Virtuaalihevonenkaan ei ole aina nuori 070610

Vaikka virtuaalihevosensa ikääntymistä voi rukata aina uudelleen, se ei ole aina nuori, ellei sitten ikäänny välillä takaperin. Minun hevoseni eivät niin tee, ja lopulta joudunkin siirtää jokaisen vuorollaan eläkkeelle. Viimeinen palvelus on nukuttaa hevonen ikiuneen, kun se ei enää jaksa jatkaa eteenpäin. Sellaisia hetkiä on luvassa minun talleillani ihan pikapuoliin, ja surettahan se jo etukäteen.

Varmasti jokaisella on myös sellaisia hevosia, joista haluaa vain nopeasti eroon. Niin on minullakin. Olen panostanut niihin samalla tavalla, kuin muihinkin, mutta kun kaikki on tehty, niitä ei tule ollenkaan ikävä. Ne tekisi mieli heittää armotta pellolle esimerkiksi tallipalon tai hevosinfluenssan kautta, ja niin minä vanhoina hyvinä aikoina aina pari kertaa vuodessa toiminkin. Nyt on kuitenkin hieman eri asia.

Hevonen, josta en millään malttaisi luopua, on Agata Jewel. Nykyiselläkin ikääntymisellään se on kolmetoistavuotias. Se on saavuttanut jo ne harvat meriitit, jotka ylipäätään saavuttamaan tulee, eikä siitä saa enää varsojakaan. Vain VPA'n palkinto olisi vielä mahdollinen, mutta se ei erityisesti kiinnosta minua. Kysymys siis kuuluukin, mitä minä teen Agata Jewelillä? Se vain roikkuu karsinassaan vuodesta toiseen tekemättä mitään, mutta en osaa päästää siitä irti. Luulen, että jos vielä kymmenen vuoden kuluttua roikun täällä, Agata Jewel, silloin (v 2020) tasan 30 vuotta täyttävä muumiohevonen on edelleen mukanani. Olisi nyt jo aika saada voimia kirjoittaa hevosistani rakkaimmalle muutaman kappaleen muistokirjoitus ja painaa nukutusnuolen mäntä armotta pohjaan.

Toinen vaikea tapaus on Susan Puhuri. Se on kultani Agatan tapaan, ja etsiytynyt meille aivan ihmeellisen tarinan kautta. Moni ihmettelee, miksi pidän tuosta orista, ja niin ihmettelen välillä itsekin. Mitä ihmettä sillä muka tekee? En malta tappaa Peppeä, vaan päästän sen viettämään eläkepäiviä - ja arvatkaapa, koska. Kesäloman jälkeen. Sitten astutan sillä yhden tammoistani ja saan taas vaivoikseni yhden uuden hevosen, johon varmasti onnistun jonkin kieron tapahtumasarjan kautta rakastumaan. Oi ei, ja taas tallissa on yksi heppa lisää.

Ensimmäinen ravihevoseni, Magic Sense on myös rakas tapaus, ja täyttää tämän vuoden marraskuussa 14 vuotta. Olen luvannut itselleni, että juoksutan sitä vielä seuraaviin rankingfinaaleihin asti, vaikka ori ei siis itse todennäköisesti niihin pääse. Rankingfinaalit ovat vain sopiva rajapyykki. Sensestä ei edes jää kotiin yhtään varsaa, joten periaatteessa sitäkin on ihan turha pitää hengissä. Silti sen lopettaminen tuntuu samalta, kuin lopettaisi kaikki ravihommat.

Sitten on monta hevosta, joiden kuolemaa aivan odotan. Esimerkiksi BT Champion's Toy-Boy lähtee vihreämmille laitumelle heti, kun vain viitsin tehdä sille muistosivun. Se on rakas myös, mutta ei samalla tavalla. Sitä paitsi en edes pidä poneista, en edes virtuaalisista. Tobyn kohtalo odottaa myös sen emää, jonka nimi on muuten Nya. Muutan niiden ikääntymistä vaikka, niin en joudu tappamaan niitä klassisesti tallipalossa tai loukkaantumisen vuoksi tai muuta typerää. MSC Booyahissa sen sijaan on sitä jotain, vaikka se on poni. Senkin julmaa murhaamista pyörittelen, mutta toisaalta se olisi ihana pitää tallissa. Luulen, että ori joutuu joka tapauksessa samaan joukkohautaan edellisten kanssa.

Silloin, kun Mayimm-tamma kuoli, olin pahalla tuulella ainakin kuukauden. Vaikka tapoin sen tosiasiassa saadakseni talliin tilaa uusille hevosille, pidin tästä neidistä erityisen paljon. Ensinnäkin sen nimi on maailman hienoin, ja minulle se merkitsee hevosessa kaikkein eniten. Olen ylpeä siitä, että omistin joskus yhden virtuaalimaailman ensimmäisistä rbsh-rotuisista hevosista.

Kahdeksanvuotias Bakabakashii pukattiin reaali-ikääntymiselle, koska en halunnut sen kuolevan koskaan. Se on koko suomenkielisen virtuaalimaailman ensimmäinen ban-ei, ja myös ensimmäinen laatuarvosteluissa palkittu ban-ei koskaan. Lisäksi pidän koko hevosesta, aina nimestä teksteihin asti. Loppupeleissä Bakan idea oli herättää henkiin aivan uusi rotu, ja sen se on tehnytkin. Tehtävänsä täyttäneen virtuaalihevosen voi kuopata, mutta minähän en anna nukutusruiskeen tulla Bakan lähellekään. Se on minun hevoseni.

Lyhyesti sanoen jo pelkästään Joushou Gaidoussa on 35 hevosta, joista viiden olisi jo pitänyt kuolla vanhuuteen, ja joista haluan tappaa seitsemän muuta. Kuolettavan hyvä yhtälö, vai?

Seuraavaksi herää kysymys, miksi ylipäätään ostelen turhia hevosia. No, ihan tiedoksi vain voinen ilmoittaa, etten tee sitä. Ostan vain tarpeellisia hevosia, jotka (kuten kaikki) käyvät ajan mittaan turhiksi. Minun hevoseni ovat vain turhia poikkeuksellisen nuorella iällä sen vuoksi, että ikääntyvät hitaasti. Ikääntymistä taas en nopeuta sen takia, että taukoilen silloin tällöin, enkä halua löytää tallistani kolmeakymmentäviittä karsinaansa kuollutta hevosta. Tiedän olevani monimutkainen, mutta niin muuten ovat nuo minun hevosenikin. Ensin hurahtavat vanhuksiksi tai turhuuksiksi ja sitten eivät kuole, vaikka kuinka yritän sytyttää tallipaloa ja tartuttaa niihin influenssaa