Alkuvuoden palkitut 2021

 Alkuvuosi 2021 on ollut minulle aika laiskaa aikaa laatisrintamalla. Jonot eivät ole yhtään lyhentyneet, mutta koen hevosten nykyisenkaltaisen laatuarvostelun vuosi vuodelta vieraampana ja vähemmän tärkeänä. Jotain on kuitenkin tullut taas vietyä arvosteluihin. 

 

YLA-palkitut alkuvuonna 2021

Tarinaheppani Google Me sai YLA1-palkintonsa. Sen tarina on laahannut jälkijunassa, koska sen sairastelun oli tarkoitus loppua kuolemaan, enkä halunnut tappaa sitä ilman palkintoa. YLA oli poissa toiminnasta välillä. Nyt palkinto kuitenkin on ja tarinahepan kertomus saatiin päätökseensä. Tarjosin tätä oria jalostukseen post mortum tarinannälkäisille ja sillä tehtiinkin maltillinen määrä varsoja. Yhdenkään sivuja ei tästä huolimatta ole saatettu tietooni, joten samankaltainen tilaisuus tulisi varmaan järjestää uudelleen.

Atheist Afterlife ja Elly Jelly saivat myös viimeiset palkintonsa YLA:n myötä. Ne ovat tavallisia laatishevosia, eli niiden ei pitäisi olla minulle minkään arvoisia. Tykkään niistä kuitenkin valtavasti, enkä aio luopua niistä lähiaikoina.

Neljäs samassa tilaisuudessa palkittu oli Digital Sweetheart, niinikään tavallinen laatishevonen, johon ihastuin valtavasti värittäessäni sille kuvaa. Heran kuvalla ei tosiaankaan pärjää PKK:ssa, mutta minun mielestäni tamma on niin syötävän söpö, ettei toista ole!! 

Digital Sweetheart, line: s1088/dA.

 Toukokuun tilaisuudesta palkinnon hakivat perus laatishepat Daily Lion,  Señor Tenebroso ja Ton-Tongue Toffee. Niiden lisäksi mukana oli pari mielenkiintoisempaa heppaa.

Toinen mielenkiintoisemmista hepoista oli Good Luck Charlie, koska se on Charlie-linjaani, josta olen aina ylpeä. Toinen on Sacramento II, jonka kuvassa olen onnistunut mielestäni taitoihini nähden  erinomaisesti. Jälkimmäinen on laatisten suhteen  kokonaan valmis, mutta koska pidän siitä, se saa köllöttää elossa eläkeläisenä. 

ERJL-palkitut alkuvuonna 2021

ERJL:ssa palkittuja perus laatishevosiani tänä vuonna ovat Pepper Imp, ihanasukuinen Kornknarr ja Daily Lion

Kuhdon Jassoo on hevonen, jonka nostan erityisenä esiin. Ostan harvoin ulkopuolisia hevosia (syy tässä postauksessa: sama kuin miksen tarjoa jalostukseen), mutta tällä kertaa ostin useamman samalta kasvattajalta. Jassoo on niistä ihanin. Jassoon myötä kuitenkin ymmärsin, miksi moni ostaa vain laatisvalmiiden vanhempien hevosia. Jassoon kanssa on tehty nimittäin monessa laatiksessa monin verroin töitä oma- tai evm-sukuiseen verrattuna, jotta kaikista tarvittavista laatiksista irtoaa haluamani vähimmäispistemäärä. Edelleen pidän Jassoa joka tapauksessa aivan sairaan  ihanana, enkä kadu yhtään sen ostamista. Seuraavalla laatishepan ostokerralla kiinnitän kuitenkin huomioni täysin sukuun, enkä haksahda Jassoon kaltaisiin ihaniin nimiin. :D Vaikka Jassoo olisi pakko ostaa uudelleenkin jo nimen takia, jos se tulisi vastaan... Jasson kanssa samaan aikaan ostin melkein yhtä ihanan Kuuralehdon Artturon, joka palkittiin myös. Senkin ostaisin kaikesta huolimatta vaikka heti uudelleen. Ihana ori!

Fixing My Demon, line lBeal/dA

Fixing My Demon sai vasta ekan palkintonsa ERJL:n myötä (ellei VMRJ:n palkintoa lasketa tähän). Se on myös ihana tyyppi! Oikein harmittaa, kun siitä ei tehtykään tarinaheppaa. Yleensä en vain innostu kauheasti erikoisvärisistä ja tämä on siihen poikkeus. Tavallisista hepoista minulla riittää eniten kerrottavaa.

KRJL-palkitut alkuvuonna 2021

Aiemmin mainitut Kuuralehdon Artturo ja Daily Lion on palkittu myös KRJL:ssa. 

KERJL-palkitut alkuvuonna 2021

KERJL-kausi korkattiin tammikuussa fossiilien kera, kun Goodbye Moonman, Geisha Gaze ja Esi-Isä palkittiin. Tilaisuuden jälkeen joku ihme rutto alkoi levitä hevosiin ja kaksi ekaa kuoli pois. Esi-Isä jäi maagisesti henkiin, koska siltä puuttuu vielä pari laatispalkintoa. Helmikuulla Sanchezille kävi yhtä ikävästi kuin sen tallikavereille. Queen's Never Late pelastui rutolta osittain siksi, että siltä puuttuu YLA ja osittain siksi, että se on kivan näköinen. Myös Another Weasley elää, ja jostain syystä I'm a Ruder, jonka sain joskus 1600-luvulla ostaa, kun se oli mielestäni maailman upein silloin. Palkinnon haki myös Kettupolun Kiirus, jolla on söpö nimi.

Aiemmin mainittu ihana Digital Sweetheart palkittiin. Samoin palkinnon saivat Atheist Afterlife ja Kuuralehdon Artturo.

Isot tytöt, eli Mini ja Pepsu, hakivat myös piruuttaan palkinnot. Rakastan etenkin Miniä. Se on tarinahevonen, ja salaa se on sellainen fantasiahevonen, jonka niin kovasti haluaisin oikeasti. Varmaan täydellisyytensä takia en ole kirjoittanut siitä enää aikoihin.

 

Vohvelieläin, line Tea

Vohvelieläin on yksi sellaisia tyttöjä, joista tykkään taas kovasti, vaikka se on laatisheppa. Asiaan vaikuttaa luonnollisesti se, että vähän aikaa sitten sen kuvan väritys oli minulle huikea saavutus. Sillä ei luonnollisestikaan pärjää PKK:n korkeiden standardien maailmassa, mutta saa töistään olla ylpeä ilman meriittejäkin. Vau mikä Ellu!

VVJL-palkitut alkuvuonna 2021

VVJL:ssa on nähty ihania muinaisjäänteitä myös! Soittakaa Paranoid, Ronkeli Rinkeli, Isähahmo ja Simpukankerääjä saivat viimein palkintonsa

Aiemmin mainituista palkittiin Kuuralehdon Artturo, Kuhdon Jassoo ja Vohvelieläin.

Vapaasti kopioitavia ruusukelinejä

 Viimeksi kun tarvitsin tallilleni ruusukkeen, tein lineistä vapaasti kopioitavat. Itse tekemäni ruusukesetti näytti tältä. Se on edelleen käytössä. 

Nyt olen ryhtynyt uudelleen ruusukkeentekopuuhiin ja ajattelin, että line tulisi taas kaikkien vapaaseen  käyttöön tietyin ehdoin. Uudet ruusukkeeni ovat alkutalven kisoihin.

Ensimmäisen ruusukkeen linet voit kopioida tästä linkistä. Toisen ruusukkeen linet ovat täällä. 

Säännöt ruusukelinejen kopioimiseen
- Valmiiksi värittämäni ruusukkeet eivät ole vapaasti kopioitavissa, vaan ainoastaan värittämättömät linet.
- Värittämättömiä linejä ei saa postata sellaisenaan minnekään.
- Väritä linet itse haluamallasi tekniikalla. Älä väritytä linejä muilla. Osaat jo hienosti!
- Kun jaat ruusukkeen, osallistujan ei tarvitse merkitä copyihin minua. Saat itse valita, merkitsetkö minut kutsusivulle, mutta osallistujalta tätä ei saa vaatia.
- Suositus: kun annat ruusukkeen palkinnoksi, älä pyydä osallistujaa laittamaan copyright-merkintöjä, vaan sisällytä tallisi nimi ruusukkeeseen tarvittaessa. Copyt vievät usein ärsyttävästi enemmän  tilaa kuin ruusuke. :)

Hahmoesittely: Ilveksen Hello

Hopiavuoren hevostalli sijaitsee Otsonmäellä. Otsonmäellä on kolme suurta sukua, joiden sukunimi on yleinen, ja jotka ovat paljon tekemisissä keskenään: rikkaat Helmipurot, omituisina pidetyt Ilvekset sekä Hopiavuoret, joilla luonnollisesti on hevosia. Tänään esittelyvuorossa on Ilveksen suvun päähenkilö.

Taustaa: Ilveksen suku

Koska jokainen ihminen on yksilö, Ilveksiä on monenlaisia. Suurimmaksi osaksi Ilvekset tapaavat kuitenkin olla älykkäitä hulluja, oli se älykkyys sitten esimerkiksi taiteellista tai vaikka matemaattista. Harva Ilves on kuitenkaan käyttänyt taitojaan ansaitakseen omaisuuksia, sillä suvun jäsenillä on yleensä ihan muuta mielessään. Heillä on tyypillisesti rahaa niin että he tulevat toimeen, mutta Ilveksen lapset eivät harrasta kalliita harrastuksia, eivätkä perheet lomamatkaile lähimetsien laavuja pidemmälle. Tyypillisesti Ilvekset ajautuvat myös matalapalkkaisille aloille tekemään ruumiillista työtä, vaikka heillä olisi kapasiteettia ihan mihin tahansa siinä missä muillakin.

Vaikka Ilveksen perhe tulee omien hahmojeni suvuista huonoiten toimeen rahallisesti, se ei ole asia, joka Ilveksen suvusta jää ensimmäisenä mieleen. Siinä missä aiemmin esitellyt Helmipurot vaikuttavat ankarilta, kylmiltä ja välillä vanhanaikaisilta, Ilvekset tapaavat olla lämpimiä, hyväksyviä, äänekkäitä ja... No... Välillä ainakin Helmipurojen mielestä kummallisia.

Otsonmäen Ilvekset itse kokevat, ettei heillä ole pahoja väleja kenenkään kanssa. He ovat kuitenkin tietoisia siitä, että Helmipurot eivät yleensä pidä heistä, vaikka heillä ei ole mitään Helmipuroja vastaan. Hopiavuoret ja Ilvekset ovat tulleet aina hyvin toimeen, sillä molempiin sukuihin on juurtunut syvälle kaveria autetaan -talkoohenki.

Hopiavuoren Ilvekset

 Joku vartin luonnos Hellosta ja Allusta toistensa vaatteissa, ja valitettavasti ainoa kuva heistä yhdessä. Kaiken oikein kruunaa se, miten unohdin, että kaikilla Ilveksillä on kyömynenä.

Hopiavuoren tallilla on näkynyt oikeastaan vain yksi Ilves. Hän on perheensä päähenkilö Helemias eli Hello. Hellon kautta tallilla ovat nopeasti pyörähtäneet Hellon veli Aulis eli Allu ja isä Hermanni eli Manni. Hellon äiti, Aliisa eli Aili on saanut myös palstatilaa Hellon spinnareissa, vaikka ei olekaan käynyt tallilla. Hellon koira, Jerusalem eli Jeppe, on saanut seikkailla mukana enemmän kuin Allun koira Jeriko eli Riko, tai Mannin ja Ailin koira Röyhy. Myös Hellon kukoista, nyt Mannin ja Ailin luona asuvista Keskiviikosta ja Prinsessasta, on kerrottu tarinoita.

Jerusalem "Jeppe" Ilves. Line airhead77/dA

Hopiavuoren Ilveksien kautta on ihanaa venytellä perinteisiä sukupuolirooleja (ja muitakin rooleja), joihin Helmipurot uskovat ja joihin oikeasti uskotaan kulttuurissamme yhä vähemmän. Manni-isä on pelarginoita intohimoisesti kasvattava ja keräävä pitkäpartainen ja iso prätkäjätkä. Aili on kodista rakastavasti huolehtiva ja kokkaamisesta ja kutomisesta tykkäävä romanttinen emäntä, joka sattuu olemaan piirin paras poliisi. Allu on ohkainen kynsiään lakkaava punkkarisälli, joka näyttää aika hurjalta, mutta ei uskalla puhua kuin tutuille ihmisille sosiaalisen ahdistuksensa takia. Hello puolestaan... Hän on Hello!

Hello Ilves

Hello on kaikkien aikojen laiskin hahmoni -- sekä ehdottomasti älykkäin. Hän on myös Ilvesten tapaan aika veijari ja kova soittamaan suutaan sekä tekemään banaanikärpäsistä hirmuisia härkäsiä ihan puhtaasti itseään viihdyttääkseen. Ilmeisesti Hellon peruselementtien kombo (laiskuus, älykkyys ja naaman soittaminen) on haastava kirjoitettava, koska usein Hellosta tehdään joko ADHD-kakara tai tyhmä. (Se ei haittaa yhtään! Jokainen yritys kirjoittaa juuri minun hahmoani on täydellinen!) Hello on kuitenkin juuri sellainen henkilö, jonka minä palkkaisin mihin tahansa omaan firmaani töihin: niin laiska, että haluaa keksiä helpoimman mahdollisen tavan tehdä asioita, ja niin luova ja fiksu, että onnistuu takuulla keksimään paremman ja helpomman tavan kuin olisin itse ikinä keksinyt.

Joku "sexy" kuva, jonka Hello lähetti joskus Tiitukselle

Vaikka me kirjoittajat tiedämme Hellon olevan älykäs, hahmomme eivät taida tietää. Hello ei pidä meteliä saavutuksistaan, ja siksi hahmot usein (aina?) luulevatkin, ettei hän ylipäätään saavuta ikinä mitään. Myöskään Ilveksen perheessä ei tavata juhlia "itsestäänselvyyksiä", kuten sitä, että Hello pääsi aikoinaan oikikseen tai kirjoitti muutaman ällän. Tottakai hän pääsi ja tietenkin kirjoitti! Juhlia ei ole luvassa nytkään, kun Hello saa paperit, eikä hän niitä kaipaakaan. Hän hädin tuskin edes ajattelee koko oikista, ellei juuri sillä hetkellä ponnistele esimerkiksi tenttiin lukemisen kanssa. Yhtä hiljaisesti Hello on ohittanut elämässään muutkin normaalien ihmisten isoina pitämät jutut. Sen sijaan pikkuasioista, voi, niistä Hello ei osaa olla hiljaa, vaan tarttuu jokaiseen mahdolliseen tilaisuuteen liioitella ja härnätä. Siksi hän ei olekaan ihan joka tallilla kävijän suosiossa.

Siitä huolimatta, että Hello on älykäs, hän ei ole supermies. Kukaan ei tiedä kaikesta kaikkea. Hello on kiinnostunut ainakin matematiikasta, rahasta, laista, politiikasta sekä etenkin musiikista ja on siksi jaksanut perehtyä näihin ja tietää paljon. Esimerkiksi hevosten, autojen, kartan lukemisen ja urheilun suhteen hän on kuitenkin ihan pihalla, koska häntä ei kiinnosta tarpeeksi. 

Melko nopea luonnos siitä kerrasta, kun Outi ja Tiitus julkesivat laittaa Hellon harjaan letityskuminauhoja kisakampausta harjoitellessaan

Vaikka Helloa pidetään usein ärsyttävänä suunsoittajana, hän taitaa olla hyväsydämisimpiä hahmojani ja yleensä taitava lukemaan ihmisiä. Hello on solminut omituisen ystävyyden esimerkiksi Oskari Suden kanssa. Hello kiusaa Oskaria suuna päänä siinä missä muitakin, mutta Oskari arvostaa hirvittävästi sitä, miten Hello osaa myös vetää tiukan rajan, jota ei ylitä. Hello on ajat sitten huomannut, millaisista aiheista Oskarille ei saa huomautella, ja paitsi pitää suunsa kiinni, myös blokkaa tehokkaasti Eiran viattomia mutta todella typeriä huomautteluja Oskarista.

Hahmot pitävät Helloa myös rutiköyhänä: varsinkin Eira pitää. Kukaan paitsi Tiitus ei taida edes tietää, että nuoren Hellon melkein tyhjä kolmio, jossa hän Otsonmäen parhaalla alueella asustaa, onkin omistusasunto. Kukaan ei tiedä, että tällä melkein-teinillä on säilössä satojatuhansia. Sekä Hello että Allu saivat ihan hyvän perinnön mummoltaan yläasteella ollessaan ja saivat pieniä summia siitä käyttöönsä alusta asti. Siinä missä Allu tuhlasi kaiken päästyään 18-vuotiaana käsiksi isoon pottiin, Hello opetteli sijoittamista ja tuli äärimmäisen hyväksi siinä jo nuorena ja sai vanhempiensa luvalla Allua enemmän rahaa käyttöönsä alusta asti.

Pidän itse Helloa kauhean suloisena. Hän on vähäsen pulska pörrötukka, joka näkee keskiviikkona molemmat pyhät ellei keskitä katsettaan mihinkään mielenkiintoiseen. Jos saisin ystävystyä yhden Hopiavuoren hahmoni kanssa, hän olisi Hello Ilves. Saisin hänestä maailman rasittavimman ja maailman ihanimman kaverin.

Hellon hevoshistoria

Skotti

Kun Hello liittyi Hopiavuoren tarinaan Eiran raahaamana, hänellä oli ylläpitoheppa Skotti, joka roikkuu yhä mukana hänen käsipuolessaan. Skotti on vakaa työhevonen, joka ei osaa tai tee oikein mitään, ja sekös Hellolle sopii, kun hän on itse ihan samanlainen. Skotti jäi Hellon hoiviin säälistä, kun se oli tarkoitus lopettaa tarpeettomana. Hello tietää, ettei tarvitse Skottia mihinkään, muttei malta palauttaa sitä. Silloinhan se päätyisi teurastamolle, ja onhan tässä jo koettu yhdessä vaikka mitä. Muutkin taitavat olla sitä mieltä, että Skotti on hyvä hevonen Hellolle, koska sen kanssa Hello ainakin säilyy hengissä, mokoma tunari. 

Typy melko varsana. Line MWS Joulukalenteri.

Tarinansa alussa ääliömme kuitenkin otti ja osti oman hevosen, koska se oli söpö. Se hevonen ei ollut mikä tahansa poni, vaan suomenhevosvarsa Typy. Kuka tahansa olisi voinut sanoa Hellolle, että varsan ostaminen on typerintä, mitä hän hevosten suhteen voisi tehdä, mutta ei Hello olisi sitä kuunnellut. Hän uskoo vakaasti, että kaikki lutviutuu -- ja no, tavallaan sitten lutviutuikin. Typystä oli nimittäin tulossa jo hyvää vauhtia hirviö, mutta lopulta Hello ymmärsi antaa  sen Oskarin ja Milanin osaavampiin käsiin. Tällä hetkellä Typyn hurjasti myöhästynyt ratsukoulutus on jo loppusuoralla, ja seuraavaksi poikain pitäisikin opettaa Hello ratsastamaan omalla hevosellaan. Harmi, että Hello on kiinnostuneempi Typyn pussailusta ja palvomisesta kuin sillä ratsastamisesta.

Skotin ja Typyn lisäksi Hellolla ei ole hevostaustaa. Hän nyt vain on ollut aina eläinrakas ja pelastanut hevosensa yhtä huolettomasti kuin kaiken maailman siilin- ja rusakonpojatkin ojasta.

Hellon kirjoittamisesta

Minulle Hello on helpoin kirjoitettava. Hellon ajatuskulku menee samaa rataa kuin omani, vaikka hänen ratkaisunsa ovatkin tosi erilaisia kuin mitä itse tekisin. Jotkut Hellon uroteotkin ovat omiani, vaikka varonkin kirjoittamasta liiaksi omia kokemuksiani hahmoilleni. Hellon tekstit saan yleensä päästellä vapautuneella automaatilla.

Sosiaalisten hahmojeni tulevaisuutta ei ole suunniteltu etukäteen, jotta tarinaa voisi improvisoida muiden kanssa. Hellon tulevaisuudennäkymät vaikuttavat kuitenkin aika ennalta määrätyiltä hänen luonteensa ja tapojensa vuoksi. On todennäköistä, että Hello löytää vielä itselleen kiltin miehen, joka haluaa asettua aloilleen ja perustaa oudon pörröpäisten pikkuilvesten pesueen Hellon kanssa, eikä Hello muuta haluakaan. Todennäköisesti vielä joskus Hello on töissä E-P:n Käräjäoikeudessa tai Vaasan Hovioikeudessa nauttien hommastaan ja tulee tasaisen varmasti illoiksi kotiin huolehtimaan lapsistaan ja eläimistään. Joskus sadan vuoden päästä luokkakokouksessa Hello valitaan luokan menestyjäksi: ei uransa vuoksi vaan siksi, että hän todennäköisesti saavuttaa kaiken, mistä haaveilee, eli oman pienen kodin perheineen ja elukoineen sekä alati kylässä ramppaavine ystävineen. Itse myös soisin Hellon unelmien toteutuvan jonain päivänä, sillä onhan hän minulle rakas.

Hellon kana, ei kun kukko nimeltään Keskiviikko. Line: Pounin linet.

Tutustu VMRJ:n alaisiin!

VMRJ eli Virtuaalinen Matkaratsastusjaos on pikkuruinen toimija. Vielä kun meillä oli Keskusta ja kisakutsuja pystyi mainostamaan siellä, osallistujamäärässä puhuttiin kymmenistä. Nyt, kun mainostusta ei ole, luokkaan osallistuu parikymmentä ratsukkoa. Aktiivisia kilpailuiden järjestäjiä on yksi: minä. Jaos tarvitsee siis apuasi!

Matkaratsastus kuulostaa siltä, että siihen tarvitsee ostaa vielä jokin ylimääräinen epäinspiroiva koni riesakseen. Ei ei! Mikä tahansa peruskuntoinen menijä pärjää VMRJ:ssa, sillä lyhyin ratsastettava matka on vaivaiset 15 kilometriä. Se ei ole paljoa: se on kuin Sulvalta Vaasaan tai Mellunmäeltä Steissille. Hevoset eivät myöskään mitenkään automaattisesti etene pidemmille matkoille. Minullakin on suokkeja, jotka kisaavat 15-30 km matkoja, ettei niiden varsinainen ura kilpakentillä vaarannu liian rankassa menossa. :) Matkoista pisimmät vaativat kestävämpää heppaa, mutta sitä on turha murehtia harkitessaan kisaamista. Minäkään en ole vielä murehtinut!

Mutta miksi ihmeessä viitsisi kilpailla matkaratsastusta vielä kaiken muun päälle? Tässä on muutamia syitä.
- Saat kivoja ruusukkeita, joita voit liittää heppasi päiväkirjaa tai palkintokaappia piristämään. Paljon kisaamalla saat hienoja bannereitakin. Vaaaau tarrojaaaaa...
- Näistä kisoista saat aiheen tarinoida erilaisista voitoista.
- Myös VMRJ:n alaisista kisoista saa YLA-pisteitä.
- VMRJ:n arvostelussa katsotaan Juuri Sitä kisaavaa hevosta, eikä sen koko sukua: saat halutessasi arvonimen ilman että kasvatat tietyn painotteisia hevosia hiki hatussa tai muuta hassua. Voit tulla yhden hevosen voimin, vaikka haluaisitkin panostaa täysillä!
- Voi poka notta on rentoa. Tällä hetkellä kisoja on joka lauantai ja vain harvoin muina aikoina (koska minä järjestän joka lauantai). VIP on joka keskiviikko. Sopii tarinaharrastukseenkin kivasti, tai jos haluaa realistisempaa täytettä hevosensa kisakalenteriin muuten vain.
- Pääsee meille, Yorcaan :D Meidän pohjalaismaastot ovat kuin pannukakku. Poka notta näkee horisontin ilman merta.

Kisojen järjestäjänä osallistujamäärän kasvukin piristäisi minua, mutta pitkän päälle tarvitaan toisia kisajärjestäjiä. VMRJ:n kisoja on mielettömän helppo ja nopea järjestää VRL:n alaisiin verrattuna, joten jos ripauskin kiinnostusta on, ei tarvitse pelätä! Jaoksen epämääräinen ikärajasysteemi näyttää aluksi hankalalta, mutta kun sitä rauhassa katsoo, kyllä siitä selvän saa. (Ja kun toimii jaoksen hyväksi, on toki enemmän oikeutettu myös kitisemään. Voit muodostaa kanssani kahden miehen yhtenäisen kitinärintaman, joka vaatii ikärajojen yksinkertaistamista ja 15 km:sta aloittamispakon poistamista. Ei varmasti olisi mahdoton tavoite. :DD)

Miksi järjestää VMRJ:n alaiset kisat?
- Saat omat heppasi mukaan yksiin kisoihin lisää, jee!
- Helpot ja nopeat kisat järjestää. Ei tulosten lähettelyä tai muuta ällöä. Sen kun tulokset laittaa sivuille ja valmis!
- Tuet jaosta, joka ei millään voi selviytyä ilman edes satunnaisia kisanjärjestäjiä. Kannatat siis virtuaalimaailman monimuotoisuutta. (Jos VMRJ ei nappaa mutta haluat tehdä tätä, tutustu VHRY:n toimintaan.)
- Tulet tutustuneeksi sääntöihin, ja sen jälkeen on helppo uskaltaa kisoihinkin.
- Matkaratsastus on ihan oikeasti mielenkiintoista, kun antaa itsensä jäädä koukkuun.

Esittelyssä (ja tarjolla jalostukseen): mysteeriori Ukko!

Haluatko hevosellesi varsan, jonka kasvussa riittää oikeasti jännitettävää ja tarinoitavaa? Sellaisen varsan, jonka päiväkirja on (YLA:n kriteereillä) täysi jo ennen kuin varsa-aika on ohitse, koska mielenkiintoista kerrottavaa riittää? Sellaisen, joka aiheuttaa hahmollesi harmaita hiuksia? Jonka tarina sopii sen vanhempien tarinaan?

Astuta siinä tapauksessa tammasi Ukolla!

Ukolla astutus on mahdollista nyt ainoastaan takautuvasti ja vain yhdelle tai kahdelle tammalle, sillä Ukon tarina päättyy tänä viikonloppuna. Siitä ei oteta pakasteitakaan varmuuden vuoksi, sillä sitä vaivaa jokin... Mutta mikä?

Ukko on ollut aivan tavallinen kilpahevonen ja menestynyt itse Olavi Suden (kyllä, juuri sen Olavi Suden) pojan Oskari Suden ratsuna. Sitten se katosi mystisesti kisakentiltä ilman selitystä. Ne, jotka ovat käyneet Hopiavuoren hevostallilla viimeisen vuoden aikana, ovat kyllä voineet nähdä Ukon. Vielä alkutalvesta se oli laiha, vapiseva, mutta kuntoutuva ori, josta ei koskaan tulisi entisen veroista. Tällä hetkellä se on vaarallinen, yhtäkkiä täysin ilman syytä yhä pahemmin riehuva peto, joka on lopetettava sen oman ja muiden turvallisuuden takia.

Miksi tällaisella pedolla olisi sitten astutettu kenenkään tammaa? Siksi, että Ukon petous on ihan uusi juttu. Astutus on tapahtunut ennen kuin hevonen paljastui jotenkin häiriintyneeksi. Varsaa on liian myöhäistä tehdä tekemättömäksi. Onkohan isäorin sairaus geneettinen, periytyvä..? Kun nuori varsa murrosiässä koettelee rajojaan, onkohan sen käytös normaalin rajoissa, kun isäkin oli sellainen..?

Varsan lisäksi saat kaupan päälle Oskari Suden  ahdistuneen ystävyyden ja varsauteliaisuuden, mikäli hahmosi on vuorovaikutteinen ja realistinen. Kaupanpäällistä ei ole pakko ottaa. :) 

(En julkista vielä, mikä Ukon on, sillä sen tarina on päättymäisillään ja loppua ei sovi spoilata. Jos kiinnostut Ukosta, mutta varsan mahdollinen sairastuminen mietityttää, ota yhteyttä. Yksityisesti voin kertoa ennen astutuspäätöksen tekemistä, mikä Ukkoa vaivaa, ja miten periytyvää tai tarttuvaa laatua se on. oresamankisat@gmail.com.)

//e 13.4.2021: Ukon kaikki astutukset on varattu.

Hahmoesittely: Helmipuron Eira ja Inari (sekä muu perhe)

Hopiavuoren hevostallilla on runsaasti omia hahmojani. Tämän päätöksen syy on ajatus siitä, että vaikka yhden yhtä ihmistä ei pitäisi tallistani ja tarinastani, minulla olisi silti siellä vallan lokoisaa omine hahmoineni. Toistaiseksi minulla on ollut paljon seuraa Hopiavuoressa, mutta hahmot ovat silti saaneet jäädä.

Hopiavuoren hevostalli sijaitsee Otsonmäellä. Otsonmäellä on kolme suurta sukua, joiden sukunimi on yleinen, ja jotka ovat paljon tekemisissä keskenään: rikkaat Helmipurot, omituisina pidetyt Ilvekset sekä Hopiavuoret, joilla luonnollisesti on hevosia. Tänään tahtoisin esitellä Helmipurojen sukuhaarasta sen perheen, joka liittyy eniten Hopiavuoren hevostallin tarinaan.

Taustaa: Helmipuron suku
Helmipuroilla on menestyjien maine. Vaikka joka suvussa on mustia lampaita, yleensä Helmipurot ovat rikkaita, melko ylpeitä ja kannattavat äärimmäisen perinteisiä sukupuolirooleja. Tuntuu siltä kuin Helmipurot uskoisivat jonkinlaiseen kastijärjestelmään. Helmipurot pitävät Hopiavuoria kunnon väkenä, sillä maanviljely on kunniallista puuhaa, vaikka paremminkin voisi valita. Hevoset ovat Helmipurojen mielestä Eetu Hopiavuoren, tallinpitäjän, omituinen ratkaisu ja hänen menestyksensä tiellä. Ilvekset ovat Helmipurojen mielestä alempaa kastia, joskaan se ei näy Hopiavuoren Helmipurojen käytöksessä hirvittävästi, sillä tallilla käyvän Helmipuron perheen äiti on tallin Ilveksen perheen äidin paras ystävä. Nämä Helmipurot ja Ilvekset ovat äärimmäisen tiiviisti tekemisissä keskenään ja joutuvat vähintään sietämään toisiaan kohteliaasti.

Hopiavuoren Helmipurot
Hopiavuoren tarinan alussa Helmipuroista esiteltiin vain pikkusisko Eira ja isosisko Inari, jotka ovat perheensä päähenkilöt yhä. Eiralla ja Inarilla on myös kaiken hauskan kieltävä isä, sekä hyvin hiljainen ja huomaamaton kotiäiti. Pihalla haukkuu metsästyskoira Ringo. Viime talvena Helmipuron perheeseen syntyivät kaksoset, jotka saivat nimet Irma ja Inkeri: Eira Helmipuron sanoin siis sikahirveät nimet. (Huom: Eira on keksitty hahmo keksittyine mielipiteineen. Kaikki maailman Inkerit ja Irmat: teillä on aivan pätevä nimi!)

Eira ja Inari
Parikymppinen Inari on ainakin Eiran mielestä täydellinen nainen: sellainen kuin ideaalinaisen kuuluukin olla. Inari on kiltti tyttö, joka ei sano vastaan, eikä hakeudu huomion keskipisteeksi. Vuosi sitten Inarilla oli niin vaikeaa kotona, että hän päätti muuttaa asumaan Ilveksen taloon, ja siellä hän on tänäänkin. Inarista on ollut ihanaa elää Ilveksen talon vapaata elämää! Hän saa esimerkiksi kutoa sukkaa juuri niin mylhälle kuin haluaa: vaikka iltakymmeneen. Hän saa lisäksi poistua kotoaan, eikä hänen tarvitse pitää kännykkänsä paikannusta päällä ja näyttää puhelimensa kaikkea sisältöä käskettäessä, vaikka kotona piti. Eikä kukaan edes käskisi.

Inari ja Eetu Hopiavuoren hevonen Jussi
Linet  linet I_love_gunja /dA

Inari on onnellinen ja tyytyväinen. Hän kokee olevansa vapaa: hänellä on siis kaikki, mitä hän on koskaan tahtonut... ...ainakin melkein. Vaikka Inari on aina tehnyt tunnollisesti läksynsä ja opiskellut ankarasti saaden hyviä numeroita, hän ei ole päässyt vieläkään oikeustieteelliseen opiskelemaan. Ennen Ilveksen taloon muuttamista tämä unelma oli kuitenkin Inarille tärkeämpi, sillä kotona asuessaan hän koki, ettei ihminen voi koskaan olla vapaa jos jää Otsonmäelle. Inari haluaisikin olla aikuisena itsenäinen nainen, joka paitsi tulee toimeen omillaan, myös menestyy. Sitä ei kuitenkaan Eira tiedä!

18-vuotiaan lapsellisen Eiran mielestä Inarin täydellisyys johtuu nimittäin siitä, että hänen silmissään Inari olisi täydellinen vaimo ja täydellinen äiti: niin rauhallinen, sukkaa kutova, siivoava, kokkaava ja mitä näitä nyt on. Eiralla ei ole aavistustakaan, että pelkäksi vaimoksi ja äidiksi jääminen on Inarin pahin painajainen. Eira tahtoisi itsekin olla kuin kuvittelemansa Inari, mutta omasta mielestään hän on niin huono nainen, ettei kukaan halua häntä ikinä vaimokseen. 

Eira

Eiran pahimmat pelot tällä hetkellä taitavatkin olla, että joku huomaa, millainen hän oikeasti on, ja kertoo kaikille aviomiesehdokkaille. Nolointa Eiran mielestä on, että hän käy hirvimetsällä ja on lymynnyt Ilveksen autotallissa niin hirvittävän paljon, että osaa korjata vähän fiinimmänkin auton tai mopon. Samaan aikaan Inari ihailee Eiraa niin kuin Eira Inaria juuri näiden asioiden takia. Inarin mielestä on ilmiömäistä, että Eira osaa ja ennen kaikkea uskaltaa täräyttää kokonaisen hirven hengiltä vaaleanpunaista kynsilakkaa kynsissään ja samansävyistä luomiväriä silmäluomillaan. Inari ei kyllä ikinä tohtisi!

Eiralla on paljon minun mielestäni typeriä mielipiteitä etenkin sukupuolirooleista. Hänen mielestään kunnon vaimo on kotona, siivoaa, kokkaa ja hoitaa lapsia, kun kunnon aviomies hankkii hienon ammatin ja kunnon tulot. Eiran mielestä on äärimmäisen vaarallista olla esimerkiksi hyvä matikassa, joten hän varookin saamasta yli kasia kokeistaan, vaikka luokkakaverinsa Santun opettamana saisi helposti kiitettäviä. Eiralla on myös ärsyttävä tapa sovitella etunimeään yhteen vuorotellen kaikkien tallin miesten sukunimien kanssa. Viimeisin Eiran ihastuksista on Niklas Haanpää -- mutta ei Niklaksesta ole Eiran mieheksi! Niklashan tietää Eiran osaavan keksiä ja rakentaa hevosten heinäautomaatin, jonka he toteuttivat syksyllä yhdessä. Lisäksi Niklas on ihan henkilökohtaisesti pelannut Eiran kanssa Call of Dutya ja ollut vieläpä huonompi.

Siinä missä Inari on tasaisen ystävällinen kaikille, Eira on räiskyvä tyyppi ja loukkaantuu ja suuttuu herkästi. Varmaan jokainen tallilla on jossain vaiheessa ollut Eiran mustalla listalla. Juuri nyt Eira vihaa eniten Nellyä, joka ei lainannut hänelle hevostaan TT-kisaan, sekä kestoinhoaa Helloa ja Tiitusta, jotka ovat Eiran sanojen mukaan paskoja. Tiitukselle Eira kuitenkin leppyy tasaisesti, sillä Tiitus on kuitenkin komea ja Eira tykkää hirvittävästi antaa ymmärtää, että Tiitus on hänen poikaystävänsä.

Uuno ja muut hevoset
Eiran ja Inarin hevonen on työheppa Uuno. Helmipuron isä ei paljoa hevosista ymmärrä, mutta sen ainakin, että suuri työhevonen on turvallisempi vaihtoehto hänen tyttärilleen kuin poni. Uuno onkin kiltti kuin mikä! Harmi vain, että tytöt eivät oikein voi kehittyä sen kanssa ratsastajina. Eirakin istuu melkein spagaatissa sen selässä! Inarille kuitenkin riittää mainiosti, kun hän saa maastohumputella ja nauttia.

Uuno 2018
linet BlackVeilIllusion /dA

Eira on niin määrätietoinen ratsastaja, että hänelle ei Uuno riitä. Eira luikersikin pitkän yrittämisen jälkeen eräänlaiseksi hoitajaksi Helin puoliveriselle, Inkalle, joka yhdessä Eetun orin Jussin kanssa on Eiran mielestä maailman hienoin hevonen. Aluksi Inkan kanssa puuhaaminen oli lähinnä sitä, että Eira otti siitä kuvia Instaan ja halusi näyttää muille, miten hienon hevosen kanssa saa olla. Eira on kuitenkin kasvanut siitä ajasta paljon! Kun Inka sai Surre-varsan ja Eira sai opetella käsittelemään sitä Helin tiukassa valvonnassa, ei siitä tainnut mennä Instaan kuin pari kuvaa. Eiran ajatusmaailma muuttui, kun hän huomasi, mitä kaikkea hän olikaan oikeasti oppinut Helin johdolla Inkan ja Surren kanssa. Hevosista tuli tärkeämpiä kuin Instagram.

Heli on Eiran suurin idoli. Suuri osa Eiran lauseista alkaakin "Heli sanoi" tai "Helin mielestä", ja se raivostuttaa Inaria. Eira on kuitenkin todella oppinut jotain Heliltä, ja sen ovat muutkin huomanneet. Eira on saanut esimerkiksi käsitellä Noan omistaman Flidan varsoja ja ratsastaa jopa Sonjan Salierilla, joka yleni heti Eiran mielessä tallin hienoimmaksi hevoseksi. Viime talvena, kun emäntä Nellyn raskausvatsa alkoi olla hänen ratsastuksensa tiellä, Eira sai alkaa ratsastamaan tosissaan, kun hän alkoi valmentautua Nellyn hevosella Cozminalla. Siitä alkaen Eira alkoi laittaa kaikki omat rahansa Riitan ratsastuskoulun ratsastustunteihin. Helmipuron isän mielestä se on käsittämättömän tyhmää, sillä onhan Helmipuroilla omakin hevonen!

Eiran ja Inarin kirjoittamisesta

Eiran ja Inarin edesottamuksia pääsee seuraamaan Hopiavuoren hevostallilla.

Eiran ja Inarin kirjoittaminen on erittäin haastavaa. Varsinkin Eiran ajatusmaailma on mielestäni niin ihmeellinen, että siihen samastuminen kirjoittamisen merkeissä on tosi vaikean tuntuista. Toisaalta etenkin Eira on hahmo, jonka tarinoiden kirjoittamisesta nautin aivan suunnattomasti!

Sosiaalisessa tarinoinnissa ei voi suunnitella hahmojensa tarinaa samalla tavalla kuin yksin romaania kirjoitettaessa. Jos suunta on selvä, jää yksin, sillä muut eivät voi sekaantua tarinaan. Eiran ja Inarin tulevaisuudelle ei ole siis mitään kunnollisia suunnitelmia, kuten ei muillekaan sosiaalisille hahmoilleni. On asioita, joita he itse haluaisivat, ja asioita, joita heidän varalleen toivoisin, mutta jos ne viedään suunnitelmien tasolle, kirjoituskaverit kaikkoavat nopeasti. Katsotaan siis, mihin tarina vie.

Koska Eira on tytöistä minulle rakkaampi, minulla on selkeämmät toiveet hänen varalleen. Unelmani olisi, että Eirasta tulisi Blondin kosto -henkinen korkeimman oikeuden tuomari, joka hoitaisi hommiaan viiltävän älykkäänä ja asiantuntevana vaaleanpunaiset rakennekynnet ojossa ja glitteriä prinsessantukassaan.

Blondin kosto ei ole kuitenkaan se videonpätkä, josta Eira tulee eniten mieleen, ja joka on vaikuttanut Eiran rakentumiseen. Ei ei. Se videonopätkä on tässä! 

Suurin osa oreistani on tarjolla jalostukseen

 Kanssaharrastaja kysyi minulta viime viikolla, miksi tarjoan hevosiani jalostukseen niin harvoin. Minulla on tallissani oikeastaan uniikkeja suokki- ja suomenpuoliverisukuja, ja mukana vilistää satunnaisia hieman harvinaisempiakin kavereita. On omaa hannoverlinjantynkää ja pikkuruista shettisprojektia, panostettuja yksäreitä, on laatisheppaa ja on tarinaheppaa.

Vastasin, että en uskalla. Minä en uskalla tarjota hevosiani jalostukseen.

Aina silloin tällöin rohkaistun. Kun joku etsii oria, kerran vuosisadassa näytän omaani. Siinä kuitenkin käy yleensä vain huonosti ja minulle tulee paha mieli. Kieltäytyminen ei haittaa, ei yhtään! Jos joku sanoo, että orini ei ole sitä, mitä hän etsii, sehän on mitä pätevin syy olla käyttämättä minun hevostani. Se, mitä pelkään, ja mitä useimmiten tapahtuu, on että en saa mitään vastausta. Viestini ohitetaan.

Vaikka näin tapahtuu ihan varmasti melkein kaikille ja usein, otan sen aina henkilökohtaisesti. En voisi kuvitellakaan, että tahallani oikeassa elämässä tai edes foorumilla en vastaisi mitään, jos joku puhuisi suoraan minulle. Kun mitään kieltävää vastausta ei tule, tunnen ihan samaa pahaa mieltä kuin jos kertoisin juttua kavereille ja he vain katsoisivat minua ilmeettä sanomatta mitään.

Joskus käy mokia ja niille ei voi mitään. Unohdan itsekin joskus vastata! Jalostushommassa kyseessä ei kuitenkaan ole melkein koskaan moka, vaan minun mielestäni tosi kammottava yleinen toimintatapa. Koska en voi muuttaa kulttuuria, en juuri koskaan tarjoa hevosiani jalostukseen, vaikka joku etsisi oria juuri sellaisin kriteerein, että omani täyttäisi ne. Olen varmasti liian herkkä, mutta en halua miettiä koko seuraavaa viikkoa sitä, että teinkö jotain väärin ja oliko tarjoukseni huomaamattani jollain tapaa niin naurettava, ettei sitä voi ottaa tosissaan. Miettisin ihan samaa siinäkin tapauksessa, jos esimerkiksi Rupattelutopaan postaamani viesti ohitettaisiin ihan kokonaan. Niin käy kuitenkin paaaaaaljon harvemmin kuin jalostukseen tarjoamisen kanssa.

Melkein kaikki orini ovat kuitenkin tarjolla jalostukseen. Astutuksia tavataan sopia niin päin, että joku löytää ensin minun hevoseni ja kiinnostuu siitä. Se ei ole ylimielisyyttä, vaan se on arkuutta. En pidä hevosiani sen parempina kuin muiden hevoset ovat.

Kisatulosten ilmoittamisen tuska

 

 Kun harrastaja järjestää VRL:n jaoksen alaiset kilpailut, hänen tulee tulokset tehtyään ilmoittaa ne myös VRL:oon. Jos ei keskustella porrastetuista kilpailuista tai mahdollisista erityistapauksista (cupit, tarinakisat), kuinka tarpeellista tämä tulosten ilmoittaminen oikeasti on?

Tulosten ilmoittaminen VRL:oon vie aikaa. Jos harrastajan ei tarvitsisi ilmoittaa tuloksia, hän ehtisi käyttää säästyneen ajan muuhun: vaikka kilpailuiden järjestämiseen. Näin yksi harrastaja ehtisi ja jaksaisi järjestää kaksinkertaisen tai ainakin puolitoistakertaisen määrän kilpailuita samassa ajassa.

VRL:ssa kalenterityöntekijän on hyväksyttävä tulokset. Myös tämä vie aikaa. Lisäksi se on mielestäni melko turhaa työtä. Olen kalenterityöntekijänä kauan kaikissa kalentereissa paitsi ARJ:ssa ja olen hylännyt koko aikana vain sormilla laskettavan määrän tuloksia. En ole pitänyt kirjaa hylkäämistäni ja hyväksymistäni kutsuista, mutta oikeastaan kaikki tulosvirheet ovat joko aloittelijoiden pikkuvirheitä (esim. ratsastajan VRL-tunnus puuttuu) tai copypaste-virheitä (jonkun luokan tulokset on vaikka ilmoitettu kahdesti). Ensimmäisen kaltaiset virheet olisi hyvä nipsiä pois, koska niistä harrastaja voi oppia jotain, ja ehkä jokaisen lajin ensimmäiset 10 tai 20 tulosta olisi hyvä kuljettaa tarkastusjonon kautta. Jälkimmäiset virheet puolestaan ovat vahinkoja, eikä harrastaja opi niiden korjaamisesta mitään, joten korjauttaminen vie turhaan harrastajan ja hyväksyjän aikaa ja energiaa. Lisäksi, kuten sanoin,  kumpiakin virheitä on ää-rim-mäi-sen vähän! Olen hyväksynyt ihan varmasti satoja tuloksia kalenteriin, ehkä tuhansia, ja hylännyt alle 10. Tämän perusteella sanoisin siis, että tarkastuksessa löydettävien virheiden määrä on mitätön: tuhansien vuosittaisten tulosten joukossa olevat kaksi virheellistä tulosta eivät haittaisi oikeastaan ketään. Kannattaako tarkastukseen siis käyttää aikaa?

(Aiemmassa blogitekstissäni kehotin kaikkia kynnelle kykeneviä hakeutumaan kalenterityöntekijöiksi. Tämä ajatukseni ei ole muuttunut miksikään. Lajin uusien harrastajien ensimmäisten kisakutsujen tarkastaminen on minusta vieläkin tärkeää, vaikka tulosten tarkastaminen on mielestäni suurimmaksi osaksi kaikkien ajan haaskaamista.)

Jos tuloksia ei ilmoitettaisi VRL:oon, rankingista täytyisi luopua. Joidenkin harrastajien mielestä se olisi negatiivinen asia. Rankingia ei kuitenkaan käytetä virtuaalimaailmassa juuri mihinkään. Meillä ei ole esimerkiksi sellaista perinnettä, jossa juhlittaisiin kuukausittaisen tai vuosittaisen rankingin voittajahevosta tai -VRL-tunnusta. Ilmeisesti nykyään ranking-pisteillä voi korvata sukulaisten kisamenestystä joissain laatuarvosteluissa, mikäli sukulaisen sivut ovat kadonneet. Tämä on hieno asia -- mutta harvoin käytetty mahdollisuus. Onko tämä harvinainen, vain muutaman ihmisen käyttämä hyöty kaiken tulosten ilmoittamiseen ja hyväksymiseen laitetun ajan ja vaivan arvoista? Lisäksi rankingissa on virheitä. Ranking-pisteet siis kertovat ainoastaan sen, että hevonen joko mahdollisesti on tai ei ole kilpaillut lajissa tätä määrää sijoituksia. Rankingin hyöty on siis, hmm, tulkinnanvarainen.

Tulosten ilmoittamisesta on ihan oikeaakin hyötyä. Uskon, että kun tulokset kerätään, ne tulee myös tehtyä hieman paremmin ajallaan ja hieman varmemmin ylipäätään. Vaikka pelko etuuspisteiden menettämisestä on aikuisten oikeasti turha, silti ajatus siitä jäytää montaa harrastajaa. Toisaalta mietin kuitenkin, tekisikö yhteisön paine saman työn kuin tulosten ilmoittamispakko? Keskustassa on topa, jossa huudellaan puuttuvien tulosten perään. En ainakaan itse kehtaisi viivytellä unohtuneiden tulosten kanssa, kun nimeni napsahtaisi sinne kaikkien näkyville. En myöskään haluaisi nimeäni sinne toistuvasti. Jos tuloksia ei tarvitsisi ilmoittaa, olisi siis varmaan muutama tulosten kanssa myöhästelevä tai ne tekemättä jättävä tyyppi enemmän, mutta ei merkittävää määrää. Taas kysyisin, onko näiden parien tulosten hieman aiemmin tuleminen niin tärkeää, että sen vuoksi kannattaa tuhlata kaikkien aikaa tulosten ilmoittamiseen ja arkistoimiseen?

Toinen oikea hyöty tulosten ilmoittamisesta on VRL:n tulosarkisto. Olen itse laiska muotoonlaittaja ja joskus laitan hevosen sivulle sijoituksia vasta vuosia kisojen jälkeen. Silloin osa kutsuista on kadonnut. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen: ne löytää tulosarkistosta! Siltikään en enää kaivele tulosarkistoa niin kuin ennen. Olen huomannut, että on paljon nopeampaa ilmoittaa hevonen muutamaan uuteen kisaan ja kerätä uudet sijat parin kadonneen tilalle tarvittaessa. Tuloksia on arkistossa ihan mieletön määrä, joten oikeiden tulosten etsiminen pelkän osoitteen avulla vie tosi paljon aikaa. Nykyään kaivelen arkistosta ainoastaan tarinakisojen ja cuppien kutsuja, jos ne ovat hukassa. Mitä jos siis säästettäisiin kaikkien aikaa sekä sivutilaa ja arkistoitaisiin vain tärkeimmät kutsut? Silloin se cup-tulosten etsiminenkin kävisi nopeasti. Onko muutaman kadonneen kutsun säilyminen siis harrastajien ja kalenterityöntekijöiden näkemän vaivan arvoista?

Olen jo jonkin aikaa järjestänyt VMRJ:n alaiset kilpailut joka lauantai. En ole aikoihin harrastanut sellaisia jaoksia, jotka eivät ole VRL:n alaisia. Miten virkistävää onkaan, että kun tulokset on tehnyt, kisat ovat ohi! Olisipa sellaista aina!

Tuloksia on kerätty oikeastaan aina. On siis ilmiselvää, että niiden kerääminen on tärkeää. Ei sitä muuten tehtäisi. Nyt kun VRL on uudistumassa taas, olisikin hyvä keskustella tulosten ilmoittamisesta hieman eri näkökulmasta kuin yleensä. Ei keskustella tällä kertaa siitä, onko tulosten ilmoittaminen absoluuttisesti tärkeää vai ei. Keskustellaan siitä, onko tulosten ilmoittaminen niin tärkeää, että se on kaiken vaivan ja ajan arvoista! Jos se ei ole kaiken tämän arvoista, mitä jos luovuttaisiin siitä? Itse ainakin ottaisin onnellisena vastaan muutaman kadonneen kutsun, pari virheellistä tulosta ja pari myöhästelijää, jos minun ei tarvitsisi enää ikinä ilmoittaa tuloksia VRL:oon.

Teksti sisältää vain oman perustellun mielipiteeni. On mahdollista, että en tiedä jotain syytä tulosten keräämisen takana. Jos tällainen tarpeeksi tärkeä syy on olemassa, saatan muuttaa mielipiteeni tulosten lähettämisestä ja tarkastamisesta.

Loppuvuoden 2020 palkitut

 ERJL:ssa palkitut loppuvuonna 2020

Another Weasley ERJ-II on hauska heppa ratsastella. Niin hauska, että sillä on päiväkirjassaan pelkkiä valmennuksia! Yleensä inhoan niiden kirjoittamista enemmän kuin päiväkirjan, mutta Ronin kanssa se on ollut oikeasti kivaa. Ehkä voisin kuvitella Ronin oikeaksi hevoseksi vahvemmin kuin muut tusinahevoset.

Vohvelieläin ERJ-I on minusta kivanniminen tamma. Harmi, etten osannut värittää sille sellaista kuvaa, jolla pärjää. Nyt osaisin ehkä korjata tuon, mutta mielikuvissani Ellu näyttää jo juuri tuollaiselta. Olen kuitenkin yhä ylpeä kuvasta virheineen kaikkineen. Tämä on kuva, jossa onnistuin väreissä ekaa kertaa senhetkisen taitotasoni ylärajalla.

Ellu: line Tea, muu mä

Horcrux ERJ-II on shire. Olenko sanonut, että pidän shireistä? Olenko sanonut, että tykkään aina vain Harry Potterista? Olen ehkä maininnut. Noin kuusisataa kertaa. Olisipa Horcrux oikea. Se on täydellinen hevonen nimestä kuvaan ja luonteeseen. Jos minulla olisi oikea shirenhevonen, taatusti harrastaisin silläkin maahankaivettuja esteitä shettiksiä ja kolmivuotiaita tyttöjä vastaan ja pitäisin sitä muutenkin sotaratsunani niin kuin virtuaalishirejäni. Harmi, ettei shireillä ole suurta suosiota virtuaalimaailmassa, sillä tätä olisi kiva käyttää laajasti jalostukseen.

Ton-Tongue Toffee ERJ-I ei tullut ihan sellaiseksi kuin toivoin sitä tehdessäni. Noh...

Queen's Never Late ERJ-II on tamma, jolla on minusta ihana nimi ja kamala kuva. Kuvasta huolimatta hevonen on minusta kaunis. Kamala kuva ei ole menoa haitannut, sillä tamma on pullauttanut maailmaan kauniin jälkeläisen!! Se on kuin emänsä... ...mutta sillä on kaunis kuvakin. Tämä on tuonti, josta tällä hetkellä pidän kovasti.

Good Luck Charlie RR ERJ-I on Charlie-linjan toisiksiuusin vesa. Tykkään ihan hulluna kaikista Charlieistani. Tämä Charlie on nyt tarjolla jalostukseen myös ulkopuolisille tammoille, vaikka olen pitänyt tähän asti kaikki Charliet melko tiukasti hyppysissäni. Vain yksi Charlie on aiemmin myyty pois.

Get Schwifty ERJ-I sai palkintonsa. Meh. Harmi, että tein Rick&Morty -linjassa sellaisen nimivirheen, että meni motivaatio niihin kaikkiin. Koko homma kuitenkin alkoi hyvin.

Kettupolun Kiirus ERJ-II -palkittiin.

KRJL:ssa palkitut loppuvuonna 2020

Qiana Ring KRJ-I on heppa, johon olin aivan lääpälläni silloin 2010, kun sen ostin. Olin varma, että siitä tulee hyvä monen puoliverisen jalostukseen. Vieläkin se on minusta hieno heppa, mutta jalostustavoitteeni ovat muuttuneet. Harmi.

Atheist Afterlife KRJ-I on taas niitä hevosia, joiden nimeä rakastan. Kun tällä on laatikset käytynä, en taida malttaa luopua tästä vielä. Hieno heppa!

Google Me KRJ-I on tietenkin aiempaa kahta hienompi heppa, sillä se on tarinahevonen. Google Me oli aluksi komea ori, mutta pikku hiljaa se alkoi oiria mystisesti. Se oli heikko ja kipeä ensin. Nyt kun se on saanut kuntonsa paremmaksi, se on käynyt varoittamatta kimppuun. Mikähän sen on..? Olen odottanut syyskuusta asti, että saan kertoa loppuratkaisun. Siihen tarvittaisiin kuitenkin, että YLA heräisi taas henkiin, sillä Google Me on tarinahevosen lisäksi myös laatishirmujeni esi-isä ka tarvitsee YLA:sta Kelvollinen-palkintonsa. 

Google Me, tehnyt kokonaan ylpeä Minä

Digital Sweetheart KRJ-II on musta naurettavan suloinen tamma! Se oli aluksi ihan massaa ja tusinaheppa niin kuin tuhannet muut. Sitten väritin sille kuvan. Se ei ole rakenteen kukkanen, mutta... Aijje... Voiko heppa olla noin söpö? Noin pehmeän näköinen? Olisipa minulla oikeasti yhtä kaunis hevonen. 

Digital Sweetheart, line s1088/dA

Kornknarr KRJ-II on minulle nykyään vähän  mysteeri. Sen suvussa on Siniketun Pilfink, joka aiheutti ruotsinlintujen invaasion virtuaalisuokkien nimiin, ja joka on musta siksi mielenkiintoinen hevonen. Näyttää kuitenkin siltä, että mielenkiintoinen esiäiti ei riitä tekemään hevosesta mielenkiintoista.

Kuhdon Jassoo KRJ-II, jonka ostin nimen takia. Vieläkin sillä on ihana nimi. En kuitenkaan enää osta laatisheppoja ulkopuolelta raaoista suvuista, sillä niille suku on bonuksen sijaan laatiksissa rasite. On kiva kun on nyt tosi monta erisukuista heppaa tallissa, mutta ei inspiroi saada kovemmalla vaivalla niille huonompia palkintoja. Tarinaheppojen kanssa asia on eri.

Kettupolun Kiirus KRJ-II on myös ostettu nimen takia. Voiko kivempaa tuontia enää edes olla?

Pepper Imp KRJ-I on heppa, jolla on kiva suku ja kiva nimi. Persoonanakin se on sellainen, että erotan sen massastani. Tälle pitäisi saada lisää varsoja, sillä koen, että tällä on jotain annettavaa.

Another Weasley KRJ-II on esitelty aiemmin.

Loppuvastus KRJ-I on uusinta linjaa Erkinheimoissa. Meininki on ollut vähän sellainen, että uusi linja alkaa kasvaa noin joka toinen vuosi ja kehittyy pikku hiljaa eteenpäin. Videopelihevoseni syntyivät kuitenkin kaikki tiheästi vuoden 2020 lopussa ja ovat alkaneet laatismarssinsa huvin vuoksi väärästä päästä: pitkäsukuisimmasta lyhytsukuisimpaan. 

KERJL:ssa palkitut loppuvuonna 2020

Horror Movie Host KERJ-I oli aikoinaan musta hassu heppa. Nyt siinä on hassua ainoastaan se, miten paljon olen kehittynyt hevosten kuvien tekemisessä lyhyessä ajassa. Hessu kuoli mystisesti heti kun sai viimeisen palkintonsa.

Ronkeli Rinkeli KERJ-I jatkaa ykkösriviään. Vielä VVJL-palkinto puuttuu. Tuntuu että tämän hepan kanssa on hinkattu iäisyys!! No, ainakin sillä on musta ihana nimi ja se on söpö.

Jummijammi KERJ-I on vuoden 2017 linjasta. Tykkään isälinjan jokaisesta yksilöstä tosi paljon: tästäkin.

Wannabe Coca-Cola KERJ-I syntyi vuonna 2012. Koska idea hevosesta nimeä myöten oli olemassa jo 2008, tuntuu kuin olisin tätäkin raahannut mukanani ikuisesta ikuiseen. Tämän hevosen oli korkea aika kuolla. Onneksi se ymmärsi tehdä sen. Se oli kiva heppa, mutta pyöri rasittavasti vuosisadan verran mukana kuin takiainen.

Jeskamandeera KERJ-I on Jummijammin kanssa samaa linjaa ja yhtä rakas.

Skylla KERJ-I on saavuttanut kaiken, mutta en malta lopettaa sitä. Sen nimi on tavallinen, ja niin on koko heppakin, mutta ai miten söpö taas! Skyllan kuva on yksi onnistumiseni, olkoonkin etteivät tuomarit pidä siitä.

Skylla. Line Tea. Muu mä.

Pullagallup KERJ-I on taas täydellinen tuonti! Miten söpö! Mikä nimi!

Google Me KERJ-II esiteltiin aiemmin.

Toxic Fox KERJ-I on tavallinen laatishevonen. Hyvä perusheppa.

Elly Jelly KERJ-I on tuonti, jonka ostin taas nimen takia! Mieleni tammasta ei ole muuttunut miksikään. Voi veljet, miten on hyvä hevonen. Elly Jelly on taas niitä heppoja, jotka ottaisin kernaasti itselleni oikeassakin elämässä.

 

VVJL:ssa palkitut loppuvuonna 2020

Kapteeni Kiukku VVJ-III kuoli mystisesti. Mikähän sen nyt tuli? Ihmeellisiä heikkoja hevosia nuo tuonnit ja lyhytsukuiset...

Jatsin Taika-Aika VVJ-II meni heti perässä. Olikohan jokin epidemia?

Abraham VVJ-I selviytyi noiden kahden seurassa matkasta. Se varmaan johtuu siitä, että Abraham on tosi söpö, ja ylivertaista shirenhevosten sukua.

Abraham. BlackVeilIllusion /dA, muu mä

Pullagallup VVJ-I on esitelty aiemmin.

Kettupolun Kiirus VVJ-II samoin.