Näytetään tekstit, joissa on tunniste varsat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varsat. Näytä kaikki tekstit

20120121

Esittelyssä Carmen ja Draco, 210112

Joulukuussa meille Crimsoniin syntyi kaksi pientä melkein peräjälkeen. Toinen putkahti maailmaan uudenvuodenaattona, toinen vähän aikaisemmin, jouluaattona. Näistä piti tulla ihan perusjuoksijoita, mutta kummassakin on Sitä Jotain. Crimson Ninji, Crimson Marilyn ja Crimson Capulet ovat saaneet seuraa suosikkihevosinani. Nyt minulla on viisi lemppariravuria.

**

Crimson Carmencita eli Carmen on hurmaava! Palvon sitä, sen nimeä, varsinkin luonnetta, sen sukua ja maata sen pikkuruisten kavioiden alla. Se on täydellinen hevonen! Kunhan se vielä kilpailee itsensä huipulle vähän vanhempana, on se muidenkin mielestä erittän hyvä ellei täydellinen. :)

Carmenin tuleva sulho, toinen muruni on herra Crimson Dragomir. Senkin luonne on niin loistavan liioiteltu, että en voi kuin rakastaa sitä. Nimeä on minulle jo ehditty morkkaamaan, mutta omasta mielestä tuo on l-o-i-s-t-a-v-a! ("Kumma ku et laittanu Crimson Brutskibabutski...") Vanhemmat myös kivoja, isäkin aivan rakastettava, vaikka yleensä vain omat orit kelpaavat meikäläisen tammoille.

***

Olen nyt jo suunnitellut pariskunnan jälkeläisille ja vielä niidenkin jälkeläisille nimiä ja luonteenpiirteitä... :D Nämä ovat maailman parhaat virtuaaliravurit!

20111102

Vuoden 2011 viimeiset lv-ravivarsat, 021111

Varsoja syntyy tässä kuussa kahdeksan Crimsoniin. Yhtään tuontia en tällä viimeisellä kaudella tuo edes kotiin, vaan kaikki kolme kahdeksan porukasta, jotka jäävät meille kasvamaan, ovat suvullisia, omia kasvatteja.

Kotiin jäävä porukka:
o. Crimson Pride (Guitar Solo Time x USAn Pride)
o. Crimson Solo Song (Crimson Caspair x Crimson Coversong)
t Crimson Tangocat (Crimson Tango Shock x Crimson Cat)

Myyntiin tulee viisi konia. Ainoa myyntiehto on, että sivut eivät saa kadota = osoitteenmuutoksista on ilmoitettava ja hepan kuoltuakin on jostain löydyttävä jonkinlaiset muistosivut.

Mutta siirtyäkseni myytäviin varsoihin...

***

Nimet ja sukupuolet neuvoteltavissa (ehdot suluissa nimen perässä).
Tarkka syntymäpäivä ostajan päätettävissä.

Varsa 1, 2-polvinen ori
Crimson Charlie (nimen alkukirjain oltava C tai D)
s. marraskuussa 2011
i: Derek Demo (11,0a; eläkkeellä)
e: Crimson Capulet (17,9a; jatkaa uraansa)

Varsa 2, 2-polvinen ori
Crimson Knight - VARATTU
s. marraskuussa 2011
i: Crimson Japan (16,7; jatkaa uraansa)
e: Crimson Ninji (14,2a; jatkaa uraansa)

Varsa 3, 1-polvinen tamma
Crimson Fury - MYYTY
i: Intro To This (16,2; jatkaa uraansa)
e: Wrong Kind Of Monster (15,5a; sivut päivittämättä, jatkaa uraansa)

Varsa 4, 1-polvinen ori
Crimson Village Idiot - MYYTY
i: Drink Or Die (15,1a; sivut päivittämättä, jatkaa uraansa)
e: Death Thirteen (13,2a; sivut päivittämättä, jatkaa uraansa)

Varsa 5, 1-polvinen tamma - MYYTY
Crimson Classic (nimen alkukirjain oltava C tai J)
i: Tokyo Hysteria (14,0; sivut päivittämättä, jatkaa uraansa)
e: Go Joke (11,5a; jatkaa uraansa)

20110626

CAS-XXI syntyvät xx't, myytävät xx't ja xx-siitosorit, 260611

CAS-XXI alussa syntyy meille yhteensä 11 laukkavauvaa, joista vähintään kuusi jää kotiin kasvamaan - enemmän, ellei hyvää kotia viidelle myytävälle löydy. Kaikkien uusien vauvojen sukuluokitus on G2. Lista saattaa vielä kasvaa 2-3 varsaa, mutta ainakin nämä ovat pysyviä vauvoja. :)

Kotiin R-Coreen jäävät:
t Lady Airi RR (SOS In Radio x Lady Lovelie, sprint.)
t Manhattan Millionaire RR (Manhattan Hotman x Candynaire, sprint.)
o Music Machine RR (Hit Maker x Swansong, semis.)
o Sensation RR (Mr Century x Exceptional, semis.)
o Fast As Vampire (Hollywood Vampire x Hurry Furry, stay.)
t. Hey-Hello Pirates (Sonnet x Hey-Hello Sexy, stay.)

***

LAUKKAVARSOJA VARATTAVISSA
Nämä varsat myydään vain laukkakoteihin. Sivut tulee ilmoittaa kahden viikon sisällä myynnistä joko tähän alle, mailiin tai ht.netin topaan.
- jokaisen sukuluokitus G2
- jokaisen suku 1-polvinen
- muutaman vanhemman sivuilta puuttuu pari starttia: tämän mainossivun tiedot esim kilpailutasosta ovat oikeassa, eivät hevosten omat sivut!
- nimistä ja sukupuolista voidaan neuvotella

Varsa 1 - ori Roma Shock RR
Sprinter
i: Alfa Romeo, G2-voittaja.
e: Shocker Stalin, G1-voittaja.

Varsa 2 - tamma Princess Aurora RR
Sprinter
i: Uso Darô?, G1-voittaja.
e: Princess Milano, G1-voittaja.

Varsa 3 - ori Red Raven RR
Stayer
i: It's Automatic, G1-voittaja.
e: Northern Raven, G2-voittaja.

Varsa 4 - tamma Cherry Song RR
Stayer
i: Sonnet, G1-voittaja.
e: Black Cherry, G2-voittaja.

Varsa 5 - tamma Giana Goes Around RR
Stayer
i: Hollywood Vampire, G1-voittaja.
e: Giana Get Ready, G2-voittaja.

**

Tarjolla jalostukseen
Muistutan, että R-Coren orit ovat tarjolla jalostukseen. Noiden lisäksi kannattaa tutustua myös 1-polviseen poikaamme, jolla on uskomattomat voitto- ja sijoitusprosentit. Saanko esitellä; Sochial Suicide RR!


//edit:
Kaikki varsat on nyt varattu.

20110105

Pikkutyttö Leijonella = rakkaus, 050111

Oi että, kuinka minä olen onnellinen. Tallissani on nimittäin taas Täydellinen Hevonen. Agata Jewel on poissa eikä palaa, mutta tänä iltana löysin uuden hoivattavani!

Erkinheimon Leijonella syntyi aamuyöstä, ja tein sille sivut juuri äsken valmiiksi asti. Toivon, että panostukseni näkyy: käytin pelkästään teksteihin muutamia tunteja. Miksikö? Siksi, että r-a-k-a-s-t-a-n tuota hevosta!

Mikä sen tekee niin täydelliseksi? No nimi, suku, luonne ja kokonaisuus. Kuvat todennäköisesti vaihdan, mutta samanvärisestä tammasta ei ihan heti tule kuvaa löytymään.

Nimessä on suoraan vaikutteita Mörkövaaralaisista. Vaikka esim Erkinheimon Leijonella on kokonaan eri asia kuin Mörkövaaran Leijonaraita (varsan isä), minun korvaani se kuulostaa jotenkin samalta. Molemmissa sekä kasvattajanimi että itse nimi ovat yhdyssanoja, rytmi on sama, ja molemmissa on se leijona. Olen tyytyväinen nimeen osittain juuri siksi: se ei ole tökerö, mutta periytyy silti suvusta. Toinen syy on se, että Leijonella vain ON minusta kaunis nimi (ja Erkinheimo ihana sukunimi, eli myös ihana nimi tallille ja kasvattajanimeksi).

Erkinheimon leijonella jatkaa menoaan, mutta ht.netin topikissa minulla on vielä toinen Erkinheimo-ravihevonen myynnissä. Käykää kiinni!
http://forum.hevostalli.net/read.php?f=12&i=1202103&t=1202103

20100912

Uusia hevosia ja uusia sivuja 120910

Kun Karhunkainen G nyt palasi kotiin, niin kuin viime postauksessa mainitsin, alkoi mieli tehdä uusia vauvoja. Huomasin, että minulla todella on vain yksi kolmivuotias juoksija (jolla ei silläkään muuten ole sivuja), joten teetin saman tien omilla hevosilla muutaman IHANAN pikkuvarsan! Tälläkin kertaa pienet syntyivät Erkinheimon-liitteellä, eikä kirjainliitteellä G kuten vanhat kasvatit, esimerkiksi juuri tuo Karhunkainen.

Vauvoilla ei ole vielä sivuja (ja minut tuntien ei ole vielä aikoihin muutenkaan). Esittelen heidät silti. Ensimmäinen pienokainen on Erkinheimon Egoisti, nimetty isänsä mukaan. Tämä orivarsa on meidän Egokulissin ja Sikahertan pienokainen. Rakastan vauvaa niin paljon aina nimestä vanhempiin, vaikka sivutonta virtuaalihevosta ei periaatteessa ole vielä edes olemassa. Tämä vauva on näistä vanhemmista ainoa, joka koskaan tulee jäämään kotiin, joten todella toivon sen pärjäävän.

Toinen vauva on tamma, Erkinheimon Pihlajakyyhky. Rakastan nimeä, mutta vanhempien kanssa oli pientä pulmaa. Emä, nuori Hikkavaihde oli ainoa oikea valinta, mutta isäpappa Puukkohippa on oikeastaan montératsu. Ravia se montékin on, ja siksi valitsin tällaiset vanhemmat hevoselle, joka todennäköisesti vain kokeilee montélähtöä. Jos edes kokeilee - kärryhevonen tästä tulee! Toisaalta, voisihan se Puukkohippakin kokeilla ihan yhtä hyvin kärrylähtöjä... ...mutta turhauttavaa on laittaa kuusivuotias kaakki koelähtöön, eikö vain? Pitäisi nekin järjestää itse, koska VRER on väliaikaisesti vähän väsyksissä niiden suhteen.. :)

Yllämainittu Hikkavaihde sai myös sivunsa vasta nyt - vaikka on kuuden. En tiedä, mikä laiskuus nyt on meneillään. En yleensä ole näin lusmu edes virtuaaliheppojen kanssa. Myös suosikkipoikani, Safarivillitys Luned saa vasta tänään nauttia ensimmäistä päivää viimeistellyistä sivuista. Syntymästään asti poikarukka on saanut roikkua luonteettomana ja sukuselvityksettömänä, mutta tottapuhuen oli se sen arvoista. Nyt luonne ainakin on täsmälleen täydellinen, ei mitään muuta.

Vielä löytyy ilman sivuja evm-sh-o Järkyttävän Ärsyttävä, evm-lv-t Wrong Kind Of Monster, evm-lv-o Intro to This ja oma kasvatti lv-t Crimson Capulet. Ei ole suuri urakka enää - mutta niin tai näin, huomenna en sitä hommaa todellakaan ole tekemässä. Enkä tänään enää ainakaan. Yhden hevosen kisakalenterin voisi vielä päivittää, mutta sitten saa jo olla. Haluaisiko joku muuten palkkaa vastaan laittaa ihan helvetin paljon ravistartteja muotoon...?

20100609

Pelastakaa virtuaalihevoset 090610

Onnittelen ht.netin väkeä erityisen asiallisen, rakentavan ja kaikin puolin loistavan keskusteluaiheen kehittämisestä. Ketjussa Pelastakaa virtuaalihevoset on esillä virtuaalisen hevosjalostuksen kaameita totuuksia ja loistavia parannusehdotuksia. Esimerkiksi pitkäsukuisten kouluholsteininhevosten sukutauluissa toistuvat aina samat nimet jo toisessa ja kolmennessa polvessa, mutta mitään ei muka voida tehdä. Uusilta kasvattajilta ei osteta hevosia, heille ei myydä hevosia eikä Ihmeellistä Holsteinia voida risteyttää esimerkiksi englantilaisten täysiveristen kanssa.

Mutta mitä sitten voivotellaan, kun on niin kurjaa? Aina ollaan patistamassa muita töihin, kun VRL'n toimimattomuudesta ruikutetaan, mutta nyt patistelijatkin pyörittelevät peukaloitaan. Muutama toki innostui tuontihevosten kehittämisestä eteenpäin ja uuden kannan kokonaan pystyttämisestä, ja osa myönsi vierastavansa esimerkiksi epätasaisuuksia hevosten suvuissa ja niin edelleen. Sekin on jo jotain, mutta mikäli joka ikinen ketjussa kauhisteleva toisi vaikka viisi uutta tuontihevosta, sekin auttaisi jotain.

Minä pistin ajatukset pyörimään. En pidä erityisesti pitkäsukuisista hevosista, jos en ole itse omistanut koko sen lähisukua. En pidä hevosista, joiden kanssa ei pääse tavoitteisiin - ja minun tavoitteeni ovat aina olleet meriitit. Toisaalta taas olen aina kuvitellut, että esimerkiksi YLA-palkintoon vaaditaan älyttömän paljon hevosen suvulta, mutta tuossa ketjussa silmäni aukaistiin. Suvun ei tarvitse kehittyä "valmiiksi" ennen itse hevosen kehittymistä. Voin aivan vapaasti teettää raaoilla vanhemmilla varsan ja pyrkiä niihin tavoitteisiini, laatuarvostelupalkintoihin vasta sitten. Huomasin vasta eilen, että siinähän on oikeasti järkeä, ja minä tumpelo olen harrastanut jo vuosia virtuaalihevosia kokonaan nurinperin.

Toin saman tien paperille hevosia. Visualizmiin muuttaa kahdeksan uutta hevosta, kunhan ehdin siirtää ne paperilta sivuille. Neljä oria ovat nimeltään Das Alte Leid, Wiener Blut, Halt ja Messerschmit. Neljä tammaa ovat Frühling In Tokyo, Eifersucht, Liebning, Morgenstern ja Wo Bist Du. Kaikkein hulluinta on, että minä luonne- ja sukuselvitysfriikkinä en edes kirjoita tekstejä hevosilleni kuin "vasta sitten joskus", eli saa nähdä koska. Astutan saman tien vanhan kunnon Kannan Das Alte Leidillä, ja varsasta tulee Alte Song. Dada puolestaan saa kantaa Viener Blut -orin varsaa, ja annan sille pienokaiselle nimeksi Roter Sand. Uuden Morgensternin ja Haltin varsalla ei ole nimeä vielä, mutta se jää myös kotiin.

Ja sitten sanottakoon kaikille, että en todellakaan puhu saksaa enkä pidä Rammsteinista, vaan nimet kehitteli (tai siis varasti biiseistä) eräs ystävä. Vain Messerscmit on minun käsialaani.

Okei, seuraavaksi ajattelin nopeuttaa koko homman pyörimistä. Meillä hevoset ikääntyvät kaksi vuotta yhdessä IRL-vuodessa, mutta ajattelin ottaa käyttöön laukkapuolen CAS-ikääntymisen myös ratsuille ainakin joksikin aikaa. Asetin ensimmäiseksi tavoitteekseni, että saan tehtailtua ihan kokonaan omista hevosistani morsiamen Eskolle, mutta nyt sitten potkin itseäni persauksille, että en jämähdä kolmanteen tai neljänteen polveen.

Minulla on monen muun tapaan ongelma tasasukuisuudesta, mutta vain toiseen polveen asti. On aivan täysin OK, että hevosen toisella vanhemmalla on kaksi polvea sukua ja toisella kolme tai neljä ja puoli tai vaikka viisi. Tästä pikku asennevammastani en edes pyristele eroon, koska jotain haastetta sitä olla pitää. Tehköön muut mitä tahtovat, mutta minä en tahdo helppoa elämää edes virtuaalimaailmassa.

20100607

Varsasuunnitelmat 070610Vaikka ratsutalleistani vain yksi tunnustaa aktiviteetikseen kunnolla myös siitostoiminnan, olen silti suunnitellut jonkin verran varsoja tulevaisuutta varten. Osa mietinnöistä on kauempana hamaassa tulevaisuudessa, osa on ihan lähipiirissä. Kommentoiden voi myös tehdä ostotarjouksia, mikäli on kiinnostunut jostain myytävästä, suunnitteluvaiheessa olevasta varsasta. Minun tapojeni mukaan nimiä ja sukupuolia on mahdollista vielä vaihtaa, ja syntymäaikaakin saa siirrettyä jonkin verran.

-

Joushou Gaidoun varsasuunnitelmat ovat aina olleet vähän sellaisia, että kosahtavat johonkin ennen kuin niitä ehditään kunnolla edes harkita. Jos joku kiinnostuu varsoista, ne on aina myyty sopivaan käyttöön, mutta liikaa pienokaisia ei voida kerralla kotiin jättää. Yleensä noin yksi kolmasosa suunnitelluista varsoita syntyy maailmaan.

Ainakin 2 Be Wiz U Mims on astutettu orilla Bounce 2 This Mims. Periaatteessa varsan pitäisi olla syntynyt tämän kuun lopussa tai ensikuub alussa, ja niin päivämäärän mukaan ei sivujen kanssa kiirettä ole, mutta en vain saa luonnetta sivuille ja siksi en myöskään sivuja julkaisuun. Nyt on kesäloma alkanut, niin ehkä sitten. Varsan nimi on Bounce Me G, ja se jää kotiin kasvamaan.

Muutama myyntivarsakin löytyy. Nimiin ja sukupuoliin voi ehdottomasti vaikuttaa. Kaikki syntyvät tämän kuun lopussa tai ensikuun alussa.

Ban-ei -tamma Kaori G
Ratsu / työhevonen
isä: Bakabakashii YLA2
emä: Sabishii

Suomenhevosori Erkinheimon Karhunkynsi
Ravihevonen
isä: Egokulissi (1.23,4ke, 26 300 ve)
emä: Karhutar (1.23,8ke 24 900 ve)

Shetlanninponiori Benjamin G
Ratsu / ravihevonen
isä: MSC Booyah (2.23,6aly, 1 815 ve)
emä: Ebony (2.24,6ly, 2.24,6aly, 2 455 ve)

Lisäksi meidän orimme ovat kaikki tarjolla jalostukseen. Suosittelen erityisesti seuraavia:
Pirtin Jaska
J.T. Ärrinpurrin
Susan Puhuri

-

Zurückiin puolestaan on tulossa yksi ainoa pienokainen, ja se myydään. Vauva on niin hurmaava, että mieli kyllä tekisi pitää se ihan kotona, mutta suvullisesti en tee pienellä juuri mitään. Minulla on samasta orista toinenkin varsa, ja tästä tammasta tulee meille joka tapauksessa myöhemmin yksi pikkuvarsa. Tämän hevosen nimeä ja sukupuolta en kovin mielelläni lähde muuttamaan

Hannoverori Rap Rock Rück
isä: Jrock HANN3
emä: Ready Set Go It's Time To Rock

Zurückista tarjolla jalostukseen on edellisen varsan isä. Sen lisäksi upea trakehner Corbin Bex käy yhdenyön jutuksi talli ulkopuoliselle tammalle.

-

Näillä näkymin Crimsoniin ja Visualizmiin ei ole syntymässä omia kasvatteja. Jälkimmäisenä mainittuun tuodaan kuitenkin uusi ori, ja sillä astutetaan kaksi evm-sukuista tammaa. Toinen varsa tulee myyntiin myöhemmin, kun olen ehtinyt spekuloimaan, kumpi varsoista kannattaa pitää kotona. Laukkatalli R-Coren hevosista ei tule ainoatakaan varsaa kesken vanhempien kilpailun, koska laukkurit menevät meillä lähdöissä niin kiivaaseen tahtiin.

-

Sen sijaan Piikevässä on ensikesänä todellinen varsakesä. Meille on syntynyt tähän mennessä kaksi ikiomaa kasvattia. Toinen on kesän 2009 tammavarsa Kevään Söpöke, joka myytiin pois, ja toinen on omaan talliin riehumaan jäävä tämän kevään orivarsa You And Me PI. Käytämme reaali-ikääntymistä, joten kasvatustyö on hidasta, mutta kasvatit sitäkin rakkaampia ja erityisempiä.

Ensi kesänä luvassa on kuin onkin kokonaiset neljä varsaa, joista vain yksi tai kaksi saa luvan jäädä asumaan meille Piikevään. Jos tutkit näitä hevosia ostoaikeet mielessäsi, muistahan, että myymme varsat vain sellaisiin koteihin, joissa ne saavat elää elämää reaali-ikääntyvinä, ja joista ne myydään uusiin paikkoihin, jos talli lopettaa. Piikevän hevosten varsoilla ei tarvitse kilpailla.

Ainakin suomenhevosvarsa numero yksi jää kotiin. Sen emä on vuokrahevosemme Apilapolun Fantastinen, joka asuu meillä Piikevässä koko vuoden. Isä on oma erikoissuosikkini Ruiskukan Paholaisen Haave. Vauva jää Piikevään siksi, että minulla ei todennäköisesti tule koskaan olemaan mahdollisuutta saada ihanasta Papu-tammasta toista omaa kasvattia.

Suomivarsa numero kaksi saatetaan ehkä myydä.
Suomenhevosvarsa, ori tai tamma
isä: Vauhti-Paavo
emä: Lento

Suomenpuoliverivarsa menee varmasti myyntiin.
Suomenpuoliverivarsa, ori tai tamma
isä: Oh Cash Go
emä: Glorious

Viimeinen varsa on juoksija, ja lähtee myös uuden omistajan mukaan.
Lämminverivarsa, ori tai tamma
isä: Funky Monkey
emä: Needs A Reason