"Sensatone" all over again: esittelyssä... Equador...

Tiedätkö, minkälainen oli ensimmäinen virtuaalihevoseni ikinä? Sitä ei ole ollut olemassa enää 2000-luvulla, mutta muistan sen tarkasti. Se oli shirenhevonen, koska rakastin ja rakastan shirenhevosia. Tämä upea musta ori oli melkein parimetrinen. Sen verran siitä voisi oikeasti olla olemassa. Muu ei voisi olla totta. Orini oli nimittäin, köh, shirenhevosille tosi tyypillisesti, köh, aivan hullu päästään. Se tietenkin salli vain hahmoni, minun, käsitellä itseään. (Siihen aikaan minulla ei vielä ollut varsinaisia hahmoja, vaan se "hahmo" oli olevinaan ihan minä-minä, mutta toki tiesi kaiken hevosista ja oli ihan jeesus joka asiassa jne.) Lisäksi se hyppäsi 160-senttisiä esteitä. (Niin muuten tekivät arabinikin. En muista, kuinka paljon 120 cm korkea shettikseni hyppäsi.) Hauskinta oli sen nimi. En osannut yhtään englantia, ja olin lukenut jostain väärin sanan sensation. Sen takia mustan orini nimi oli Sensatone. Oi niitä aikoja. Saa nauraa!

Kerron Sensatone-juttuani aina joskus, kun kysytään, ja joskus silloinkin, kun ei kysytä. Se on hauskaa, koska itselleen voi nauraa, kun ei enää tee noin hassuja virheitä. Eikö niin? Eikö niin??? Mutta entä jos tekee?!

Herran vuoden 2023 lähes loppuun asti elin sellaisessa todellisuudessa, jossa Ecuador kirjoitettiin Equador. Tasan kirjoitettiin. :D Tarvitsin sen nimisen hevosen. VRL:oon oli rekisteröity jo Equador, jonka huomasin vasta, kun Equadorin tarina oli jo alkanut aikapäiviä sitten. Onneksi se oli niin iänkaiken vanha ja todennäköisesti joka suuntaan suvuton, että tein jotain, mitä periaatteessa vastustan: lätkäisin yhden kirjaimen lisää nimeen kasvattajaliitteeksi, ja niin minulle tuli uusi tarinahevonen. Tässä se on.

Equador O

Line: Rosenhill /dA

Nyt saa taas nauraa, mutta hyvässä hengessä hei. :D Voi olla, että orini tulevia jälkeläisiä sorsitaan suvuissa isukin nimen takia, mutta ei haittaa (ainakaan kauheasti). Sain aikaan nimittäin tarinani kannalta tosi kivan hevosen. Se on ensimmäinen tarinahevoseni, joka on olevinaan jollain lailla arvokas ja taitava, koska yleensä en tykkää kirjoittaa arvokkaimmista ja taitavimmista hevosista. Tarinassa sen päätehtävä on tällä hetkellä tehdä yhdestä tai hyvällä säkällä kahdesta hahmostani taitavia ratsastajia elämänsä aikana. Minulle sen tehtävä on opettaa kirjoittamaan taitavistakin hevosista niin kuin persoonista, eikä niin kuin roboteista, jollaisina olen taitavia massakisahevosiani liian kauan pitänyt.

Olisin ehtinyt vaihtaa Equadorin nimen vielä ennen rekisteröintiä. Olisin voinut  muokata kaikki tarinat uudelle nimelle. En halunnut: tämä hevonen ei ole enää täydellinen, joten se on minusta heti mielenkiintoinen. Sitä paitsi saan tarjota teille muille naurut.

Sensatone-ei-kun-Equador on tarjolla jalostukseen. :)

Kun suku katoaa, edessä on... ...hevosen hävittäminen?

Ensi alkuun, käykääpä kaikki moikkaamassa ML Embryä.

Kuten näette, sen suku on poissa. Sen isä löytyy vielä netistä, mutta KAIKKI MUU on poissa. Olen tallettanut tietoja sukuselvitykseen niin paljon, kuin Embryn ostohetkellä löysin, mutta silloinkaan tietoa ei hirvittävästi ollut. Osa sukulaisista oli jo kadonnut.

Kun huomasin loppujenkin häipyneen, ensimmäinen ajatukseni oli että kiva, minulla on tallissani täysin arvoton hevonen. Sillä ei ole järkeä kisata, ei se laatiksiin pääse, kukaan ei halua siitä varsoja. Harmittelin tätä, kun Embry oli niin kiva hevonen muuten, ja sen sukukin on minulle merkityksellinen (kuten sukuselvityksen lopusta voitte lukea).

Tänään katsoin Embryä uudelleen, uusin silmin. Miksi sen on oltava arvoton? Miksei se voi lisääntyä? Miksen kilpailisi edelleen sillä? Miksen veisi sukua eteenpäin, siellä kun kuitenkin ON se MW Maybe Killer, yksi ekoista hoitsuistani, vaikka en voikaan sitä enää mitenkään todistaa.

Ryhdyin etsimään orilleni tammaa, jonka voisin lainata jalostukseen varsan ajaksi, ja yhtä ihanaa tarinatammaa näytettiinkin minulle jo. Tajusin vasta tänään, mitä tarkoittaa "harastan virtuaalihevosia omaksi ilokseni ja itseni takia", vaikka olenkin kauan niin väittänyt tekeväni. Se on sitä, että teen mitä haluan, miettimättä sitä, mitä muut ovat mieltä tyylistäni/tekemisistäni/kasvateistani/jalostushevosistani/mistä tahansa.

On minulla tavoitteita edelleen Embryn ja varsan suhteen, vaikka suku onkin monen mielestä pilalla nyt. :) Aion nimittäin todistaa, että Embrynkin kaltainen "luuseri" voi olla hyvä isä hevoselle. Se ei itse saa laatiksista mitään palkintoa, mutta jos sen varsa kilpailee rennosti, jonkun (pitkän) ajan kuluttua varsa pääsee laatiksiin - sillähän on hyvät vanhemmat tallella, tietoa suvustaan jne!

Barkensten Weich 15 vuotta

Barkensten Weich
KRJ-III, YLA2, KRL-III
Tarjolla jalostukseen.

Olin niin ylpeä, kun sain Vellun. Se myytiin minulle, vaikka siitä tarjosi joku muukin. Sitten kaveri antoi sille käyttöön kuvat, joita ei ole kenelläkään muulla, siis minulle, kuvat yksinoikeudella. Nyt tiedän, etteivät Vellun kuvat oikeasti ole upeat, vaan jotain kaverin jämäpaloja, mutta olen yhä kiitollinen ensimmäisistä yksinoikeudella saamistani kuvista, ja ne ovat edelleen Vellun kuvina.

Opettajanani on toiminut ennen Vellua ja sen kanssa myös samaan aikaan Agata Jewel, mutta Vellu opetti minulle ihan erilaisia taitoja. Sen kanssa kilpailin tositarkoituksella. Opettelin kirjoittamaan sukuselvitystä, ja ihkaensimmäinen räpellykseni on yhä orin sivuilla. Ja saa ollakin.

Vellun kanssa koin, millaista on omistaa monta kertaa laatiksissa palkittu hevonen. Se tuntui nimittäin ensimmäisellä kerralla mahtavalta. Agata Jewel kävi YLA'ssa ennen Vellua, mutta Vellu sai palkintoja enemmän.

Luulin, että koko maailma rakastaisi Vellua. Tarjosin sitä ahkerasti jalostukseen. Se ei kelvannut kenellekään. Kuulin, että sillä on massasuku, rumat kuvat ja kököt tekstit. Silti en ole koskaan katsellut Vellua harmissani enkä edes kriittisellä silmällä. Teetin sille kuitenkin muutaman varsan. Nimittäin viisi kappaletta. Niistä kaksi on unohdettu kokonaan ja kahden sivut ovat hävinneet. Yksi elää ja voi hyvin. Sen omistaja olenkin minä. Tämä harmittaa minua edelleen. Harkitsen teettäväni Vellulla vielä yhden tai kaksi varsaa ja myyväni ne - mutta nyt, kun vihdoin myönnän orin kuvien kehnouden ja tekstien haparoinnin, olisi liian kova isku, jos kaikki kieltäytyisivät varsoista. Mutta ehkä minä vielä uskallan yrittää!

Vellun sivuja ei enää päivitetä muutoin kuin varsojen osalta. En aio muuttaa mitään. En aio edes korjailla tekstejä. Vellu on täydellinen noin.

Hei hei, tilan kuningas, MW Punasilmä

Tänään lähti vihreämmille niityille Erkinheimojen ylpeys, MW Punasilmä. Ori oli melkein yhtä kauhea merkitä kuolleeksi kuin Agata Jewel. Muuttelinhan tätä oria sen ostaessani sellaiseen suuntaan, että haluaisn yhä edelleen juuri tällaisen oikean hevosen. Pupuhan on nimestä kavioiden kärkiin asti täydellinen.

Mihinhän minä joudun? Kun Magic Sense lähtee, todennäköisesti tänä vuonna, sanon hei hei viimeiselle virtuaalihevoselle, joka on minulle paljon enemmän kuin virtuaalihevonen.

Karhunkainen G eläkkeelle, 290112

Kohta 15v täyttävä Karhunkainen G eli Kaino siirtyi eläkkeelle. Se on menestynyt aika kivasti ja on niiiiin ihanasukuinen... ...mutta tänään ei puhuta siitä. Haluan kertoa sen historiasta hieman ennen kuin unohdan itse sen kokonaan. Kainon olemassaoloon liittyy nimittäin mehukas määrä vahinkoja!

Lukiossa tutkittiin karhukaisia, ja se sana viehätti minua. Olin tuonut virtuaalihevosen nimeltään Karhutar, ja ajattelin että karhukainen olisi myös hyvä hevosennimi. Harmi vain, että luin nimen väärin: karhunkainen. Kirjoitin sen myös kokeessa väärin. Kukaan ei huomannut. :)

Karhunkainen G oli myytävien listalla. Itselle piti jäädä samasta emästä orivarsa Karhuton G. (Suomensin joskus vitsillä tekstistä sanan "unbearably" että karhuton, kun en todellakaan tunnistanut sitä.) Tamma saikin aivan loistavan kodin, jossa sillä oli kaikki hienosti. Kilpailutettiin, hoidettiin, tehtiin hienot sivut.

Kun Karhuttoman oli aika syntyä, minulle mailattiin Karhunkaisesta. Se haluttiin joko palauttaa tai myydä, koska omistaja alkoi uupua. Minulla oli MW Punasilmästä jo Safarivillitys Luned... Mutta toisaalta, virheheppani Karhunkainen G oli ihan liian hieno annettavaksi pois... Minä otin sen, ja kehitin "Punasilmäongelman", kaksi varsaa samasta orista kotona. Karhuton G ei koskaan syntynyt.

Viime marraskuussa muistin Karhuttoman. Siitä tuli Karhunkainen G'n varsa, Erkinheimon Karhuton. Se elelee vielä sivuttomana Erkinheimoissa. Ja onneksi pidin Kainon! Se on minulle hitusen rakkaampi kuin Safarivillitys Luned, vaikka en minä Villestäkään voisi ikinä luopua. Ja kyllä minä jotenkin Punasilmäongelman ratkaisen vielä!

Sim Horses International ja villit kisat, 030711
Löysin paikan heti, kun se perustettiin - luen idean keksineen tyypin virtuaaliheppablogia. Tein tunnukset suunnilleen julkaisupäivänä, enkä käyttänyt niitä kertaakaan. Nimimerkkini on foorumeilla sama kuin oikea etunimeni.

Tänään minä kuitenkin vajosin SHI-suohon. Rakastuin foorumiin, ja erityisesti siihen, että eräs arabioria jalostukseen etsivä sanoi, että todellakin pitää vaatimattomasta Embrystäni. Huomasin, että tavaraa, viihdykettä, käyttäjiä ja apuja foorumilla on noin tuhat kertaa enemmän, kuin olen kuvitellut.

Kun uin SHI-suossani, jokin tarttui jalkaani ja kiskaisi minut hiekkapohjan läpi vielä syvemmälle. Oli kuin olisin avannut silmäni ensimmäistä kertaa kokonaiseen vuoteen. Maailma on suuri paikka. Löysin foorumin kautta kolme muuta (kisa)foorumia, jotka lisäsin suosikit-listalle ja kirjanmerkkeihin, ja joita tulen käyttämään jatkossa säännöllisesti.

Löysin uuden hevosen, jota rakastan ihan mielettömästi. Ihanalle, rakastettavalle, täydelliselle, huikealle lempihepalleni, Qiana Ringille se jää toki kakkoseksi, mutta tosi mukava heppa on kyseessä. Ei se vielä ainakaan minun heppani ole: jätin vasta tarjouksen! Laitoin myös erään hyvin menestyneen holstiorin tarjolle jalostukseen ja yhden kasvattini kokeeksi myyntiin.

***
***

Villit kisat käsitellään seuraavaksi. Kerroin murullenikin tässä yksi päivä, vaikka häntä ei oikeasti kiinnostakaan, kuinka peukalo keskellä kämmentä olen kitissyt jo vuosia niin kuin idiootti. Miksei VRL toimi, mikseivät jaokset päivity automaattisesti ja mikseivät laatikset skulaa jne jne jne loputtomiin.

Kun KRL ja ERL keksittiin, olin ihan IRL-elämässänikin monta viikkoa tosi onnellinen: minun päässäni nuo laatikset nousivat heti ohi perinteisten, alaisten siis, joista on melko helppo homma saada se ykköspalkinto. (YLA nauttii edelleen suosiotani). Mutta NÄIHIN KÄYVÄT VILLIT KISAT. Olen tiennyt sen aina, mutta viimeviikolla vasta älysin asian oikeasti. Miksi, oi miksi olen seisottanut heppoja? Miksi olen ollut niin idiootti / laiska / tunari / tumpelo / pälli / jne etten ole ilmoittautunut villeihin? Niitähän on p-a-l-j-o-n, ja ne eivät kovin nopeasti täyteen mene, niin kuin alaiset.

No, muutama päivä sitten ilmoittauduin kaikkiin villeihin koulu- ja estekisoihin. Tänään katsoin tuloksia... ...sain yhteensä satoja sijoituksia, suunnilleen 10-20 per hevonen. (Minulla siis on yhdessä kisassa mukana aina useampi kymmen kopua / monessa luokassa yksi.) Melkein itketti - ja raivostutti. Minulla olisi ollut ajat sitten tallillinen laatisvalmiita kopuja, joista osa oltaisiin varmaan arvosteltukin jo. Kun tämä ajatus oikein juurtui päähäni, hain lisää kahvia ja datasin koko päivän. Ihan tosi: olen tänään käynyt vain vessassa, kerran syömässä ja nopeasti iltauinnilla.

Sitten villit laukat taas. Minut teurastettaisiin, jos järjestäisin niitä liikaa, koska tukkisin niihin kuitenkin aina G1-lähdön tai pari. Mutta entä jos järjestän niitä SHI-foorumilla? Jotenkin se tuntuu minusta laillisemmalta puuhalta: harva suomalainen laukkaheppu loppujen lopuksi kyttää SHI-foorumilla, eikä ulkomailla taas ole paha juttu järjestää niitä ykkösiäkin.

Sitten minä löysin aarteen, kun tätä ajatusta kehittelin: foorumin täynnä laukkakisoja - englanniksi. En ole mikään mestari missään kielessä, mutta tottakai minä sen verran tajuan, että pystyn osallistumaan laukkoihin edes englanniksi. Aaaah, nyt koettaa Oresamalla kilpailuntäyteinen, villi elämä. Ei kun siis elämä, jossa kilpaillaan villisti, tai jotain.

***
***

Lopuksi:
Nyt siis huvittaa taas harrastaa ratsuja - mutta mitä ihmettä kävi ravihevosille?? NDM jäi vähän niin kuin väliin, vaikka ilmoittinkin kopuja listoille, eikä uusia varsoja ole tullut edes yhtä satsia, vaikka nyt on kolmas varsomiskausi menossa sitten viime pienokaisten. No, ainahan minä lomailen jostain, ja kyllä se innostus takaisin tulee. P.s: angst.

"Mut Punasilmäongelmaa se ei poista", 210111Olen tarkka siitä, että jokaisesta hevosestani jää minulle yksi jälkeläinen. Yksi. Ei ikinä enempää, mutta silti aina yksi. Samoin katson kaikkien ostamieni hevosten (paitsi holsteinien) kanssa, että tallissani ei ole jo hevosta, jolla on joku sama kaukainen sukulainen. Jos on, en osta.

Olen aina ihaillut Mörkövaaran Leijonaraitaa, ja tottakai ostin sen, kun se tuli myyntiin. Ns "lohdutuspalkinnoksi", kun en Leijonaraitaa kuvitellut koskaan saavani, otin tilausvarsana sen täysveljen, Partajehun, josta on jo aikapäiviä sitten tullut minulle yhtä rakas, kuin isoveljestään. Olen niin kovasti tahtonut säilyttää molemmat veljekset heppojeni suvuissa, mutta se on ollut toivotonta taistelua: en tee mitään molempien veljesten varsoilla.

Vasta ihan vähän aikaa sitten keksin ratkaisun suomenhevoskasvatustani uudistaessani. Eri painotukset! Pojat kilpailevat koulua ja esteitä => ovat oikeastaan yleispainotteisia. Paven kotipuoleen jäävästä varsasta teen siis estepainotteisen, Leon varsasta koulupainotteisen. Ei sen ihmeellisempää, koska muutenkin yritän saada maailmaan erilliset linjat yhteisistä (yleispainotteisista) kantahevosistani. Ta-daa, tässä on loistolisäys niin esteille kuin kouluunkin.

MW Punasilmän ongelmasta ovat myös irl-ystäväni kuulleet. Omistan siitä kaksi varsaa, puolisisarukset Kainon ja Villen. Kaino syntyi ensin ja myytiin heti pois. Sillä aikaa, kun se oli maailmalla, ehdin jo ottaa kotiin Villen. Kun Kaino palautui, en malttanutkaan myydä sitä. Tahdon pitää molemmat hevoset, mutta taaskaan en tee mitään molempien varsoilla. Silti periaatteeni pitää: jokaisesta hevosestani. Jää. Yksi. Varsa. Sillä selvä. Nyt minulla on (paperimapissa) suunnitteilla jo Kainolle varsaksi Erkinheimon Karhuton -tamma, ja Villen vuoro saada pienokainen kotiin on jonkin ajan kuluttua.

Silti Punasilmäongelma on ja pysyy. Vaarana on se, että lopulta minulla rehottaa tallissa kaksi eri raviheppaporukkaa siitospuolella - joihin molempiin luokiteltavien, eli ihan kaikkien hevosten esi-isä on MW Punasilmä. Jos tähtäisin esim viisipolvisten kasvatukseen, tämä ei olisi ongelma - mutta kun tahdon jatkaa varsinkin MW Punasilmän sukua ikuisuuteen asti. Tahdon upeimman ravihevoseni näkyvän hevosilla niin kolmannessa kuin kolmannessakymmenennessäkin polvessa. Rakastan MW Punasilmää.

En kestä luopua siitä!! 120111
Angst! Juurihan ihana Agata Jewel kuoli. Nyt huomasin, että suosikkiravurini MW Punasilmä täyttää kohta 14. Ravurihan saisi juosta siitä vielä pari vuotta, mutta koska Pupu on niin "valmis" kuin hevonen olla ja saattaa (enkä muutenkaan pidä siitä, että 10v+ hevoset juoksevat kuin kahdeksanvuotiaat), on aika siirtää ori eläkkeelle.

Olen luvannut senkin, ettei Pupusta enää tule jälkeläisiä, muttaah... Mitä teen orilla, jolla ei voi yhtään mitään puuhata? Sitä paitsi suurin osa nykyisistä jälkeläisistä vain mätänee paikoillaan - voin siis huoletta astuttaa vielä yhden tai kaksi tammaa. Tai siis oikeammin jälkeläiset hävisivät kokonaan kaikkialta, joten poistin ne sitten Pupultakin kostoksi. Minulla on kaksi, ja yksi on erinomaisessa kodissa Kridellä. Uudet varsat siis eivät olisi pahitteeksi... Eikö niin? Mutta entä jos varsojen omistajat muuttuvat yhdessä yössä huippuaktiivisiksi? MW Punasilmä on ihana hevonen, jonka nimen soisi näkyvän suvuissa - mutta joka tulisi pitää aarteena, keräilyharvinaisuutena, ihailtuna. MW Punasilmän tulisi olla se nimi, josta kaikki puhuvat.

Ai miksikö? Miksi ei? Tuolla hevosella on minulle tunnearvoa sen todellisen arvon lisäksi - mutta sanokaa silti yksikin osa-alue, jossa MW Punasilmä on huono tai epäonnistunut hevonen. Sellaisia ei nimittäin ole, ellei tämänhetkistä ulkoasua lasketa - ja sekään ei hepan arvoa laske.

Rakastan. Tuota. Eläintä.
Ja sillä hyvä.

Magic Sense, lomailija! 221110
Itkua, raivareita, hampaiden kiristelyä. Sellaista virtuaalinen ravimaailma on juuri tänään juuri minun kohdallani. Derby Racing Teamin Toiminnan joulu piristää minua jonkin verran, mutta ei ollenkaan tarpeeksi. Tällaista virtuaalista tuskaa on aikaisemmin aiheuttanut vain Agata Jewel, ja se on jo jotain!

Uskomattoman kaksikon, Sensoded Holen ja Magician Rosen, mahtava orivarsa, Magic Sense, on päättänyt vetäytyä eläkkeelle. Joululahjaksi minulle se juoksee vielä jouluaattoon asti - aattona viimeiset ravinsa - ja sitten se pääsee lepäämään ikuiselle lomalle. Tämä on minulle raskasta siksi, että ihailen suuresti Sensen sukua, ja etenkin siksi, että Sense on ensimmäinen, ja ehdottomasti rakkain ravurini. Samaan aikaan minulla oli mm uskomattoman ihana General Star, mutta olin silloin ala-asteikäinen ja typerä: General Star katosi bittiavaruuteen samalla kuin muut uskomattomat hevoset, joilla oli mitä parhaimpia nimiä suvussaan. Jos löytäisin mm General Starin sivut uudelleen, ottaisin orin itselleni reaali-ikääntymisellä vielä muutamaksi vuodeksi... Voi, kunpa sellainen olisi mahdollista...

Onhan minulla vielä osaomistus Star Monkey -poikaan. Samoja nimiä senkin suvussa on, ja lisäksi rakastan orin omaa nimeä enemmän kuin Magic Sensen. Kuitenkaan tämä hevonen ei ole MINUN. Omistan siitä kolmanneksen: teoriassa se tarkoittaa kolmasosaa kunniasta, kolmasosaa työstä ja kolmasosaa jälkikasvusta. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa, että kilpailen tuntemattoman hevosen kanssa, pyydän joskus saada yhden sen varsoista kotiin, ja että en koskaan voi itse ja nopeasti päättää hepokullan kohtalosta tai lähitulevaisuudesta. Jotenkin ajattelen poikaa Lokin hevosena ja itseäni sen kisahoitajana... :D Oli miten oli, Star Monkey on upea, mutta Magic Sensellä on meriittien ja suvun lisäksi myös järkyttävän vahva tunnearvo minulle.

Magic Sense on nyt tarjolla jalostukseen hyvin pienimuotoisesti. Juuri Sinulla on mahdollisuus saada siitä varsa: se astuu yhden ulkopuolisen tamman, mikäli vauvalle on jo tiedossa tavoitteellinen, luotettava, pysyvä, asiantunteva koti. Lisäksi otan Sensestä itselleni varsan, ja koska omien hevosten suvut ovat upouusia (evm-esivanhemmat tuotu 2009), etsin myös Sensen perilliselle emää ulkopuolelta. Tämän orin varsan kantaminen on ehdottomasti kunnia, joten mikäli sopiva tamma löytyy, kannattaa sitä nyt tarjota. :) Palkaksi mainetta ja kunniaa tammalle ja sinulle - varsan kasvattajalle.

Itse täydellisyys: ML Embry 140710
Kaikki puolitututkin ovat kuulleet valitukseni arabialaisista täysiverisistä. Ne ovat prinsessahevosia, ne ovat rumia, ne ovat epäkelpoja, ne ovat turhia, ne ovat kyttyräselkäisiä, pattipolvisia mutantteja. En tiedä mistä johtuu se, että suoraansanoen inhoan arabialaisia täysiverisiä niin irl kuin urlkin. En ryhtyisi sellaisen hoitajaksi edes oikealla tallilla, vaikka se olisi viimeinen hevonen maan päällä. En ostaisi arabialaista täysiveristä, vaikka se olisi muuten sataprosenttisesti unelmieni hevonen. En sitten ikinä.

Mitä tänään sitten tapahtui, kun tein tarjouksen arabialaisorista, jonka nimi on ML Embry? En tosiaankaan tiedä! Se hevonen vain oli siinä, hyppäsi puskasta silmille ja heti kun sen näin, tajusin että tuo tuossa on minun. Siinä ei paljon vastalauseille ollut tilaa, kun tajusin rakastavani virtuaalihevosta, Embryä, oksettavaa arabialaista täysiveristä yhtä paljon, kuin Agata Jeweliä. Embry on täydellinen hevonen.

Kun tutkin sukua tarkemmin, löysin sieltä ihkaensimmäisen virtuaalihoitsuni, puolituttuni kasvatin. MW Maybe Killer tulee samalta tallilta, kuin MW Punasilmä. Se myytiin Kultakengän Siittolaan, kun olin hoitanut sitä muutaman IRL-kuukauden, enkä antanut tapausta koskaan anteeksi. Mutta miten tällainen sattuma on mahdollinen, että nyt yhtäkkiä, lähes kymmenen vuotta myöhemmin omistan hevosen, jonka esi-isä on ensimmäinen hoitohevoseni? Mieleeni tulvahti oitis sellainen kummitusjuttu, kuin että virtuaalihevosillakin on sielu, ja MW Maybe Killerin sielu kutsui minut, laittoi minut kirjoittamaan ostotarjouksen ja selvittämään sukua perin pohjin, jotta löytäisin hoitohevoseni taas. Teoria on sairas, mutta kiehtoo minua luvattoman paljon.

Palataksemme ML Embryyn, sanoin sen olevan täydellinen hevonen. Miksi?

Nimi. Embry on ihana nimi, eikä lyhyt ja siro kasvattajaliite ML pilaa sitä ollenkaan. Embry tuo mieleeni kultasydämisen hevosen, joka on aluksi hieman jäykkä, ihan niin kuin tämä hevonen. Toiseksi tulee suku - sehän on ihan hieno, ja siitä löytyy vieläpä MW Maybe Killer. Kolmas asia on painotus, westernhevosia minulla kun ei ole ollenkaan. Neljäntenä tulee se upea piirretty kuva, jonka kasvattaja on tehnyt, ja joka tulee pian hevosen sivuille.

Muuta ei mukana ollut, kun tein tarjousta, mutta rakastuin myös luonteeseen, jonka itse kirjoitin. Tulen pitämään paljon myös Embryllä kilpailemisesta - ja kukaties se nousee suosikkihevosekseni, kun Agata Jewelistä aika jättää, tai jo sitä ennen. Tällä hetkellä keskityn vauvaan tutustumiseen ja sen koulutukseen - ensimmäisiin kisoihin on vielä pitkä aika!

Star Monkey & Magic Sense 080710

Oman postauksen ehdottomasti ansaitsee Star Monkey. Kuten joka ikinen tarpeeksi kauan paikallaan kuuntelemista varten pysynyt on saanut tietää, se on kesäkuun 2010 lämminveriori, Apinavaaran kasvatti ja kolmen ihmisen ravikimppa. Kasvattaja Lokki piti yhden osan, minä harkitsin vuorokausia ennen kuin tarjosin toisesta ja pian oli Pokerikin mukana. Kaikki tapahtui ht.netissä - ja sai minut ajattelemaan ensimmäistä ravihevostani, Magic Senseä.

Magic Sense tuli ensin mieleen vain sukunsa vuoksi. Rockefeller. Tarvitseeko muuta sanoa? Ostin Sensen aikoinaan Haapalasta, ja ihmettelen suuresti, kuinka sellainen hevonen oikeasti viitsittiin antaa minunlaiselleni tunarille. En osannut mitään. Itse olisin sanonut, että ei kiitos, et ansaitse Magic Senseä, mutta niinpä minä vain sain orin itselleni.

Star Monkeyn ja Magic Sensen tapauksessa on muutakin yhteistä, nimittäin oma fiilikseni. En innostu helposti edes IRL-elämän jutuista, mutta nyt olen ollut samanlaisessa lapsenomaisessa innostuksessa Star Monkeystä tarjottuani aina tähän päivään, kuin silloin kun ostin Magic Sensen. Yhtä jänniä juttuja IRL-elämän puolelta ovat esimerkiksi v 2008 lukioon siirtymiseni ja samana vuonna ensimmäisen ikioman valmennettavan ravihevosen saaminen. Tällaisina hetkinä sitä muistaa, minkä takia viitsii harrastaa jotain niinkin nörttimäistä, kuin virtuaalihevoset.

Jotta en pääsisi helpolla, haen Magic Senselle ja Star Monkeylle vertailukohdan ratsumaailmastakin. Samanlainen tunne liittyy erääseen Barkensten Weich -nimiseen oriin. Edelleenkään tähän ei ole järjellistä selitystä - keskivertohevonen, samat massanimet sukutauluissa, tylsät kuvat ja niin edelleen - mutta silti minä vain pidän Barkensten Weich -orista ylitse muiden. Itse asiassa koko holsteinkasvatus Visualizmissa lähti vain tämän orin vuoksi. Nyt luon hulluna uusia, ihan omia sukulinjoja, koska tahdon ehdottomasti Barkensten Weichin kahdelle jälkeläiselle aivan uudet puolisot varsoja varten.

TJ: Sayonara Suckers PA 080610
Tarjolla jalostukseen on Sayonara Suckers PA yhtäjaksoisesti siihen saakka, että se täyttää viisi vuotta. Viiden vanhana "Joona" ruunataan, oli sillä varsoja tai ei. Yksikään Joonan varsoista ei jää kotiin, koska tämä ori oli harjoitushevonen ja nyt sen kanssa asioita opeteltuani käytän jalostukseen vain itse tuomiani hevosia ja itse luomiani sukulinjoja.

Sayonara Suckers PA
- Voittoprosentti tasan 50%!
- Sijoitusprosentti tasan 90&!
- Statistiikka: 10: 5-1-1-0(-2)
- Voittosumma 398 000 ve
- Saavutukset: G1-voitto

Joona on kiltti ja kultainen ori, ja sen kommelluksia pääsee seuraamaan vaikka sen omasta blogista. Jos luonne tältä pojalta periytyy varsalle, pikkuinen on varmasti kiva kaveri ja kova kilpakonkari. Joona on pitkäsukuinen, mutta en estä sen käyttöä lyhytsukuisillekaan tammoille.

Tammalle ainoa vaatimus on, että se on tarpeeksi vanha kantaakseen ja varsoakseen oman pienokaisensa. Itse varsan suhteen ainoa ehto on, että sen sivut ilmoitetaan minulle ihmisten ajoissa (viimeistään yhden CAS-vuoden sisällä syntymästä), koska muuten emme Joonan kanssa tunnusta pikkuvauvaa tämän orin jälkeläiseksi.

Joonasta saa ehdottomasti kysyä lisää joko kommentissa tai mailitse. Jos olet jo tehnyt myönteisen päätöksen, älä unohda näyttää meille tammaasi. 90% todennäköisyydellä vastaus on kyllä, mutta haluamme silti nähdä Joonan kaikki heilat myös etukäteen!

Virtuaalihevonenkaan ei ole aina nuori 070610

Vaikka virtuaalihevosensa ikääntymistä voi rukata aina uudelleen, se ei ole aina nuori, ellei sitten ikäänny välillä takaperin. Minun hevoseni eivät niin tee, ja lopulta joudunkin siirtää jokaisen vuorollaan eläkkeelle. Viimeinen palvelus on nukuttaa hevonen ikiuneen, kun se ei enää jaksa jatkaa eteenpäin. Sellaisia hetkiä on luvassa minun talleillani ihan pikapuoliin, ja surettahan se jo etukäteen.

Varmasti jokaisella on myös sellaisia hevosia, joista haluaa vain nopeasti eroon. Niin on minullakin. Olen panostanut niihin samalla tavalla, kuin muihinkin, mutta kun kaikki on tehty, niitä ei tule ollenkaan ikävä. Ne tekisi mieli heittää armotta pellolle esimerkiksi tallipalon tai hevosinfluenssan kautta, ja niin minä vanhoina hyvinä aikoina aina pari kertaa vuodessa toiminkin. Nyt on kuitenkin hieman eri asia.

Hevonen, josta en millään malttaisi luopua, on Agata Jewel. Nykyiselläkin ikääntymisellään se on kolmetoistavuotias. Se on saavuttanut jo ne harvat meriitit, jotka ylipäätään saavuttamaan tulee, eikä siitä saa enää varsojakaan. Vain VPA'n palkinto olisi vielä mahdollinen, mutta se ei erityisesti kiinnosta minua. Kysymys siis kuuluukin, mitä minä teen Agata Jewelillä? Se vain roikkuu karsinassaan vuodesta toiseen tekemättä mitään, mutta en osaa päästää siitä irti. Luulen, että jos vielä kymmenen vuoden kuluttua roikun täällä, Agata Jewel, silloin (v 2020) tasan 30 vuotta täyttävä muumiohevonen on edelleen mukanani. Olisi nyt jo aika saada voimia kirjoittaa hevosistani rakkaimmalle muutaman kappaleen muistokirjoitus ja painaa nukutusnuolen mäntä armotta pohjaan.

Toinen vaikea tapaus on Susan Puhuri. Se on kultani Agatan tapaan, ja etsiytynyt meille aivan ihmeellisen tarinan kautta. Moni ihmettelee, miksi pidän tuosta orista, ja niin ihmettelen välillä itsekin. Mitä ihmettä sillä muka tekee? En malta tappaa Peppeä, vaan päästän sen viettämään eläkepäiviä - ja arvatkaapa, koska. Kesäloman jälkeen. Sitten astutan sillä yhden tammoistani ja saan taas vaivoikseni yhden uuden hevosen, johon varmasti onnistun jonkin kieron tapahtumasarjan kautta rakastumaan. Oi ei, ja taas tallissa on yksi heppa lisää.

Ensimmäinen ravihevoseni, Magic Sense on myös rakas tapaus, ja täyttää tämän vuoden marraskuussa 14 vuotta. Olen luvannut itselleni, että juoksutan sitä vielä seuraaviin rankingfinaaleihin asti, vaikka ori ei siis itse todennäköisesti niihin pääse. Rankingfinaalit ovat vain sopiva rajapyykki. Sensestä ei edes jää kotiin yhtään varsaa, joten periaatteessa sitäkin on ihan turha pitää hengissä. Silti sen lopettaminen tuntuu samalta, kuin lopettaisi kaikki ravihommat.

Sitten on monta hevosta, joiden kuolemaa aivan odotan. Esimerkiksi BT Champion's Toy-Boy lähtee vihreämmille laitumelle heti, kun vain viitsin tehdä sille muistosivun. Se on rakas myös, mutta ei samalla tavalla. Sitä paitsi en edes pidä poneista, en edes virtuaalisista. Tobyn kohtalo odottaa myös sen emää, jonka nimi on muuten Nya. Muutan niiden ikääntymistä vaikka, niin en joudu tappamaan niitä klassisesti tallipalossa tai loukkaantumisen vuoksi tai muuta typerää. MSC Booyahissa sen sijaan on sitä jotain, vaikka se on poni. Senkin julmaa murhaamista pyörittelen, mutta toisaalta se olisi ihana pitää tallissa. Luulen, että ori joutuu joka tapauksessa samaan joukkohautaan edellisten kanssa.

Silloin, kun Mayimm-tamma kuoli, olin pahalla tuulella ainakin kuukauden. Vaikka tapoin sen tosiasiassa saadakseni talliin tilaa uusille hevosille, pidin tästä neidistä erityisen paljon. Ensinnäkin sen nimi on maailman hienoin, ja minulle se merkitsee hevosessa kaikkein eniten. Olen ylpeä siitä, että omistin joskus yhden virtuaalimaailman ensimmäisistä rbsh-rotuisista hevosista.

Kahdeksanvuotias Bakabakashii pukattiin reaali-ikääntymiselle, koska en halunnut sen kuolevan koskaan. Se on koko suomenkielisen virtuaalimaailman ensimmäinen ban-ei, ja myös ensimmäinen laatuarvosteluissa palkittu ban-ei koskaan. Lisäksi pidän koko hevosesta, aina nimestä teksteihin asti. Loppupeleissä Bakan idea oli herättää henkiin aivan uusi rotu, ja sen se on tehnytkin. Tehtävänsä täyttäneen virtuaalihevosen voi kuopata, mutta minähän en anna nukutusruiskeen tulla Bakan lähellekään. Se on minun hevoseni.

Lyhyesti sanoen jo pelkästään Joushou Gaidoussa on 35 hevosta, joista viiden olisi jo pitänyt kuolla vanhuuteen, ja joista haluan tappaa seitsemän muuta. Kuolettavan hyvä yhtälö, vai?

Seuraavaksi herää kysymys, miksi ylipäätään ostelen turhia hevosia. No, ihan tiedoksi vain voinen ilmoittaa, etten tee sitä. Ostan vain tarpeellisia hevosia, jotka (kuten kaikki) käyvät ajan mittaan turhiksi. Minun hevoseni ovat vain turhia poikkeuksellisen nuorella iällä sen vuoksi, että ikääntyvät hitaasti. Ikääntymistä taas en nopeuta sen takia, että taukoilen silloin tällöin, enkä halua löytää tallistani kolmeakymmentäviittä karsinaansa kuollutta hevosta. Tiedän olevani monimutkainen, mutta niin muuten ovat nuo minun hevosenikin. Ensin hurahtavat vanhuksiksi tai turhuuksiksi ja sitten eivät kuole, vaikka kuinka yritän sytyttää tallipaloa ja tartuttaa niihin influenssaa