Palkitut alkuvuonna 2024

ERJL:ssa palkitut alkuvuonna 2024
ERJ-I: G-Force, Pöyröö
ERJ-II: Metsäruusu, Karhumuori

G-Force eli Gene. Kuvat ©: Benny de Ruiter Stables

 ERJL-hevosista haluan esitellä kaikkein vanhimman, Genen, jonka ei pitäisi olla enää hengissä. Minulla hengissä säilyvät vain kaikista rakkaimmat hevoset, joihin Gene ei kuulu, sekä kaikista hienoiten nimetyt hevoset, joihin Gene ei varsinkaan kuulu.

Ostin joskus ht.netistä hevosen nimeltään J-Rock. Senkään nimi ei ole kaunis, mutta muistan, että jotain yllytystä siihen liittyi. Päätin, että sen jälkeläisten nimet ovat samanlaisia: yksi kirjain, yhdysviiva ja sitten yhdyssanan varsinainen sanan muotoinen osa. Sen varsa oli F-Word: silloin ihan kiva nimi. No F-Wordin varsa oli sitten G-Force. Voi raukkaa.

En usko, että Genen suvun tarina jatkuu enää tästä. Onpahan nyt palkittu kuitenkin tällainen reliikki lapsellisemmilta ja ihanammilta ajoilta.

KRJL:ssa palkitut alkuvuonna 2024
KRJ-I: Satakielen Sotahuuto, Havunopsakki, Saapasjalkakäärme, Temppelileijona
KRJ-II: Metsäruusu, Karhumuori

Havunopsakki eli Noppa. Kuva © Pikselit

Noppa on elämäni pikaisin hevonen heti Roskajälkeläisen jälkeen. Tarvitsin sikanopeasti uusia laatisheppoja. Keksin niitä. Sitten tein niillä varsoja. Läimin kuvia sivuille. Kirjoitin koko päiväkirjan ja kaiken muun roskan. Nopan kohdalla otin aikaa: kisoja vaille valmiiseen laatisheppaan menee aikaa 12 minuuttia, jos teksteillä on jonkinlainen sisältö ja jos sukarin saa vanhemmilta. Ei huano. Jälkikäteen menin sitten kiintymään tähän kahdentoista minuutin hevoseen. Voi kattokaa ny mikä nöösi se Noppa on!!

KERJL:ssa palkitut alkuvuonna 2024
KERJ-I: Tarmo, Waluigi, Daily Lion, Toivo, Pikkuvarpunen
KERJ-II: Saapasjalkakäärme, Forceful, Pöyröö, Karhumuori

Pikkuvarpunen eli Virpi. Kuva © Virpin kasvattaja.

Päivän teema on näemmä nostaa esille vanhimmat ja kummallisimmat hevoset. Tässä on Virpi. Oli hieno olo, kun ostin sen ja se myytiin juuri minulle. Se oli uusi ja jännä, koska se oli kenttäheppa, enkä ollut ennen kisannut kenttää ollenkaan. Lisäksi sillä on ihan mahtava nimi. Ne olivat ostopäätökseni tärkeimmät vaikuttimet. Saadakseni Virpin lupasin kisata kenttää ja viedä laatiksiin. No kenttälaatiksissa vähän venyi, koska kun kerran kisasi Virpillä kenttää, se tarvi kenttää kisaavan varsan laatiksiin. Ja kun kerran kisasi varsalla Virpiä varten kenttää, miksei suoraan tekisi sille kenttää kisaavaa isää. Ja kun isä kerran kisasi kenttää...

Virpi on siis syy siihen, miksi Erkinheimon suokit ovat neljän lajin suokkeja eivätkä kahden. Vaikka sen jalostuksellinen merkitys meillä jäi minimaaliseksi, se muutti koko tallin kurssia paljon isommin kuin yksikään toinen yksittäinen hevonen.

VVJL:ssa palkitut alkuvuonna 2024
VVJ-I: Koopa Troopa, Siipisupi, Waluigi, Pöyröö, Toivo, Ursula, Tarmo,
VVJ-II: Honkahärkä, Konrnknarr, Vanamo, Karhumuori

 

Koopa Troopa eli Topi. Kuva © VRL-10444

Topi samanlainen hevonen kuin Hietanopsakki, mutta se on Noppaa edeltävältä hulluuden aalloltani. Sen kantaisä on Super Mario, ja tietenkin Super Marion kaikki pojat tulee nimetä Super Mario Bros -örkkien mukaan. Koopa Troopa on yksi niistä örkeistä. Jännä homma, että olen fanaattinen Super Mario kolmosen pelaaja, enkä tiennyt minkään örkin oikeaa nimeä ennen tätä tutkimusmatkaa.

YLA:ssa palkitut alkuvuonna 2024
Helmikuun tilaisuudesta saatiin tulokset 5. elokuuta. Siinä palkittiin Metsäruusu (YLA2), Saapasjalkakäärme (YLA2) ja Karhumuori (YLA3).
Huhtikuun tilaisuudesta saatiin tulokset 20. heinäkuuta. Siinä palkittiin Temppelileijona (YLA3) ja Matroona (YLA2). Forceful hylättiin muotoseikan vuoksi, ja myöhästyneet tulokset ovat tehokkaasti taanneet sen, että myös se on yhä tukkimassa jonoja.
Kesäkuun tilaisuudesta odotellaan tuloksia, mutta joka on pidättänyt henkeään, on jo menehtynyt.
Olen huolissani YLA:n tilanteesta ja entisenä tuomarina olen tarjonnut apuanikin. Ylläpitäjä vastaa, että apua ei tarvita tuomarointiasioissa. Muussa en voi auttaa, joten toivottavasti löytyy tekijöitä toisaalta.

SLA:ssa palkitut alkuvuonna 2024
SLA-I: Waluigi, Pöyröö, Super Mario, Ursula, Vanamo
SLA-II: Honkahärkä, Toivo, Metsäruusu, Karhumuori, Metsämäyrä, Tarmo

Super Mario eli Mario. Kuva © Narien vapaat

Kun etsin Mariolle kuvia, ajatus oli, että ihan sama, kunhan on punainen. :)  No on punainen, mutta on myös komia mölli!

Kristallijumala.net kaatuilee

Hopiavuoren hevostalli ja muut sivustoni ovat on-off poissa pelistä. Syytä huoleen ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä ole, eivätkä Hopiavuoren tarinat ole kadonneet minnekään. Sivusto on vain liian raskas ja kävijämäärät aivan liian suuria nykyisille saatavilla oleville tehoille. Tehoja kasvatetaan jo, mutta päivittyminen voi viedä pari päivää. Emmeköhän me jo viimeistään viikonloppuna pääse takaisin Hopiavuoreen ilman rasittavia käyttökatkoja!

Suunnitelmat muuttuu (ja miksi se on ihanaa)

 Tässä ovat hahmoni Oskari Susi ja Alexandra Tiederberg. 

 

Oskarilla ja Alexandralla piti olla selvät sävelet, kun heidät loin niin kuin kristinuskon Jumala, joka loi omat hahmonsa omiksi kuvikseen. :D Yhtä pöljä luoja kun olen, minäkin annoin hahmoilleni kuitenkin vapaan tahdon ja nyt nämä kaksi ovat kääntäneet kaiken päälaelleen -- ja se on ihanaa!

Oskari ja Alex luotiin sivuhahmoiksi. Oskarin oli määrä käydä läpi pari hevosta, mielellään hankkia rakas ystäväpiiri ja kuolla niin, että muut saavat kriisiytyä. Hänen kuolinpäivänsä kuitenkin oli ... ja meni ... ja sitten yritin saada hänet hengiltä paria vuotta liian myöhään, vaikka hänellä ei mitään ystäväpiiriä ollutkaan. Kun Oskari sitten makasi kuolinvuoteellaan ja taisteli, Alex oli jo paikalla ja kasvattanut sielun.

Alex on myös sivuhenkilö. Hänen tarkoituksensa oli muuttaa päähenkilö Inarin suuntaa Hopiavuoressa. Inarihan tutustui Alexiin Instassa ja kuvitteli Alexin olevan lyhenne Alexanderista tai jostain sellaisesta, kun kerran Alexin olemus viittasi siihen suuntaan kaikissa hänen heppakuvissaan. Toisin kävi, ja Alex oli pettymys. Sen sijaan, että Inari olisi kyseenalaistanut itseään ja olemistaan ihan kauheasti, hänen elämänsä kuitenkin jatkoi urillaan kohti tuhoa, jolta häntä yritin säästää, ja Alex kasvatti sielun Ilonan kirjoittamien tarinoiden avulla. Nyt Alex on Hopiavuoren hevostallilla. Inari ei.

Alexista ja Oskarista tuli nopeasti erottamattomat. He ovat tarinassa ystäviä pitkältä ajalta, mutta ennemminkin he kasvoivat yhteen ja yhdessä minun päässäni.

Kun minulta on kysytty, kuka minä olen, olen vastannut aina kertomalla rakkaasta työstäni, rakkaista lemmikeistäni, saavutuksistani ja harrastuksistani. Minä olen vaikka kirjoittaja. Olen hemmetin hyvä kirjoittaja. Olen hemmetin hyvä, joskin ilmeisen itseäni (kirjoituksellisesti) täynnä oleva kirjoittaja. Kun nämä kaksi hahmoa kasvoivat omin päin, se oli jotenkin terapeuttista. En ole Oskari, enkä ole Alex, mutta minussa elää Oskari ja minussa elää Alex niin kuin kuulemma jokaisessa on kaksi sutta. :D Miten siis voisinkaan pysyä suunnitelmissani ja tehdä näille pahaa niin kauan, kun he eivät itse ajaudu henkiensä kanssa umpikujaan? Silloinkin, jos ei ole enää muuta vaihtoehtoa, suren näitä kahta niin kuin lempikirjojeni hahmoja ja oikeita ystäviä.

Jos joskus käy niin, että Hopiavuoren hevostallin tarina päättyy vaikka minun terveyteni päättymiseen, kaipaisin jokaista hahmoani. Näille kahdelle toivoisin sellaista onnenpotkua, että joku muu kirjoittaisi ne vielä kauan senkin jälkeen. Itsekkäistä syistä toki toivon samaa kaikille rakkaille hahmoilleni: on ihanaa, kun saa jakaa parhaat lelunsa muiden kanssa. On mitä suurin kunnia, kun joku toinen valitsee minun hahmoni kirjoittaakseen siitä kuin omastaan.

Mun kisojen lempiosallistujat

 Olen taas järjestänyt jaoksien alaisia kilpailuita, vaikka olin sitä mieltä, että en enää järjestä. Samaan aikaan Keskustassa on käsitelty sitä, tapaavatko harrastajat kiittää osallistumisissaan kisanjärjestäjää. Näiden kahden seikan myötä aloin miettiä, mikä olisi paras konkreettinen kiitos mun kaltaiselle, maailman laiskimmalle ihmiselle kisajärjestäjänä. Keksin heti: se olisi se, että tekisi mun työstä niin helppoa kuin sillä kertaa on mahdollista olemalla mun lempiosallistuja kisoissa.

Miten mun lempiosallistuja sitten toimisi?
- Osallistuisi kerralla koko kutsusarjaan. (Onneksi tätä on saanut jo muutaman vuoden vaatia! <3)
- Osallistuisi samalla kokoonpanolla kaikkiin mahdollisiin samanlaisiin luokkiin. (Saispa tätäkin vaatia vaikka edes silloin, kun rypäs on yli 10 kutsua. Puolittaisi meinaan tulostentekoajan.)

Hetkinen, siinä se. Nykyään vaaditusta muodosta ei poiketa niin paljoa, että aika menisi sen korjailemiseen niin kuin ennen. Otsikointikin onnistuu niin hienosti, ettei viestejä katoile mihinkään vääriin rööreihin sähköpostissa. Eipä tässä tarvitse siis enemmästä haaveillakaan!

"Sensatone" all over again: esittelyssä... Equador...

Tiedätkö, minkälainen oli ensimmäinen virtuaalihevoseni ikinä? Sitä ei ole ollut olemassa enää 2000-luvulla, mutta muistan sen tarkasti. Se oli shirenhevonen, koska rakastin ja rakastan shirenhevosia. Tämä upea musta ori oli melkein parimetrinen. Sen verran siitä voisi oikeasti olla olemassa. Muu ei voisi olla totta. Orini oli nimittäin, köh, shirenhevosille tosi tyypillisesti, köh, aivan hullu päästään. Se tietenkin salli vain hahmoni, minun, käsitellä itseään. (Siihen aikaan minulla ei vielä ollut varsinaisia hahmoja, vaan se "hahmo" oli olevinaan ihan minä-minä, mutta toki tiesi kaiken hevosista ja oli ihan jeesus joka asiassa jne.) Lisäksi se hyppäsi 160-senttisiä esteitä. (Niin muuten tekivät arabinikin. En muista, kuinka paljon 120 cm korkea shettikseni hyppäsi.) Hauskinta oli sen nimi. En osannut yhtään englantia, ja olin lukenut jostain väärin sanan sensation. Sen takia mustan orini nimi oli Sensatone. Oi niitä aikoja. Saa nauraa!

Kerron Sensatone-juttuani aina joskus, kun kysytään, ja joskus silloinkin, kun ei kysytä. Se on hauskaa, koska itselleen voi nauraa, kun ei enää tee noin hassuja virheitä. Eikö niin? Eikö niin??? Mutta entä jos tekee?!

Herran vuoden 2023 lähes loppuun asti elin sellaisessa todellisuudessa, jossa Ecuador kirjoitettiin Equador. Tasan kirjoitettiin. :D Tarvitsin sen nimisen hevosen. VRL:oon oli rekisteröity jo Equador, jonka huomasin vasta, kun Equadorin tarina oli jo alkanut aikapäiviä sitten. Onneksi se oli niin iänkaiken vanha ja todennäköisesti joka suuntaan suvuton, että tein jotain, mitä periaatteessa vastustan: lätkäisin yhden kirjaimen lisää nimeen kasvattajaliitteeksi, ja niin minulle tuli uusi tarinahevonen. Tässä se on.

Equador O

Line: Rosenhill /dA

Nyt saa taas nauraa, mutta hyvässä hengessä hei. :D Voi olla, että orini tulevia jälkeläisiä sorsitaan suvuissa isukin nimen takia, mutta ei haittaa (ainakaan kauheasti). Sain aikaan nimittäin tarinani kannalta tosi kivan hevosen. Se on ensimmäinen tarinahevoseni, joka on olevinaan jollain lailla arvokas ja taitava, koska yleensä en tykkää kirjoittaa arvokkaimmista ja taitavimmista hevosista. Tarinassa sen päätehtävä on tällä hetkellä tehdä yhdestä tai hyvällä säkällä kahdesta hahmostani taitavia ratsastajia elämänsä aikana. Minulle sen tehtävä on opettaa kirjoittamaan taitavistakin hevosista niin kuin persoonista, eikä niin kuin roboteista, jollaisina olen taitavia massakisahevosiani liian kauan pitänyt.

Olisin ehtinyt vaihtaa Equadorin nimen vielä ennen rekisteröintiä. Olisin voinut  muokata kaikki tarinat uudelle nimelle. En halunnut: tämä hevonen ei ole enää täydellinen, joten se on minusta heti mielenkiintoinen. Sitä paitsi saan tarjota teille muille naurut.

Sensatone-ei-kun-Equador on tarjolla jalostukseen. :)

Kommentin voima

Olen paasannut aiemminkin siitä, että toisen luovien töiden kommentointi pitää tekijän yleensä hyvällä päällä pitkään. Yksi ainoa yksittäinen kommentti voi olla se, joka nostaa kirjoittajan tai piirtäjän blokin alhosta tai estää ajautumasta sinne.

Silti komentteja tulee säästeltyä. Aina ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Se on ymmärrettävää, eikä aina ole edes viisasta ammentaa tyhjyydestä. Yleensä kommentoimattomuuden syy tuntuu kuitenkin olevan se, että ajatellaan, että en mä osaa kommentoida. Ei mulla ole mitään tähdellistä sanottavaa. Ei toi ihminen halua kuulla mun juttuja. Toi tietää sanomattakin olevansa hyvä. Toi on itse asiassa parempi kuin mä, joten mitä se tällaisen räpiköijän mielipiteillä tekee?

Kirjoittajan tai piirtäjän näkökulmasta on kuitenkin ihan eri asia tietää jollain tasolla olevansa hyvä kuin tuntea saavansa arvostusta. Moni sanoo, ettei taiteile arvostuksen toivossa, mutta vaikka se olisi kuinka totta, arvostus tuntuu hyvältä. Arvostusta ei myöskään tarvitse saada miltään jumalmentorilta, vaan juuri siltä tavalliselta ihmiseltä, joka on työtä katsonut ja arvostanut. Sitä paitsi en ole kuullut vielä kovin monesta niin ikävästä taiteilijasta, että hän ensinnäkään edes laittaisi kanssaharrastajiaan tai seuraajiaan jotenkin taitojen mukaiseen paremmuusjärjestykseen tai vielä sen päälle arvostaisi vain valmiiksi taitavien aikaa, tsemppiä, kehua, pointteja, ajatuksia ja kritiikkiä. Ei ei: minä tiedän vain tyyppejä, jotka ovat iloisia siitä, että ihan kuka tahansa on katsonut, on lukenut, on ehkä jopa viihtynyt, vihastunut, pahastunut, naurahtanut.

Kommentoinnin haastavuus sen sijaan on ihan yleinen kokemus. Kommentointi on taito: siinä kehittyy, kun sitä tekee. Jos on vasta-alkaja kitaran soittamisessa, tietää kyllä, että on turha verrata itseään vielä maailmantähtiin. Jos on vasta-alkaja kommentoinnissa, jostain syystä tulee kuitenkin verranneeksi itseään niihin muutamiin, jotka tekevät 6000 merkkiä pitkän kirjallisuusesseen julkaistusta tarinasta. Tein itsekin sellaista vertailua ryhtyessäni kommentoimaan. En tiedä, mistä se johtuu, että ihminen itse olettaa syntyvänsä kommentointitaidon kanssa, vaikka tietää syntyneensä jopa ilman lukutaitoa.

6000 merkkiä pitkä kirjallisuusessee on toki ihana kommentti, mutta kirjoittajana minulla on järisyttäviä uutisia kaikille, jotka eivät jaksa, ehdi, pysty tai halua kirjoittaa 6000 merkin kirjallisuusesseetä. Se uutinen on tämä: kahden lauseen tai vaikka kahden sanan sisältöön keskittyvä kommentti on ihan yhtä rakas. Moni taiteilija palaa lukemaan sen kerta toisensa jälkeen, vaikka sen oikeastaan osaisi jo ulkoa. Ei sen kommentin sisältöä tarvitsisi niin monesti tankata, mutta taitelija tankkaakin tunnetta. Se tunne on pitkäaikainen ilo: jes, joku katsoi, joku arvosti. Se tunne kestää paljon kauemmin kuin kommentin lukeminen tai edes kirjoittaminen, kauemmin kuin kuvan tutkiminen tai tekstin lukeminen. Joskus joku kommentti tarttuu mieleen ikuisiksi ajoiksi. Joskus taas kommenttia tutkitaan vähemmän aikaa, mutta silti se teki vastaanottajastaan iloisen.

Haasta siis itsesi: kirjoita tänään jollekulle yksi kommentti, ellet ole jo tyhjiin ammennettu. Kirjoita yksi sana, yksi lause, tai jos jaksat, kirjoita yksi kappale. Jos omalla nimellä kommentoiminen tuntuu kerta kaikkiaan liian jännittävältä, käytä vaikka toista nimimerkkiä tällä kertaa. Teet oman taiteilijasi päivästä mitä ihanimman tänään!

Palkitut hevoset 2023

 Mihinkäs sitä ihminen pääsee tavoistaan? Joka vuoden palkitut on lueteltava, vaikka niitä harrastukseni siirryttyä yhä enemmän Hopiavuoreen on aina vain vähemmän. :)

YLA:ssa palkitut 2023

Erkinheimon Metsämäyrä sai YLA2-palkinnon. Siinä se. Yksi hevonen ilmoitettu koko vuonna. Syy ei ole YLA:ssa. Vaikka olen joistain asioista yhä eri mieltä kuin YLA:n pisteytys, tämä on silti yhä lempilaatikseni. Sen ajatus hyvästä hevosesta vastaa eniten omaa ajatustani.

Metsämäyrä menee siinä.
Line © SheWolff/dA, muu mä

ERJL:ssa palkitut 2023

Ykkösiä: äsken esitelty Erkinheimon Metsämäyrä, Erkinheimon Waluigi, Erkinheimon Loppuvastus ja Ursula
Kakkosia: Erkinheimon Helluunen, Vanamo ja Honkahärkä

Näistä hevosista tosi moni vaatisi mainintaa erikseen, koska pidän näistä kovasti, mutta näytetään teille Honkahärkä. Sen nimi tarkoittaa oravaa ja se on niin juutinan tähden lutuisen näköinen!

Siinä päjöttää mun pikkuorava, ihana Honkahärkä! <3
Line © Marjahilla; muokattu. Muu mä.

KRJL:ssa palkitut 2023

Ykkösiä: äsken mainittu Erkinheimon Helluunen, aiemmin mainittuu Metsämäyrä, Erkinheimon Tarmo, Erkinheimon Koopa, poikansa Koopa Troopa ja Erkinheimon Siipisupi
Kolmonen: Metsäruusu

Metsäruusun kolmonen on vahinko. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että hevosellani on kolmonen (ja joillain onkin), kunhan se ansaitsee sen. No Metsäruusu ei ansaitse, vaan minä itse: jotenkin en ollutkaan päivittänyt sen kisakalenteria, vaikka luulin! No, ei hätä ole tämän näköinen. Metsäruusu on ilmoitettu jo tammikuun tilaisuuteen uusimaan.

Nostetaan esiin näistä hevosista vanhin tuttuni: Siipisupi. Sillä on ihana naama, ihana punainen väri ja ihana nimi! Ja kerrankin olen viitsinyt tehdä mielestäni tosi söpön taustan kuvaan. <3

Siipisupi vahtaa.
linet © Elisa, muu mä

KERJL:ssa palkitut 2023

Kaikki vanhoja tuttuja ja linkitetty aiemmin. Olimme oikein yhdessä tilaisuudessa mukana viime vuonna.

Erkinheimon Loppuvastus ja Erkinheimon Siipisupi saivat ykköset, Vanamo ja Honkahärkä kakkoset.

Ei jäänyt paljoa lapsille kerrottavaksi. :D 

 

VVJL:ssa palkitut 2023

Myös nämä palkinnot ovat samasta tilaisuudesta. Olen nukkunut aina onneni ohitse. No, ei haittaa.

Erkinheimon Koopa sai kakkosen. Sen luonteessa ei kerrota kuulemma erikseen valjakkoajosta. Se on totta, mutta tässä on uutinen: ei kerrota kenenkään muunkaan hevoseni luonteessa tai se on kuitattu jotenkin sivulauseessa. Ei haittaa, kakkosen ansaitsi, kun ei tosiaankaan kerrota, ja muutenkin.

Ykköset menivät sitten Erkinheimon Loppuvastukselle ja Super Mariolle. Tykkään Marion tylsästä luonteesta valtavasti. Virtuaalihevoselle ei tarpeeksi usein kirjoiteta tylsää luonnetta, niin se erottunee tylsyydellään.

Loppupohdinnat

Mietin, mitä tämä palkittujen lista kertoo harrastuksestani. Se kuvastaa ainakin muutamaa asiaa.
- En jaksa enää laatiksia samalla tavalla. Laatikset eivät ole muuttuneet huonommiksi, vaan minä erilaiseksi. Haen merkitystä tarinahepoista.
- Olen suomenhevoskasvattaja. Vannoin aina, etten ikinä olisi. Hyi, miten tylsä rotu oikeasti ja varsinkin virtuaalisesti. No kappas keppanaa: niillä on kivoimmat nimet, eikä virtuaalihevonen muuta oikeasti omistakaan kuin oman nimensä ja sukulaisten nimet. Oikeatkin suokit ovat jees, ja nyt, kun on aika etsiä heppaa, olen katsellut suuria suokkeja ja muhkuja kylmäverisiä.
- Aktiivinen kauteni on syksyllä ja alkutalvella. Olen tiennyt tämän vuosia, mutta en käsitä, miksi. Silloin ei ole sen enempää aikaa tai muitakaan resursseja kuin muutenkaan.
- Mulla on kivempia hevosia kuin ennen. Ennen kun ne saivat kaikki laatispalkinnot, rambotin ne hautaansa sillä siunaamalla. Nyt ne ovat niin kivoja, että suurin osa saa pitää henkensä. Tämä tuo jotain merkitystä laatisheppoihinkin omalla kohdallani.

Hevoset jonossa

Näistä on jotenkin kiva pitää tilastoa, vaikka tätä nykyä hevosten seisominen jonossa johtuukin tasan siitä, etten ilmoita niitä... SLA:n tilaisuuksiin pääsevät nyt vain tuomarit, ja se on poka niin hyvä motivaattori, että haluaisin tuomariksi. Ei vain ole aavistustakaan, että otetaanko sinne tuomareita enää sellaisiin kohtiin, jotka minua kiinnostelevat.

Laatis	2015	2016	2017	2018	2019	2020	2022	2023
YLA	53	63	45	40	17	43	17	22
SLA	3	4	10	2	3	0	0	30
ERJ	31	28	26	27	20	38	30	27
KRJ	39	36	44	68	39	32	30	26
KERJ	1	3	32	48	28	34	28	29
VVJ	0	0	0	24	16	20	22	22
WRJ	0	3	12	0	1	0	0	0
yhteensä	127	137	169	209	124	157	127	156

Etuuspisteiden nollaaminen: tehokas pelote

VRL on käyttänyt iät ajat etuuspisteitä, joilla määritellään, kuinka monta avointa kutsua harrastajalla voi olla kerrallaan kalenterissa. Se on varsin tehokas systeemi. Etenkin uutena kisanjärjestäjänä on hyvä pitää ensin yksi kisa, sitten viisi ja sitten muutaman kerran enintään 10 ennen kuin avoimia kilpailuita voi olla rajattomasti auki samaan aikaan. Minusta etuuspisteet ja niiden avulla hankittavat rajattomat avoimet kutsut ovat hyviä ideoita.

Etuuspistesysteemillä on kuitenkin toinen funktio: etuuspisteiden nollaus on rangaistus. Sekin on varsin tehokas systeemi nyt, kun se vuosia etuuspisteiden myöntämisen jälkeen on todella otettu käyttöön. Jos kilpailuiden tuloksia ei ilmoiteta ajoissa, etuuspisteet nollautuvat siitä lajista, jonka tulokset ovat myöhässä. Kätevää, eikö? Sehän vähentää tulosten myöhästymistä ja puuttumista ihan hirveän paljon, eikö??

Kyllä, se vähentää tulosten myöhästymistä omalta osaltani ihan nollaan prosenttiin asti. Joskus oli aika, kun järjestin satoja kisoja vuodessa. Niistä hetkistä on jo aikaa, ja viimeiset vuodet kisani ovat keskittyneet yksittäisiksi jättirutistuksiksi niihin hetkiin, kun todella tarvitsen tietyn lajin kilpailuita. Nyt, kun on todellinen uhka, että etuuspisteet nollataan nopeastikin (riippuu kalenterityöntekijöiden aktiivisuudesta), en järjestä enää lainkaan kilpailuita. En voi myöhästyä tuloksissa tällä tavalla. Kätevää! Kuten sanoin, tuloksistani 0% myöhästyy.

Ymmärrän hyvin, mitä etuuspisteiden nollaamisella ajetaan takaa, ja ajatus on järkevä. Se ei kuitenkaan toimi. Kaikenlainen virtuaalihevostelun hidastaminen ja vaikeuttaminen, kun harrastus on muutenkin kuolemassa, on huono ajatus. Ennen kuin etuuspisteiden nollausta oikeasti tehtiin, vain pieni osa kisoista sai tuloksensa kovin myöhässä tai jäi kokonaan tuloksetta. Nyt varmasti muutamat kisat saavat tuloksensa varmemmin ja nopeammin, mutta samalla jotkut varmasti lopettavat järjestämisen kokonaan joko suosiolla tai sitten etuuspisteiden nollauduttua. Minäkin lopetin, enkä ole missään asiassa uniikki. Nollaus on siis todella on tehokas pelote: pelote olla järjestämättä kisoja enää!

Koskaan ei saa kritisoida niin, ettei ole antaa omasta mielestään toimivampaa ideaa tilalle. Mitä sitten voitaisiin tehdä? Voitaisiin laskea etuuspisteitä myöhästymisestä niin, että kisajärjestäjä saisi yhdellä tai kahdella kymmenen tai kahdenkymmenen kisan ryppäällä etuuspisteet takaisin täyteen. Se olisi harmittava rangaistus, ja harmittaahan rangaistuksen kuuluukin. Se ei kuitenkaan ainakaan omalta kohdaltani lopettaisi kisanjärjestämistä kokonaan, ja vaikka etuuspisteitä joskus käytäisiin vaikka unohdukseni takia laskemassa, viitsisin jatkaa, koska en joutuisi aloittamaan nollasta yksittäisten ärsyttävien kutsujen kanssa.

Toisaalta tarvitseeko tilalle edes toimivampaa ideaa? Koen vain kovin mietoa ärsytystä, jos rypäs silloin ja toinen tällöin jää ilman tuloksia. Paljon enemmän ärsyttää tarinallisten, panostettujen kisojen tulosten ja palkintojen myöhästyminen tai kokonaan unohtuminen, eikä niitä tietenkään kukaan edes vahdi. Ja miksi vahtisi: aina tulee kuitenkin uusia kisoja, niin massakisoja kuin niitä tarinallisempiakin.

Huomaan, että minusta on tullut jonkin sortin virtuaaliheppa-anarkisti kasvettuani aikuiseksi. Etenkin kun harrastajista on pulaa, kannatan tätä nykyä kaikkien sellaisten sääntöjen purkamista, jotka eivät joko palvele minua ollenkaan tai joiden puuttuminen harmittaa minua vain vähän ja ilahduttaa joitakuita toisia. :)

Uusi suokkiperheeni

 Halusin vain poiketa näyttämään teille jotain, mistä olen kovin innoissani. No se tulee tässä.

Olipa kerran tamma. Sillä oli ihan mainio nimi, jonka olen odottanut jo pari vuotta saavani antaa jollekulle tuontihevoselleni. Sen nimi on nimittäin Satakielen Sotahuuto, ja jotenkin se on minusta ihan liikuttavan ihana nimi!

Line: Lynn

Se tamma tapasi orin, jonka nimi tuntui myös ihan sairaan hyvältä muutama vuosi takaperin, Herran vuonna 2020. Enää en ehkä ihan puhkea hurraamaan aina kun luen sen, mutta on sillä orillakin aikas mukava nimi. Sen nimi on Temppelileijona. Temppelileijona-parka on ollut vuoddesta 2020 ihan sairaan hirveän pääkuvan kanssa jumissa, mutta eilen jaksoin värittää sille nopsan rakenteen, josta tuli aika hauska, vaikka nopeus näkyykin. 

line: Tea

No mutta sitten, sitten tarina vasta paraneekin! Satakielen Sotahuudosta ja Temppelileijonasta tuli isi ja äiti. Pieni vauva oli tyttö, ja sen nimeksi tuli kaikista maailman hienoista nimistä (Satakielen Sotahuudon jälkeen) tokahienoin ikinä: Routapeippo!! Eikä siinä vielä kaikki! Olin niin äärettömän ahkera, että väritin tänään Routapeipollekin ihan oman kuvan!! Enkä edes hutiloitua pikakuvaa niin kuin isälleen, vaan ihan oikean!!

line: Tea

Siitä on nyt useampi vuosi, kun olen viitsinyt intoilla tavallisista kisahepoista. Ehkä tämä innostus johtuu enimmäkseen tuosta Satakielen Sotahuudosta. Rakastan sitä niin, että haluaisin siitä tarinahevosen, mutta en missään tapauksessa saa hankkia enempää hahmoja, eikä tamma sovi kenenkään nykyisen hahmoni tarinaan. Muutenkin kirjoittaminen on ollut pidemmän aikaa niiiiiiiiiiiin vaikeaa, ettei ikinä ennen ole takunnut näin kovasti. Näiden tekstittäminen sen sijaan tuntuu ihan kivalta. Ne ovat laatishevosia, joten kukaan ei niiden tekstejä kuitenkaan lue. Niille kirjoittaminen on kuin verryyttelyä ennen oikeaa urheilusuoritusta, eli Hopiavuoressa ryhdistäytymistä.