20200924

Kun ihan ekan kerran kokonaan oma kuva on Finest

Minulla on talleissani jo kaksi Finest-palkittua heppaa. Niitä varten olen värittänyt Tean linet. En enää paljoa palkinnoista piittaa, mutta ai miten hienoa niille oli saada Finest-arvonimet PKK:sta. Olin (ja olen!!) tosi ylpeä värityksistäni. Minulla oli parempi taiteilija katsomassa ja sanomassa silloin, että ei noin, vaan näin, lavan kohdasta, ei siitä kohdasta. Värityshommani ottivat harppauksen eteenpäin silloin. Tiesin kuitenkin koko ajan, että enhän minä nyt omilla kuvillani pärjäisi PKK:ssa: en saisi edes mitään vauvapalkintoa serteistä puhumattakaan. Pärjäsin, koska Tea teki linet. Pärjäsin, koska sain varmaan kaksikymmentä kertaa palautetta värittämisestä per kuva ja minulle osoitettiin ihan sormella, mitä työkalua kuului käyttää.

Mutta nyt se on tapahtunut: Sacramento II on nykyään Fn Sacramento II! Ja sillä on kuva, jonka olen tehnyt alusta loppuun ihan itse ja vieläpä yksin. Vieläkään se ei ole mikään eo-sertihai, mutta ei haittaa. Se on hienoin tähän asti. Finest on PKK:n alhaisin arvonimi, joka ei tunnu musta vähääkään lohdutuspalkinnolta. Vähäsen tuntuu kuin olisi päässyt edes yhdeksi välitunniksi isojen poikien ja tyttöjen kanssa samalle hiekkalaatikolle kaivamaan. Olen kyllä saanut kuvasta tuomareilta jo huomaavaista kritiikkiäkin, mikä on auttanut minua näkemään sen virheitä, kiitos!


Copyright: le minä, yksin minä, ainoastaan minä! (Miten niin ylpeä?)



PKK, toisin kuin muut yhdistykset ja jaokset, ei sivuillaan ota vastuualueekseen uusien harrastajien saamista mukaan, mutta silti se on viimeaikoina onnistunut siinä hyvin. Sääntöjä on muutettu, uutta on keksitty, meitä vauvojakin on palkittu tasaisesti. PKK:n suurin ansio on siinä, miten kauniisti tuomarit kommentoivat. Kommentti saattaa olla välillä hepreaa riviharrastajalle, mutta kommentissa ei sanota, että et osaa tai et ymmärrä, vaan keskitytään kuvaan. Odotan ihan hirveästi, että uudet tuomarit vielä pääsevät mukaan. Uusilla tuomareilla on kuitenkin tuoreemmat silmät ja ihan omat näkemyksensä koulutuksesta huolimatta, ja niin kuin koiranäyttelymaailmassakin, subjektiivisuudella on huonojen puolien lisäksi myös hyviä! Ehkä PKK:n palkitsemisen taso ei enää karkaa vanhohen mukana vuosi vuodelta korkeammaksi, vaan monet uudet tuomarit saisivat tuoreine ajatuksineen notkautettua sitä jopa pykälän alaspäin uusien aktiivisten harrastajien toivossa.

Ei kommentteja: