20120130

WRJ osa 2, 300112

Ihan lähipäivinä kerron kunnolla, miten edellisen postauksen juttu lähti etenemään. Nyt kuitenkin liian väsyneenä puimaan asiaa ilmoitan ikään kuin WRJ'n ylläpitäjän maineen puhdistamisena & osittaisena anteeksipyyntönä minun kohdaltani, että se __etenee. Olen itse taas lauhkea ja säyseä, eikä minunkaan olisi tarvinnut luimia niin kovin. Luulin, että tarvitsi, mutta kerron kyllä tarkemmin pian.

*

Hakekaa tuomaroimaan. Ihan sama, minne haette, ja ihan sama oletteko täydellisiä arvostelemaan. Älkää haukatko liian suurta palaa kerrallaan, mutta aina yhteen paikkaan voi hakea. Edes hetkeksi. Sillä tavalla myös kannustetaan laatista, eli hakekaa sellaiseen paikkaan, jonka arvosteluperiaatteista pidätte. Minä tuomaroin joskus vähän aikaa eräässä laitoksessa, ja tulen tarjoamaan apuani ainakin WRJ'lle.

*

Toin takaisin lännenratsuni. En vielä kilpaile, mutta huomenna jatkan kuvien piirtämistä.

*

Hyvää yötä, tytöt.

20120129

WRJ, 290112

Lähetin WRJ'lle tällaisen. Kerron ainakin referaatin vastauksesta, vai vastataanko ollenkaan, mitä mieltä olen vastauksesta, ja mitä laitan takaisinpäin. Keskustelua ei saa käydä ht.netissä kaikkien näkyvillä, vaan piilossa mailitse. Ainakin omat tekstini saan kuitenkin julkaista. Olkaa hyvät.


***************


Hei

Tämä on asiallinen, sähköpostitse lähetetty palaute WRJ'n laatuarvostelun kilpailupisteistä. Lähetän tämän, koska samaa palautetta ei ht.netin kautta, tai muiden väylien kautta ilmeisesti oteta huomioon:

(Lähettäjä: Christa W.
Päivämäärä: 29.1.12 17:52:58

Minä edelleen otan vastaan niitä asiallisia palautteita esimerkiksi laatuarvostelun suhteen sähköpostitse [(boldattuna)] jaoksen sähköpostiosoitteeseen. Niitä vaan ei ole kukaan lähettänyt eikä ketään tunnu muutenkaan kiinnostavan jaos kuin vasta siinä vaiheessa kun pitää lähteä etsimään epäkohtia.)


Aiemmin kannustettiin antamaan palautetta, eikä siihen suhtauduttu näin torjuvasti. Muistelen sitä aikaa, josta ei ole kovin kauan, ja rohkenen kirjoittaa nyt sähköpostin kautta.

*

Kuten ylläpitokin on varmasti huomannut, uusi tapa jakaa kisapisteitä on aiheuttanut aika paljon kalabaliikkia. Aiheesta on hyvä blogikirjoitus "TK:n virtuaaliblogissa" 9. tammikuuta 2012.
(http://tkvirtuaali.blogspot.com/2012/01/wrj-on-taalla-taas.html)
Toivottavasti sen lukeminen onnistuu muualta kuin sähköpostista. Kopioin sen kyllä mielelläni uuteen viestiin mailitse, ellei onnistu.

Referoiden, siinä kritisoidaan asiallisesti WRJ'n laatuarvostelun uusia kisapisteitä. Ainakin minusta postaus on kovin asiallinen/kohtelias mielipidekirjoitus. Alla kommenteissa on hyvin lyhyt keskustelu, jossa minäkin esitän mielipiteeni siitä, että tämä uusi harrastus jää nyt tähän niin kauaksi kunnes ylläpitäjät joko vaihtuvat tai kuuntelevat tarkasti harrastajien mielipiteitä. Ja myös toimivat niiden mukaan.

Keskustelua löytyy myös ht.netin topasta "Kisatulosten valikointi". Siinä esitettyjä mielipiteitä ei kuitenkaan luvattu ottaa mukaan, koska niitä ei esitetty asiallisesti mailitse. Yllä on lainaus Christa W.'lta siihen asiaan liittyen kys. topasta. Jos mielipiteet kuitenkin hyväksytään muutenkin kuin mailitse, linkki on ihan varmuuden vuoksi alla.
http://forum.hevostalli.net/read.php?f=12&i=1613606&t=1613606

Jotta mielipiteet varmasti lukaistaisiin, kerron niistäkin näin asiallisesti mailitse, kuten on pyydetty:

Murto-osa kirjoittelijoista on sitä mieltä, että uusi pisteidenlaskusysteemi on hyvä kisojen osalta. Sitä murto-osaa edustaa nyt yksi ihminen, joka sanoo, että on hyvä, kun kaikilla jaoksilla ei ole samanlaisia tapoja. Huom: vain yksi niistä, jotka ottivat kantaa. Moni on toki sitä mieltä, että kaikkien kisojen merkitseminen on ylipäätään hyvä juttu, mutta tätä mielipidettä ei tule sekoittaa siihen, että WRJ'n tapa laskea kisapisteet olisi hyvä.

Osa ihmisistä sanoo, että pisteet tulisi laskea vain sijoitusmäärän perusteella, kuten esimerkiksi ERJ'n laatuarvostelussa. Se on yksinkertainen tapa, varmasti selkeä, eikä siinä voi juurikaan tehdä vakavia virheitä. Se on myös helppoa tuomareille. Ei tarvitse kuin laskea yhteen yksi plus yksi plus yksi.

Se porukka, johon minä kuulun, on sitä mieltä, että osallistuja voisi valita tavan, jolla pisteet lasketaan. En aja tätä asiaa sen vuoksi, että olisin kiltti osallistujille, että jokainen valitkoon sen tavan, joka on itselle helpoin. Ei. Joudun olemaan tätä mieltä siksi, että ylläpitäjien kanta on niin järkähtämätön ja ankara, että yritän ehdottaa kompromissia. Pitäkää tapanne - ja antakaa harrastajien pitää omansa. Kaikki ovat iloisia, eikö?

Väärin. Vastaus on aina, että se teettää lisätöitä tuomareille. En jaksaisi millään enää kumota tätä väitettä, mutta koska ht.netissä tapahtuneita keskusteluja ei ilmeisesti lasketa, teen sen vielä tämän yhden kerran. Eli. Vaatii vähemmän työtä ja aikaa laskea sijoitukset kuin sijoitusprosentti. Sijoituksethan lasketaan yhteenlaskulla, laskemalla ne sijoitukset, niin kuin voi ymmärtää. Se on yksi laskutoimitus. Jos laskee sijoitusprosenttia, joutuu joka tapauksessa laskea sijoitusten määrän, sitten vielä laskea erikseen kaikkien kisojen määrän ja jakaa sijoitusmäärän sillä. Ymmärtääkseni se vaatii kolme laskutoimitusta - vai onko lukion matikan kymppi sittenkin arvioitu minulle väärin aikanaan, ja olen tässä väärässä?

Yo pointtiin vastattiin näin:

"Lähettäjä: Christa W.
Päivämäärä: 29.1.12 18:05:37

No lisäähän se hommaa - ylipäätään kehittää toimivat pisteytykset kummallekin tavalle. Plus mun mielestä on epäreilua, että toiset pääsis helpommalla, toiset ei. Että ei esimerkiksi tartte lisätä niitä kaikkia kisoja sivuille."


Keskustellaan siis vielä siitäkin, puhutaan matematiikasta. Lasketaan yhteen:

3 laskua (sijoitusprosenttien laskenta) kertaa laatuarvosteluun osallistuva hevosmäärä kertaa laatuarvostelujen määrä niin kauan kuin niitä tulee koskaan olemaan = määrä x

1 lasku (sijoitusten laskenta) kertaa osallistujamäärä kertaa laatuarvostelujen määrä niin kauan kuin niitä tulee olemaan plus "toimivien pisteytysten kehitys" = määrä y

Mitä vaaditaan "toimivien pisteytysten kehitykseen", kysyn. Aikaa ja vaivaa, aivan oikein. Sitä vaaditaan joka tapauksessa. Tulee kehittää ainakin sijoitusprosentille sopiva pisteytys, eikö? Silloin "toimivien pisteytysten kehitys" pitäisi lisätä myös määrän x yhtälöön. Sovitaan siis, että sijoitusmäärälle sopivan pisteytyksen kehitys vie saman määrän aikaa ja vaivaa, niin yhtälömme ovat helpompia. Oikeastihan kukaan ei usko, että sijoitusmäärien miettiminen vie yhtä paljon aikaa kuin sijoitusprosenttien.

Jokainen, joka osaa matematiikkaa, osaa kertoa, että työmäärä x on ehdottomasti suurempi kuin määrä y, kun aikaa kuluu edes vähän, esim kaksi laatuarvostelua, tai viimeistään kun on kulunut neljä. Määrä y ei kuitenkaan kelpaa kaikille, siis pisteiden antaminen sijoituksista eikä prosentista ei kelpaa kaikille. Mitä jos laskisimme työmäärän sille, että pisteet voisi antaa sekä sijoitusten että prosenttien perusteella? Määrän a voi laskea vain likiarvona, mutta se on silti melko tarkka.

Määrä a = [3 laskua (sijoitusprosenttien laskenta) jaettuna kahdella plus 1 lasku (sijoitusten laskenta) jaettuna kahdella] kertaa laatuarvostelujen määrä niin kauan kuin niitä tulee koskaan olemaan plus "toimivien pisteytysten kehitys" = määrä a.

Tässä oletettiin, että n puolet haluaa prosenttiarvostelun ja puolet sijoitusarvostelun. Tosiasiassa noin 2/3 haluaa sijoitusarvostelun sen mukaan mitä itse olen ihmisten kanssa jutellut, joten työmäärä a olisi oikeasti jonkin verran pienempi. Joka tapauksessa a on pienempi kuin x.

Lyhyesti:
x>a>y

*

Sitten kysymys siitä, että onko epäreilua, kun toiset pääsevät helpommalla kuin toiset, mikä oli toinen perustelu idean surkeudelle. Oletan, että siinä tarkoitetaan, että sijoitusten kanssa pääsee vähemmällä kuin prosenttien kanssa.

Pisteiden laskeminen sijoituksista:
Sijoituksia tulee ehdottomasti olla paljon, jotta ykköspalkinnon saisi. On osallistuttava kisoihin monta kertaa. Jos parhaisiin pisteisiin on saatava vähintään 75 sijoitusta, osallistumisia ja muotoonlaittoja tulee vähintään 75 kappaletta. Todennäköisesti monta, monta, monta kertaa enemmän osallistumisia. Sitten pitää vielä tarkistaa joka ainoa kutsu.

Pisteiden laskeminen prosenteista:
Sijoituksia ei tarvitse olla paljoa, mutta prosenttien tulee olla hyvät. Jos 75% on hyvä prosenttimäärä, siihen riittää teoriassa hyvällä säkällä neljään kisaan osallistuminen ja niiden lisääminen. Tietenkin vähimmäiskisamäärän tulee olla hieman korkeampi, sanotaanko vaikka 10. Jos hevosella on hyvä säkä ja kisojen vähimmäismäärä = 20, omistaja joutuu osallistumaan 20 kertaa ja laittamaan muotoon 20 kisaa, joista 15 on sijoituksia. Ei ole kova homma.

Yritin kuulostaa siltä, että sijoituksilla pärjääminen on loppujen lopuksi työläänpää. Osallistuisin itse sijoitusten perusteella, eli en kokisi tätä epäreiluna. En vain pidä prosenteista, ellei kyseessä ole laukkuri. Tosiasiassa työmäärä on melkolailla sama. Osa vain tykkää tehdä eri tavalla kuin minä - ja lyön vetoa, että melko suuri osa tekee samalla tavalla.

*

En haluaisi taas sellaista vastausta, jonka Christa W. antoi ht.netissä. Referoiden:
Perustakaa oma, olisitte sanoneet ajoissa mielipiteenne, kaikkia ei voi miellyttää, ideanne teettää lisätyötä.

Olen esittänyt nyt asian mielestäni hyvin, asiallisesti ja mailitse. Olen perustellut, olen lainaillut, ja niin edelleen. Totisesti toivon, että minun panostukseni, eli tämä viesti, otetaan huomioon, luetaan, ja asiasta keskustellaan muutenkin kuin pienessä porukassa samaa mieltä olevien ihmisten kanssa. Minä välitin WRJ'sta sen verran, että tein tämän, vaikka kaikkeen palautteeseen suhtauduttiin jo äsken ht.netissä todella negatiivisesti. Ylläpitäjien pitäisi välittää jaoksesta minun mielestäni vähintään yhtä paljon, ja tosissaan, ihan oikeasti ottaa mielipiteitä vastaan. Eikä vain ottaa vastaan, vaan myös toimia niiden mukaan niin paljon kuin ikinä vain voi. Minusta ei ole sopivaa vedota lisätyöhönkään, kun sellaista ei oikeastaan ole olemassa. Eikä epäreiluuteen, koska ainakin tämä on epäreilua. Jos on vaihtoehtoja, mistä valita, se ei ole yhtä epäreilua kuin pakottaminen. Enkä mielelläni kuulisi sitäkään, että perusta oma jaos: minä pidin joskus juuri tästä. Ja niin piti joskus moni muukin.

*

Kiitos siitä, mitä ylläpito on tehnyt jaokselle. Se on hieno. En vastusta mitään muuta kuin niitä kisapisteitä.

- Oresama, VRL-02753
neovisual@veritiara.org
Karhunkainen G eläkkeelle, 290112

Kohta 15v täyttävä Karhunkainen G eli Kaino siirtyi eläkkeelle. Se on menestynyt aika kivasti ja on niiiiin ihanasukuinen... ...mutta tänään ei puhuta siitä. Haluan kertoa sen historiasta hieman ennen kuin unohdan itse sen kokonaan. Kainon olemassaoloon liittyy nimittäin mehukas määrä vahinkoja!

Lukiossa tutkittiin karhukaisia, ja se sana viehätti minua. Olin tuonut virtuaalihevosen nimeltään Karhutar, ja ajattelin että karhukainen olisi myös hyvä hevosennimi. Harmi vain, että luin nimen väärin: karhunkainen. Kirjoitin sen myös kokeessa väärin. Kukaan ei huomannut. :)

Karhunkainen G oli myytävien listalla. Itselle piti jäädä samasta emästä orivarsa Karhuton G. (Suomensin joskus vitsillä tekstistä sanan "unbearably" että karhuton, kun en todellakaan tunnistanut sitä.) Tamma saikin aivan loistavan kodin, jossa sillä oli kaikki hienosti. Kilpailutettiin, hoidettiin, tehtiin hienot sivut.

Kun Karhuttoman oli aika syntyä, minulle mailattiin Karhunkaisesta. Se haluttiin joko palauttaa tai myydä, koska omistaja alkoi uupua. Minulla oli MW Punasilmästä jo Safarivillitys Luned... Mutta toisaalta, virheheppani Karhunkainen G oli ihan liian hieno annettavaksi pois... Minä otin sen, ja kehitin "Punasilmäongelman", kaksi varsaa samasta orista kotona. Karhuton G ei koskaan syntynyt.

Viime marraskuussa muistin Karhuttoman. Siitä tuli Karhunkainen G'n varsa, Erkinheimon Karhuton. Se elelee vielä sivuttomana Erkinheimoissa. Ja onneksi pidin Kainon! Se on minulle hitusen rakkaampi kuin Safarivillitys Luned, vaikka en minä Villestäkään voisi ikinä luopua. Ja kyllä minä jotenkin Punasilmäongelman ratkaisen vielä!

20120127

Kuningas on palannut, 270112

Nouskaa. Esittelen teille Erkinheimojen uuden kuninkaan. Osoittakaa kunnioitustanne Egokulissille, kruununperilliselle, joka astui valtaan edellisen kuninkaan eläköidyttyä.

Egokulissi on starttaillut suuremmissa lähdöissä jo jonkin aikaa. 2011 siitä tuli Virtuaalimestari, ja se raahasi kotiin 50 000 virtuaalieuroa palkintonaan. Samana vuonna se kiri rahasijoille N.I.N. Rattopoika -muistoajossa. Vain vuotta aikaisemmin ori oli Oiva-cupin toinen.

Ruotsin ja Suomen puolella kilpailleen Egokulissin ennätyksistä ja palkintorahoista on turha liian tarkasti puhuakaan. Se pääsee ällistyttävän kovaa, ja on noin nuoreksi tienannut enemmän kuin mikään muu Erkinheimolainen.
Egokulissilla on vielä muutamia hyviä kilpavuosia edessään.

Tällä meidän seitsemänvuotiaalla juoksijallamme on vasta kaksi varsaa. Toinen on Erkinheimon Egoisti, lupaava meille kotiin kasvamaan jäänyt nuorimies. Hellä-Helvi G lienee valitettavasti unohdettu tai kuollut. Egokulissi on tällä hetkellä tarjolla jalostukseen ulkopuolisille tammoille, ja ellei omasta tallista sopivaa morsiota löydy, meiltä saa myös tilausvarsoja.

Luonteensakin puolesta Kunkku on kelpo ori. Se on sellainen tavanomainen suomalainen ukko. Ottaa lunkisti ja toimii säyseästi.

Kruunun ojensi eilen illalla MW Punasilmä, joka on palkittu arvonimellä champion ja kantakirjattu kakkospalkinnolle. Orilla on loistava ennätys raveista, ja takanaan pitkä ja hieno ura. 15v oria ei käytetä enää kilpailuun tai jalostukseen.

Egokulissi on tarjolla jalostukseen

20120125

Kun on puhki... 250112

Huomio. Tämä ei ole lopetusilmoitus. Ei edes osittainen. Tämä ei ole pakotettu myynti-ilmoitus. Eikä taukoilmoitus. Tämä on ihan sitä itseään: puhdasta kaunista valitusvirttä. :)

Onko kukaan huomannut, että laukkahevoseni ovat olleet tauolla kuluvan CAS-vuoden plus viime vuoden? Ei varsoja. Edes niitä syntyneitä ei olla myyty tai edes kunnon kauppaan julistettu. Ei kilpailuita. Ei edes kilpailutusta muille kuin G2-voittajille, joille yritän saada G1-voittoa myös. Onneksi minulla on vain omia tuonteja ja niiden jälkeläisiä! Ja Sayonara Suckers PA, joka on jo valmis ja eläkkeellä. Olen päättänyt, etten yritä väkisin, vaan annan elukoiden lojua kunnes kiinnostavat taas. Varsojen syntymää siirrän niin kauan että ovat täyttämässä 2v silloin kun taas aloitan ja päätän kisata niitä tai myydä ne. Parhaassa iässä. Vanhimmatkaan konini eivät ole niin vanhoja, että eläköityisivät ennen aikojaan sillä aikaa kun kituutan... :)

Entä ratsuja? Kuka tajusi, että toin ratsusuokkeja HIRVEÄLLÄ tohinalla 2009? Ja holsteja 2008-2010 koko ajan? Joo, eikö jäänyt mieleen, kun en edes linkittänyt niitä. Kerron salaisuuden: niillä ei ole vieläkään sivuja. Vaikka niillä on varsoja, ja vaikka osa on sijoitusten puolesta valmis KRL'aan. Hih hih hii. Onneksi niiden ikääntyminen on yhtä hidas kuin meikäläisen koiravanhuksen käynti. Ei kiinnosta sitten pätkääkään edes tehdä tyhjiä sivuja = perustietoja ja sukutauluja, luonnekirjoituksesta puhumattakaan. Aina kun yrittää aloittaa, tekemättömän duunin määrä jotenkin masentaa. Ei jaksa tehdä yhdelle sivuja, kun noin 20 muuta odottaa vieressä ja pärskii niskaan, että teepä mullekin tai en enää ikinä sijoitu sulla kisoissa. Taaskaan en ota stressiä: taaskin ovat omia tuonteja ja niiden jälkeläisiä eivätkä varmana ehdi kuolla. Ja jos ehtivät, ikääntymistä voi aina hidastaa...

Ja mitäpä puuhataan Crimsonissa ja Erkinheimojen ravihevosten puolella tallissa? Tehdään lapsia, ja vimmatusti. Kaikki 2-3v lämpöiset + kaikki 3-4v suokit, eli yhteensä about 20 heppaa on sivutta, kuvatta, luonteetta ja niin poispäin. Mutta tilanne ei enää ole huolestuttava! Niitä tapauksia on vain se kaksikymmentä, olen tosi inspiroitunut, ja vähän aikaa sitten niitä oli noin kuusikymmentä! Myös kisoja olen laittanut muotoon kymmeniltä hevosilta, ja ainakin puolitoista kertaa saman verran ravimuotoonlaittoa olen ostanut kauppaamalla pois pari luonnetta. Kyllä tämä tästä! Eikä ravurien tekstien tarvitse edes olla mielettömän hienoja ja pitkiä, kopioita toisistaan, herkkiä mutta kilttejä kisaheppoja. Ne saavat olla persoonallisia, lyhyitä ja rentoja. Rakasta kirjoittaa sellaisia! Ja inspiroiduin aina vain lisää kun kirjoitin tosi liioitellut luonteet Carmencitalle ja Dragomirille... Näitä minä jaksan, ravihevosia. Ainakin vielä nyt ennen seuraavaa ravimasennusta. Mutta silloin kiinnostun taas jostain muusta hetkeksi.

Otin niitä kenttä- ja lännenratsuja myös. Arvatkaa, kiinnostaako? No, kentät KYLLÄ. Länkkärit inspiroisivat myös, mutta päätin heittää ne roskiin. (Piirrettyäni jokaiselle rakennekuvan + 2 tilannekuvaa...) Syynä on westernjaoksen laatis, jonka tapa arvostella kisapisteitä on p*rseestä. En jaksa tuollaista, kun kyse on tällaisesta lajista. Ei kiinnosta. En kuitenkaan nakellut tuleen piirrustuksia, vaikka poistinkin hevoset. Tuon uudet kopukat tilalle sitten kun valta vaihtuu ja joku suunnittelee arvostelun uudelleen ja käyttää järkeä myös samalla. Ja tottakai se valta vaihtuu joskus, ja ehkä se uusi pääjehu joko ottaa YLAlta mallia tai keksii itse vielä paremmin... TAI EHKÄ joku suivaantunut, joka tietää virtuaalisesta lännenratsastuksesta minua enemmän, kehittää RHL-porukkaan vielä yhden laatiksen, joka on joko Lännenratsastuslaatuarvostelu LRL tai Westernratsastuslaatuarvostelu WRL. En menetä toivoani kokonaan. :) ...menetän pelkän kiinnostuksen siihen asti totaalisesti.

Moro. Lähden kirjoittamaan yhden tilausluonteen. Se inspiroi.

20120121

Suurlähdöissä pärjänneitä, 210112

Crimsonissa ja Erkinheimoissa on taas bileet pystyssä. Ruotsin puolelta raahattiin mukaan kunniakirjoja ja rahoja aika lailla, ja nyt ne on oikeille paikoilleen sijoitettu, kun taas kerran matkalaukut purettiin. Nyt samalla kun mietitään, mitkä hevoset lähtevät ensikuuksi ruotsiin kilpailemaan, on aika onnitella juuri kotiutuneita hevosia.

Suurin sankarimme on Erkinheimon vanha kunnon Hätävampyrisaatio, joka juoksi voittajaksi kahdessa suurlähdössä. Kallblodserien final ja Montéserien final -lähdöissä ori kaahasi menemään sellaista tahtia, että paransi hieman sekä monté- että kärrylähtöennätystään. Hyvä poika! Talli- ja tarhakamu Laadukas Rikollinen kiri urheasti kakkoseksi ja ylitti maalilinjan hitusen Hätävampyrisaation jälkeen.

Stayercuppen final -lähdössä kunnostautui Crimson Moneymonster. Kovien palkintorahojen lisäksi aikuistunut ikivauvamme sai arvonimen Januaristayern 2012.

Muita voittoja ei tullut, mutta muutamat muut juoksivat silti myös todenna hienosti! Nuorista lämpöisistä Crimson Carmencita sijoittui toiseksi Unghästserien Final -lähdössä, ja palkintosijoille ponki myös Crimson Dragomir.

Vanhemmista hevosista Crimson Moneymonstern varsa Crimson Moneyman jaksoi juosta kakkoseksi Silverdivisionassa. Se on hieno saavutus nelivuotiaalta. Hienoimmassa lähdössä, Gulddivisionassa ei niin hienosti meidän hevosilla mennyt, mutta GO Joke ja Funky Monkey pääsivät edes rahasijoille.

Monéserien finalissa joka ainoa mukaan valittu hevosemme sai myös rahaa tililleen. Maniac In Actionin ja Crimson Cat Slapin sijoitus oli melko vaatimaton, mutta konkaritamma Flirt! sijoittui toiseksi. Hienosti juostu.
Esittelyssä Carmen ja Draco, 210112

Joulukuussa meille Crimsoniin syntyi kaksi pientä melkein peräjälkeen. Toinen putkahti maailmaan uudenvuodenaattona, toinen vähän aikaisemmin, jouluaattona. Näistä piti tulla ihan perusjuoksijoita, mutta kummassakin on Sitä Jotain. Crimson Ninji, Crimson Marilyn ja Crimson Capulet ovat saaneet seuraa suosikkihevosinani. Nyt minulla on viisi lemppariravuria.

**

Crimson Carmencita eli Carmen on hurmaava! Palvon sitä, sen nimeä, varsinkin luonnetta, sen sukua ja maata sen pikkuruisten kavioiden alla. Se on täydellinen hevonen! Kunhan se vielä kilpailee itsensä huipulle vähän vanhempana, on se muidenkin mielestä erittän hyvä ellei täydellinen. :)

Carmenin tuleva sulho, toinen muruni on herra Crimson Dragomir. Senkin luonne on niin loistavan liioiteltu, että en voi kuin rakastaa sitä. Nimeä on minulle jo ehditty morkkaamaan, mutta omasta mielestä tuo on l-o-i-s-t-a-v-a! ("Kumma ku et laittanu Crimson Brutskibabutski...") Vanhemmat myös kivoja, isäkin aivan rakastettava, vaikka yleensä vain omat orit kelpaavat meikäläisen tammoille.

***

Olen nyt jo suunnitellut pariskunnan jälkeläisille ja vielä niidenkin jälkeläisille nimiä ja luonteenpiirteitä... :D Nämä ovat maailman parhaat virtuaaliravurit!

20120104

Jos minä kuolen, 040111

Joskus on tullut kauheita uutisia vastaan. Se ja se on kuollut. Nuoria tai erittäin nuoria ihmisiä, virtuaaliharrastajia, jotka tunnen vain nimimerkiltä. Jotkut tuntevat oikeasti, ja ymmärrettävästi loukkaantuvat, kun ihmiset alkavat kyselemään, että mitenkäs virtuaaliheppojen käy, saako ne ottaa. Joku sanoo, että tahditonta. Joku sanoo, että ei saa, se on vieläkin pöllimistä. Joku sanoo, että tottakai, ainakin omat kasvatit voi ottaa, ihan sama.

Näin viime yönä unen, että kuolin. Ensin se uni pyöri normaalien asioiden ympärillä: miten perheeni käy, minne koirani joutuu, kuka soittaa ystävilleni, kuka vaivautuu itkemään, kuka tulisi hautajaisiini. Sitten alitajuntani nosti esiin niinkin vähäpätöisen asian kuin virtuaalihevoset. Unimaailmassani säikähdin ihan kohtuuttomasti sitä, että miten hevosteni käy, onko kaikki työ ollut turhaa. Tämän takia kirjoitan.

Älkää loukkaantuko tästä, olkaa hyvät - ja jos oikeasti kävisi jotain, älkää myöskään pöllikö Ahgata Jeweliä haudasta. :)

****

Tässä on Oresaman testamentti virtuaalihevosista.

1.1. Omat kasvattinsa saa ottaa, paitsi nämä poikkeukset, joita rakastan niin paljon että niiden on ehdottomasti kuoltava kanssani.
- Barkensten Weich
- Berry Rox
- Derek Demo
- Mörkövaaran Partajehu
- Mörkövaaran Leijonaraita
- Qiana Ring xx
- Get Addicted Mosh
1.2. Omat tuontinsa saa ottaa, mutta kuolleita ei saa herättää.
1.3. 2 IRL-vuotta tai alle sitten syntyneet oman hevosensa jälkeläiset saa ottaa

2.1. 2-polvisia ja lyhyempisukuisia laukkahevosia ei saa ottaa, ellei kohta 1.3. täyty.

3.1. Ravihevoset pitää ehdottomasti hoitaa uusiin koteihin, se on tärkeintä!
3.2. Crimson-alkuisiin on etuosto-oikeus niillä ravitalleilla, joista pidän erityisesti. Ne ovat niitä vähän vanhempia talleja, joille olen itse aikoinani myynyt helposti, tai joilta olen ostanut hevosen. (Savitaival, Kind Trotters, Demon Trotters jne)
3.3. Magic Senseä, Derek Demoa, How To Lovea, GO Jokea, Please-Pleasea, Funky Monkeyta ja USA Goes PUNKia ei saa pölliä! Niille pitää tehdä muistosivut, kuolevat samalla kun minä.
3.4. POIKKEUS: jos joku ottaa koko Crimsonin itselleen, hän päättää mahd kasvattajille annettavista ja myytävistä, PAITSI kohdan 3.3. hevosista.

4.1. Erkinheimot saa ottaa
4.2. Erkinheimon-alkuisiin on etuosto-oikeus niillä ravitalleilla, joista pidän erityisesti. Ne ovat niitä vähän vanhempia talleja, joille olen itse aikoinani myynyt helposti, tai joilta olen ostanut hevosen. (Savitaival, Kind Trotters, Demon Trotters jne)
4.3. MW Punasilmää ei saa pölliä! Sille pitää tehdä muistosivut, kuolee samalla kun minä!
4.4. Lamborghini TB'lle pitää etsiä maailman paras koti tai se pitää tappaa.
4.5. POIKKEUS: jos joku ottaa koko Erkinheimot itselleen, hän päättää mahd kasvattajille annettavista ja myytävistä, PAITSI Punasilmästä.

5.1. Ratsut ottaa se, joka ekana varaa ja hoitaa VALMIIT SIVUT (= tiedot, luonne, kisakalenterin kopiointi, KAIKKI) varaamalleen kahden päivän aikana siitä, kun huusi että sejase MULLE. :D Tässä ei ole porsaanreikää: MW Punasilmää ei lasketa ratsuihin!
5.2. Kuolleita hevosia ei saa herättää henkiin!

6.1. Hevosia, joilla ei ole sivuja netissä, kohdellaan myyntiasioissa niin kuin muitakin.
6.2. Niiden tietoja saa keksiä itse sen lisäksi mitä netistä löytyy
6.3. Kaikki tekstit saa kopioida hevosten mukaan & minun ottamat kuvat myös. Niitä ei saa laittaa muille hevosille.
6.4. Muiden minulle myymän materiaalin saa kopioida tekijöiden luvalla. Koskee myös ulkoasuja.
6.5. Minulta ostettuja / minun lahjoittamiani luonteita kohdellaan niin kuin ennenkin. NIITÄ saa antaa, ostaa ja myydä edelleen.

7.1. En tunne ketään virtuaaliharrastajaa niin hyvin, että hän ilmoittaisi, että nyt se Oresama otti ja kuoli. Odottakaa rauhassa hevosenpöllintäpippaloja. Kyllä te sitten tiedätte, kun ihan oikea henkilö ilmoittaa asian. :DDD
Crimson Kyoto, C.L. Müllers memorialin voittaja & muita suurkisajuttuja, 040111

Crimsonin 1-polvinen kasvatti, 5-vuotias Crimson Kyoto voitti ensimmäisen arvokkaamman kilpailunsa. Ruotsin C.L. Müllerin muistolähdössä se kiskoi kärryjään hipoen omaa ennätystään, joka on 1.13,2.

Kotiin Suomeen lähdettiin parin päivän huilin jälkeen hyvillä mielin ja 400 000 virtuaalikruunua rikkaampina.

Mukaan lähtöön meidän tallilta oli valittu myös evm-sukuinen tamma Hot Like Mexico ja 1-polvinen ori Crimson Japan. Orin lähtö meni vähän mönkään, mutta Hot Like Mexico paransi ennätystään ja kiri suhteellisen kevyen näköisesti kolmossijalle. Viisivuotiaalle Crimson Japanillekin lähtö oli hyvää harjoitusta, ja tulevaisuudessa meno onkin aivan varmasti parempaa myös suurissa ja jännittävissä lähdöissä.

**

Ruotsin lämminveristen montémestaruusfinaalitkin menivät Crimsonin osalta aika nätisti. Voittoa ei saavutettu, mutta kaksi finaaliin valittua montératsumme sijoittui rahasijoille. Konkari Maniac In Action juoksi huonosta startistaan huolimatta viidenneksi. Crimson Cat Slap, jota en itse pitänyt edes erityisen valmiina suurkisoihin, yllätti kaikki ponkimalla sinnikkäästi nelossijalle. Flirt!, johon uskoin kovasti, valitettavasti mokasi koko kilpailunsa alusta loppuun.

**

Nuorten hevosten mestaruussarjassa oli meiltä valittuna Crimson Pride, Crimson Solo Song, Guitar Solo Time ja Crimson Tangocat. Pride selviytyi kuutossijalle tehden ihan omantasoisensa juoksun, mutta muulla porukalla ei mennyt aivan yhtä hyvin.