20200924

Kun ihan ekan kerran kokonaan oma kuva on Finest

Minulla on talleissani jo kaksi Finest-palkittua heppaa. Niitä varten olen värittänyt Tean linet. En enää paljoa palkinnoista piittaa, mutta ai miten hienoa niille oli saada Finest-arvonimet PKK:sta. Olin (ja olen!!) tosi ylpeä värityksistäni. Minulla oli parempi taiteilija katsomassa ja sanomassa silloin, että ei noin, vaan näin, lavan kohdasta, ei siitä kohdasta. Värityshommani ottivat harppauksen eteenpäin silloin. Tiesin kuitenkin koko ajan, että enhän minä nyt omilla kuvillani pärjäisi PKK:ssa: en saisi edes mitään vauvapalkintoa serteistä puhumattakaan. Pärjäsin, koska Tea teki linet. Pärjäsin, koska sain varmaan kaksikymmentä kertaa palautetta värittämisestä per kuva ja minulle osoitettiin ihan sormella, mitä työkalua kuului käyttää.

Mutta nyt se on tapahtunut: Sacramento II on nykyään Fn Sacramento II! Ja sillä on kuva, jonka olen tehnyt alusta loppuun ihan itse ja vieläpä yksin. Vieläkään se ei ole mikään eo-sertihai, mutta ei haittaa. Se on hienoin tähän asti. Finest on PKK:n alhaisin arvonimi, joka ei tunnu musta vähääkään lohdutuspalkinnolta. Vähäsen tuntuu kuin olisi päässyt edes yhdeksi välitunniksi isojen poikien ja tyttöjen kanssa samalle hiekkalaatikolle kaivamaan. Olen kyllä saanut kuvasta tuomareilta jo huomaavaista kritiikkiäkin, mikä on auttanut minua näkemään sen virheitä, kiitos!


Copyright: le minä, yksin minä, ainoastaan minä! (Miten niin ylpeä?)



PKK, toisin kuin muut yhdistykset ja jaokset, ei sivuillaan ota vastuualueekseen uusien harrastajien saamista mukaan, mutta silti se on viimeaikoina onnistunut siinä hyvin. Sääntöjä on muutettu, uutta on keksitty, meitä vauvojakin on palkittu tasaisesti. PKK:n suurin ansio on siinä, miten kauniisti tuomarit kommentoivat. Kommentti saattaa olla välillä hepreaa riviharrastajalle, mutta kommentissa ei sanota, että et osaa tai et ymmärrä, vaan keskitytään kuvaan. Odotan ihan hirveästi, että uudet tuomarit vielä pääsevät mukaan. Uusilla tuomareilla on kuitenkin tuoreemmat silmät ja ihan omat näkemyksensä koulutuksesta huolimatta, ja niin kuin koiranäyttelymaailmassakin, subjektiivisuudella on huonojen puolien lisäksi myös hyviä! Ehkä PKK:n palkitsemisen taso ei enää karkaa vanhohen mukana vuosi vuodelta korkeammaksi, vaan monet uudet tuomarit saisivat tuoreine ajatuksineen notkautettua sitä jopa pykälän alaspäin uusien aktiivisten harrastajien toivossa.

20200913

Hyvä virtuaalinen ravihevonen?

 Minulla on ollut kolme sellaista virtuaalitallia, joissa on ollut vain ravihevosia. Pisimpään niistä kesti Crimson Trotters. Olen omistanut muutamansata ravihevosta ja osa on ollut kovia menijöitä juosten arvokisoissa asti. Silti en ole koskaan saanut selville, millainen on hyvä ravihevonen virtuaalimaailman mielestä tai edes omasta mielestäni!

Hyvän laukkahevosen luulisi olevan lähellä hyvää ravihevosta. Virtuaalimaailmassa parhaan laukkahevosen tunnistaa siitä, että se on G1-tasoinen, voittanut tai edes sijoittunut jossain arvokisoissa, ja sekä sen sijoitus- että voittoprosentti ovat mahdollisimman lähellä sataa. Samalla tavalla ravihevostenkin statistiikkojen ja totoprosenttien tuijottaminen on lisääntynyt harppauksin vuoden 2005 tienoilla, ja aina sitä on tehty. Hyvä hevonen on sellainen, joka voittaa useammin kuin muut. Helppoa!

No ei ole. Ravihevoselta vaaditaan muutakin. Laukkahevoselle ei aina edes tehdä omia sivuja, ja jos tehdään, sen on ihan tavallista olla kuvaton ja luonteeton. Ravihevosella oletetaan aina olevan omat sivut, ja hyvän hevosen minimikriteeristöön kuuluu yleensä sekä kuva että luonne. Hyvien ravihevosten luonteet eivät kuitenkaan usein ole samanlaisia kuin latishevosilla, vaan lyhyempiä ja yleisempiä: siis helposti läpi lukaistavia kuvauksia hevosesta. Ravihevosten kohdalla kuva ja luonne ovat minusta ehdottomia. Ihan sama, onko kuva pääkuva, ravikuva, näyttelykuva, piirroskuva, valokuva vai ihan muu kuva, mutta en käyttäisi jalostukseen ravihevosta ilman sitä, enkä tahtoisi sen varsaa. Laukkahevosilta en odota kuvaa luonteesta puhumattakaan: se ei kuulu kulttuuriin. En ole tehnyt tutkimusta aiheesta, mutta mutu-tuntumani on, että monen muunkin mielestä hyvällä ravihevosella on kuva ja luonne.

Tähän mennessä meillä on hevonen, jolla on lyhyt luonne, kuva ja hyvä totoprosentti. Nakataan mukaan vielä hyvä ennätys ja Apassi-tason voittosumma. Se kelpaa jalostukseen. Se on osa sitä suurta massaa, joka kelpaa harrastajille. Ei se kuitenkaan mikään Viekser tai Money Maker ole. Miksei? Mikä siltä vielä puuttuu, että se olisi oikeasti hyvä hevonen? Tietenkin Viekser, Money Maker ja monet muut ovat kuin meripihkaan jähmettyneitä hyönteisiä: säilyvät ja säilyvät, kun muut yhtä vähäiset olennot muuttuvat nopeasti tomuksi tai pikseleiksi. Se lisää arvoa, että virtuaalimaailman raviharrastajan kuuluu tietää nämä nimet. Harrastaessani kuitenkin mietin, miksi juuri nämä nimet? Ne ovat hyviä nimiä ja hyviä hevosia, mutta tosiasiassa moni virtuaalihevonen on tehnyt saman kuin Viekser ja Money Maker. Viekseriä ja Money Makeria ei unohdeta, koska niillä on paljon jälkikasvua, mutta miksi tuhansilla muilla ihan samanlaisilla ei ole?

Älkää ymmärtäkö minua väärin. On ihanaa, että virtuaaliravikansalla on  samalla tavalla kollektiivisia hevosesikuvia kuin oikeassakin ravimaailmassa on. En ikinä tahtoisi ottaa niitä hevosia jalustoiltaan. Silti mietin edelleen, miksi juuri ne? Mikä tekee virtuaalisesta ravihevosesta hyvän? Ja mikä kumma tekee siitä sellaisen supertähden, että jokainen tietää sen nimen vielä parikymmentä vuotta sen kuoleman jälkeenkin?

20200905

Oresamankisat 6 vuotta saatettiin hautaansa (vähäsen henkilökohtaista nostalgiaa)

Siitä on kuusi pitkää vuotta, kun hypetin tässä blogissa, miten kätevää on järjestää massakisoja kisablogissa html-sivujen sijaan. Oresaman kilpailut onkin nyt noin kuusivuotias blogi, ja joka kerta kisojen järjestäminen on ollut yhtä helppoa! Pieniä ongelmia on ollut, kuten että blogiin voi sujuvasti postata vain 90 kertaa päivässä, mutta tämänkin takun ratkaisin päivittämällä blogia tarvittaessa kahdella eri tilillä. Tärkeintä on, että yhtäkään kutsua ei ole koko aikana hävinnyt jäljettömiin, ja että kisojen pitäminen on ollut tosi nopeaa.

Blogger on kuitenkin päivittynyt. Vanhan Bloggerin saa vielä käyttöönsä, mutta sekin katoaa pois. Uusi Blogger on suuri harppaus huonompaan suuntaan monessa sellaisessa asiassa, joka on kisakutsujen ylläpitämiselle välttämätöntä. Jaksan aivan maniosti takuta tänne oikeaan blogiin muutaman postauksen vuodessa, mutta monenkymmenen kilpailun päivittämisessä sama operointi vie ihan liikaa aikaa.

Paluu entiseen on vaikeaa. Totesin, etten osaa käyttää Weeblyä. En kerta kaikkiaan saa muokattua sivuja html:lla niin kuin vanhoilla kunnon Freewebsillä ja Geocitiesillä aikoinaan. Se on mahdollista, tekeväthän sitä muutkin, mutta minulla on paha taipumus hylätä palvelu välittömästi, jos mikä tahansa tarvitsemani ominaisuus on piilotettu. Palasin siis vielä Weeblyäkin kauemmas historiaan: omalle domainilleni asti! Vaikka kisaryppäiden tekeminen ja varsinkaan päivittäminen ei ole ollenkaan yhtä nopeaa kuin vanhalla Bloggerilla, ai mitä nostalgiaa! Viimeksi tein kisakutsuja omalle domainilleni seiskaluokkalaisena, eli noin sata vuotta sitten. Koinkin takaumia miten perjantain viimeisellä käsityötunnilla odotin jo ennen tunnin alkua sen loppumista päästäkseni koulun naapuriin, isin luo, isolle hirvittävälle pöytäkoneelle, katsomaan kuinka moni on osallistunut kilpailuihin. Ai että: se oli sitä aikaa, kun aidot soittoäänet syrjäyttivät polyfoniset kännyköissä ja minunkin kännykkääni pystyi ladata yhden musiikkikappaleen kerrallaan... Nettiinhän niillä kännyköillä, joissa oli oikeasti postimerkin kokoiset näyttöruudut, ei päässyt virtuaalihevosiaan vilkaisemaan.

Samalla tuli tietenkin vanha olo. Virtuaaliharrastukseni täyttää pian kaksikymmentä vuotta. Olen tehnyt tätä suurimman osan elämästäni. Hukkaan se ei ole mennyt. Opin kirjoittamaan, piirtämään, koodaamaan, keskustelemaan foorumeilla asiallisesti, laatimaan ilmoituksia, ottamaan vastuuta yhteisten laitosten toiminnasta ja vaikka mitä muuta ihan tosi nuorena. Viitisentoista vuotta sitten olisin kuollut häpeästä, jos joku olisi saanut tietää minun harrastavan virtuaalihevosia. Nyt olen niin aikuinen, että kun harrastuksistani kysytään, sanon ensin koirat, sitten kirjoittamisen, sitten keskustelunaiheen puuttuessa ne virtuaalihevoset, sillä ne ovat tärkeä osa kirjoittamistani. Enää se ei kai ole lapsellista, sillä harva lapsi enää ryhtyy tällaiseen, mutta toisaalta aikuisena kokee myös olevansa immuuni lapsellisuudelle.

20200901

Palkitut 2020 osa 1/2 (ja angstausta laatiksista)

Ylassa palkitut vuonna 2020
Tänä vuonna minun YLA-urani on mennyt melkein pelkäksi tuomaroinniksi. Hevosiani oli mukana vain yhdessä tilaisuudessa, josta saatiinkin kerättyä kaikki palkinnot. Valmiita hevosia olisi paljon, mutta jotenkin ilmoittautuminen on muka unohtunut, kun olen vetkutellut ja ajatellut kirjoittavani vielä yhden tekstin tai muuten hankkivani vielä pari pistettä lisää ennen ilmoittautumista. Koko ajan kipuilen myös enemmän ja enemmän sen kanssa, palkitseeko YLA enää minun henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan "hyviä virtuaalihevosia" vai ei, joten motivaatio ilmoittautua laskee koko ajan. Ennen olin samaa mieltä arviointikriteereistä, mutta harrastustapani on muuttunut.
Tammikuu: Erkinheimon Skylla YLA1, Erkinheimon Esi-Isä YLA3, Horror Movie Host RR YLA2

SLA:ssa palkitut vuonna 2020

SLA:sta minulla on nykyään samanlaisia ajatuksia kuin YLA:sta. Tämän lisäksi en enää näe merkityksellisiä eroja sen ja YLA:n välillä, paitsi että SLA:n palkinto suvuttomalle vaatii enemmän kirjoittamista kuin YLA:n palkinto samalle hevoselle, sekä tietenkin SLA on rajattu vain suomenhevosille. Suvulliselle SLA-I -palkinto tuntuu jo olevan muotoseikka, joten tämä laatuarvostelu ei mielestäni enää tarjoa minun harrastuksessani haasteita kuin tuontisukuisille. Tänä vuonna ainoastaan Pullagallupin palkinnolla on ollut minulle merkitystä, sillä kakkosen eteen sai vielä tehdä töitä. Muut keräsivät ykkösen sen enempää sivujen sisältöä fiksaamatta. Sanalliset kommentit toki tekevät näistäkin palkinnoista vielä mieleenpainuvia: joku on viitsinyt nähdä juuri minun heppani eteen niin paljon vaivaa, että on kirjoittanut ajatuksensa ylös.
Toukokuu: Erkinheimon Isähahmo SLA-I, Erkinheimon Skylla SLA-I, Pullagallup SLA-II

ERJL:ssa palkitut vuonna 2020

ERJL:n osallistujamäärät ovat minun talleistani pysyneet edes vähän parempina. ERJL ja KRJL ovat laatiksista tällä hetkellä harrastamistani kaiken kaikkiaan helpoimmat, jos kakkospalkinto riittää. Sellaisiakin tulee siis ilmoiteltua, jotka olisivat YLA:ssa melko raakoja. Saan mielenkiintoni ehkä palaamaan, jos tavoittelen jatkossa kaikille ykköstä. Ykkösrivi ei kuitenkaan tunnu houkuttelevalta: silloin huonomman palkinnon saaneesta tulee silmissäni yhtä kuin palkitsematon ja hifistelysukulinjani kapenevat entisestään.
Helmikuu: Peppero RSE ERJ-II
Toukokuu: Elly Jelly ERJ-II, Toxic Fox RR ERJ-II
Kesäkuu: Goodbye Moonman RR ERJ-I, Erkinheimon Esi-Isä ERJ-I, Sacramento II RR ERJ-I, Atheist Afterlife RR ERJ-I
Heinäkuu: Google Me (tarinaheppa) ERJ-II, Digital Sweetheart ERJ-I, Pullagallup ERJ-I


KRJL:ssa palkitut vuonna 2020
KRJL:ssa laatisvalmiiden jononi on kautta aikojen ollut suurin, sillä ilmoittautuminen on eri aikaan kuin muihin laatiksiin, eikä tällainen harvapää  aina muista. Nyt olen aina välillä sentään muistanut ilmoittautua. Muuten KRJL on tällä hetkellä henkilökohtainen suosikkini. Se ei kuitenkaan joudu arviointikriteereistä, vaan vapaaehtoistoiminnaksi äärimmäisen korkealaatuisesta toimivuudesta ja hienosta ylläpitotyöstä. Myös tuomarina KRJL on miellyttävä laitos.
Toukokuu: Erkinheimon Vohvelieläin KRJ-II, Erkinheimon Esi-Isä KRJ-II, Toxic Fox RR KRJ-II, Peppero RSE KRJ-II
Kesäkuu: Elly Jelly KRJ-II, Goodbye Moonman KRJ-I, Pullagallup KRJ-I, Horcrux KRJ-II
Heinäkuu: Sacramento II RR KRJ-I, Sanchez RR KRJ-I, Queen's Never Late KRJ-II, Ton-Tongue Toffee RR KRJ-III, Messerchmit KRJ-II


KERJL:ssa palkitut vuonna 2020

Vaikka kenttäkisoja on tullut pidettyä ja kenttähommissa heiluttua jo kohta kymmenen vuotta, kenttäratsastuksen maailma on edelleen vierain laatiksineen. Vaikka lajilaatisten liian yhtenäiset arviointikriteerit ovat minusta lähinnä kirous, tässä laatiksessa niistä on hyötyäkin. Samalla systeemillä menee, joten heppojen fiksaaminen laatiskuntoon ei vaadi erikoisempaa eforttia. Minulla ei myöskään ole puhtaasti kenttäpainotteisia hevosia: yleispainotteiset menevät kenttälaatikseen siinä sivussa. Se on vähäsen harmi, koska kenttäratsastus on tarinallisesti tällä hetkellä minusta lajeista mielenkiintoisin (ja ehkä siksi tarinakilpaheppani ovat suurimmaksi osaksi tarinallisesti kenttäpainotteisia).
Tammikuu: Jackass In a Bottle KERJ-II, Erkinheimon Aamupäivänsäde KERJ-I, Aurora Jewel RR KERJ-II
Helmikuu: Erkinheimon Isähahmo KERJ-I, Ghost RR KERJ-I
Kesäkuu: Daily Spider RR KERJ-I, Royal Tiger RR KERJ-I, Sacramento II KERJ-I

VVJ:ssa palkitut vuonna 2020

Arvatkaa, mikä oli nuorena suokkitalli-idolini? No tietenkin Mörkövaara, ylläripylläri. Vain suomenhevoseni menevät valjakkoajolaatikseen, koska Mörkövaarankin suokit menivät, ja Mörkövaarassahan on maailman siisteimmät suokit kautta aikojen. Vaikka en enää sataan vuoteen olekaan halunnut muuttua tvishaksi, tässä sitä aina vain ollaan -- ainakin silloin, kun muistetaan ilmoittautua.
Helmikuu: Kaukomieli VVJ-II, Erkinheimon Matilda VVJ-I, Peppero RSE VVJ-II
Kesäkuu: Erkinheimon Aamupäivänsäde VVJ-II, Erkinheimon Skylla VVJ-I, Horcrux VVJ-I

Muut
Hevoseni oli ekaa kertaa mukana estevarsojen laatuarvostelussa. Kokemus ei ollut sen epämiellyttävämpi tai miellyttävämpi kuin muutkaan, mutta en jatkossa aio kiertää varsalaatiksia. Arviointikriteerit ovat toki osittain erilaiset kuin lajilaatisten, mikä on tosi hyvä juttu, mutta tämä ei tuo mitään lisää juuri minun harrastukseeni. Korkeintaan näen yhden pakkomielteen lisää: että kaikki hevoset olisi muka pakko tukkia vielä varsalaatiksiinkin! Olen pakkomielteinen tyyppi.
Konrnkarr EV-II

Millainen olisi unelmieni laatis?
En taida enää uskoa laatuarvosteluihin. Ennemminkin taidan kaivata arvostelua, joka ottaisi mallia PKK:n tuomarien antamista sanallisista kommenteista. Unelmieni laatiksessa ei jaettaisi palkintoa, vaan joku arvostelija todella tutustuisi hevoseeni kokonaisuutena ja antaisi siitä palautetta.  Palautteen ei tarvitsisi olla edes tasalaatuista: joku arvostelija tykkäisi kirjoittaa laajemmin kuvasta, toinen teksteistä, kolmas yleisilmeestä. Unelmieni laatis olisi suunnattu tarinahevosille ja lempihevosille, eikä tarkoitus olisi tukkia sinne joka ainoaa omistamaansa hevosta, niin kuin minulla laatiksissa on tapana. Olin fiiliksissä esimerkiksi kun Kura Kura sai Orange Wood Ranchin mustangiohjelmasta palkinnon tarinaheppaurastaan. Palkinto ei ole mikään sellainen virallinen, joka näkyisi hevosen jälkeläisten sivuilla komeana, mutta ai miten se on uniikki ja hieno: vuoden 2020 tärkein palkinto Pondin Tie Tähtiin -rankingvoiton ohella!

Laatistulevaisuuteni
Vuoden 2020 loppuun asti laatispalkintojen metsästys jatkuu niin kuin aina, ja näillä näkymin se jatkuu muutenkin toistaiseksi. En vain osaa olla tekemättä tätä: en ole löytänyt korvaavaa toimintaa, vaikka tarinoinkin nykyään miljoona kertaa enemmän kuin kisaan ja suollan "pk-merkintöjä". Olen kuitenkin kyllästynyt ja kyseenalaistan yhä enemmän tätä pakkotoimintaani. Syy ei oikeasti ole se, että laatikset olisivat muka jotenkin huonontuneet! Nehän ovat sellaisia kuin aina: juuri samanlaisia kuin silloin, kun olin ihan fiiliksissä ja kerroin irl-kavereillekin ekasta hevoseni koskaan saamasta laatispalkinnosta. Se, joka on muuttunut, olen minä. Myös käsitykseni "hyvästä virtuaalihevosesta" on muuttunut radikaalisti sitten fanaattisimpien laatisaikojeni. Laatuarvostelujen ylläpitäjät ja ahkerat tuomarit tekevät joka tapauksessa minusta vieläkin aivan mahtavaa työtä. On huikeaa, että jotkut antavat vapaa-aikaansa yhteiseen harrastukseen ihan kaikkien hyväksi, kun saman ajan voisi käyttää niiden omien laatisheppojensa hinkuttamiseenkin. Vain vapaaehtoisten ylläpitäjien ja tuomarien panos tarjoaa kaikille muille tällaisen mahdollisuuden harrastaa, ja aika monelle laatikset ovat kuitenkin yhtä tärkeitä kuin minulle aikoinaan. En missään nimessä kannata laatisten hävittämistä, ja aion toimia tuomarinakin niin kauan kuin jaksan, vaikka en itse enää hevosiani arvosteluttaisikaan.