Olipa kerran pieni Oresama, joka shoppaili hullun lailla virtuaaliheppoja ht.netissä. Hän sai ne jämät, joita kukaan ei huolinut, mutta ei niitä hevosia, joita oikeasti olisi halunnut.
Eräänä päivänä pikku-Oresama teki tarjouksen orista nimeltä J.T. Ärrinpurrin. Se oli 2-polvinen suokkiravuri, joka ei kiinnostanut Oresamaa pätkääkään, mutta kun sillä oli ihan jees nimi. Ja edes nimi ei ollut kiva enää hetken kuluttua.
Oresama kasvoi, kisasi hepalla tunnollisesti niin paljon kuin oli luvannut, ja unohti sitten koninsa.
Hevonen seisoi hylättynä karsinassaan vuoden. Toisen. Kolmannen.
Lopulta Oresama palasi katsomaan heppaansa! Hän oli matkalla ihan toiseen suuntaan tallikäytävää pitkin, mutta jokin sai hänet pysähtymään J.T. Ärrinpurrinin karsinan eteen. Pimeästä karsinasta katsoi ulos suomenhevosaarre! Oikea hevonen olisi kuollut nälkään ja suruun vuosien varrella, mutta virtuaalihevonen oli samanlainen kuin hylkäämispäivänäkin. Ja tarvittiin näin kauan aikaa, että ääliö omistaja ymmärsi sen arvon.
Tässä on J.T. Ärrinpurrin kera leiskan vuodelta nakki ja nugetti!
HERRANJESTAS KUINKA MUKAVA JA KIVA SUKU SILLÄ ON! (Ja löysin sinne kaikki puuttuvat linkitkin paitsi Roskisprinssin nyt kun osaan etsiä. JA SIELLÄ ON SILTI ROSKISPRINSSI.)
Tarinan opetus:
Virtuaalihevosia ei saa tappaa siksi, että ne ovat turhia. Kun niiden idiootit omistajat heräävät omg-tän-suvust-puuttuu-hei-linkkei -komasta, hevoset ovatkin upeita, eivät turhia.
(P.S.Lukiko joku oikeasti tänne asti? Ahahahaha, joku on yhtä nolife kuin Oresama, joka kirjoitti tänne asti...)
((P.P.S. Aika noloa löytää omasta tallista hevonen, jota ei yhtään tunne...))