Kun luin Pölhön 16.9.2015 kirjoittaman postauksen dongoloista joskus muinoin, ajattelin, että siinä postauksessa kiteytyy ihan kaikki, mistä en virtuaalihevosissa pidä. Harrastukseni oli silloin aika erilaista kuin nykyään, enkä enää ajattele niin. Niihin aikoihin mielipiteeni oli kuitenkin ehdoton.
Sitten meille tuli Hasse (eli papereiden mukaan Hachim). Se on ainoa dongolani, ja ainoaksi se jääneekin. Se ei johdu Hassesta itsestään, sillä sehän on mainio poika. Se johtuu vain siitä, että jos hankin näitä useamman, tämä ei ole enää spesiaali tarinaheppa. Hasse on osoittanut, että dongolat ovat juuri sellaisia kuin Pölhö kertoo. Ja että sellaisina ne ovat täydellisiä.
Pölhön dongolapostauksen mukaan dongolan kanssa voi ottaa rennosti, koska se ei kuitenkaan todennäköisesti menesty. Ennen ajatus oli rasittava. Miksi kisata, jos ei voi menestyä ja saada laatispalkintoja? Ja mitä ihmettä tehdä, jos ei aio edes kilpailla? Hassen kanssa tässä kuitenkin on järkeä. Sillä voi kokeilla ihan mitä tahansa typerää, kunhan pysyttelee matalilla tasoilla. Se osaa kyllä laukata suoraan ja kääntyä, joten se voi kunnostautua ratsujousiammunnassa: alkuun pääsemiseksi muuta ei tarvita. Se on hyvä matkaratsu keskipitkille matkoille asti siinä missä mikä tahansa muukin peruskunnoltaan hyvä heppa. Ja kyllähän melkein mikä tahansa heppa helpoimmat koululuokat suorittaa. Ja jos esteitä haluaa kokeilla, kyllä ne yhtä dongolaa varten voi maahan haudata ja ravata hautojen yli. Rennosti ottaminen ei olekaan sitä, että ei tehdä mitään. Se onkin sitä, että voi tehdä mitä tahansa, kunhan ei ota sitä niin vakavasti! Mielestäni Hassella on nyt jo jännempi ja mielenkiintoisempi kisakalenteri kuin yhdelläkään laatishepallani, enkä ole ottanut siitä sekunniksikaan paineita. Menestyksellä ei ole samalla tavalla merkitystä, mutta jos sitä tulee, se on spesiaalia. Lisäksi Hassen kanssa ei ole edes mitään tarvetta tukkia itseään mahdollisimman nopeasti kaikkiin löytämiinsä massakisoihin. Kun sillä kuitenkin kisataan vain säästeliäästi ja leikillään, voin kaikessa rauhassa valikoida kisoista kiinnostavimmat. Voin ottaa miljööltään erikoisimmat -- ja tietenkin ne, joista saa ruusukkeita ja muita ihkuja tarroja.
Yksi hyvä näkökulma rentouteen on Pölhön erinomaisesti ilmaisema dongolan pieraistu rakenne. Värityksilläni on vasta nyt ruvennut saamaan edes välillä jotain PKK:sta ja ai vitsi miten se söi monta vuotta motivaatiota edes yrittää. Noh, Hasselle on vaikka mitä tilannekuvia kesken ja jopa irl-päiväkirjani sivuilla. Kun se näyttää kamelilta, voin aina väittää, että niin on tarkoituskin.
Toinen pointti postauksessa on, että dongoloita on monen värisiä ja näköisiä. Hasse on Marjahillan tuonti ja sillä oli linet mukanaan. Vaikka ne olivat vain linet ilman värejä, näin saman tien, minkä värinen tämä hevonen on. En itse pidä erikoisväreistä (enkä erikoisista muodoista), vaan kaunein hevonen on tavallinen puoliverimallinen ruunikko. Samaan aikaan en kuitenkaan jaksa kauaa tarinoida täydellisestä virtuaalihepasta. Hasse on sopivan näköinen siihen, että minä ja hahmoni voimme tuntea kateutta muiden hevosista. Jotakuta muuta dongola voi inspiroida ihan päinvastaisesta syystä: se on niin erikoinen, että jonkun toisen mielestä se on kaikkein hienoin.
Huom: tällä kohdalla en missään nimessä tarkoita, että Marjahillan lineissä olisi mitään vikaa. :D Nehän ovat ehdottomasti hyvää työtä! Ne näyttävät ihan meidän Hasselta. Kyseessä on vain henkilökohtainen mielipiteeni siitä, miten ruunikko puoliverinen on ideaalihevonen.
Postauksen kolmas ja neljäs pointti käsittelevät massasta poikkeamista. Sitä en vielä laske hyväksi puoleksi. Vaikka en haaveile toisesta dongolasta, vähäsen haaveilen Hassen suvun jatkumisesta jossain jollain tapaa. Saattaa olla, ettei kukaan ikinä tee Keskustaan topaa, jossa huhuillaan astutusta evm-sukuiselta dongolalta. :D Onneksi Hasse ikääntyy hitaasti ja saattaa kaikesta huolimatta käydä mäihä. Minä en kuitenkaan ole jäämässä historiaan dongolakasvattajana, eikä Hassekaan dongolana, vaan tarinahevosena.
1 kommentti:
Hei, jes, bloggauksesta oli kuin olikin hyötyä vaikka toisin luulin! :D Mie olen jäänyt seuraamaan Hassen edesottamuksia innolla, ihanata että löytyi toinenkin harrastaja kenelle aukesi dongoloiden tuoma vapaus.
Zenin miljööseen dongola ei kyllä istu enää millään tavalla (ellei kukaan itsetuhoisesti tuo kyseistä hevosta yksityisenä rasauttelemaan Iivari von Hoffrénin rusinoita), mutta mie takaan että joskus jossakin prokkiksessani on mukana näitä perunahevosia. Tällä hetkellä mikään ei houkuta nimittäin niin paljon kuin paineeton höntsäilyharrastus ilman tittelinkiiltoja silmissä. 😃
Lähetä kommentti