20190329

Hopiavuoren hämmentävä vilinä

Koska ajatuksissani on nyt päälimmäisenä Hopiavuoren hevostalli, en osaa muusta kirjoittaakaan. Tänään kertoisin yleisöryntäyksestä ja Hopiavuoren erittäin mahtavasta fiiliksestä.

Ajattelin etukäteen, että tällaiselle paikalle täytyy olla tilausta, koska kuten olen sanonut, en ole uniikki enkä erikoinen, ja minusta Hopiavuori on erinomainen idea. Siitä huolimatta varauduin leikkimään jonkin aikaa yksin: uudelle tallille on tosi vaikeaa saada kävijöitä ennen kuin porukka näkee, että tuo on vakaa paikka ja toimintaa on järjestelmällisesti. Minut yllätti täysin se, miten moni on heti hypännyt rohkeasti mukaan, ja miten moni vielä sen lisäksi parhaillaan harkitsee ja yksityisviestittelee kanssani aiheesta. Talli on ollut olemassa jotain viisi minuuttia, ja sen sivut ovat vielä siitä syystä vähän kuvattomat ja kaljut. Sitä on kuitenkin kaivattu näköjään sen verran, että se kelpaa jo tällaisena kehittyvänäkin versiona itsestään.

Meillä on jo vaikka miten monta kirjoittajaa. Eilen oli omituisin ilta ikinä. Eetu toivotti kauttani Keskustassa hyvät yöt ja valmistauduin jo lähtemään oikeasti nukkumaan. Ehdin tasan harjata hampaat ja viedä koirat nopeasti ulos, ja sitten jo vilkaisin vielä sängyssä unelmatalliani. Bling! Bling! Bling! Etusivun uusimmat viestit -palkki oli täynnä ihan uutta tavaraa, ja uusia hahmojakin oli ilmaantunut tässä välissä! En meinannut saada enää unta, kun tulin niin iloiseksi ja menin heti ylikierroksille. Mitä ihmettä?

Ja niiden tekstien taso, ja hahmojen taso, voi veljet! Jokainen kirjoittaja on erilainen, ja jokainen omalla tavallaan niin sairaan hyvä. Vaikka sinne todella tuli teksti poikineen pelkästään eilen, ei tehnyt tiukkaakaan lukea ja kommentoida. Itse asiassa ei olisi haitannut yhtään, vaikka niitä olisi ollut triplamäärä, koska niin hyviä ne ovat. Lisäksi maastoon onkin yhtäkkiä lähdössä kokonainen kansainvaellus! Ja minä höppänä kun kuvittelin pyöriväni sielläkin rinkiä omien hahmojeni kesken! Siis vau!

Voisin hehkuttaa ihania kirjoittajiani, heidän aktiivisuuttaan ja hahmojaan vaikka ikuisesti. Samoin voisin vain päivät pitkät paistatella siinä tunnelmassa, joka teksteistä välittyy. Aivan uskomattoman taitavat Hopiavuoren kirjoittajat saavat tallin heräämään minulle ihan oikeasti eloon, eikä sitä vesitä edes hitauteni tuottaa sinne koristekuvia ja muuta sälää. Oikein erityisen jännää on ollut se, miten muiden tallien hahmoja on nyt jo tihkunut tarinoihin. Kyllä tästä tulee vielä se linkki, joka eri talleilla käyvien hahmojen väliltä tällä hetkellä puuttuu.

Rakastan ihan oikeasti tätä tarinaa, vaikka se on vasta alkamassa. Se taitaa näkyä.

20190324

Hopiavuoren Legioona

Mulla, tai siis Legioonalla (nimeni on Legioona, koska meitä on monta) on ollut elämäni virtuaaliviikko Hopiavuoren hevostallilla. Koska oikeassa elämässä on kiireitä, olen hakannut näppäimistöä vielä aika hallitusti, mutta kyllä se tästä vielä käsiin räjähtää. Olen joka tapauksessa mielikuvitellut niin antaumuksella, että tuntuu kuin olisin nukkunut ihan huisin hyvät yöunet joka yö, vakka oikeasti en ole ehtnyt. On hyvä olo, kun saa tuottaa tekstiä vailla huolen häivää. Yleensä murehdin nimittäin siitä, että väsytän tallien ylläpitäjät ja kanssaharrastajat, ja sitten alan tarkkailla tekstin määrää ja laatua hysteerisenä. Nyt ylläpitäjä olen minä! Jes! Maailman ainoa ylläpitäjä, joka ei väsy minuun! Go Eetu Hopiavuori!

Hopiavuoren hevostallin hahmot

Jotta Hopiavoren talli ei kaikuisi tyhjyyttään edes alussa, olen luonut sinne joukon omia hahmojani, kuten suunnitelma alusta asti olikin. Huolenani oli, että hahmoista tulee ohuita ja olemattomia, kun teen niitä sarjatuotantona. Aikaisemminhan minulla on ollut aina vain yksi hahmo, ja yhteistä taivaltamme on jatkunut jo vuosikymmenen ajan. Viime vuonna tuli yksi hahmo lisää: se, joka pelasti virtuaaliharrastukseni, ja nyt hahmojen määrä räjähti käsiin. Huoleni hahmojen ohuudesta on kuitenkin ollut ihan turha. Kyllä heillä kaikilla on luonteensa ja persoonansa. Vaikein on Hopiavuoren Eetu, jonka olemusta en miettinyt tarpeeksi etukäteen. Ajattelin, että kunhan on ylläpitäjä: ykköshahmokseni nimittäin piti tulla alusta asti ihan toinen heppu. Olisi pitänyt antaa Eetun kypsyä ja kasvaa. Alun perinhän tallilla piti olla emäntä, muuan Inari Hopiavuori, mutta Inari sopikin paremmin Eiran kanssa, niin että Eetu repäistiin vähän tyhjästä varamieheksi. Mutta ei se mitään! Minusta Eetu on maailman suloisin poikavauvan nimi, ja nyt minä vastuullisena isänä kasvatan poikavauvastani mielenkiintoisen.

Olen ollut myös huolissani siitä, että tallini täyttyy poikalapsista, koska en osaa pelata tyttövauvoilla. Sekin huoli on ollut turha. En osaa sanoa, osaanko ollenkaan kirjoittaa ja olla olevinani joku tyttövauvoistani, mutta ainakin minulla on ihan hirveän hauskaa Eira Helmipurona! Se on pääasia. Eirasta on tullut minulle heti tosi rakas hahmo, vaikka meillä on ihan tarkalleen nolla yhteistä asiaa elämässämme. Ymmärrän hänen sisartaan, Inaria aavistuksen paremmin, mutta Eira on ihan hulvaton tyyppi! On ollut tosi kivaa viettää viikon verran hänen kanssaan, kun on päässyt sotkeutumaan sellaisiin ajatuksiin ja tekoihin, jotka ovat minulle itselleni täysin epätyypillisiä.

Hopiavuoren Hello (Helemias) Ilves

Ykköshahmoni, Hello Ilves, näki päivänvalon vasta tänään. Aluksi hänen etunimensä oli Aatu, eikä hänellä ollut sukunimeä, mutta sitten tuli Eetu, jolla on vielä suloisempi nimi. Siksi Hello sai pyhässä kasteessa nimen Helemias Ilves. En minä kuitenkaan häntä pantannut nimen takia näin kauaa, vaan kiharan tukan takia. Harmaannuin ihan hirveästi sitä piirtäessäni, enkä aio ryhtyä samaan uhkayritykseen enää uudelleen. Minulle on ollut tärkeää, että Hello on kiharapää, mutta nyt kun olen itse joutunut painimaan sen kiharoiden kanssa, minulle taitaisi olla tarkemmin ajateltuna tärkeämpää, että Hello olisi jatkossa vaikka nahkapää. Joka tapauksessa, nyt kun Hello saatiin viimein kotiin, kiharoilla tai ilman, odotellaan vielä hahmoa, jonka työnimi on Ahti. Kun tämä Ahti tulee, kaikki ovat viimein kotona!

Jos haluat mukaan Hopiavuoreen, eikä alusta aloittaminen inspiroi, hyppää valmiiseen tarinaan. Tällä hetkellä helppoja teitä valmiimpaan tarinaan on vielä monta, koska nimettömiä ja nimellisiä sivuhahmoja on mainittu, muttei liikaa liikuteltu:
- Ole Hellon veli Allu (ja ole toivottavasti pelimanni myös)
- Ole Eiran/Hellon/molempien kaveri tallilta, jolla Uuno ja Skotti asuivat ennen kuin tulivat Hopiavuoreen
- Ole Hellon oppilas
- Ole Inarin/Eiran koulukaveri
- Ole Eiran uusin poikakaveri, tai eksä joka ei osaa suhtautua
- Ole Hopiavuoren Eetun entinen kihlattu
- Ole Eetun kaksoisveli Leevi
- Ole Hellon vuokrahepan, Skotin omistaja, joka halusikin toisenlaisen hevosen
- Tai!! Tai keksi ihan oma hahmo, joka tuntee yhden, useamman tai vaikka kaikki muut. Otsonmäki on pieni paikka, kaikki tietävät toisensa! Jopa ihan oikean elämän Seinäjoki on sen verran pieni, että samasta asiasta kiinnostuneet (vaikka just aktiivisesti hevosia harrastavat) tuntevat toisensa. Ainakin minun hahmoni saa tuntea ennalta, jos haluaa: pelaan mukana kyllä kunhan vain tiedän!

20190320

Hopiavuoren hevostalli on vihdoin avattu!

Hyvät naiset ja herrat ja kaikki muut. Haluaisin esitellä teille jotain.

Hopiavuoren hevostallin 

Hopiavuoren hevostalli on turvapaikka ja luonnollinen asuinympäristö kaikille sellaisille kuin minä, koska minunlaisiani täytyy olla muitakin. Tämä on paikka, jossa saa tuottaa tekstiä ja kuvaa niin paljon ja maanisesti kuin kerkiää, ja lepäillä sitten vähemmän maaniset kautensa rauhassa. Ei haittaa, vaikka hakkaisi näppäimistöään monta kertaa päivässä. Ei ole mitään väliä, liittyvätkö tarinat edes hevosiin: on meillä spin off -päiväkirjakin. Rakastan ihmissuhdedraamaa, kriiseilyä ja hevosetonta arkeakin. En ikinä väsy lukemaan ja kommentoimaan. Ikinä. Ei haittaa, vaikka kirjoittaisi toisen tarinasta syväluotaavan henkilöanalyysin. Sellaisia on ihana saada. Sekään ei haittaa, jos lukee jonkun tarinan ja siitä tulee hyvä mieli, eikä oikein tiedä, mitä sanoisi. Saa nimittäin jättää sellaisenkin kommentin, jossa lukee, että tästä tarinasta tuli hyvä mieli.

Silläkään ei ole väliä, jos ei osaa piirtää rakennuksia perspektiivissä
niin kuin minä en osaa. Koska kyllä tällainenkin kuva
välittää tunnelman aivan hyvin, vaikka talli on vinon näköinen!
Sitä paitsi näitäkin vääntäessään kehittyy koko ajan!

Minua jännitti oikeasti tehdä Hopiavuoren esittelytopa Keskustaan. En ole ikinä ennen esitellyt mitään. Pahin pelkoni oli, ettei kukaan sano mitään. En olisi ottanut nokkiini edes siitä niin kovin, jos joku olisi sanonut, että paska talli. Onneksi kukaan ei kuitenkaan sanonut sitä, eikä topassa ollut edes ihan kaikuvan hiljaista. Olen ollut esittelytopan ekoista kommenteista asti paremmalla tuulella kuin aikoihin.

Olen haaveillut Hopiavuoresta vuosia, mutta onneksi sain sen julkisuuteen vasta nyt. Ihan vielä pari vuotta sitten olisin suhtautunut tähän kaikkeen lapsellisesti ja hampaat irvessä. Mähän saan tämän menestymään, vaikka mun pitäisi tehdä mitä olisin ajatellut, ja niin siitä tarinoinnista olisi mennyt ilo. Olen vähän kasvanut siitä. Olen tajunnut, ettei Hopiavuoren niinsanotulla menestyksellä ole merkitystä. Se on minun tarinani, ja rakastan sitä. Minä kuitenkin vain tiedän, että on myös muita, joilla on tarina kerrottavanaan. Silloin tästä tallista tulee heidänkin tarinansa, ja se on yhtä paljon kaikkien muiden kuin minunkin. Minä vain jouduin käynnistämään sen, muuta eroa ei ole.

Ei ole suurempaa tuskaa kuin pitää kertomatonta tarinaa sisällään. Jos sinulla on sellainen, piipahda Hopiavuoressa. Siellä sinua osataan auttaa. Ihan totta.

20190309

Projekti Hopiavuori: unelmieni virtuaalitalli ja heppaleikki

Ihan pian vaan esitellä kaikille Hopiavuoren hevostallin. Aivan vielä ei ole sen aika. Vaikka sivusto ei ole vielä valmis ensiesittelyyn, en kuitenkaan malta olla vähän lesoilematta sillä. (Olen puhunut siitä jopa äitille, joka ei pidä hevosista, kuvitteli virtuaaliheppojeni jääneen lapsuuteen jne.) Kerronpa siis teillekin, mitä minä Hopiavuoren hevostallilla yritän saavuttaa...

Olen aina ollut tarinatalleilla. Olen valinnut aina sen tallin, jossa tarinoita luvataan kommentoida. Ikinä tallien ylläpitäjät eivät kuitenkaan ole kuunnelleet varoitustani: tarinoin kaikki aina uuvuksiin. Oikeasti. Lopulta joka ainoa ylläpitäjä väsyy kommentoimaan. Maanisilla kirjoituskausillani kirjoitan oikeasti ihan käsittämättömän paljon ja käsittämättömän nopeasti. Ei sitä kukaan jaksa, vaikka väittää jaksavansa. No - Hopiavuoressa ei väsytä. Pääkommentoija olen minä. Minä en väsy. Täällä täytyy olla muitakin samanlaisia kuin minä. Hopiavuori on heitä varten. Täällä täytyy olla myös niitä, jotka haluavat antaa edes parin lauseen kommentteja muiden tarinoista, vaikka eivät olekaan ylläpitäjiä. Minä olen sellainen, joten täytyy olla myös muita. Heitäkin varten Hopiavuori on, ja ehkä saan itsekin heiltä joskus kommentin. Elän hyvällä kommentilla oikeasti viikon. Joku muukin varmasti elää.

Toinen juttu, jota tarinatallilta haluan, ovat muut ihmiset ja ihmissuhdedraama. Sitä on Hopiavuoressa alusta asti, koska tukin sen täyteen omia hahmojani. Jos tallille löytää joskus muita minun kaltaisiani, vähennän sitä mukaa omien hahmojeni osuutta, jotta muut mahtuvat mukaan. Hopiavuoressa on kuitenkin ihan koko ajan vähintään kymmenen aktiivisesti tarinoivaa hahmoa, jotka lähtevät draamaan mukaan välittömästi. Heitä on siellä, koska minä olen Hopiavuoren Eetu, minä olen Eira, minä olen Inari, minä olen Ariel, minä olen Hello, ja minä olen vaikka kuinka monta muutakin niin kauan kuin on tarve. Saan siis itse purkaa kirjoituspatoumiani monen hahmon kautta, ja talli on alusta asti täynnä elämää, vaikka olen siellä ensin yksin. Jonkun täytyy innostua sellaisesta, koska minä innostuisin. Ja innostun. Ja ellei kukaan oikeasti ole niin kuin minä, niin viihdyn varmasti kauan omien pikku ukkeleidenikin parissa paremman puutteessa. Olen luonut kiinnostavia persoonia, vaikka itse niin sanonkin!

Kolmanneksi, tarinatallin miljöö on tärkeä minulle. Yleensä tarinatallilla onkin vähintään pohjapiirrokset talleista ja jonkinlainen alueen kartta. Hopiavuoressa miljöö jatkuu kuitenkin kauttaaltaan yli koko Otsonmäen kuvitteellisen kunnan. Hahmot maastoilevat Mäensisuksen ja Jätinhautuumaan metsäalueilla. Ne menevät Kirveskarille uimaan. Ne tietävät, että Otsonmäen keskustassa on Ässä, Kookauppa, Ärrä, kukkakauppa, vielä nimetön grilli ja kebab-mesta. Kun ne tulevat kylään Arielin kotiin, ne tulevat Saiturintielle, punaiseen 90-luvun alun omakotitaloon. Ne voivat siis oikeasti elää ja hengittää kunnassa. Siellä on kuitenkin sopivasti mustia aukkoja, joihin jokainen voi rakentaa pesänsä, ellei valmiiksi kuviteltu juttu ole heitä varten. Tarkkoja karttoja kunnasta ei ole, eikä jokaista millimetriä käydä läpi. Siksi kaikkea ei tarvitse muistaa - mutta jos joku muukin haluaa välillä nypeltää, niin Otsonmäen kunnassa se onnistuu. Eikä elämä rajoitu edes siihen pikkukuntaan! Kun ottaa auton alleen, parinkymmenen kilometrin päässä on Seinäjoki. Google Maps käyttöön ja tunnelmaa hakemaan, jos haluaa viedä nypeltämisen ihan uudelle ja ennennäkemättömälle tasolle. Voin antaa maailman kauneimman paikan koordinaatit. Se on Seinäjoen alueella. Ja kun ei halua viilata pilkkua, ei tarvi. Talli on yksinkertainen, eikä keneltäkään vaadita hahmonsa asunnon pohjapiirroksen esittelemistä. En minäkään tiedä, missä Eira ja Inari asuvat, vaikka Arielin kodin tiedän.

Neljänneksi, Hopiavuoressa kaikki on sallittua, paitsi sen sanominen, että joku kirjoittaa paljon. Sitä ei sanota, ei edes kehun muodossa. Koska jos ihminen kirjoittaa paljon ja hänelle sanotaan se ääneen, hän kuvittelee kirjoittavansa liikaa. Kukaan ei kirjoita liikaa, kun kerran kirjoittaminen pitää hengissä!

Hopiavuori on minun unelmatallini. Voi kun joku muu olisi perustanut sen. Rakastaisin sitä vielä enemmän, jos saisin nytkin vain kirjoittaa tarinaa sen sijaan että rakentaisin tallia. Olisipa se valmis. Voisinpa jo kertoa, mitä Eetu Hopiavuori ajattelee juuri nyt, kun makaa valveilla vuoteessaan ja murehtii, täyttyvätkö tallipaikat koskaan, ja saako hän tilan pysymään kannattavana. Älä murehdi, Eetu Hopiavuori! Minunlaisiani on oltava muitakin kuin minä.