20100925

Kaksi uutta kaverusta 250910

Olen tehnyt taas ostoksia, ja saanut toisen uusista hevosistani muutettua jo talliin. Vaikka toisella ei ole edes sivuja vielä, esittelen senkin pääpiirteittäin joka tapauksessa. Rakastan uusia hevosiani taas jostain käsittämättömästä syystä, ja olen tyytyväinen niiden ostamisesta, vaikka olinkin, köh, suunnitellut hiljakseen vähentäväni hevosia luonnollisella tavalla... Mutta eipä tuo haittaa, en nimittäin ostanut kisakoneita vaan lemmikeitä.

Ensimmäiselle hevoselle tein tänään sivut sukuselvitystä vaille valmiiksi. Heppa on Olli, virallisesti Hollywood Life. Se tuli Amerikasta meille Saksaan, ja vaihtoi lempinimensä sitten Laiffista vähän kotoisemmaksi ja minun suuhuni paremmin sopivaksi. Ori on siis englantilainen täysiverinen, entinen laukkuri, ja aion kouluttaa siitä ratsun keventämään hieman hannover- ja holsteinerlinjojani.

Moni ajattelee, mitä ihmettä minä Ollilla teen, ja nyt sen selvitän. On totta, että R-Coresta lähtee aina CAS-vuoden vaihteessa pois kasa hevosia, jotka eivät ole pärjänneet laukkaradalla. No ylläripylläri - myyn vain muutaman pois, ja ne ovat kaikki sellaisia, joista en pidä. Loput koulutan ratsuiksi myöskin. Olli-setä on samalla tavalla ihana ratsuna, kuin osa omista laukkureistani olisi, ja olisin pitänyt sen, jos se olisi ollut minun epäonnistunut laukkapoikani. Se on hyvä perustelu.

Toisella pojalla ei tosiaan ole sivuja. Se on kimo shireori, Aftershock, eli Arttu. Ensin minulla oli kaksi syytä ostaa ori: rakastan sen nimeä, ja olen aina pitänyt shirenhevosista. Minulla oli sellaisia omana viimeksi vuonna 2004, ja koska olin silloin yhdentoista, hevosenikin olivat sitä luokkaa. Hyppivät kahta metriä ja niin edelleen. Nyt koen olevani kasvanut: täytän kahdeksantoista ja älynikin on lähes sillä tasolla, joten saanen taas sallia itselleni shirenhevosia. Artusta tulee nyt joka tapauksessa työhevonen, vaikka käymmekin vähän poneja vastaan kilpailemassa ratsainkin... ...ja mistä tietää, tuleeko Arttu olemaan edelläkävijä uudessa Shirenhevosten Suuressa Nousukaudessa!

Nyt Oresama menee nätisti ehkä aloittelemaan niitä Arttu-pojan sivuja. Virtuaalihevoset eivät tänään innosta, koska olisi tarkoitus lähteä kohta tyttöystävän kanssa juhlimaan sitä, että tässä ollaan vuosi jaksettu yhdessä. Saa onnitella. :P

Ei kommentteja: