Mitä onni on & Sand Pond

Olen huomannut elämässäni, että onnellisuudella on selkeä kaava ja kaikki mielentilani voi tiivistää karkeasti kolmeksi riviksi tekstiä. Saattaa olla, että kaavani pätee vain minuun, mutta kirjoitan sen tähän siltä varalta, että joku muu kokisi sen ahaa-elämyksen, jonka itse koin vuonna 2018.

Oresaman mielentilan tiivistys:
inspiraatio + kohde = onnellisuus
inspiraatio ilman kohdetta = ahdistus ja levottomuus
kohde ilman inspiraatiota = stressi ja voimattomuus

Olen nyt onnellinen. Rakastan kaikkea ja kaikkia. Se johtuu parista asiasta. Ensimmäinen juttu, joka on kohdillaan, on liikkumisen rajoittaminen koronaviruksen takia. Saan luvan kanssa olla kotona ja kirjoittaa. Se sopii minunlaiselleni, joka ei ole koskaan elämässään halunnut tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa ihan koko ajan. Kaikkien ylimääräisten ärsykkeiden ja suurimpien kiireiden katoaminen on johtanut siihen, että minun ei tarvitse muuta tehdä kuin laskea kädet paperille tai näppäimistölle, ja muste tai kirjaimet jotenkin vuotavat minusta ulos ja muodostavat tarinoita. Kaikki niistä eivät ole hyviä, mutta tärkeintä onkin se helpotuksen tunne, kun tarinat pääsevät ulos minusta. Se tuntuu vähän samalta kuin paiseiden puhkominen, vaikkakin miljoona kertaa paremmalta. En tarvitse mitään nyt. Elämäni on hetken aikaa täydellistä.

Toinen onneni syy, joka ruokkii kirjoittamistani entisestään, on itsekkyys. Toin lempihevoseni Pondin Hopiavuoren hevostallille. Sillä on mukanaan sellaisia hahmoja, joista minun on aina ollut ihan mahdottoman helppo ja hyvä kirjoittaa: sellaisia, joista minun on aina ollut niin kova pakko kirjoittaa, että ihan pistelee. Kun tein päätökseni tuoda Pond talliin, koin syyllisyyttä ja ajattelin, mitä muut kirjoittajat mahtavat tuumia, kun marssitan paikalle taas yhden oman hevosen ja vieläpä sellaisia outoja itsetutkiskeluhahmoja. Olen nyt luopunut sellaisista ajatuksista. Tein Hopiavuoren hevostallin, jotta minun oma harrastukseni olisi ihanaa. Ei voi siis olla väärin tuoda sinne Pondia hahmoineen, kun se tuntuu näin hirvittävän hyvältä.

Ai Pond! Leuhka tamma! Line © Konikfryzyjski

En malttaisi mennä nukkumaan. Kun aamu alkaa valjeta, pongin ylös ja kirjoitan, vaikka kello näyttää vasta kuutta. Tältä tuntuu olla tosi, tosi, tosi pahasti addiktoitunut. Enkä ole tippaakaan huolissani.

Ainoa asia, jonka kirjoittamisessa en muuten vieläkään onnistu, on selitys siitä mikä tekee Pondista virtuaalimaailman kaikkien aikojen parhaan hevosen. Tänäänkin sitä minulta kysyttiin. En voinut muuta tehdä kuin linkittää sen sivut ja sanoa, että katso nyt hyvä ihminen itse. Se on täydellinen virtuaalihevonen. Ihan kaikki asiat tekevät siitä kaikkien aikojen parhaan virtuaalihevosen. Minulla on siitä ainakin yhtä paljon kerrottavaa kuin Mayasta, enkelistäni, josta kuitenkin kirjoitin yhteensä yksitoista pitkää irl-vuotta, vaikka osan ajasta se viettikin eri paikassa kuin sitä jatkuvasti ikävöivä hahmoni! Pondin ja Mayan kaltaisia ei ihan joka oksalla kasva.

Sand Pond

Kaikkien aikojen paras virtuaalihevonen

Tärkeitä havaintoja virtuaalimaailmasta

Olen viime aikoina ollut hiljaa virtuaalimaailmassa työni takia. Kaiken vapaa-aikani olen käyttänyt Hopiavuoren hevostalliin. Olen kuitenkin pitänyt silmällä muuta maailmaa ja tehnyt joitain todella tärkeitä havaintoja, joista teidänkin, lukijat, pitäisi kuulla pikimmiten.

1. Aleksi on tehnyt Hallazinen ensimmäisen numeron ja se on tosi hienon näköinen.

2. Susiraja on kasvattanut ja Mörkövaara omistaa Kyyhkynkyyneleen, jonka nimestä olen kateellinen. (Kumpi sen keksi? Ilmoittaudu, niin saat selkääsi.)

3. Alexiina tapaa aina välillä ylläripyllärinä laittaa OWR:n pelaajien kaappeihin piirroskuvia ja sims-kuvia pelaajien hahmoista ja hevosista, ja joka kerta yllätyn niistä.

4. Lynn alkoi kommentoida tänään hevosten kuvia ja kuvagallerioita Keskustassa ja mulle tuli siitä jo ihan ajatuksena hyvä mieli.

5. Kattokaa WRJ:n tekstejä miten kivoja ne on!

6. Eeva pitää tarinakisoja. Eikö olekin vähän hyvä juttu!

7. Kattokaa mitä Pierre tekee kaikkien länkkärien hyväksi!

Marssikaa esiin, te loppuvuoden palkitut röllini!

Kaikki tämän vuoden laatistilaisuuksiin menevät ovat nyt palkintonsa saaneet. Vaikka minulla on viha-rakkaussuhde laatiksiin, tuomareihin ei ole. Minusta on aivan uskomatonta, että laatistuomarit antavat omaa vapaa-aikaansa, jotta minä ja moni muu voisimme leikkiä heppaa haluamallamme tavalla. Vaikka tuomaroin itsekin parissa laatiksessa, ei yksi tuomari mitenkään päin riitä. Toivonkin, että kaikki kiinnostuneet uskaltaisivat kokeilla tuomarointia. Se ei oikeasti ole niin vaikeaa ja aikaavievää kuin luullaan.

Laatikset vaatisivat toki radikaalia uudistusta vastataksen paremmin nykyharrastajien tarpeisiin (näkeehän sen jo osallistujamääristäkin), mutta valitettavasti juuri tällä hetkellä minulla ei ole  mitenkään aikaa ja energiaa ajaa muutosta. Yritän siis säilyttää sitä, mitä meillä jo on, koska onhan laatiksissa paljon hyvääkin, vaikka aina ruikutan vain huonoista puolista! En minä muuten niissä olisi näin kauaa roikkunut.

Mutta nyt katsotaan  minun pikku tähtösiäni.

KRJL:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Hey-Ho Pirates, No More Sorrow, Ensi-Ilta-Aurinko, Rain And Angels, Hey-Ho Jack, Ghoulia, Akmeeli, She's an Angel ja Wubba Lubba Dub Dub, mikä teitä vaivaa? Ihmeen heikkoja hevosia kun tuolla lailla käsiin kuolevat. Mistähän johtuu?

Ja Simpukankerääjä: VVJ:n laatista odotellessa, vai mitä, typy?

Aurelius on kiva, Aureliuksessa on tarinaponin elementtejä! Aurelius on pieni shirenponi!

Saatan olla turhamainen, mutta Ronkeli Rinkelin ykkösrivistö miellyttää minua!

Jummijammi on suloinen ori suloisten orien isälinjasta! Sen isälinja on Erkinheimon nykyinen suosikkini. Sen poika Jeskamandeera on yhtä suloinen ja samassa elämänvaiheessa kuin isänsä.

Geisha Gaze on suorastaan maaginen hevonen. En tajua, miten jokin virtuaalihevonen voikin olla mielestäni niin epäinspiroiva. Geisha Gaze on juuri minun tyyppiäni tavallisena ruunikkona, mutta jollain hämmentävällä tavalla se onnistuu viemään tylsyyden uudelle, infernaaliselle tasolle. En ole ikinä oikein löytänyt tämän hepan jujua ja nyt se alkaa olla myöhästä: siltä puuttuu enää yksi laatispalkinto.

Aamupäivänsäde on mukava heppa myös! Jostain syystä ajattelen aina Salkkareiden 2000-luvun alun Aamua, kun ajattelen tätä heppaa, vaikka nämä kaksi Aamua ovat niin tosi erilaisia.

Señor Samba lienee niitä ikuisesti eläviä hevosia. Sen isänemä on ikuisesti suosikkihevoseni, Agata Jewel, maailman hienoin koskaan elänyt virtuaalihevonen. (Ei, en ole yhtään subjektiivinen.) Lisäksi Samban nimi on peräisin sadusta, jota äiti aina minulle kertoi, kun olin pieni. Siinä hevoskuninkaan lapset Samba ja Mamba seikkailivat minun ja pikkuveljeni kanssa mitä huimimmissa seikkailuissa: menimme mm. uimaan Yksin Ilman Äitiä!

Pienelle Good Luck Charlielle KRJ:n laatispalkinto on muuten sen eka. Ai vauvaa! Pidän jookaisesta Charliestani niin kovasti, etten varmaan malta luopua kuin korkeintaan kahdesta ekasta.

Myös Get Schwiftylle KRJ:n palkinto oli eka. Olen hukassa tämän hevosen kanssa. Minulla oli joskus idea siitä, millainen se on, mutta olen kadottanut sen persoonan kokonaan.

Akmeelin tytär Skylla on musta tosi suloinen. Aluksi se oli tietenkin ihan mikä tahansa heppa, mutta piirroskuvan myötä sille kehittyi luonne. Harmi, etteivät PKK:n tuomarit ole ihan yhtä mieltä siitä, että Skyllan kuva on parhaimpia värittämiäni. :D Tai ehkä siitä ovatkin, mutta oikein palkinnoille se ei yllä. Se on Hyvä, eli näyttää hevoselta, ja mikäpä minä olen vastaan sanomaan. Kehityn niin hitaasti, että nyt näen ongelmia vasta Skyllan selässä enkä muualla.



KERJL:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Treatment of Terror, Early Morning Madness ja Too Many Ghosts ovat myös ihmeen heikkoja hevosia...

Edellä mainitut Simpukankerääjä, Akmeeli, Wubba Lubba Dub Dub palkittiin loppuvuonna myös KERJL:ssa.

Atomipommipormestari on myös  saavuttanut nyt kaiken, mutta muistojen vuoksi en malttaisi sitä listiä. Se tulee olemaan aina Soittakaa Paranoidin kanssa eka virtuaalihevoseni, joka on saavuttanut edes jotain menestystä PKK:ssa. KERJL:n palkinto ja muut ovat sellaisen vierellä tällä hetkellä minulle sivuseikkoja.



VVJL:sssa palkitut loppuvuonna 2019

Edellä mainittu Akmeeli sai palkinnon. Piti oikein katsoa satunnaisia kutsuja läpi, että eikö meiltä puoleen vuoteen ole ilmoitettu muka muita? Jonossakaan ei ole varsinaisesti ketään täysin valmista heppaa, vaan kaikkea pientä, kuten jälkeläisten kisakalentereita on päivittämättä. Noh. Ensi vuonna sitten.



YLA:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Aurelius, Geisha Gaze, Jeskamandeera ja Akmeeli mainittu!

Sanchezin eka laatispalkinto on YLA:sta. Tässä on taas hevonen, jonka idea on hukkunut minulta. No. Eipä tarvi enää kuin ilmoitella se lajilaatiksiin: sen tarinat on jo kerrottu.

YLA-valmiita hevosia minulla olisi muutamia nytkin, mutta en viitsi ilmoitella yhtä tai kahta kerrallaan. Olen tuomari ja tykkään viedä klöntin kerrallaan, joten mielummin odotan että on se neljä täysin valmista. Hidas tahti johtuu YLA:ssa etupäässä uudesta työstäni. Olen ollut puoli vuotta kerta kaikkiaan liian kiireinen harrastamaan, ja kaikki kirjoitusinspini olen tietenkin laittanut mieluummin tarinoihin kuin, huoh, päiväkirjamerkintöihin. (Tarinoista ei saa YLA:ssa pisteitä.)



SLA:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Ronkeli Rinkeli on pian saavuttanut kaikki laatispalkinnot, mutta sen tarina ei ole minusta ihan valmis vielä. Tarinaheppaa siitä ei tule, mutta ehkä kunnollinen piirrosheppa kuitenkin ja edes yritystä  PKK:ssa? Olin joskus niiiiiiiiiin ylpeä sen kuvasta, ja vaikka äsken valitin hidasta kehittymistä, tässä näen kehittyneeni. Osaisin nyt värittää paremmin. Ehkä aionkin värittää paremmin.

Mölliinasta luopuminen minulla sen sijaan olisi edessä, kun en  tee sillä mitään. Ei vain malttaisi...

Aiemmin mainitut Atomipommipormestari ja Jeskamandeera palkittiin myös SLA:ssa.



Sitten suuret saavutukset

Mun ekat piirroshepat kantakirjattiin. Kolmospalkinnolla tietenkin vain, mutta hei, vau, silti, oikeasti. Atomipommipormestarissa ja Soittakaa Paranoidissa olen nähnyt virheitä jo kauan (kuvat ovat vanhoja ja tiukasti paremman taiteilijan silmien alla toteutettuja) mutta kommenteista sain vielä uusia näkökulmia.

Otan itseeni kohdistuvan arvostelun aina tosi raskaasti, puhuttiin sitten persoonasta tai ihan vain taidoista. PKK:ssa tuomarit pitävät kuitenkin tosi tiukasti huolen, että viittaavat kommenteissaan aina vain teokseen, joten pystyn ottamaan kritiikinkin vastaan. En koe, että se kohdistuisi millään lailla minuun, tai edes minun taitoihini, vaan pelkkään kuvaan. Lisäksi minulla on turvallinen olo viedä näiden kaltaisia vanhempia kuvia näytille, kun tiedän, että tiukan paikan tullen voisin kuitata muhunkin osuvat arvostelut niin, että osaisin tänään paremmin kuin silloin. (Ikinä en ole kuitenkaan tarvinnut sitä pakokeinoa.) Mulla on paljon oppimista kommentoinnista PKK:n tuomareilta.

Jussi on myös muuten Finest. :D Sen saavutus on mulle vielä hauskempi kuin kaksi edellistä, koska Jussi on rakas tarinahevonen.

Kuinka musta tuli graafikko

Haluaisin taas kerran näyttää teille, että ihminen voi kehittyä lyhyessä ajassa ihan huisin paljon missä aiheessa tahansa, kun ottaa sen vain asiakseen.

Hopiavuoren tapahtumista saa kunniamerkkejä. Ne voi laittaa vaikka hevostensa sivuille ilman mitään merkintöjä, jos haluaa. Kaikki eivät niistä tykkää, joten pakko niitä ei ole ottaa. Ne toimivat kuitenkin valuuttana meillä. Jos Hopiavuoressa järjestetään suljettu tapahtuma, jokainen hahmo, jolla on kunniamerkki, on tervetullut millä tahansa hevosella, sekä jokainen kunniamerkin saanut hevonen minkä tahansa hahmon kanssa. Jos paikkoja on rajatusti ja tulijoita paljon, mukaan pääsevät ne, joilla on eniten kunniamerkkejä. Niistä siis kannattaa pitää lukua, jos jokin kiva tapahtuma sattuukin olemaan suljettu.

Tässä on meidän merkkejä uusimmasta vanhimpaan.

Nykyään Hopiavuoren kunniamerkit ovat omasta mielestäni ihan söpöjä. Tykkään laittaa niitä omien hevostenikin sivuille, kun niistä saa vaikka kivan grafiikan päiväkirjamerkintään, ellei jaksa piirtää kaikesta kuvitusta. Ja on niitä kiva päivitellä hahmonkin sivulle aina kun on ylimääräistä aikaa. Tässä ovat Hopiavuoren Lännenratsastusviikon kunniamerkit.

Aikas söpöjä, varsinkin kaktukset, eikö? Ne erottaa kaktuksiksi. Eikö?? Erityisen ylpeä olen tästä merkistä, joka on vain Hello Ilveksellä ja Noa Metsärinteellä. Halloween-toivetapahtuma ei ollut jymymenestys (en tiedä missä vika) mutta merkki huvittaa mua vieläkin. Tätä oli aivan superhauska tehdä ja tästä tuli varmaan kivoin tähän asti.

Halloweenia edeltävät merkit eivät olleeet hirveän hienoja. Pelastit mun päivän -merkin tein ihan sikanopeasti, kun halussin vain äkkiä kertoa muutamalle kirjoittajalle, miten paljon mulle merkitsi, kun muiden juttuja kommentoitiin. Musta oli niin kiva lukea kommentteja, kun mulla itselläni oli huono päivä! Maastomerkin väreistä en tykkää enää (mun vanha kone siis vääristi värit ja se näytti sillä tosi kivalta) ja estevalmennusmerkki ei ole onnistunein. Huomatkaa kuitenkin tässä vaiheessa, miten kivasti tekstit onnistuivat estevalmennusmerkissä!

Tuo Äitisi Tallille -teemapäivän (eli virallisesti Perheleirin) merkit olivat aika OK näin omasta mielestä. Tekstejä väänsin paljon kauemmin näihin kuin edellisiin, mutta silti ne eivät näytä niin hyviltä kuin olisin halunnut. Yritystä ei kyllä tosiaankaan puuttunut!! Noa Metsärinteen Mielikin ikioma kunniamerkki on ehkä onnistunein teksteiltään, ja olen aika ylpeä noista köynnösjutskistakin.

 

 Kesämerkeistä tuli aika OK, ainakin suurimmasta osasta. Kirjoittamisessa oli vaikeuksia, mutta tässä vaiheessa uskalsin ottaa enemmän taiteellisia vapauksia merkkien väreissä kuin aiemmin. Laidunkaverit-merkistä tykkään ihan erityisesti värien takia, ja Yömaaston galaksiteemakin onnistui paremmin kuin uskalsin edes toivoa!

Kevään merkeissä oli ongelmia kaikessa mahdollisessa. Voi luooooooja miten työlästä kirjoittaminen oli, ja kun halusin kaikkien merkkien vielä näyttävän yhteenkuuluvilta, oli vaikeuksia kuvittaakin niitä. Kun Hellevaaran Karuselli -merkki ja Little Unicorn -merkki valmistuivat, laitoin kaikki merkit riviin ja katselin niitä. Muistan kuinka ajattelin harmissani, että nämä näyttävät kaikki liian samanlaisilta, enkä ikinä opi kirjoittamaan merkkeihin nätillä käsialalla. Vertasin itseäni aina joihinkin "muihin", varsinkin käsialan suhteen, ja yleensä ne "muut" olivat sarjakuvapiirtäjiä. No nyt ajattelen keväistä itseäni lempeän huvittuneesti. Mulla on reumasta jäykistyneet nivelet ja vieläpä harjoituksen puutetta! Miksi olinkaan niin ankara itselleni? Ajatushan näissä oli tärkein!

Sitten... Lopuksi... Ai jai. Hopiavuoren ekat merkit. Ne, joista koko juttu lähti. Ne, jotka olivat Hopiavuoren alussa (siis ihan alkukeväästä, niin nuori talli mulla on) hienointa, mitä sain aikaan. Mun tekee mieli teetättää näistä kaikista merkeistä pinssit. Nämä olisivat kolme ruminta, tietysti, ja kolme rakkainta. Laittaisin alimman vihreän, ihan ekan siis, säilytykseen Halloween-merkin ja länkkäviikon kaktusmerkkien vierelle ja katselisin niitä kolmea aina, kun musta tuntuu, etten osaa mitään, en opi mitään, einkä ole hyvä missään. Koska näiden tekemisestä ei ole edes montaa kuukautta aikaa, ja ai kuinka merkkejä tekemällä oppiikin nopeasti tekemään merkkejä.

Mutta palataan asiaan vaikka vuoden päästä. Voin silloin laittaa ekan merkin, länkkämerkin ja silloisen tuoreimman merkin näytille ja sanoa, että katsokaa, miten mahtava kenestä tahansa tulee missä tahansa, kunhan harjoittelee. Silloin nauretaan yhdessä tällekin postaukselle, siis sillä tavalla lempeästi, ja ajatellaan, että voi kuinka reppana olinkin itseeni tyytyväinen, vaikken vielä osannut juuri mitään!

Hevoset, joita en malta listiä (eli lempihevoseni)

Tuijottelin hevosten sivuja päivittäessäni, että sivutilallani on aika paljon sellaisia hevossivuja, joita ei enää päivitetä. Suurin osa niistä on kuolleiden muumiohevosten, ja en halua poistaa niitä, vaikka hevosilla onkin hautapaikat Oresaman hevosten hautausmaalla. Mukana on kuitenkin muutama sellainen hevonen, joista en vain malta luopua. Haluaisin esitellä nyt nämä muumiot ja muutaman tuoreemmankin tapauksen siinä samalla.

Veljeni Rottamieli
Mikäs tämä nyt muka on, tavallinen laatishevonen? No ei ole. Tämä on nimensä ja persoonansa takia minulle yhtä rakas kuin tarinaheppa. En enää muista, mitä luin, tai mitä keskustelua kuuntelin sivusta, kun joku puuskahti, että pikemminkin [joku tyyppi on] rottamieli kuin leijonamieli. Siihen aikaan olin oppinut tallentamaan hyvät heppanimet puhelimeni muistiin ja ai kun tuli kiire kaivaa puhelin esiin.

Soittakaa Paranoid
Toinen nimihelmi. Pidän tätä parhaimpana keksimänäni nimenä, ja tällä kertaa en edes kuullut sitä mistään. Nimi vain tuli tyhjästä ja minulle tuli kiire luoda hevoselle sivut, jotta kukaan muu ei vain keksisi sitä. :D (Tietenkin olen sen kontekstissaan kuullut moooonta kertaa.) On tosi harmi, että tälle hevoselle ei sitten kehittynytkään millään sellaista persoonaa, että tykkäisin siitä itse muutoin kuin nimen osalta. Jos se olisi mahdollista, aloittaisin alusta varsa-Noidan kanssa.

Erkinheimon Muskettianubis
Niin se taisi mennä, että vahdimme puolisoni kanssa erästä 12-vuotiasta poikaa ja kokosimme legoukkeleita mahdollisimman kummallisin osin. Oli kilometrin mittaiseksi vyötäröstään venytetty ukkeli ja kaikkia ihme miekkoja ja proppeja. Yhdellä oli Anubiksen pää ja pyssy kädessään, se oli siis muskettianubis. Varastin nimen. Kivointa on, että Muskettianubis-hevosesta tuli myös Antti: ihana persoona. Tämä on minusta kokonaisuudessaan aika täydellinen virtuaalihevonen!

Good Luck Charlie ja kaikki muut Charliet
Voisiko Charlie-linjan hevosten ominaisuutena olla, etteivät ne kuole koskaan? Kukaan ei edes tiedä mistään ihme Charlie-linjasta, mutta tämä linja on minulle aivan tosi tärkeä.
Charlieiden nimet on varastettu, niin kuin suurin osa hevosteni nimistä. Kun olin pieni, löysin Grand Champions -hevoset. Minulla oli tummanruunikko tällainen ja se oli olevinaan amerikanravuri, joka muuten juoksi miljardi kertaa kovemmin kuin jotkut tyhmät räpsyripsiset barbihepat. :) Sen nimi oli Charlie Express, joka on linjani kolmanen Charlien nimi myös. GC-hevoseni (keksityn) isän nimi oli Checkpoint Charlie, ja sekin oli maailman nopein. Charlie-linjani eka Charlie on Checkpoint Charlie, ja sen olen malttanut sentään jo listiä.
En muuten edes pidä mitenkään erityisesti Charlie-nimestä! :D En inhoa sitä millään tavalla, vaan se on minusta täysin neutraali nimi.

Miniponini Calamity Triggerin kuolemaa jo harkitsen.
Minulla ja hahmollani on 10 vuotta yhteistä taivalta takana. Koko vuosikymmenen hahmoni juttu on ollut se, että se on rakastanut ihan tavallista ruunikkoa puoliveristä, joka ei millään tavalla eroa muista. Ministä tuli hahmon toinen hevonen, ja Mini onkin opettanut hahmoni tyttären ratsastamaan. Minillä hahmo ei kuitenkaan enää varsinaisesti tee mitään, vaan sillä on uusi ruunikko tavallinen puoliverinen kiikarissa. Minin ongelma on se, että se on täydellinen. Haluaisin tällaisen hevosen itse, oikeassa elämässä, ja jos Mini olisi tässä lähellä myynnissä, minusta todella tulisi heti hevosenomistaja. Täydellisistä hevosista on kuitenkin tylsä kirjoittaa.
Toisaalta en kuitenkaan millään malttaisi tappaa Miniä, enkä ainakaan myydä, sillä tarinahevoselle unohtuminen on kuolemaakin kamalampi kohtalo. Ehkä siirrän Minin toiselle hahmolleni, kun hän on valmis hevosenomistajaksi. Ministä tulee mahtava eka oma poni.

Sand Pond
Teurasmyynnistä ostettu Sand Pond on eri tavalla täydellinen heppa kuin Mini. Oikeassa elämässä en kiinnostuisi siitä, mutta juuri sen tavanomaisuus ja tylsyys tekevät siitä maailman kiinnostavimman virtuaalihevosen. Virtuaalimaailma on pullollaan täydellisiä kiiltokuvaheppoja, jotka ovat erinomaisia omassa työssään! Lisäksi on villihevosia, joita vain oma omistaja saa lähestyä, ja känkkäränkkähevosia, jotka luimivat ja kiukuttelevat, mutta suorittavat silti mainiosti omalla tasollaan. Ja sitten on Pond. Ei se piittaa, kuka sitä hoitaa, sehän on ratsastuskoulun veteraanihevonen. Se tekee vähän sinnepäin kun käsketään, koska sillä ei ole koskaan ollut omaa ratsastajaa, ja jokaisella on oma tyyli, eikä se niin jaksa enää välittää. Sille tulevat Dressage Mastersit sun muut eivät eroa ratsastustunnista, koska kenttä kuin kenttä, ja katsomossakin on jotain ihan tavallisia äitejä ja isiä ja kakaroita. Ja sitten se säikähtää muovipussia, postilaatikkoa ja naapurin Jarkkoa, koska niin hevosilla on tapana. Tykkää porkkanasta ja osaa yhden tempun: on ruskea, kun sanotaan, että ole ruskea.

Jussi
En vain suostu kirjoittamaan Forceful, koska Jussi on aina Jussi. Tässä hevosessa on vähän samaa taikaa kuin Pondissakin: tavallisuutta. Sen isäntä on kuitenkin niin paljon taitavampi ratsastaja kuin Pondin hahmo, että vaikka Jussi on Pondia paaaaljon taitavampi, se on silti Eetu Hopiavuoren mittapuulla tavallinen.

Typy
Tämänkään hevosen nimi ei ole Saariston Tuonentyttö. En välitä tämän hienosta suvusta tai erityisen eksoottisesta väristä, vaan siitä, millaisen epäsuhdan tämä omistajansa kanssa muodostaa. Typy on varsa, omistaja Hello ei osaa mitään. Typy ei saa koulutusta ja riehuu, ja Hello sanoo, että ei ollut meidän tyttö muuten se joka teki pahaa. Typy saa PKK:sta KP:n ja Hello masentuu, kun luulee sitä lohdutuspalkinnoksi, kun ruusuke on olevinaan niin pienikokoinen. Typyllä on potentiaalia huippukilpahevoseksi, Hello pitää sitä lenkkikaverina kuin koiraa.

Apache Moon
Ei se mustangius Apassista erikoista tee, vaan se, että tässä on puhuva hevonen!! No oikeasti ei ole, mutta Apassin omistaa Mikael, joka ei aspergerinsa takia ymmärrä ihmisiä tai oikein osaa edes puhua heille, vaikka on oikein supersosiaalinen ja tykkäisi kyllä. Apassista Mikael löytää kuitenkin loputtomasti ilmeitä, sillä sen kasvoja hän osaa havainnoida vaikka kuinka. Mikael myös käy pitkiä sanallisia keskusteluja Apassin kanssa, vaikka samalla tiedostaa tietenkin itse oikeasti dubbaavansa hevosen puheenvuorot sen ilmeiden perusteella ja keksivänsä suuren osan jutuista ihan päästäänkin. Yleensä Mikael antaa Apassille joko omatuntonsa roolin tai järkensä äänen roolin. Mikaelilla on myös toinen hevonen, Muru, joka on vastikään alannut ilmehtiä, mutta ei ainakaan vielä puhu. :)

Esittelyssä Google Me ja määräaikaishahmo

Google Me on evm-sukuinen suomalainen puoliverinen, joka syntyi vuoden 2019 tammikuussa alun perin ihan tavalliseksi laatishevoseksi. Se oli ollut olemassa jo kuukausia ennen kuin huvikseni luonnostelin sille otsikkokuvan tai bannerin. Pelkästä bannerista se sitten lähti: Google Me sai persoonan ja lempinimen Ukko.

Vasta tänään Google Me sai nettisivut ja ensimmäisen kuvansa, joka on vieläkin vähän kesken. Olen hahmotellut sille omistajahahmon, mutta idea omistajasta ei ole vielä niin tarkka, että ryhtyisin kirjoittamaan hänestä esittelyä. Omistajan tarina ja taustat ovat kuitenkin tarkasti selvillä.

Google Me ei ole tarinahevonen, eikä se sellaiseksi taida muuttua. Aion kokeilla sen avulla jotain ihan uutta: kertakäyttöhahmoa. Google Me:n  omistajan tarina liittyy kokonaan ihmisten maailmaan, mutta aion kokeilla kertoa sen hevosen ja tallielämän kautta. Omistaja tulee todennäköisesti vaikuttamaan jollain tarinatallilla, mutta hänen ei ole tarkoitus jäädä sinne ikuisesti. Se tulee olemaan kokonainen, huolellisesti suunniteltu hahmo: ei siis kertakäyttöhahmo negatiivisessa merkityksessä. Sen elämä ei vain tule olemaan ikuista. (Kiinnostaako tarinoida yhdessä? Laita viestiä. En ole valinnut tallia vielä.)

Tarinahevosten ongelma on se, ettei tarinaa ole tarkoitus ikinä saattaa loppuun. Sen vuoksi hahmoilla ei ole selkeitä päämääriä muutoin kuin näennäisesti. (Hevosella saattaa ollakin, sillä hahmo voi aina vaihtaa hevosta.) Jos hahmot saavuttaisivat nimittäin korkeimman päämääränsä, tarina loppuisi. Se tekee hahmosta pitkän ajan kuluessa ajelehtijan ja teksteistä suurimmaksi osaksi fiilistelyä. (Pitkällä ajalla tarkoitan siis vaikka kymmentä vuotta: sen ikäinen on vanhin hahmoni, joka on ajelehtinut ja fiilistellyt jo pari vuotta. Nyt sen tarinassa on taas ryhtiä, koska olen päättänyt luopua siitäkin ja sen tarinan juoni kulkee nyt kohti hahmon loppua.) Google Me:n kanssa kokeilen, mitä tapahtuu, jos hahmonkin elinpäivät ovat luetut, käsikirjoitellut ja suunnitellut. Hahmon elämää ei kuitenkaan mitata kuukausissa, vaan varmaan vuosissa, ainakin parissa.

Suurin huoleni on, että joudun leikkimään yksin. Pelkään, ettei kukaan halua esimerkiksi hahmoaan minun hahmoni sydänystäväksi tai varsinkaan seurustelukumppaniksi tai perheenjäseneksi. Ainakin itse kiinnyn ihan hirvittävästi niihin hahmoihin, jotka ovat rakkaita minun hahmoilleni. Olisi rankkaa menettää esimerkiksi hahmon puoliso yllättäen. Vielä rankempaa voisi olla tietää varmasti, että niin tulee käymään. Toisaalta ehkä hahmon kuolema tai muuten pois kirjoittaminen on yhtäältä parempi vaihtoehto kuin se, että kirjoittaja vain lopettaa ja hahmo katoaa selittämättä. Niinhän yleensä käy: se on virtuaalihahmojen luonne. Hahmon  määräaikaisuus suojaisi vastakirjoittajia ainakin tältä, joten olisi siinä hyvätkin puolensa.

Katsotaan, mitä kokeilulleni käy. Itse odotan innolla juonellisempaa tarinakokeilua. Ideani voi olla susi jo syntyessään ja kiinnynkin hahmoon liikaa päästääkseni sen pois, tai sitten tässä voisi olla hyvä tapa tehdä yksittäisistä ihanista hepoista vähän muutakin kuin laatisheppoja.

Muutaman sertin, KP:n ja EM:n merkitys

Olen viime aikoina ilmoitellut hevosiani sitkeästi PKK:n näyttelyihin ja piirtänyt ja väritellyt paljon. Postauksenikin ovat käsitelleet piirroksia. Olen ajautunut (paremman ilmaisun puutteessa) positiiviseen noidankehään, joka ruokkii tosi tehokkaasti sisäistä inspiraatiotani sopivilla ulkoisilla palkkioilla. Ensin piirrän, sitten saan sanallista palautetta ja joskus jopa tsemppisertejä näyttelyissä, sitten tiedän mitä kehittää, joten piirrän lisää ja saan lisää palautetta. Sisäinen inspiraatio on kuitenkin se, mistä tiedän, että just nyt PKK sopii just mulle. (En olisi ikinä uskonut, että sanoisin muuten noin PKK:sta, koska olen aina ajatellut, etten ole tarpeeksi hyvä siihen seuraan!! Oikeasti siellä on siis ihan normaaleja ihmisiä, jotka kommentoivat kuvia tosi nätisti, ja minulla on ollut taas ennakkoluuloja.)

EO-serti on minulle tosi iso asia. Olen jankuttanut itselleni ihan mielettömän kauan, että en osaa piirtää, enkä edes värittää. No enhän minä tosiaankaan mikään Pölhö vieläkään ole, mutta jo sentään Oresama, eli sellainen, joka pystyy oppimaan tekemällä, niin kuin pari postausta sitten näytin. Nyt olen opettelussani siinä pisteessä, että aina välillä saan EO-sertin. Usein ropisee tietenkin Hyvää ja jopa Tyydyttävää, mutta vaikka ensimmäiset Tyydyttävät olivat aika läimäys suoraan naamalle hirveän värittämiseen panostamisen jälkeen, nyt olen oppinut ottamaan nekin vastaan ihan tyynesti.

Sand Pond (line Marjahilla), jonka väritin Tyydyttävän arvoisesti.
PKK:n määrittely Tyydyttävälle:
Näyttää hevoselta, väri on rodulle sallittu ja tunnistettavissa, ei vaadita
kolmiulotteisuutta ja yksityiskohtia.

Kivointa on saada kommentti. Erityisesti Lynn on kommentoinut kuvia näyttelyissä tosi usein, ja vaikka ei olisi sertiä ropissut, olen saanut kaikista eniten irti juuri näistä kommenteista. Olen hirveän huono katsomaan kriittisesti piirroksia sekä hevosen rakennetta (valokuvistakin) ja Lynnin ystävällinen ja tarkka kommentointi on auttanut siinä paljon. Kommenttien jälkeen olen tiennyt, mihin kiinnittää huomiota seuraavalla kerralla ja sen takia minulla on ollut heti inspiraatiota kokeilla tätä uutta juttua käytännössä.

Sacramento II RR, jota Lynn kommentoi näin kivasti HY:n antaessaan:
"Näyttävä väri ja ryhdikäs, hyvällä sukupuolileimalla varustettu hevonen. Lavan
kulmaus ratsulle ihanteellisesti loiva, säkä voisi olla erottuvampi selkeämmän
satulantilan toivossa. Lanne näyttää painuneelta ja lautanen voisi olla pidempi,
jotta takana olisi enemmän voimaa. Toivoisin aavistuksen kirkkaampaa
rotuleimaa. Hevosella on miellyttävä, valpas katse."

Olen ollut monta päivää fiiliksissä, kun huomasin Kura Kuran saavuttaneen syyskuvallaan muu kuva -luokassa Suuren Voiton. Minulle Suuri Voitto ei tarkoita tosiaankaan mitään luokkavoittajaa, eikä Kura Kura mikään luokkavoittaja ollutkaan. Sen sijaan se sai kommentin ja siinä kehuja just niistä asioista, jotka vedin riskillä ja joista olin tosi epävarma ja meinasin olla ilmoittamatta koko hevosta kilpailuun. Toisekseen se sai KP:n ja EM:n.

Kura Kura, line Darya87/dA, sai KP:n syyskuvaluokasta,
EM:n taiteellisuudesta ja ihanan kommentin Anne L.:lta.

Mikään serti, KP tai EM ei tuntuisi minusta yhtä hyvältä, jos kuva olisi jonkun toisen tekemä, vaikka hevonen onkin oma. Linejä käytän, koska niiden tekeminen ei ole minusta varsinaisesti kivaa, ja virtuaaliheppojen päämäärä on vain olla kivaa. Omalla värityksellä se kolmiulotteisuus kuitenkin viimeistellään, ja jopa rakenne. Tapaan usein ihastella muiden tekemiä kuvia, mutta tätä nykyä en ostaisi valmista piirrosta hevoselleni millään palkalla, ellei se sitten tulisi hevosen mukana myynnissä ja jo kuuluisi sen persoonaan. Muut osaavat paljon paremmin kuin minä, mutta jos piirrän tai väritän itse vielä sen yhden hevosen kuvan, olen kehittynyt taas ihan vähän. Hevonen on vähemmän kaunis koko elämänsä kuin ostetuilla kuvilla, mutta eihän se sitä haittaa. Siitä on tullut virtuaalihevonen, joka on opettanut minulle jotain oikeasti.

EO-sertejä ja Hyviä saanut Jussi. Tästä olin kovin ylpeä, mutta
sen näyttelyura meinasi tyssätä heti, kun se sattui saamaan
ensimmäisissä näyttelyissään Hyvän, ja otin sen ihan liian
vakavasti. Linet Horse_Art_Online/dA.

Nyt on aika palata piirtopöydän ääreen. Tavoitteeni on kuvittaa jollain tavalla (myös kopioiduin varuste- ja ruusukekuvin sekä pikaisin luonnoksin) Mikaelin ja Mustangien matkan kaikki merkinnät jatkossa. :)

(jatkoa edellisen) Ja värittämisen ihanuus

Kun piirtäminen, varsinkin linejen tekeminen on minusta tosi vaikeaa, vähän ärsyttävääkin ja oikein erityisen aikaavievää, linejen värittäminen puolestaan on sellaista, jota voisin tehdä vaikka koko ajan! Olen tehnyt postauksen siitä, miten olen värittämisessä kehittynyt, ja varmaan juuri oman kehityksen näkeminen motivoi minua niin kovasti jatkamaan. Vieläkään en ole Mestari, mutta jos väritän tarpeeksi, olen jonain päivänä mestari.

Ihan tasojen määrää ja tekniikkaan olen hionut paljon. Jos ette nyt naura tämänhetkiselle tasolleni, niin kerron miten nykyään väritän. Käytän siis Kritaa.

Ensin minulla on linet yhdellä tasolla, hevosen flat-väri toisella ja takimmaisten jalkojen (vtj, vej) värit kolmannella tasolla. Unohdan takimmaiset jalat ja ryhdyn hommiin. Värittelen varjostuksia aika varovasti ja melko vaalealla samalle tasolle pohjavärin kanssa. Ennen tein varjoille oman tason, mutta onneksi kerran uskalsin kokeilla kaiken länttäämistä samalle tasolle! Tämä toimii minulla paljon paremmin.

Sitten varjojen päälle aina vain tummempia ja varovaisempia varjoja, aina vain samalle tasolle. Pää on tällä hetkellä minulle vaikein juttu, niin kuin näkyy. Ennen olivat jalat.

Mistä tiedän, että varjoja on tarpeeksi? Siitä, että minua alkaa kyllästyttää niiden lisääminen. Silloin lisään vieläkin samalle tasolle tosi varovaisia valoja. vtj ja vej ovat edelleen flat-väreissä. Välillä kesken valotuksen palaan takaisin varjostamaan. En ikinä poimi värejä kuvasta, vaan yritän aina löytää ne paletista. Sillä tavalla uskon saavani väreihin vähän vaihtelua ja elävyyttä.

Lisään kirkkaampia valoja. Taas valoja on tarpeeksi siinä vaiheessa, kun kyllästyn. Silloin väritän kaviot ja jouhet ihan millä tahansa värillä saadakseni muodon esiin. Randomin värisen muodon päälle väritetään sitten joskus.

Vähiten pidän jouhien tekemisestä, varmaan juuri siksi, että se on minulle vaikeinta. Paljoa häävimpiä en vielä näistä saa, vaikka olisin yrittänyt pidempään.

En ole oikea taiteilija. Oikea taiteilija tekee ensin taustan ja sitten värittää hepan siihen. Minä tykkään tehdä niitä heppoja ja sitten pilata ne vain jollain millä lie taustalla viime metreillä. :DD 

Lopuksi säädän värejä. Se on turhaa, koska näyttöni vääristää ne. Kun katson piirustuksia puhelimella, ne ovat tosi värikylläisiä ja tummia, vaikka näytölläni ne ovat romanttisia ja pliisuja. Minun näytölläni tässä on haalea kesäilta. Puhelimeni näytöllä tässä on aika psykedeelinen syysyö. Mutta ihan hyvä se on hei. Siitä, että kyllästyn tekemään, tiedän kuvan olevan valmis. Kyllästyin, joten tästä tuli valmis. :) Taas kerran tämä on taitojeni ylärajoilla, ja vaikka joidenkin muiden tekemiin verrattuna tämä ei ole mitään, minä olen tosi ylpeä tästä kuvasta tällä hetkellä!

(Linejen) piirtämisen vaikeus

Aika piirrospainotteista asiaa on ollut viimeaikoina, mutta eikös ihminen saa puhua siitä, mistä kulloinkin on innostunut? Aloitin uuden työn ja ihan kaikki aika on mennyt joko siihen, hengissä pysymiseen tai koirien hoitamiseen, ja mitä on jäänyt jäljelle, olen laittanut Hopiavuoreen. Nyt on ekaa kertaa aikaa vähän piirtää ja kirjoittaa piirtämisestä. Ja etenkin yrittää analysoida, mikä ihme piirtotekniikassani mättää. Kertokaa, jos on vinkkejä. (Linejen tärinän kanssa olen luovuttanut fyysisten rajoitteiden takia, mutta muuten.)

Kun piirrän heppaa alusta asti itse, aloitan piirtelemällä palleroita ja viivoja. Taisin oppia tämän joskus ala-asteella jostain hepanpiirto-oppaasta ja en ole edes kokeillut muuttaa tapojani. Tässä vaiheessa on tärkeää, että hepalla on neljä jalkaa, vain yksi pää, ja että sen tunnistaa hyvällä säkällä joko hevoseksi tai hirveksi. Jällkikäteen katsoessani tässä kuvassa häiritsee eniten alaselkä/lantio, mutta piirtäessäni en nähnyt tässä muuta vikaa kuin että takaosa näytti pieneltä. 

Kun minulla on palloja ja viivoja, piirrän päälle heppaa vähän tummemmalla värillä. Tätä taidan tehdä nähdäkseni pahat rakennevirheet ennen kuin linetän. Tämä saattaa kuitenkin olla aika turhaa, koska en edes tunnista rakennevirheitä, vaikka ne tanssisivat edessäni sinisiksi väritettyinä. Linet minun on joka tapauksessa helpompi tehdä, kun alla on edes tällaiset epälinet. Tässä vaiheessa näin, että takapuoli on liian pieni, pää on liian suuri ja en tykkää oikeanpuoleisesta takajalasta. 

Linetysvaihe 1: epäsiistejä linejä. Suurensin takapäätä, pienensin päätä. Kaviot alkoivat näyttää jättimäisiltä. Pienensin niitäkin. Linet ovat epätasaiset, heiluvat.

Siistin linejä, lisäsin etujalan. Vasen takakavio alkoi näyttää epämuodostuneelta, korjasin sen. Tässä vaiheessa katselen kuvaa viisimiljoonaa kertaa peilikuvana, vertaan sitä valokuviin jne. (Nyt vertasin tätä VV:lta joskus ostamaani rakennekuvaan, ja harmitti ihan tosi kovaa, kun tämä alkoi näyttää muodoiltaan liian pyöreältä. No, tuli parempi mieli kun vertasin tätä Pirje Fager-Pintilän ottamaan kuvaan. Hevoset ovat ihan tosi erilaisia. Vertailukuvista vasen on VV:n ja oikea Fager-Pintilän.) Tässä vaiheessa ongelmaksi muodostuu aina se, että mallia osaan ottaa, mutta en tunnista hyvää rakennetta sen paremmin kuin huonoakaan. Jos taas piirrän yhdestä ainoasta mallikuvasta, koska joku on sanonut siinä olevan hyvärakenteisen hevosen, alan kopioida kaikkea ihan liian tarkasti uskaltamatta ottaa yhtään vapauksia. Rakennetietämyskään ei parane, vaikka opettelisin piirtämään ulkomuistista kaikille hevosille saman rakenteen...Okei: tässä taitaa olla suurin ongelma. Minun pitäisi opetella näkemään, millainen on hyvä, tai edes OK rakenne. Varmaan oppisin, jos varjotuomaroisin itsekseni PKK:n ja NJ:n näyttelyitä ja uskaltaisin tarvittaessa lähestyä tuomareita paria perustelua joihinkin juttuihin pyytäen...

Lopputulema kaikessa vertailussa oli kuitenkin tämä. Siistin linejä, tein ihan pieniä muutoksia ja muutin pään asentoa. Nyt otan taukoa tästä kuvasta ja muokkaan sitä vielä. Tauon jälkeen näkee paremmin. Nyt jo alkaa tuntua siltä, että muutan selkää ja takapuolta vielä... :D Tästä on tulossa todennäköisesti uusi rakenne Sacramento II:lle, ja sen hyvyydestä ei ole mitään takeita. Onpahan kuitenkin itse yritetty välillä, ja tällä kertaa ihan lineistä asti. :DD Saavutus se sekin on minunlaiselleni.