Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keskusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keskusta. Näytä kaikki tekstit

20210208

Suurin osa oreistani on tarjolla jalostukseen

 Kanssaharrastaja kysyi minulta viime viikolla, miksi tarjoan hevosiani jalostukseen niin harvoin. Minulla on tallissani oikeastaan uniikkeja suokki- ja suomenpuoliverisukuja, ja mukana vilistää satunnaisia hieman harvinaisempiakin kavereita. On omaa hannoverlinjantynkää ja pikkuruista shettisprojektia, panostettuja yksäreitä, on laatisheppaa ja on tarinaheppaa.

Vastasin, että en uskalla. Minä en uskalla tarjota hevosiani jalostukseen.

Aina silloin tällöin rohkaistun. Kun joku etsii oria, kerran vuosisadassa näytän omaani. Siinä kuitenkin käy yleensä vain huonosti ja minulle tulee paha mieli. Kieltäytyminen ei haittaa, ei yhtään! Jos joku sanoo, että orini ei ole sitä, mitä hän etsii, sehän on mitä pätevin syy olla käyttämättä minun hevostani. Se, mitä pelkään, ja mitä useimmiten tapahtuu, on että en saa mitään vastausta. Viestini ohitetaan.

Vaikka näin tapahtuu ihan varmasti melkein kaikille ja usein, otan sen aina henkilökohtaisesti. En voisi kuvitellakaan, että tahallani oikeassa elämässä tai edes foorumilla en vastaisi mitään, jos joku puhuisi suoraan minulle. Kun mitään kieltävää vastausta ei tule, tunnen ihan samaa pahaa mieltä kuin jos kertoisin juttua kavereille ja he vain katsoisivat minua ilmeettä sanomatta mitään.

Joskus käy mokia ja niille ei voi mitään. Unohdan itsekin joskus vastata! Jalostushommassa kyseessä ei kuitenkaan ole melkein koskaan moka, vaan minun mielestäni tosi kammottava yleinen toimintatapa. Koska en voi muuttaa kulttuuria, en juuri koskaan tarjoa hevosiani jalostukseen, vaikka joku etsisi oria juuri sellaisin kriteerein, että omani täyttäisi ne. Olen varmasti liian herkkä, mutta en halua miettiä koko seuraavaa viikkoa sitä, että teinkö jotain väärin ja oliko tarjoukseni huomaamattani jollain tapaa niin naurettava, ettei sitä voi ottaa tosissaan. Miettisin ihan samaa siinäkin tapauksessa, jos esimerkiksi Rupattelutopaan postaamani viesti ohitettaisiin ihan kokonaan. Niin käy kuitenkin paaaaaaljon harvemmin kuin jalostukseen tarjoamisen kanssa.

Melkein kaikki orini ovat kuitenkin tarjolla jalostukseen. Astutuksia tavataan sopia niin päin, että joku löytää ensin minun hevoseni ja kiinnostuu siitä. Se ei ole ylimielisyyttä, vaan se on arkuutta. En pidä hevosiani sen parempina kuin muiden hevoset ovat.

20171110

Koukussa Keskustaan

Hei, olen Oresama, ja olen Keskustaholisti. Huomasin sen eilen, kun Keskusta kaatui ihan muutamaksi tunniksi.

Ensin tuntui tosi ahdistuneelta. Ihan niin kuin olisin ollut taas koululainen ja tiennyt, että minulla on tehtäviä tekemättä ja seuraavalla tunnilla opettaja määrää minut tekemään niitä koulun jälkeen. Ja siihen aikaan, kun ei ollut kännyköitä, ja kyyti odotti vihaisena turhaan pihassa, eikä ollut mitään asiaa ilmoittamaan.

Hetken päästä tuntui kuin virtuaaliminältäni olisi puuttunut yksi aisti. Ehkä kuuloaisti. Ihan niin kuin ympärillä oltaisiin kyllä keskusteltu, mutta en olisi kuullut kommentteja. Tai ihan niin kuin olisin ollut (jälleen kerran) koululainen, eikä minulla olisi ollut kavereita välitunnilla. Oli ihan masentavaa!

Seuraavaksi olisin halunnut korvata Keskustan uudella huumeella, tai useammalla lievällä huumeella. Kävin siis kurkkimassa ht.netissä, ja tottahan siellä oli aloitettu topa aiheesta. En kuitenkaan halunnut seurata keskustelua sen enempää. Lievemmät aineet eivät enää riittäneet. Halusin Keskustan vaaleaman ilmeen ja tutut nimimerkki-kuva -yhdistelmät, joista tunnistan harrastajat. Ht.netissä käväiseminen tuntui samalta kuin koti-ikävä.

Sitten Keskusta jo aukeni! Kello oli niin paljon, että menin melkein heti nukkumaan (minulla on töiden takia nyt outo päivärytmi) enkä ehtinyt siellä olemaan. Silti se tuntui, kuin olisin nukkunut pitkään pää peiton alla, ja nyt peitto vedettiin pois ja sain happea! Näin valon (eli Keskustan valkoisuuden ht.netin kakanvärisyyden jälkeen) ja kuulin taas puheensorinan! Olin elossa!

*

Vaikka tekstini on hiukan liioiteltu, oli jännä huomata, että Keskusta on minulle yhtä tärkeä kuin VRL. En halua olla ilman kumpaakaan. Jännän tästä jutusta tekee se, etten paljonkaan Keskustassa kirjoittele, vaan seuraan vain. Viimeaikoina olen uskaltanut kirjoittaa hiukan Rupattelutopiciin, mikä on uutta minulle: en ole vuosiin halunnut jakaa edes olemattomia henkilökohtaisia tiedonmurusia virtuaaliharrastajille. Olen ollut tosi iloinen, kun muutamat keskustelijat ovat noteeranneet kommenttini jotenkin: suurin este foorumeille kirjoitteluun on aina ollut minulla pelko siitä, ettei kukaan halua muka puhua minulle. :D Mutta Keskustassa on kivaa!