Yksi pitkä sana, ystäväiset:
AAAAAAAAAAAAAARGHHHHHHH!!!!
Pari muuta sanaa:
Minä kuolen, minä ihan oikeasti kuolen juuri nyt, kaikki on ohi, millään ei ole mitään väliä.
Sitten koko teksti. Poistin kaikki ilmaukseni, jotka eivät kestä päivänvaloa, ja lisäsin tilalle kapiteeleillä kauniimpia asioita.
Päivitin taas ravihevosteni kisakalentereita, joista osa on ollut päivittämättä jo vuoden 2011 syyskuusta asti. Huomasin SUUREKSI ILOKSENI, että Tierran foorumi oli kadonnut, koska koko fooruminKUKKANEN oli lopettanut. No, ei se maailmaa kaada, ajattelin: vaikka Tierran raveja oli paljon, niin muita on vielä enemmän. Menee ehkä viidesosa, maksimissaan neljäsosa hukkaan. ILAHDUTTAA, mutta kyllä tämä tästä.
Sitä paitsi, ovathan heppani juosseet ruotsissa! ..paitsi että eivät ole. Olin jo valmiiksi TOSI ILOINEN Tierran foorumin takia, ja nyt suorastaan RIEMU REPESI, kun huomasin, että kaikki on ollut turhaa. Voi ILOISTEN PONIEN PIKKU KAVIOT, tekee mieli sanoa, ja ihan sanonkin.
Vastoinkäymiset sen kuin jatkuivat. Huomasin, että olin laittanut heppani USAn Priden ravit jo muotoon ajat sitten, ja tallentanut ne tiedostoon USANKISAT.rtf, näin luki muistilapulla. Katsoin tiedostoista, USANKISAT ei löytynyt. Se on joutunut väärään paikkaan, tuumin, ja tein koneella haun. Ainoa tiedosto, joka edes sisältää sanan USANKISAT, on muistilappuni, josta tämän tiedon luin alun perinkin. Kisoja ei vain ole enää. Nyt minulla on tallissani paljon kisannut, hyvän ajan juossut, ihan kivan voittosumman tienannut mestari USAn Pride, jonka kisakalenteri on tyhjä.
No niin. Nyt tekee mieli oikeasti ottaa kiinni pikku virtuaalitiedostoistani ja raahata niitä kohti roskakoria, joka odottaa niitä jo kaivaten. Vihaan tätä harrastusta juuri nyt niin paljon, että oikeasti itkettää. Olen ylpeä tallistani ja hevosistani, ja näin nopeasti tehtiin tyhjäksi koko raviharrastukseni vuodet 2011-2013. Kukaanhan ei esim osta USAn Priden (tai muidenkaan) varsoja ihan siitä syystä, että sivuilla lukee tyyliin ennätys 11,5ly, mutta sivuilla on ylhäällä vain koelähdöt. Joista suurin osa on luojan kiitos tallella.
Harkinnassa on lopettamisen lisäksi mm. tallipalo, virtuaalinen itsemurha, syvää ja raivokasta angstausta, koko ravitouhun lopettaminen ja totaalinen henkinen muumioituminen. (Mikä ei juuri eroa tämän hetken tunteistani. Pelkkä RIEMASTUS on jäljellä.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste angst. Näytä kaikki tekstit

20130815
"Virtuaalinen Kilpailujärjestö" - kiitosta ja kritiikkiä
Jo jokin aika sitten esiteltiin mm. ht.netissä "Virtuaalinen Kilpailujärjestö", joka ei herättänyt suurta huomiota ihan hyvästä ideastaan huolimatta.
http://simgame.ucoz.com/
Positiivista palautetta tuli toki, mutta muistan parhaiten negatiiviset asiat: "Virtuaalinen Kilpailujärjestö" (tästä eteenpäin tekstissä ni VK) on lapsosten leikkiä, ja kun lapsoset kyllästyvät, kuten he nopeasti kyllästyvätkin, tilalle keksitään uusi leikki.
En muista, huuteliko nimimerkitön puskista, mutta joka tapauksessa odotinkin jo tuollaista kommenttia. Kun VRL'n rinnalle keksitään jotain, ylläpitäjät kivitetään. Kun VRL'n rinnalle ei keksitä mitään, VRL'n paskuuden takia huokailevat (tai minun tapauksessani kovaan ääneen passiivisena koko ajan itkevät) kivitetään.
Minusta on hienoa, että joku yrittää. Foorumipohjaisena tuollainen systeemi toimii, jos foorumille otetaan moderaattoreita tarpeeksi: jos joku lopettaa, kisojen hyväksyminen, palkintojen myöntäminen jne ei jää siihen. Jos VRL kaatuu jaoksineen TAAS SADAKSI VUODEKSI, on jotain jaoksellisia. Ja jos noita jaoksia käytetään, niitä myös arvostetaan.
Mutta kukaan ei käytä. Jäsenten järjestämiä kisoja on kalenterissa yksi kappale. Se on minun järjestämäni. Kutsussa on yksi osallistuja. Mistä johtuu?
Sen lisäksi, etteivät ihmiset ole löytäneet sivua vielä, käyttäjien puute johtuu säännöistä ja käytännöistä, joista osa on kummallisempia, turhempia ja perusteettomampia kuin VRL'n surkeimmat säännöt. (Ja ne ovat tosi surkeita.) Katsotaanpas, mitkä asiat minua ottavat eniten päähän:
1. VIP on päivää ennen kisapäivää = tulokset on pakko tehdä kisapäivänä. Kiersin säännön ja hankin lisäaikaa (kuten aina) lisäämällä VIPin perään ajaksi klo 10:00. Tuloksien myöhästymisestä ei (ymmärtääkseni) sakoteta, mutta minua ainakin raivostuttaa, jos tuloksia ei näy kisapäivänä. Laukoissa tämä sääntö on ihan OK, näin se kuitenkin menisi - mutta että ratsulajeissa!
- Tätä puutetta kompensoi paljon se, että kisapäivää ei olla rajattu: se voi olla vaikka ensi vuonna, ainakin teoriassa. :)
2. Ravihevonen saa kilpailla vain raveja ja laukkahevonen vain laukkoja. Minusta edes suomenhevonen (mikseivät muutkin!), ERITYISESTI virtuaalinen, voi vallan mainiosti kilpailla ristiin. Oikeassa elämässä en tunne laukkureita, joten siihen en osaa sanoa mitään. Mutta tämän säännön surkeus ravihevosten osalta ihmetyttää. Moni ravurinomistaja ei haikailekaan ratsukisoja, mutta minulla on useita ravihevosia, jotka kilpailevat samalla helppoa koulua, ja osa matalia esteitäkin. Ihan vain huvin vuoksi ja jotta päiväkirjaan saan muutakin sisältöä kuin hiittiä hiitin perään.
3. Hevosen voi uudelleenkouluttaa kerran: ravurista tai laukkurista saa tehdä ratsun. Tämän jälkeen paluuta entiseen ei enää ole. TÄMÄ se vasta minua kummastuttaakin. Harvoin se virtuaaliheppa ammattia vaihtaa kahdesti, mutta mikä ihmeen auktoriteetti JAOS on sitä kiertämään? Sitä paitsi, kuka tätä valvoo, tai pystyisi valvomaan? Ja esim YLA'ssa saa samat pisteet kisasta kuin kisasta, oli ammatti vaihtunut tai ei, eikä hevosta takautuvasti voida kuitenkaan listalta poistaa. Jos joku haluaisi vaihtaa hepan ammattia vaikka vuoroviikoin, kenen takamusta se kutittaa?
4. a) Valmiit luokkarajoitukset närästävät minua. Luokat ja lähdöt ovat aina rajattomia, ja raveissa tietenkin jaetaan osallistujat sopiviin ryhmiin. Olen EHDOTTOMASTI rajattomien kisojen kannalla ratsulajeissa, mutta raveissa se ihan totta tuo lisätyötä. Sen lisäksi, että arvo-nappia on painettava useampaan kertaan, on enemmän listoja, joiden ajat on muutettava osittain realistisempaan suuntaan.
b) Ratsukisa kuin ratsukisa, henkilö saa tuoda rajattomasti ratsuja per luokka - KIVAA. MUTTA. Ravihevosiakin saa tuoda aina sen 10 kappaletta. 10 ravuria per lähtö vaikka kolmelta osallistujalta = vähintään 3 lähtöä heti. Jos jokainen toisi sen 3 hevosta, selvittäisiin yhdellä lähdöllä. Ja silti pitäisi olla mahdollisuus järjestää joskus rajattomia / kymmenen hevosen rajauksella, esim. peitsareille. Tai ihan muuten vain.
5. (Tämä on paskimmasta päästä.) LJ'n sukuluokitukset eivät päde Heillä. Heille tulee Oma Sukuluokitussysteemi, kun aika on kypsä. Suoraan sanoen vituttaa: muilta oisin laukat menisivät tosi hyvin yhteen LJ'n (ja ulkomaisten laukkatsydeemien) kanssa. Mutta ei. Pienellä jutulla on pitänyt pilata tämäkin, enkä keksi tälle v-mäiselle källille mitään järkevää perustelua. Pitää muistaa kysyä joltain, joka tietää, että jos vanhemmat kisaavat tuolla G1-voitot, lasketaanko SE LJ'n sukuluokitukseen, vaikka nuo eivät laske LJ'n G1-voittoja omaan sukuluokitukseensa.
- Ja tätä kompensoi minun oma v-mäisyyteni. Minun laukkurini, jos joskus kuolleista heräävät, noudattavat just ja tasan LJ'n sukuluokituksia ja kilpailevat myös noissa kisoissa, jos noita silloin vielä on. Eikä kukaan voi estää minua, jotkut voivat vain boikotoida myymiäni varsoja, jos liikaa närästää. Ja silloin pidän ne itse - laukkureita yksi ihminen jaksaa omistaa määrättömästi. HAH.
6. Se yksittäinen seikka, joka ei liity sääntöjen sisältöjen paskuuteen: SÄÄNNÖT eivät ole säännöt-sivulla. Sääntöjä on ripoteltu sinne tänne: säännöt-sivulle, osallistumisohjeisiin, kutsuihin, tittelit-sivuille, foorumien eri alueiden alaotsikoihin, kutsun rakentamisen ohieisiin... ... ...
Kuinka rankasti tahansa kitisen VK'n sääntöjen surkeudesta, olen edelleen sitä mieltä, että on MAINIOTA, kun kuka tahansa perustaa mitä tahansa, jos asialla on vain jotain järkeä. Ja järkeähän tässä on. Ja sitä paitsi VK on uusi asia, tottakai sitä hiotaan jatkossa varmasti parempaan suuntaan. Antakaa sille tilaisuus! Ei se yksin pyöri, vaan se tarvitsee jäseniä toimiakseen.

20130807
Pohdintaa Oresaman virtuaalisen lauman koon paisumisen syistä
Oresamalla on satoja virtuaalihevosia, eikä Oresama tiedä ollenkaan, olisiko hevosia jo oikeastaan tuhat elossa samaan aikaan. Tuskin kuitenkaan ihan. Mutta vähintään melkein. Oresama on kautta aikojen yrittänyt vähentää hevosmäärää, mutta se vain kasvaa joka yrityksellä. Oresama tietää miksi, mutta ei tee asialle mitään.
Olen kaikesta kiinnostunut ihminen ja haluan kokeilla kaikkea. Ja kokeiltuani jään usein koukkuun, koska minun on oltava joka asiassa joko paras tai ainakin huisin hyvä. Laatispalkintojen havittelu ym on hauskaa, ja mitä useampaa lajia harrastaa, sitä useampia palkintoja voi haeskella samaan aikaan. On siis pakko ottaa yksi kenttähevonen noiden muiden rinnalle... ...ja on typerää osallistua vain yhdellä, joten otanpa yhdeksän, kolme kolmeen luokkaan. Eihän siinä ole yhtään enempää tekemistä. Eihän?
On siinä!! Kilpailu on samanlaista niin yhdellä kuin yhdeksälläkin hevosella, mutta Oresama HALOO, virtuaalihevosten kanssa täytyy tehdä muutakin kuin ilmoittautua kisoihin. Sivut, muotoonlaitot, tekstit, päiväkirjat, juuri sitä hevosta hyvin kuvastavat kuvat tai piirrokset...
Lopulta käy aina niin, että minulla on yksi laatisvalmis kenttähevonen ja 8 sellaista, joilla on 80 sijoitusta, mutta ei edes sivuja. Vain nnimi ja 80 sijoitusta. Ja sitten ei ole enää ketään kisattavaa: tuonpa siis 6 hevosta lisää ja teetänpä 3 varsaa.
Ravihevosten tilanne on pahin, sillä ne ikääntyvät hevosistani nopeiten. Minulla on tällä hetkellä hevonen, jolla on 6 sukupolvea olemassa olevaa sukua, mutta jonka yksikään esivanhempi ei omista sivuja, eikä sellaisia ole kyseisellä hevosella itselläänkään. Lisäksi muutamastasadasta ravuristani vain kourallisella on sivut ajan tasalla.
En koskaan valita kenellekään päin naamaa. Joskus valitin ja ratkaisu oli aina, että lopeta, vähennä, myy, tapa. En TAHDO. Jokaisella hevosella on merkitys. Kaikki kuuluvat jalostussuunnitelmaan ja lisäksi suurimmalla osalla on tunnearvoa.
Jotain pitäisi kuitenkin tehdä. Kunhan kukaan vain ei neuvoisi, että tartuhan Oresama toimeen, äläkä rutise. Olen tarttunutkin, mutta kun yhden asian saa tehtyä, ilmestyy kolme lisää jostain. Suuri hevosmäärä ei ole ongelma. Ongelma syntyy siitä, että jokaisella hevosella tehdään jotain aktiivisesti. Paitsi niillä kymmenillä hevosilla, jotka ovat eläkkeellä.... :)
Mutta en ota stressiä, ja stressitön kiire on minusta hauskaa. Virtuaalimaailma on paras paikka heti yliopiston, raviradan ja Helsingin jälkeen...

20120918
Vinkukaa toki viiden minuutin talleista, kullanmurut!
Heimolla on kaksi tallia. Toisessa Heimolla on ravihevosia ja toisessa kahdeksan kouluholstia. Heimo kiinnostuu yhtäkkiä syvästi valjakkoponeista ja päättää perustaa niille oman tallin. Hän tuo yhdeksän tammaa ja neljä oria, ja kaikki mahdolliset sivut ovat kahdessa päivässä valmiina. Heimo kisaa kaksi viikkoa, ja tammoilla on kaksikymmentä sijoitusta per lärvi. Kaksi Heimon tammaa varsoo. Toisen pienokaisen Heimo pitää itse, toisen myy hyvälle kasvattajalle vanhaan kuuluisaan talliin.
Kuluu vielä kaksi viikkoa. Heimon evm-sukuisilla on kolmisenkymmentä sijoitusta per lärvi, ainoalla suvullisella kymmenen, eikä Heimoa enää kiinnosta koko talli. Heimo siis lopettaa tallinsa, onhan hänellä vielä kaksi muutakin paikkaa. Hän jättää sivut nettiin, websiin, ei merkitse hevosia kuolleeksi ja yrittää myydä suvullisen ponin. Kukaan ei kuitenkaan osta sitä, joten sekin jää roikuskelemaan Heimon sivutilalle ikuisiksi ajoiksi.
Miksi Heimoa vihataan? Hän ei kadottanut kenenkään kasvatteja, ei edes omiaan. Hän ei ostanut hevosia, ts ei luvannut kenellekään mitään aktiivisuudestaan tmv. Hän ei kadottanut myydyn varsan vanhempia, vaan jätti ne nettiin kun kiinnostus lopahti. Heimo hoiti minusta kaiken vallan täydellisesti. Ja hän itsekin oli iloinen kun sai kokeilla valjakkoponeja.
Antakaa ihmisten perustaa niitä viiden minuutin tallejaan, jotka pian kaatuvat. Koska se ei haittaa teitä millään muotoa, jos a) hevosia ei katoa ja b) teiltä ostettujen kasvattien kanssa tehdään sen verran mitä luvataankin ennen lopettamista.
NIHHHHH.

20120911
Morjenstus + pikainen ragetus
Eli terve. En ole kuollut, olen vain kadonnut. Aloitin uuden elämän Helsingissä ja vaikka olenkin täällä liikkunut, on maalaiselle paljon ihmeteltävää vielä täällä iltaisin. Koneella olen käynyt tasan fb'ssa vilkaisemassa välillä. Elämässä tapahtuu niin paljon yliopiston ulkopuolellakin, että huh huh.
Sen verran huomasin eilen, että VRL omi taas kisat, hurraa hurraa hurraa VRL. Into piukassa menin katsomaan onko kaikki suurin piirtein kuten ennen. Onhan se ainakin äkkivilkaisulla, hurraa hurraa hurraa VRL! Ja sitten Suuri Oresama luo Katseensa omat kisat -sivulle... ...0 etuuspistettä. Suuri Oresama menetti Etuuspisteensä, joita oli useammassa lajissa, ja joita Suuri Oresama helli ja vaali ja rakasti enemmän kuin hevostensa ranking-pisteitä, laatispalkintoja ym krääsää.
Maailmani olisi loppunut tähän, jos tämä olisi tapahtunut vaikka vuosi sitten. Nyt ei lopu. Syy: Suuri Oresama harrastaa asioita nykyään myös siviilissä. Suuri Oresama on enemmän fb'ssa nimellään Reita kuin ht.netin foorumilla nimimerkillään Oresama. Suuri Oresama hommasi rottavauvoja, uuden tyttöystävän, uuden elämän, uuden koulun, uusia kavereita ja uuden nahkatakin. Mutta ei uusia virtuaalihevosia.
Vaikka olen tauolla, vaikka en ole lopettanut, onko niin että virtuaalinen elämäni lähenee loppuaan? Olin ennen syvästi kiinnostunut kaikesta tästä, ja nyt yhtä paljon kiehtovat viron kotiläksyt, tai vaikka tupakointi feat taskurotat Pusi, Saga ja Simba.

20120616
Uusin asenneongelmani
Tilanne on nyt sellainen, että minulla olisi järjettömästi aikaa ja energiaa laittaa muotoon (varsinkin westernpainotteisten) sijoituksia. Yksinkertaisesti, inspiraatio iski. Juttu on kuitenkin niin, että minulla on monta kymmentä (taitaa olla jo monta sataa) hevosta ilman sivuja, ja uusin asenneongelmani on, että hevoset on tehtävä sivu kerrallaan. Ts hevosen sivut on oltava valmiina ennen kuin toista sivua rakennetaan, ja "valmis" tarkoittaa perustiedot + kuva + luonne + suku + sukuselvitys + kisakalenteri ajan tasalle + ensimmäinen valmennus tai pk-merkintä / yksi sellainen lisää. Ja nyt on Spy Flyn sivu kesken, mikä tarkoittaa, että muiden kalentereita ei voi millään muka päivittää.
Ja minä vihaan vihaan vihaan vihaan VIHAAN sukuselvitysten kirjoittamista niin suvullisille kuin suvuttomillekin, nyt myös lännenratsuille! Postasin joskus tännekin syvän vihani, eikä se ole siitä muuttunut.
Toisekseen olen alannut inhota yhtä paljon luonteiden kirjoittelemista omille hevosille. Tuntuu että toistan itseäni - ja kuinka voisin olla toistamattakaan? Oikeassa elämässä hyvin kasvatetut hevoset ovat kaikki pääpiirteittän samanlaisia käsitellä, ja tällaista linjaa vedän virtuaalimaailmassakin. Ja tahdon hyvin kasvatettuja hevosia. Muutamat orini voivat olla suorastaan hankaliakin, mutta virtuaalimaailmassa olen niin ehdottoman taitava, että saan joka ainoasta varsasta koulutettua kunnolla käyttäytyvän hevosen.
Ja muut rakastavat edelleen oresamaluonteita. Voisin kirjoittaa muille, ja muut minulle. Mutta se ei ainakaan käy. Vaikka virtuaalimaailma on lahjakkaita kirjoittajia täynnä, suurimman osan lahjakkuus keskittyy sinne sisältöpuolelle. Eli luonteen idea on hyvä, hevonen on vähän omaperäisempi kuin minun, vanhan kääkän kirjoittamana. Mutta aina on se mutta: en jaksa edes oikolukea tekstiä, jossa jokainen pilkku on miten sattuu, osa yhdyssanoista aivan ihmeellisesti erikseen ja erikseen kirjoitettavia sanaliittoja on sumputettu yhteen. Lauseet ovat yksinkertaisesti väärin. "Sakke on hevonen, mitä on mukava hoitaa" - ei hyvä! Sen sanan valinta (joka/mikä) ei vieläkään tule siitä, että onko viitattava ihminen vai joku muu, vaan siitä, että viittaako sana edelliseen lauseeseen vai edelliseen sanaan! Angst!!!1111 Mielummin kirjoitan itse. Menee nopeammin. V***ttaa vähemmän. Ja jos oikein etsisin, löytäisin varmasti täydellisen kirjoittajan. Mutta hänellä olisi yhtä kallis taksa kuin minulla. Enkä minä maksaisi koskaan kenellekään niin paljon, kuin minulle maksetaan. Paitsi Haweringille, jonka tasolle en ikinä yllä.
Mutta tiivistääkseni:
VIHAAN VIRTUAALIELÄMÄÄNI!!!

20120404
Kasvattajan luvalla kuoppaan & myyntiehdoistani taas, 040412
Avasin tuossa ht.netissä erään myyntitopan, jossa sanottiin erään hepan menevän kuoppaan, jos se on kasvattajalle ok. En usko, että juuri tässä tapauksessa oli kyse sellaisesta kitisevästä kasvattajasta, mutta asia tuli mieleeni. Onhan sellaisiakin kasvattajia, joiden hevoset eivät vain saa kuolla ennen sitä ja sitä hetkeä...
Miksei oman hevosen saa antaa kuolla? Keksin yhden syyn, jonka hyväksyn, ja josta kasvattajalla (minun himokisausmaailmassani) on varaa vikistä. Se, ettei ostaja ole lähimainkaan täyttänyt ostotarjouksessaan tekemiään lupauksia. Luvattu on YLA'n ja painotuslajin laatikset ja vielä VPA. Jos hyvät kuvat löytyvät, myös näyttelyistä saatavia arvonimiä. Vähintään kolme varsaa, joista ainakin yksi kotiin. Kuu taivaalta. Sitten omistaja heittää kuoppaan hevosen, jolla on sivuillaan kahden rivin luonne ja perustiedot, sekä tietenkin yksi päiväkirjamerkintä, jossa hevonen tulee tallille vuoden 2009 toukokuussa. Ei hyvä. Oma asia, jos muuta ei olla luvattukaan, ja silloin se koni PITÄÄ saada tappaa. Mutta jos on oluvattu kuu taivaalta, pitää tuoda edes muutama tähtönen.
Minä en itse ole tarkka kuin harvoista kasvateistani. Ja ilmoitan erikseen, mistä. Esim Crimsonin hevoset ovat tähän asti kaikki lähteneet myyntiin niin, että minä vaikutan vain yhteen asiaan niiden elämässä. Siihen, että niillä on sivu ihan ihan aina. Teen itse niille uuden sivun, jos vanha katoaa. (Ts otan takaisin. Ja sitten hevosensa saa taas hakea, jos vähäsen selittää.) Katson kyllä suurin piirtein, täyttääkö ihminen lupauksensa, ja uusia hevosia myynkin sen mukaan. Jos joku lupaa Crimsonin varsalle kilpailutusta 11-aikaiseksi asti (ravimaailmassa ei luvata niin, mutta teoriassa) ja vie hepan viiteentoista starttiin, jättää ajaksi 15,jotain, se on minulle ihan tarpeeksi. Jos kisoja ei oltaisi koskaan nähtykään, en varmaankaan möisi hevosta ainakaan seuraavasta varsarykelmästä heti uudelleen...
Harva nimimerkki saa silmissäni sellaisen leiman, että tuolle ei vain voi hevosta myydä. Joka ainoa sivu katoaa. Tällä hetkellä mielessä on yksi, joka on kadottanut kuusi hevostani. Hän sai uuden mahdollisuuden, koska vaihtoi nimimerkkiä ja tajusin vasta liian myöhään, kenelle hevoseni lupasin. Tiedän, että se katoaa. Siksi vierailen sen sivuilla useammin varmuuskopioimassa. Muiden kasvattien "varmuuskopioiksi" riittää ihan tavallisessa mapissa oleva a4'n yksi osa, jossa lukee syntymäaika, väri, säkäkorkeus, nimi ja suku.

20120322
Entisistä hoitohevosista & niistä joille olen kirjoittanut, 220312
Minua tuli tänään vastaan Mêl Serenistä lähtenyt hevonen. (Kirjoittelen tallilla h-y-v-i-n epäsäännöllisesti.) Se on ollut suosikkini miljoona IRL-vuotta, ja se paiskattiin minulle päin näköä, kun tulin tallille ensimmäisen kerran. Se oli vähän niin kuin hoitoheppa, vaikka en olekaan hevosenhoitajana.
Yhden hevosen hoitaminen käy aina tylsäksi aikaa myöten, kun se heppa nyt yleensä on joka päivä samanlainen. Eikä tämäkään ollut poikkeus: siksi en ollut ollenkaan katkera, kun heppa lähti kävelemään tallista. (Sitä paitsi sieltä tallista löytää aina uusia lempihevosia.) Tänään kuitenkin vahtasin hevosta suu auki.
Sata ja yksi tarinaa. Monta vuotta. Tuntikausia. Päänsärkyä, kirjoittamisen iloa, päivieni piristystä. Niin paljon annoin ja sain sellaisten tarinoiden eteen ja sellaisista tarinoista, joissa se tamma oli pääosassa. Kirjoitin ja kirjoitin, oikoluin ja korjasin, kirjoitin lisää. Mitä on jäljellä? Ei mitään. Tyhjänpuoleinen sivu, jossa lukee parilla lauseella hevosen luonne. Sekin sillä tavalla kuvattuna, että se hevonen ei vain elä enää. Siitä on tullut virtuaalihevonen, ja ennen se oli minun muusani, minun pohjatekstini, minun aineistoni ja vähän niin kuin päiväkirjani. On tarinoista aikoinaan ollut hyötyä ja iloa toivottavasti muillekin kuin minulle, mutta ehkä oli aika vetää turhat riimit vessasta alas.
Sitten aloin miettiä muita hevosia. Koska kirjoitan paljon, tekstiä häviää valtavasti. Inhoan sitä, että Oresamaluonne katoaa. Olisi antanut sen pois, ei poistanut! Myydäkin niitä saa, ja hei, niistähän saa vaikka sijoituksia... Eikä duuni olisi mennyt hukkaan.
Mutta luonteiden häviäminen ei todellakaan ole sitä pahinta mahdollista hävittämistä, vaan nimen omaan tarinoiden. Niitä minä elän!! On rikollista, että olen ihan itse tuhonnut suurimman osan heppatarinoistani. Muutaman päiväsakon saisi antaa siitäkin, että joku muu ei huoli esim valmennuksia mukaan hevosen kanssa, kun sen ostaa. Siitä pitäisi saada meikämannen elinkautinen, kun kerran vahingossa poistin hevoseltani peruuttamattomasti päiväkirjan, joka oli lähes yhtä komea kuin Agata Jewelin.
Nyt on aika mennä nukkumaan. Tekstistäni katosi pointti joskus kolme kappaletta sitten.

20120318
Kisaosallistumisista, 180312
Yleensä meillä on koko ajan edes muutama avoin kutsu, edes jonkin lajin kisa, johon otetaan osallistumisia vastaan. Pieniä taukoja on silloin tällöin välissä, mutta näin yleisesti ottaen. Erottelen, selvittelen, luen ja käsittelen siis ylen määrin kisaosallistumisia koko ajan, ja nyt kerron, mikä pientä mieltäni kalvaa tänään.
1. a) MIKSI osallistua vain yhteen kutsuun? Samalla maililla saa osallistua kenttäkisoihin nro 7-12, ja joku päättää haluta vain kutsuun nro 11. Helpottaisi aika KUMMASTI jos saisin joko kieltää osallistumasta, ellei osallistu kaikkiin, tai jos jokainen tajuaisi itse tehdä niin ilman kieltoa. Suurin osa tekee. Onneksi. Keksin vain yhden hyvän syyn osallistua yhteen ainoaan kutsuun (joka ei koskaan ole paketin eka tai vipa, vaan vmäisesti joku keskimmäinen, AINA). Se on mahdollisimman realistinen harrastaminen: silloin ei voi olla niitä kenttäkisoja kuutena päivänä peräkkäin. Vaikka ymmärrän syyn, sanoisin silti mielelläni, että ETSI KISASI MUUALTA, SENKIN HANKALA ASIAKAS. Mutta Zurück "saa elämiseen tarvittavat rahat" nimen omaan kisoilla, joten en sano. Kumarran niin syvään, ettei irvistys näy.
1. b) Jos pitää olla niin hankala, että osallistuu vain yhteen paketin kisoista, niin miksei ekaan tai vipaan, vaan JOKA JESSUKSEN KERTA johonkin niistä puolivälin kisoista??? Mikä vaivaa? Missä syy? Koska saa hypätä osallistujan ohitse ja ei muka huomata osallistumista? Arvatkaa, huvittaisiko tehdä niin?
2. Mikä minun silmiäni vaivaa? Tein yhdessä vaiheessa sitä, että hypin vahingossa osallistujien / osallistujan jonkun luokan osallistumisen ylitse, erityisesti kuulemma laukoissa. En todellakaan tehnyt sitä tahallani, ja koetin olla erityisen tarkka. Nyt olen tehnyt niin taas. Olen ottanut tavaksi tarkistaa osallistujalistat uudelleen = tuplatyötä, jotta niin ei kävisi, ja joskus silloin tällöin huomaan tehneeni virheitä. Optikolla käynti auttaa?
3. Kuinka vaikea on lukea osallistumisohjeita? Korjaan, jos joku osallistuu laukkoihini jotenkin näin:
3 xx-t Poni - om. Omistaja
3v xx-t Poni -om.Omistaja
3v xx-t Poni-om Omistaja
En yleensä korjaa tällaisia, jos lähtö vain IKINÄ voidaan ilman kys. osallistujaa järjestää:
3v xx-tamma Poni - om. Omistaja
3v xx Poni om. Omistaja
3 xx t - Poni - om. Omistaja
Periaatteeni on, että jos saan yhtä nappia painamalla korjattua, lisään. Samoin, jos lähtö perutaan, ellen lisää juuri sitä osallistumista. Ts aika häilyvät periaatteet. Myös jos tiedän, että osallistuja on uusi harrastaja, korjaan kahdesti hänen osallistumisensa, sitten en enää. Mutta hei, laukoissa on loppujen lopuksi helppo tehdä virheitä, pitäähän siinä käyttää "aika monta merkkiä", kuten viivaa ja pistettä ja "aika montaa lyhennettä" kuten xx ja t ja om.
Mutta mites perusperusperus kouluosallistumiset? Kun muoto on yleensä jompi kumpi näistä KAIKISSA kisoissa
Ratsastaja (VRL) - Ratsu VH
Ratsastaja (VRL) - Ratsu VH<*br>
Kuinka joku saa osallistuttua silloin väärin? Tagimokat ymmärrän, ja naputteluvirheet, mutta kuinka joku pystyy ryssimään tuon - ja vieläpä monesti?
4. Entä miksei lukutaito riitä rajoituksiin?
- 3 hevosta per lähtö per omistaja -sääntö tarkoittaa siis ihan kirjaimellisesti JUURI tuota. Se pätee myös silloin, jos osallistuja ilmoittaa ensin 3 hevosta ja sitten vielä 2 hevosta lisää samaan lähtöön, eli kahta viimeistä ei hyväksytä. Ei, vaikka olisivat eri viestissä. Ei, vaikka asuisivat eri tallilla. Ei, vaikka Sanna-Johannes omistaisikin puolet niistä. Kolme. Vain kolme hevosta lähtöön. Kolme. 3. III.

20120228
Ei pitkäsukuisia, 280212
Yritinpä tuossa myydä pitkäsukuista (vissiin vaivaiset 4 polvea) koulupainotteista suomenpuokkia. Ei mene eikä mahu. Ei kenenkään talliin. Olen saanut hevosesta kaksi kommenttia. Arvatkaa, millaisia.
1. Ihana, mutta tyyppi ei tee mitään koulupainotteisella, EIKÄ PITKÄSUKUISELLA.
2. Ihana, mutta LIIAN PITKÄ SUKU tyypille.
Oresama vastaa nätisti, mutta paljastaa nyt tässä, mitä tahtoisi sanoa.
1. AAAAAAAARGHHHHHHHH!!!!!11111
2. Virtuaalihevosia ei voi "kasvattaa" ellei tähtää pitkiin sukuihin. "Kasvattaa vain kaksipolvisia" ei ole todellakaan kasvatusta tai jalostamista. Hei daa, joka ainoa virtuaalihevonen voi olla (=on) paras mahdollinen käyttötarkoitukseensa, ts niitä ei tarvitse JALOSTAA kuin oikeita hevosia. Ei tarvitse parantaa rotua / suorituskykyä / ulkonäköä / mitään. "Kasvattaa" lyhytsukuisia voi vain jos "kasvatus" tarkoittaa samaa kuin "pentutehtailu", ts varsoja pihalle niin paljon kuin mahdollista, muusta viis.
Virtuaalihevosten kohdalla VAIN SUKUTAULUJA voi kasvattaa. Kuitenkin 90% esimerkiksi ht.netin väestä "kasvattaa lyhytsukuisia", tavoitteena näennäsesti "kestäviä, kyvykkäitä, terveitä urheiluhevosia", ts ei mitään, koska jokainen hevonen voi olla sitä.
Mutta oli miten oli, lyhytsukuisten kasvatus ei ole kasvatusta.
***
Lyhytsukuinen EI OLE vähempiarvoinen, eikä monia lyhytsukuisia omistava säälittävämpi harrastaja. Jotta olisi pitkäsukuisia, tarvitaan lyhytsukuisia. Pitkäsukuistenkin sukujuuret lähtevät evm-sukuisista kantahevosista... ...mutta se ei poista sitä kivaa jutskaa, että kasvatus virtuaalimaailmassa pyrkii pitkiin sukuihin. Tai siis pitäisi pyrkiä. Niin ja "monipuolisiin sukuihin", ja tämäkin on vain siksi, jotta pitkäsukuisia voisi tulevaisuudessa kasvattaa vielä enemmän, ja niitä risteytämällä saadaan aikaan VIELÄ pidempiä sukuja.
Minulla oli kerran fwb Kalma's Anti Feminism, jonka kaukaisin evm-sukuinen sukulainen oli neljäntoista polven päässä. Siitä on monta vuotta. Arvatkaa, miksi tapoin hevosen käyttämättä sitä jalostukseen, vaikka se oli pärjännyt ja käyttökelpoinen siitostamma. SIKSI, KUN SEN SUKU OLI NIIN PITKÄ! Olin joskus yhtä typerä, kuin suurin osa vieläkin. "Kasvatin lyhytsukuisia" ainakin neljä vuotta!
Ehkä pidän "pitkäsukuisen" To Be Braven itse ja teen siitä "palkkakisaushevosen", koska se ei mahdu kisalistoilleni. Jos virtuaalimaailma sen elinaikana muuttuu kasvatuksen suhteen, sillä on markkinoita myöhemminkin. Sen koko suku on ä-lyt-tö-män komeaa, palkittua ja menestynyttä. Ja tällaista sopivan keskipituista... ...nelipolvista.
(To Be Brave RR on myynnissä vain siksi, että minulle tulee sen hieman nuorempi täysiveli tai -sisko kotia asumaan ihan lähiaikoina.)

20120222
Virtuaalihevosten ja -tallien ylläpitopäivitysrutinaa, 220212
Virtuaaliharrastuksesta saa väännettyä jotain hauskaa melkein kaikenlaisille heppaihmisille. Se, joka haluaa erityisen paljon kirjoittelua, harrastaa tarinapainotteisesti. Kunnianhimoiselle sopii aika hyvin laatispalkintojen metsästys. Laukkahevoset ovat joko jännitystä kaipaavan tai laiskan ratkaisu, kummallekin harrastajatyypille sopiva. Ravimaailma on monin kerroin virtuaalisten kouluratojen liepeitä realistisempi maailma niille, jotka tahtovat leikkiä omistavansa ihan oikeita hevosia. Toki ratsujakin voi harrastaa halutessaan realistisesti.
Mutta joka tavassa on jotain mätää. Virtuaalihevosten sivujen ylläpitopäivitys on kuin ventyttelytuokio lenttistreenien jälkeen: en pidä siitä, mutta se kuuluu ehdottomasti harrastukseen. Voisin jättää ylläpitopäivityksen väliin, mutta silloin kukaan muu ei näkisi hevosteni todellista arvoa ja sitä, mitä olen niiden kanssa tehnyt. Voisin jättää venyttelyn väliin ja mokata pelin, tai ainakin muutaman pisteen yhdessä erässä olemalla kuolemankankea yrittäessäni iskeä parhaastakin passauksesta.
Mitä onkaan ylläpitopäivitys.
- Hevosten iät: syntymäpäivä & ikääntyminen riittäisi, mutta on ihanaa, kun vierailija näkee iän yhdellä vilkaisulla. Sitä paitsi osa hevosistani ikääntyy miten sattuu, enkä muistaisi niiden ikiä itsekään, ellen merkitsisi niitä sivuille.
- Kisakalenterit: jokainenhan ymmärtää, että kisakopun kalenteri on oltava suurin piirtein kunnossa. Minä inhoan tätä niin, että päivitän vasta viime hädässä kaikki paitsi laukkurit. Lämpöiset päivitän ennen varsakautta kyynel silmässä ja ahdistuneena. Ratsuillani on noin 80 sijoitusta per lärvi enemmän kuin sivuilta näkyy. Päivitän ne ennen kuin tarjoan oreja jalostukseen, ennen kuin varsa syntyy tai ennen laatiksia. Kasvattajat kuvittelevat, että hevoset eivät ole edes kisanneet. Hei bill, Devilish Dragon Ashesilla on noin 30 tai 40 sijoitusta, samoin kuin Roboromancella. Moi Hawering, kyllä molemmat Mörkövaaran veljekset ovat kilpailleet kunnolla. Terve nica, ML Embry voi oikeasti hienosti, ja Serenin Staffimiehetär ei ole tuollainen turhake.
- Jälkeläislistat: päivitettävä heti, tai unohtuu, ja hermo menee. Ei ole kova homma, mutta jotenkin repii sieluani.
Kun on näin vaikeaa, miksi harrastankaan virtuaalihevosia? Ai niin. Siksi, että ylläpitopäivitys on vain kymmenen prosenttia harrastuksestani. Loput 90% ovat hauskoja juttuja. Harrastin lenttistäkin vuosikaudet, vaikka pitikin venytellä.

20120216
Voihan Mörkövaara!! 160212
Miniun sieluani riipii tänään asia nimeltään Mörkövaara. Ei talli, tallista pidän. Minua riipii ne tuhat ja yksi suokkia nimeltään Sen Ja Sen Mörkövaara. Törmäsin juuri sellaiseen sims 3 -kuvalliseen heppaan jonka nimi oli taas Jonkun Mörkövaara.
1. Mörkövaara on taas niitä nimiä, jotka keksitään Vain Kerran.
2. Mörkövaara on talli, jonka suurin osa tietää AINAKIN nimeltä
3. Kun hevoselleen miettii nimeä, päähän VOI putkahtaa Mörkövaara - ja silloin AINA tulee mieleen, että HETKINEN, JOKU ON KEKSINYT JO TÄMÄN.
Mietin, että eikö ihmisiä hävetä? Eikö olo ole todella surkea, kun on vienyt Mörkövaaran nimen halpoihin kopioihinsa, jotka ovat hevosia? Eikö omistaja edes punastu, kun koko muu virtuaalimaailma katsoo viistoon ja ajattelee, että on tuokin ihme tyyppi, kun yrittää uskotella keksineensä Mörkövaaran tietämättä, että se on jo.
Ja sama koskee muita.
Eikö hävetä, kun ottaa minun Funky Monkeyni nimen?
Entä Punasilmän?
En todella, en missään nimessä tarkoita massanimisiä hevosia. AIKA MONELLA on ollut Au Revoir tai Sunshine. Mutta että joku ottaa sellaisen nimen, joka on aivan selvästi "uniikki", yksittäiskappale, älynväläys, neronleimaus - ja jota ei todennäköisesti edes keksi, ellei sen olemassaolosta tiedä jo!
Muistan kun ala-asteella tytöt kopioivat toisiltaan piirrustuksia kuvistunnilla. Katsoin silloin jo, että ei tsiisus mitä touhua. Sama juttuhan liittyy mm muotiin, musamakuun, ja moneen muuhun arkipäivän juttuun. Ja olettehan tekin huomanneet, että loppujen lopuksi harva poika ryhtyy sellaiseen! Virtuaalihevoset ihan todella ovat tyttöjen harrastus. Sen näkee.

20120202
Sukuselvitys, sen kirjoittaminen, sen kiopiointi ja siitä ragetus, 020212
Käsi ylös, joka vihaa kirjoittaa sukuselvityksiä evm-sukuisille kilpahevosille! Ai jaa, kaikkiko? No niin minäkin, ellei länkkäreitä lasketa, kun niille on ihan erilainen kirjoittaa.
Käsi ylös, joka lukee sukuselvityksiä, ellei itse yritä kirjoittaa kys. tekstin pohjalta jotain! Ai jaa, eikö kukaan? En minäkään, ellei tekstissä mainita omia hevosiani tai kasvattejani. Omien pollejen selvityksiä selaan kuitenkin tämän tästä.
1. Miksi kirjoittaa sukuselvitys
- Siitä saa laatispisteitä. (Ymmärrettävää: miten muuten arvosteltaisiin evm-hevosten suku? Sekään ei ole hyvä, jos vain suvulliset voivat saada sukupisteitä! Se ei AINAKAAN ole hyvä, jos sukua ei arvostella ollenkaan!)
- Se on kivaa. (Aika kyseenalaista. Aika perverssi pitää olla, jos tällaisesta nauttii, sen vain sanon.)
- Sivu näyttää täydemmältä. (Ai jaa? Täynnä se on kuule muutenki, eikä kukaan lue yhtäkään riviä muualta kuin n puolet perustiedoista!!!111)
2. Näin kirjoitat sukuselvityksen
- Evm-sukuiset: kerro säkäkorkeus ja väri. Kerro se, että KAIKKI hiton sukulaiset olivat laatispalkittuja megaturbohirmuja omassa lajissaan. Kerro, että olivat kilttejä. Käytä mahdollisimman paljon sanaa "erittäin" missä tahansa yhteydessä.
- Suvulliset: liioittele hyviä ominaisuuksia rikollisen paljon (10 sijoitusta ERJ + 2 KRJ => "tämä upea ratsu on kilpaillut koulua ja esteitä menestyen loistavasti urallaan. Suosikkilajiksi on noussut esteratsastus, mutta koulukiemuratkin sujuvat mitä parhaimmin") & peitä huonot ominaisuudet törkeästi (luonnekuvauksessa sanotaan, että ori tappaa kaikki, jotka tulevat lähelle => "ori on luonteikas ja tietää mitä tahtoo. Se on oikea voimanpesä, ja liikkeissään tarkka ja nopea."
3. Sukuselvitysragetus
- Koetapa kirjoittaa 1-polvisille 3n polven selvitys, kun vanhemmilla ei ole kummallakaan tekstejä / muutakaan. Millaisia vanhemmat ovat? En tiiä. Millainen suku oli? En tiiä. Ja odota sen jälkeen viikko. Aivan varmana kuule on vanhemmilla ihan päinvastainen luonne sivuillaan & sukuselvitys ilmestynyt ja siinä on kaikki ihan eri lailla. Ja jos et kirjoita sukuselvitystä, taika ei toimi eikä vanhempien sivuille ilmesty IKINÄ MITÄÄN tekstiä!!!
- Koetapa kirjoittaa 1-polviselle 3n polven selvitys, kun vanhemmilla ON ne tekstit. Luonnetta on 4 riviä ja sukuselvityksessä 2 lausetta per koni. Siinä sitten referoit. Jos keksit päästäsi lisää, vanhemmille ilmestyy taianomaisesti päinvastaista tekstiä sivuille.
- No kirjoitapa suvullisille. Ai jee kun ihanaa. Joka jeesuksen koulutraksu on täsmälleen samanlainen, väri vaan vaihtuu ja säkäkorkeus noin kolmen sentin vaihteluvälillä. Kaikki on kilttejä mutta vaatii hyvän ratsastajan. Kaikki on KRJ-I ja YLA-I -palkittuja. Kirjotapa siitä sitten kiinnostavasti ja omaperäisesti. Kukaan hevosista ei ole kuollut, koska ne on unohdettu tappaa. Joku on ehkä kuollut, tylsästi vanhuuteen 32-vuotiaana tottakai.
- Suomenhevosravurit ovat omaa luokkaansa. Niillä on evm-sukuisten ongelmat (yllä) ja sen lisäksi sukutaulu täynnä niin järkyttävän vammaisia nimiä, että itkettää kun ne näkee. Erkinheimot eivät todellakaan ole poikkeuksia. Ja selitäpä se, että emänisää on emän teksteissä luonnehdittu "nopeaksi, näpsäkäksi pikku hevoseksi, joka voitti kahdeksan suurlähtöä jo ennen seitsemättä ikävuottaan" ja sukutaulussa ennätyksenä on 1.45,9ke. Jippii, hip hurraa.
4. Angstaus sukujen selvittäjistä
- Jos selvitätte, SELVITTÄKÄÄ NYT KUNNOLLA! Niin että niitä voi referoida jälkeläisille!!
- Jos ette selvitä, tutkikaa nyt ne pikku ponienne lapsosten sivut, jos joku ahkera ja iloinen harrastaja olisi vaikka puolestanne selvittänyt. Ei se niin kamalaa ole, jos Amanda ox hyppääkin 40cm eikä 50cm, niin että ei tarvi ristiriitoja piruuttaan laittaa.
- Kaikki Erkinheimojen hevosten sukuselvitykset saa kopioida vanhempien sivuilta kasvattien / varsojen sivuille. Miksei teiltä saa??? Ai kun maksoitte niistä palkan? Kiva! Hyvä juttu!!
- Mua ei kiinnosta, minkä muotoinen pilkku sen sun painttisi iskän takapuolessa oli. Mua kiinnostaa sen säkäkorkeus, kisatulokset tai muu ura, jälkeläisten määrä ja laatu ja muut sellaiset mitä en voi itse keksiä. Kirjoittakaa nyt niistä. Paras oli kun oli nätisti kuvattu iskän virtuaalimaailmassa olemattomuus ja kavioiden koko ja korvien väli mutta ei sanaakaan mistään mitä tarvii.
Miksi siis kirjoitan sukuselvityksiä?
Siksi että saisin laatiksesta pisteet & siksi että teillä olisi jotain mistä kopioida, kun ostatte Erkinheimolaisratsuja, ja osaa ravureista. (Eka oli oikea syy, ja jälkimmäinen jeesustelua.)

20101205
Crimson-vauvat + kuvista, kisoista ja luonteista, 051210
Minäpä ahkera olen! Tein nimittäin tänään ihan valmiit sivut niille kolmelle Crimson-vauvalle, ja remppasin loppuun Capuletinkin kotisivun. Saanen siis esitellä: Cat, Japsi ja Kassu. Jokaisella on minun ottamani kuva, ja olen siitä asiasta ylpeä - olkoonkin, että kuvat ovat vanhoja, ja laatu on sen mukaista. Sain myös aikaan tulokset neljännen päivän villeihin Crimson-raveihin. Laahaan enää yhden päivän jäljessä!
Mikä siinä muuten on, että omaottamat kuvat virtuaalihevosilla viehättävät minua? Farmikuvat ja Hippoksesta löytyvät otokset ovat paljon upeampia, mutta silti otan mielummin omat, vanhat rämäkuvani. En tiedä itsekään. Farmikuvia parempi vaihtoehto ovat myös jonkun muun heppailijan ottamat valokuvat, mutta eivät nekään voita ikiomia räpellyksiäni.
Ionicin sun muiden blogissa mietittiin vähän aikaa sitten, että etsiäkö hevoselle kuva, vaiko kuvalle hevonen. Itse en ihan ymmärrä, mitä väliä tuolla asialla loppujen lopuksi on. Mm meikäläisen sadoista hevosista suurin piirtein viidesosa on ilman kuvia kokonaan. Monen mielestä se kuva tekee virtuaalihevosen - minusta hevosen tekee luonne. Olipa kyse sitten laukkurista tai laatisratsusta, joka tapauksessa edes jonkinlainen luonne on oltava.
Sanotaan myös, että "romaaniluonteet" ovat "yliarvostettuja", ja haluaisin nyt julkisesti vikistä tästäkin asiasta seuraavin sanoin: happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Onhan se vaivannäön ihailu kirjoittamisen saralla SITTEN kauheaa, jos ei itse osaa kirjoittaa (lue: on liian laiska kirjoittamaan), tai jos ei ole mahdollisuuksia palkata jotain muuta kirjoittamaan (lue: on liian laiska jopa kilpailemaan palkaksi). (Ja tottakai myönnän, että osa ihmisistä osaa käyttää suomen kieltä muita paremmin, mutta jokainen osaa ihan varmasti KIRJOITTAA edes keskihyviä luonteita.)
Jotkut vastustavat massakisaamista, jotkut niitä pitkiä luonteita, jotkut jopa kuvien etsimistä. Minusta joka ikinen on ainakin ratsujen maailmassa tekosyy samalle asialle, laiskuudelle. Jos tallissa on luonteeton, kuvaton hevonen, joka ei kilpaile... ...hetkinen, mitä hevosen eteen on tehty? Varsotettuko? Silloinhan ollaan vain luotu lisää hevosia homehtumaan, ei tehty Juuri Sille Hevoselle mitään.
Ok, tottakai ymmärrän esim laukkamaailman kannan: siellä kilpailuissa vaikuttaa laatu, ei määrä, jos näin voin sanoa. Se onkin ihan eri asia, ja yllämainitut mielipiteet koskevatkin lähinnä ratsuja. Tottakai jokainen saa harrastaa niin kuin tahtoo - mutta hei pliis, älkää rutisko kuinka se ja se on yliarvostettua, vaan antakaa muiden panostaa hevosiinsa, vaikka itse ette millään viitsisikään omienne eteen mitään tehdä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)