Näytetään tekstit, joissa on tunniste LJ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LJ. Näytä kaikki tekstit

20120215

Seuraavaksi kritiikin kohteena LJ, 150212

Kun WRJ'sta olen nyt marmattanut, niin seuraavaksi pari sanaa LJ'sta.

Olen siis lähes 2 kokonaista CAS-vuotta ollut laukkatauolla, ja kyllä on meininki masentavan näköistä. Kisanjärjestyssääntöihin tuli jotain uusia sääntöjä, kun aloitin taukoni, ja ne olivatkin yksi syy kiinnostuksen loppumiseen tauon ajaksi. En muista enää, miten juttu meni, enkä tiedä, onko sitä enää, mutta jotenkin G-lähtöjen järjestäminen oli tehty vaikeammaksi. G1 ei saanut järjestää ollenkaan, patsi jos kyseessä oli joku nimetty suurlähtö tmv, sen muistan. (Ja sen syyn myös ymmärrän, vaikka yhä edelleen tekee mieli näyttää keskisormea koko säännölle.)

Vilkaisin äsken kisoja. Eivät laukat ole koskaan nauttineet samanlaista suosiota kuin vaikka kouluratsastus, mutta 2 CAS-vuotta sitten ainakin ryhmälle 1 oli kisat suunnilleen joka päivä. Huppistakeikkaa, nyt niitä on vain muutama. Huomiselle ei oleeeee.

Mistähän johtuu? En ole mikään Sherlock Holmes, mutta kykenen päättelemään, että nyt jokin juttu on tehty liian vaikeaksi tai veemäiseksi. Olisikohan kukaties G-lähtöjä liian vaikea tällaisen keltanokan järjestää nykyään? Varsinkin G1-lähtöjä? Mitä veikkaatte?

Jaoksen homma on kannustaa harrastamaan lajia. LJ on nyt epäonnistunut jossain. Kaikki epäonnistuvat, mutta kun nyt jotain kamalaa on ilmiselvästi tapahtunut, luulisi LJ'n porukan pää punaisena pohtivan ratkaisua. Ja minä, maatiaiskolli, ehdottaisin vähäisen järjenkäyttöni tuloksena, että ENNEN OLI PAREMMIN, palataan pari askelta taaksepäin. Jookos kookos?

VRER ei ole jaos, mutta vertaan sitä aina jaokseen. Niin nytkin, kun tässä lopuksi totean näin:
vain VRER on aina onnistunut.

20110228

Miksi, oi miksi!! (LJ & VRER), 280211
LJ'n alaiset kilpailut on anottava kaksi viikkoa etukäteen. Miksi? Jos joku tietää, kumoavatko perustelut (edes teidän mielestänne) nämä asiat:
1. Laukkoihin yleensä osallistutaan vain päivää ennen varsinaista kisapäivää.
2. Laukat ovat nopeaa pidettävää: suunnitteluaikaa yms ei tarvitse kahta viikkoa.
3. Laukat ovat kevyttä hommaa: jos 2vkon ajan tarkoitus on ehkäistä "hupianomuksia", joiden lähettäjillä ei ole aikomustakaan viedä kisoja loppuun, niin tuskin sellaisia tyyppejä paljoa on, kun tulokset ovat melko nopeat laittaa.
4. On veemäistä suunnitella irl-elämän lomaan virtuaalitalleilua 2vko etukäteen. Nyt tiedän, että olen ensiviikolla vapaa - mutta en ollenkaan tiedä, missä olen kahden viikon kuluttua
5. Kalenteria päivitetään usein: päivityksien vuoksi ei tarvitse anoa niin kauas

VRER'n alaisissa kilpailuissa on oltava vähintään 10 lähtöä. (Ymmärrän tavallaan, miksi: muuten järjestettäisiin 2-lähtöisiä raveja yms. Mutta miksei luku voi olla 5, tai edes 8??)
1. Villeissä järjestän aina 5-7, koska MINUN hevoseni tarvitsevat vain niin paljon. Alaisissa on niitä "turhia" lähtöjä, joihin MINULTA ei tule konin konia - ja nimen omaan siksi järjestän raveja, että MINUN hevoseni pääsisivät useammin juoksemaan
2. 10 lähdössä ON kova homma, jos esim antaa ajat käsin ja realistisesti, kuten joku minä (pitäisikö siirtyä konetta käyttämään sittenkin??)
3. Sitten ihmetellään, miksei kukaan järjestä alaisia. No miksiköhän? Siksi, että villeissä ei ole niin hitonmoista hommaa joka kerta. Minusta nimen omaan alaisia tulisi hieman pukata, koska niitä on toooooosi vähän nykyään. (Toista oli muutama vuosi sitten - ja silloin lähtöjen alaraja taisi olla 8, johtuukohan siitä?)

20110128

Oodi LJ'lle, VRER'lle, sekä laukka- ja ravi-ihmisille, 280111
Ratsupuolenkin ihmisistä minulla on hyvää sanottavaa, mutta vaikka ravi- ja laukkamaailmassa liikkuu pienempi porukka, on minulla juuri heille eniten ruusuja. Samaten VRL ja sen jaokset ovat ihania olemassa, ja käytän muutamia jaoksia aktiivisesti, mutta silti kiitokseni ansaitsevat laukkajaos ja virtuaaliravien edistämisryhmä.

--

1. Kiitos neuvoista nyt ja ajat sitten!En osannut ravien teoriaa, kun aloitin (2004), enkä laukkojenkaan (2010). Silti kukaan ei (ainakaan päin naamaa) sanonut minua idiootiksi tai keltanokaksi, vaan ennemminkin minua imettiin mukaan porukkaan. Tule tänne, Oresama, saat nämä hevoset, minä kyllä autan, ja minä, ja minä, saanko minäkin auttaa. Kun kysyin, sain oitis kattavan vastauksen, ja jos en siltikään ymmärtänyt, sama asia selitettiin vaikka sata kertaa. Jos tein virheitä (ja kun edelleen niitä teen), saman tien tuli selitys, että miksi ei näin toimita, miksi se oli väärin, mitä väärää siinä itse asiassa oli.

2. Kiitos kisakalentereista.Manuaalisesti kisojen päivittäminen kalenteriin, oli se sitten jaoksen, seuran tai vain yhden hevosen, on aina hanttihommaa. Jaoksien suhteen myös vääränlaisia hakemuksia sataa - minultakin. Olin todella pahoillani, kun muutama viikko sitten lähetin LJ'lle kilpailuanomuksen päin honkia ja niin lisäsin työmäärää. VRER'ssa porukat saivat ensimmäisenä vuotenani neuvoa minua alinomaa, koska olin paitsi aloittelija, myös kovin nuori. Minulla olisi hermo mennyt monesti, mutta sieltä päästä tuli aina kärsivällinen viesti, että tämä ja tämä on nyt väärin, ja niiden pitää olla näin ja näin. Oli kuin isoveli olisi ollut taas selittämässä minulle, että jakolasku lasketaan näin.

3. Kiitos toiminnasta.Raveja ja laukkoja löytää lähes aina. Teen parhaani sen asian eteen omalta taholtani, mutta en todellakaan selviytyisi, jos olisin ainoa kisanjärjestäjä. Suuri kiitos jokaisesta kilpailusta, johon minun kopujani on huolittu mukaan - niiden järjestäminen ei oikeasti ole mikään kolmen sekunnin juttu, varsinkaan raveissa, jos ajat laittaa kunnolla.

4. Kiitos kasvattieni ostamisesta.Erityiskiitos siitä, että Crimson Revengasta tehtiin niin hieno. En ollenkaan odottanut, että joku panostaisi minun vaatimattomaan kasvattiini. Olen iloinen. Toinen erityiskiitos (ja kauraiset hepanpusut) niille, jotka ovat ostaneet monté- tai peitsivauvoja. Niillekin pitäisi suoda mahdollisuus, ja sen te olette niille antaneetkin. En olisi jaksanut itse huolehtia niin monesta kasvatista.

5. Kiitos hevosten myymisestä minulle.Rakastan raviori Magic Senseä ja laukkaori Sayonara Suckers PA'ta eniten virtuaalimaailmassa. Molemmat olen ostanut todella n00bina, jos sallitte tuollaisen sanan - ja molemmat ovat upeita suvultaan. Noin uskomattomia ratsuja ei aloittelijalle kovin kesken myydä - mutta laukkamaailmassa ja ravimaailmassa unelmani toteutuivat ennen kuin tajusin, että minulla niitä oli. Minulle myytiin nuo kaksi hevosta, vaikka minulla ei ollut MITÄÄN näyttöä tai takeita lupauksilleni. Kiitos myös Derek Demosta, DMT Rakkauskohtauksesta, Savitaipaleen Henkilöitymästä, Lamborgini TB'sta, J.T. Ärrinpurrinista, MW Punasilmästä, Susan Puhurista ja Star Monkeyn osaomistajuudesta. Kiitos siitäkin, että Karhunkainen G ei hävinnyt kiinnostuksen lopahdettua, vaan se hoidettiin kunnialla takaisin kotiin. Rakastan joka ikistä hevostani.

6. Viimeiseksi kiitos kovista vastuksista kisoissa ja muualla.Olen kilpaileva luonne virtuaalimaailmassakin, ja tahdon haasteita. En kilpailisi laukkahevosineni, jos olisin varma voitosta. Hieman suurempi osallistujamäärä laskee voitonmahdollisuuksia - ja tekee kilpailemisesta jännempää. Samoin vastus ihan muissa asioissa saa minut yrittämään kovemmin. Joku on aina ollut toppuuttelemassa hulluimmat ideani pois ja pitämässä jalkani maassa kiinni, mutta toisaalta puhaltamassa tuulta niiden ideoiden siipien alle, joiden varpaat vain hipaisevat maata. Crimsonista on tullut hieno talli, koska sillä on kilpailijoita, ja siksi joudun parantamaan jatkuvasti. R-Coresta tulee vielä joskus hieno talli.
--

En vaihtaisi ketään teistä pois. En tunne läheskään kaikkia, enkä edes tunnista aivan jokaista nimimerkkiä. Silti joka ikisellä on tässä tarinassa päärooli, vaikka minä olenkin huomannut sen vasta ihan äskettäin. Te olette tähtiä.