20110128

Oodi LJ'lle, VRER'lle, sekä laukka- ja ravi-ihmisille, 280111
Ratsupuolenkin ihmisistä minulla on hyvää sanottavaa, mutta vaikka ravi- ja laukkamaailmassa liikkuu pienempi porukka, on minulla juuri heille eniten ruusuja. Samaten VRL ja sen jaokset ovat ihania olemassa, ja käytän muutamia jaoksia aktiivisesti, mutta silti kiitokseni ansaitsevat laukkajaos ja virtuaaliravien edistämisryhmä.

--

1. Kiitos neuvoista nyt ja ajat sitten!En osannut ravien teoriaa, kun aloitin (2004), enkä laukkojenkaan (2010). Silti kukaan ei (ainakaan päin naamaa) sanonut minua idiootiksi tai keltanokaksi, vaan ennemminkin minua imettiin mukaan porukkaan. Tule tänne, Oresama, saat nämä hevoset, minä kyllä autan, ja minä, ja minä, saanko minäkin auttaa. Kun kysyin, sain oitis kattavan vastauksen, ja jos en siltikään ymmärtänyt, sama asia selitettiin vaikka sata kertaa. Jos tein virheitä (ja kun edelleen niitä teen), saman tien tuli selitys, että miksi ei näin toimita, miksi se oli väärin, mitä väärää siinä itse asiassa oli.

2. Kiitos kisakalentereista.Manuaalisesti kisojen päivittäminen kalenteriin, oli se sitten jaoksen, seuran tai vain yhden hevosen, on aina hanttihommaa. Jaoksien suhteen myös vääränlaisia hakemuksia sataa - minultakin. Olin todella pahoillani, kun muutama viikko sitten lähetin LJ'lle kilpailuanomuksen päin honkia ja niin lisäsin työmäärää. VRER'ssa porukat saivat ensimmäisenä vuotenani neuvoa minua alinomaa, koska olin paitsi aloittelija, myös kovin nuori. Minulla olisi hermo mennyt monesti, mutta sieltä päästä tuli aina kärsivällinen viesti, että tämä ja tämä on nyt väärin, ja niiden pitää olla näin ja näin. Oli kuin isoveli olisi ollut taas selittämässä minulle, että jakolasku lasketaan näin.

3. Kiitos toiminnasta.Raveja ja laukkoja löytää lähes aina. Teen parhaani sen asian eteen omalta taholtani, mutta en todellakaan selviytyisi, jos olisin ainoa kisanjärjestäjä. Suuri kiitos jokaisesta kilpailusta, johon minun kopujani on huolittu mukaan - niiden järjestäminen ei oikeasti ole mikään kolmen sekunnin juttu, varsinkaan raveissa, jos ajat laittaa kunnolla.

4. Kiitos kasvattieni ostamisesta.Erityiskiitos siitä, että Crimson Revengasta tehtiin niin hieno. En ollenkaan odottanut, että joku panostaisi minun vaatimattomaan kasvattiini. Olen iloinen. Toinen erityiskiitos (ja kauraiset hepanpusut) niille, jotka ovat ostaneet monté- tai peitsivauvoja. Niillekin pitäisi suoda mahdollisuus, ja sen te olette niille antaneetkin. En olisi jaksanut itse huolehtia niin monesta kasvatista.

5. Kiitos hevosten myymisestä minulle.Rakastan raviori Magic Senseä ja laukkaori Sayonara Suckers PA'ta eniten virtuaalimaailmassa. Molemmat olen ostanut todella n00bina, jos sallitte tuollaisen sanan - ja molemmat ovat upeita suvultaan. Noin uskomattomia ratsuja ei aloittelijalle kovin kesken myydä - mutta laukkamaailmassa ja ravimaailmassa unelmani toteutuivat ennen kuin tajusin, että minulla niitä oli. Minulle myytiin nuo kaksi hevosta, vaikka minulla ei ollut MITÄÄN näyttöä tai takeita lupauksilleni. Kiitos myös Derek Demosta, DMT Rakkauskohtauksesta, Savitaipaleen Henkilöitymästä, Lamborgini TB'sta, J.T. Ärrinpurrinista, MW Punasilmästä, Susan Puhurista ja Star Monkeyn osaomistajuudesta. Kiitos siitäkin, että Karhunkainen G ei hävinnyt kiinnostuksen lopahdettua, vaan se hoidettiin kunnialla takaisin kotiin. Rakastan joka ikistä hevostani.

6. Viimeiseksi kiitos kovista vastuksista kisoissa ja muualla.Olen kilpaileva luonne virtuaalimaailmassakin, ja tahdon haasteita. En kilpailisi laukkahevosineni, jos olisin varma voitosta. Hieman suurempi osallistujamäärä laskee voitonmahdollisuuksia - ja tekee kilpailemisesta jännempää. Samoin vastus ihan muissa asioissa saa minut yrittämään kovemmin. Joku on aina ollut toppuuttelemassa hulluimmat ideani pois ja pitämässä jalkani maassa kiinni, mutta toisaalta puhaltamassa tuulta niiden ideoiden siipien alle, joiden varpaat vain hipaisevat maata. Crimsonista on tullut hieno talli, koska sillä on kilpailijoita, ja siksi joudun parantamaan jatkuvasti. R-Coresta tulee vielä joskus hieno talli.
--

En vaihtaisi ketään teistä pois. En tunne läheskään kaikkia, enkä edes tunnista aivan jokaista nimimerkkiä. Silti joka ikisellä on tässä tarinassa päärooli, vaikka minä olenkin huomannut sen vasta ihan äskettäin. Te olette tähtiä.

20110126

Erkinheimojen esiinmarssi feat laukkavauvat, 260111

Erkinheimoja on yllättävän monta suhteessa siihen, että en ole edes vielä hionut itse tallin tekstejä lopulliseen muotoonsa. Ihan omaksi huvikseni ja ajatuksiani selkeyttämään tätä postaan...

Erkinheimolaisratsut
Erkinheimon Leijonella (Mörkövaaran Leijonaraita x Serenin Staffimiehetär)
Erkinheimon Krokotiilinkyynel (Henkisoturi x Mielikuvituksen Tuote)

Erkinheimolaisjuoksijat
Erkinheimon Pihlajakyyhky (Puukkohippa x Hikkavaihde)
Erkinheimon Egoisti (Egokulissi x Sikahertta)

Seuraavan sukupolven Erkinheimot (maaliskuu 2011)
Erkinheimon Hiukkanen (Järkyttävän Ärsyttävä x Kertosäe)
Erkinheimon Kostajatar ( Hätävampyrisaatio x Sulhonsurma)
(Ravureita. Lisäksi tuodaan rinnalle 1 tuonti. Myyntiin lähtee 3 Erkinheimoa)

---

CAS-vuotta ei enää kauaa kestä, ja laukkapuolellekin oli aika ostaa yhdeksän uutta vauvaa aloittelemaan. R-Coren uudet 2-3v vauvat ovat tässä.

Sprintterit ovat kaikki oreja:
Spidermonkey
Manhattan Hotman
SOS In Radio

Semistayerit ovat kaikki tammoja:
Swansong
Mafia Princess
Aurora Boreails

Stayerit ovat kaikki oreja:
Yuppiedom
Sonnet
Red Reason

Heppavarantoja täydennetään aina yhden tai kaksi kertaa CAS-vuodessa puolivälin tienoilla riippuen siitä, mikä on ollut näiden varsojen menestys. :) Yhden CAS-vuoden kuluttua kehiin saadaan myös ensimmäinen oma kasvatti G1-vanhemmista!

20110125

Tekeminen kasaantuu aina tiettyyn ajankohtaan, 250111

En joudu ottamaan virtuaaliheppailusta stressiä, koska osaan arvioida etukäteen jaksamiseni. Aika riittää mainiosti näin monelle tallillekin, koska olen jakanut toiminnan järkevästi: yhdessä paikassa järjestetään ratsukisat, toisessa kaikki ravit, ja that's it. Lisäksi on hyvin hitaanpuoleinen laukkaharrastukseni... ...ja silti kulutan virtuaaliheppoihin päivässä ehkä, hmm, tunnin? Tylsänä päivänä toki menee vaikka neljätoista tuntia, mutta näin keskimäärin. 14-tuntisia virtuaalipäiviä on vain kolme tai neljä vuodessa.

Vaikka yleensä on helppoa, on virtuaalivuodessani aina muutama ajankohta, jolloin työtä on hieman liikaa. Sellaisia ovat vuodenvaihteet, hevosten vuosissa siis.

Ravivuoteni kestää kolme kuukautta, ja kolmen kuukauden välein tulee siis yhteensä kuusi uutta ravihevosta. Perfektionistina tahdon kaikille luonteet heti, ja suokeille myös kattavan sukuselvityksen. Jos teettäisin osan muilla, selviäisin hyvin, mutta kun minä osaan vain kirjoittamisen kunnolla, joten teen sen kokonaan itse. Kuudet sivut, helppoa - mutta kun taas iskee kaikkimullehetinyt-asenteeni ja "kuudet sivut" -käsite muuttuu sellaiseksi, kuin "kuudet sivut yhdessä päivässä teksteineen ja kuvineen."

Laukkahevoset syntyvät CAS-vuoden ensimmäisenä päivänä. Se tarkoittaa joka vuosi yhteensä yhdeksää uutta hevosta samaan aikaan minun järjestelmälläni. Vuoden puolivälissä suoritetaan uusi "hevostankkaus" tarvittaessa, mutta pääasiassa hevosia ilmestyy vain vuoden vaihtuessa.

Kaikki olisi helppoa, jos tekisin osan hommista etukäteen. En tee. Jaa, miksen? Siksi, että vaikka pyöritän mainiosti harrastustani 90% ajasta, olen perusluonteeltani kovin laiska. Älä tee tänään sitä, minkä voit siirtää huomiselle.

Onko vaivaani lääkettä?

20110121

"Mut Punasilmäongelmaa se ei poista", 210111Olen tarkka siitä, että jokaisesta hevosestani jää minulle yksi jälkeläinen. Yksi. Ei ikinä enempää, mutta silti aina yksi. Samoin katson kaikkien ostamieni hevosten (paitsi holsteinien) kanssa, että tallissani ei ole jo hevosta, jolla on joku sama kaukainen sukulainen. Jos on, en osta.

Olen aina ihaillut Mörkövaaran Leijonaraitaa, ja tottakai ostin sen, kun se tuli myyntiin. Ns "lohdutuspalkinnoksi", kun en Leijonaraitaa kuvitellut koskaan saavani, otin tilausvarsana sen täysveljen, Partajehun, josta on jo aikapäiviä sitten tullut minulle yhtä rakas, kuin isoveljestään. Olen niin kovasti tahtonut säilyttää molemmat veljekset heppojeni suvuissa, mutta se on ollut toivotonta taistelua: en tee mitään molempien veljesten varsoilla.

Vasta ihan vähän aikaa sitten keksin ratkaisun suomenhevoskasvatustani uudistaessani. Eri painotukset! Pojat kilpailevat koulua ja esteitä => ovat oikeastaan yleispainotteisia. Paven kotipuoleen jäävästä varsasta teen siis estepainotteisen, Leon varsasta koulupainotteisen. Ei sen ihmeellisempää, koska muutenkin yritän saada maailmaan erilliset linjat yhteisistä (yleispainotteisista) kantahevosistani. Ta-daa, tässä on loistolisäys niin esteille kuin kouluunkin.

MW Punasilmän ongelmasta ovat myös irl-ystäväni kuulleet. Omistan siitä kaksi varsaa, puolisisarukset Kainon ja Villen. Kaino syntyi ensin ja myytiin heti pois. Sillä aikaa, kun se oli maailmalla, ehdin jo ottaa kotiin Villen. Kun Kaino palautui, en malttanutkaan myydä sitä. Tahdon pitää molemmat hevoset, mutta taaskaan en tee mitään molempien varsoilla. Silti periaatteeni pitää: jokaisesta hevosestani. Jää. Yksi. Varsa. Sillä selvä. Nyt minulla on (paperimapissa) suunnitteilla jo Kainolle varsaksi Erkinheimon Karhuton -tamma, ja Villen vuoro saada pienokainen kotiin on jonkin ajan kuluttua.

Silti Punasilmäongelma on ja pysyy. Vaarana on se, että lopulta minulla rehottaa tallissa kaksi eri raviheppaporukkaa siitospuolella - joihin molempiin luokiteltavien, eli ihan kaikkien hevosten esi-isä on MW Punasilmä. Jos tähtäisin esim viisipolvisten kasvatukseen, tämä ei olisi ongelma - mutta kun tahdon jatkaa varsinkin MW Punasilmän sukua ikuisuuteen asti. Tahdon upeimman ravihevoseni näkyvän hevosilla niin kolmannessa kuin kolmannessakymmenennessäkin polvessa. Rakastan MW Punasilmää.

20110120

Miten kisakalenterit kannattaa päivittää + missä on raja, 200111
Olen harrastanut virtuaalihevosia kauan, ja ensimmäisen "kunnon" heppani ostin vuonna 2004. Se oli ensimmäinen ratsu, jolla kilpailin. Silloin kaikki oli helppoa: hepat kilpailivat ehkä viisi kisaa vuodessa, ja ne kaikki ehti lisätä sivuille sinä päivänä, kun tulokset julkaistiin. Tuloksia odotettiin tuskanhiki selässä, ja kauheat valitukset täyttivät kisaviekun, jos ne eivät saapuneet päivällään.

Ei, minulla ei ole ikävä niitä aikoja, vaan tahdon puhua ihan muusta.

Tällä hetkellä minulla on monia kilpailevia ratsuja, joilla startataan este- ja kouluratsastuksessa. Kenttää ja suunnistusta kisaavat kaksi hevosta, lännenratsastusta yksi. Koulukisoihin osallistuvia hevosia kilpailtavana on juuri nyt 46. Esteille osallistuvia on 18. Kilpailevia ravihevosia on yhteensä 59, laukkureita 10. Sellaisen hevosmäärän kanssa tuloksia ei enää kytätä, varsinkin kuin ns elämäntehtäväni virtuaalimaailmassa on nimen omaan se kilpaileminen. Hevoset eivät enää starttaa viittä kertaa vuodessa - parempi arvio on, että ne sijoittuvat viisi kertaa päivässä.

Mikä olisikaan minun tapauksessani paras tapa ja tahti päivittää kisakalentereita? Laukkureilla kaikki on helppoa: avaan kutsun ja päivitän yhden lähdön vuorotellen kaikkien sieltä löytyvien heppojen sivuille.

Ravureilla se ei enää ole niin yksinkertaista, koska niitä asuu kolmessa tallissa (= kolmessa eri kansiossa), ja koska yksissä raveissa on hyvällä säkällä 50 minun hevostani. Tapaankin pitää työpöydälläni tiedostoa, jossa on joka ikisen konini nimi ikä- ja rotujärjestyksessä, ja kun tulokset tulevat (ja kun jaksan ne katsoa), lisään pelkän linkin hepan nimen alle. Päivitän nettiin kutsuröykkiön vasta, kun siinä on suunnilleen kymmenen osoitetta. Tämä on äärimmäisen nopea tapa - mutta todella tylsä. Jos esim päivitän kymmenen hevosta samana päivänä, joudun ehkä avaamaan saman kutsun kymmenen kertaa - erikseen joka hevosen kohdalla. Mikä olisi parempi tapa? Kaikkien heppojen poimiminen yksi kutsu kerrallaan ei ole vaihtoehto tällaiselle hevosmäärälle.

Entäs ratsut? En ole päivittänyt joidenkin kalentereita kokonaiseen vuoteen (mikä siis ei nyt ole paljon: jaokset taukoilivat). Haittaisiko, jos lisäisin sijoitukset sivuille vasta siinä vaiheessa, kun heppaa aletaan käyttämään jalostukseen / se muuten tarvitsisi kilpailutietojaan? Silloin saattaisi käydä niin, että kasvattajat kuvittelisivat minun unohtaneen heidän kasvattinsa: noita sivuja ei olla päivitetty vuoteen, otanpa takaisin. Kuinka he voisivatkaan tietää, että koko aikana olen ehtinyt kilpailemaan heidän kullannupulleen sata sijoitusta?

Onko kasvattajilla edes oikeus ottaa heppaa takaisin ilman sähköposti-ilmoitusta tms? Joidenkin mielestä on: minä ainakin ottaisin, mikäli sivut vain katoaisivat, tai muusta syystä en saisi omistajaan mitenkään yhteyttä. Mutta jos mahdollisuus yhteydenottoon on, tuleeko silloin ottaa yhteyttä? Kohteliaisuuden puolesta kyllä. Toisaalta monissa ostosäännöissä sanotaan, että ellei sääntöjä noudateta, kasvattaja "saa ottaa hevosen takaisin ilman ilmoitusta", eli siis viedä pois hevoseni, elleivät sen startit näy sivuilla HETI. Kun heppa on jo ehditty myymään uudelleen, millä minä selittäisin sen, että en ole tuhlannut aikaa päivittämiseen, vaan kehittämiseen? Entä jos kasvattajaa infoaisi etukäteen? Kukaan ei möisi minulle hevosiaan, jos tekisin niin. Miksei? Siksi, että kaikki pelkäävät kasvattiensa omistajien lopettamista. Jos lopetan enkä ole lisännyt sijoituksia heti, mitä arvoa on kasvatilla esim jälkeläislaatuarvostelussa? Ei mitään. Sitä paitsi heppani sijoituksia voidaan tarvita esim silloin, kun sen emä tai isä menee laatiksiin. Jos minä omistaisin sen emän tai isän, en kehtaisi mailata varsan omistajalle, että nyt ne sijoitukset sinne sivuille. Minä odottaisin. Ja odottaisin. Odottaisinko turhaan ehkä vuodenkin, jonka aikana heppa vanhentuisi ilman palkintoaan?

On se heppailu monimutkainen asia. Kunnon kasvatus vaatii suuren määrän hienoja hevosia - mutta "suuri määrä" ja "panostus" ovat aina olleet ristiriidassa. Minun heppamäärästäni voisi vielä huolehtia - mutta koettakaapa yksin laittaa esim Ionicin kaltaisen tallin kaikki hevoset laatiskuntoon. Ei tulisi kesää. Ei kovin kesken, ellei lopettaisi töitä ja koulua ja käyttäisi kaikkea aikaansa hevosiin.

Tahtoisin olla kasvattaja, mutta vielä enemmän tahdon panostaa hevosiin yksilöinä. Minun "panostukseni" tarkoittaa heppaa koko pakettina. Täydellisen kisakalenterin lisäksi sivuilla on oltava täydellinen suku, täydellinen luonne, täydellinen sukuselvitys, täydelliset kuvat, ja niin edelleen. Vähempi ei ole koskaan riittänyt minulle. Ei edes oikeassa elämässä. Nyt olen kuitenkin tuonut esim ravihevosia kaksinkertaisen määrän suhteessa siihen, mitä yleensä (virtuaali)vuodessa tuon. Yleensä on rajoitus 3 heppaa per lähtö per omistaja raveissa, ja sen vuoksi on kätevää omistaa aina 3 2-vuotiasta lämppäriä ja 3 3-vuotiasta suokkia samaan aikaan. Nyt minulla on kuusi kumpaakin. Miksi? Siksi, että kiinnostuin kasvattamisesta.

Mutta missä menee henkilökohtainen rajani? En tahdo koskaan lopettaa virtuaaliheppailua. En tahdo pettää kasvattajille antamiani lupauksia. Vaikka halvaantuisin, hoitaisin työni. Miksikö? Koska olen työnarkomaani ja perfektionisti. Olen aina ollut, aina, ja ihan kaiken suhteen. Silti minunkin tulisi vetää rajaviiva johonkin.

Tilaa opiskelulleko, sekö on raja? Ei ole. Rakastan heppojani niin paljon, että kun oikea elämä ei suju, panostan virtuaaliseen rentoutuakseni, ja sitten alkaa sujua myös IRL. Lukiossa vältin stressin kokonaan keksimällä tuontihevosia kemian tunneilla, koska vihasin kemiaa, enkä ymmärtänyt siitä mitään. Sen vuoksi olin rento esim äidinkielentunnilla, ja jaksoin kiskoa siitä kiitettäviä. Sain lomailla koulussa, joten jaksoin ahertaa. Toisaalta, kemiani oli kuutonen, ja muutin sen ässäksi. Olisinko saanut paremman, jos olisin kuunnellut, vaikken ymmärtänyt? Ehkä. Virtuaalihevoset pitivät minulle seuraa, mutta myös veivät keskittymiseni kokonaan.

Tilaa rakkaudelle, sekö on raja? Ei ole. Keskustelen usein tyttöystävän kanssa virtuaalihepoista. Kaikissa suhteissa toinen ottaa sinua päähän (ja sinä sitä toista) aina välillä, niin meidänkin suhteessamme. Silloin minä tapaan datata yhden kokonaisen päivän ja nollata aivoni virtuaalihevosilla. Se sopii riidan jälkeen, tylsän päivän jälkeen, tunnekuihujen jälkeen... Aina. Kyllä, muutaman kerran olen vain datannut silloinkin, kun tyttöystävä on tarvinnut minua. Minä tarvitsin hevosiani.

Tilaa omalle, uudelle elämälle? Ei, ei ei. Muutan pian. YO-kirjoitukset ovat pian. Pääsykokeet ovat pian. Pitäisi etsiä uusi asunto. Ja työpaikka. Pitäisi tutustua tamperelaisiin etukäteen saadakseen ystäviä mahdollisimman nopeasti. Niin, ja mitä minä teen? Mietin, mikä on paras tapa päivittää kisakalentereita.

Missä se raja sitten menee? Sanoisin, ettei missään - ja melko hyvä niin. Pelasin joskus lentopalloa sama hullunkiilto silmissäni, eikä rajoja ollut. Olin erinomainen, vaikka itse sanonkin, ja rakastin sitäkin harrastusta niin kovin paljon, että elin sille. Ystäviä tapasin käytännössä vain harjoituksissa, koulussa murehdin viime turnauksessa tekemiäni virheitä ja kelailin niitä aina vain uudelleen, kotona keskityin ihailemaan suurimpia lenttisidoleitani televisiosta ja kuvista - ja livenä, koska yksi heistä oli oma isoveljeni ja muutama hänen ystäviään.

Harrastus on osa elämää. Miksi minun pitäisi erottaa juuri tämä harrastus elämästäni? Raja menee siinä, että tämän on tunnuttava hyvältä JA tämän on oltava tavoitteellista. Olisinhan voinut pelata lenttiksessä koppipalloa ikuisesti, ja se olisi tuntunut hyvältä - mutta harrastuksissakin tulee kehittyä.

***

Sen verran lisään ooteeta tähän, että ajattelin pitää jonkinlaista suosittelupalstaa. Jos joka kuun lopussa vaikka valitsisin "kuukauden tallin" niistä, joista sillä hetkellä pidän, ja vuoden lopussa suoritan uudelleenarviointia siitä, mikä on "vuoden talli" minun silmissäni... :D

20110116

Jos vain olisin tiennyt... 160111

Piikevä, joka siis ei enää ole minun, on käynyt läpi muodonmuutoksen. Osoite on sama (http://www.rausku.org/piikeva), mutta koko talli on täysin eri. Olen edelleen suuresti mustasukkainen tallista, vaikka en saisi - minua ei enää tarvita siellä.

Kun luovutin lempitallini pois, se hyppäsi uudelleen elävien kirjoihin niin kauniina ja ihanana, kuin vain olla ja saattaa. Vanha keltainen, yksinkertainen (monesti sekä mailitse että viekun kautta ihailtu) ulkoasu jäi, mutta muutettiin lempeän siniseksi. Hevosista suurin osa jäi, ja tunnit polkaistiin uudelleen käyntiin. Olin niin onnellinen, että päästin irti. Piikevä ansaitsi täsmälleen tuollaista hoitoa.

Seuraavaksi vaihtui ulkoasu. Minä ja suurin osa muista on aina rakastanut vanhaa, mutta kuten olen moneen otteeseen sanonut, vihaan tuota nykyistä. Se on ahdas, tylsä, venyttynyt ja vaikka mitä - mutta pahinta kaikesta on, ettei se ole ollenkaan sellainen, millaisena minä Piikevän näen. Piikevä on punainen, pieni talli aavistuksen repsottavine mutta täysin turvallisine hakoineen ja kenttineen. Siellä paistaa aina aurinko. Tuosta ulkoasusta tulee mieleen vain teennäisen fiini piha ja ikuinen, harmaa talvi.

Viimeksi kun kävin, suosikkiosani Piikevää oli vielä jäljellä. Tallin perustaja, Rosette, lisäsi esittelysivulle rotankokoisen koiran, jonka nimi oli Paksukallon Piut Paut Poks, eli Pirppa. Se oli maailman ihanin, ja hoitajatkin rakastivat sitä, koska se näkyi ainakin viidessäkymmenessä prosentissa tarinoista. Pirppa on nyt kuitenkin ilmeisesti lähtenyt. Samoin kissat, joita oli aikamoinen määrä - ja jotka myös olivat tarinoissa jatkuvasti.

Miten kävi hevosten? Kun minä jätin Piikevän, tallin mukana jäi täydellisiä tuntihevosia: oli kolme alkeiskurssiratsua, viisi keskitason hevosta ja neljä sellaista huippua, joilla voi valmentautua tai mennä vaativilla tunneilla. Lisäksi oli pari nuorta tuntihommia opettelevaa, äärimmäisen kilttiä hevosta, ja lisänä pari ravihevosta. Mitä on jäljellä? Aivan oikein - ei yhtäkään vanhaa hevosta. Se ei tietenkään kuulu minulle, mutta yleisesti voin arvostella Piikevää tallin tasolla: sen hevosista ei ole ratsastuskoulukäyttöön.

Heppoja on kahdeksan. Shettiksestä kirjoitetaan näin: "hieman hapan ja irvistelee hoitajilleen turhista asioista. Se on mieluummin yksin", mikä minusta ei kuulosta ponilta, jonka tulisi olla jatkuvasti myös lasten läheisyydessä. Ratsastuskoulun hevoset valitaan kaikkein tarkimmin. Toinen shettis olisi kiltti - mutta jostain syystä ei käy tunneilla. No mitäs se tunneille paremmin sopiva sitten tekee? On kuulemma maskotti. Piper-niminen kolmas poni taas käy tunneilla, mutta ei kulje pukittelematta. Minä en laittaisi ketään sellaisen selkään ratsastuskoulussa. Balloon saa hoidettaessa "aina kaiken haluamansa", eli uhkailee hoitajaa. Ratsastaessakaan se "ei ole helpoimmasta päästä", eli ei sovi lapsille. Koska se on pieni poni, harva aikuinenkaan sen selkään nousee. Minä olisin ottanut sen tilalle kiltin suokin tai jonkin KUNNOLLISEN ratsastuskouluponin. Mimosan olisin minäkin ottanut ratsastuskoululle, ja se on ihan totta ainoa hyvä hevonen tallissa tuihon käyttöön. Inka on kyllä taitava ja kiltti, mutta en pilaisi tuollaista löytöä tunneilla, vaan antaisin jonkun ostaa sen kisaponiksi tms. Fjojordia kuvaillaan näin: "mitään ei neiti välillä suostu tekemään", ja se saa myös jokaisen ratsastajan jalat tutisemaan. Kuulostaako tuntihepalta? Tamminka taas pelkää kaikkea ja kaikkia, eikä näinollen sovi yhdellekään tuntiratsastajalle, koska koululla turvallisuus on tärkeintä.

Siinä missä Piikevä oli ennen erilainen (toiminta kokonaan tarinointia, hoitajat pääosassa, tarinatunteja), on se uponnut nopeasti massaan. Nyt siellä kasvatetaan islanninhevosia (vaikka ratsastuskoulun hulina ei liene hyväksi kasvaville kaviokkaille, eivätkä uhmaikäset varsat hyväksi kuusivuotiaille tuntiratsastajille), ja hoitajatoiminta näyttää nyt sysätyn sivualalle. Minulla ei ole ennustajanlahjoja, kun tämän sanon, mutta voin vaikka lyödä päästäni Pirun kanssa vetoa, että Piikevä ei enää kauaa ole ratsastuskoulu. Siitä tulee kilpatalli ja issikkasiittola. Massaan uponnut läjä hevosenlantaa.

Ei saisi haukkua kenenkään tallia, mutta onneksi kritiikkiä saa esittää. Piikevä on monen mielestä edelleen hieno paikka, ja siellä on edelleen hienoja hevosia - mutta minä olen nähnyt sen todellisen loiston. Minä olen nähnyt, millainen on täydellinen virtuaalinen ratsastuskoulu. Piikevä ei enää ole sitä. Se on luotaantyöntävä kuoleva ratsastuskoulu-nimellä toimiva issikkasiittola täynnä tuntikäyttöön sopimattomia hevosia.

En silti ottaisi sitä takaisin. Miksen? Siksi, että en saisi nostettua sitä suosta. Jos se tulisi takaisin juuri siinä kunnossa, mihin sen jätin, saattaisin onnistua. Silloin se oli täydellinen talli - mutta ei toiminut. Nyt se on kuin sotkuun mennyt lankakerä, mutta saahan siitä lankakerästäkin vain vedettyä lankaa, jos ei jaksa selvitellä solmuja. Ei ikuisesti... ...mutta ainakin metrin, eikös?

20110112

En kestä luopua siitä!! 120111
Angst! Juurihan ihana Agata Jewel kuoli. Nyt huomasin, että suosikkiravurini MW Punasilmä täyttää kohta 14. Ravurihan saisi juosta siitä vielä pari vuotta, mutta koska Pupu on niin "valmis" kuin hevonen olla ja saattaa (enkä muutenkaan pidä siitä, että 10v+ hevoset juoksevat kuin kahdeksanvuotiaat), on aika siirtää ori eläkkeelle.

Olen luvannut senkin, ettei Pupusta enää tule jälkeläisiä, muttaah... Mitä teen orilla, jolla ei voi yhtään mitään puuhata? Sitä paitsi suurin osa nykyisistä jälkeläisistä vain mätänee paikoillaan - voin siis huoletta astuttaa vielä yhden tai kaksi tammaa. Tai siis oikeammin jälkeläiset hävisivät kokonaan kaikkialta, joten poistin ne sitten Pupultakin kostoksi. Minulla on kaksi, ja yksi on erinomaisessa kodissa Kridellä. Uudet varsat siis eivät olisi pahitteeksi... Eikö niin? Mutta entä jos varsojen omistajat muuttuvat yhdessä yössä huippuaktiivisiksi? MW Punasilmä on ihana hevonen, jonka nimen soisi näkyvän suvuissa - mutta joka tulisi pitää aarteena, keräilyharvinaisuutena, ihailtuna. MW Punasilmän tulisi olla se nimi, josta kaikki puhuvat.

Ai miksikö? Miksi ei? Tuolla hevosella on minulle tunnearvoa sen todellisen arvon lisäksi - mutta sanokaa silti yksikin osa-alue, jossa MW Punasilmä on huono tai epäonnistunut hevonen. Sellaisia ei nimittäin ole, ellei tämänhetkistä ulkoasua lasketa - ja sekään ei hepan arvoa laske.

Rakastan. Tuota. Eläintä.
Ja sillä hyvä.

20110109

Kaksi hienoa siitosoria tarjolle, 090111
Kävipäs kivasti ja tulipas taas tuloksia: kaksi R-Coren laukkaoria voitti G1-lähdön ja pärjäsi huipulle hyvin prosentein, joten nekin tulevat tarjolle jalostukseen. Kun saan niille sopivat tammat kilpailutettua, R-Core -kasvatit nousevat huipulle vielä rytinällä G1-voittaneista vanhemmistaan, mm..

Saanko siis esitellä: Make ja Hottis, joiden sivuille en vielä ole päivittänyt tietoa uudesta voitosta. Lisäksi muut orit.

R-Coren jalostusoritarjonta on vielä köyhä suoraan sanoen, mutta vain pari CAS-vuotta eläneelle tallille tuokin on minusta melko hyvin. :D (Ja ensivuonna radalle pääsee ensimmäinen oma kasvatti!!)

20110105

Pikkutyttö Leijonella = rakkaus, 050111

Oi että, kuinka minä olen onnellinen. Tallissani on nimittäin taas Täydellinen Hevonen. Agata Jewel on poissa eikä palaa, mutta tänä iltana löysin uuden hoivattavani!

Erkinheimon Leijonella syntyi aamuyöstä, ja tein sille sivut juuri äsken valmiiksi asti. Toivon, että panostukseni näkyy: käytin pelkästään teksteihin muutamia tunteja. Miksikö? Siksi, että r-a-k-a-s-t-a-n tuota hevosta!

Mikä sen tekee niin täydelliseksi? No nimi, suku, luonne ja kokonaisuus. Kuvat todennäköisesti vaihdan, mutta samanvärisestä tammasta ei ihan heti tule kuvaa löytymään.

Nimessä on suoraan vaikutteita Mörkövaaralaisista. Vaikka esim Erkinheimon Leijonella on kokonaan eri asia kuin Mörkövaaran Leijonaraita (varsan isä), minun korvaani se kuulostaa jotenkin samalta. Molemmissa sekä kasvattajanimi että itse nimi ovat yhdyssanoja, rytmi on sama, ja molemmissa on se leijona. Olen tyytyväinen nimeen osittain juuri siksi: se ei ole tökerö, mutta periytyy silti suvusta. Toinen syy on se, että Leijonella vain ON minusta kaunis nimi (ja Erkinheimo ihana sukunimi, eli myös ihana nimi tallille ja kasvattajanimeksi).

Erkinheimon leijonella jatkaa menoaan, mutta ht.netin topikissa minulla on vielä toinen Erkinheimo-ravihevonen myynnissä. Käykää kiinni!
http://forum.hevostalli.net/read.php?f=12&i=1202103&t=1202103

20110104

Loistouutisia + itkemisen aihetta, 040111

Agata Jewel on aina ollut suosikkiheppani. Se on myös ensimmäinen "oikea" virtuaaliheppani koskaan - aikaisemmat olivat vain freewebs-valmisleiskatallille listattuja (luvattomia) kuvia ja parin lauseen selityksiä. Niillä ei koskaan ollut minulle merkitystä - mutta Agata Jewel on ollut mukanani oikeasta alusta asti. Se on ainoa hevonen, jonka hävittämistä en ole koskaan edes ajatellut harkitsemisesta puhumattakaan. Vaikka minä olisin lopettanut virtuaaliheppailun, Agata Jewel olisi ollut olemassa.

Välillä ajattelin siitä kuin oikeasta hevosesta. Välillä se eli. Se tuli uniini, ja unelmoin ratsastavani sillä, kun tosiasiassa ratsastin hoitohevosillani, ravihevosilla.

Tänään Agata Jewel kuoli pois, 26 vuotta juuri täytettyään. Kaunis, ihana, pitkäjalkainen, älykäs, taitava lempiratsuni on poissa, eikä tule takaisin - ei, vaikka voisin taas kerran rukata sen ikääntymisen hitaammaksi. Se ei olisi oikein. Olen tehnyt sen liian monesti säästääkseni kultatammani hengen. Olen tehnyt sitä uudelleen ja uudelleen, aina vuodesta 2005.

R.I.P. Agata Jewel
- YLA2
- ERJ-II
- KRJ-IV

***
***

Jotenkin liitän myös ilouutiset Agata Jeweliin. Oikeastihan irl-elämäni ei mitenkään liity tähän yhteen mielikuvitushevoseen, mutta ehkä Agata Jewelin kuviteltu sielu inspiroi minut niin, että opin vihdoin koodaamaan yksinkertaisia ulkoasuja.

Olen vääntänyt ulkoasun toisensa perään, ja epäonnistunut poikkeuksetta kaikessa vähänkään vaikeammassa. Kerran sain siedettävää jälkeä, mutta pilasin koko homman yrittämällä "viimeistellä yhtä pikkujuttua", jolla onnistuin ryssimään kaiken.

Koko juttu lähti siitä, että tein Erkinheimoille (Joushou Gaidoun uusi nimi) ulkoasupohjan ja yritin etsiä jotakuta koodaamaan pohjaa. Ainoa vastaus, jonka topaan sain, oli "on kyllä harvinaisen ruma pohja" tmv. Olin huonolla tuulella monta päivää: miksi kaikki minun tekemäni on rumaa? Miksi edes yrittäisin ikinä yhtään mitään, kun en osaakaan? Miksi en vain ruinaisi ulkoasua ja antaisi parempien tehdä hommaa? Miksi upittelinkaan topaa?

Unohdin topani ja otin lusikan kauniiseen käteen. Nyt hitsi vie tehdään ulkoasu. Ihan itse. Otin pohjan uudelleen käsittelyyn ja käytin kaikki ne vähäiset taidot, jota minulla oli. Tahdoin koodata sen. Pengoin oppaita, kysyin kavereilta apua ja tutkin muiden sivujen lähekoodia saadakseni ongelmat ratkottua. Kopioin koodinpätkän sieltä, toisen täältä. Vertailin ja ihmettelin: miksi tässä leiskassa joku on tehnyt näin, miksi tuossa se onkin noin. Lopulta sain ulkoasun pysymään kasassa ja toimimaan oikein ainakin omalla koneellani kahdella eri selaimella.

Mutta mappaus. Sitä en ole koskaan tehnyt. Uskokaa tai älkää, sen oikeasti oppii kolmessa minuutissa. Itse asiassa linkkien mappaaminen on niin naurettavan helppoa, että minua ihan tosissaan hävettää, kun joskus pyysin jotakuta mappaamaan linkit valmiiksi muuten tekemästäni ulkoasusta. Olin tyhmä!

Ja hupsista, nyt minulla on vapaa ulkoasu. Minulla on entisessä Joushou Gaidoussa, nykyisessä Erkinheimoissa ulkoasu, jonka joka ikinen kohta otsikon valokuvia lukuunottamatta on täysin minun, vain minun tekemääni. Vaikka se on monille pikkujuttu, minä olen ihan mielettömän ylpeä.