Pelkkä virtuaalitalli

Hopiavuoren hevostalli kaatui vähän aikaa sitten. Tilanne on pelastettu, mutta tapaus sai minut ymmärtämään, mitä harrastukseni minulle merkitsee.

Hopiavuoren hevostalli on raskas ylläpidettävä. Se syö valtavasti sekä aikaa että rahaa. Se syö myös kaikki taiteelliset ideani. Mitä haluankin tehdä, voin toteuttaa ajatukseni siellä. Se on ihanaa, ja samalla se on kamalaa. Joskus olen miettinyt, että järkevä ihminen käyttäisi tämän kommentointienergian pitämällä maksusta kirjoituskursseja: siihenhän minut on koulutettu ja saisin tehdä ihan samaa asiaa rahaa vastaan kuin nyt teen ilmaiseksi. Ylimääräisen ajan voisin käyttää vaikka käsikirjoituksen työstämiseen, sillä kuten melkein jokainen äikänope, mieluiten minäkin olisin ennen kaikkea kirjailija. Jos käyttäisin kaiken luovuuteni, aikani ja rakkauteni kaupallisesti, mitä saisinkaan aikaan? 

En ole kuitenkaan koskaan oikeasti harkinnut sitä, ettei Hopiavuoren hevostallia enää olisi. Rakastan itsekeskeisesti omia juttujani siellä, mutta tunnen samanlaista euforista rakkautta kuin vastarakastunut vasta kun joku muu tekee tarinaa yhdessä minun kanssani. Romaanin kirjoittaminen on suunnitelmallista, pitkäjänteistä, älyllistä, tarkkaa puuhaa. Se on luovaa, mutta Hopiavuori on vielä luovempaa. Saan käyttää luovuutta paitsi puhtaaseen keksimiseen, mielikuvittelemiseen ja kirjoittamiseen, mutta myös ja ennen kaikkea muiden tarinoiden ja juonien huomioimiseen. Valitsen aina sen mieluummin kuin mitään muuta. Valitsen aina yhden vuorovaikutteisen tarinan kirjoittamisen mieluummin kuin menestysromaanin kirjoittamisen. Tämä on minun juttuni. Tämä on eniten minun juttuni koko maailmassa.

Kun hetken pelkäsin menettäneeni Hopiavuoren hevostallin, se tuntui samalta kuin perheenjäsenen kuolema, paitsi että kuolemia oli useita. Jokainen hahmo oli kuollut: minun ja muiden. Rakastan heitä enemmän kuin minkään toisen tarinan hahmoja, ja lukijana rakastan kuitenkin monia hahmoja. Ajattelen heitä yhtä usein kuin ystäviäni ja perheenjäseniäni. He ovat minun erityinen kiinnostuksenkohteeni, lohturättini, päiväuneni ja luovuuteni lähde. He ovat minun pakkomielteeni, josta en halua päästä eroon, sillä niin kuin ystävät, he auttavat minua jaksamaan arjessa. Kun luen heistä, olen monta päivää onnellinen riippumatta siitä, mitä oikeassa elämässäni on meneillään.

Sanoin viikonloppuna ystävälleni, että menettäisin mieluummin työni tai asuntoni kuin Hopiavuoren hevostallin. Rakastan työtänikin ja varsinkin kotiani, mutta töitä ja koteja löytää aina uusia, niitä on monia maailmassa. Hopiavuoren hevostalleja on vain yksi. En ole koskaan rakastanut mitään harrastusta, asiaa, objektia tai projektia niin kuin rakastan tätä. Se ei ole minulle pelkkä virtuaalitalli.

Kristallijumala.net kaatuilee

Hopiavuoren hevostalli ja muut sivustoni ovat on-off poissa pelistä. Syytä huoleen ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä ole, eivätkä Hopiavuoren tarinat ole kadonneet minnekään. Sivusto on vain liian raskas ja kävijämäärät aivan liian suuria nykyisille saatavilla oleville tehoille. Tehoja kasvatetaan jo, mutta päivittyminen voi viedä pari päivää. Emmeköhän me jo viimeistään viikonloppuna pääse takaisin Hopiavuoreen ilman rasittavia käyttökatkoja!

Suunnitelmat muuttuu (ja miksi se on ihanaa)

 Tässä ovat hahmoni Oskari Susi ja Alexandra Tiederberg. 

 

Oskarilla ja Alexandralla piti olla selvät sävelet, kun heidät loin niin kuin kristinuskon Jumala, joka loi omat hahmonsa omiksi kuvikseen. :D Yhtä pöljä luoja kun olen, minäkin annoin hahmoilleni kuitenkin vapaan tahdon ja nyt nämä kaksi ovat kääntäneet kaiken päälaelleen -- ja se on ihanaa!

Oskari ja Alex luotiin sivuhahmoiksi. Oskarin oli määrä käydä läpi pari hevosta, mielellään hankkia rakas ystäväpiiri ja kuolla niin, että muut saavat kriisiytyä. Hänen kuolinpäivänsä kuitenkin oli ... ja meni ... ja sitten yritin saada hänet hengiltä paria vuotta liian myöhään, vaikka hänellä ei mitään ystäväpiiriä ollutkaan. Kun Oskari sitten makasi kuolinvuoteellaan ja taisteli, Alex oli jo paikalla ja kasvattanut sielun.

Alex on myös sivuhenkilö. Hänen tarkoituksensa oli muuttaa päähenkilö Inarin suuntaa Hopiavuoressa. Inarihan tutustui Alexiin Instassa ja kuvitteli Alexin olevan lyhenne Alexanderista tai jostain sellaisesta, kun kerran Alexin olemus viittasi siihen suuntaan kaikissa hänen heppakuvissaan. Toisin kävi, ja Alex oli pettymys. Sen sijaan, että Inari olisi kyseenalaistanut itseään ja olemistaan ihan kauheasti, hänen elämänsä kuitenkin jatkoi urillaan kohti tuhoa, jolta häntä yritin säästää, ja Alex kasvatti sielun Ilonan kirjoittamien tarinoiden avulla. Nyt Alex on Hopiavuoren hevostallilla. Inari ei.

Alexista ja Oskarista tuli nopeasti erottamattomat. He ovat tarinassa ystäviä pitkältä ajalta, mutta ennemminkin he kasvoivat yhteen ja yhdessä minun päässäni.

Kun minulta on kysytty, kuka minä olen, olen vastannut aina kertomalla rakkaasta työstäni, rakkaista lemmikeistäni, saavutuksistani ja harrastuksistani. Minä olen vaikka kirjoittaja. Olen hemmetin hyvä kirjoittaja. Olen hemmetin hyvä, joskin ilmeisen itseäni (kirjoituksellisesti) täynnä oleva kirjoittaja. Kun nämä kaksi hahmoa kasvoivat omin päin, se oli jotenkin terapeuttista. En ole Oskari, enkä ole Alex, mutta minussa elää Oskari ja minussa elää Alex niin kuin kuulemma jokaisessa on kaksi sutta. :D Miten siis voisinkaan pysyä suunnitelmissani ja tehdä näille pahaa niin kauan, kun he eivät itse ajaudu henkiensä kanssa umpikujaan? Silloinkin, jos ei ole enää muuta vaihtoehtoa, suren näitä kahta niin kuin lempikirjojeni hahmoja ja oikeita ystäviä.

Jos joskus käy niin, että Hopiavuoren hevostallin tarina päättyy vaikka minun terveyteni päättymiseen, kaipaisin jokaista hahmoani. Näille kahdelle toivoisin sellaista onnenpotkua, että joku muu kirjoittaisi ne vielä kauan senkin jälkeen. Itsekkäistä syistä toki toivon samaa kaikille rakkaille hahmoilleni: on ihanaa, kun saa jakaa parhaat lelunsa muiden kanssa. On mitä suurin kunnia, kun joku toinen valitsee minun hahmoni kirjoittaakseen siitä kuin omastaan.

Esittelyssä (ja TJ) tarinaori Tetris

 Haluaisin esitellä virtuaalimaailmalle vasta tarinauraansa aloittavan puoliveriori Tetriksen, josta olen kovasti innoissani.

line schn3e/dA

Tetris on yksi Hopiavuoren hevostallin uusista vahvistuksista ja sen tarina on vasta alkaimaisillaan. Se on juuri sellainen hevonen, josta itse virtuaalimaailmassa eniten tykkään: tavallinen, tavallisen näköinen, tavalliseen tapaan hyvin koulutettu orhi  -- eli siis erilainen kuin virtuaalimaailmassa laumoittain asuvat yksilölliset erikoishevoset.

Se, mistä Tetriksessä pidän ulkonäköä ja luonnetta enemmän, on sen ja sen hahmojen historia ja tulevaisuus. Siihen on viitattu Hopiavuoren hevostallilla vasta lyhyesti, eikä se ole oleellisessa osassa tarinaa. Silti on ihanaa, miten sain kiedottua monta hahmoa yhteen yhdellä hevosella.
- Alexandra "Alex" Tiederberg omistaa Tetriksen. Hän on Hopiavuoren tarinan hahmo.
- Alex hankki Tetriksen Miika Rossilta. Miika Rossi on Alexin isoveli ja ei-tarinallinen valmentaja sekä Yorca WB:ssa ja Erkinheimoissa että Oskari Suden isän Olavi Suden evm-tallissa. Nämä tallit sijaitsevat kaikki lähekkäin.
- Myös Hopiavuoren hevostallin Oskari Susi on käynyt koeratsastamassa Tetristä isänsä Olavi Suden ja Miika Rossin painostuksesta.
- Oskari Susi on ollut lapsena Alexin siskon Vilhelminan leikkikaveri. Alex tunnisti Oskarin ja havaitsi tietenkin heti, mitä Oskari ei kerro muille hahmoille.
- Oskari on nyt jumissa Alexin kanssa paitsi samalla paikkakunnalla, myös Tetriksen takia samalla tallilla. Oskari ei ole innoissaan. Mitä jos Alex lörpöttelee kaikille kaiken Oskarin lapsuudesta?

Tetriksen omistajalla, Alexilla on myös ollut rooli Hopiavuoressa jo ennen hänen ilmaantumistaan paikan päälle. Tänä vuonna Hopiavuoren Inari Helmipuro nimittäin rakastui Instassa tapaamaansa poikaan, joka oli täydellinen! Poika tykkäsi hevosista, oli kauhean kiva ja huomaavainen ja lempeä, ja lähetti toistuvasti viestejä ekana. Inarilla oli niin ihanan huomioitu olo! Edes se ei haitannut, että poika laittoi Instaan kuvia vain puoliverihevosestaan ja näkyi itse oikeastaan vain pienenä ratsastuskuvissa. Inarin toiveet toteutuivat, kun poika päätti muuttaa kaikista maailman paikoista juuri Seinäjoelle, ihan Otsonmäen naapuriin!! Ja toisi vielä hevosensakin Hopiavuoreen!! Ja sitten autosta tulikin -- varmaan sen pojan, Alexin sisko. Paitsi että Inari oli ihan itse kysymättä päättänyt, että Alex on poika. Onneksi hän ei ollut sentään tehnyt mitään rakkaudentunnustuksia. Alex ei ymmärrä yhtään, miksi Inari on nyt niin  kylmä, vaikka hän kuvitteli heidän olleen hyviäkin ystäviä netissä.

Tetriksellä on edessään sekä tarinallinen kisaura että piilossa kulisseissa ei-tarinallinen laatisura. Siitä on isähahmoksi siis sekä tarinaheppavauvoille että laatishirmuvauvoille.

Hahmoesittely: Ilveksen Hello

Hopiavuoren hevostalli sijaitsee Otsonmäellä. Otsonmäellä on kolme suurta sukua, joiden sukunimi on yleinen, ja jotka ovat paljon tekemisissä keskenään: rikkaat Helmipurot, omituisina pidetyt Ilvekset sekä Hopiavuoret, joilla luonnollisesti on hevosia. Tänään esittelyvuorossa on Ilveksen suvun päähenkilö.

Taustaa: Ilveksen suku

Koska jokainen ihminen on yksilö, Ilveksiä on monenlaisia. Suurimmaksi osaksi Ilvekset tapaavat kuitenkin olla älykkäitä hulluja, oli se älykkyys sitten esimerkiksi taiteellista tai vaikka matemaattista. Harva Ilves on kuitenkaan käyttänyt taitojaan ansaitakseen omaisuuksia, sillä suvun jäsenillä on yleensä ihan muuta mielessään. Heillä on tyypillisesti rahaa niin että he tulevat toimeen, mutta Ilveksen lapset eivät harrasta kalliita harrastuksia, eivätkä perheet lomamatkaile lähimetsien laavuja pidemmälle. Tyypillisesti Ilvekset ajautuvat myös matalapalkkaisille aloille tekemään ruumiillista työtä, vaikka heillä olisi kapasiteettia ihan mihin tahansa siinä missä muillakin.

Vaikka Ilveksen perhe tulee omien hahmojeni suvuista huonoiten toimeen rahallisesti, se ei ole asia, joka Ilveksen suvusta jää ensimmäisenä mieleen. Siinä missä aiemmin esitellyt Helmipurot vaikuttavat ankarilta, kylmiltä ja välillä vanhanaikaisilta, Ilvekset tapaavat olla lämpimiä, hyväksyviä, äänekkäitä ja... No... Välillä ainakin Helmipurojen mielestä kummallisia.

Otsonmäen Ilvekset itse kokevat, ettei heillä ole pahoja väleja kenenkään kanssa. He ovat kuitenkin tietoisia siitä, että Helmipurot eivät yleensä pidä heistä, vaikka heillä ei ole mitään Helmipuroja vastaan. Hopiavuoret ja Ilvekset ovat tulleet aina hyvin toimeen, sillä molempiin sukuihin on juurtunut syvälle kaveria autetaan -talkoohenki.

Hopiavuoren Ilvekset

 Joku vartin luonnos Hellosta ja Allusta toistensa vaatteissa, ja valitettavasti ainoa kuva heistä yhdessä. Kaiken oikein kruunaa se, miten unohdin, että kaikilla Ilveksillä on kyömynenä.

Hopiavuoren tallilla on näkynyt oikeastaan vain yksi Ilves. Hän on perheensä päähenkilö Helemias eli Hello. Hellon kautta tallilla ovat nopeasti pyörähtäneet Hellon veli Aulis eli Allu ja isä Hermanni eli Manni. Hellon äiti, Aliisa eli Aili on saanut myös palstatilaa Hellon spinnareissa, vaikka ei olekaan käynyt tallilla. Hellon koira, Jerusalem eli Jeppe, on saanut seikkailla mukana enemmän kuin Allun koira Jeriko eli Riko, tai Mannin ja Ailin koira Röyhy. Myös Hellon kukoista, nyt Mannin ja Ailin luona asuvista Keskiviikosta ja Prinsessasta, on kerrottu tarinoita.

Jerusalem "Jeppe" Ilves. Line airhead77/dA

Hopiavuoren Ilveksien kautta on ihanaa venytellä perinteisiä sukupuolirooleja (ja muitakin rooleja), joihin Helmipurot uskovat ja joihin oikeasti uskotaan kulttuurissamme yhä vähemmän. Manni-isä on pelarginoita intohimoisesti kasvattava ja keräävä pitkäpartainen ja iso prätkäjätkä. Aili on kodista rakastavasti huolehtiva ja kokkaamisesta ja kutomisesta tykkäävä romanttinen emäntä, joka sattuu olemaan piirin paras poliisi. Allu on ohkainen kynsiään lakkaava punkkarisälli, joka näyttää aika hurjalta, mutta ei uskalla puhua kuin tutuille ihmisille sosiaalisen ahdistuksensa takia. Hello puolestaan... Hän on Hello!

Hello Ilves

Hello on kaikkien aikojen laiskin hahmoni -- sekä ehdottomasti älykkäin. Hän on myös Ilvesten tapaan aika veijari ja kova soittamaan suutaan sekä tekemään banaanikärpäsistä hirmuisia härkäsiä ihan puhtaasti itseään viihdyttääkseen. Ilmeisesti Hellon peruselementtien kombo (laiskuus, älykkyys ja naaman soittaminen) on haastava kirjoitettava, koska usein Hellosta tehdään joko ADHD-kakara tai tyhmä. (Se ei haittaa yhtään! Jokainen yritys kirjoittaa juuri minun hahmoani on täydellinen!) Hello on kuitenkin juuri sellainen henkilö, jonka minä palkkaisin mihin tahansa omaan firmaani töihin: niin laiska, että haluaa keksiä helpoimman mahdollisen tavan tehdä asioita, ja niin luova ja fiksu, että onnistuu takuulla keksimään paremman ja helpomman tavan kuin olisin itse ikinä keksinyt.

Joku "sexy" kuva, jonka Hello lähetti joskus Tiitukselle

Vaikka me kirjoittajat tiedämme Hellon olevan älykäs, hahmomme eivät taida tietää. Hello ei pidä meteliä saavutuksistaan, ja siksi hahmot usein (aina?) luulevatkin, ettei hän ylipäätään saavuta ikinä mitään. Myöskään Ilveksen perheessä ei tavata juhlia "itsestäänselvyyksiä", kuten sitä, että Hello pääsi aikoinaan oikikseen tai kirjoitti muutaman ällän. Tottakai hän pääsi ja tietenkin kirjoitti! Juhlia ei ole luvassa nytkään, kun Hello saa paperit, eikä hän niitä kaipaakaan. Hän hädin tuskin edes ajattelee koko oikista, ellei juuri sillä hetkellä ponnistele esimerkiksi tenttiin lukemisen kanssa. Yhtä hiljaisesti Hello on ohittanut elämässään muutkin normaalien ihmisten isoina pitämät jutut. Sen sijaan pikkuasioista, voi, niistä Hello ei osaa olla hiljaa, vaan tarttuu jokaiseen mahdolliseen tilaisuuteen liioitella ja härnätä. Siksi hän ei olekaan ihan joka tallilla kävijän suosiossa.

Siitä huolimatta, että Hello on älykäs, hän ei ole supermies. Kukaan ei tiedä kaikesta kaikkea. Hello on kiinnostunut ainakin matematiikasta, rahasta, laista, politiikasta sekä etenkin musiikista ja on siksi jaksanut perehtyä näihin ja tietää paljon. Esimerkiksi hevosten, autojen, kartan lukemisen ja urheilun suhteen hän on kuitenkin ihan pihalla, koska häntä ei kiinnosta tarpeeksi. 

Melko nopea luonnos siitä kerrasta, kun Outi ja Tiitus julkesivat laittaa Hellon harjaan letityskuminauhoja kisakampausta harjoitellessaan

Vaikka Helloa pidetään usein ärsyttävänä suunsoittajana, hän taitaa olla hyväsydämisimpiä hahmojani ja yleensä taitava lukemaan ihmisiä. Hello on solminut omituisen ystävyyden esimerkiksi Oskari Suden kanssa. Hello kiusaa Oskaria suuna päänä siinä missä muitakin, mutta Oskari arvostaa hirvittävästi sitä, miten Hello osaa myös vetää tiukan rajan, jota ei ylitä. Hello on ajat sitten huomannut, millaisista aiheista Oskarille ei saa huomautella, ja paitsi pitää suunsa kiinni, myös blokkaa tehokkaasti Eiran viattomia mutta todella typeriä huomautteluja Oskarista.

Hahmot pitävät Helloa myös rutiköyhänä: varsinkin Eira pitää. Kukaan paitsi Tiitus ei taida edes tietää, että nuoren Hellon melkein tyhjä kolmio, jossa hän Otsonmäen parhaalla alueella asustaa, onkin omistusasunto. Kukaan ei tiedä, että tällä melkein-teinillä on säilössä satojatuhansia. Sekä Hello että Allu saivat ihan hyvän perinnön mummoltaan yläasteella ollessaan ja saivat pieniä summia siitä käyttöönsä alusta asti. Siinä missä Allu tuhlasi kaiken päästyään 18-vuotiaana käsiksi isoon pottiin, Hello opetteli sijoittamista ja tuli äärimmäisen hyväksi siinä jo nuorena ja sai vanhempiensa luvalla Allua enemmän rahaa käyttöönsä alusta asti.

Pidän itse Helloa kauhean suloisena. Hän on vähäsen pulska pörrötukka, joka näkee keskiviikkona molemmat pyhät ellei keskitä katsettaan mihinkään mielenkiintoiseen. Jos saisin ystävystyä yhden Hopiavuoren hahmoni kanssa, hän olisi Hello Ilves. Saisin hänestä maailman rasittavimman ja maailman ihanimman kaverin.

Hellon hevoshistoria

Skotti

Kun Hello liittyi Hopiavuoren tarinaan Eiran raahaamana, hänellä oli ylläpitoheppa Skotti, joka roikkuu yhä mukana hänen käsipuolessaan. Skotti on vakaa työhevonen, joka ei osaa tai tee oikein mitään, ja sekös Hellolle sopii, kun hän on itse ihan samanlainen. Skotti jäi Hellon hoiviin säälistä, kun se oli tarkoitus lopettaa tarpeettomana. Hello tietää, ettei tarvitse Skottia mihinkään, muttei malta palauttaa sitä. Silloinhan se päätyisi teurastamolle, ja onhan tässä jo koettu yhdessä vaikka mitä. Muutkin taitavat olla sitä mieltä, että Skotti on hyvä hevonen Hellolle, koska sen kanssa Hello ainakin säilyy hengissä, mokoma tunari. 

Typy melko varsana. Line MWS Joulukalenteri.

Tarinansa alussa ääliömme kuitenkin otti ja osti oman hevosen, koska se oli söpö. Se hevonen ei ollut mikä tahansa poni, vaan suomenhevosvarsa Typy. Kuka tahansa olisi voinut sanoa Hellolle, että varsan ostaminen on typerintä, mitä hän hevosten suhteen voisi tehdä, mutta ei Hello olisi sitä kuunnellut. Hän uskoo vakaasti, että kaikki lutviutuu -- ja no, tavallaan sitten lutviutuikin. Typystä oli nimittäin tulossa jo hyvää vauhtia hirviö, mutta lopulta Hello ymmärsi antaa  sen Oskarin ja Milanin osaavampiin käsiin. Tällä hetkellä Typyn hurjasti myöhästynyt ratsukoulutus on jo loppusuoralla, ja seuraavaksi poikain pitäisikin opettaa Hello ratsastamaan omalla hevosellaan. Harmi, että Hello on kiinnostuneempi Typyn pussailusta ja palvomisesta kuin sillä ratsastamisesta.

Skotin ja Typyn lisäksi Hellolla ei ole hevostaustaa. Hän nyt vain on ollut aina eläinrakas ja pelastanut hevosensa yhtä huolettomasti kuin kaiken maailman siilin- ja rusakonpojatkin ojasta.

Hellon kirjoittamisesta

Minulle Hello on helpoin kirjoitettava. Hellon ajatuskulku menee samaa rataa kuin omani, vaikka hänen ratkaisunsa ovatkin tosi erilaisia kuin mitä itse tekisin. Jotkut Hellon uroteotkin ovat omiani, vaikka varonkin kirjoittamasta liiaksi omia kokemuksiani hahmoilleni. Hellon tekstit saan yleensä päästellä vapautuneella automaatilla.

Sosiaalisten hahmojeni tulevaisuutta ei ole suunniteltu etukäteen, jotta tarinaa voisi improvisoida muiden kanssa. Hellon tulevaisuudennäkymät vaikuttavat kuitenkin aika ennalta määrätyiltä hänen luonteensa ja tapojensa vuoksi. On todennäköistä, että Hello löytää vielä itselleen kiltin miehen, joka haluaa asettua aloilleen ja perustaa oudon pörröpäisten pikkuilvesten pesueen Hellon kanssa, eikä Hello muuta haluakaan. Todennäköisesti vielä joskus Hello on töissä E-P:n Käräjäoikeudessa tai Vaasan Hovioikeudessa nauttien hommastaan ja tulee tasaisen varmasti illoiksi kotiin huolehtimaan lapsistaan ja eläimistään. Joskus sadan vuoden päästä luokkakokouksessa Hello valitaan luokan menestyjäksi: ei uransa vuoksi vaan siksi, että hän todennäköisesti saavuttaa kaiken, mistä haaveilee, eli oman pienen kodin perheineen ja elukoineen sekä alati kylässä ramppaavine ystävineen. Itse myös soisin Hellon unelmien toteutuvan jonain päivänä, sillä onhan hän minulle rakas.

Hellon kana, ei kun kukko nimeltään Keskiviikko. Line: Pounin linet.

Esittelyssä (ja tarjolla jalostukseen): mysteeriori Ukko!

Haluatko hevosellesi varsan, jonka kasvussa riittää oikeasti jännitettävää ja tarinoitavaa? Sellaisen varsan, jonka päiväkirja on (YLA:n kriteereillä) täysi jo ennen kuin varsa-aika on ohitse, koska mielenkiintoista kerrottavaa riittää? Sellaisen, joka aiheuttaa hahmollesi harmaita hiuksia? Jonka tarina sopii sen vanhempien tarinaan?

Astuta siinä tapauksessa tammasi Ukolla!

Ukolla astutus on mahdollista nyt ainoastaan takautuvasti ja vain yhdelle tai kahdelle tammalle, sillä Ukon tarina päättyy tänä viikonloppuna. Siitä ei oteta pakasteitakaan varmuuden vuoksi, sillä sitä vaivaa jokin... Mutta mikä?

Ukko on ollut aivan tavallinen kilpahevonen ja menestynyt itse Olavi Suden (kyllä, juuri sen Olavi Suden) pojan Oskari Suden ratsuna. Sitten se katosi mystisesti kisakentiltä ilman selitystä. Ne, jotka ovat käyneet Hopiavuoren hevostallilla viimeisen vuoden aikana, ovat kyllä voineet nähdä Ukon. Vielä alkutalvesta se oli laiha, vapiseva, mutta kuntoutuva ori, josta ei koskaan tulisi entisen veroista. Tällä hetkellä se on vaarallinen, yhtäkkiä täysin ilman syytä yhä pahemmin riehuva peto, joka on lopetettava sen oman ja muiden turvallisuuden takia.

Miksi tällaisella pedolla olisi sitten astutettu kenenkään tammaa? Siksi, että Ukon petous on ihan uusi juttu. Astutus on tapahtunut ennen kuin hevonen paljastui jotenkin häiriintyneeksi. Varsaa on liian myöhäistä tehdä tekemättömäksi. Onkohan isäorin sairaus geneettinen, periytyvä..? Kun nuori varsa murrosiässä koettelee rajojaan, onkohan sen käytös normaalin rajoissa, kun isäkin oli sellainen..?

Varsan lisäksi saat kaupan päälle Oskari Suden  ahdistuneen ystävyyden ja varsauteliaisuuden, mikäli hahmosi on vuorovaikutteinen ja realistinen. Kaupanpäällistä ei ole pakko ottaa. :) 

(En julkista vielä, mikä Ukon on, sillä sen tarina on päättymäisillään ja loppua ei sovi spoilata. Jos kiinnostut Ukosta, mutta varsan mahdollinen sairastuminen mietityttää, ota yhteyttä. Yksityisesti voin kertoa ennen astutuspäätöksen tekemistä, mikä Ukkoa vaivaa, ja miten periytyvää tai tarttuvaa laatua se on. oresamankisat@gmail.com.)

//e 13.4.2021: Ukon kaikki astutukset on varattu.

Hahmoesittely: Helmipuron Eira ja Inari (sekä muu perhe)

Hopiavuoren hevostallilla on runsaasti omia hahmojani. Tämän päätöksen syy on ajatus siitä, että vaikka yhden yhtä ihmistä ei pitäisi tallistani ja tarinastani, minulla olisi silti siellä vallan lokoisaa omine hahmoineni. Toistaiseksi minulla on ollut paljon seuraa Hopiavuoressa, mutta hahmot ovat silti saaneet jäädä.

Hopiavuoren hevostalli sijaitsee Otsonmäellä. Otsonmäellä on kolme suurta sukua, joiden sukunimi on yleinen, ja jotka ovat paljon tekemisissä keskenään: rikkaat Helmipurot, omituisina pidetyt Ilvekset sekä Hopiavuoret, joilla luonnollisesti on hevosia. Tänään tahtoisin esitellä Helmipurojen sukuhaarasta sen perheen, joka liittyy eniten Hopiavuoren hevostallin tarinaan.

Taustaa: Helmipuron suku
Helmipuroilla on menestyjien maine. Vaikka joka suvussa on mustia lampaita, yleensä Helmipurot ovat rikkaita, melko ylpeitä ja kannattavat äärimmäisen perinteisiä sukupuolirooleja. Tuntuu siltä kuin Helmipurot uskoisivat jonkinlaiseen kastijärjestelmään. Helmipurot pitävät Hopiavuoria kunnon väkenä, sillä maanviljely on kunniallista puuhaa, vaikka paremminkin voisi valita. Hevoset ovat Helmipurojen mielestä Eetu Hopiavuoren, tallinpitäjän, omituinen ratkaisu ja hänen menestyksensä tiellä. Ilvekset ovat Helmipurojen mielestä alempaa kastia, joskaan se ei näy Hopiavuoren Helmipurojen käytöksessä hirvittävästi, sillä tallilla käyvän Helmipuron perheen äiti on tallin Ilveksen perheen äidin paras ystävä. Nämä Helmipurot ja Ilvekset ovat äärimmäisen tiiviisti tekemisissä keskenään ja joutuvat vähintään sietämään toisiaan kohteliaasti.

Hopiavuoren Helmipurot
Hopiavuoren tarinan alussa Helmipuroista esiteltiin vain pikkusisko Eira ja isosisko Inari, jotka ovat perheensä päähenkilöt yhä. Eiralla ja Inarilla on myös kaiken hauskan kieltävä isä, sekä hyvin hiljainen ja huomaamaton kotiäiti. Pihalla haukkuu metsästyskoira Ringo. Viime talvena Helmipuron perheeseen syntyivät kaksoset, jotka saivat nimet Irma ja Inkeri: Eira Helmipuron sanoin siis sikahirveät nimet. (Huom: Eira on keksitty hahmo keksittyine mielipiteineen. Kaikki maailman Inkerit ja Irmat: teillä on aivan pätevä nimi!)

Eira ja Inari
Parikymppinen Inari on ainakin Eiran mielestä täydellinen nainen: sellainen kuin ideaalinaisen kuuluukin olla. Inari on kiltti tyttö, joka ei sano vastaan, eikä hakeudu huomion keskipisteeksi. Vuosi sitten Inarilla oli niin vaikeaa kotona, että hän päätti muuttaa asumaan Ilveksen taloon, ja siellä hän on tänäänkin. Inarista on ollut ihanaa elää Ilveksen talon vapaata elämää! Hän saa esimerkiksi kutoa sukkaa juuri niin mylhälle kuin haluaa: vaikka iltakymmeneen. Hän saa lisäksi poistua kotoaan, eikä hänen tarvitse pitää kännykkänsä paikannusta päällä ja näyttää puhelimensa kaikkea sisältöä käskettäessä, vaikka kotona piti. Eikä kukaan edes käskisi.

Inari ja Eetu Hopiavuoren hevonen Jussi
Linet  linet I_love_gunja /dA

Inari on onnellinen ja tyytyväinen. Hän kokee olevansa vapaa: hänellä on siis kaikki, mitä hän on koskaan tahtonut... ...ainakin melkein. Vaikka Inari on aina tehnyt tunnollisesti läksynsä ja opiskellut ankarasti saaden hyviä numeroita, hän ei ole päässyt vieläkään oikeustieteelliseen opiskelemaan. Ennen Ilveksen taloon muuttamista tämä unelma oli kuitenkin Inarille tärkeämpi, sillä kotona asuessaan hän koki, ettei ihminen voi koskaan olla vapaa jos jää Otsonmäelle. Inari haluaisikin olla aikuisena itsenäinen nainen, joka paitsi tulee toimeen omillaan, myös menestyy. Sitä ei kuitenkaan Eira tiedä!

18-vuotiaan lapsellisen Eiran mielestä Inarin täydellisyys johtuu nimittäin siitä, että hänen silmissään Inari olisi täydellinen vaimo ja täydellinen äiti: niin rauhallinen, sukkaa kutova, siivoava, kokkaava ja mitä näitä nyt on. Eiralla ei ole aavistustakaan, että pelkäksi vaimoksi ja äidiksi jääminen on Inarin pahin painajainen. Eira tahtoisi itsekin olla kuin kuvittelemansa Inari, mutta omasta mielestään hän on niin huono nainen, ettei kukaan halua häntä ikinä vaimokseen. 

Eira

Eiran pahimmat pelot tällä hetkellä taitavatkin olla, että joku huomaa, millainen hän oikeasti on, ja kertoo kaikille aviomiesehdokkaille. Nolointa Eiran mielestä on, että hän käy hirvimetsällä ja on lymynnyt Ilveksen autotallissa niin hirvittävän paljon, että osaa korjata vähän fiinimmänkin auton tai mopon. Samaan aikaan Inari ihailee Eiraa niin kuin Eira Inaria juuri näiden asioiden takia. Inarin mielestä on ilmiömäistä, että Eira osaa ja ennen kaikkea uskaltaa täräyttää kokonaisen hirven hengiltä vaaleanpunaista kynsilakkaa kynsissään ja samansävyistä luomiväriä silmäluomillaan. Inari ei kyllä ikinä tohtisi!

Eiralla on paljon minun mielestäni typeriä mielipiteitä etenkin sukupuolirooleista. Hänen mielestään kunnon vaimo on kotona, siivoaa, kokkaa ja hoitaa lapsia, kun kunnon aviomies hankkii hienon ammatin ja kunnon tulot. Eiran mielestä on äärimmäisen vaarallista olla esimerkiksi hyvä matikassa, joten hän varookin saamasta yli kasia kokeistaan, vaikka luokkakaverinsa Santun opettamana saisi helposti kiitettäviä. Eiralla on myös ärsyttävä tapa sovitella etunimeään yhteen vuorotellen kaikkien tallin miesten sukunimien kanssa. Viimeisin Eiran ihastuksista on Niklas Haanpää -- mutta ei Niklaksesta ole Eiran mieheksi! Niklashan tietää Eiran osaavan keksiä ja rakentaa hevosten heinäautomaatin, jonka he toteuttivat syksyllä yhdessä. Lisäksi Niklas on ihan henkilökohtaisesti pelannut Eiran kanssa Call of Dutya ja ollut vieläpä huonompi.

Siinä missä Inari on tasaisen ystävällinen kaikille, Eira on räiskyvä tyyppi ja loukkaantuu ja suuttuu herkästi. Varmaan jokainen tallilla on jossain vaiheessa ollut Eiran mustalla listalla. Juuri nyt Eira vihaa eniten Nellyä, joka ei lainannut hänelle hevostaan TT-kisaan, sekä kestoinhoaa Helloa ja Tiitusta, jotka ovat Eiran sanojen mukaan paskoja. Tiitukselle Eira kuitenkin leppyy tasaisesti, sillä Tiitus on kuitenkin komea ja Eira tykkää hirvittävästi antaa ymmärtää, että Tiitus on hänen poikaystävänsä.

Uuno ja muut hevoset
Eiran ja Inarin hevonen on työheppa Uuno. Helmipuron isä ei paljoa hevosista ymmärrä, mutta sen ainakin, että suuri työhevonen on turvallisempi vaihtoehto hänen tyttärilleen kuin poni. Uuno onkin kiltti kuin mikä! Harmi vain, että tytöt eivät oikein voi kehittyä sen kanssa ratsastajina. Eirakin istuu melkein spagaatissa sen selässä! Inarille kuitenkin riittää mainiosti, kun hän saa maastohumputella ja nauttia.

Uuno 2018
linet BlackVeilIllusion /dA

Eira on niin määrätietoinen ratsastaja, että hänelle ei Uuno riitä. Eira luikersikin pitkän yrittämisen jälkeen eräänlaiseksi hoitajaksi Helin puoliveriselle, Inkalle, joka yhdessä Eetun orin Jussin kanssa on Eiran mielestä maailman hienoin hevonen. Aluksi Inkan kanssa puuhaaminen oli lähinnä sitä, että Eira otti siitä kuvia Instaan ja halusi näyttää muille, miten hienon hevosen kanssa saa olla. Eira on kuitenkin kasvanut siitä ajasta paljon! Kun Inka sai Surre-varsan ja Eira sai opetella käsittelemään sitä Helin tiukassa valvonnassa, ei siitä tainnut mennä Instaan kuin pari kuvaa. Eiran ajatusmaailma muuttui, kun hän huomasi, mitä kaikkea hän olikaan oikeasti oppinut Helin johdolla Inkan ja Surren kanssa. Hevosista tuli tärkeämpiä kuin Instagram.

Heli on Eiran suurin idoli. Suuri osa Eiran lauseista alkaakin "Heli sanoi" tai "Helin mielestä", ja se raivostuttaa Inaria. Eira on kuitenkin todella oppinut jotain Heliltä, ja sen ovat muutkin huomanneet. Eira on saanut esimerkiksi käsitellä Noan omistaman Flidan varsoja ja ratsastaa jopa Sonjan Salierilla, joka yleni heti Eiran mielessä tallin hienoimmaksi hevoseksi. Viime talvena, kun emäntä Nellyn raskausvatsa alkoi olla hänen ratsastuksensa tiellä, Eira sai alkaa ratsastamaan tosissaan, kun hän alkoi valmentautua Nellyn hevosella Cozminalla. Siitä alkaen Eira alkoi laittaa kaikki omat rahansa Riitan ratsastuskoulun ratsastustunteihin. Helmipuron isän mielestä se on käsittämättömän tyhmää, sillä onhan Helmipuroilla omakin hevonen!

Eiran ja Inarin kirjoittamisesta

Eiran ja Inarin edesottamuksia pääsee seuraamaan Hopiavuoren hevostallilla.

Eiran ja Inarin kirjoittaminen on erittäin haastavaa. Varsinkin Eiran ajatusmaailma on mielestäni niin ihmeellinen, että siihen samastuminen kirjoittamisen merkeissä on tosi vaikean tuntuista. Toisaalta etenkin Eira on hahmo, jonka tarinoiden kirjoittamisesta nautin aivan suunnattomasti!

Sosiaalisessa tarinoinnissa ei voi suunnitella hahmojensa tarinaa samalla tavalla kuin yksin romaania kirjoitettaessa. Jos suunta on selvä, jää yksin, sillä muut eivät voi sekaantua tarinaan. Eiran ja Inarin tulevaisuudelle ei ole siis mitään kunnollisia suunnitelmia, kuten ei muillekaan sosiaalisille hahmoilleni. On asioita, joita he itse haluaisivat, ja asioita, joita heidän varalleen toivoisin, mutta jos ne viedään suunnitelmien tasolle, kirjoituskaverit kaikkoavat nopeasti. Katsotaan siis, mihin tarina vie.

Koska Eira on tytöistä minulle rakkaampi, minulla on selkeämmät toiveet hänen varalleen. Unelmani olisi, että Eirasta tulisi Blondin kosto -henkinen korkeimman oikeuden tuomari, joka hoitaisi hommiaan viiltävän älykkäänä ja asiantuntevana vaaleanpunaiset rakennekynnet ojossa ja glitteriä prinsessantukassaan.

Blondin kosto ei ole kuitenkaan se videonpätkä, josta Eira tulee eniten mieleen, ja joka on vaikuttanut Eiran rakentumiseen. Ei ei. Se videonopätkä on tässä! 

Kuinka musta tuli graafikko

Haluaisin taas kerran näyttää teille, että ihminen voi kehittyä lyhyessä ajassa ihan huisin paljon missä aiheessa tahansa, kun ottaa sen vain asiakseen.

Hopiavuoren tapahtumista saa kunniamerkkejä. Ne voi laittaa vaikka hevostensa sivuille ilman mitään merkintöjä, jos haluaa. Kaikki eivät niistä tykkää, joten pakko niitä ei ole ottaa. Ne toimivat kuitenkin valuuttana meillä. Jos Hopiavuoressa järjestetään suljettu tapahtuma, jokainen hahmo, jolla on kunniamerkki, on tervetullut millä tahansa hevosella, sekä jokainen kunniamerkin saanut hevonen minkä tahansa hahmon kanssa. Jos paikkoja on rajatusti ja tulijoita paljon, mukaan pääsevät ne, joilla on eniten kunniamerkkejä. Niistä siis kannattaa pitää lukua, jos jokin kiva tapahtuma sattuukin olemaan suljettu.

Tässä on meidän merkkejä uusimmasta vanhimpaan.

Nykyään Hopiavuoren kunniamerkit ovat omasta mielestäni ihan söpöjä. Tykkään laittaa niitä omien hevostenikin sivuille, kun niistä saa vaikka kivan grafiikan päiväkirjamerkintään, ellei jaksa piirtää kaikesta kuvitusta. Ja on niitä kiva päivitellä hahmonkin sivulle aina kun on ylimääräistä aikaa. Tässä ovat Hopiavuoren Lännenratsastusviikon kunniamerkit.

Aikas söpöjä, varsinkin kaktukset, eikö? Ne erottaa kaktuksiksi. Eikö?? Erityisen ylpeä olen tästä merkistä, joka on vain Hello Ilveksellä ja Noa Metsärinteellä. Halloween-toivetapahtuma ei ollut jymymenestys (en tiedä missä vika) mutta merkki huvittaa mua vieläkin. Tätä oli aivan superhauska tehdä ja tästä tuli varmaan kivoin tähän asti.

Halloweenia edeltävät merkit eivät olleeet hirveän hienoja. Pelastit mun päivän -merkin tein ihan sikanopeasti, kun halussin vain äkkiä kertoa muutamalle kirjoittajalle, miten paljon mulle merkitsi, kun muiden juttuja kommentoitiin. Musta oli niin kiva lukea kommentteja, kun mulla itselläni oli huono päivä! Maastomerkin väreistä en tykkää enää (mun vanha kone siis vääristi värit ja se näytti sillä tosi kivalta) ja estevalmennusmerkki ei ole onnistunein. Huomatkaa kuitenkin tässä vaiheessa, miten kivasti tekstit onnistuivat estevalmennusmerkissä!

Tuo Äitisi Tallille -teemapäivän (eli virallisesti Perheleirin) merkit olivat aika OK näin omasta mielestä. Tekstejä väänsin paljon kauemmin näihin kuin edellisiin, mutta silti ne eivät näytä niin hyviltä kuin olisin halunnut. Yritystä ei kyllä tosiaankaan puuttunut!! Noa Metsärinteen Mielikin ikioma kunniamerkki on ehkä onnistunein teksteiltään, ja olen aika ylpeä noista köynnösjutskistakin.

 

 Kesämerkeistä tuli aika OK, ainakin suurimmasta osasta. Kirjoittamisessa oli vaikeuksia, mutta tässä vaiheessa uskalsin ottaa enemmän taiteellisia vapauksia merkkien väreissä kuin aiemmin. Laidunkaverit-merkistä tykkään ihan erityisesti värien takia, ja Yömaaston galaksiteemakin onnistui paremmin kuin uskalsin edes toivoa!

Kevään merkeissä oli ongelmia kaikessa mahdollisessa. Voi luooooooja miten työlästä kirjoittaminen oli, ja kun halusin kaikkien merkkien vielä näyttävän yhteenkuuluvilta, oli vaikeuksia kuvittaakin niitä. Kun Hellevaaran Karuselli -merkki ja Little Unicorn -merkki valmistuivat, laitoin kaikki merkit riviin ja katselin niitä. Muistan kuinka ajattelin harmissani, että nämä näyttävät kaikki liian samanlaisilta, enkä ikinä opi kirjoittamaan merkkeihin nätillä käsialalla. Vertasin itseäni aina joihinkin "muihin", varsinkin käsialan suhteen, ja yleensä ne "muut" olivat sarjakuvapiirtäjiä. No nyt ajattelen keväistä itseäni lempeän huvittuneesti. Mulla on reumasta jäykistyneet nivelet ja vieläpä harjoituksen puutetta! Miksi olinkaan niin ankara itselleni? Ajatushan näissä oli tärkein!

Sitten... Lopuksi... Ai jai. Hopiavuoren ekat merkit. Ne, joista koko juttu lähti. Ne, jotka olivat Hopiavuoren alussa (siis ihan alkukeväästä, niin nuori talli mulla on) hienointa, mitä sain aikaan. Mun tekee mieli teetättää näistä kaikista merkeistä pinssit. Nämä olisivat kolme ruminta, tietysti, ja kolme rakkainta. Laittaisin alimman vihreän, ihan ekan siis, säilytykseen Halloween-merkin ja länkkäviikon kaktusmerkkien vierelle ja katselisin niitä kolmea aina, kun musta tuntuu, etten osaa mitään, en opi mitään, einkä ole hyvä missään. Koska näiden tekemisestä ei ole edes montaa kuukautta aikaa, ja ai kuinka merkkejä tekemällä oppiikin nopeasti tekemään merkkejä.

Mutta palataan asiaan vaikka vuoden päästä. Voin silloin laittaa ekan merkin, länkkämerkin ja silloisen tuoreimman merkin näytille ja sanoa, että katsokaa, miten mahtava kenestä tahansa tulee missä tahansa, kunhan harjoittelee. Silloin nauretaan yhdessä tällekin postaukselle, siis sillä tavalla lempeästi, ja ajatellaan, että voi kuinka reppana olinkin itseeni tyytyväinen, vaikken vielä osannut juuri mitään!

Hopiavuoren hämmentävä vilinä

Koska ajatuksissani on nyt päälimmäisenä Hopiavuoren hevostalli, en osaa muusta kirjoittaakaan. Tänään kertoisin yleisöryntäyksestä ja Hopiavuoren erittäin mahtavasta fiiliksestä.

Ajattelin etukäteen, että tällaiselle paikalle täytyy olla tilausta, koska kuten olen sanonut, en ole uniikki enkä erikoinen, ja minusta Hopiavuori on erinomainen idea. Siitä huolimatta varauduin leikkimään jonkin aikaa yksin: uudelle tallille on tosi vaikeaa saada kävijöitä ennen kuin porukka näkee, että tuo on vakaa paikka ja toimintaa on järjestelmällisesti. Minut yllätti täysin se, miten moni on heti hypännyt rohkeasti mukaan, ja miten moni vielä sen lisäksi parhaillaan harkitsee ja yksityisviestittelee kanssani aiheesta. Talli on ollut olemassa jotain viisi minuuttia, ja sen sivut ovat vielä siitä syystä vähän kuvattomat ja kaljut. Sitä on kuitenkin kaivattu näköjään sen verran, että se kelpaa jo tällaisena kehittyvänäkin versiona itsestään.

Meillä on jo vaikka miten monta kirjoittajaa. Eilen oli omituisin ilta ikinä. Eetu toivotti kauttani Keskustassa hyvät yöt ja valmistauduin jo lähtemään oikeasti nukkumaan. Ehdin tasan harjata hampaat ja viedä koirat nopeasti ulos, ja sitten jo vilkaisin vielä sängyssä unelmatalliani. Bling! Bling! Bling! Etusivun uusimmat viestit -palkki oli täynnä ihan uutta tavaraa, ja uusia hahmojakin oli ilmaantunut tässä välissä! En meinannut saada enää unta, kun tulin niin iloiseksi ja menin heti ylikierroksille. Mitä ihmettä?

Ja niiden tekstien taso, ja hahmojen taso, voi veljet! Jokainen kirjoittaja on erilainen, ja jokainen omalla tavallaan niin sairaan hyvä. Vaikka sinne todella tuli teksti poikineen pelkästään eilen, ei tehnyt tiukkaakaan lukea ja kommentoida. Itse asiassa ei olisi haitannut yhtään, vaikka niitä olisi ollut triplamäärä, koska niin hyviä ne ovat. Lisäksi maastoon onkin yhtäkkiä lähdössä kokonainen kansainvaellus! Ja minä höppänä kun kuvittelin pyöriväni sielläkin rinkiä omien hahmojeni kesken! Siis vau!

Voisin hehkuttaa ihania kirjoittajiani, heidän aktiivisuuttaan ja hahmojaan vaikka ikuisesti. Samoin voisin vain päivät pitkät paistatella siinä tunnelmassa, joka teksteistä välittyy. Aivan uskomattoman taitavat Hopiavuoren kirjoittajat saavat tallin heräämään minulle ihan oikeasti eloon, eikä sitä vesitä edes hitauteni tuottaa sinne koristekuvia ja muuta sälää. Oikein erityisen jännää on ollut se, miten muiden tallien hahmoja on nyt jo tihkunut tarinoihin. Kyllä tästä tulee vielä se linkki, joka eri talleilla käyvien hahmojen väliltä tällä hetkellä puuttuu.

Rakastan ihan oikeasti tätä tarinaa, vaikka se on vasta alkamassa. Se taitaa näkyä.

Hopiavuoren Legioona

Mulla, tai siis Legioonalla (nimeni on Legioona, koska meitä on monta) on ollut elämäni virtuaaliviikko Hopiavuoren hevostallilla. Koska oikeassa elämässä on kiireitä, olen hakannut näppäimistöä vielä aika hallitusti, mutta kyllä se tästä vielä käsiin räjähtää. Olen joka tapauksessa mielikuvitellut niin antaumuksella, että tuntuu kuin olisin nukkunut ihan huisin hyvät yöunet joka yö, vakka oikeasti en ole ehtnyt. On hyvä olo, kun saa tuottaa tekstiä vailla huolen häivää. Yleensä murehdin nimittäin siitä, että väsytän tallien ylläpitäjät ja kanssaharrastajat, ja sitten alan tarkkailla tekstin määrää ja laatua hysteerisenä. Nyt ylläpitäjä olen minä! Jes! Maailman ainoa ylläpitäjä, joka ei väsy minuun! Go Eetu Hopiavuori!

Hopiavuoren hevostallin hahmot

Jotta Hopiavoren talli ei kaikuisi tyhjyyttään edes alussa, olen luonut sinne joukon omia hahmojani, kuten suunnitelma alusta asti olikin. Huolenani oli, että hahmoista tulee ohuita ja olemattomia, kun teen niitä sarjatuotantona. Aikaisemminhan minulla on ollut aina vain yksi hahmo, ja yhteistä taivaltamme on jatkunut jo vuosikymmenen ajan. Viime vuonna tuli yksi hahmo lisää: se, joka pelasti virtuaaliharrastukseni, ja nyt hahmojen määrä räjähti käsiin. Huoleni hahmojen ohuudesta on kuitenkin ollut ihan turha. Kyllä heillä kaikilla on luonteensa ja persoonansa. Vaikein on Hopiavuoren Eetu, jonka olemusta en miettinyt tarpeeksi etukäteen. Ajattelin, että kunhan on ylläpitäjä: ykköshahmokseni nimittäin piti tulla alusta asti ihan toinen heppu. Olisi pitänyt antaa Eetun kypsyä ja kasvaa. Alun perinhän tallilla piti olla emäntä, muuan Inari Hopiavuori, mutta Inari sopikin paremmin Eiran kanssa, niin että Eetu repäistiin vähän tyhjästä varamieheksi. Mutta ei se mitään! Minusta Eetu on maailman suloisin poikavauvan nimi, ja nyt minä vastuullisena isänä kasvatan poikavauvastani mielenkiintoisen.

Olen ollut myös huolissani siitä, että tallini täyttyy poikalapsista, koska en osaa pelata tyttövauvoilla. Sekin huoli on ollut turha. En osaa sanoa, osaanko ollenkaan kirjoittaa ja olla olevinani joku tyttövauvoistani, mutta ainakin minulla on ihan hirveän hauskaa Eira Helmipurona! Se on pääasia. Eirasta on tullut minulle heti tosi rakas hahmo, vaikka meillä on ihan tarkalleen nolla yhteistä asiaa elämässämme. Ymmärrän hänen sisartaan, Inaria aavistuksen paremmin, mutta Eira on ihan hulvaton tyyppi! On ollut tosi kivaa viettää viikon verran hänen kanssaan, kun on päässyt sotkeutumaan sellaisiin ajatuksiin ja tekoihin, jotka ovat minulle itselleni täysin epätyypillisiä.

Hopiavuoren Hello (Helemias) Ilves

Ykköshahmoni, Hello Ilves, näki päivänvalon vasta tänään. Aluksi hänen etunimensä oli Aatu, eikä hänellä ollut sukunimeä, mutta sitten tuli Eetu, jolla on vielä suloisempi nimi. Siksi Hello sai pyhässä kasteessa nimen Helemias Ilves. En minä kuitenkaan häntä pantannut nimen takia näin kauaa, vaan kiharan tukan takia. Harmaannuin ihan hirveästi sitä piirtäessäni, enkä aio ryhtyä samaan uhkayritykseen enää uudelleen. Minulle on ollut tärkeää, että Hello on kiharapää, mutta nyt kun olen itse joutunut painimaan sen kiharoiden kanssa, minulle taitaisi olla tarkemmin ajateltuna tärkeämpää, että Hello olisi jatkossa vaikka nahkapää. Joka tapauksessa, nyt kun Hello saatiin viimein kotiin, kiharoilla tai ilman, odotellaan vielä hahmoa, jonka työnimi on Ahti. Kun tämä Ahti tulee, kaikki ovat viimein kotona!

Jos haluat mukaan Hopiavuoreen, eikä alusta aloittaminen inspiroi, hyppää valmiiseen tarinaan. Tällä hetkellä helppoja teitä valmiimpaan tarinaan on vielä monta, koska nimettömiä ja nimellisiä sivuhahmoja on mainittu, muttei liikaa liikuteltu:
- Ole Hellon veli Allu (ja ole toivottavasti pelimanni myös)
- Ole Eiran/Hellon/molempien kaveri tallilta, jolla Uuno ja Skotti asuivat ennen kuin tulivat Hopiavuoreen
- Ole Hellon oppilas
- Ole Inarin/Eiran koulukaveri
- Ole Eiran uusin poikakaveri, tai eksä joka ei osaa suhtautua
- Ole Hopiavuoren Eetun entinen kihlattu
- Ole Eetun kaksoisveli Leevi
- Ole Hellon vuokrahepan, Skotin omistaja, joka halusikin toisenlaisen hevosen
- Tai!! Tai keksi ihan oma hahmo, joka tuntee yhden, useamman tai vaikka kaikki muut. Otsonmäki on pieni paikka, kaikki tietävät toisensa! Jopa ihan oikean elämän Seinäjoki on sen verran pieni, että samasta asiasta kiinnostuneet (vaikka just aktiivisesti hevosia harrastavat) tuntevat toisensa. Ainakin minun hahmoni saa tuntea ennalta, jos haluaa: pelaan mukana kyllä kunhan vain tiedän!

Hopiavuoren hevostalli on vihdoin avattu!

Hyvät naiset ja herrat ja kaikki muut. Haluaisin esitellä teille jotain.

Hopiavuoren hevostallin 

Hopiavuoren hevostalli on turvapaikka ja luonnollinen asuinympäristö kaikille sellaisille kuin minä, koska minunlaisiani täytyy olla muitakin. Tämä on paikka, jossa saa tuottaa tekstiä ja kuvaa niin paljon ja maanisesti kuin kerkiää, ja lepäillä sitten vähemmän maaniset kautensa rauhassa. Ei haittaa, vaikka hakkaisi näppäimistöään monta kertaa päivässä. Ei ole mitään väliä, liittyvätkö tarinat edes hevosiin: on meillä spin off -päiväkirjakin. Rakastan ihmissuhdedraamaa, kriiseilyä ja hevosetonta arkeakin. En ikinä väsy lukemaan ja kommentoimaan. Ikinä. Ei haittaa, vaikka kirjoittaisi toisen tarinasta syväluotaavan henkilöanalyysin. Sellaisia on ihana saada. Sekään ei haittaa, jos lukee jonkun tarinan ja siitä tulee hyvä mieli, eikä oikein tiedä, mitä sanoisi. Saa nimittäin jättää sellaisenkin kommentin, jossa lukee, että tästä tarinasta tuli hyvä mieli.

Silläkään ei ole väliä, jos ei osaa piirtää rakennuksia perspektiivissä
niin kuin minä en osaa. Koska kyllä tällainenkin kuva
välittää tunnelman aivan hyvin, vaikka talli on vinon näköinen!
Sitä paitsi näitäkin vääntäessään kehittyy koko ajan!

Minua jännitti oikeasti tehdä Hopiavuoren esittelytopa Keskustaan. En ole ikinä ennen esitellyt mitään. Pahin pelkoni oli, ettei kukaan sano mitään. En olisi ottanut nokkiini edes siitä niin kovin, jos joku olisi sanonut, että paska talli. Onneksi kukaan ei kuitenkaan sanonut sitä, eikä topassa ollut edes ihan kaikuvan hiljaista. Olen ollut esittelytopan ekoista kommenteista asti paremmalla tuulella kuin aikoihin.

Olen haaveillut Hopiavuoresta vuosia, mutta onneksi sain sen julkisuuteen vasta nyt. Ihan vielä pari vuotta sitten olisin suhtautunut tähän kaikkeen lapsellisesti ja hampaat irvessä. Mähän saan tämän menestymään, vaikka mun pitäisi tehdä mitä olisin ajatellut, ja niin siitä tarinoinnista olisi mennyt ilo. Olen vähän kasvanut siitä. Olen tajunnut, ettei Hopiavuoren niinsanotulla menestyksellä ole merkitystä. Se on minun tarinani, ja rakastan sitä. Minä kuitenkin vain tiedän, että on myös muita, joilla on tarina kerrottavanaan. Silloin tästä tallista tulee heidänkin tarinansa, ja se on yhtä paljon kaikkien muiden kuin minunkin. Minä vain jouduin käynnistämään sen, muuta eroa ei ole.

Ei ole suurempaa tuskaa kuin pitää kertomatonta tarinaa sisällään. Jos sinulla on sellainen, piipahda Hopiavuoressa. Siellä sinua osataan auttaa. Ihan totta.