20240506

Mun kisojen lempiosallistujat

 Olen taas järjestänyt jaoksien alaisia kilpailuita, vaikka olin sitä mieltä, että en enää järjestä. Samaan aikaan Keskustassa on käsitelty sitä, tapaavatko harrastajat kiittää osallistumisissaan kisanjärjestäjää. Näiden kahden seikan myötä aloin miettiä, mikä olisi paras konkreettinen kiitos mun kaltaiselle, maailman laiskimmalle ihmiselle kisajärjestäjänä. Keksin heti: se olisi se, että tekisi mun työstä niin helppoa kuin sillä kertaa on mahdollista olemalla mun lempiosallistuja kisoissa.

Miten mun lempiosallistuja sitten toimisi?
- Osallistuisi kerralla koko kutsusarjaan. (Onneksi tätä on saanut jo muutaman vuoden vaatia! <3)
- Osallistuisi samalla kokoonpanolla kaikkiin mahdollisiin samanlaisiin luokkiin. (Saispa tätäkin vaatia vaikka edes silloin, kun rypäs on yli 10 kutsua. Puolittaisi meinaan tulostentekoajan.)

Hetkinen, siinä se. Nykyään vaaditusta muodosta ei poiketa niin paljoa, että aika menisi sen korjailemiseen niin kuin ennen. Otsikointikin onnistuu niin hienosti, ettei viestejä katoile mihinkään vääriin rööreihin sähköpostissa. Eipä tässä tarvitse siis enemmästä haaveillakaan!

20240311

"Sensatone" all over again: esittelyssä... Equador...

Tiedätkö, minkälainen oli ensimmäinen virtuaalihevoseni ikinä? Sitä ei ole ollut olemassa enää 2000-luvulla, mutta muistan sen tarkasti. Se oli shirenhevonen, koska rakastin ja rakastan shirenhevosia. Tämä upea musta ori oli melkein parimetrinen. Sen verran siitä voisi oikeasti olla olemassa. Muu ei voisi olla totta. Orini oli nimittäin, köh, shirenhevosille tosi tyypillisesti, köh, aivan hullu päästään. Se tietenkin salli vain hahmoni, minun, käsitellä itseään. (Siihen aikaan minulla ei vielä ollut varsinaisia hahmoja, vaan se "hahmo" oli olevinaan ihan minä-minä, mutta toki tiesi kaiken hevosista ja oli ihan jeesus joka asiassa jne.) Lisäksi se hyppäsi 160-senttisiä esteitä. (Niin muuten tekivät arabinikin. En muista, kuinka paljon 120 cm korkea shettikseni hyppäsi.) Hauskinta oli sen nimi. En osannut yhtään englantia, ja olin lukenut jostain väärin sanan sensation. Sen takia mustan orini nimi oli Sensatone. Oi niitä aikoja. Saa nauraa!

Kerron Sensatone-juttuani aina joskus, kun kysytään, ja joskus silloinkin, kun ei kysytä. Se on hauskaa, koska itselleen voi nauraa, kun ei enää tee noin hassuja virheitä. Eikö niin? Eikö niin??? Mutta entä jos tekee?!

Herran vuoden 2023 lähes loppuun asti elin sellaisessa todellisuudessa, jossa Ecuador kirjoitettiin Equador. Tasan kirjoitettiin. :D Tarvitsin sen nimisen hevosen. VRL:oon oli rekisteröity jo Equador, jonka huomasin vasta, kun Equadorin tarina oli jo alkanut aikapäiviä sitten. Onneksi se oli niin iänkaiken vanha ja todennäköisesti joka suuntaan suvuton, että tein jotain, mitä periaatteessa vastustan: lätkäisin yhden kirjaimen lisää nimeen kasvattajaliitteeksi, ja niin minulle tuli uusi tarinahevonen. Tässä se on.

Equador O


Line: Rosenhill /dA

Nyt saa taas nauraa, mutta hyvässä hengessä hei. :D Voi olla, että orini tulevia jälkeläisiä sorsitaan suvuissa isukin nimen takia, mutta ei haittaa (ainakaan kauheasti). Sain aikaan nimittäin tarinani kannalta tosi kivan hevosen. Se on ensimmäinen tarinahevoseni, joka on olevinaan jollain lailla arvokas ja taitava, koska yleensä en tykkää kirjoittaa arvokkaimmista ja taitavimmista hevosista. Tarinassa sen päätehtävä on tällä hetkellä tehdä yhdestä tai hyvällä säkällä kahdesta hahmostani taitavia ratsastajia elämänsä aikana. Minulle sen tehtävä on opettaa kirjoittamaan taitavistakin hevosista niin kuin persoonista, eikä niin kuin roboteista, jollaisina olen taitavia massakisahevosiani liian kauan pitänyt.

Olisin ehtinyt vaihtaa Equadorin nimen vielä ennen rekisteröintiä. Olisin voinut  muokata kaikki tarinat uudelle nimelle. En halunnut: tämä hevonen ei ole enää täydellinen, joten se on minusta heti mielenkiintoinen. Sitä paitsi saan tarjota teille muille naurut.

Sensatone-ei-kun-Equador on tarjolla jalostukseen. :)

20240226

Kommentin voima

Olen paasannut aiemminkin siitä, että toisen luovien töiden kommentointi pitää tekijän yleensä hyvällä päällä pitkään. Yksi ainoa yksittäinen kommentti voi olla se, joka nostaa kirjoittajan tai piirtäjän blokin alhosta tai estää ajautumasta sinne.

Silti komentteja tulee säästeltyä. Aina ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Se on ymmärrettävää, eikä aina ole edes viisasta ammentaa tyhjyydestä. Yleensä kommentoimattomuuden syy tuntuu kuitenkin olevan se, että ajatellaan, että en mä osaa kommentoida. Ei mulla ole mitään tähdellistä sanottavaa. Ei toi ihminen halua kuulla mun juttuja. Toi tietää sanomattakin olevansa hyvä. Toi on itse asiassa parempi kuin mä, joten mitä se tällaisen räpiköijän mielipiteillä tekee?

Kirjoittajan tai piirtäjän näkökulmasta on kuitenkin ihan eri asia tietää jollain tasolla olevansa hyvä kuin tuntea saavansa arvostusta. Moni sanoo, ettei taiteile arvostuksen toivossa, mutta vaikka se olisi kuinka totta, arvostus tuntuu hyvältä. Arvostusta ei myöskään tarvitse saada miltään jumalmentorilta, vaan juuri siltä tavalliselta ihmiseltä, joka on työtä katsonut ja arvostanut. Sitä paitsi en ole kuullut vielä kovin monesta niin ikävästä taiteilijasta, että hän ensinnäkään edes laittaisi kanssaharrastajiaan tai seuraajiaan jotenkin taitojen mukaiseen paremmuusjärjestykseen tai vielä sen päälle arvostaisi vain valmiiksi taitavien aikaa, tsemppiä, kehua, pointteja, ajatuksia ja kritiikkiä. Ei ei: minä tiedän vain tyyppejä, jotka ovat iloisia siitä, että ihan kuka tahansa on katsonut, on lukenut, on ehkä jopa viihtynyt, vihastunut, pahastunut, naurahtanut.

Kommentoinnin haastavuus sen sijaan on ihan yleinen kokemus. Kommentointi on taito: siinä kehittyy, kun sitä tekee. Jos on vasta-alkaja kitaran soittamisessa, tietää kyllä, että on turha verrata itseään vielä maailmantähtiin. Jos on vasta-alkaja kommentoinnissa, jostain syystä tulee kuitenkin verranneeksi itseään niihin muutamiin, jotka tekevät 6000 merkkiä pitkän kirjallisuusesseen julkaistusta tarinasta. Tein itsekin sellaista vertailua ryhtyessäni kommentoimaan. En tiedä, mistä se johtuu, että ihminen itse olettaa syntyvänsä kommentointitaidon kanssa, vaikka tietää syntyneensä jopa ilman lukutaitoa.

6000 merkkiä pitkä kirjallisuusessee on toki ihana kommentti, mutta kirjoittajana minulla on järisyttäviä uutisia kaikille, jotka eivät jaksa, ehdi, pysty tai halua kirjoittaa 6000 merkin kirjallisuusesseetä. Se uutinen on tämä: kahden lauseen tai vaikka kahden sanan sisältöön keskittyvä kommentti on ihan yhtä rakas. Moni taiteilija palaa lukemaan sen kerta toisensa jälkeen, vaikka sen oikeastaan osaisi jo ulkoa. Ei sen kommentin sisältöä tarvitsisi niin monesti tankata, mutta taitelija tankkaakin tunnetta. Se tunne on pitkäaikainen ilo: jes, joku katsoi, joku arvosti. Se tunne kestää paljon kauemmin kuin kommentin lukeminen tai edes kirjoittaminen, kauemmin kuin kuvan tutkiminen tai tekstin lukeminen. Joskus joku kommentti tarttuu mieleen ikuisiksi ajoiksi. Joskus taas kommenttia tutkitaan vähemmän aikaa, mutta silti se teki vastaanottajastaan iloisen.

Haasta siis itsesi: kirjoita tänään jollekulle yksi kommentti, ellet ole jo tyhjiin ammennettu. Kirjoita yksi sana, yksi lause, tai jos jaksat, kirjoita yksi kappale. Jos omalla nimellä kommentoiminen tuntuu kerta kaikkiaan liian jännittävältä, käytä vaikka toista nimimerkkiä tällä kertaa. Teet oman taiteilijasi päivästä mitä ihanimman tänään!

20240102

Palkitut hevoset 2023

 Mihinkäs sitä ihminen pääsee tavoistaan? Joka vuoden palkitut on lueteltava, vaikka niitä harrastukseni siirryttyä yhä enemmän Hopiavuoreen on aina vain vähemmän. :)

YLA:ssa palkitut 2023

Erkinheimon Metsämäyrä sai YLA2-palkinnon. Siinä se. Yksi hevonen ilmoitettu koko vuonna. Syy ei ole YLA:ssa. Vaikka olen joistain asioista yhä eri mieltä kuin YLA:n pisteytys, tämä on silti yhä lempilaatikseni. Sen ajatus hyvästä hevosesta vastaa eniten omaa ajatustani.

Metsämäyrä menee siinä.
Line © SheWolff/dA, muu mä


ERJL:ssa palkitut 2023

Ykkösiä: äsken esitelty Erkinheimon Metsämäyrä, Erkinheimon Waluigi, Erkinheimon Loppuvastus ja Ursula
Kakkosia: Erkinheimon Helluunen, Vanamo ja Honkahärkä

Näistä hevosista tosi moni vaatisi mainintaa erikseen, koska pidän näistä kovasti, mutta näytetään teille Honkahärkä. Sen nimi tarkoittaa oravaa ja se on niin juutinan tähden lutuisen näköinen!

Siinä päjöttää mun pikkuorava, ihana Honkahärkä! <3
Line © Marjahilla; muokattu. Muu mä.


KRJL:ssa palkitut 2023

Ykkösiä: äsken mainittu Erkinheimon Helluunen, aiemmin mainittuu Metsämäyrä, Erkinheimon Tarmo, Erkinheimon Koopa, poikansa Koopa Troopa ja Erkinheimon Siipisupi
Kolmonen: Metsäruusu

Metsäruusun kolmonen on vahinko. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että hevosellani on kolmonen (ja joillain onkin), kunhan se ansaitsee sen. No Metsäruusu ei ansaitse, vaan minä itse: jotenkin en ollutkaan päivittänyt sen kisakalenteria, vaikka luulin! No, ei hätä ole tämän näköinen. Metsäruusu on ilmoitettu jo tammikuun tilaisuuteen uusimaan.

Nostetaan esiin näistä hevosista vanhin tuttuni: Siipisupi. Sillä on ihana naama, ihana punainen väri ja ihana nimi! Ja kerrankin olen viitsinyt tehdä mielestäni tosi söpön taustan kuvaan. <3


Siipisupi vahtaa.
linet © Elisa, muu mä



KERJL:ssa palkitut 2023

Kaikki vanhoja tuttuja ja linkitetty aiemmin. Olimme oikein yhdessä tilaisuudessa mukana viime vuonna.

Erkinheimon Loppuvastus ja Erkinheimon Siipisupi saivat ykköset, Vanamo ja Honkahärkä kakkoset.

Ei jäänyt paljoa lapsille kerrottavaksi. :D 

 

VVJL:ssa palkitut 2023

Myös nämä palkinnot ovat samasta tilaisuudesta. Olen nukkunut aina onneni ohitse. No, ei haittaa.

Erkinheimon Koopa sai kakkosen. Sen luonteessa ei kerrota kuulemma erikseen valjakkoajosta. Se on totta, mutta tässä on uutinen: ei kerrota kenenkään muunkaan hevoseni luonteessa tai se on kuitattu jotenkin sivulauseessa. Ei haittaa, kakkosen ansaitsi, kun ei tosiaankaan kerrota, ja muutenkin.

Ykköset menivät sitten Erkinheimon Loppuvastukselle ja Super Mariolle. Tykkään Marion tylsästä luonteesta valtavasti. Virtuaalihevoselle ei tarpeeksi usein kirjoiteta tylsää luonnetta, niin se erottunee tylsyydellään.


Loppupohdinnat

Mietin, mitä tämä palkittujen lista kertoo harrastuksestani. Se kuvastaa ainakin muutamaa asiaa.
- En jaksa enää laatiksia samalla tavalla. Laatikset eivät ole muuttuneet huonommiksi, vaan minä erilaiseksi. Haen merkitystä tarinahepoista.
- Olen suomenhevoskasvattaja. Vannoin aina, etten ikinä olisi. Hyi, miten tylsä rotu oikeasti ja varsinkin virtuaalisesti. No kappas keppanaa: niillä on kivoimmat nimet, eikä virtuaalihevonen muuta oikeasti omistakaan kuin oman nimensä ja sukulaisten nimet. Oikeatkin suokit ovat jees, ja nyt, kun on aika etsiä heppaa, olen katsellut suuria suokkeja ja muhkuja kylmäverisiä.
- Aktiivinen kauteni on syksyllä ja alkutalvella. Olen tiennyt tämän vuosia, mutta en käsitä, miksi. Silloin ei ole sen enempää aikaa tai muitakaan resursseja kuin muutenkaan.
- Mulla on kivempia hevosia kuin ennen. Ennen kun ne saivat kaikki laatispalkinnot, rambotin ne hautaansa sillä siunaamalla. Nyt ne ovat niin kivoja, että suurin osa saa pitää henkensä. Tämä tuo jotain merkitystä laatisheppoihinkin omalla kohdallani.


Hevoset jonossa

Näistä on jotenkin kiva pitää tilastoa, vaikka tätä nykyä hevosten seisominen jonossa johtuukin tasan siitä, etten ilmoita niitä... SLA:n tilaisuuksiin pääsevät nyt vain tuomarit, ja se on poka niin hyvä motivaattori, että haluaisin tuomariksi. Ei vain ole aavistustakaan, että otetaanko sinne tuomareita enää sellaisiin kohtiin, jotka minua kiinnostelevat.

Laatis 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2022 2023
YLA 53 63 45 40 17 43 17 22
SLA 3 4 10 2 3 0 0 30
ERJ 31 28 26 27 20 38 30 27
KRJ 39 36 44 68 39 32 30 26
KERJ 1 3 32 48 28 34 28 29
VVJ 0 0 0 24 16 20 22 22
WRJ 0 3 12 0 1 0 0 0
yhteensä 127 137 169 209 124 157 127 156

20231231

Etuuspisteiden nollaaminen: tehokas pelote

VRL on käyttänyt iät ajat etuuspisteitä, joilla määritellään, kuinka monta avointa kutsua harrastajalla voi olla kerrallaan kalenterissa. Se on varsin tehokas systeemi. Etenkin uutena kisanjärjestäjänä on hyvä pitää ensin yksi kisa, sitten viisi ja sitten muutaman kerran enintään 10 ennen kuin avoimia kilpailuita voi olla rajattomasti auki samaan aikaan. Minusta etuuspisteet ja niiden avulla hankittavat rajattomat avoimet kutsut ovat hyviä ideoita.

Etuuspistesysteemillä on kuitenkin toinen funktio: etuuspisteiden nollaus on rangaistus. Sekin on varsin tehokas systeemi nyt, kun se vuosia etuuspisteiden myöntämisen jälkeen on todella otettu käyttöön. Jos kilpailuiden tuloksia ei ilmoiteta ajoissa, etuuspisteet nollautuvat siitä lajista, jonka tulokset ovat myöhässä. Kätevää, eikö? Sehän vähentää tulosten myöhästymistä ja puuttumista ihan hirveän paljon, eikö??

Kyllä, se vähentää tulosten myöhästymistä omalta osaltani ihan nollaan prosenttiin asti. Joskus oli aika, kun järjestin satoja kisoja vuodessa. Niistä hetkistä on jo aikaa, ja viimeiset vuodet kisani ovat keskittyneet yksittäisiksi jättirutistuksiksi niihin hetkiin, kun todella tarvitsen tietyn lajin kilpailuita. Nyt, kun on todellinen uhka, että etuuspisteet nollataan nopeastikin (riippuu kalenterityöntekijöiden aktiivisuudesta), en järjestä enää lainkaan kilpailuita. En voi myöhästyä tuloksissa tällä tavalla. Kätevää! Kuten sanoin, tuloksistani 0% myöhästyy.

Ymmärrän hyvin, mitä etuuspisteiden nollaamisella ajetaan takaa, ja ajatus on järkevä. Se ei kuitenkaan toimi. Kaikenlainen virtuaalihevostelun hidastaminen ja vaikeuttaminen, kun harrastus on muutenkin kuolemassa, on huono ajatus. Ennen kuin etuuspisteiden nollausta oikeasti tehtiin, vain pieni osa kisoista sai tuloksensa kovin myöhässä tai jäi kokonaan tuloksetta. Nyt varmasti muutamat kisat saavat tuloksensa varmemmin ja nopeammin, mutta samalla jotkut varmasti lopettavat järjestämisen kokonaan joko suosiolla tai sitten etuuspisteiden nollauduttua. Minäkin lopetin, enkä ole missään asiassa uniikki. Nollaus on siis todella on tehokas pelote: pelote olla järjestämättä kisoja enää!

Koskaan ei saa kritisoida niin, ettei ole antaa omasta mielestään toimivampaa ideaa tilalle. Mitä sitten voitaisiin tehdä? Voitaisiin laskea etuuspisteitä myöhästymisestä niin, että kisajärjestäjä saisi yhdellä tai kahdella kymmenen tai kahdenkymmenen kisan ryppäällä etuuspisteet takaisin täyteen. Se olisi harmittava rangaistus, ja harmittaahan rangaistuksen kuuluukin. Se ei kuitenkaan ainakaan omalta kohdaltani lopettaisi kisanjärjestämistä kokonaan, ja vaikka etuuspisteitä joskus käytäisiin vaikka unohdukseni takia laskemassa, viitsisin jatkaa, koska en joutuisi aloittamaan nollasta yksittäisten ärsyttävien kutsujen kanssa.

Toisaalta tarvitseeko tilalle edes toimivampaa ideaa? Koen vain kovin mietoa ärsytystä, jos rypäs silloin ja toinen tällöin jää ilman tuloksia. Paljon enemmän ärsyttää tarinallisten, panostettujen kisojen tulosten ja palkintojen myöhästyminen tai kokonaan unohtuminen, eikä niitä tietenkään kukaan edes vahdi. Ja miksi vahtisi: aina tulee kuitenkin uusia kisoja, niin massakisoja kuin niitä tarinallisempiakin.

Huomaan, että minusta on tullut jonkin sortin virtuaaliheppa-anarkisti kasvettuani aikuiseksi. Etenkin kun harrastajista on pulaa, kannatan tätä nykyä kaikkien sellaisten sääntöjen purkamista, jotka eivät joko palvele minua ollenkaan tai joiden puuttuminen harmittaa minua vain vähän ja ilahduttaa joitakuita toisia. :)

20231229

Uusi suokkiperheeni

 Halusin vain poiketa näyttämään teille jotain, mistä olen kovin innoissani. No se tulee tässä.

Olipa kerran tamma. Sillä oli ihan mainio nimi, jonka olen odottanut jo pari vuotta saavani antaa jollekulle tuontihevoselleni. Sen nimi on nimittäin Satakielen Sotahuuto, ja jotenkin se on minusta ihan liikuttavan ihana nimi!

Line: Lynn

Se tamma tapasi orin, jonka nimi tuntui myös ihan sairaan hyvältä muutama vuosi takaperin, Herran vuonna 2020. Enää en ehkä ihan puhkea hurraamaan aina kun luen sen, mutta on sillä orillakin aikas mukava nimi. Sen nimi on Temppelileijona. Temppelileijona-parka on ollut vuoddesta 2020 ihan sairaan hirveän pääkuvan kanssa jumissa, mutta eilen jaksoin värittää sille nopsan rakenteen, josta tuli aika hauska, vaikka nopeus näkyykin. 

line: Tea

No mutta sitten, sitten tarina vasta paraneekin! Satakielen Sotahuudosta ja Temppelileijonasta tuli isi ja äiti. Pieni vauva oli tyttö, ja sen nimeksi tuli kaikista maailman hienoista nimistä (Satakielen Sotahuudon jälkeen) tokahienoin ikinä: Routapeippo!! Eikä siinä vielä kaikki! Olin niin äärettömän ahkera, että väritin tänään Routapeipollekin ihan oman kuvan!! Enkä edes hutiloitua pikakuvaa niin kuin isälleen, vaan ihan oikean!!

line: Tea

Siitä on nyt useampi vuosi, kun olen viitsinyt intoilla tavallisista kisahepoista. Ehkä tämä innostus johtuu enimmäkseen tuosta Satakielen Sotahuudosta. Rakastan sitä niin, että haluaisin siitä tarinahevosen, mutta en missään tapauksessa saa hankkia enempää hahmoja, eikä tamma sovi kenenkään nykyisen hahmoni tarinaan. Muutenkin kirjoittaminen on ollut pidemmän aikaa niiiiiiiiiiiin vaikeaa, ettei ikinä ennen ole takunnut näin kovasti. Näiden tekstittäminen sen sijaan tuntuu ihan kivalta. Ne ovat laatishevosia, joten kukaan ei niiden tekstejä kuitenkaan lue. Niille kirjoittaminen on kuin verryyttelyä ennen oikeaa urheilusuoritusta, eli Hopiavuoressa ryhdistäytymistä.

20230103

Palkitut 2022

 Laatuarvostelupalkittuja hevosia on yhä vähemmän ja vähemmän. Olen miettinyt jo muutaman vuoden, että miksi jatkaa laatuarvosteluiden parissa. Laatuarvostelupalkinto ei suinkaan kerro minulle hevosen hyvästä laadusta. Se on ennemminkin leima hevosen takapuoleen, että OK, valmis. Massakisaaminen on joskus kivaa ja muotoonlaitot ovat mukavaa nollausta, joten pidän laatishevosia kuitenkin toistaiseksi. Puuhaan niiden kanssa aina kun huvittaa. Tämän vuoden palkittujen määrästä näkee, että ihan joka kuukausi ei huvita. Se on ihan okei ja tosi hyvä asia. Virtuaalihevoset on monipuolinen harrastus, joka muuttuu vuosien varrella harrastajan mukana.

YLA:ssa palkitut 2022 (+ marraskuu 2021)

Fixing My Demon, Waluigi, Loppuvastus, Qiana Ring YLA1
Super Mario, Koopa, Siipisupi, Jassoo, Kornknarr, Koopa Troopa, Tarmo, Nuclear Pegasus, Toivo, Apache Moon, Pullagallup, Pöyröö, Helluunen, Vanamo YLA2
Ursula, Honkahärkä YLA3

Näistä palkituista mielenkiintoisin on Apache Moon, sillä se on ainoa tarinahevonen tällä kertaa. Apache Moon, eli Apassi, on Mikael Kontiokorven hevonen ja elää tällä hetkellä Orange Wood Ranchilla.

Toinen mielenkiintoinen hevonen on Nuclear Pegasus. Se on erikoisen näköinen kuten emänsä ja jaksaa inspiroida siitä syystä, että sen isä on yksi suosikkitarinahevosistani, itse Hopiavuoren Eetun Jussi. Nuclear Pegasus ei kuitenkaan ole tarinahevonen. 


ERJL:ssa palkitut 2022

Toivo, Siipisupi ERJ-I
Tarmo, Koopa ERJ-II
Koopa Troopa ERJ-III

Näistä hevosista, jotka palkittiin siis myös YLA:ssa, voisin nostaa esiin Siipisupin. Pidän sen kuvasta ja nimestä kovasti. Nimesin Siipisupin erään lastenkirjan mukaan, jota isä luki minulle, kun olin pieni. Siitä on niin valtavan kauan, etten enää muista tarkalleen, mitä kirjassa tapahtui. Tiedän, ettei kirja ollut suosikkejani, koska suosikkini muistan. Siipisupi on kuitenkin mielenkiintoinen nimi.


KRJL:ssa palkitut 2022

Toivo KRJ-I
Ursula, Honkahärkä KRJ-II
Vanamo, Pöyröö KRJ-III

Ursula on myös sellainen hevonen, jonka kuvasta ja nimestä tykkään. Ursula on nimetty tietenkin Disneyn Ursulan mukaan, ja hän oli mielessä myös Ursulan kuvaa suunnitellessani. Aluksi ajattelin piirtää itse ja puettaa Ursulani jonkin sortin violetteihin lonkeroihin. Laatishevosten maailma ei kuitenkaan tue itse piirtämään opettelua niin paljoa, että viitsisin käyttää siihen aikaani.


KERJL:ssa palkitut 2022

Super Mario, Koopa Troopa, Pepper Imp KERJ-I
Koopa KERJ-II

Pepper Imp on ihan mahtava hevonen. Siis siinä mielessä, että se on oikein monumentti sille, mikä kaikki laatishevosissa on minun mielestä tällä hetkellä pielessä. Miksi kisata kisaamisen takia? Miksi kirjoittaa tekstejä, joita yksikään elävä ihminen ei lue, paitsi laatiksen tekstituomarit? Muutama vuosi sitten tämä oli virtuaalihevosteluni tarkoitus. Voi olla, että se on vielä joskus, mutta juuri nyt ei ole. Samalla olen kierosti ylpeä Pepper Impistä ja sen suvusta!


VVJL:ssa palkitut 2022

Skitsahdus, Juukelis Puukelis VVJ-II

Tuntuu kuin Skitsahdus olisi tullut minulle noin miljardi vuotta sitten, vaikka ei siitä edes kauaa ole oikeasti. Sillä vain meni tosi kauan hommata itselleen laatispalkinnot, koska jonoa on ja aina motia ei. Se oli hyvä heppa, mutta kaiken saavuttaneet EVM-sukuiset palaavat maaksi, sillä maasta he ovat tulleet.

20220606

Esittelyssä (ja TJ) tarinaori Apache Moon

 Mikael Kontiokorpi haluaa olla syvänmenensukeltaja. Sitä varten pitää harjoitella. Hän ei halua enää olla syvänmerensukeltaja. Hän haluaa olla sittenkin Englannin kuningatar. Ikävä kyllä Englannissa on jo kuningatar. Lisäksi Englannin kuningattaren tulee olla ihan toista sukupuolta kuin Mikael Kontiokorpi ja olla vieläpä syntynyt oikeaan sukuun. Mikaelilla olisi toki sellainen  vaihtoehto, että hän menisi naimisiin jonkun tulevan kuninkaan kanssa, mutta se vaikuttaa pitkäveteiseltä, eikä Mikael ole homoseksuaali. Hän päättää mennä naimisiin Helenan kanssa, mutta se päättyykin jo kihlajaisvaiheessa. Mikael huomaa rakastaneensa Helenan hevosta enemmän kuin Helenaa, ja niin Mikaelinkin on saatava oma hevonen. Omaa hevostahan on turvallista pitää jossain osaavalla ratsastuskoululla? Niin juuri Mikael tekee! Hän varmasti ostaa myös jonkin vanhan opetusmestarin samaiselta ratsastuskoululta ensihevosekseen, eikö niin?

Väärin!

Kun Mikael näkee Apache Moonin, hänen on saatava se. Ihan sama, että se on pikkasen pitkän lentomatkan päässä, oripuolinen ja, tuota noin, preerialta pyydystetty mustangi. Se on saatava. Valitettavasti Apache Moonin hankkiminen ei ole samalla tavalla mahdotonta kuin Englannin kuningattareksi ryhtyminen, eikä samalla tavalla pitkäveteistä kuin syvänmerensukelluksen opetteleminen. Siksi Apache Moon törröttää vain joidenkin kuukausien päästä Hallavan ratsastuskoulun pihassa Mikael Kontiokorpi riimunarun toisessa päässä ulkoisesti hämmentyneen näköisenä (niin kuin aina), mutta sisäisesti kuplien onnesta (niin kuin melkein aina).


Apache Moon




Apache Moon eli "Apassi" on 2013 syntynyt mustangiori. Se on evm-sukuinen.


Apassi on tällä hetkellä Mikael Kontiokorven lännenratsu. Se on kunnostautunut WRJ:n vauhdikkaammissa ja ketteryyttä vaativissa lajeissa, kuten suosikissaan barrel racingissa sekä pole bendingissä. Se on porrastetuissa maksimitasolla.

Ennen kaikkea Apassi on kuitenkin tarinahevonen, jolla on pitkä tarina takanaan ja myös edessään. Tällä hetkellä se kyyditsee holtitonta isäntäänsä uskollisesti läpi Kanadan länsirannikon metsien ja mantujen tukikohtanaan Orange Wood Ranch. Sitä ennen se on tarponut Suomen kesässä ja talvessa kaitsien omaa Mikaeliaan. Edes (varsinkaan) Mikael ei tiedä, mihin seuraavaksi päätyy kera uskollisen ratsunsa. Onneksi Apassi ei ota moisesta turhaa stressiä. Kunhan se saa pidettyä isäntänsä hengissä, kyllä se uusi päivä seikkailuineen sieltä stressaamattakin koittaa.

20220403

Oresaman & Hopiavuoren radiohiljaisuus

 Olen kertonut tähän mennessä ainoastaan Hopiavuoren foorumin rekisteröityneille avoimella puolella, miksi olen ollut niin hiljaa harrastuksen parissa oikeastaan koko talven. Nyt olen kerännyt sen verran voimia, että voin kertoa myös täällä.

Olen työnarkomaani, yliempaattinen, perfektionisti, ylityöllistetty opettaja ja annan liian helposti anteeksi muille vaikka en ikinä itselleni. Viime joulun aikoihin asti jaksoin painaa töissä ja jaksoin pitää Hopiavuoren sellaisena kuin haluan sen olevan (ja Hopiavuori ei muuten ole pienitöinen). Sitten mäiskähdin oikein kunnon mahapläiskällä todellisuuteen: nyt ei enää pysty venyä, ei jaksa enää, ei onnistu yhtään mikään (edes lepääminen).

Sain lapun, jossa luki, että minulla on masennus ja ahdistuneisuushäiriö, ja samalla tuli piiiiiiiiitkä saikku ja lääkkeet. Meni aika kauan, että pääsin sen verran elämään kiinni, että ruokakaupassa käyminen ei väsyttänyt niin, että nukuin koko loppupäivän.

Nyt olen taas periaatteessa työkuntoinen (ja jo hyvän aikaa töissä ollutkin), mutta vieläkään ei suju niin kuin ennen. Kun töistä on selviydytty, jaksan olla koirien kanssa, mutta en keskittyä kunnolla mihinkään oleelliseen. Olen virtuaalihevostellut sen verran, että olen ilmoitellut hevosia laatiksiin ja tuomaroinut. Välillä koen siitä huonoa omatuntoa, koska Hopiavuoren hevostallilla ansaitaan parempaa. Usein on itsellä suunnaton ikävä Hopiavuoreen, mutta kun avaan tiedoston, sinne ei tule tekstiä sitten millään. En ole ikinä ollut näin kauaa kirjoittamatta! Tämä on ainoa teksti, jonka olen saanut tehtyä aikoihin!

Hiljaisuus jatkuu yhä. Teen sen, minkä jaksan, enkä yhtään enempää, vaikka mieli tekisi koko ajan. :) Perfektionisti ja työnarkomaani eivät ole kuolleet minusta. :D

Mielenterveydestä on vielä sanottava se, että ainakaan minulla ei ollut aavistustakaan, millaista se on, kun ei oikeasti vain jaksa ja pysty enää. Luulin sen maalaisjärjellä ymmärtäväni, mutta ei sitä voinut kuvitella etukäteen. Olen saanut olla tässä mielessä terve koko elämäni ajan, ja huh huh, onneksi! Joulun maissa velloin niin pelottavissa ajatuksissa, että voi kun en enää ikinä joutuisi sellaiseen paikkaan päässäni.