VRL on käyttänyt iät ajat etuuspisteitä, joilla määritellään, kuinka monta avointa kutsua harrastajalla voi olla kerrallaan kalenterissa. Se on varsin tehokas systeemi. Etenkin uutena kisanjärjestäjänä on hyvä pitää ensin yksi kisa, sitten viisi ja sitten muutaman kerran enintään 10 ennen kuin avoimia kilpailuita voi olla rajattomasti auki samaan aikaan. Minusta etuuspisteet ja niiden avulla hankittavat rajattomat avoimet kutsut ovat hyviä ideoita.
Etuuspistesysteemillä on kuitenkin toinen funktio: etuuspisteiden nollaus on rangaistus. Sekin on varsin tehokas systeemi nyt, kun se vuosia etuuspisteiden myöntämisen jälkeen on todella otettu käyttöön. Jos kilpailuiden tuloksia ei ilmoiteta ajoissa, etuuspisteet nollautuvat siitä lajista, jonka tulokset ovat myöhässä. Kätevää, eikö? Sehän vähentää tulosten myöhästymistä ja puuttumista ihan hirveän paljon, eikö??
Kyllä, se vähentää tulosten myöhästymistä omalta osaltani ihan nollaan prosenttiin asti. Joskus oli aika, kun järjestin satoja kisoja vuodessa. Niistä hetkistä on jo aikaa, ja viimeiset vuodet kisani ovat keskittyneet yksittäisiksi jättirutistuksiksi niihin hetkiin, kun todella tarvitsen tietyn lajin kilpailuita. Nyt, kun on todellinen uhka, että etuuspisteet nollataan nopeastikin (riippuu kalenterityöntekijöiden aktiivisuudesta), en järjestä enää lainkaan kilpailuita. En voi myöhästyä tuloksissa tällä tavalla. Kätevää! Kuten sanoin, tuloksistani 0% myöhästyy.
Ymmärrän hyvin, mitä etuuspisteiden nollaamisella ajetaan takaa, ja ajatus on järkevä. Se ei kuitenkaan toimi. Kaikenlainen virtuaalihevostelun hidastaminen ja vaikeuttaminen, kun harrastus on muutenkin kuolemassa, on huono ajatus. Ennen kuin etuuspisteiden nollausta oikeasti tehtiin, vain pieni osa kisoista sai tuloksensa kovin myöhässä tai jäi kokonaan tuloksetta. Nyt varmasti muutamat kisat saavat tuloksensa varmemmin ja nopeammin, mutta samalla jotkut varmasti lopettavat järjestämisen kokonaan joko suosiolla tai sitten etuuspisteiden nollauduttua. Minäkin lopetin, enkä ole missään asiassa uniikki. Nollaus on siis todella on tehokas pelote: pelote olla järjestämättä kisoja enää!
Koskaan ei saa kritisoida niin, ettei ole antaa omasta mielestään toimivampaa ideaa tilalle. Mitä sitten voitaisiin tehdä? Voitaisiin laskea etuuspisteitä myöhästymisestä niin, että kisajärjestäjä saisi yhdellä tai kahdella kymmenen tai kahdenkymmenen kisan ryppäällä etuuspisteet takaisin täyteen. Se olisi harmittava rangaistus, ja harmittaahan rangaistuksen kuuluukin. Se ei kuitenkaan ainakaan omalta kohdaltani lopettaisi kisanjärjestämistä kokonaan, ja vaikka etuuspisteitä joskus käytäisiin vaikka unohdukseni takia laskemassa, viitsisin jatkaa, koska en joutuisi aloittamaan nollasta yksittäisten ärsyttävien kutsujen kanssa.
Toisaalta tarvitseeko tilalle edes toimivampaa ideaa? Koen vain kovin mietoa ärsytystä, jos rypäs silloin ja toinen tällöin jää ilman tuloksia. Paljon enemmän ärsyttää tarinallisten, panostettujen kisojen tulosten ja palkintojen myöhästyminen tai kokonaan unohtuminen, eikä niitä tietenkään kukaan edes vahdi. Ja miksi vahtisi: aina tulee kuitenkin uusia kisoja, niin massakisoja kuin niitä tarinallisempiakin.
Huomaan, että minusta on tullut jonkin sortin virtuaaliheppa-anarkisti kasvettuani aikuiseksi. Etenkin kun harrastajista on pulaa, kannatan tätä nykyä kaikkien sellaisten sääntöjen purkamista, jotka eivät joko palvele minua ollenkaan tai joiden puuttuminen harmittaa minua vain vähän ja ilahduttaa joitakuita toisia. :)
20231231
Etuuspisteiden nollaaminen: tehokas pelote
20210110
Kisatulosten ilmoittamisen tuska
Kun harrastaja järjestää VRL:n jaoksen alaiset kilpailut, hänen
tulee tulokset tehtyään ilmoittaa ne myös VRL:oon. Jos ei keskustella
porrastetuista kilpailuista tai mahdollisista erityistapauksista (cupit,
tarinakisat), kuinka tarpeellista tämä tulosten ilmoittaminen oikeasti
on?
Tulosten ilmoittaminen VRL:oon vie aikaa. Jos harrastajan ei
tarvitsisi ilmoittaa tuloksia, hän ehtisi käyttää säästyneen ajan
muuhun: vaikka kilpailuiden järjestämiseen. Näin yksi harrastaja ehtisi
ja jaksaisi järjestää kaksinkertaisen tai ainakin puolitoistakertaisen
määrän kilpailuita samassa ajassa.
VRL:ssa kalenterityöntekijän
on hyväksyttävä tulokset. Myös tämä vie aikaa. Lisäksi se on mielestäni
melko turhaa työtä. Olen kalenterityöntekijänä kauan kaikissa
kalentereissa paitsi ARJ:ssa ja olen hylännyt koko aikana vain sormilla
laskettavan määrän tuloksia. En ole pitänyt kirjaa hylkäämistäni ja
hyväksymistäni kutsuista, mutta oikeastaan kaikki tulosvirheet ovat joko
aloittelijoiden pikkuvirheitä (esim. ratsastajan VRL-tunnus puuttuu)
tai copypaste-virheitä (jonkun luokan tulokset on vaikka ilmoitettu
kahdesti). Ensimmäisen kaltaiset virheet olisi hyvä nipsiä pois, koska
niistä harrastaja voi oppia jotain, ja ehkä jokaisen lajin ensimmäiset
10 tai 20 tulosta olisi hyvä kuljettaa tarkastusjonon kautta.
Jälkimmäiset virheet puolestaan ovat vahinkoja, eikä harrastaja opi
niiden korjaamisesta mitään, joten korjauttaminen vie turhaan
harrastajan ja hyväksyjän aikaa ja energiaa. Lisäksi, kuten sanoin,
kumpiakin virheitä on ää-rim-mäi-sen vähän! Olen hyväksynyt ihan
varmasti satoja tuloksia kalenteriin, ehkä tuhansia, ja hylännyt alle
10. Tämän perusteella sanoisin siis, että tarkastuksessa löydettävien
virheiden määrä on mitätön: tuhansien vuosittaisten tulosten joukossa
olevat kaksi virheellistä tulosta eivät haittaisi oikeastaan ketään.
Kannattaako tarkastukseen siis käyttää aikaa?
(Aiemmassa
blogitekstissäni kehotin kaikkia kynnelle kykeneviä hakeutumaan
kalenterityöntekijöiksi. Tämä ajatukseni ei ole muuttunut miksikään.
Lajin uusien harrastajien ensimmäisten kisakutsujen tarkastaminen on
minusta vieläkin tärkeää, vaikka tulosten tarkastaminen on mielestäni
suurimmaksi osaksi kaikkien ajan haaskaamista.)
Jos tuloksia
ei ilmoitettaisi VRL:oon, rankingista täytyisi luopua. Joidenkin
harrastajien mielestä se olisi negatiivinen asia. Rankingia ei
kuitenkaan käytetä virtuaalimaailmassa juuri mihinkään. Meillä ei ole
esimerkiksi sellaista perinnettä, jossa juhlittaisiin kuukausittaisen
tai vuosittaisen rankingin voittajahevosta tai -VRL-tunnusta. Ilmeisesti
nykyään ranking-pisteillä voi korvata sukulaisten kisamenestystä
joissain laatuarvosteluissa, mikäli sukulaisen sivut ovat kadonneet.
Tämä on hieno asia -- mutta harvoin käytetty mahdollisuus. Onko tämä
harvinainen, vain muutaman ihmisen käyttämä hyöty kaiken tulosten
ilmoittamiseen ja hyväksymiseen laitetun ajan ja vaivan arvoista?
Lisäksi rankingissa on virheitä. Ranking-pisteet siis kertovat
ainoastaan sen, että hevonen joko mahdollisesti on tai ei ole kilpaillut
lajissa tätä määrää sijoituksia. Rankingin hyöty on siis, hmm,
tulkinnanvarainen.
Tulosten ilmoittamisesta on ihan oikeaakin
hyötyä. Uskon, että kun tulokset kerätään, ne tulee myös tehtyä hieman
paremmin ajallaan ja hieman varmemmin ylipäätään. Vaikka pelko
etuuspisteiden menettämisestä on aikuisten oikeasti turha, silti ajatus
siitä jäytää montaa harrastajaa. Toisaalta mietin kuitenkin, tekisikö
yhteisön paine saman työn kuin tulosten ilmoittamispakko? Keskustassa on
topa, jossa huudellaan puuttuvien tulosten perään. En ainakaan itse
kehtaisi viivytellä unohtuneiden tulosten kanssa, kun nimeni napsahtaisi
sinne kaikkien näkyville. En myöskään haluaisi nimeäni sinne
toistuvasti. Jos tuloksia ei tarvitsisi ilmoittaa, olisi siis varmaan
muutama tulosten kanssa myöhästelevä tai ne tekemättä jättävä tyyppi
enemmän, mutta ei merkittävää määrää. Taas kysyisin, onko näiden parien
tulosten hieman aiemmin tuleminen niin tärkeää, että sen vuoksi
kannattaa tuhlata kaikkien aikaa tulosten ilmoittamiseen ja
arkistoimiseen?
Toinen oikea hyöty tulosten ilmoittamisesta on
VRL:n tulosarkisto. Olen itse laiska muotoonlaittaja ja joskus laitan
hevosen sivulle sijoituksia vasta vuosia kisojen jälkeen. Silloin osa
kutsuista on kadonnut. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen: ne löytää
tulosarkistosta! Siltikään en enää kaivele tulosarkistoa niin kuin
ennen. Olen huomannut, että on paljon nopeampaa ilmoittaa hevonen
muutamaan uuteen kisaan ja kerätä uudet sijat parin kadonneen tilalle
tarvittaessa. Tuloksia on arkistossa ihan mieletön määrä, joten oikeiden
tulosten etsiminen pelkän osoitteen avulla vie tosi paljon aikaa.
Nykyään kaivelen arkistosta ainoastaan tarinakisojen ja cuppien kutsuja,
jos ne ovat hukassa. Mitä jos siis säästettäisiin kaikkien aikaa sekä
sivutilaa ja arkistoitaisiin vain tärkeimmät kutsut? Silloin se
cup-tulosten etsiminenkin kävisi nopeasti. Onko muutaman kadonneen
kutsun säilyminen siis harrastajien ja kalenterityöntekijöiden näkemän
vaivan arvoista?
Olen jo jonkin aikaa järjestänyt VMRJ:n alaiset
kilpailut joka lauantai. En ole aikoihin harrastanut sellaisia jaoksia,
jotka eivät ole VRL:n alaisia. Miten virkistävää onkaan, että kun
tulokset on tehnyt, kisat ovat ohi! Olisipa sellaista aina!
Tuloksia
on kerätty oikeastaan aina. On siis ilmiselvää, että niiden kerääminen
on tärkeää. Ei sitä muuten tehtäisi. Nyt kun VRL on uudistumassa taas,
olisikin hyvä keskustella tulosten ilmoittamisesta hieman eri
näkökulmasta kuin yleensä. Ei keskustella tällä kertaa siitä, onko
tulosten ilmoittaminen absoluuttisesti tärkeää vai ei. Keskustellaan
siitä, onko tulosten ilmoittaminen niin tärkeää, että se on kaiken
vaivan ja ajan arvoista! Jos se ei ole kaiken tämän arvoista, mitä jos
luovuttaisiin siitä? Itse ainakin ottaisin onnellisena vastaan muutaman
kadonneen kutsun, pari virheellistä tulosta ja pari myöhästelijää, jos
minun ei tarvitsisi enää ikinä ilmoittaa tuloksia VRL:oon.
Teksti
sisältää vain oman perustellun mielipiteeni. On mahdollista, että en
tiedä jotain syytä tulosten keräämisen takana. Jos tällainen tarpeeksi
tärkeä syy on olemassa, saatan muuttaa mielipiteeni tulosten
lähettämisestä ja tarkastamisesta.
20141118
VRL ei toimi - maailma panikoi
Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt se tapahtui, kaikki oli tässä. Nyt kun olen sulatellut asiaa kymmenen minuuttia, ajatus on edelleen sama. Entä jos se kaatuu taas? Entä jos elämme uudelleen parin vuoden ajanjakson ilman VRL:n kamalaa kontrollia / harrastusta boostaavaa laitosta (miten vaan)?
Jos VRL vielä kaatuu vuosiksi, päästän tästä harrastuksesta vihdoin irti. Olen tehnyt tätä jo yli kymmenen vuotta, vaikken koskaan laittanutkaan ylös tarkkaa aloittamisvuottani. (Päättelen siitä, että vanhin OSTETTU hevonen, varsana ostettu, syntyi 2004, ja sitä ennen harrastin kauan "tuontihevosilla": Freewebsiin Googlesta varastetuilla hevoskuvilla.) Koska harrastukseni suola ovat alaiset kisat (jotka eivät missään nimessä ole sen kaamean suokkiyhdistyksen alaisia: tästä voisin kirjoittaa oman postauksenkin joskus), ja koska alaiset kisat eivät toimi kunnolla ilman koko VRL-laitoksen ja koneiston olemassaoloa, miksi harrastaisin? Olen jo "kokeillut kaikkea", innostunut kaikesta ja sitten luopunut. Kisaus on ollut ja pysynyt. Syynä ei ikinä ole ollut "himokisauksen vaatiminen", vaan oma hulluus tavoitella sitä tätä ja tuota laatispalkintoa ja saada niin ja niin monta sataa tai kymmentä sijoitusta sille ja sille hepalle.
Olisihan sitä muitakin alaisia kisoja kuin VRL:n jaosten alaiset. On VMRJ, SUJ (toimiiko se einää?) ja vaikka VRER ja se-toinen-raviliiga-josta-en-paljoa-pidä. Ja ainahan voi itsekin perustaa kaiken maailman tonttuyhdistyksiä minkä tahansa asian ympärille. Pidän paljon VRER:n meiningistä ja ihmisistä, vaikka olenkin ollut jo kauan tauolla ravimaailmasta. Pelkät ravihevoset eivät kuitenkaan taitaisi pitää minua virtuaalimaailmassa...
Joka tapauksessa. Oikeasti kyse tässä VRL:n poissaolossa on kuulemma siitä, että Suncomet on kuulemma ryssinyt jotain laskujen kanssa. Nyt katsotaan, kuinka monta päivää - viikkoa - vuotta kuluu (ja montako etuuspistettä Oresamalta jää saamatta kisoista, jotka myöhästyvät, ellei tänään pääse lähettämään tuloksia).
20121030
Kehu VRL'lle ja muille
Koska viimeksi kehuin koko laitosta mistään? Noh. Pitäisi varmaan keskittyä enemmän virtuaaliharrastuksen hyviin puoliin. Tässä tämän hetken top 3:
1. Kanssaharrastajat. Joo, tyttöjen harrastus joten (anteeksi vain) tappelua on mielettömästi. Mutta on täällä TOSI paljon hyviäkin tyyppejä, ja suuri osa silloin tällöin pukaroivistakin on yleensä fiksuja ja mukavia
2. Ajantappo: tulin yliopistolle 4 tuntia liian aikaisin. Kuluupa aika rattoisasti ja pystyn kivasti välttelemään koulutöitä.
3. Se teoriatiedon määrä jonka olen oppinut vuosien varrella, ja jota vieläkin opin koko ajan lisää samalla tahdilla. Tästä harrastuksesta oppi lapsenakin enemmän kuin heppakirjoista olisi koskaan voinut oppia, vaikka lukutoukka olinkin.
20120911
Morjenstus + pikainen ragetus
Sen verran huomasin eilen, että VRL omi taas kisat, hurraa hurraa hurraa VRL. Into piukassa menin katsomaan onko kaikki suurin piirtein kuten ennen. Onhan se ainakin äkkivilkaisulla, hurraa hurraa hurraa VRL! Ja sitten Suuri Oresama luo Katseensa omat kisat -sivulle... ...0 etuuspistettä. Suuri Oresama menetti Etuuspisteensä, joita oli useammassa lajissa, ja joita Suuri Oresama helli ja vaali ja rakasti enemmän kuin hevostensa ranking-pisteitä, laatispalkintoja ym krääsää.
Maailmani olisi loppunut tähän, jos tämä olisi tapahtunut vaikka vuosi sitten. Nyt ei lopu. Syy: Suuri Oresama harrastaa asioita nykyään myös siviilissä. Suuri Oresama on enemmän fb'ssa nimellään Reita kuin ht.netin foorumilla nimimerkillään Oresama. Suuri Oresama hommasi rottavauvoja, uuden tyttöystävän, uuden elämän, uuden koulun, uusia kavereita ja uuden nahkatakin. Mutta ei uusia virtuaalihevosia.
Vaikka olen tauolla, vaikka en ole lopettanut, onko niin että virtuaalinen elämäni lähenee loppuaan? Olin ennen syvästi kiinnostunut kaikesta tästä, ja nyt yhtä paljon kiehtovat viron kotiläksyt, tai vaikka tupakointi feat taskurotat Pusi, Saga ja Simba.
20120211
Harvoinpa on meikämannella hyvää sanottavaa koko laitoksesta, mutta nyt toden totta on.
HerramunJEE kuinka nopeasti hyväksyvät rekisteriin. Siis oikeasti, kaiken.
Talli (Crimson) alle päivässä
Kasvattajanimiä (RR, Crimson) puolessa päivässä
Hevosia (minulta alle 10 lämminveristä) yhdessä illassa!!
Tänään tosiaan rekisteröin ainakin evm-sukuiset Crimsonin tallista. Minulla on pakkomielle sukujen säilymiseen, ja jos hevosmäärä vain on tarpeeksi matala ja aikaa on, suosittelisin kyllä muillekin ravurinomistajille rekisteröintiä.
Ok, VRL ei tarjoa ravureille mitään (joillekin sopii YLA), mutta minua melkein itkettää, kun on tyhjiä linkkejä. Siksi en suostu ostamaan hevosia nykyään, ellen ihastu aivan täysin. Esim Derek Demo on Demon Trottersista ja uskalsin ostaa tämän lemppariorini siksi, että OLETAN, etteivät Demon Trottersin hevoset aivan heti katoa. Ja olettamus lähtee siitä, että talli on kuitenkin aiiiiika kauan ollut olemassa ja omistaja on ennenkin hoitanut kuolleet kopukkansa asianmukaisesti.
Ja tietenkin olen ravurien kanssa (ts Derek Demon, Crimson Carmencitan ja Crimson Dragomirin) ottanut tiedot ylös ulkopuolisten vanhempien sivulta, just in case. Mutta ratsuja minulla on aivan liikaa, että jaksaisin edes yrittää, suurin osa on nimittäin muiden kasvatteja. :/ Ja suurimmalta osalta on sitten se sukukin hävinnyt, puff vain.
20120210
Asia numero uno: ostin valmennuksilla loistavia ravikuvia. Tyhjäsin re-electin kahden päivän ravikansioista julmasti ihan sairaan paljon ihania kuvia! Kouluvalmennuksia kun kirjoitin, meinasi vähän mennä sormi suuhun: oikeassa elämässä osaan ratsastaa vain sen verran, kun ravihevosella täytyy. Googletin hevosten tasoisia ohjelmia ja otin sieltä liikkeitä, jotka osasin teoriassa, ja valmennuksessa sitten heittelin niitä ja niiden kommentteja sopiviin väleihin... ...ja sain aikaan tekstiä, joka ainakin minusta kuulosti asiantuntevalta. :D
Ja sitten, yritin rekisteröidä minun, oman, ei-minkään-tallin kasvattajanimen RR. (Nyt käytössä vain R-Corella, mutta otan sen kaikille puokeillekin.) Tallini vaihtuvat kerran viidessä vuodessa, ja raivostuttaa aina vaihtaa kasvattajanimeä. Nyt on hieno älyväläys iskenyt. Moikka, ihan oikea nimeni IRL on Reita, joten kasvatan hevosia aina nimellä RR. Olisin ottanut Oresamasta OO, ellei se olisi näyttänyt lievästi (lue: erittäin vakavasti) vammautuneelta. RR ei kuitenkaan päässyt läpi, kun ei muka ollut syntymäaikoja kasvateilla. Kysyin hylkääjältä, eikö CAS-vuosi riitä, ja kuulemma riittää mutta moka tuli. Lähetin äsken uuden hakemuksen.
Rekisteröintihöyryissäni olen laittanut sitten naputtaen ihan muutenkin. Crimson-talli hyväksyttiin rekisteriin tänään tai eilen, joten laitoin äsken perään Crimson-kasvattajanimen. Kaikki suokkiravurit, joilla on säälliset sivut, rekisteröin myös. Tiedättekös, ihan kaiken varalta. Jos minä vaikka kuolla kupsahdan ja äiti-kulta saa omaisuuteni, ei hän ryhdy sivujani säästämään. (Pitääkin muuten mainita testamentissa tai jossain, että virtuaalihevoseni sille ja sille tallille.) Eipä sitten jää kukaan Erkinheimolaisen omistaja tyhjän päälle kaakkinsa kanssa, jos suku lähtee kiitämään...
20101226
Olen ollut ahkera, kehukaa minua. Muutamassa päivässä olen kieli vyön alla naputellut nappuloita ja copypastannut hevoslistoja. Rästissä olleista jouluraveista yhdeksästoista sai tulokset juuri äsken - 5 more to go.
Sitten siirtykäämme v-mäisen luonteeni vuoksi lällättämään:
minähän SANOIN teille, lapsukaiset, että ei se VRL takaisin tule ainakaan vielä, vaan kusaisee tämänkin deadlinen. Joku ht.netissä kirjoitti vahingossa deathline, ja nimen omaan sitä minä tässä odottelen. Mmm...
Muutenkin olen alannut miettiä, mitä ihmeen järkeä tässäkin touhussa on. Päivittelen joka viikko monia nettisivuja, joista vain muutamat kiinnostavat minua. Jos olisin järkevä, siirtyisin kokonaan ravipuolelle, ottaisin muutaman laukkurin kenties R-Coresta mukaan. Mutta kun ei. Luonne ei anna periksi: en ole kovin järkevä, mutta senki edestä olen sisukas, ärsyttävä, pakkomielteinen, ja niin edelleen (ja kaunis, ihana, huippu, miellyttävä, paras... ... ... ). En voi jättää ratsuja, koska olen joskus kauan sitten kuvitellut saavuttavani jotain. Muutaman oman sukulinjan, ehkä? En voi jättää yhtäkään tavoitettani mojumaan, en edes virtuaalihevosten typerässä maailmassa.
**
Nyt ei vielä ole mikään uudenvuodenaatto, mutta silti olen tehnyt jo virtuaaliheppoihin liittyvät uudenvuodenlupaukseni, jotka ovat siis tavoitteita ensivuodelle:
1. Taistelen tallit kuntoon:
- Joushou Gaidou + Piikevästä jääneet hepat = Erkinheimot
- Zurück + Visualizm = Zurück
- Crimson ja R-Core jäävät
2. Järjestän vähintään viidet laukat joka kuukausi
3. Karsin ratsurodut kolmeen
4. Opettelen piirtämään tarpeeksi hyviä heppakuvia
(...nyt niistä ei erota, onko siinä kameli vai pedobear)
5. Olen aktiivisempi Borislav VB -yksityisheppani kanssa
- Kunnon kilpailua
- Aktiivinen tallipaikka
- Lisää tarinahommia
20101121
Mistä inspiraationpuute virtuaaliheppojen suhteen juontaa juurensa? Monen mielestä juttu on niin, että silloin ei huvita, kun on liikaa työtä. Minulla asia on jotenkin päin vastoin. Jos ei ole mitään tekemistä, ei todellakaan edes huvita tehdä sitä vähää, mikä pitäisi. Näin on asia juuri tällä hetkellä virtuaalihevosten (ja lukion) suhteen.
Numero yksi: VRL. On ihanaa, että jaoksista takaisin ovat tulleet ne, joita käytän - mutta sieluani ihan oikeasti riipii se, että kaikki on niiiiiiin hidasta. Ei voi olettaakaan, että kalenterin ylläpitäjä käsin jaksaisi päivittää samaa tahtia kuin kone, mutta silti tahtoisin vaatia sitä. Älkää nyt väärin ymmärtäkö: olen todella onnellinen siitä, että joku VIITSII tehdä jotain, ja että asiat ovat nyt edes niin kuin ne ovat. Silti saan haikailla jotain muuta. Tahdonhan minä oppia lentämäänkin. Oli miten oli, esim KRJ'n ja ERJ'n alaisia kutsuja ei huvita edes järjestää juuri nyt, ja muiden kisoihinkaan ei viitsi tukkia, koska ne ovat muutenkin aina täynnä. Enkä minä ehdi kyttäämään sitä kisakalenteria ihan koko aikaa...
Numero kaksi: ravit. Villejä raveja on jotenkin nihkeästi. Ok, tämän viikon aikana olen ollut tyytyväinen tahtiin, mutta ah, mikä kuukausi onkaan kulunut. VRER taas ei ole toiminut kunnolla aikoihin, mutta onneksi se alkaa olla taas kerran hienossa kunnossa. Voisin itsekin järjestää taas alaisia, enkä vain villejä. Nyt ravit kiinnostavat minua, koska niiden suhteen ON jotain tekemistä. Kutsujen sivuille laittaminen taas tympii ihan vain siksi, että se on niin tylsää ja mekaanista: tällä hetkellä jonossa ovat KAIKKIEN hevosten KAIKKI lähdöt viime keväältä saakka. Olen purkanut suman vasta viiden hevosen osalta tänään ja eilen. Ja aion jatkaa, koska uusiin lähtöihin ilmoittautuminen inspiroi minut laittamaan vanhatkin kuntoon.
Numero kolme: laukat. Aina on laukkoja nykyään, sen olen huomannut, mutta AI ETTÄ, kun joku tolvana päättää järjestää kilpailut eikä hoida niitä loppuun. Päivän tai kahden viivästys on tottakai OK ja inhimillistä: unohdinhan minäkin kerran. Mutta ai jumankekka, kun jotkut tietyt ja samat myöhästyvät JOKA kerta, viikoillakin. Sitten minusta tntuu vähän siltä, että eräässä tietyssä paikassa hevoseni eivät ikinä, IKINÄ edes sijoitu... ...mikä VOI olla tuuriakin, mutta se on ihan kaikkia todennäköisyyden lakeja vastaan. Jos ihmisellä on 3 laukkuria joka ikisessä kymmenestä lähdöstä ja osallistujia on aina alle 10, kyllä niiden omienkin hevosten pitäisi edes sijoittua - edes kerran puolessa vuodessa!
Lisäksi vihaan kirjoittaa laukkuriluonteita, niistä tulee aina samanlaisia. Suurin osa ei edes kirjoita, ja minun tekisi niin mieleni tehdä samoin. Mutta onko virtuaalihevoseni enää edes hevonen, jos sillä ei ole sivuillaan kuin perustiedot ja kisakalenteri? Se tyyli sopii esim Ionicille, joka on JÄTTIMÄINEN paikka, mutta ei minulle: minulla on vain noin 300-500 hevosta yhteensä, ja jokaisella on oltaVA luonne. Muutama on nytkin ilman, ehkä parikymmentä. Sukuselvityksiäkin puuttuu jopa puoleilta hevosistani... Kirjoittaminen ei inspiroi siksi, että minulla ei ole enää liikkumavaraa. Ennen sain esim laittaa kouluoriin potkua ja pippuria niin kauan kuin se pysyi käsissä ja kanavoi aggressionsa kouluradan tehtäviin. Nyt en voi, koska siitä saa miinuspisteitä joissain laatiksissa: ori, joka nostelee koipiaan ja puskeekin joskus yli kuolaimen on ehdottomasti "huonosti käsiteltävissä", eli ei voi saada täysiä pisteitä.
Viimeiseksi puran turhautumiseni jalostuspuuhista. MIKSI OSTAJAT LUPAAVAT LIIKOJA? Ja ennen kaikkia MIKSI HITOSSA KASVATIT SYSÄTÄÄN TAKAISIN KASVATTAJALLE, vaikka ostosäännöissä lukee, että UUSI OMISTAJA MYY ETEENPÄIN eikä tuki luuskaansa pyörimään nurkkiini. En tietenkään tarkoita, etteikö takaisin TARJOAMINEN olisi arvostettava ja kohtelias ele - päin vastoin, arvostan sellaista suuresti. Olen kyllästynyt NIIHIN tapauksiin, jotka mailaavat, että tässä heppa, mä lopetan. Heidän hommansa on halutessaan kysyä, että ottaisitko takaisin, vai myynkö, ja ellen ota, painua myymään sitten. Vaikka ensimmäiselle tarjoavalle. Eri asia, jos ostosäännöissä on toisin sovittu / ei sovittu mitään. Minä sanon vain muutamalle ostajalle, että anna minulle, ellet pidä. Vain aniharvalle.
Hyvä on lopettaa aina positiiviseen, ja niin teen nytkin. Kiitän jättimäisesti niitä ihania harrastajia, jotka edes kerran hevosen elinaikana lähettävät terveisiä minulle, kasvattajalle, vaikka en olekaan sitä koskaan vaatinut. Oli esim todella upeaa saada mailissa tieto siitä, että Crimson Macho ruunataan - vaikka en edes tee tiedolla mitään. Tuli vain sellainen olo, että jaahas, tässä joku viitsii vähän miettiä, mitä on tekemässä. En itsekään kovin usein lähettele kasvattalle terveisiä hevosilta, mutta esim Sayonara Suckers PA on muutaman kerran saanut terkutella kasvattajaa, emää ja isää.
20100704
Hei taas pitkästä aikaa. Järjetön tauko johtuu matkoista ja IRL-elämän kiireistä - mutta sehän ei ketään kiinnosta. Menkäämme siis aiheeseen, joka on tänään VRL ja sen tauko - aihe, josta on jo sanottu kaikki.
Kun katselee virtuaalibloggareiden ikiomia pikku palstoja ja ht.netin viestiketjuja, huomaa selkeästi kaksi eri tapaa suhtautua VRL'n taukoon, sen ylläpitäjään ja koko laitokseen. Itse en osaa päättää, kumpi tapa minua raivostuttaa enemmän. Kuulun Ionicin blogissa kauhisteltujen himokisaajien joukkoon (ratsumaailmassa) ja voisin käyttää tuhat riviä perustellakseni oman mielipiteeni yhtä hyväksyttäväksi, kuin niiden laiskureiksi nimittämieni, jotka rutisevat, kun muut kilpailevat. Toisaalta taas voisin myös jyrätä yksinäni ne ruskeakieliset, joiden mielestä tauko on niin ja niin ansaittu ja älkää kiusatko Feaa ja mitä vielä. Okei, en ole itse kumpaakaan mieltä seuraavaksi esittelemistäni mielipidevaihtoehdoista, vaan minua saa sanoa selkärangattomaksi: en tiedä itsekään, mitä mieltä olen asioista.
Tapa A on suhtautua VRL'n hyvin negatiivisesti. Ei se palaa, omg, kuolen, kuinka tässä kestää näin kauan? Pahasti kärjistäen tapa A'n kannattajat vihaavat kaikkea VRL'n toimintaa sydänjuuriaan myöten - mikään ei ole oikein, mikään ei toimi, mikään päätös ei ole hyvä jne - mutta eivät silti osaa olla ilman tätä laitosta. Kaikki pitäisi saada valmiiksi heti, ja joka päivä raivotaan sitä, kun VRL'n, virtuaalimaailman pyhimmän kirkon, itse jumalan asuinsijan uudelleenpystytys kestää niin kauan.
Kuulun tyyppi A'n porukoihin siinä mielessä, että rutisen mielelläni aiheesta tauon pituus. En tee sitä julkisesti, koska muidenkin purkaukset ärsyttävät minua, mutta yhtä rumasti minäkin sanon ja rutisen. Tuttavat ovat kuulleet kyllästymiseensä asti sitä, kuinka VRL on takapuolesta, mutta kuinka en osaa olla sitä.
Tyyppi B suhtautuu myöteisemmin. Kyllä se palaa, koettakaapa itse koodata sellainen laitos, antakaa Fealle aikaa, olemme jeesuksia, olemme pyhiä, älkäämme valittako. Myös tyyppi B'n kannattajia tekisi mieleni potkaista kunnolla - olenkohan väkivaltainen? Tämä mielipide ei tunnu kenenkään rehelliseltä kannanotolta, vaan enemmänkin siltä, että joku saa nyt pyyhkiä takapuoliaan niihin kieliin. Osa voi olla oikeastikin sitä mieltä.
B'läisten mukaan minäkin luotan sokeasti siihen, että VRL palaa. Moni on menettänyt toivonsa, ja tavallaan niin minäkin, mutta en vain HALUA uskoa siihen, ettei laitos tule enää. Kuten yllä sanoin, en enää pärjäisi ilman sitä, vaikka valitankin joka ikisestä asiasta kaikille, jotka vain suostuvat kuuntelemaan.
Kantoja on muitakin, tottakai, nämä kaksi ovat vain äärimmäisiä kärjistyksiä. Joidenkin mielestä tauko on vain hyvä asia. Tätä mieltä oltiin enemmän alussa ("saa päivittää kaikille luonteen" jne), mutta vieläkin osa jaksaa loistaa tyytyväisyydestä. Toivon, että kuuluisin niihin, jotka eivät kaipaa alaisia kilpailuita tai laatuarvosteluita. Asia vain yksinkertaisesti on niin, että ____tahdon____ kilpailla, vaikken samanlaista kisamaniaa muilta odotakaan. Ja ei, älkää tyrkyttäkö villejä - kisaan niitäkin koko ajan, mutta se ei riitä minulle. Myös VRER ja LJ ovat kovassa käytössä, ja MEJ sun muu ei kiinnosta. Käytän jopa kahta työhevosjaosta niin ahkerasti, kuin kutsuja vain tulee.
Lopuksi kerrottakoon, että postauksellani ei ole tarkoituskaan olla pointtia. Päätin vain kirjoittaa aiheesta jotain ihan piruuttani. Toivottavasti joku repii nyt hiusverkkonsa - vaikka mielekkäämpi palkinto tästä naputtelusta minulle olisikin, että joku kertoisi minulle, mitä mieltä oikeasti olen koko laitoksesta ja sen tauosta. Tai vaikka siitä, että minun pitäisi suorittaa kesän aikana 3 filosofiankurssia, 1 kuviksenkurssi, lukea kirjoituksiin (fil&eng) ja niin edelleen. Mikä ei muuten liity asiaan.