppäimistöä vielä aika hallitusti, mutta kyllä se tästä vielä käsiin räjähtää. Olen joka tapauksessa mielikuvitellut niin antaumuksella, että tuntuu kuin olisin nukkunut ihan huisin hyvät yöunet joka yö, vakka oikeasti en ole ehtnyt. On hyvä olo, kun saa tuottaa tekstiä vailla huolen häivää. Yleensä murehdin nimittäin siitä, että väsytän tallien ylläpitäjät ja kanssaharrastajat, ja sitten alan tarkkailla tekstin määrää ja laatua hysteerisenä. Nyt ylläpitäjä olen minä! Jes! Maailman ainoa ylläpitäjä, joka ei väsy minuun! Go Eetu Hopiavuori!

Hopiavuoren hevostallin hahmot

Jotta Hopiavoren talli ei kaikuisi tyhjyyttään edes alussa, olen luonut sinne joukon omia hahmojani, kuten suunnitelma alusta asti olikin. Huolenani oli, että hahmoista tulee ohuita ja olemattomia, kun teen niitä sarjatuotantona. Aikaisemminhan minulla on ollut aina vain yksi hahmo, ja yhteistä taivaltamme on jatkunut jo vuosikymmenen ajan. Viime vuonna tuli yksi hahmo lisää: se, joka pelasti virtuaaliharrastukseni, ja nyt hahmojen määrä räjähti käsiin. Huoleni hahmojen ohuudesta on kuitenkin ollut ihan turha. Kyllä heillä kaikilla on luonteensa ja persoonansa. Vaikein on Hopiavuoren Eetu, jonka olemusta en miettinyt tarpeeksi etukäteen. Ajattelin, että kunhan on ylläpitäjä: ykköshahmokseni nimittäin piti tulla alusta asti ihan toinen heppu. Olisi pitänyt antaa Eetun kypsyä ja kasvaa. Alun perinhän tallilla piti olla emäntä, muuan Inari Hopiavuori, mutta Inari sopikin paremmin Eiran kanssa, niin että Eetu repäistiin vähän tyhjästä varamieheksi. Mutta ei se mitään! Minusta Eetu on maailman suloisin poikavauvan nimi, ja nyt minä vastuullisena isänä kasvatan poikavauvastani mielenkiintoisen.

Olen ollut myös huolissani siitä, että tallini täyttyy poikalapsista, koska en osaa pelata tyttövauvoilla. Sekin huoli on ollut turha. En osaa sanoa, osaanko ollenkaan kirjoittaa ja olla olevinani joku tyttövauvoistani, mutta ainakin minulla on ihan hirveän hauskaa Eira Helmipurona! Se on pääasia. Eirasta on tullut minulle heti tosi rakas hahmo, vaikka meillä on ihan tarkalleen nolla yhteistä asiaa elämässämme. Ymmärrän hänen sisartaan, Inaria aavistuksen paremmin, mutta Eira on ihan hulvaton tyyppi! On ollut tosi kivaa viettää viikon verran hänen kanssaan, kun on päässyt sotkeutumaan sellaisiin ajatuksiin ja tekoihin, jotka ovat minulle itselleni täysin epätyypillisiä.

Hopiavuoren Hello (Helemias) Ilves

Ykköshahmoni, Hello Ilves, näki päivänvalon vasta tänään. Aluksi hänen etunimensä oli Aatu, eikä hänellä ollut sukunimeä, mutta sitten tuli Eetu, jolla on vielä suloisempi nimi. Siksi Hello sai pyhässä kasteessa nimen Helemias Ilves. En minä kuitenkaan häntä pantannut nimen takia näin kauaa, vaan kiharan tukan takia. Harmaannuin ihan hirveästi sitä piirtäessäni, enkä aio ryhtyä samaan uhkayritykseen enää uudelleen. Minulle on ollut tärkeää, että Hello on kiharapää, mutta nyt kun olen itse joutunut painimaan sen kiharoiden kanssa, minulle taitaisi olla tarkemmin ajateltuna tärkeämpää, että Hello olisi jatkossa vaikka nahkapää. Joka tapauksessa, nyt kun Hello saatiin viimein kotiin, kiharoilla tai ilman, odotellaan vielä hahmoa, jonka työnimi on Ahti. Kun tämä Ahti tulee, kaikki ovat viimein kotona!

Jos haluat mukaan Hopiavuoreen, eikä alusta aloittaminen inspiroi, hyppää valmiiseen tarinaan. Tällä hetkellä helppoja teitä valmiimpaan tarinaan on vielä monta, koska nimettömiä ja nimellisiä sivuhahmoja on mainittu, muttei liikaa liikuteltu:
- Ole Hellon veli Allu (ja ole toivottavasti pelimanni myös)
- Ole Eiran/Hellon/molempien kaveri tallilta, jolla Uuno ja Skotti asuivat ennen kuin tulivat Hopiavuoreen
- Ole Hellon oppilas
- Ole Inarin/Eiran koulukaveri
- Ole Eiran uusin poikakaveri, tai eksä joka ei osaa suhtautua
- Ole Hopiavuoren Eetun entinen kihlattu
- Ole Eetun kaksoisveli Leevi
- Ole Hellon vuokrahepan, Skotin omistaja, joka halusikin toisenlaisen hevosen
- Tai!! Tai keksi ihan oma hahmo, joka tuntee yhden, useamman tai vaikka kaikki muut. Otsonmäki on pieni paikka, kaikki tietävät toisensa! Jopa ihan oikean elämän Seinäjoki on sen verran pieni, että samasta asiasta kiinnostuneet (vaikka just aktiivisesti hevosia harrastavat) tuntevat toisensa. Ainakin minun hahmoni saa tuntea ennalta, jos haluaa: pelaan mukana kyllä kunhan vain tiedän!

Hopiavuoren hevostalli on vihdoin avattu!

Hyvät naiset ja herrat ja kaikki muut. Haluaisin esitellä teille jotain.

Hopiavuoren hevostallin 

Hopiavuoren hevostalli on turvapaikka ja luonnollinen asuinympäristö kaikille sellaisille kuin minä, koska minunlaisiani täytyy olla muitakin. Tämä on paikka, jossa saa tuottaa tekstiä ja kuvaa niin paljon ja maanisesti kuin kerkiää, ja lepäillä sitten vähemmän maaniset kautensa rauhassa. Ei haittaa, vaikka hakkaisi näppäimistöään monta kertaa päivässä. Ei ole mitään väliä, liittyvätkö tarinat edes hevosiin: on meillä spin off -päiväkirjakin. Rakastan ihmissuhdedraamaa, kriiseilyä ja hevosetonta arkeakin. En ikinä väsy lukemaan ja kommentoimaan. Ikinä. Ei haittaa, vaikka kirjoittaisi toisen tarinasta syväluotaavan henkilöanalyysin. Sellaisia on ihana saada. Sekään ei haittaa, jos lukee jonkun tarinan ja siitä tulee hyvä mieli, eikä oikein tiedä, mitä sanoisi. Saa nimittäin jättää sellaisenkin kommentin, jossa lukee, että tästä tarinasta tuli hyvä mieli.

Silläkään ei ole väliä, jos ei osaa piirtää rakennuksia perspektiivissä
niin kuin minä en osaa. Koska kyllä tällainenkin kuva
välittää tunnelman aivan hyvin, vaikka talli on vinon näköinen!
Sitä paitsi näitäkin vääntäessään kehittyy koko ajan!

Minua jännitti oikeasti tehdä Hopiavuoren esittelytopa Keskustaan. En ole ikinä ennen esitellyt mitään. Pahin pelkoni oli, ettei kukaan sano mitään. En olisi ottanut nokkiini edes siitä niin kovin, jos joku olisi sanonut, että paska talli. Onneksi kukaan ei kuitenkaan sanonut sitä, eikä topassa ollut edes ihan kaikuvan hiljaista. Olen ollut esittelytopan ekoista kommenteista asti paremmalla tuulella kuin aikoihin.

Olen haaveillut Hopiavuoresta vuosia, mutta onneksi sain sen julkisuuteen vasta nyt. Ihan vielä pari vuotta sitten olisin suhtautunut tähän kaikkeen lapsellisesti ja hampaat irvessä. Mähän saan tämän menestymään, vaikka mun pitäisi tehdä mitä olisin ajatellut, ja niin siitä tarinoinnista olisi mennyt ilo. Olen vähän kasvanut siitä. Olen tajunnut, ettei Hopiavuoren niinsanotulla menestyksellä ole merkitystä. Se on minun tarinani, ja rakastan sitä. Minä kuitenkin vain tiedän, että on myös muita, joilla on tarina kerrottavanaan. Silloin tästä tallista tulee heidänkin tarinansa, ja se on yhtä paljon kaikkien muiden kuin minunkin. Minä vain jouduin käynnistämään sen, muuta eroa ei ole.

Ei ole suurempaa tuskaa kuin pitää kertomatonta tarinaa sisällään. Jos sinulla on sellainen, piipahda Hopiavuoressa. Siellä sinua osataan auttaa. Ihan totta.

Projekti Hopiavuori: unelmieni virtuaalitalli ja heppaleikki

Ihan pian vaan esitellä kaikille Hopiavuoren hevostallin. Aivan vielä ei ole sen aika. Vaikka sivusto ei ole vielä valmis ensiesittelyyn, en kuitenkaan malta olla vähän lesoilematta sillä. (Olen puhunut siitä jopa äitille, joka ei pidä hevosista, kuvitteli virtuaaliheppojeni jääneen lapsuuteen jne.) Kerronpa siis teillekin, mitä minä Hopiavuoren hevostallilla yritän saavuttaa...

Olen aina ollut tarinatalleilla. Olen valinnut aina sen tallin, jossa tarinoita luvataan kommentoida. Ikinä tallien ylläpitäjät eivät kuitenkaan ole kuunnelleet varoitustani: tarinoin kaikki aina uuvuksiin. Oikeasti. Lopulta joka ainoa ylläpitäjä väsyy kommentoimaan. Maanisilla kirjoituskausillani kirjoitan oikeasti ihan käsittämättömän paljon ja käsittämättömän nopeasti. Ei sitä kukaan jaksa, vaikka väittää jaksavansa. No - Hopiavuoressa ei väsytä. Pääkommentoija olen minä. Minä en väsy. Täällä täytyy olla muitakin samanlaisia kuin minä. Hopiavuori on heitä varten. Täällä täytyy olla myös niitä, jotka haluavat antaa edes parin lauseen kommentteja muiden tarinoista, vaikka eivät olekaan ylläpitäjiä. Minä olen sellainen, joten täytyy olla myös muita. Heitäkin varten Hopiavuori on, ja ehkä saan itsekin heiltä joskus kommentin. Elän hyvällä kommentilla oikeasti viikon. Joku muukin varmasti elää.

Toinen juttu, jota tarinatallilta haluan, ovat muut ihmiset ja ihmissuhdedraama. Sitä on Hopiavuoressa alusta asti, koska tukin sen täyteen omia hahmojani. Jos tallille löytää joskus muita minun kaltaisiani, vähennän sitä mukaa omien hahmojeni osuutta, jotta muut mahtuvat mukaan. Hopiavuoressa on kuitenkin ihan koko ajan vähintään kymmenen aktiivisesti tarinoivaa hahmoa, jotka lähtevät draamaan mukaan välittömästi. Heitä on siellä, koska minä olen Hopiavuoren Eetu, minä olen Eira, minä olen Inari, minä olen Ariel, minä olen Hello, ja minä olen vaikka kuinka monta muutakin niin kauan kuin on tarve. Saan siis itse purkaa kirjoituspatoumiani monen hahmon kautta, ja talli on alusta asti täynnä elämää, vaikka olen siellä ensin yksin. Jonkun täytyy innostua sellaisesta, koska minä innostuisin. Ja innostun. Ja ellei kukaan oikeasti ole niin kuin minä, niin viihdyn varmasti kauan omien pikku ukkeleidenikin parissa paremman puutteessa. Olen luonut kiinnostavia persoonia, vaikka itse niin sanonkin!

Kolmanneksi, tarinatallin miljöö on tärkeä minulle. Yleensä tarinatallilla onkin vähintään pohjapiirrokset talleista ja jonkinlainen alueen kartta. Hopiavuoressa miljöö jatkuu kuitenkin kauttaaltaan yli koko Otsonmäen kuvitteellisen kunnan. Hahmot maastoilevat Mäensisuksen ja Jätinhautuumaan metsäalueilla. Ne menevät Kirveskarille uimaan. Ne tietävät, että Otsonmäen keskustassa on Ässä, Kookauppa, Ärrä, kukkakauppa, vielä nimetön grilli ja kebab-mesta. Kun ne tulevat kylään Arielin kotiin, ne tulevat Saiturintielle, punaiseen 90-luvun alun omakotitaloon. Ne voivat siis oikeasti elää ja hengittää kunnassa. Siellä on kuitenkin sopivasti mustia aukkoja, joihin jokainen voi rakentaa pesänsä, ellei valmiiksi kuviteltu juttu ole heitä varten. Tarkkoja karttoja kunnasta ei ole, eikä jokaista millimetriä käydä läpi. Siksi kaikkea ei tarvitse muistaa - mutta jos joku muukin haluaa välillä nypeltää, niin Otsonmäen kunnassa se onnistuu. Eikä elämä rajoitu edes siihen pikkukuntaan! Kun ottaa auton alleen, parinkymmenen kilometrin päässä on Seinäjoki. Google Maps käyttöön ja tunnelmaa hakemaan, jos haluaa viedä nypeltämisen ihan uudelle ja ennennäkemättömälle tasolle. Voin antaa maailman kauneimman paikan koordinaatit. Se on Seinäjoen alueella. Ja kun ei halua viilata pilkkua, ei tarvi. Talli on yksinkertainen, eikä keneltäkään vaadita hahmonsa asunnon pohjapiirroksen esittelemistä. En minäkään tiedä, missä Eira ja Inari asuvat, vaikka Arielin kodin tiedän.

Neljänneksi, Hopiavuoressa kaikki on sallittua, paitsi sen sanominen, että joku kirjoittaa paljon. Sitä ei sanota, ei edes kehun muodossa. Koska jos ihminen kirjoittaa paljon ja hänelle sanotaan se ääneen, hän kuvittelee kirjoittavansa liikaa. Kukaan ei kirjoita liikaa, kun kerran kirjoittaminen pitää hengissä!

Hopiavuori on minun unelmatallini. Voi kun joku muu olisi perustanut sen. Rakastaisin sitä vielä enemmän, jos saisin nytkin vain kirjoittaa tarinaa sen sijaan että rakentaisin tallia. Olisipa se valmis. Voisinpa jo kertoa, mitä Eetu Hopiavuori ajattelee juuri nyt, kun makaa valveilla vuoteessaan ja murehtii, täyttyvätkö tallipaikat koskaan, ja saako hän tilan pysymään kannattavana. Älä murehdi, Eetu Hopiavuori! Minunlaisiani on oltava muitakin kuin minä.

Ekaa kertaa sataan vuoteen kilpaileminen tuottaa iloa

Mikael Kontiokorpi

Voi kuulkaa. Eilen huomasin, että Mikael Kontiokorven ihan ekoissa kisoissa hänellä oli mennyt tosi hyvin. Mikael ja Apassi voittivat tarinaluokkansa, ja olen aivan oikeasti innoissani. Ymmärrän kyllä, että tällaisen aukkotarinan täyttäminen on aina enemmän tai vähemmän arpapeliä, eikä luokkavoitto kerro mitään ylivertaisesta lahjakkuudestani tai mistään. :D Mutta silti se on minulle arvontavoittoa arvokkaampi. Sitä paitsi tarinallisesti tämä voitto on kerta kaikkiaan yllättävä, ja revin siitä Mikaelille ja Apassille tekstiä vielä moneksi päiväksi!

Reita

Toinen juttu on se, että Hukkasuossa kisattiin Tie Tähtiin 1. osakilpailu tänään. TT on sellainen formaatti, jossa pärjää arpaonnella, mutta joka inspiroi minua kirjoittamaan etenkin valmennuksia, joita siis yleensä inhoan kirjoittaa. Tänä vuonna TT-kilvassa on Reitan kanssa Sand Pond! Ja kisassa / Pondin tarinassa osui KAIKKI KOHDALLEEN!
1. Esteluokan kakkossija lämmittää sydäntäni todella, vaikka se on suurelta osin arvottu.
2. Sekin ilahduttaa, että koulu sattui samaan aikaan menemään huonosti: Pond on lahjakas hyppääjä ja surkea koulussa, emmekä valmentautuneet koulussa, koska Reita suhtautui kouluratsastusluokkaan tosi ylimielisesti. Tämä on tarinallisesti täydellistä!
3. ja suurin syy! Saan kirjoittaa Pondille!! Ai että olen odottanut tätä!! Voi VITSI että tuntuu hyvältä! Rakastan virtuaalihevosia taas!!

Vielä odotan tuloksia näistä. Reita ja Pond ovat niissäkin päällään ihan huvin vuoksi. Ai vitsit oli ihanaa kirjoittaa niihinkin.

Pliiiis järjestelkää mulle tarinakisoja. Mun kirjoittajuus voi niin hirveän hyvin nyt. Olen niin sairaan onnellinen mielikuvitusheppoineni, ettette usko!

Tammi-helmikuun palkitut + selitys niille meiltä kuuluneille laukauksille

KRJL Tammikuu
Oi Indian Jewel. Se sai kakkosen ja siitä tuli valmis. Minun oli ihan hirveän vaikeaa painaa liipaisinta tämän hevosen kohdalla, mutta tein sen. Mitäpä tällä enää tekee, kun se on varsansa saanut, kisansa kisannut, eikä siitä tule tarinaheppaakaan?
Calamity Trigger puolestaan jatkaa elämäänsä, vaikka kävi hakemassa kolmosen. Se on kuitenkin rakas tarinaheppani ja sillä on vielä monta seikkailua kokematta!
Mayan Reasonista en luopunut vielä, koska unohdin, enkä jaksa enää kirjautua takaisin päivittämään sen sivuja. Mutta ei tee kuulkaa tiukkaakaan. Tämä sai kakkosen.

Minun rakkaani, Calamity Trigger
Line XSiLeNtLy_ScEeAmInGX /dA

KERJL Tammikuu
Kuinkahan kauan Sleep Deep G on minulla ollut? Hah, aika lailla tasan kymmenen irl-vuotta! Vähän yli! Nyt ei ole enää. Vipasta laatiksesta tuli kakkonen.
Juukelis Puukelis on minulle hyvin rakas, siis tavalliseksi kilpahevoseksi, mutta myyn sen kenelle tahansa kyselijälle, joka vie sen 2kk sisällä ostosta KRJ:n laatikseen. Sillä on muut palkinnot jo. Viimeisin on KERJ-I. Osta pois.

© Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä
Juukelis Puukelis
MYYNNISSÄ

ERJL Tammikuu
Wubba Lubba Dub Dub sai kolmosen.
Samoin PP's Cactus King.
Ja Geisha Gaze.

linet © Whiteligtning/dA
Geisha Gaze

YLA Tammikuu
Tämän tuloksista olen itse asiassa etäisesti karvan verran innoissani, ja nämä tuottavat minulle edes jotain iloa. Katsokaas.
Isähahmo sai ykkösen tekstipistein 18+20. Mielestäni muista teksteistä on aivan hemmetin vaikeaa saada täysiä, ellei kyseessä ole juuri tietyntyyppinen tarinapainotteinen heppa. Olen itsekin aivan tosi pihi antamaan täysiä pisteitä. Olen oikeasti ylpeä Iskän pisteistä, vaikka ne ovatkin vain yhden tuomarin mielipide. Mutta olisin jopa itse myöntänyt tälle täydet.
Soittakaa Paranoid sai kakkosen. Ei siinä mitään sen kummempaa.
Jummijammin tekstipisteet olivat 19+19,5, eli arvostelun parhaat. Se on aika siisti saavutus. Niin joo, ja ykkönen tuli.
Sitten mulla oli vielä Goodbye Moonman hakemassa kolmosen, kun unohdin näköjään päivittää sille tekstit. No, ei voi mitään: onpahan poissa jonosta!

Line © Tea, väritys mä, tausta Dansku
Soittakaa Paranoid

VVJ Tammikuu
Ykkönen tuli Elävälle Nukelle. Tavallaan harmi, että tämä tamma oli jo vanha ja sen oli aika mennä. Elävä Nukke on Erkinheimon ensimmäisiä kasvatteja. Minusta sillä on ihana nimi, kivat tekstit ja söpöjä kuviakin. Tavalliseksi kisahevoseksi se oli tosi ihana. Mutta enhän minä sillä enää mitään olisi tehnyt. Tämä kyllä harmitti tappaa.

© AK

KRJL Helmikuu
Ei kauheasti ehtinyt ilmoitella hevosia helmikuun laatiksiin. KRJL-jono on kuitenkin niin itkuisen pitkä, että tähän oli pakko ilmoittaa kaikki mitä mukaan sai.
Atomipommipormestari sai kakkospalkinnon.
Samoin Aurora Jewel.
Ja Sudden Death. Ja Sudden kohdalla voin kuulkaa kertoa, että ikinä ei ole tuntunut yhtä hyvältä heivata virtuaaliheppaa monttuun. Tämä heppa on ollut aina minusta inhottava, vaikka siitä huolimatta sen päiväkirjasta tuli aika kiva. Tämän nimi on muuten peräisin lukioaikaisilta ryyppyreissuiltani. Meitä oli iso kaveriporukka, kun olimme 18-vuotiaita, ja tapasimme pitää kotibileitä, ryyppäjäisiä ja grilli-iltoja yhden kaverin mökillä nyyttärityyliin. Ja aina, aina, aina darrassa kaikki pelasivat kiihkeinä sitä lasten Buzz-apinapeliä Pleikkari kakkosella - ja Wormsia, josta Sudden Death on peräisin!

Line © chronically/dA, tausta Juli, väritys mä
Suden Death, viimeisen kerran