Crimson in Crimson, wtf? 281110
Koska olen ahkera ja hyvä ihminen (heh heh), päätin esitellä Crimsonin niitä kasvatteja, jotka ovat jääneet kotiin kasvamaan. Vaikka itse sanonkin, olen ehdottomasti onnistunut niiden kanssa. Ensimmäistä kertaa kasvattaminen todella, ihan aidosti tuntuu siltä, että saan jotain aikaan. Ihmetystäni vain lisää se, että kun Crimson-alkuisia pikkuisia kauppaan foorumilla, ei vielä yhtäkään ole jäänyt käsiin. Päin vastoin pikemminkin. On ollut vaikeaa jättää yhtään mitään kotiin, kun tiedän, että nekin olisivat menneet. Ei sillä, että olisin maailman paras kasvattaja, siksihän minä tässä ihmettelenkin, kun kuulun ravimaailman lusmuihin.
Elikkäs, meillä on nyt kotona kolme 2-vuotiasta Crimson-vauvaa, ja tottakai ne ovat sivuttomia. Jokainen on vasta koelähdön läpäissyt. Crimson Caspair on lellipoikani, Derek Demon ja suosikkityttöni Crimson Marilynin pienokainen. Koelähdöstä se on siis läpi rämpinyt, mutta varsinaisesti kilpailee vasta joulukuussa. Sama homma on Crimson Catin kanssa, joka on siis Intro To This -orin ja Bell the Catin tammavarsa. Viimeisin nuorista on ori, Crimson Japan, ja se tulee yhdistelmästä Tokyo Hysteria x Flirt!.
Vanhemmilla hevosilla tottakai on jo sivut ja kilpaura. Ensimmäinen oma, kotiin jäänyt kasvatti on ihana Crimson Ninji. Siltä odotan paljon, eikä se nytkään mikään huono ole, nuori vain. Kasvattajakruunussa se paineli, mutta finaalissa ei kovin häävisti mennyt. Sen luonnetta rakastan erityisesti, oikein nautin kirjoittamisesta. Rakas Crimson Marilyn on hieman hitaampi ennätyksensä puolesta, mutta pitkän valmentautumisen ja kunnonkohotuksen tuloksena on taas valmis uuteen kauteen. Kolmas tamma on Crimson Capulet, jonka sivut ovat juuri nyt huollossa. Se on kokeiluvarsa kahdesta erittäin nuoresta hevosesta, ja on ihan sattumasta kiinni, millainen jalostusarvo Capuletille siunaantuu.
Kun joulukuussa kaksivuotiaamme täyttävät kolme, on kolme uutta kotiin jäävää Crimson-vauvaa suunnitteilla... :)
20101128
Ehtimistä ja eläkeikää 281110
Olen tässä parantanut tapani. Sain nimittäin vihdoin inspiraation noiden raviheppojeni suhteen, ja nyt on rästissä enää 5-10 kutsua per lärvi aikaisemman kahdenkymmenen tai neljänkymmenen sijaan. Ei paha, ei paha, ei ainakaan yhdessä viikossa! Puolustuksekseni on sanottava, että minullahan noita hevosia tosiaan ON muutama sata. Seuraavaksi minua syytetään liian monen homman tekemisestä samaan aikaan, no voi itkupotku, ei pieni rästihomma todellakaan haittaa jos muuten hoitaa asiansa.
Mutta anygays, Magic Sense tosiaan eläköityy jouluaattona, kuten edellisessä postauksessa tuumin, mutta toinen kummallinen hevonen on Please-Please. Se on vasta kahdeksan, mutta tammaksi niin loistavassa kunnossa juuri nyt, että ei huvittaisi enää juoksuttaa sitä. Toisaalta, sitä ei ole mitään järkeä siirtää eläkkeellekään, koska olen sen varsat jo teettänyt, niitä ei vain tule enää. Haukkukaa vain tyhmäksi, mutta kun tamma oli hienossa vireessä jo paljon nuorempana, joten sai pienokaisensa jo silloin. Se oli jo silloin ihan älyttömän nopea tammaksi. Ori jos se olisi, voisin vielä hieman saada siitä ruuvattua irti - mutta en todellakaan halua tammaa, jolla on joka matkan ennätys 1.10,9 tai alle.
Lisää eläkeikäisiä: Oresama. Täytän 18 tuossa ylihuomenna, ja en oikein tiedä, mihin tämä maailma on menossa. Leikin ilmeisesti virtuaalihepoilla, koska olen liian vanha leikkimään barbiehevosilla. Uskokaa tai älkää, minä muuten ihan totta leikin barbiehepoilla samaan aikaan kuin pikkuautoilla, ja naapurin kakarat, ne likat, sähläsivät barbeilla. Mikä sinänsä kuului asiaan ihan rutosti.
Mutta joo, koska ihminen on liian vanha virtuaalitallille? En tiedä, foorumillakin pyörii pitkälti päälle parikymppisiä. Minä en tahtoisi vielä lopettaa, enkä aiokaan. Lyödäänkö vetoa: vielä joskus viisikymppisenäkin pyörin täällä ja valehtelen iäkseni neljätoista. No olisiko se sitten yhtään lapsellisempaa enää? Ei taida: on minun kaveriporukassani muitakin ikuisia heppalapsia. Minä leikin hevosilla, joita ei ole olemassakaan, yksi harjaa edelleen my little ponyja ja yksi kerää aivan hulluna sleich-hevosia ja täyttää yhdeksäntoista. :D Mielummin virtuaaliheppa kuin yöllä notkuminen kirkolla yhden siiderin kanssa ja tosi kännisen esittäminen.
Mitä hittoa, minuunko tämä postaus keskittyykin? Paras lopettaa, onhan tämä sentään virtuaaliblogi.
Olen tässä parantanut tapani. Sain nimittäin vihdoin inspiraation noiden raviheppojeni suhteen, ja nyt on rästissä enää 5-10 kutsua per lärvi aikaisemman kahdenkymmenen tai neljänkymmenen sijaan. Ei paha, ei paha, ei ainakaan yhdessä viikossa! Puolustuksekseni on sanottava, että minullahan noita hevosia tosiaan ON muutama sata. Seuraavaksi minua syytetään liian monen homman tekemisestä samaan aikaan, no voi itkupotku, ei pieni rästihomma todellakaan haittaa jos muuten hoitaa asiansa.
Mutta anygays, Magic Sense tosiaan eläköityy jouluaattona, kuten edellisessä postauksessa tuumin, mutta toinen kummallinen hevonen on Please-Please. Se on vasta kahdeksan, mutta tammaksi niin loistavassa kunnossa juuri nyt, että ei huvittaisi enää juoksuttaa sitä. Toisaalta, sitä ei ole mitään järkeä siirtää eläkkeellekään, koska olen sen varsat jo teettänyt, niitä ei vain tule enää. Haukkukaa vain tyhmäksi, mutta kun tamma oli hienossa vireessä jo paljon nuorempana, joten sai pienokaisensa jo silloin. Se oli jo silloin ihan älyttömän nopea tammaksi. Ori jos se olisi, voisin vielä hieman saada siitä ruuvattua irti - mutta en todellakaan halua tammaa, jolla on joka matkan ennätys 1.10,9 tai alle.
Lisää eläkeikäisiä: Oresama. Täytän 18 tuossa ylihuomenna, ja en oikein tiedä, mihin tämä maailma on menossa. Leikin ilmeisesti virtuaalihepoilla, koska olen liian vanha leikkimään barbiehevosilla. Uskokaa tai älkää, minä muuten ihan totta leikin barbiehepoilla samaan aikaan kuin pikkuautoilla, ja naapurin kakarat, ne likat, sähläsivät barbeilla. Mikä sinänsä kuului asiaan ihan rutosti.
Mutta joo, koska ihminen on liian vanha virtuaalitallille? En tiedä, foorumillakin pyörii pitkälti päälle parikymppisiä. Minä en tahtoisi vielä lopettaa, enkä aiokaan. Lyödäänkö vetoa: vielä joskus viisikymppisenäkin pyörin täällä ja valehtelen iäkseni neljätoista. No olisiko se sitten yhtään lapsellisempaa enää? Ei taida: on minun kaveriporukassani muitakin ikuisia heppalapsia. Minä leikin hevosilla, joita ei ole olemassakaan, yksi harjaa edelleen my little ponyja ja yksi kerää aivan hulluna sleich-hevosia ja täyttää yhdeksäntoista. :D Mielummin virtuaaliheppa kuin yöllä notkuminen kirkolla yhden siiderin kanssa ja tosi kännisen esittäminen.
Mitä hittoa, minuunko tämä postaus keskittyykin? Paras lopettaa, onhan tämä sentään virtuaaliblogi.
Tags:
Crimson,
ikääntyminen,
kilpailut,
lv,
ravit
20101122
Magic Sense, lomailija! 221110
Itkua, raivareita, hampaiden kiristelyä. Sellaista virtuaalinen ravimaailma on juuri tänään juuri minun kohdallani. Derby Racing Teamin Toiminnan joulu piristää minua jonkin verran, mutta ei ollenkaan tarpeeksi. Tällaista virtuaalista tuskaa on aikaisemmin aiheuttanut vain Agata Jewel, ja se on jo jotain!
Uskomattoman kaksikon, Sensoded Holen ja Magician Rosen, mahtava orivarsa, Magic Sense, on päättänyt vetäytyä eläkkeelle. Joululahjaksi minulle se juoksee vielä jouluaattoon asti - aattona viimeiset ravinsa - ja sitten se pääsee lepäämään ikuiselle lomalle. Tämä on minulle raskasta siksi, että ihailen suuresti Sensen sukua, ja etenkin siksi, että Sense on ensimmäinen, ja ehdottomasti rakkain ravurini. Samaan aikaan minulla oli mm uskomattoman ihana General Star, mutta olin silloin ala-asteikäinen ja typerä: General Star katosi bittiavaruuteen samalla kuin muut uskomattomat hevoset, joilla oli mitä parhaimpia nimiä suvussaan. Jos löytäisin mm General Starin sivut uudelleen, ottaisin orin itselleni reaali-ikääntymisellä vielä muutamaksi vuodeksi... Voi, kunpa sellainen olisi mahdollista...
Onhan minulla vielä osaomistus Star Monkey -poikaan. Samoja nimiä senkin suvussa on, ja lisäksi rakastan orin omaa nimeä enemmän kuin Magic Sensen. Kuitenkaan tämä hevonen ei ole MINUN. Omistan siitä kolmanneksen: teoriassa se tarkoittaa kolmasosaa kunniasta, kolmasosaa työstä ja kolmasosaa jälkikasvusta. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa, että kilpailen tuntemattoman hevosen kanssa, pyydän joskus saada yhden sen varsoista kotiin, ja että en koskaan voi itse ja nopeasti päättää hepokullan kohtalosta tai lähitulevaisuudesta. Jotenkin ajattelen poikaa Lokin hevosena ja itseäni sen kisahoitajana... :D Oli miten oli, Star Monkey on upea, mutta Magic Sensellä on meriittien ja suvun lisäksi myös järkyttävän vahva tunnearvo minulle.
Magic Sense on nyt tarjolla jalostukseen hyvin pienimuotoisesti. Juuri Sinulla on mahdollisuus saada siitä varsa: se astuu yhden ulkopuolisen tamman, mikäli vauvalle on jo tiedossa tavoitteellinen, luotettava, pysyvä, asiantunteva koti. Lisäksi otan Sensestä itselleni varsan, ja koska omien hevosten suvut ovat upouusia (evm-esivanhemmat tuotu 2009), etsin myös Sensen perilliselle emää ulkopuolelta. Tämän orin varsan kantaminen on ehdottomasti kunnia, joten mikäli sopiva tamma löytyy, kannattaa sitä nyt tarjota. :) Palkaksi mainetta ja kunniaa tammalle ja sinulle - varsan kasvattajalle.
Itkua, raivareita, hampaiden kiristelyä. Sellaista virtuaalinen ravimaailma on juuri tänään juuri minun kohdallani. Derby Racing Teamin Toiminnan joulu piristää minua jonkin verran, mutta ei ollenkaan tarpeeksi. Tällaista virtuaalista tuskaa on aikaisemmin aiheuttanut vain Agata Jewel, ja se on jo jotain!
Uskomattoman kaksikon, Sensoded Holen ja Magician Rosen, mahtava orivarsa, Magic Sense, on päättänyt vetäytyä eläkkeelle. Joululahjaksi minulle se juoksee vielä jouluaattoon asti - aattona viimeiset ravinsa - ja sitten se pääsee lepäämään ikuiselle lomalle. Tämä on minulle raskasta siksi, että ihailen suuresti Sensen sukua, ja etenkin siksi, että Sense on ensimmäinen, ja ehdottomasti rakkain ravurini. Samaan aikaan minulla oli mm uskomattoman ihana General Star, mutta olin silloin ala-asteikäinen ja typerä: General Star katosi bittiavaruuteen samalla kuin muut uskomattomat hevoset, joilla oli mitä parhaimpia nimiä suvussaan. Jos löytäisin mm General Starin sivut uudelleen, ottaisin orin itselleni reaali-ikääntymisellä vielä muutamaksi vuodeksi... Voi, kunpa sellainen olisi mahdollista...
Onhan minulla vielä osaomistus Star Monkey -poikaan. Samoja nimiä senkin suvussa on, ja lisäksi rakastan orin omaa nimeä enemmän kuin Magic Sensen. Kuitenkaan tämä hevonen ei ole MINUN. Omistan siitä kolmanneksen: teoriassa se tarkoittaa kolmasosaa kunniasta, kolmasosaa työstä ja kolmasosaa jälkikasvusta. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa, että kilpailen tuntemattoman hevosen kanssa, pyydän joskus saada yhden sen varsoista kotiin, ja että en koskaan voi itse ja nopeasti päättää hepokullan kohtalosta tai lähitulevaisuudesta. Jotenkin ajattelen poikaa Lokin hevosena ja itseäni sen kisahoitajana... :D Oli miten oli, Star Monkey on upea, mutta Magic Sensellä on meriittien ja suvun lisäksi myös järkyttävän vahva tunnearvo minulle.
Magic Sense on nyt tarjolla jalostukseen hyvin pienimuotoisesti. Juuri Sinulla on mahdollisuus saada siitä varsa: se astuu yhden ulkopuolisen tamman, mikäli vauvalle on jo tiedossa tavoitteellinen, luotettava, pysyvä, asiantunteva koti. Lisäksi otan Sensestä itselleni varsan, ja koska omien hevosten suvut ovat upouusia (evm-esivanhemmat tuotu 2009), etsin myös Sensen perilliselle emää ulkopuolelta. Tämän orin varsan kantaminen on ehdottomasti kunnia, joten mikäli sopiva tamma löytyy, kannattaa sitä nyt tarjota. :) Palkaksi mainetta ja kunniaa tammalle ja sinulle - varsan kasvattajalle.
Tags:
ikääntyminen,
ravit,
spesiaalit hevoset,
suku,
TJ
20101121
Mikä niissä raveissa ja laukoissa kiehtoo? 211110
Mistä inspiraationpuute virtuaaliheppojen suhteen juontaa juurensa? Monen mielestä juttu on niin, että silloin ei huvita, kun on liikaa työtä. Minulla asia on jotenkin päin vastoin. Jos ei ole mitään tekemistä, ei todellakaan edes huvita tehdä sitä vähää, mikä pitäisi. Näin on asia juuri tällä hetkellä virtuaalihevosten (ja lukion) suhteen.
Numero yksi: VRL. On ihanaa, että jaoksista takaisin ovat tulleet ne, joita käytän - mutta sieluani ihan oikeasti riipii se, että kaikki on niiiiiiin hidasta. Ei voi olettaakaan, että kalenterin ylläpitäjä käsin jaksaisi päivittää samaa tahtia kuin kone, mutta silti tahtoisin vaatia sitä. Älkää nyt väärin ymmärtäkö: olen todella onnellinen siitä, että joku VIITSII tehdä jotain, ja että asiat ovat nyt edes niin kuin ne ovat. Silti saan haikailla jotain muuta. Tahdonhan minä oppia lentämäänkin. Oli miten oli, esim KRJ'n ja ERJ'n alaisia kutsuja ei huvita edes järjestää juuri nyt, ja muiden kisoihinkaan ei viitsi tukkia, koska ne ovat muutenkin aina täynnä. Enkä minä ehdi kyttäämään sitä kisakalenteria ihan koko aikaa...
Numero kaksi: ravit. Villejä raveja on jotenkin nihkeästi. Ok, tämän viikon aikana olen ollut tyytyväinen tahtiin, mutta ah, mikä kuukausi onkaan kulunut. VRER taas ei ole toiminut kunnolla aikoihin, mutta onneksi se alkaa olla taas kerran hienossa kunnossa. Voisin itsekin järjestää taas alaisia, enkä vain villejä. Nyt ravit kiinnostavat minua, koska niiden suhteen ON jotain tekemistä. Kutsujen sivuille laittaminen taas tympii ihan vain siksi, että se on niin tylsää ja mekaanista: tällä hetkellä jonossa ovat KAIKKIEN hevosten KAIKKI lähdöt viime keväältä saakka. Olen purkanut suman vasta viiden hevosen osalta tänään ja eilen. Ja aion jatkaa, koska uusiin lähtöihin ilmoittautuminen inspiroi minut laittamaan vanhatkin kuntoon.
Numero kolme: laukat. Aina on laukkoja nykyään, sen olen huomannut, mutta AI ETTÄ, kun joku tolvana päättää järjestää kilpailut eikä hoida niitä loppuun. Päivän tai kahden viivästys on tottakai OK ja inhimillistä: unohdinhan minäkin kerran. Mutta ai jumankekka, kun jotkut tietyt ja samat myöhästyvät JOKA kerta, viikoillakin. Sitten minusta tntuu vähän siltä, että eräässä tietyssä paikassa hevoseni eivät ikinä, IKINÄ edes sijoitu... ...mikä VOI olla tuuriakin, mutta se on ihan kaikkia todennäköisyyden lakeja vastaan. Jos ihmisellä on 3 laukkuria joka ikisessä kymmenestä lähdöstä ja osallistujia on aina alle 10, kyllä niiden omienkin hevosten pitäisi edes sijoittua - edes kerran puolessa vuodessa!
Lisäksi vihaan kirjoittaa laukkuriluonteita, niistä tulee aina samanlaisia. Suurin osa ei edes kirjoita, ja minun tekisi niin mieleni tehdä samoin. Mutta onko virtuaalihevoseni enää edes hevonen, jos sillä ei ole sivuillaan kuin perustiedot ja kisakalenteri? Se tyyli sopii esim Ionicille, joka on JÄTTIMÄINEN paikka, mutta ei minulle: minulla on vain noin 300-500 hevosta yhteensä, ja jokaisella on oltaVA luonne. Muutama on nytkin ilman, ehkä parikymmentä. Sukuselvityksiäkin puuttuu jopa puoleilta hevosistani... Kirjoittaminen ei inspiroi siksi, että minulla ei ole enää liikkumavaraa. Ennen sain esim laittaa kouluoriin potkua ja pippuria niin kauan kuin se pysyi käsissä ja kanavoi aggressionsa kouluradan tehtäviin. Nyt en voi, koska siitä saa miinuspisteitä joissain laatiksissa: ori, joka nostelee koipiaan ja puskeekin joskus yli kuolaimen on ehdottomasti "huonosti käsiteltävissä", eli ei voi saada täysiä pisteitä.
Viimeiseksi puran turhautumiseni jalostuspuuhista. MIKSI OSTAJAT LUPAAVAT LIIKOJA? Ja ennen kaikkia MIKSI HITOSSA KASVATIT SYSÄTÄÄN TAKAISIN KASVATTAJALLE, vaikka ostosäännöissä lukee, että UUSI OMISTAJA MYY ETEENPÄIN eikä tuki luuskaansa pyörimään nurkkiini. En tietenkään tarkoita, etteikö takaisin TARJOAMINEN olisi arvostettava ja kohtelias ele - päin vastoin, arvostan sellaista suuresti. Olen kyllästynyt NIIHIN tapauksiin, jotka mailaavat, että tässä heppa, mä lopetan. Heidän hommansa on halutessaan kysyä, että ottaisitko takaisin, vai myynkö, ja ellen ota, painua myymään sitten. Vaikka ensimmäiselle tarjoavalle. Eri asia, jos ostosäännöissä on toisin sovittu / ei sovittu mitään. Minä sanon vain muutamalle ostajalle, että anna minulle, ellet pidä. Vain aniharvalle.
Hyvä on lopettaa aina positiiviseen, ja niin teen nytkin. Kiitän jättimäisesti niitä ihania harrastajia, jotka edes kerran hevosen elinaikana lähettävät terveisiä minulle, kasvattajalle, vaikka en olekaan sitä koskaan vaatinut. Oli esim todella upeaa saada mailissa tieto siitä, että Crimson Macho ruunataan - vaikka en edes tee tiedolla mitään. Tuli vain sellainen olo, että jaahas, tässä joku viitsii vähän miettiä, mitä on tekemässä. En itsekään kovin usein lähettele kasvattalle terveisiä hevosilta, mutta esim Sayonara Suckers PA on muutaman kerran saanut terkutella kasvattajaa, emää ja isää.
Mistä inspiraationpuute virtuaaliheppojen suhteen juontaa juurensa? Monen mielestä juttu on niin, että silloin ei huvita, kun on liikaa työtä. Minulla asia on jotenkin päin vastoin. Jos ei ole mitään tekemistä, ei todellakaan edes huvita tehdä sitä vähää, mikä pitäisi. Näin on asia juuri tällä hetkellä virtuaalihevosten (ja lukion) suhteen.
Numero yksi: VRL. On ihanaa, että jaoksista takaisin ovat tulleet ne, joita käytän - mutta sieluani ihan oikeasti riipii se, että kaikki on niiiiiiin hidasta. Ei voi olettaakaan, että kalenterin ylläpitäjä käsin jaksaisi päivittää samaa tahtia kuin kone, mutta silti tahtoisin vaatia sitä. Älkää nyt väärin ymmärtäkö: olen todella onnellinen siitä, että joku VIITSII tehdä jotain, ja että asiat ovat nyt edes niin kuin ne ovat. Silti saan haikailla jotain muuta. Tahdonhan minä oppia lentämäänkin. Oli miten oli, esim KRJ'n ja ERJ'n alaisia kutsuja ei huvita edes järjestää juuri nyt, ja muiden kisoihinkaan ei viitsi tukkia, koska ne ovat muutenkin aina täynnä. Enkä minä ehdi kyttäämään sitä kisakalenteria ihan koko aikaa...
Numero kaksi: ravit. Villejä raveja on jotenkin nihkeästi. Ok, tämän viikon aikana olen ollut tyytyväinen tahtiin, mutta ah, mikä kuukausi onkaan kulunut. VRER taas ei ole toiminut kunnolla aikoihin, mutta onneksi se alkaa olla taas kerran hienossa kunnossa. Voisin itsekin järjestää taas alaisia, enkä vain villejä. Nyt ravit kiinnostavat minua, koska niiden suhteen ON jotain tekemistä. Kutsujen sivuille laittaminen taas tympii ihan vain siksi, että se on niin tylsää ja mekaanista: tällä hetkellä jonossa ovat KAIKKIEN hevosten KAIKKI lähdöt viime keväältä saakka. Olen purkanut suman vasta viiden hevosen osalta tänään ja eilen. Ja aion jatkaa, koska uusiin lähtöihin ilmoittautuminen inspiroi minut laittamaan vanhatkin kuntoon.
Numero kolme: laukat. Aina on laukkoja nykyään, sen olen huomannut, mutta AI ETTÄ, kun joku tolvana päättää järjestää kilpailut eikä hoida niitä loppuun. Päivän tai kahden viivästys on tottakai OK ja inhimillistä: unohdinhan minäkin kerran. Mutta ai jumankekka, kun jotkut tietyt ja samat myöhästyvät JOKA kerta, viikoillakin. Sitten minusta tntuu vähän siltä, että eräässä tietyssä paikassa hevoseni eivät ikinä, IKINÄ edes sijoitu... ...mikä VOI olla tuuriakin, mutta se on ihan kaikkia todennäköisyyden lakeja vastaan. Jos ihmisellä on 3 laukkuria joka ikisessä kymmenestä lähdöstä ja osallistujia on aina alle 10, kyllä niiden omienkin hevosten pitäisi edes sijoittua - edes kerran puolessa vuodessa!
Lisäksi vihaan kirjoittaa laukkuriluonteita, niistä tulee aina samanlaisia. Suurin osa ei edes kirjoita, ja minun tekisi niin mieleni tehdä samoin. Mutta onko virtuaalihevoseni enää edes hevonen, jos sillä ei ole sivuillaan kuin perustiedot ja kisakalenteri? Se tyyli sopii esim Ionicille, joka on JÄTTIMÄINEN paikka, mutta ei minulle: minulla on vain noin 300-500 hevosta yhteensä, ja jokaisella on oltaVA luonne. Muutama on nytkin ilman, ehkä parikymmentä. Sukuselvityksiäkin puuttuu jopa puoleilta hevosistani... Kirjoittaminen ei inspiroi siksi, että minulla ei ole enää liikkumavaraa. Ennen sain esim laittaa kouluoriin potkua ja pippuria niin kauan kuin se pysyi käsissä ja kanavoi aggressionsa kouluradan tehtäviin. Nyt en voi, koska siitä saa miinuspisteitä joissain laatiksissa: ori, joka nostelee koipiaan ja puskeekin joskus yli kuolaimen on ehdottomasti "huonosti käsiteltävissä", eli ei voi saada täysiä pisteitä.
Viimeiseksi puran turhautumiseni jalostuspuuhista. MIKSI OSTAJAT LUPAAVAT LIIKOJA? Ja ennen kaikkia MIKSI HITOSSA KASVATIT SYSÄTÄÄN TAKAISIN KASVATTAJALLE, vaikka ostosäännöissä lukee, että UUSI OMISTAJA MYY ETEENPÄIN eikä tuki luuskaansa pyörimään nurkkiini. En tietenkään tarkoita, etteikö takaisin TARJOAMINEN olisi arvostettava ja kohtelias ele - päin vastoin, arvostan sellaista suuresti. Olen kyllästynyt NIIHIN tapauksiin, jotka mailaavat, että tässä heppa, mä lopetan. Heidän hommansa on halutessaan kysyä, että ottaisitko takaisin, vai myynkö, ja ellen ota, painua myymään sitten. Vaikka ensimmäiselle tarjoavalle. Eri asia, jos ostosäännöissä on toisin sovittu / ei sovittu mitään. Minä sanon vain muutamalle ostajalle, että anna minulle, ellet pidä. Vain aniharvalle.
Hyvä on lopettaa aina positiiviseen, ja niin teen nytkin. Kiitän jättimäisesti niitä ihania harrastajia, jotka edes kerran hevosen elinaikana lähettävät terveisiä minulle, kasvattajalle, vaikka en olekaan sitä koskaan vaatinut. Oli esim todella upeaa saada mailissa tieto siitä, että Crimson Macho ruunataan - vaikka en edes tee tiedolla mitään. Tuli vain sellainen olo, että jaahas, tässä joku viitsii vähän miettiä, mitä on tekemässä. En itsekään kovin usein lähettele kasvattalle terveisiä hevosilta, mutta esim Sayonara Suckers PA on muutaman kerran saanut terkutella kasvattajaa, emää ja isää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)