20100912

Uusia hevosia ja uusia sivuja 120910

Kun Karhunkainen G nyt palasi kotiin, niin kuin viime postauksessa mainitsin, alkoi mieli tehdä uusia vauvoja. Huomasin, että minulla todella on vain yksi kolmivuotias juoksija (jolla ei silläkään muuten ole sivuja), joten teetin saman tien omilla hevosilla muutaman IHANAN pikkuvarsan! Tälläkin kertaa pienet syntyivät Erkinheimon-liitteellä, eikä kirjainliitteellä G kuten vanhat kasvatit, esimerkiksi juuri tuo Karhunkainen.

Vauvoilla ei ole vielä sivuja (ja minut tuntien ei ole vielä aikoihin muutenkaan). Esittelen heidät silti. Ensimmäinen pienokainen on Erkinheimon Egoisti, nimetty isänsä mukaan. Tämä orivarsa on meidän Egokulissin ja Sikahertan pienokainen. Rakastan vauvaa niin paljon aina nimestä vanhempiin, vaikka sivutonta virtuaalihevosta ei periaatteessa ole vielä edes olemassa. Tämä vauva on näistä vanhemmista ainoa, joka koskaan tulee jäämään kotiin, joten todella toivon sen pärjäävän.

Toinen vauva on tamma, Erkinheimon Pihlajakyyhky. Rakastan nimeä, mutta vanhempien kanssa oli pientä pulmaa. Emä, nuori Hikkavaihde oli ainoa oikea valinta, mutta isäpappa Puukkohippa on oikeastaan montératsu. Ravia se montékin on, ja siksi valitsin tällaiset vanhemmat hevoselle, joka todennäköisesti vain kokeilee montélähtöä. Jos edes kokeilee - kärryhevonen tästä tulee! Toisaalta, voisihan se Puukkohippakin kokeilla ihan yhtä hyvin kärrylähtöjä... ...mutta turhauttavaa on laittaa kuusivuotias kaakki koelähtöön, eikö vain? Pitäisi nekin järjestää itse, koska VRER on väliaikaisesti vähän väsyksissä niiden suhteen.. :)

Yllämainittu Hikkavaihde sai myös sivunsa vasta nyt - vaikka on kuuden. En tiedä, mikä laiskuus nyt on meneillään. En yleensä ole näin lusmu edes virtuaaliheppojen kanssa. Myös suosikkipoikani, Safarivillitys Luned saa vasta tänään nauttia ensimmäistä päivää viimeistellyistä sivuista. Syntymästään asti poikarukka on saanut roikkua luonteettomana ja sukuselvityksettömänä, mutta tottapuhuen oli se sen arvoista. Nyt luonne ainakin on täsmälleen täydellinen, ei mitään muuta.

Vielä löytyy ilman sivuja evm-sh-o Järkyttävän Ärsyttävä, evm-lv-t Wrong Kind Of Monster, evm-lv-o Intro to This ja oma kasvatti lv-t Crimson Capulet. Ei ole suuri urakka enää - mutta niin tai näin, huomenna en sitä hommaa todellakaan ole tekemässä. Enkä tänään enää ainakaan. Yhden hevosen kisakalenterin voisi vielä päivittää, mutta sitten saa jo olla. Haluaisiko joku muuten palkkaa vastaan laittaa ihan helvetin paljon ravistartteja muotoon...?

Ei kommentteja: