ERJ-Cupissa oli tässä kuussa tarinaluokka - ihanaa! Osallistuin kahdella hevosella, ja koko luokassa oli minun lisäkseni vain yksi toinen ratsastaja. Hessu voitti kaikki, Indi hävisi kaikille.
Huomauttaisin vielä ennen tarinoiden esittelemistä, että kaikki kirjoitus on fiktiota, vaikka kaikki sen toki jo tietävät (vaikka välillä joillekin raja hämärtyy). Tarkoitan tällä sitä, että en läheskään aina toimisi IRL eläinten kanssa niin kuin toimin virtuaalihevosten kanssa. Virtuaalihevonen ei kärsi toimistani!
http://nurinkurin.net/ventos/k/erjcup0517.html
Tehtävänanto:
Sekä sinulla, että ratsullasi on kevättä rinnassa ja kesäiset laitumet siintävät jo mielessänne. Pirteän linnunlaulun saattelemana lähdette ulkokentällä suorittamaan esterataa, mutta jossain vaiheessa suoritusta ratsukon nelijalkainen osapuoli saa päähänsä tehdä jotain arvaamatonta. Mitä se on? Onko se jotain positiivista, mikä vie teidät entistäkin varmemmin maalilinjan yli vai tuleeko hyppäämiseen sellainen mutka, että rata katkeaa siihen paikkaan? Häpeätkö niin pahoin, että lupaat kadota kisakentiltä vähintäänkin seuraavaksi pariksi vuodeksi vai saatteko niin raikuvat aplodit, että voisit lähteä vaikka samoin tein uusintakierrokselle?
1.(/3) Oresama (VRL-02753) - Horror Movie Host RR VH17-031-0166 (140cm)
Mehän olimme olleet aina yhdessä. Pikkuvarsasta ensin suureksi oriksi oli Hessu kasvanut minun hoivissani. Nuoreksi hyppääjälupaukseksi, sitten esteratsujen tähdeksi se oli kasvanut, mutta enää siitä se ei ollut muuttunut, ei ennen kuin nyt. Enää Hessu ei ollut kasvanut, vaan ainoastaan ikääntynyt. Ajattelin, että oli upeaa päättää melkein vuosikymmenen pituinen esteratsun ura arvokisoihin, ja vieläpä niin upeana päivänä.
Hessu nosti arvokkaan laukan kostealla kentällä, kun painoin pohkeeni sen kylkiin vielä kerran. Sen korvat käännähtivät terävästi kohti ensimmäistä estettä, ja se unohti äänekkään linnunlaulun, muita hevosia korkeamman ikänsä ja kuljetusautossa odottavat palkintoporkkanat. Se otti rauhallisen askeleen, toisen, kolmannen, ja lopulta se hyppäsi. Kukaan ei olisi uskonut sitä ikivanhaksi, sillä se singahti lentoon tiukasti ja notkeasti kuin olisi ollut pajunoksa. Hetken se leijui ja nautti lennostaan näyttäen vasta kevääseen heränneeltä perhoselta, mutta lopulta sen oli laskeuduttava.
Innokas hevoeni oli vielä yhden päivän kilparatsu, eikä vielä vanhus. Se ei olisi malttanut odottaa. Hessu, riemuissaan kuin kevätvarsa, esitti esteen jälkeen riehakkaasta hirnunnasta sekä kahdesta nopeasta ja potkivasta pukista koostuvan lyhyen rodeoesityksen. Arvasin, että yleisöä nauratti. Hessu tunnettiin, sen ikä tiedettiin, ja ehkä joku oli katsomossa toivottamassa vanhalle kilpahevoselle onnea eläkepäiville. Annoin riemusta holtittomalle Hessulleni kuitenkin vain lisää pohkeita. Kyllä se saisi vielä esiintyä, koska kohta se laukkaisi maalilinjan ylitse ihan viimeistä kertaa.
Tuomarin kommentti: "Vaikka pukkisarja ei täysin yllättävä käänne ollutkaan, tarinan lämminhenkisyys ja yhteisen kisamatkan viimeinen etappi vetosivat! Vanha ratsu vielä viimeisen kerran osoitti taitonsa ja teki sen tyylillä aivan kuin arvaten, että nyt on aika vetää yleisölle päätösshow."
3. (/3) Oresama (VRL-02753) - Indian Jewel VH17-031-0167 (140cm)
Pukkasin Indiä pohkeilla. Ensin hellästi, sitten kovemmin, ja lopulta hätäisesti. Hieroin sitä kantapäillänikin, ja kun en enää muuta keksinyt, löin sitä ohjanperillä lavalle. Maiskutin, naksutin, jopa mumisin matalalla äänellä uhkauksia.
Tilanne ei olisi ollut vakava, jos olisimme olleet suorituksemme alussa ja Indin käytös olisi johtunut vaikka ramppikuumeesta. Tai jos olisimme olleet edes kotona. Mutta kun ei. Törrötimme keskellä suurta kenttää, ERJ-Cupissa, ja Indi oli päättänyt, ettei sen tarvitse hypätä tällä kertaa kahta viimeistä estettä. Hyppäämisen sijaan se antoi katseensa vaellella katsomon ihmisjoukossa. Vannon, että näin, kuinka se virnisteli suupielestään katsojille!
Lopulta laskeuduin Indin selästä. Kaikki odottivat, että taluttaisin oikuttelevan hevoseni pois ja päästäisin seuraavan ratsukon sisään. Tuomarit olivat rasittuneen näköisiä, ja katsojat huvittunen.
En vienyt Indiä pois, vaan kiskoin sen väkipakolla ohjista esteelle. Kun läpsäytin sitä takapuolelle, se hyppäsi vain parin askeleen vauhdilla. Raahasin hämmentyneen hevosen viimeiselle esteelle, ja laitoin sen taas hyppäämään. Suoritus oli pilalla jo kuitenkin, joten Indiä en pilaisi antamalla sen kuvitella, ettei sen tarvitse tehdä niin kuin minä sanon.
Tuomarin kommentti: "Tämän tarinan ehdoton yllättäjä oli ratsastaja itse huimalla päättäväisyydellään! Vaikka Indi laittoikin kapuloita suorituksen rattaisiin, periksi ei siitä huolimatta annettu."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti