Agata Jewelin perillinen

Agata Jewel, oi, Agata Jewel, tule takaisin, muutu oikeaksi hevoseksi, rakastan sinua ihan oikeasti. Piirtelin Agata Jewelin nimeä ja koristelin sitä huomaamattani pääsykoevastauksia miettiessäni. Lukion kirjoissani lukee Agata Jewel.

Agata Jewel on kaiken alku ja loppu. Rakastan sitä kuin oikeaa hevosta. En kuin omaa oikeaa hevosta, vaan se tuntuu hoitohevoselta, joka opetti minulle kaiken viisitoista vuotta sitten. Sellaiselta hepalta, jolla on ikuisesti paikka sydämessäni.

Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Agata Jewel jätti aikoinaan minulle kotiin yhden perillisen, Señor Sweden G'n, jonka syntymän hetki oli vuonna 2008. Pidän pojan nimestä enemmän kuin emänsä, mutta se ei ikinä ikinä ikinä ikinä vain tule olemaan sama asia kuin Agata. Välitän perillisestä enemmän kuin muista hevosistani nyt, mutta silti niin vähän, että sen sivut ovat roikkuneet vuosien 2004-2009 leiskalla tähän päivään asti. Tänään uusin sivut, paitsi kisakalenteriin en päivittänyt vielä mitään.

Saanko siis esitellä, Joushou Gaidoun Herttuattaren, Agata Jewelin perillinen ja Yorcan Linnan Kreivi, Señor Sweden G.
Ei edes ollut kova homma. Ja tuollaista pikkujuttua roikutin vuosikaudet tekemättä.

Rakkauksista, sekä heräte- ja sääliostoksista, 130711

Melkein jokaisella virtuaaliharrastajalla näyttää olevan yksi tai muutama hevonen ylitse muiden. Silmäterä. Mamin tai isin kulti. Siihen yhteen heppaan varataan eniten aikaa, se kenties kilpailee eniten, ja joskus siitä voi nähdä jopa unta.

Jokainen, joka vähänkään on puuhiani seurannut virtuaalimaailmassa, osaa tottakai kertoa, että edesmennyt Agata Jewel oli Se Hevonen minulle. Nyt kun Agata on kuollut (ja on muuten edelleen rakkainpani), elävistä hevosista ehdottomat suosikkini ovat xx-tamma Qiana Ring, sh-ori Mörkövaaran Leijonaraita ja ensimmäinen ravihevoseni, Magic Sense.

Mutta omaa kultaansa ei virtuaalihevostenkaan maailmassa etsimällä löydä. Olen ostanut kerta kaikkiaan upeita hevosia, mutta ne eivät ole koskaan merkinneet yhtään mitään Agata Jewelin (/Qiana Ringin ja Mörkövaaran Leijonaraidan) rinnalla. Olen tehnyt loistavia kauppoja täydellisistä jalostushevosista ja metsästänyt ihanimmat suvut oman tallini katon alle, mutta yksikään niistä hevosista ei miellytä samalla tavalla, kuin tämä kolmikko.

Missä on syy? Siinä, että kolmikko koostuu kahdesta heräteostoksesta ja yhdestä säälin vuoksi ostetusta hevosesta. Muiden ostamista suunnittelin, mutta nämä kolme ovat niitä, jotka herättivät (virtuaalihevosten tasolla) tunteita. Siis muita tunteita kuin onnistuminen, että jes, sain vihdoinkin tuon ja tuon sukuisen talliini.

Agata Jewel tuli talliin kylkiäisinä. En oikeastaan edes tahtonut sitä, mutta kun joskus 2004 sen ostin, tahdoin vain sen kuvat. Ne sai kuulemma mukaan kaupassa, ja lapsena halusin oikeassa elämässä ihan Agatan näköisen hevosen. Huomasin, että kuvat olivat vapaasti kopioitavissa, mutta kun omistaja ilmoitti Agatan menevän teuraaksi ellei joku sitä tahdo, minun kävi sitä sääliksi kuin oikeaa hevosta. Agata oli toisen tanskalaisen (jonka tapoin vuoden sisällä) kanssa pakettiratkaisu. Molemmat piti ostaa samaan kotiin - 2004 se oli muotia niissä "huonommissa piireissä", joissa minä liikuin.

Qiana Ring ja Leijonaraita taas olivat niitä OMG! PAKKO SAADA!! -hevosia. Täykkäriä etsiskelinkin pv-jalostukseen, mutta pitkäsukuisempaa tai kokonaan tuontisukuista. Qiana Ring vain oli itse täydellisyys, joten otinkin sen ja päätin suunnitella projektini uudelleen vain yhden hevosen vuoksi. Leijonaraidalla taas ei olisi ollut sinänsä MITÄÄN käyttöä tallissani, koska omistan sen nuoremman täysveljen, Partajehun, mutta tottahan minä Leon otin, kun olin kateellisena sitä katsonut sen syntymästä asti. Olisin halunnut hepan sekä nimen että suvun vuoksi, mutta koska nimeä en saanut, tein kompromissin ja tyydyin sukuun. Partajehunkin nimestä pidän, ja se on myös suosikkiheppojani, mutta Leijonaraita on aina Leijonaraita...

Ei kaikista heräteostoksista tule mussukoita, ei missään nimessä! Ostin ravihevoseksi BT Champion's Toy-Boy -nimisen shettisorin, ja taas kerran huomasin, että sen emä kuolisi, ellei joku huolisi sitä. En ole koskaan pitänyt poneista, en yhdestäkään, itse asiassa vihaan pienikokoisia hevosiakin. En tiedä, mitä ajattelin, kun otin mukana Ebony-emän... Kilpailin sillä kunniakkaasti ja tapoin. En koskaan pitänyt Ebonysta, vaikka niin onkin tosi rumaa sanoa sen tamman kaltaisesta, kiltistä, ihanasta ponista.

Jatkuvasti kysellään, mikä tekee hyvän virtuaalihevosen, ja olen sen nyt tajunnut itse. Hyvä virtuaalihevonen on se, jota ajattelee itse usein kuten esim ajattelee sitä ensimmäistä hoitoheppaansa, jota ei ole nähnyt kahteenkymmeneen vuoteen, mutta jolta oppi hevosjuttujen kaikki perusteet.

Loistouutisia + itkemisen aihetta, 040111

Agata Jewel on aina ollut suosikkiheppani. Se on myös ensimmäinen "oikea" virtuaaliheppani koskaan - aikaisemmat olivat vain freewebs-valmisleiskatallille listattuja (luvattomia) kuvia ja parin lauseen selityksiä. Niillä ei koskaan ollut minulle merkitystä - mutta Agata Jewel on ollut mukanani oikeasta alusta asti. Se on ainoa hevonen, jonka hävittämistä en ole koskaan edes ajatellut harkitsemisesta puhumattakaan. Vaikka minä olisin lopettanut virtuaaliheppailun, Agata Jewel olisi ollut olemassa.

Välillä ajattelin siitä kuin oikeasta hevosesta. Välillä se eli. Se tuli uniini, ja unelmoin ratsastavani sillä, kun tosiasiassa ratsastin hoitohevosillani, ravihevosilla.

Tänään Agata Jewel kuoli pois, 26 vuotta juuri täytettyään. Kaunis, ihana, pitkäjalkainen, älykäs, taitava lempiratsuni on poissa, eikä tule takaisin - ei, vaikka voisin taas kerran rukata sen ikääntymisen hitaammaksi. Se ei olisi oikein. Olen tehnyt sen liian monesti säästääkseni kultatammani hengen. Olen tehnyt sitä uudelleen ja uudelleen, aina vuodesta 2005.

R.I.P. Agata Jewel
- YLA2
- ERJ-II
- KRJ-IV

***
***

Jotenkin liitän myös ilouutiset Agata Jeweliin. Oikeastihan irl-elämäni ei mitenkään liity tähän yhteen mielikuvitushevoseen, mutta ehkä Agata Jewelin kuviteltu sielu inspiroi minut niin, että opin vihdoin koodaamaan yksinkertaisia ulkoasuja.

Olen vääntänyt ulkoasun toisensa perään, ja epäonnistunut poikkeuksetta kaikessa vähänkään vaikeammassa. Kerran sain siedettävää jälkeä, mutta pilasin koko homman yrittämällä "viimeistellä yhtä pikkujuttua", jolla onnistuin ryssimään kaiken.

Koko juttu lähti siitä, että tein Erkinheimoille (Joushou Gaidoun uusi nimi) ulkoasupohjan ja yritin etsiä jotakuta koodaamaan pohjaa. Ainoa vastaus, jonka topaan sain, oli "on kyllä harvinaisen ruma pohja" tmv. Olin huonolla tuulella monta päivää: miksi kaikki minun tekemäni on rumaa? Miksi edes yrittäisin ikinä yhtään mitään, kun en osaakaan? Miksi en vain ruinaisi ulkoasua ja antaisi parempien tehdä hommaa? Miksi upittelinkaan topaa?

Unohdin topani ja otin lusikan kauniiseen käteen. Nyt hitsi vie tehdään ulkoasu. Ihan itse. Otin pohjan uudelleen käsittelyyn ja käytin kaikki ne vähäiset taidot, jota minulla oli. Tahdoin koodata sen. Pengoin oppaita, kysyin kavereilta apua ja tutkin muiden sivujen lähekoodia saadakseni ongelmat ratkottua. Kopioin koodinpätkän sieltä, toisen täältä. Vertailin ja ihmettelin: miksi tässä leiskassa joku on tehnyt näin, miksi tuossa se onkin noin. Lopulta sain ulkoasun pysymään kasassa ja toimimaan oikein ainakin omalla koneellani kahdella eri selaimella.

Mutta mappaus. Sitä en ole koskaan tehnyt. Uskokaa tai älkää, sen oikeasti oppii kolmessa minuutissa. Itse asiassa linkkien mappaaminen on niin naurettavan helppoa, että minua ihan tosissaan hävettää, kun joskus pyysin jotakuta mappaamaan linkit valmiiksi muuten tekemästäni ulkoasusta. Olin tyhmä!

Ja hupsista, nyt minulla on vapaa ulkoasu. Minulla on entisessä Joushou Gaidoussa, nykyisessä Erkinheimoissa ulkoasu, jonka joka ikinen kohta otsikon valokuvia lukuunottamatta on täysin minun, vain minun tekemääni. Vaikka se on monille pikkujuttu, minä olen ihan mielettömän ylpeä.

Itse täydellisyys: ML Embry 140710
Kaikki puolitututkin ovat kuulleet valitukseni arabialaisista täysiverisistä. Ne ovat prinsessahevosia, ne ovat rumia, ne ovat epäkelpoja, ne ovat turhia, ne ovat kyttyräselkäisiä, pattipolvisia mutantteja. En tiedä mistä johtuu se, että suoraansanoen inhoan arabialaisia täysiverisiä niin irl kuin urlkin. En ryhtyisi sellaisen hoitajaksi edes oikealla tallilla, vaikka se olisi viimeinen hevonen maan päällä. En ostaisi arabialaista täysiveristä, vaikka se olisi muuten sataprosenttisesti unelmieni hevonen. En sitten ikinä.

Mitä tänään sitten tapahtui, kun tein tarjouksen arabialaisorista, jonka nimi on ML Embry? En tosiaankaan tiedä! Se hevonen vain oli siinä, hyppäsi puskasta silmille ja heti kun sen näin, tajusin että tuo tuossa on minun. Siinä ei paljon vastalauseille ollut tilaa, kun tajusin rakastavani virtuaalihevosta, Embryä, oksettavaa arabialaista täysiveristä yhtä paljon, kuin Agata Jeweliä. Embry on täydellinen hevonen.

Kun tutkin sukua tarkemmin, löysin sieltä ihkaensimmäisen virtuaalihoitsuni, puolituttuni kasvatin. MW Maybe Killer tulee samalta tallilta, kuin MW Punasilmä. Se myytiin Kultakengän Siittolaan, kun olin hoitanut sitä muutaman IRL-kuukauden, enkä antanut tapausta koskaan anteeksi. Mutta miten tällainen sattuma on mahdollinen, että nyt yhtäkkiä, lähes kymmenen vuotta myöhemmin omistan hevosen, jonka esi-isä on ensimmäinen hoitohevoseni? Mieleeni tulvahti oitis sellainen kummitusjuttu, kuin että virtuaalihevosillakin on sielu, ja MW Maybe Killerin sielu kutsui minut, laittoi minut kirjoittamaan ostotarjouksen ja selvittämään sukua perin pohjin, jotta löytäisin hoitohevoseni taas. Teoria on sairas, mutta kiehtoo minua luvattoman paljon.

Palataksemme ML Embryyn, sanoin sen olevan täydellinen hevonen. Miksi?

Nimi. Embry on ihana nimi, eikä lyhyt ja siro kasvattajaliite ML pilaa sitä ollenkaan. Embry tuo mieleeni kultasydämisen hevosen, joka on aluksi hieman jäykkä, ihan niin kuin tämä hevonen. Toiseksi tulee suku - sehän on ihan hieno, ja siitä löytyy vieläpä MW Maybe Killer. Kolmas asia on painotus, westernhevosia minulla kun ei ole ollenkaan. Neljäntenä tulee se upea piirretty kuva, jonka kasvattaja on tehnyt, ja joka tulee pian hevosen sivuille.

Muuta ei mukana ollut, kun tein tarjousta, mutta rakastuin myös luonteeseen, jonka itse kirjoitin. Tulen pitämään paljon myös Embryllä kilpailemisesta - ja kukaties se nousee suosikkihevosekseni, kun Agata Jewelistä aika jättää, tai jo sitä ennen. Tällä hetkellä keskityn vauvaan tutustumiseen ja sen koulutukseen - ensimmäisiin kisoihin on vielä pitkä aika!

Virtuaalihevonenkaan ei ole aina nuori 070610

Vaikka virtuaalihevosensa ikääntymistä voi rukata aina uudelleen, se ei ole aina nuori, ellei sitten ikäänny välillä takaperin. Minun hevoseni eivät niin tee, ja lopulta joudunkin siirtää jokaisen vuorollaan eläkkeelle. Viimeinen palvelus on nukuttaa hevonen ikiuneen, kun se ei enää jaksa jatkaa eteenpäin. Sellaisia hetkiä on luvassa minun talleillani ihan pikapuoliin, ja surettahan se jo etukäteen.

Varmasti jokaisella on myös sellaisia hevosia, joista haluaa vain nopeasti eroon. Niin on minullakin. Olen panostanut niihin samalla tavalla, kuin muihinkin, mutta kun kaikki on tehty, niitä ei tule ollenkaan ikävä. Ne tekisi mieli heittää armotta pellolle esimerkiksi tallipalon tai hevosinfluenssan kautta, ja niin minä vanhoina hyvinä aikoina aina pari kertaa vuodessa toiminkin. Nyt on kuitenkin hieman eri asia.

Hevonen, josta en millään malttaisi luopua, on Agata Jewel. Nykyiselläkin ikääntymisellään se on kolmetoistavuotias. Se on saavuttanut jo ne harvat meriitit, jotka ylipäätään saavuttamaan tulee, eikä siitä saa enää varsojakaan. Vain VPA'n palkinto olisi vielä mahdollinen, mutta se ei erityisesti kiinnosta minua. Kysymys siis kuuluukin, mitä minä teen Agata Jewelillä? Se vain roikkuu karsinassaan vuodesta toiseen tekemättä mitään, mutta en osaa päästää siitä irti. Luulen, että jos vielä kymmenen vuoden kuluttua roikun täällä, Agata Jewel, silloin (v 2020) tasan 30 vuotta täyttävä muumiohevonen on edelleen mukanani. Olisi nyt jo aika saada voimia kirjoittaa hevosistani rakkaimmalle muutaman kappaleen muistokirjoitus ja painaa nukutusnuolen mäntä armotta pohjaan.

Toinen vaikea tapaus on Susan Puhuri. Se on kultani Agatan tapaan, ja etsiytynyt meille aivan ihmeellisen tarinan kautta. Moni ihmettelee, miksi pidän tuosta orista, ja niin ihmettelen välillä itsekin. Mitä ihmettä sillä muka tekee? En malta tappaa Peppeä, vaan päästän sen viettämään eläkepäiviä - ja arvatkaapa, koska. Kesäloman jälkeen. Sitten astutan sillä yhden tammoistani ja saan taas vaivoikseni yhden uuden hevosen, johon varmasti onnistun jonkin kieron tapahtumasarjan kautta rakastumaan. Oi ei, ja taas tallissa on yksi heppa lisää.

Ensimmäinen ravihevoseni, Magic Sense on myös rakas tapaus, ja täyttää tämän vuoden marraskuussa 14 vuotta. Olen luvannut itselleni, että juoksutan sitä vielä seuraaviin rankingfinaaleihin asti, vaikka ori ei siis itse todennäköisesti niihin pääse. Rankingfinaalit ovat vain sopiva rajapyykki. Sensestä ei edes jää kotiin yhtään varsaa, joten periaatteessa sitäkin on ihan turha pitää hengissä. Silti sen lopettaminen tuntuu samalta, kuin lopettaisi kaikki ravihommat.

Sitten on monta hevosta, joiden kuolemaa aivan odotan. Esimerkiksi BT Champion's Toy-Boy lähtee vihreämmille laitumelle heti, kun vain viitsin tehdä sille muistosivun. Se on rakas myös, mutta ei samalla tavalla. Sitä paitsi en edes pidä poneista, en edes virtuaalisista. Tobyn kohtalo odottaa myös sen emää, jonka nimi on muuten Nya. Muutan niiden ikääntymistä vaikka, niin en joudu tappamaan niitä klassisesti tallipalossa tai loukkaantumisen vuoksi tai muuta typerää. MSC Booyahissa sen sijaan on sitä jotain, vaikka se on poni. Senkin julmaa murhaamista pyörittelen, mutta toisaalta se olisi ihana pitää tallissa. Luulen, että ori joutuu joka tapauksessa samaan joukkohautaan edellisten kanssa.

Silloin, kun Mayimm-tamma kuoli, olin pahalla tuulella ainakin kuukauden. Vaikka tapoin sen tosiasiassa saadakseni talliin tilaa uusille hevosille, pidin tästä neidistä erityisen paljon. Ensinnäkin sen nimi on maailman hienoin, ja minulle se merkitsee hevosessa kaikkein eniten. Olen ylpeä siitä, että omistin joskus yhden virtuaalimaailman ensimmäisistä rbsh-rotuisista hevosista.

Kahdeksanvuotias Bakabakashii pukattiin reaali-ikääntymiselle, koska en halunnut sen kuolevan koskaan. Se on koko suomenkielisen virtuaalimaailman ensimmäinen ban-ei, ja myös ensimmäinen laatuarvosteluissa palkittu ban-ei koskaan. Lisäksi pidän koko hevosesta, aina nimestä teksteihin asti. Loppupeleissä Bakan idea oli herättää henkiin aivan uusi rotu, ja sen se on tehnytkin. Tehtävänsä täyttäneen virtuaalihevosen voi kuopata, mutta minähän en anna nukutusruiskeen tulla Bakan lähellekään. Se on minun hevoseni.

Lyhyesti sanoen jo pelkästään Joushou Gaidoussa on 35 hevosta, joista viiden olisi jo pitänyt kuolla vanhuuteen, ja joista haluan tappaa seitsemän muuta. Kuolettavan hyvä yhtälö, vai?

Seuraavaksi herää kysymys, miksi ylipäätään ostelen turhia hevosia. No, ihan tiedoksi vain voinen ilmoittaa, etten tee sitä. Ostan vain tarpeellisia hevosia, jotka (kuten kaikki) käyvät ajan mittaan turhiksi. Minun hevoseni ovat vain turhia poikkeuksellisen nuorella iällä sen vuoksi, että ikääntyvät hitaasti. Ikääntymistä taas en nopeuta sen takia, että taukoilen silloin tällöin, enkä halua löytää tallistani kolmeakymmentäviittä karsinaansa kuollutta hevosta. Tiedän olevani monimutkainen, mutta niin muuten ovat nuo minun hevosenikin. Ensin hurahtavat vanhuksiksi tai turhuuksiksi ja sitten eivät kuole, vaikka kuinka yritän sytyttää tallipaloa ja tartuttaa niihin influenssaa

Esittelyjä 070610

Koska uusi virtuaalitalleista (sim game stables) kertova blogi on taas avautunut, lienee aluksi parasta esitellä taustoja. Tämä postaus ei vielä sisällä maailmaamullistavia mietintöjäni erityisesti mistään aiheesta, vaan on sitä vanhaa tuttua esittäytymistä.

Käyn ht.netissä nimimerkillä Oresama, ja jokainen minut siellä nähnyt tietää, että käytän myös nimimerkkejä Reita ja Ban. Kolmen eri nimimerkin tarina on niin pitkä, että sen kertominen vain tylsistyttäisi huonoa tekstiäni entisestään, joten se säästetään myöhemmäksi - postaukseen, jossa pohdin nimimerkkejä ja niiden logiikkaa ja järjettömyyttä.

Olen siis seitsemäntoista ja puoli vuotta vanha tällä hetkellä, ja virtuaalinen hevosharrastukseni alkoi joskus vuonna 2000 tai 2001 omalla hoitohevosella. Ensimmäinen hoitsu, jonka muistan, oli Black King -niminen musta puoliveriruuna Kopsan Tallilta. Siellä hoidin myös Valoksi kutsuttua suomenhevostammaa, joka taisi olla voikko tai hyvin vaalea rautias. Oman tallin perustin muistini mukaan vuonna 2002, ja nykyisistä talleistani vanhin, Joushou Gaidou tuli kuvioihin vuonna 2004. Virtuaalihistoriani ei siis ole pitkä ja komea. Ei varsinkaan komea.

-

Tällä hetkellä olen mukana jos jonkinlaisessa virtuaalihevoslajissa. Äskeisessä Joushou Gaidoussa on vähän kaikenrotuisia ratsuja ja kivana lisänä suomenhevosravureita. Jos kasvatusrotuja pitäisi nimetä, ne olisivat suomenhevoset ja tanskanpuoliveriset, mutta koska JG ei siitostalli ole ollenkaan, voin huoletta olla sanomatta yhtäkään rotua. Hevosten tehtävänä on kilpailla ja olla omana ilonani, ja varsoja tulee vain harvoin.

Tallini eivät todellakaan kesken lopu, ja on noloa myöntää, kuinka paljon niitä onkaan. Seuraavaksi vanhin pykäys on estepainotteisia saksalaisia hevosrotuja, lähinnä hannoverinhevosia kasvattava Zurück. Siellä kävi kuoleman koura muutama viikko sitten, ja tapoin armotta pois kaikki hevoset, jotka eivät enää sovi tarkoituksiini. Ne, joissa henki vielä pihisi ja joissa oli virtaa jäljellä, myin pois. Zurück on tällä hetkellä siis lähes tyhjillään ja tarkoitus olisi tuoda sinne evm-sukuisia hannoverhyppääjiä ja holsteinpomppijoita.

Koulupainotteisten holsteinhevosten ympärillä pyörivän Visualizmin piti yhdistyä edellisessä kappaleessa mainitun Zurückin kanssa jo kauan sitten, mutta ei se sitten käynyt päinsä. On helppo pitää nämä kaksi erillään hevosten painotuksien ja rotujen mukaan, ja yhdistäminen loisi vain uuden hässäkän. Visualizmin tarkoituksiena on luoda uusia sukulinjoja evm-sukuisten kouluholsteinhevosten kautta, mutta myös jatkaa pitkäsukuisten kanssa. Meillä onkin tallissa 3-polvisia ja evm-sukuisia hevosia kaikkein eniten, ja niin se saa ollakin.

Koska vierastin ajatusta laittaa ravureita Joushou Gaidouun, syntyi Crimson. Suomenhevoset menivät kuitenkin JG'n tiloihin, koska vielä vähemmän halusin niitä hitureita sotkeumaan lämminveristen draamaan. Olen aina pitänyt virtuaalisten ravihevosten rennosta maailmasta, ja sillä meiningillä nytkin mennään, että noin kolme kolmivuotiasta talliin kerralla ja hepat saavat juosta vauvoista vaareiksi asti. Kasvatustoimintaa ei juurikaan ole, vaan varsoja syntyy vain sen verran kuin on välttämätöntä sukujen jatkumista varten.

Näitä kuulkaas riittää. Ostin jonkin aikaa sitten ensimmäisen laukkurini, Joonan (jolle muuten pidän omaa blogia huvikseni). Se hevonen avasi tien laukkamaailmaan ja innosti minutkin noista upeista menijöistä. Pakkohan se oli saada oma tallillinen hevosia, ja niin syntyi R-Core. Laukkahevosista ei ainakaan tähän mennessä ole ollut samalla tavalla "vaivaa", kuin ratsuista ja ravihevosista, joten en yleensä laske R-Coren staffimiehiä ja -naisia hevoslaumaani, kun sitä kysytään.

Viimeisenä tulee talli, joka jäi minulle vahingossa. Piikevä oli alun perin nimimerkin Rosette talli, ja minä toimin siellä suomenhevosori Vauhti-Paavon hoitajana. Rosette etsi aikoinaan toista omistajaa, ja koska pelkäsin tallin joutuvan hunningolle, hain hommaan. Piikevän kanssa vääntäminen vie kaikkein eniten aikaa, vaikkei sitä uskoisikaan, ja se on kaikkein raskain talli ylläpitää. Muutaman kerran on käynyt mielessä, että olisi ihanaa lyödä hanskat tiskiin, mutta onneksi niin ei ole päässyt käymään. Tämän tallin kanssa touhuaminen ja sen hevosten väänteleminen hyvään järjestykseen on ehdottomasti virtuaalitouhuistani palkitsevinta hommaa.

-

Minulla on siis ravi-, laukka-, este-, koulu-, yleis- ja työpainotteisia hevosia. En ole uskaltanut kokeilla westerniä tai kenttäratsastusta, koska jäisin kuitenkin koukkuun myös siihen. Vaikka hevoslaumani on suuri, tunnen joka kopukan, eikä yksikään unohdu. Välillä joudun lataamaan akkuja viikonkin tauolla, mutta yleensä vietän hevosteni kanssa ainakin hetken aikaa joka ikisenä päivänä. Tämä ei ole koskaan ollut minulle pakkopullaa, vaan rentoutumistapa siinä missä toiselle lukeminen, urheilu tai jokin muu harrastus. Virtuaalihevoset eivät ole työtä, vaan huvitusta.

Usein kysellään virtuaalitalleilijoiden lempihevosia. Minun suosikkini on ensimmäinen hevonen, jonka ostin muualta. DWB-tamma Agata Jewel, joka on ensimmäinen koskaan toiselta tallilta ostamani hevonen. Se tuli minulle siinä vaiheessa, kun en todellakaan tiennyt, mitä olin virtuaalimaailmassa tekemässä, ja vain ostelin päättömästi hevosia. Tammaruippana oli koulutettu heC-tasolle, ja se hyppäsi 70cm. Vuosien saatossa opetin sitä, kunnes se 2007 oli pyrkinyt aina int II -tasoiseksi puolentoista metrin hyppääjäksi.

Jos täytyisi valita ratsumaailma, ravimaailma, laukkamaailma tai työhevosmaailma, valitsisin ravimaailman. Syynä on se, että ratsupuolella on kamalaa vääntöä useammin ja työhevosten tai laukkureiden maailmassa taas ei kovaa kilpailua ole ollenkaan. Ravihevoset ovat todella hurmaava välimuoto. Laukkapuolelta on muuten sanottava sen verran, että olen aina, aina saanut niiltä ihmisiltä mielettömän ystävällisen vastauksen tyhmimpäänkin kysymykseen. Kun kysyin, mitä tarkoittaa allowance, selitystä tuli pitkät pätkät, ja heti tarjouduttiin auttamaan vielä lisää. Jos olisin ratsumaailmassa kysynyt, mitä tarkoittaa heB, olisin todennäköisesti saanut vastaukseksi "google on kaveri" tai "kouluratsastusluokka."

-

Viimeiseksi asiaa blogista. Tämä ei kerro yhdenkään virallisen tahon mielipidettä tai kantaa, vain minun omia höpötyksiäni. Todennäköisesti bloggailen suurimman osan teksteistäni omaksi ilokseni ja horisen omista hevosistani ja vertailen niitä, mutta välillä saatan ottaa kantaa myös suurempiin aiheisiin. Ken tietää, vaikka tämän blogin viimeisillä hetkillä ainoa tallini olisi Joushou Gaidou, jossa kasvateittaisiin shetlanninponeja ja arabialaisia täysiverisiä. Tiedoksi vielä kaikille, että inhoan sydämeni pohjasta kumpaakin rotua, enkä tiedä miksi. Yksilöissä ei ole vikaa, mutta en pidä yleisesti roduista.