Kun ihan ekan kerran kokonaan oma kuva on Finest

Minulla on talleissani jo kaksi Finest-palkittua heppaa. Niitä varten olen värittänyt Tean linet. En enää paljoa palkinnoista piittaa, mutta ai miten hienoa niille oli saada Finest-arvonimet PKK:sta. Olin (ja olen!!) tosi ylpeä värityksistäni. Minulla oli parempi taiteilija katsomassa ja sanomassa silloin, että ei noin, vaan näin, lavan kohdasta, ei siitä kohdasta. Värityshommani ottivat harppauksen eteenpäin silloin. Tiesin kuitenkin koko ajan, että enhän minä nyt omilla kuvillani pärjäisi PKK:ssa: en saisi edes mitään vauvapalkintoa serteistä puhumattakaan. Pärjäsin, koska Tea teki linet. Pärjäsin, koska sain varmaan kaksikymmentä kertaa palautetta värittämisestä per kuva ja minulle osoitettiin ihan sormella, mitä työkalua kuului käyttää.

Mutta nyt se on tapahtunut: Sacramento II on nykyään Fn Sacramento II! Ja sillä on kuva, jonka olen tehnyt alusta loppuun ihan itse ja vieläpä yksin. Vieläkään se ei ole mikään eo-sertihai, mutta ei haittaa. Se on hienoin tähän asti. Finest on PKK:n alhaisin arvonimi, joka ei tunnu musta vähääkään lohdutuspalkinnolta. Vähäsen tuntuu kuin olisi päässyt edes yhdeksi välitunniksi isojen poikien ja tyttöjen kanssa samalle hiekkalaatikolle kaivamaan. Olen kyllä saanut kuvasta tuomareilta jo huomaavaista kritiikkiäkin, mikä on auttanut minua näkemään sen virheitä, kiitos!

Copyright: le minä, yksin minä, ainoastaan minä! (Miten niin ylpeä?)

PKK, toisin kuin muut yhdistykset ja jaokset, ei sivuillaan ota vastuualueekseen uusien harrastajien saamista mukaan, mutta silti se on viimeaikoina onnistunut siinä hyvin. Sääntöjä on muutettu, uutta on keksitty, meitä vauvojakin on palkittu tasaisesti. PKK:n suurin ansio on siinä, miten kauniisti tuomarit kommentoivat. Kommentti saattaa olla välillä hepreaa riviharrastajalle, mutta kommentissa ei sanota, että et osaa tai et ymmärrä, vaan keskitytään kuvaan. Odotan ihan hirveästi, että uudet tuomarit vielä pääsevät mukaan. Uusilla tuomareilla on kuitenkin tuoreemmat silmät ja ihan omat näkemyksensä koulutuksesta huolimatta, ja niin kuin koiranäyttelymaailmassakin, subjektiivisuudella on huonojen puolien lisäksi myös hyviä! Ehkä PKK:n palkitsemisen taso ei enää karkaa vanhohen mukana vuosi vuodelta korkeammaksi, vaan monet uudet tuomarit saisivat tuoreine ajatuksineen notkautettua sitä jopa pykälän alaspäin uusien aktiivisten harrastajien toivossa.

Vapaasti kopioitavat linet (ja unelmani olla virtuaalisankari)

Olen maailman suurimman kiitoksen velkaa joka ainoalle ihmiselle, joka on joskus laittanut nettiin linearttinsa vapaasti kopioitavaksi ja virtuaalijutuissa käytettäväksi. Hartaudella olen linejä väritellyt ja väritän vieläkin. En olisi i-ki-nä eksynyt piirroshevosten pariin ilman vapaasti kopioitavia linejä.

Oma linejen tekemiseni on vielä aika olematonta. Käteni pakkaa vapista, eikä siihen auta mikään vakauttajakaan, sillä hienomotoriikkani ei ole enää kunnossa. Lisäksi vaikka hahmotan kappaleet muotoina, en hahmota niitä ääriviivallisina ja huomaan, etteivät lineni ole mitenkään sellaisia kuin haluaisin. Olen kuitenkin päättänyt oppia. Vähän kerrallaan, line kerrallaan. Lopulta piirrän hevoslinejä, joista voin olla ylpeä.

Koska vapaasti kopioitavat linet ovat antaneet minulle niin paljon, lupaan, että jokaiset hevoslinet, joista olen yhtään ylpeä, ovat vapaasti kopioitavissa. Ne eivät tule olemaan priimaa tavaraa, eivätkä parempien piirtäjien mielestä edes kelvollisia. Se ei kuitenkaan haittaa yhtään, koska juuri sillä hetkellä en olisi pystynyt parempaan ja ylitin itseni jossain asiassa lineissä.

Näissä lineissä ylitin itseni. Niissä on lukuisia virheitä, tietenkin, mutta viivat ovat silti suorempia ja vakaampia kuin koskaan ennen, joskin paksun ja kömpelön puoleisia. Koristekuvaksihan kaikki tällainenkin käy vaikka päiväkirjaa elävöittämään. Virheistä huolimatta ylitin itseni vakaudessa. Linet ovat siis sen takia vapaasti kopioitavissa kaikille, jotka seuraavat seuraavat ainoaa sääntöäni.

Ainoa sääntö, jota noudatettuasi saat kopioida:
Anna toiselle, mielellään tuntemattomalle harrastajalle ilmaiseksi jotain ennen kuin kopioit.
Se voi olla mitä vain: kehu kivasta tekstistä, pikku  päiväkirjamerkintä, yksi kaikille vapaasti kopioitava tarhakuva -- mitä tahansa, jonka voit antaa ilmaiseksi pois.

Marssikaa esiin, te loppuvuoden palkitut röllini!

Kaikki tämän vuoden laatistilaisuuksiin menevät ovat nyt palkintonsa saaneet. Vaikka minulla on viha-rakkaussuhde laatiksiin, tuomareihin ei ole. Minusta on aivan uskomatonta, että laatistuomarit antavat omaa vapaa-aikaansa, jotta minä ja moni muu voisimme leikkiä heppaa haluamallamme tavalla. Vaikka tuomaroin itsekin parissa laatiksessa, ei yksi tuomari mitenkään päin riitä. Toivonkin, että kaikki kiinnostuneet uskaltaisivat kokeilla tuomarointia. Se ei oikeasti ole niin vaikeaa ja aikaavievää kuin luullaan.

Laatikset vaatisivat toki radikaalia uudistusta vastataksen paremmin nykyharrastajien tarpeisiin (näkeehän sen jo osallistujamääristäkin), mutta valitettavasti juuri tällä hetkellä minulla ei ole  mitenkään aikaa ja energiaa ajaa muutosta. Yritän siis säilyttää sitä, mitä meillä jo on, koska onhan laatiksissa paljon hyvääkin, vaikka aina ruikutan vain huonoista puolista! En minä muuten niissä olisi näin kauaa roikkunut.

Mutta nyt katsotaan  minun pikku tähtösiäni.

KRJL:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Hey-Ho Pirates, No More Sorrow, Ensi-Ilta-Aurinko, Rain And Angels, Hey-Ho Jack, Ghoulia, Akmeeli, She's an Angel ja Wubba Lubba Dub Dub, mikä teitä vaivaa? Ihmeen heikkoja hevosia kun tuolla lailla käsiin kuolevat. Mistähän johtuu?

Ja Simpukankerääjä: VVJ:n laatista odotellessa, vai mitä, typy?

Aurelius on kiva, Aureliuksessa on tarinaponin elementtejä! Aurelius on pieni shirenponi!

Saatan olla turhamainen, mutta Ronkeli Rinkelin ykkösrivistö miellyttää minua!

Jummijammi on suloinen ori suloisten orien isälinjasta! Sen isälinja on Erkinheimon nykyinen suosikkini. Sen poika Jeskamandeera on yhtä suloinen ja samassa elämänvaiheessa kuin isänsä.

Geisha Gaze on suorastaan maaginen hevonen. En tajua, miten jokin virtuaalihevonen voikin olla mielestäni niin epäinspiroiva. Geisha Gaze on juuri minun tyyppiäni tavallisena ruunikkona, mutta jollain hämmentävällä tavalla se onnistuu viemään tylsyyden uudelle, infernaaliselle tasolle. En ole ikinä oikein löytänyt tämän hepan jujua ja nyt se alkaa olla myöhästä: siltä puuttuu enää yksi laatispalkinto.

Aamupäivänsäde on mukava heppa myös! Jostain syystä ajattelen aina Salkkareiden 2000-luvun alun Aamua, kun ajattelen tätä heppaa, vaikka nämä kaksi Aamua ovat niin tosi erilaisia.

Señor Samba lienee niitä ikuisesti eläviä hevosia. Sen isänemä on ikuisesti suosikkihevoseni, Agata Jewel, maailman hienoin koskaan elänyt virtuaalihevonen. (Ei, en ole yhtään subjektiivinen.) Lisäksi Samban nimi on peräisin sadusta, jota äiti aina minulle kertoi, kun olin pieni. Siinä hevoskuninkaan lapset Samba ja Mamba seikkailivat minun ja pikkuveljeni kanssa mitä huimimmissa seikkailuissa: menimme mm. uimaan Yksin Ilman Äitiä!

Pienelle Good Luck Charlielle KRJ:n laatispalkinto on muuten sen eka. Ai vauvaa! Pidän jookaisesta Charliestani niin kovasti, etten varmaan malta luopua kuin korkeintaan kahdesta ekasta.

Myös Get Schwiftylle KRJ:n palkinto oli eka. Olen hukassa tämän hevosen kanssa. Minulla oli joskus idea siitä, millainen se on, mutta olen kadottanut sen persoonan kokonaan.

Akmeelin tytär Skylla on musta tosi suloinen. Aluksi se oli tietenkin ihan mikä tahansa heppa, mutta piirroskuvan myötä sille kehittyi luonne. Harmi, etteivät PKK:n tuomarit ole ihan yhtä mieltä siitä, että Skyllan kuva on parhaimpia värittämiäni. :D Tai ehkä siitä ovatkin, mutta oikein palkinnoille se ei yllä. Se on Hyvä, eli näyttää hevoselta, ja mikäpä minä olen vastaan sanomaan. Kehityn niin hitaasti, että nyt näen ongelmia vasta Skyllan selässä enkä muualla.



KERJL:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Treatment of Terror, Early Morning Madness ja Too Many Ghosts ovat myös ihmeen heikkoja hevosia...

Edellä mainitut Simpukankerääjä, Akmeeli, Wubba Lubba Dub Dub palkittiin loppuvuonna myös KERJL:ssa.

Atomipommipormestari on myös  saavuttanut nyt kaiken, mutta muistojen vuoksi en malttaisi sitä listiä. Se tulee olemaan aina Soittakaa Paranoidin kanssa eka virtuaalihevoseni, joka on saavuttanut edes jotain menestystä PKK:ssa. KERJL:n palkinto ja muut ovat sellaisen vierellä tällä hetkellä minulle sivuseikkoja.



VVJL:sssa palkitut loppuvuonna 2019

Edellä mainittu Akmeeli sai palkinnon. Piti oikein katsoa satunnaisia kutsuja läpi, että eikö meiltä puoleen vuoteen ole ilmoitettu muka muita? Jonossakaan ei ole varsinaisesti ketään täysin valmista heppaa, vaan kaikkea pientä, kuten jälkeläisten kisakalentereita on päivittämättä. Noh. Ensi vuonna sitten.



YLA:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Aurelius, Geisha Gaze, Jeskamandeera ja Akmeeli mainittu!

Sanchezin eka laatispalkinto on YLA:sta. Tässä on taas hevonen, jonka idea on hukkunut minulta. No. Eipä tarvi enää kuin ilmoitella se lajilaatiksiin: sen tarinat on jo kerrottu.

YLA-valmiita hevosia minulla olisi muutamia nytkin, mutta en viitsi ilmoitella yhtä tai kahta kerrallaan. Olen tuomari ja tykkään viedä klöntin kerrallaan, joten mielummin odotan että on se neljä täysin valmista. Hidas tahti johtuu YLA:ssa etupäässä uudesta työstäni. Olen ollut puoli vuotta kerta kaikkiaan liian kiireinen harrastamaan, ja kaikki kirjoitusinspini olen tietenkin laittanut mieluummin tarinoihin kuin, huoh, päiväkirjamerkintöihin. (Tarinoista ei saa YLA:ssa pisteitä.)



SLA:ssa palkitut loppuvuonna 2019

Ronkeli Rinkeli on pian saavuttanut kaikki laatispalkinnot, mutta sen tarina ei ole minusta ihan valmis vielä. Tarinaheppaa siitä ei tule, mutta ehkä kunnollinen piirrosheppa kuitenkin ja edes yritystä  PKK:ssa? Olin joskus niiiiiiiiiin ylpeä sen kuvasta, ja vaikka äsken valitin hidasta kehittymistä, tässä näen kehittyneeni. Osaisin nyt värittää paremmin. Ehkä aionkin värittää paremmin.

Mölliinasta luopuminen minulla sen sijaan olisi edessä, kun en  tee sillä mitään. Ei vain malttaisi...

Aiemmin mainitut Atomipommipormestari ja Jeskamandeera palkittiin myös SLA:ssa.



Sitten suuret saavutukset

Mun ekat piirroshepat kantakirjattiin. Kolmospalkinnolla tietenkin vain, mutta hei, vau, silti, oikeasti. Atomipommipormestarissa ja Soittakaa Paranoidissa olen nähnyt virheitä jo kauan (kuvat ovat vanhoja ja tiukasti paremman taiteilijan silmien alla toteutettuja) mutta kommenteista sain vielä uusia näkökulmia.

Otan itseeni kohdistuvan arvostelun aina tosi raskaasti, puhuttiin sitten persoonasta tai ihan vain taidoista. PKK:ssa tuomarit pitävät kuitenkin tosi tiukasti huolen, että viittaavat kommenteissaan aina vain teokseen, joten pystyn ottamaan kritiikinkin vastaan. En koe, että se kohdistuisi millään lailla minuun, tai edes minun taitoihini, vaan pelkkään kuvaan. Lisäksi minulla on turvallinen olo viedä näiden kaltaisia vanhempia kuvia näytille, kun tiedän, että tiukan paikan tullen voisin kuitata muhunkin osuvat arvostelut niin, että osaisin tänään paremmin kuin silloin. (Ikinä en ole kuitenkaan tarvinnut sitä pakokeinoa.) Mulla on paljon oppimista kommentoinnista PKK:n tuomareilta.

Jussi on myös muuten Finest. :D Sen saavutus on mulle vielä hauskempi kuin kaksi edellistä, koska Jussi on rakas tarinahevonen.

Muutaman sertin, KP:n ja EM:n merkitys

Olen viime aikoina ilmoitellut hevosiani sitkeästi PKK:n näyttelyihin ja piirtänyt ja väritellyt paljon. Postauksenikin ovat käsitelleet piirroksia. Olen ajautunut (paremman ilmaisun puutteessa) positiiviseen noidankehään, joka ruokkii tosi tehokkaasti sisäistä inspiraatiotani sopivilla ulkoisilla palkkioilla. Ensin piirrän, sitten saan sanallista palautetta ja joskus jopa tsemppisertejä näyttelyissä, sitten tiedän mitä kehittää, joten piirrän lisää ja saan lisää palautetta. Sisäinen inspiraatio on kuitenkin se, mistä tiedän, että just nyt PKK sopii just mulle. (En olisi ikinä uskonut, että sanoisin muuten noin PKK:sta, koska olen aina ajatellut, etten ole tarpeeksi hyvä siihen seuraan!! Oikeasti siellä on siis ihan normaaleja ihmisiä, jotka kommentoivat kuvia tosi nätisti, ja minulla on ollut taas ennakkoluuloja.)

EO-serti on minulle tosi iso asia. Olen jankuttanut itselleni ihan mielettömän kauan, että en osaa piirtää, enkä edes värittää. No enhän minä tosiaankaan mikään Pölhö vieläkään ole, mutta jo sentään Oresama, eli sellainen, joka pystyy oppimaan tekemällä, niin kuin pari postausta sitten näytin. Nyt olen opettelussani siinä pisteessä, että aina välillä saan EO-sertin. Usein ropisee tietenkin Hyvää ja jopa Tyydyttävää, mutta vaikka ensimmäiset Tyydyttävät olivat aika läimäys suoraan naamalle hirveän värittämiseen panostamisen jälkeen, nyt olen oppinut ottamaan nekin vastaan ihan tyynesti.

Sand Pond (line Marjahilla), jonka väritin Tyydyttävän arvoisesti.
PKK:n määrittely Tyydyttävälle:
Näyttää hevoselta, väri on rodulle sallittu ja tunnistettavissa, ei vaadita
kolmiulotteisuutta ja yksityiskohtia.

Kivointa on saada kommentti. Erityisesti Lynn on kommentoinut kuvia näyttelyissä tosi usein, ja vaikka ei olisi sertiä ropissut, olen saanut kaikista eniten irti juuri näistä kommenteista. Olen hirveän huono katsomaan kriittisesti piirroksia sekä hevosen rakennetta (valokuvistakin) ja Lynnin ystävällinen ja tarkka kommentointi on auttanut siinä paljon. Kommenttien jälkeen olen tiennyt, mihin kiinnittää huomiota seuraavalla kerralla ja sen takia minulla on ollut heti inspiraatiota kokeilla tätä uutta juttua käytännössä.

Sacramento II RR, jota Lynn kommentoi näin kivasti HY:n antaessaan:
"Näyttävä väri ja ryhdikäs, hyvällä sukupuolileimalla varustettu hevonen. Lavan
kulmaus ratsulle ihanteellisesti loiva, säkä voisi olla erottuvampi selkeämmän
satulantilan toivossa. Lanne näyttää painuneelta ja lautanen voisi olla pidempi,
jotta takana olisi enemmän voimaa. Toivoisin aavistuksen kirkkaampaa
rotuleimaa. Hevosella on miellyttävä, valpas katse."

Olen ollut monta päivää fiiliksissä, kun huomasin Kura Kuran saavuttaneen syyskuvallaan muu kuva -luokassa Suuren Voiton. Minulle Suuri Voitto ei tarkoita tosiaankaan mitään luokkavoittajaa, eikä Kura Kura mikään luokkavoittaja ollutkaan. Sen sijaan se sai kommentin ja siinä kehuja just niistä asioista, jotka vedin riskillä ja joista olin tosi epävarma ja meinasin olla ilmoittamatta koko hevosta kilpailuun. Toisekseen se sai KP:n ja EM:n.

Kura Kura, line Darya87/dA, sai KP:n syyskuvaluokasta,
EM:n taiteellisuudesta ja ihanan kommentin Anne L.:lta.

Mikään serti, KP tai EM ei tuntuisi minusta yhtä hyvältä, jos kuva olisi jonkun toisen tekemä, vaikka hevonen onkin oma. Linejä käytän, koska niiden tekeminen ei ole minusta varsinaisesti kivaa, ja virtuaaliheppojen päämäärä on vain olla kivaa. Omalla värityksellä se kolmiulotteisuus kuitenkin viimeistellään, ja jopa rakenne. Tapaan usein ihastella muiden tekemiä kuvia, mutta tätä nykyä en ostaisi valmista piirrosta hevoselleni millään palkalla, ellei se sitten tulisi hevosen mukana myynnissä ja jo kuuluisi sen persoonaan. Muut osaavat paljon paremmin kuin minä, mutta jos piirrän tai väritän itse vielä sen yhden hevosen kuvan, olen kehittynyt taas ihan vähän. Hevonen on vähemmän kaunis koko elämänsä kuin ostetuilla kuvilla, mutta eihän se sitä haittaa. Siitä on tullut virtuaalihevonen, joka on opettanut minulle jotain oikeasti.

EO-sertejä ja Hyviä saanut Jussi. Tästä olin kovin ylpeä, mutta
sen näyttelyura meinasi tyssätä heti, kun se sattui saamaan
ensimmäisissä näyttelyissään Hyvän, ja otin sen ihan liian
vakavasti. Linet Horse_Art_Online/dA.

Nyt on aika palata piirtopöydän ääreen. Tavoitteeni on kuvittaa jollain tavalla (myös kopioiduin varuste- ja ruusukekuvin sekä pikaisin luonnoksin) Mikaelin ja Mustangien matkan kaikki merkinnät jatkossa. :)

(jatkoa edellisen) Ja värittämisen ihanuus

Kun piirtäminen, varsinkin linejen tekeminen on minusta tosi vaikeaa, vähän ärsyttävääkin ja oikein erityisen aikaavievää, linejen värittäminen puolestaan on sellaista, jota voisin tehdä vaikka koko ajan! Olen tehnyt postauksen siitä, miten olen värittämisessä kehittynyt, ja varmaan juuri oman kehityksen näkeminen motivoi minua niin kovasti jatkamaan. Vieläkään en ole Mestari, mutta jos väritän tarpeeksi, olen jonain päivänä mestari.

Ihan tasojen määrää ja tekniikkaan olen hionut paljon. Jos ette nyt naura tämänhetkiselle tasolleni, niin kerron miten nykyään väritän. Käytän siis Kritaa.

Ensin minulla on linet yhdellä tasolla, hevosen flat-väri toisella ja takimmaisten jalkojen (vtj, vej) värit kolmannella tasolla. Unohdan takimmaiset jalat ja ryhdyn hommiin. Värittelen varjostuksia aika varovasti ja melko vaalealla samalle tasolle pohjavärin kanssa. Ennen tein varjoille oman tason, mutta onneksi kerran uskalsin kokeilla kaiken länttäämistä samalle tasolle! Tämä toimii minulla paljon paremmin.

Sitten varjojen päälle aina vain tummempia ja varovaisempia varjoja, aina vain samalle tasolle. Pää on tällä hetkellä minulle vaikein juttu, niin kuin näkyy. Ennen olivat jalat.

Mistä tiedän, että varjoja on tarpeeksi? Siitä, että minua alkaa kyllästyttää niiden lisääminen. Silloin lisään vieläkin samalle tasolle tosi varovaisia valoja. vtj ja vej ovat edelleen flat-väreissä. Välillä kesken valotuksen palaan takaisin varjostamaan. En ikinä poimi värejä kuvasta, vaan yritän aina löytää ne paletista. Sillä tavalla uskon saavani väreihin vähän vaihtelua ja elävyyttä.

Lisään kirkkaampia valoja. Taas valoja on tarpeeksi siinä vaiheessa, kun kyllästyn. Silloin väritän kaviot ja jouhet ihan millä tahansa värillä saadakseni muodon esiin. Randomin värisen muodon päälle väritetään sitten joskus.

Vähiten pidän jouhien tekemisestä, varmaan juuri siksi, että se on minulle vaikeinta. Paljoa häävimpiä en vielä näistä saa, vaikka olisin yrittänyt pidempään.

En ole oikea taiteilija. Oikea taiteilija tekee ensin taustan ja sitten värittää hepan siihen. Minä tykkään tehdä niitä heppoja ja sitten pilata ne vain jollain millä lie taustalla viime metreillä. :DD 

Lopuksi säädän värejä. Se on turhaa, koska näyttöni vääristää ne. Kun katson piirustuksia puhelimella, ne ovat tosi värikylläisiä ja tummia, vaikka näytölläni ne ovat romanttisia ja pliisuja. Minun näytölläni tässä on haalea kesäilta. Puhelimeni näytöllä tässä on aika psykedeelinen syysyö. Mutta ihan hyvä se on hei. Siitä, että kyllästyn tekemään, tiedän kuvan olevan valmis. Kyllästyin, joten tästä tuli valmis. :) Taas kerran tämä on taitojeni ylärajoilla, ja vaikka joidenkin muiden tekemiin verrattuna tämä ei ole mitään, minä olen tosi ylpeä tästä kuvasta tällä hetkellä!

(Linejen) piirtämisen vaikeus

Aika piirrospainotteista asiaa on ollut viimeaikoina, mutta eikös ihminen saa puhua siitä, mistä kulloinkin on innostunut? Aloitin uuden työn ja ihan kaikki aika on mennyt joko siihen, hengissä pysymiseen tai koirien hoitamiseen, ja mitä on jäänyt jäljelle, olen laittanut Hopiavuoreen. Nyt on ekaa kertaa aikaa vähän piirtää ja kirjoittaa piirtämisestä. Ja etenkin yrittää analysoida, mikä ihme piirtotekniikassani mättää. Kertokaa, jos on vinkkejä. (Linejen tärinän kanssa olen luovuttanut fyysisten rajoitteiden takia, mutta muuten.)

Kun piirrän heppaa alusta asti itse, aloitan piirtelemällä palleroita ja viivoja. Taisin oppia tämän joskus ala-asteella jostain hepanpiirto-oppaasta ja en ole edes kokeillut muuttaa tapojani. Tässä vaiheessa on tärkeää, että hepalla on neljä jalkaa, vain yksi pää, ja että sen tunnistaa hyvällä säkällä joko hevoseksi tai hirveksi. Jällkikäteen katsoessani tässä kuvassa häiritsee eniten alaselkä/lantio, mutta piirtäessäni en nähnyt tässä muuta vikaa kuin että takaosa näytti pieneltä. 

Kun minulla on palloja ja viivoja, piirrän päälle heppaa vähän tummemmalla värillä. Tätä taidan tehdä nähdäkseni pahat rakennevirheet ennen kuin linetän. Tämä saattaa kuitenkin olla aika turhaa, koska en edes tunnista rakennevirheitä, vaikka ne tanssisivat edessäni sinisiksi väritettyinä. Linet minun on joka tapauksessa helpompi tehdä, kun alla on edes tällaiset epälinet. Tässä vaiheessa näin, että takapuoli on liian pieni, pää on liian suuri ja en tykkää oikeanpuoleisesta takajalasta. 

Linetysvaihe 1: epäsiistejä linejä. Suurensin takapäätä, pienensin päätä. Kaviot alkoivat näyttää jättimäisiltä. Pienensin niitäkin. Linet ovat epätasaiset, heiluvat.

Siistin linejä, lisäsin etujalan. Vasen takakavio alkoi näyttää epämuodostuneelta, korjasin sen. Tässä vaiheessa katselen kuvaa viisimiljoonaa kertaa peilikuvana, vertaan sitä valokuviin jne. (Nyt vertasin tätä VV:lta joskus ostamaani rakennekuvaan, ja harmitti ihan tosi kovaa, kun tämä alkoi näyttää muodoiltaan liian pyöreältä. No, tuli parempi mieli kun vertasin tätä Pirje Fager-Pintilän ottamaan kuvaan. Hevoset ovat ihan tosi erilaisia. Vertailukuvista vasen on VV:n ja oikea Fager-Pintilän.) Tässä vaiheessa ongelmaksi muodostuu aina se, että mallia osaan ottaa, mutta en tunnista hyvää rakennetta sen paremmin kuin huonoakaan. Jos taas piirrän yhdestä ainoasta mallikuvasta, koska joku on sanonut siinä olevan hyvärakenteisen hevosen, alan kopioida kaikkea ihan liian tarkasti uskaltamatta ottaa yhtään vapauksia. Rakennetietämyskään ei parane, vaikka opettelisin piirtämään ulkomuistista kaikille hevosille saman rakenteen...Okei: tässä taitaa olla suurin ongelma. Minun pitäisi opetella näkemään, millainen on hyvä, tai edes OK rakenne. Varmaan oppisin, jos varjotuomaroisin itsekseni PKK:n ja NJ:n näyttelyitä ja uskaltaisin tarvittaessa lähestyä tuomareita paria perustelua joihinkin juttuihin pyytäen...

Lopputulema kaikessa vertailussa oli kuitenkin tämä. Siistin linejä, tein ihan pieniä muutoksia ja muutin pään asentoa. Nyt otan taukoa tästä kuvasta ja muokkaan sitä vielä. Tauon jälkeen näkee paremmin. Nyt jo alkaa tuntua siltä, että muutan selkää ja takapuolta vielä... :D Tästä on tulossa todennäköisesti uusi rakenne Sacramento II:lle, ja sen hyvyydestä ei ole mitään takeita. Onpahan kuitenkin itse yritetty välillä, ja tällä kertaa ihan lineistä asti. :DD Saavutus se sekin on minunlaiselleni.

Kun mun hepat vaan on Finest

Leuhkan otsikon takana on leuhka teksti. Mulla on kaksi itse väritettyä heppaa, jotka ovat nyt saavuttaneet PKK:n arvonimen Finest. Hauska (tai no, aika tylsä) tarina on se, että toinen sai sen jo edellisvuonna, mutta en muistanut sitä anoneeni, ja toisella olisi myös ollut siihen tarvittavat sertit jo kauan sitten, mutten tajunnut anoa. Nämä arvonimet ovat siis ihan uusi juttu minulle. On kai jo selvää, että PKK ei ole minulle ennestään hirveän tuttu, kun "en osaa piirtää" ja "en osaa värittää".

Vaikka olen rutissut jo pitkään suhtautumisestani laatispalkintoihin, niin tämä on nyt sellainen palkinto, joka tuntuu minusta tällä hetkellä ihan huikealta saavutukselta. Tai no, jokainen EO-sertikin on ollut ihan uskomattoman hienoa saada itse väritetyillä kuvilla. Nyt tuntuu, kuin minä saisin palkintoja siitä, että olen jaksanut harjoitella tosi paljon, eikä niinkään siltä, että hepat saisivat arvonimiä. (Vitsit miten hienolta musta tuntuukaan silloin joku päivä, jos joskus ekan kerran palkitaan ihan kokonaan itse tehty kuva!)

Vaikka aikaa näistä kuvista on kulunut, olen vieläkin ylpeä. Toki näen jo sellaisia virheitä, joita en aluksi ollenkaan nähnyt. Atomipommipormestarista ainakin näkee, kuinka olen tuijottanut liikaa mallikuvan valoja ja varjoja osaamatta käyttää Tean ihania linejä tarpeeksi hyvin hyödykseni ja saanut siksi etuosan muistuttamaan enemmän rusinaa kuin hevosta. Soittakaa Paranoidin heikko kohta taas ovat jalat.

Soittakaa Paranoid
tausta Dansku

Atomipommipormestari

Laitetaan tähän alle vielä Atomipommipormestarin tytär, Skylla. Skyllan idea on, että se olisi saman värinen kuin isukki, ja muutenkin tosi saman näköinen. Skylla on nyt mennyt ekoihin näyttelyihinsä ja tuloksia odotellaan erittäin jännittyneenä. Minusta Skylla on huomattavasti isukkiaan nätimpi ja mattapintaisena söpömpi. Ja niinhän sen kuuluukin olla, koska näiden kahden kuvan välissä taas vähän aikaa! Tottakai parannettavaa on aina vain. Nyt mulla on joku taantumavaihe ainakin kaulan kanssa... Osaksi se johtuu minusta, osaksi koneeni ihmeellisestä näytöstä. Vuoden päästä näen taas lisää mokia, ja sekös se hauskaa on! Siitä tietää, että on kehittynyt taas vähäsen. Toivottavasti silloin nauran ainakin Skyllan kuvan taustalle, vaikka juuri nyt tämä on minusta hienompi kuin ylempien valokuvataustat ihan vain olemalla piirretty.

Skylla

Tea on tehnyt kaikkien näiden heppojen linet ja siten suonut minulle mahdollisuuden olla näin tosi tosi tosi iloinen omasta kehityksestäni ja virtuaalihepoistani. Kiitos ihan superisti vapaasti kopioitavista lineistä aivan kaikille, jotka ovat ikinä niitä tuottaneet!

Mun seuraava homma on selvittää, katoaako Atomipommipormestarin sertit, jos muokkaan tuon sen etuosan vähemmän rusinaksi. Jos jollakulla on sisäpiirin tietoa, niin saa jakaa! Skyllan kaulaa ja etuosaa voin vielä toki muokata, kun pääsen käyttämään jotain toista konetta.

Värittämisestä (ja vähän piirtämisestä): kehityskertomus

Hyvät ihmiset. Väritin toissapäivänä hopeanmustan Sacramento II:n kuvan, joka oli viime postauksessakin kuvituksena. Se hevonen on ollut ilman kuvaa syntymästään asti, koska "en osaa värittää" ja "en osaa piirtää". No enhän minä mikään nica. tai Pölhö ole, mutta kaikki osaa värittää ja kaikki osaa piirtää. Olen jankuttanut ennenkin, että harjoittelemalla tulee paremmaksi, ja nyt kun satuin taas itse ihailemaan edistystäni, haluaisin näyttää sitä teillekin. Tämä ei ole kertomus siitä, miten olin joskus sairaan huono, vaan siitä, miten kehityn koko ajan, ja miten ihan sillä perusteella kaikki muutkin voivat kehittyä koko ajan. :D

Sacramento II, line Marjahilla, muu mä
Krita + piirtopöytä

Ensimmäinen hopeanmusta, jonka ikinä väritin, oli ihan erinäköinen. Se oli ekoja tietokoneella värittämiäni kuvia ja taisin värittää sen toukokuun 2015 tienoolla. Olin tosi ylpeä siitä silloin, ja esittelin sitä täälläkin. Väritin sitä päiväkausia, ja siinä oli ihan hirveä homma. Sanotaan vertauksena, että tuo ylempi kuva oli joku neljän tunnin homma, ja vahtasin samalla toisella silmällä Netflixiä.

Nimetön heppa, line Eduscia, tausta Juli, muu mä
Gimp + hiiri

No. Tämä kuva ei tullut käyttöön, mutta se ei johtunut siitä, ettenkö olisi ollut tosi ylpeä siitä ja pitänyt sitä hienona, koska olihan se taitojeni ylärajoilla! Minulla ei vain ikinä ole ollut tuollaista hevosta. Jos olisi ollut, kuva olisi edelleen käytössä.

Aloin väritellä maanisesti vasta vuoden 2016 alussa. Silloin olin ylpeä ainakin Rölli-Peikon Residenssin kuvasta. Sitä tein vähintään yhtä kauan kuin ekaa hopeanmustaani. Siitä näkee nyt ihan konkreettisesti, että vaikka ihmiselle läimäisee piirtopöydän käteen, hän ei maagisesti opi värittämään yhtään sen paremmin siltä istumalta. Hopeanmustaan näkyy jo kuitenkin parannusta, vaikka värityksenä tämä onkin paljon rumempi. Aloin hakea lihaksia, vaikkakin hyvin kömpelösti. Yritin katsoa mallia sekä oikeiden hevosten valokuvista että piirroskuvista. Yritys oli hyvä, tekninen osaaminen nolla, mutta Rölli-Peikon Residenssin kuvasta alkoi mallista katsomiseni.

Rölli-Peikon Residenssi, Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Myöhemmin väritin samat linet uudelleen Atomipommipormestarille ihan samoilla välineillä. Aikaa näiden välissä ei ole hirveän kauaa, mutta väritin aivan hirvittävän paljon siihen aikaan. Lisäksi tässä välissä tapahtui sellainen mullistus, että sain mysteerisairauteeni diagnoosin ja lääkkeet: minun oli ihan fyysisesti mahdollista pitää kynästä edes vähän paremmin kiinni! Suurin tekijä tässä välissä on kuitenkin harjoittelu. Harjoittelin ja harjoittelin. Katsoin mallia yhdestä kuvasta, otin väripaletin toisesta, ja niin edelleen.

Atomipommipormestari. Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Atomipommipormestari oli minulle jonkinlainen läpimurto. Sain palautetta siitä useassa työvaiheessa. Sen myötä tapahtui oikein loikka eteenpäin! Väritin Soittakaa Paranoidin ja Ronkeli Rinkelin.

Soittakaa Paranoid. Line Tea, tausta Dansku, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Ronkeli Rinkeli. Line Tea, muu mä
Gimp + piirtopöytä

Nyt oltiin päästy siihen vaiheeseen, että aloin etsiä ruunikolle ja rautiaalle muitakin sävyjä kuin perusruskean, mustaan muutakin kuin mustan, ja niin edelleen. Lisäksi aloin uskaltaa kokeilla vähän muunlaisiakin värejä kuin mustaa, kimoa, ruunikkoa ja rautiasta. Värittäminen oli ihana! Ja sitten... Sitten... Sitten Gimp ei toiminutkaan enää, vaikka mitä tein. Tuli taukoa värittelystä. Kokeilin muutamaa ohjelmaa, eikä sujunut yhtään. Ei huvittanut. Lopulta Gimpin kaatuminen koneellani olikin onnenpotku! Löysin Kritan, joka sopii minulle paaaljon paremmin! Toki ensimmäisten kuvien kanssa oli sillä hakemista, kun en osannut käyttää ohjelmaa ollenkaan! Samaan aikaan kiinnostuin myös taustojen kokeilemisesta... ...aluksi huonolla menestyksellä tietenkin!

Eka kokeilukuva Kritalla, nimetön hevonen.
Line Darya87/dA

Minä ja Krita olemme edelleen onnellisesti yhdessä. Suhteemme on hyvä ja vakaa. Välillä meillä on ollut ongelmia, ja on edelleenkin, mutta yhdessä niistä on selvitty. Nyt, kun olen kokeillut Kritaa, en ikinä palaisi pelkkään Gimppiin, vaikka joitain sen ominaisuuksia onkin ikävä. Kritan kanssa me värittelemme yhdessä välillä vieläkin pelkkiä hevosia ilman taustoja. 

Typy ja Eira Hopiavuoresta. Line Pusne, muu mä

Koko ajan enemmän olemme kuitenkin opetelleet tekemään niitä taustojakin. Aluksi ne olivat tosi yksinkertaisia, ja joskus ovat vieläkin. Toisinaan tulee kuitenkin kokeiltua jotain muutakin, kuin metsäistä seinämää tai tallin seinää. Myös taustojen tekemisessä kehittyy. 

Typy laitumella. Line Shn3e/dA, muu mä

Jussi Hopiavuoren suulissa. Line Horse_Art_Online, muu mä.
Tätä pidin IHANANA taustana sen yhden illan. Sitten vasta
näin aloittelijan virheen tuossa paalussa. :) Mutta on se silti hieno.

Sand Pond kunhan se muuttaa uuteen kotiinsa.
Line Marjahilla, muu mä

Tällä hetkellä suurimmat ongelmat ovat värit ja minun käteni. Tietokoneeni toistaa värit aivan ihmeellisesti eikä sitä ole vielä kukaan velho osannut korjata. Luulen tekeväni tosi pliisun harmonisia värivalintoja, ja kun lataan kuvani kännykkään ja katson niitä, niin voi mikä kauhea tumma ja kirkas ilotulitus minua onkaan vastassa! Käteni taas ovat vieläkin välillä kipeät ja aina tosi kankeat ja tärisevät. Mutta hei, jokaisella on jokin hidaste, ja minulla on tämä. Silti voin kehittyä koko ajan, niin kuin näkyy.

Lopuksi puhutaan vielä piirtämisestä, mutta paljon lyhyemmin. :) Ai jai. Näytän teille ekan Ihan Itse koneella piirtämäni heppakuvan. No. Hevosessahan ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta huvittaa muistella, kuinka tarkasti muka tuota väritin ja hinkkasin ja kaikkea! Tämä kaunokainen on Kukka Nimeltään Tähti.

Kukka Nimeltään Tähti. Kaikki herran tähden Ihan Ite Tehty!!

Tuostakin on tultu pitkä matka, sekä huonoon että hyvään suuntaan. Piirtämistä rajoittavat linejutut. Sellaista vakauttajaa ei olekaan, joka minun käsieni tahattomat liikkeet vakauttaisi. Olen yrittänyt olla luomatta itselleni paineita. Piirsin joskus jotain mallikuvaa käyttäen lahjaksi Hopiavuoren Noan hevosen, Flidaisin, ja vaikka linet ovatkin mitä ovat, niin eivät ne kuvaa pilaa. Ihan hyvä se on! Eron kuitenkin näkee. Yllä olevaa suokkikuvaa piirsin tervein, tärisemättömin käsin Gimpillä ja hiirellä ilman vakauttajaa. Alla olevan Flidan kuvan piirsin sairain ja kipein käsin Kritalla, piirtopöydällä ja järeillä vakauttajilla. Molempiin kuviin on käytetty yhtä lailla mallia asentoon. Flidan kuva on kuitenkin ihan nopeasti tehty, kun tuo suokkikuva on hampaat irvessä huolella väännetty.

Flidais. Herra isä taas on itse tehty kuva vau!

Uusin kokeiluni itse piirtämisen suhteen on tehdä linettömänä. Olen harjoitellut sitä salaa hieman, mutta hetki sitten sain ekan valmiiksi asti tehdyn kuvan julki. Keksin tekniikan, jossa käsieni tärinää ei huomaa. Tällä hetkellä se vie vielä niin paljon aikaa, että paljon tulee muiden hienoja linejä väriteltyä, mutta aivan varmasti sekin homma nopeutuu ajan myötä. Näytän teille ekan julkaisemani linettömän. (Taas mallia on otettu monesta kuvasta: taisin googlata clydesdale ja katsoa mitä tuli). 

Linetön Skotti Hopiavuoren pihassa. Piirsin takana olevan tallin
osin läpi aiemmin piirtämästäni tallikuvasta, koska
kuvakulma oli ihan sama... :DD

Tällä viimeisellä kuvalla kerron, että kyllä kun jonkun itselle sopivan tekniikan löytää ja alkaa sitä kehittää eteenpäin, niin voi voittaa vaikka reumasairaiden käsiensä aiheuttamat esteet. Ja kaikella tällä haluaisin taas näyttää, että tekemällä oppii, vaikka sitten taikomaan -- ei kun siis värittämään heppoja. Kiitos huomiostanne. Painukaa tekin värittämään. Ei haittaa, vaikka ei olisi piirtopöytää, tai vaikka vähän olisi etusormet luutuneet suoriksi. :) Muutaman vuoden päästä kun kelailen taas näitä asioita, teen koosteen teillekin, ja odottakaapa vain, mitä maestroja me kaikki silloin ollaan, kun nyt harjoitellaan!!

Laatistuloksia ja muita meriittejä

Ensinnäkin, olen tutustunut PKK:hon. Oli turvallista aloittaa ilmoittamalla kantakirjattavaksi toisen harrastajan piirtämä ori Southern Sacramento RR, joka kantakirjattiin nyt kolmospalkinnolla. Orin tulos on vähän masentava: en piirrä varmaan ikinä itse noin hyvin, joten kantakirjapalkinnoista on jatkossa ihan turha unelmoida. Olen kuitenkin ilmoittanut itse värittämäni Atomipommipormestarin pariin näyttelyyn, ja se sai (vain?) HY:n. Olen ottanut ihan kauhean tarkasti mallia valokuvasta sen värityksessä, eikä se silti ole kauhean häävi.

Mutta laatiksissa on sentään mennyt ihan jees. Syyskuun YLA:sta Veljeni Rottamieli, Treatment Of Terror, Too Many Ghosts ja Silent Battle toivat kakkosia tullessaan. KRJ:sta Enkelinsiipi sai kakkosen ja Rölli-Peikon Residenssi ykkösen, mistä olen tosi iloinen, etenkin kun kehnosti värittämäni kuva otetaan huomioon. (Äläpä Oresama vähättele, olet kehittynyt paljon, hyvä Oresama.) ERJ:sta tuli kakkoset kaikille, ja siellä olivat Maya Queen, Erkinheimon Droidiina, Rölli-Peikon Residenssi ja Fly High RR. SLA:n tilaisuudesta Jukran Pujut ja Skitsahdus saivat kakkosen, ja Erkinheimon Enkelipallo ja Erkinheimon Hiiridroidi ykkösen.

Tammikuun piirretyt

Sain Joulupukilta uutta välineistöä piirtämisharrastukseni tueksi, ja tietenkin olen sitä innoissani testannut ensialkuun värittämällä. Mielestäni kumpikin näistä kuvista on viimepostauksen kuvia parempi, ja uusien systeemien myötä näiden tekemiseen on mennyt vain viidesosa edellisiin kuviin käytetystä ajasta.

Tämän linet teki whiteligtning/dA, väritys ja tausta ovat minun. Tämä on projektiponini Mayan vielä julkaisematon kuva, ja näyttää ihan Disney-hepalta. Olen tyytyväinen!

Tämä kuva saattaa joskus tulla käyttöön shirenhevosorilleni, jota ei vielä ole. Ostin Alegresta poistomyynnistä shiretamma Calamity Triggerin ja innostuin taas virtuaalisesti irl-suosikkirodustani. Saa nähdä, mihin shireprojektiin uppoan, vai uppoanko. Tämä väritys ei ole yhtä onnistunut kuin edellinen, mutta edelleen viime vuoden töitä parempi. Line on ht.netin Tean.

Piirretyt 2016

Viime vuosina olen innostunut piirtämisen ja värittämisen opettelusta oikein toden teolla. Tänä vuonna piirtely on kuitenkin jäänyt. Sairastan toistaiseksi mysteeriksi jäänyttä tautia, jonka yhtenä oireena niveleni särkevät niin, etten pysty piirtämään tai kirjoittamaan. Pari väritystä on kuitenkin tehty viimepäivinä uuden kipulääkkeen vaikutuksen alaisena. Pakko sanoa, ettei jälki ole niin hyvää kuin viime vuonna, huomaan sen itse. Silti olen aika tyytyväinen siihen nähden, miten hankalaa käsien käyttäminen minulle tällä hetkellä on.

Ensimmäinen on projektiponini Mayan kuva. Väritän nämä linet todennäköisesti uudelleen vielä niin, että ne tulevat "uusina" kuvina käyttöön jollekin sellaiselle hepalle, joka ei ole tarinapainotteinen. Tykkään näistä niin tosi paljon! Nämä ovat Tean ht.netissä vuosi tai kaksi sitten ilmaiseksi jakamat joululahjalinet, joita sai ottaa vapaasti.

Toinen on vielä hevoseton suokkitamman kuva. Linet ovat samasta osoitteesta kuin edellisetkin, eli Tean. Käsittääkseni oikea suokki ei voisi olla tämän värinen (yrittää olla hopeanmusta ja vähän kirjava), mutta virtuaalimaailmassa tämäkin on mahdollinen. Tykkään tästä sateenkaariponista ja sen väristä. etupään värittäminen onnistui paremmin kuin takapään, mutta todennäköisesti en enää lähde korjaamaan ja jatkamaan. Näillä käsillä tämä taso on aikalailla maksimi.

Toivotaan, että 2017 on parempi piirros- ja väritysvuosi. Toivotaan, että lääkärit keksivät, mikä minun on, ja saan käteni takaisin. Olen koko kuluneen vuoden haaveillut edes yhdestä piirrosshirestä todnäk tarinaprojektin merkeissä, mutta olen koko ajan joutunut toteamaan, että ei näillä käsillä. Inspiraatiota on niin älyttömästi. Lisäksi joulutontut ovat vähän huhuilleet, että pukki saattaa tuoda uuden (käytetyn) piirtopöydän! Olisinpa jouluna niin terve, että pääsisin heti kokeilemaan!

Tsemppiä teille muille piirtäjille. Jos haluatte nostaa motivaatiotanne, valitkaa tämän blogin oikeasta reunasta tunniste "piirretyt". Siitä näette, miten hienosti minä olen kehittynyt, ja miten hyvin oikeastaan näin kädettömänäkin onnistun, kun ottaa huomioon lähtötasoni ja sen, kuinka vähän olen pystynyt piirtämään ja värittelemään. Te terveet kehitytte nopeammin, voittehan harjoitella melkein joka päivä. Kyllä se siitä! Katsokaa mallia paremmilta, vaikka lopettaneen Mêl Serenin hepoilta, ja matkikaa. Niinkin oppii nopeasti. Piirtäkää välillä myös päästänne. Kunhan piirrätte ja väritätte.



//EDIT: muokkasin suokkitammaa, ja nyt se on mielestäni nätimpi.

Pari vanhaa käsin piirrettyä

Kuinka vaikeaa on skannata käsin piirrettyjä hepoja? No ilman skanneria se on tosi vaikeaa. Pitää muistaa nimittäin ottaa piirroksensa mukaan kouluun... Tänään kuitenkin tein sen! Skannasin ne ainoat kaksi heppapiirrosta jotka löysin. Laitan nämä tänne samasta syystä kuin koneella piirretytkin: että muut inspiroituisivat harjoittelemaan nähdessään, että minäkin kehityn, ja että voisin itse käydä vituaaliheppojeni piirroshistoriaa läpi nauraen noloille piirroksille ja huomaten oman kehittymiseni.

Olen piirtänyt molemmat hepat käsin mallista vuonna 2014. Ylempään (aikaisemmin piirrettyyn) on käytetty runsaasti enemmän aikaa kuin alempaan. Niin kuin näkyy, minulla oli (ja on yhä) jumalattomia ongelmia jalkojen, erityisesti kavioiden suhteen. Kummankin ponnyn väritykseen olen vieläkin tyytyväinen: skanneri söi väreistä suuren osan, mutta paperilla hepat ovat aika jees vielä nyt parin vuoden jälkeenkin katsottuina. Pidän myös tuon ylemmän hepan naamasta.

Nämä tulevat käyttöön vielä, koska eivät nämä kauhean pahoja piirroksia omasta mielestä ole. Siis siihen nähden, miten hirveän huonona piirtäjänä itsenäni pidän. Nyt pitää etsiä loput käsin piirtämäni hepat, skannata ne ja tehdä vielä pari uutta tänä vuonna. Sitten voisin koota jonkin aikajanan ja piristää itseäni katsomalla, millä osa-alueilla olen kehittynyt. :)

Nuo raaapustukset, joita käsin piirrettyjen reunoilla minulla on, kertovat itselleni muuten aika paljon. Esim. ylemmässä kuvassa lukee, että hevonen on saatu valmiiksi 30.10.2014 ja on toka yritys (b) samasta hepasta. Muutkin versiot ovat tallella ja niitä katsomalla näen, että tätä hevosta piirtäessäni olen oivaltanut jotain kriittistä kaulan piirtämisestä. :D

Verrokiksi aiemmasta työstä, josta aikoinaan olin ylpeä, laitetaan tällaista kamaa:

Tämä on ollut esillä pari kertaa ennenkin. Tämä on vuodelta 2011, kun päätin aloittaa epäaktiivisen piirrustusprojektini ja oppia piirtämään hyvän hevosen. Tämän ja noiden kahden uudemman välissä on noin 10 käsin piirrettyä heppaa.

Verrokiksi myöhemmistä töistä tämä koneella itse piirretty (ylempi) ja koneella itse väritetty (alempi, linet tehnyt chronically (dA) ja taustan Juli).

Nämä ovat viime vuoden lopussa. Näiden ja käsin piirrettyjen välissä on taas ehkä 10 tosissaan tehtyä heppapiirrosta tai -väritystä, joista osan olen tehnyt koneella. Ylemmässä kuvassa mielestäni näkyy, että olen vuodessa tajunnut jotain hevosen jalkojen piirtämisestä.

Värityssulkeiset

Tämän kuun väritysharjoittelu on tässä (ainakin tältä erää).

Line on C: Only-Blue27/dA, kaikki muut osat tein ihan ite.
Alun perin tästä piti tulla rakkaani Mayan kuva, mutta halusin sittenkin tämän jollekin muulle tammalle. En vieläkään osaa kauhean hyvin värittää, mutta minusta kehityn koko ajan valoissa ja varjoissa. Toki näen niissä itsekin vielä hiottavaa, mutta kun vertaa tämän vuoden ensimmäisiin yrityksiin, näen myös kehitystä.

Tämä kuva menee jollekin Yorcan hevoselle, mutta en ole vielä päättänyt mille niistä. Harkinnassa on tänä vuonna syntynyt Royal Tiger RR ja vuonna 2012 tuotu Liam Diana ja Silent Battle.

Tausta on muuten kuvattu syksyllä 2014 entisen kotikuntani vanhalla kaatopaikalla. :)

Oresama opettelee osa 2: lisää väritysharjoittelua

En tiedä teidän mielipidettänne, mutta minusta nämä kuvat ovat parempia kun edelliset.

 

Orivarsa, jolle tämä kuva kuuluu, on jo syntynyt, mutta sivuton. En vieläkään osaa valoja ja varjoja, niin kuin näkyy, mutta omasta mielestä tämä on jo paljon kivempi kuin edellisen postauksen suokin väritys. :) Varjo on miten sattuu, koska olen idiootti, mutta ei se menoa haittaa.
Line: chronically (dA)
Tausta: Juli

 

 

 

 

 

No mutta, mitäs tässä tapahtuu, onpa hieno ponski päätynyt seisomaan Kivikon Koirapuistoon Helsinkiin. :oo Rakenne ei ole kukkanen, mutta tykkäsin tästä linestä kuitenkin, joten hommiin vain. Tämä on tuoreempi, tältä päivältä, ja onnistui niin hyvin kuin vain tässä vaiheessa voi toivoa. Taustalla piilossa hevosen takana kirmaavat minun koirani. :) Olisi varmaan aika valokuvata sopivia taustoja. (Tai lopettaa huijaaminen ja piirtää ne!!!)

 

Tämä kuva ei ainakaan vielä tule käyttöön. Minulla ei ole tähän kuvaan sopivaa heppaa juuri nyt. Tiedän, että tein silmästä ja jouhista hassun väriset, mutta se oli tarkoitus tällä kertaa. Tätä nykyä en niin perusta realistisuudesta. Haaveilen esim. siitä, että kaikilla puokeillani olisi piirretyt kuvat ja joka ainoalla olisi niin jännittävä merkki (tmv ulkoinen tunnusmerkki), ettei olisi realistista omistaa ainakaan tallillista sen näköisiä hevosia.

Kimon linet: Eduscia (dA) (pieni muokkaus by minä)
Muu on itse tekemääni.


(Hei oikeesti kamoon, tällainen kehitys parempaa kohti muutaman kuvan harjoittelulla. Aika naurettavaa. Kun oppisi muutakin yhtä nopeasti...)