20201217

Sukuselvitys: virtuaalimaailman kaavamaisin tekstilaji

 Jos virtuaalimaailmasta pitää valita yksi asia, jota inhoan, se on sukuselvitykset kaikissa muodoissaan. Sukuselvityksillä tarkoitan tietenkin evm-sukuisten keksityistä sukulaisista kirjoitettua tekstiä, enkä esim. pitkäsukuisten laajennettua sukutaulua. Inhoan sukuselvitysten kirjoittamista, lukemista, näkemistä, olemassaoloa, koko tekstilajia nykyisellään. Olen kirjoittanut tänään yhden kolmipolvisen sukuselvityksen miettien, miksi tätä teen, enkä keksi syytä toiminnalleni enää.

Sukuselvitys laatiksissa

Sukuselvitys ideana ei ole tympeä. Sehän on teksti, jonka pitäisi sisältää minikertomuksia hevosen historiasta sen sukulaisten kautta. Olisi tosi mielenkiintoista lukea esimerkiksi oman oikean koiran sukuselvitys tai tehdä se itse kasvattajia haastatellen. Samalla tavalla olisi kivaa lukea uskottavaa sukuselvitystä keksitystä mielenkiintoisesta hevosesta. Miksi ei olisi? Rakastan tarinoita!

Sukuselvitykset kuitenkin kirjoitetaan useimmiten laatiksia ajatellen, eikä laatiksissa arvioida sukuselvityksiä siltä kannalta, kuin niitä itse arvostaisin. Olen ollut haukkana paikalla kärkkymässä silloin harvoin, kun joku tuomari on tarjonnut perusteluita antamilleen sukupisteille syystä tai toisesta, ja olen huomannut jotain aika huolestuttavaa: ihan liian usen sukuselvityksestä saa pisteitä vain, jos se on tehty tietyn äärimmäisen tarkan kaavan mukaan. Jokaisesta suvun hevosesta täytyy kertoa samat asiat. Jos niiden lisäksi kertoo muita asioita, pisteet vähenevät, sillä sukuselvitys sisältää epäolennaisuuksia. Tätä ei ole taidettu kirjoittaa auki missään laatiksien sivuilla, mutta silti näyttää siltä, että laatiskansa tiedostaa asian jollain tasolla. Osa tuomareista ottaa yhden pisteen pois, kun isänemänisän säkäkorkeutta ei ole mainittu, toisen kun emänemän kuolinikä tai -tapa ei ole tekstissä ja kolme pistettä lisää kun laajennetussa sukutaulussa näkyviä värejä ei ole mainittu emänemänemän, isänisänemän ja isän kohdalla. Laatiksissa lasketaan onnistumisien sijaan virheitä: pisteitä on helppo menettää. (Esim. YLA:n luonnetuomarointi on juuri päinvastaista. Pisteitä ei voi "menettää", vaan niitä annetaan, kun löydetään onnistumisia.)

Oikeita sukuselvityksiä oikeille eläimille tehtäisiin rekisterien, arkistojen, kilpapöytäkirjojen, kasvattajien ja vaikka päiväkirjojen perusteella. Silloin osa tiedosta väistämättä katoaisi. Virtuaalihevosten tietoja ei saa kadottaa. Joka ainoalta sukulaiselta tiedetään nimen, sukupuolen ja rodun tai kantakirjan lisäksi tarkat koulutustasot, kilpailutiedot, saavutetut palkinnot, muut käyttötarkoitukset, jälkeläisten määrä ja laatu, luonne, yleinen elämänkaari, kuolintapa ja terveystiedot. Tietenkin ne tiedetään, koska ne keksitään itse. Ongelma onkin se, että jokaisesta hevosesta jokainen asia täytyy luetella, jotta saisi ne laatispisteet. Sillä lailla tehdään yksinkertaisesti tylsä teksti. Luovilla ratkaisuilla saa aikaan kiinnostavampaa tekstiä ja huonommat pisteet.

Sukuselvitys virtuaalihevosjalostuksessa

On ihan varmasti kasvattajia, joita keksitty sukuselvitys kiinnostaa heidän valitessaan vaikka tammalleen oria. Meitä on moneen junaan. En ole haastatellut kaikkia virtuaaliharrastajia, mutta tuntumani mielipiteidenvaihdon ja keskustelujen seuraamisen perusteella on, että suurinta osaa ei kiinnosta. Ainoa asia, joka oikeasti kiinnostaa, on se, saako sukuselvityksen kopioida varsalle mukaan, ettei joudu kirjoittamaan sitä itse.

Sukuselvityksellä ei ole siis kovin monelle jalostuksellista arvoa. Silti niitä kirjoitetaan. Virtuaalihevonen ei oikeasti edes peri suvultaan mitään muuta kuin sukutaulun, eli nimet. Jotkut haluavat periyttää värejä ja säkäkorkeuksia, jotkut myös koulutustasoja sun muuta, mutta se on kaikki vapaaehtoista ja tieto näistä asioista menisi kyllä sukuselvitystä pienempään tilaan, esimerkiksi laajennettuun sukutauluun. Sellainen monella onkin sukuselvityksen ohella. Sukuselvitys ei siis vaikuttane jalostukseen juuri lainkaan.

 Sukuselvitys sivujen koristeena

Mihin sukuselvitystä sitten tarvitaan? Miksi laatiksissa se halutaan? Miksi sukuselvitys mittaa osaltaan hevosen hyvyyttä?

Minulla on uutisia, jotka itseltäni meni monta vuotta ymmärtää: laatiksissa ei oikeasti mitata hevosen hyvyyttä. Laatiksissa mitataan sitä, kuinka paljon työtunteja on käytetty hevoseen. Evm-sukuisella niitä työtunteja ei mene vanhempien sivuttamiseen ja kilpailuttamiseen, joten työtunnit mitataan sillä, että on sanoja peräkkäin keksityn sukutaulun alla. Suvunkin osalta työtunnit pitää laatiksissa mitata jollain. Ratkaisuksi on ehdotettu, että evm-sukuiset eivät saisi ollenkaan pisteitä suvustaan. Se taas ei kannustaisi tekemään tuontihevosia, jolloin hevosten kasvattaminen olisi vähän niin kuin sitten siinä. Minun ratkaisuni olisi muuttaa lisäpisteet oikeasti lisäpisteiksi: ykköspalkinnon voi saavuttaa ilman lisäpisteitä, "täydet pisteet" voi saavuttaa ilman lisäpisteitä. Lisäpisteillä pystyisi kuitenkin kompensoimaan vaikka kokonaan jonkin osa-alueen, joka ei kuitenkaan ole arvioitavan lajin kisat. Silloin lisäpisteitä pitäisi tietenkin antaa enemmän muista teksteistä ja muutenkin muokata järkevämmiksi ja motivoivammiksi historiallisesta asustaan.

Kun joskus ht.netin aikoina raakuin, miten sukuselvityksiä ei saisi vaatia, ajatus herätti kuitenkin vastustusta ihan muusta kuin laatisten näkökulmasta. Yksi yllättävän yleinen vasta-argumentti oli se, että ilman sukuselvitystä sivu näyttää tyhjältä. Virtuaalihevosen ilmeisesti pitää olla romaani, ja lisäksi jokaisen hevosen pitää olla samanlainen romaani menestyäkseen. Huomauttaisin kuitenkin, että vaikka sukuselvityspakosta luovuttaisiin laatiksissa ja tilalle keksittäisiin jokin muu kannustava systeemi, se ei estäisi sukuselvitysten kirjoittamista, jos ilman niitä sivu näyttää jonkun mielestä tyhjältä. Se ei estäisi edes sukuselvityksen pisteyttämistä lisäpisteissä muiden tekstien ohella, kunhan pisteitä olisi mahdollisuus ainoastaan saada eikä "menettää" niin kuin nyt. Sen sijaan sukuselvityspakosta luopuminen antaisi lisää vapautta valita, minkä tekstilajin tekstejä kirjoittaja haluaa tuottaa hevosestaan. Vapaus puolestaan ei ole keneltäkään pois, jos vaatimustason saa pidettyä kaikille samana -- ja sekös on helppoa, jos pelkistä sanamääristä kuitenkin puhutaan.

20201113

Ota harteillesi virtuaalinen vastuutehtävä!

 Siitä on jo muutama vuosi, kun aloitin YLA:n tuomarina. Se oli pelottavaa aikaa, ja tästä kerron pian lisää! Pelottava vaihe ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Tuomarointeihin (ja myös laatistilaisuuden lisähevospaikkoihin) jäi koukkuun. Aloin tuomaroida myös KRJL:ssa. Halusin tehdä enemmän, sillä olenhan kuitenkin monta vuotta vain köllötellyt selälläni virtuaalimaailmassa ja antanut muiden hoitaa asioitani. Aloin WRJ:n kalenterityöntekijäksi. Sitten aloin kaikkien muiden jaoksien paitsi ARJ:n kalenterityöntekijäksi.

Ryhdy sinäkin virtuaaliseen vapaaehtoishommaan. Kenenkään ei tarvitse välttämättä olla suuna päänä kaikessa mahdollisessa osaamassaan niin kuin itse olen nyt. Vähempikin riittää. Jokainen yhden vastuutehtävän ihminen tekee hienoa työtä. Sinä voisit olla yksi heistä.

Kun pidän tätä palopuhettani kasvotuksen, nousee esiin usein vastaperusteluita. Jollakulla on kiire joskus ja se on ymmärrettävää. Haluaisin kuitenkin tässä postauksessa ottaa esiin yleisimmät vastaperustelut. En aio kaataa niitä sanomalla, että ei näin voi ajatella, vaan aion hälvyttää hieman niiden takana vaikuttavia virheellisiä käsityksiä vastuutehtävistä.


1. En voi tuomaroida, koska en osaa.

Ajattelin itsekin näin! Puhe siitä, miten "tuomariksi koulutetaan" kuulosti minusta pelottavalta. Tässä "koulutuksessa" varmaan vain osoiteltaisiin minun puutteitani tuomarina ja teetettäisiin turhia harjoitustehtäviä yhä uudelleen ja uudelleen, jotta ne menisivät läpi. Se ajatukseni oli kuitenkin höpöhöpöä niin kuin luuloni siitä, etten muka osaa. Rakennetuomariksi ehkä koulutetaan, mutta teksti- ja lisäpistetuomariksi minua ei ole koulutettu. Sen sijaan olen lukenut pisteytysohjeen kunnolla ja kerrannut sitä aina tarvittaessa. Kun ohjeisiin perehtyy oikeasti tarkasti, osaa paitsi tuomaroida, myös saada itse helposti täydet pisteet tuomaroimastaan osa-alueesta!

Lisäpistetuomarointi on kokemukseni mukaan superhelppoa. Siinä pitää osata käyttää sanalaskuria, lukea tekstiä silmäillen ja laskea kokonaisia ja puolikkaita pisteitä yhteen. Mitään muuta superkykyä ei oikeasti tarvita.

Luonnetuomarointi on vaikeampaa YLA:ssa. Se on aina jonkin verran subjektiivista. Pelkäsin aluksi tuomarointia niin paljon, että ensimmäisen tuomarinvuoteni kirjoitin valmiiksi perustelut jokaisesta tuomaroimastani luonteesta tiedostoon sitä varten, että joku valittaisi pisteistä. No kukaan ei ole tietääkseni vielä valittanut. Sitä paitsi jos joku todella valittaisi pisteistä ja jos pisteitä päädyttäisiin muuttamaan tuomarointini vastaisiksi, se ei tarkoittaisi, että olen huono tuomari. Se tarkoittaisi pelkästään sitä, että joku muu tuomaroisi luonteen subjektiivisen mielipiteensä vuoksi pari pistettä paremmaksi tai huonommaksi. Ei luonnetuomarointia voi ottaa liian vakavasti!

Tuomarointia ei tarvitse pelätä siitäkään syystä, että koko virtuaalimaailma, jopa laatikset, ovat pelkkää leikkiä! Kyse ei ole kenenkään oikean jalostusorin arvosta, kenenkään oikeista rahoista, kenenkään oikeasta hevosyksilöstä. Leikillä on loppujen lopuksi niin vähän merkitystä, ettei leikkimistä todellakaan kannatta pelätä.


2. En voi olla kalenterityöntekijä, koska minulla ei ole täysiä etuuspisteitä.

Tämä on helppo. Hyviä uutisia: kalenterissa on muitakin työntekijöitä, joilla ei ole täysiä etuuspisteitä. Nollilla mukaan ei kannata lähteä, koska säännöt eivät ole yhtä syvällä takaraivossa kuin vaikka kymmenen kisaa järjestäneillä. Jos huvittaa tulla mukaan, ei tarvitse odottaa täysiä etuuspisteitä.

Vaikka jollakulla olisi täydet etuuspisteet, hänkin tekee virheitä kalenterissa, kun hyväksyy tuhansia kutsuja ja tuloksia. Se on jossain vaiheessa väistämätöntä, eikä siihenkään kuole. Minun viimeisin virheeni (sellainen jonka huomasin) oli se, kun tajusin vahingossa hylänneeni ilman selitystä tulokset, jotka piti hyväksyä. Ei siinä muuta kuin viestiä perään kisanjärjestäjälle, että sorge, klikkasin ajatuksissani hutia. 


3. En voi ottaa vastuutehtävää, koska minulla ei ole aikaa.

Minusta tuntuu siltä, että ennen kuin ottaa vastuutehtävän, kuvittelee, että siihen menevä aika on moninkertaisesti pidempi kuin se oikeasti on. Olen vähän pitänyt suurpiirteisesti kirjaa vastuutehtävistäni:
- WRJ:n kalenterissa hyväksyn 10-20 tulosta kuukaudessa. Siihen menee suunnilleen sama aika kuin päiväkirjamerkinnän hutaisemiseen laatista varten.
- KRJ:n kalenteri on työläs. Jos tyhjennän sen joka päivä, siihen menee vartti päivässä. Saman verran aikaa minulla menee yhden kunnollisen luonteen kirjoittamiseen massaratsulle.
- ERJ:n kalenteriin menee viisi minuuttia päivässä, eli noin yhden pk-merkinnän verran.
- KERJ:n ja VVJ:n kalenterissa vietän 10 minuuttia viikossa!
- KRJL:n lisäpistetuomaroinnissa kestää hevosmäärästä riippuen 10-30 minuuttia. Jos tilaisuus olisi aivan niin täysi kuin olla ja voi, aikaa kuluisi alle tunti. Tuomarointiin on varattu tosi monta päivää aikaa, joten halutessaan homman voisi jakaa vaikka niin, että tekisi viisi minuuttia joka päivä.
- YLA:n tekstituomarointi on oikeasti aikasyöppö. Jos tilaisuudessa on paljon hevosia, istun tuomaroimassa kaksi tuntia. Yleensä hevosia on kuitenkin ollut vain muutama, joten tuomarointi on ohitse puolessa tunnissa. Myös YLA:n tuomarointiin annetaan reilusti aikaa.

Vastuutehtävää ei myöskään tarvitse hoitaa joka päivä ja pitkiäkin taukoja saa. On ihan jees, jos VRL:n tulokset tyhjennettäisiin vaikka joka kolmas päivä. Laatiksetkin ovat vain kerran kuussa.

Ymmärrän, että kaikilla ei ole sitä viittäkään minuuttia. Sellaiset ihmiset varmaan pitävät sitten taukoa virtuaalimaailmasta, sillä Keskustassa mitään tekemättä sitä aikaa kuluu aivan varmasti moninkertainen määrä: ainakin minulla Keskusta vie ihan tuhottomasti aikaa näihin pikku pätkiin verrattuna. :) 


4. En voi ottaa vastuutehtävää, koska en tiedä, miten toimia saadakseni sen.

Ota yhteyttä laatiksen tai jaoksen ylläpitäjään sähköpostilla tai Keskustassa. Kirjoita viestiin, että hei, olisin kiinnostunut tästä ja tästä hommasta. Kerro rehellisesti, onko sinulla kokemusta vai ei. Kirjoita viestin loppuun nimimerkkisi ja VRL-tunnuksesi. :) Ylläpitäjät eivät oikeasti ole mitään jumalallisia olentoja, joita tarvitsee pelätä. Luulin itse niin varmaan kymmenen vuotta, mutta se ei ollutkaan totta.

20201030

Esittelyssä Hasse, dingdong-dongola

 Kun luin Pölhön 16.9.2015 kirjoittaman postauksen dongoloista joskus muinoin, ajattelin, että siinä postauksessa kiteytyy ihan kaikki, mistä en virtuaalihevosissa pidä. Harrastukseni oli silloin aika erilaista kuin nykyään, enkä enää ajattele niin. Niihin aikoihin mielipiteeni oli kuitenkin ehdoton.

Sitten meille tuli Hasse (eli papereiden mukaan Hachim). Se on ainoa dongolani, ja ainoaksi se jääneekin. Se ei johdu Hassesta itsestään, sillä sehän on mainio poika. Se johtuu vain siitä, että jos hankin näitä useamman, tämä ei ole enää spesiaali tarinaheppa. Hasse on osoittanut, että dongolat ovat juuri sellaisia kuin Pölhö kertoo. Ja että sellaisina ne ovat täydellisiä.

Hasse, linet Marjahilla


Pölhön dongolapostauksen mukaan dongolan kanssa voi ottaa rennosti, koska se ei kuitenkaan todennäköisesti menesty. Ennen ajatus oli rasittava. Miksi kisata, jos ei voi menestyä ja saada laatispalkintoja? Ja mitä ihmettä tehdä, jos ei aio edes kilpailla? Hassen kanssa tässä kuitenkin on järkeä. Sillä voi kokeilla ihan mitä tahansa typerää, kunhan pysyttelee matalilla tasoilla. Se osaa kyllä laukata suoraan ja kääntyä, joten se voi kunnostautua ratsujousiammunnassa: alkuun pääsemiseksi muuta ei tarvita. Se on hyvä matkaratsu keskipitkille matkoille asti siinä missä mikä tahansa muukin peruskunnoltaan hyvä heppa. Ja kyllähän melkein mikä tahansa heppa helpoimmat koululuokat suorittaa. Ja jos esteitä haluaa kokeilla, kyllä ne yhtä dongolaa varten voi maahan haudata ja ravata hautojen yli. Rennosti ottaminen ei olekaan sitä, että ei tehdä mitään. Se onkin sitä, että voi tehdä mitä tahansa, kunhan ei ota sitä niin vakavasti! Mielestäni Hassella on nyt jo jännempi ja mielenkiintoisempi kisakalenteri kuin yhdelläkään laatishepallani, enkä ole ottanut siitä sekunniksikaan paineita. Menestyksellä ei ole samalla tavalla merkitystä, mutta jos sitä tulee, se on spesiaalia. Lisäksi Hassen kanssa ei ole edes mitään tarvetta tukkia itseään mahdollisimman nopeasti kaikkiin löytämiinsä massakisoihin. Kun sillä kuitenkin kisataan vain säästeliäästi ja leikillään, voin kaikessa rauhassa valikoida kisoista kiinnostavimmat. Voin ottaa miljööltään erikoisimmat -- ja tietenkin ne, joista saa ruusukkeita ja muita ihkuja tarroja.

Yksi hyvä näkökulma rentouteen on Pölhön erinomaisesti ilmaisema dongolan pieraistu rakenne. Värityksilläni on vasta nyt ruvennut saamaan edes välillä jotain PKK:sta ja ai vitsi miten se söi monta vuotta motivaatiota edes yrittää. Noh, Hasselle on vaikka mitä tilannekuvia kesken ja jopa irl-päiväkirjani sivuilla. Kun se näyttää kamelilta, voin aina väittää, että niin on tarkoituskin.

Toinen pointti postauksessa on, että dongoloita on monen värisiä ja näköisiä. Hasse on Marjahillan tuonti ja sillä oli linet mukanaan. Vaikka ne olivat vain linet ilman värejä, näin saman tien, minkä värinen tämä hevonen on. En itse pidä erikoisväreistä (enkä erikoisista muodoista), vaan kaunein hevonen on tavallinen puoliverimallinen ruunikko. Samaan aikaan en kuitenkaan jaksa kauaa tarinoida täydellisestä virtuaalihepasta. Hasse on sopivan näköinen siihen, että minä ja hahmoni voimme tuntea kateutta muiden hevosista. Jotakuta muuta dongola voi inspiroida ihan päinvastaisesta syystä: se on niin erikoinen, että jonkun toisen mielestä se on kaikkein hienoin.
Huom: tällä kohdalla en missään nimessä tarkoita, että Marjahillan lineissä olisi mitään vikaa. :D Nehän ovat ehdottomasti hyvää työtä! Ne näyttävät ihan meidän Hasselta. Kyseessä on vain henkilökohtainen mielipiteeni siitä, miten ruunikko puoliverinen on ideaalihevonen.

Postauksen kolmas ja neljäs pointti käsittelevät massasta poikkeamista. Sitä en vielä laske hyväksi puoleksi. Vaikka en haaveile toisesta dongolasta, vähäsen haaveilen Hassen suvun jatkumisesta jossain jollain tapaa. Saattaa olla, ettei kukaan ikinä tee Keskustaan topaa, jossa huhuillaan astutusta evm-sukuiselta dongolalta. :D Onneksi Hasse ikääntyy hitaasti ja saattaa kaikesta huolimatta käydä mäihä. Minä en kuitenkaan ole jäämässä historiaan dongolakasvattajana, eikä Hassekaan dongolana, vaan tarinahevosena.


20201029

Ihmisten nimet virtuaalihevosilla

 Tässä postauksessa käsittelen omia mielipiteitäni ihmisten nimien käyttämisestä virtuaalihevosilla. Postaus ei välttämättä ole yleisen mielipiteen mukainen, eikä se edusta esimerkiksi VRL:n tai minkään muun järjestön sääntöjä tai ohjeita. 

 Kun puhutaan ihmisten nimistä virtuaalihevosilla, minun tekee ensimmäisenä mieli tokaista, että olen aina vihannut niitä. Se ei kuitenkaan ole ihan täysin totta. En pidä ensimmäisestä saamastani mielleyhtymästä, mutta en kuitenkaan inhoa ihmisten nimien käyttämistä ylipäätään. Ihmisten nimiä voi käyttää hevosilla niin eri tavoilla.

Oikeiden olemassa olevien ihmisten nimet hevosilla
Näitä on näkynyt kauhukseni virtuaalimaailmassa aina, mutta enemmän aiemmin kuin nykyään. Olemassa olevien ihmisten nimien käyttäminen on aina tuntunut minusta epämukavalta ja nykyään se tuntuu suorastaan röyhkeältä. Tavallisen tallaajan mukaan nimeämisen koen ihan kiusaamisena ja sellaistakin on näkynyt. Julkkiksen mukaan nimeäminen ei aiheuta yhtä suurta inhoreaktiota, mutta en sellaistakaan hevosta esimerkiksi tahallani jalostukseen käyttäisi nimen takia.
Etunimi ja sukunimi -yhdistelmät ovat kamalimpia tästä kategoriasta. Lasken samaan ryhmään kuitenkin myös artistinimet, ja ainakin yksi artistinimeä kantava poni itsellänikin on ollut. Vieläkin olen sitä mieltä, että tämä macho artistinimi ponilla oli aika hauska idea, mutta en nimeäisi enää niin. Taidan olla sitä mieltä, että artisti omistaa nimensä siinä missä muunkin taiteensa. Henkilön oikea oma nimi taas on niin henkilökohtainen, että sitä on mielestäni rumaa käyttää toisesta tarkotteesta tahallaan.

Ihmisen etunimet hevosilla
Tämä on kategoria, johon suhtaudun varauksella. Jos joku antaa hevosen nimeksi Matti, se voi vieläkin tarkoittaa jotain ihan tiettyä Mattia, jota nimenantaja haluaa kiusata tai muistaa. Sitä ei kuitenkaan suuri yleisö tiedä! Kun oletetaan, että hevosia nimetään ihmisten etunimillä ihan vain nimeämisen vuoksi, etunimien käyttäminenhän on ihan jees. Niitä käytetään koirilla ja vaikka kesyrotillakin, eikä se haittaa ketään niin kauan kuin nimellä ei tehdä kiusaa.
On etunimiä, jotka eivät minun kielikorvani mukaan sovi ollenkaan eläimelle ja niitä, jotka sopivat. Voin kuvitella koirat (tai virtuaalihevosetkin) nimiltään Masa, Tapio ja Toivo, mutta en yhtäkään nimeltään Jouni! Muut ovat tästä tietenkin eri mieltä, mutta kun vastaan tulee mielestäni eläimelle kuulumaton ihmisnimi, kiinnitän siihen hieman negatiivista huomiota.
Toisaalta samaan aikaan vastaan voi tulla niin hienoja ja sopivia ihmisnimiä, että ne jäävät mieleeni ja ihailen niitä! Tällä hetkellä samoissa kisoissa kanssani on kilpaillut aina välillä poni tai hevonen nimeltään Ristikallion Rebekka. Sillä on kasvattajanimineen kaikkineen mielestäni upea nimi.

Keksittyjen ihmisten nimet hevosilla
Olen aina käyttänyt surutta keksittyjen ihmisten nimiä hevosilla! Viimeisimpänä minulla on ollut Suhina-Lempi. Miksei hevosta voisi nimetä Vaahteramäen Eemeliksi tai Weasley Twiniksi, jos haluaa? Kavahdan vieläkin etunimi ja sukunimi -yhdistelmiä niiden ihmismäisen muodon takia, mutta en oikeastaan muuta. En eiliseen asti.
Eilen luin loppuun ihanan kirjan, jossa on käytetty ihania ihmisnimiä! Ne ovat kauniita ja uniikkeja, ja ajattelin, että haluan etunimet heti hevosilleni. Aloin kuitenkin empiä. Näitä nimiä tuntuu väärältä käyttää. Ne ovat niin uniikkeja, että kirjoittaja on itse keksinyt ne, saanut niistä kirjan hahmojen keksittyyn kieleen sopivia ja saanut ne kuvastamaan kutakin hahmoa niiden omalla kielellä. En ole ikinä kuullut samanlaisia nimiä missään muualla, enkä ole nähnyt kenenkään toisen kirjailijan keksivän yhtä nerokkaita nimiä. Niiden käyttäminen tuntuisi varastamiselta myös siksi, että lukemani teos on tosi tuntematon. Jos hevoseni on Vaahteramäen Eemeli, kaikki tietävät varmasti, mihin teokseen ja kirjoittajaan viittaan. Jos taas otan nimet tästä uudesta, vasta muutaman ihmisen lukemasta teoksesta, muut harrastajat luulevat, että olen itse keksinyt niin hienoja nimiä. Se puolestaan ei käy, koska oikeasti en ole niin hienoja keksinyt.
Yleisesti ottaen en kuitenkaan näe keksittyjen ihmisten nimien käyttämisessä mitään väärää... ...kunhan edes suurin osa harrastajista tietää nimestä tai vaikka teksteistä, kenen keksimä nimi oikeasti on.

20201028

Kivoja pikkuasioita kilpailuiden järjestämisessä

 Ionicin ja Gin Ahaltekin blogissa on ilmestynyt 5.10.2020 teksti Asioita jotka ilahduttavat, joka käsittelee sitä, mikä virtuaalihevosten kilpailutuksessa ilahduttaa. Samassa positiivisuuden hengessä (eli röyhkeästi tekstin idean ja muodon varastaen) haluaisin listata asioita, jotka kilpailujen järjestämisessä ilahduttavat.

Eli kivoja pikkuasioita kilpailuiden järjestämisessä:

  • On ihanaa kun massakisan luokka täyttyy. Se on vähän samanlainen mutta lievempi tunne, kuin se kun saa maalauksen, villasukan tai vaikka imuroinnin valmiiksi.
  • Parasta massakisojen tulospäivänä on, kun kutsussa on kaksi luokkaa, ja jokainen osallistuja on osallistunut samalla kokoonpanolla molempiin luokkiin! Tulokset vain lennähtävät silloin sivulle nopeasti, kun ei tarvitse klikkailla välilehtiä edestakaisin tai keskittyä ollenkaan!
  • Kun joku pyytää korjausta osallistumiseen ei-rypäskisoihin, kun haluaakin vaihtaa hevosta. Vaikka siitä on vaivaa, tulee sellainen olo, että tälle osallistujalle juuri sillä yhdelläkin kutsulla on merkitystä.
  • Kun sattuu surffailemaan hevosten sivuilla ja vastaan tulee mun kisoista voitettu ruusuke. Jes, jonkun mielestä ne oli tarpeeksi hienoja ja arvokkaita!
  • Kun surffailee ja löytää pk-merkinnän, jossa sivutaan mun kisoja. Aww, joku on ajatellut just niitä meidän kisoja kirjoittaessaan!
  • Se kun saan sallia osallistumisen VHRY:n alaisissa myös niille, jotka eivät ole ladyja tai sirejä, ja kun minua ei kisanjärjestäjänä pakoteta sukupuolittamaan ratsastajia. Tämäkin pieni vapaus voitaisiin minulta kieltää, mutta eipä ole kielletty! Jes! Se on sittenkin pelkkä piintynyt tapa, eikä sääntö!
  • Pikkujaosten kisojen järjestäminen on kivaa. En ole edes muistanut, että voin olla luova kutsuja tehdessäni, kun isojen jaosten kisat on aina pakko järjestää just samalla kaavalla lukuisten sääntöjen takia.
  • Kun tarinakisaan tulee osallistuja. Ihan yksikin osallistuja mun omien hahmojen lisäksi. Tämä on varmaan kaikkein hienoin tunne.

20201009

Uudet ruusukkeet + vapaasti kopioitava ruusukeline (tietyin ehdoin)

 Sen olen huomannut ja näyttänyt, että ihminen kehittyy, kun jotain tekee. Taas se tuli huomattua, ja ai miten paljon voimia ja inspiraatiota saankaan oman kehitykseni näkemisestä. Tänään tein nimittäin uudet ruusukkeet kilpailuita varten, ja tässä ne ovat.

 


 

Vertailun vuoksi haluaisin näyttää ruusukkeen, jonka tein hieman vajaa vuosi sitten.

Kumpikin setti on toistaiseksi käytössä. Vuosi sitten vanha ruusuke oli parasta, mihin pystyin, ja siksi sekin on minulle edelleen arvokas.

Paljon olen kuitenkin velkaa kaikesta heille, jotka ovat tehneet vapaastikopioitavia linejä. Kärsin sairaudesta, jonka takia sormeni eivät taivu niin kuin pitäisi ja käteni nykivät pienesti mutta hallitsemattomasti. Parhaimmankin vakauttajan kanssa sulavan viivan piirtäminen on minulle fyysinen mahdottomuus. En olisi ikinä viitsinyt tutustua PKK:n toimintaan, jos en olisi saanut käyttää vapaasti kopioitavia linejä. En olisi ikinä kiinnostunut omien ruusukkeiden tekemisestä, jos en olisi saanut ensimmäisiäni Equestrian Prosta ja ensimmäisiä uniikkeja kanssaharrastajan tekeminä. Sen takia laitan itsekin (tietyin ehdoin) vapaaseen kopiointiin tämän ruusukkeen linet. Ne eivät ole täydelliset, mutta taas hienoimmat tähän asti. Olkaa hyvät! (Avaa kuva uudessa ikkunassa ennen kopiointia.)


Kopioinnin ehdot:
- Copyright-merkintää ei tarvitse minun osaltani välttämättä laittaa kutsuun. Jos haluat laittaa merkinnän kutsuun, älä kuitenkaan vaadi yksittäisiä ruusukkeen saaneita hevosia laittamaan merkintää minun osaltani. Se on nätimpää hevossivuilla.
- Väritä linet käyttöösi itse, älä teetä muilla. Ruusukkeestasi tulee varmasti ihana.
- Kaikkea saa muokata. Lineä saa käyttää myös oman suunnittelun pohjana.
- Saat jakaa ruusuketta kaikkien lajien kilpailuissa.
- Et saa postata minnekään värittämättömiä linejä. Vinkkaa kaverille suoraan tämä blogiteksti, jos haluat jakaa linet.
- Minun värittämäni ruusukesetti ei ole vapaasti kopioitavissa! Ainoastaan line on.

20200924

Kun ihan ekan kerran kokonaan oma kuva on Finest

Minulla on talleissani jo kaksi Finest-palkittua heppaa. Niitä varten olen värittänyt Tean linet. En enää paljoa palkinnoista piittaa, mutta ai miten hienoa niille oli saada Finest-arvonimet PKK:sta. Olin (ja olen!!) tosi ylpeä värityksistäni. Minulla oli parempi taiteilija katsomassa ja sanomassa silloin, että ei noin, vaan näin, lavan kohdasta, ei siitä kohdasta. Värityshommani ottivat harppauksen eteenpäin silloin. Tiesin kuitenkin koko ajan, että enhän minä nyt omilla kuvillani pärjäisi PKK:ssa: en saisi edes mitään vauvapalkintoa serteistä puhumattakaan. Pärjäsin, koska Tea teki linet. Pärjäsin, koska sain varmaan kaksikymmentä kertaa palautetta värittämisestä per kuva ja minulle osoitettiin ihan sormella, mitä työkalua kuului käyttää.

Mutta nyt se on tapahtunut: Sacramento II on nykyään Fn Sacramento II! Ja sillä on kuva, jonka olen tehnyt alusta loppuun ihan itse ja vieläpä yksin. Vieläkään se ei ole mikään eo-sertihai, mutta ei haittaa. Se on hienoin tähän asti. Finest on PKK:n alhaisin arvonimi, joka ei tunnu musta vähääkään lohdutuspalkinnolta. Vähäsen tuntuu kuin olisi päässyt edes yhdeksi välitunniksi isojen poikien ja tyttöjen kanssa samalle hiekkalaatikolle kaivamaan. Olen kyllä saanut kuvasta tuomareilta jo huomaavaista kritiikkiäkin, mikä on auttanut minua näkemään sen virheitä, kiitos!


Copyright: le minä, yksin minä, ainoastaan minä! (Miten niin ylpeä?)



PKK, toisin kuin muut yhdistykset ja jaokset, ei sivuillaan ota vastuualueekseen uusien harrastajien saamista mukaan, mutta silti se on viimeaikoina onnistunut siinä hyvin. Sääntöjä on muutettu, uutta on keksitty, meitä vauvojakin on palkittu tasaisesti. PKK:n suurin ansio on siinä, miten kauniisti tuomarit kommentoivat. Kommentti saattaa olla välillä hepreaa riviharrastajalle, mutta kommentissa ei sanota, että et osaa tai et ymmärrä, vaan keskitytään kuvaan. Odotan ihan hirveästi, että uudet tuomarit vielä pääsevät mukaan. Uusilla tuomareilla on kuitenkin tuoreemmat silmät ja ihan omat näkemyksensä koulutuksesta huolimatta, ja niin kuin koiranäyttelymaailmassakin, subjektiivisuudella on huonojen puolien lisäksi myös hyviä! Ehkä PKK:n palkitsemisen taso ei enää karkaa vanhohen mukana vuosi vuodelta korkeammaksi, vaan monet uudet tuomarit saisivat tuoreine ajatuksineen notkautettua sitä jopa pykälän alaspäin uusien aktiivisten harrastajien toivossa.

20200913

Hyvä virtuaalinen ravihevonen?

 Minulla on ollut kolme sellaista virtuaalitallia, joissa on ollut vain ravihevosia. Pisimpään niistä kesti Crimson Trotters. Olen omistanut muutamansata ravihevosta ja osa on ollut kovia menijöitä juosten arvokisoissa asti. Silti en ole koskaan saanut selville, millainen on hyvä ravihevonen virtuaalimaailman mielestä tai edes omasta mielestäni!

Hyvän laukkahevosen luulisi olevan lähellä hyvää ravihevosta. Virtuaalimaailmassa parhaan laukkahevosen tunnistaa siitä, että se on G1-tasoinen, voittanut tai edes sijoittunut jossain arvokisoissa, ja sekä sen sijoitus- että voittoprosentti ovat mahdollisimman lähellä sataa. Samalla tavalla ravihevostenkin statistiikkojen ja totoprosenttien tuijottaminen on lisääntynyt harppauksin vuoden 2005 tienoilla, ja aina sitä on tehty. Hyvä hevonen on sellainen, joka voittaa useammin kuin muut. Helppoa!

No ei ole. Ravihevoselta vaaditaan muutakin. Laukkahevoselle ei aina edes tehdä omia sivuja, ja jos tehdään, sen on ihan tavallista olla kuvaton ja luonteeton. Ravihevosella oletetaan aina olevan omat sivut, ja hyvän hevosen minimikriteeristöön kuuluu yleensä sekä kuva että luonne. Hyvien ravihevosten luonteet eivät kuitenkaan usein ole samanlaisia kuin latishevosilla, vaan lyhyempiä ja yleisempiä: siis helposti läpi lukaistavia kuvauksia hevosesta. Ravihevosten kohdalla kuva ja luonne ovat minusta ehdottomia. Ihan sama, onko kuva pääkuva, ravikuva, näyttelykuva, piirroskuva, valokuva vai ihan muu kuva, mutta en käyttäisi jalostukseen ravihevosta ilman sitä, enkä tahtoisi sen varsaa. Laukkahevosilta en odota kuvaa luonteesta puhumattakaan: se ei kuulu kulttuuriin. En ole tehnyt tutkimusta aiheesta, mutta mutu-tuntumani on, että monen muunkin mielestä hyvällä ravihevosella on kuva ja luonne.

Tähän mennessä meillä on hevonen, jolla on lyhyt luonne, kuva ja hyvä totoprosentti. Nakataan mukaan vielä hyvä ennätys ja Apassi-tason voittosumma. Se kelpaa jalostukseen. Se on osa sitä suurta massaa, joka kelpaa harrastajille. Ei se kuitenkaan mikään Viekser tai Money Maker ole. Miksei? Mikä siltä vielä puuttuu, että se olisi oikeasti hyvä hevonen? Tietenkin Viekser, Money Maker ja monet muut ovat kuin meripihkaan jähmettyneitä hyönteisiä: säilyvät ja säilyvät, kun muut yhtä vähäiset olennot muuttuvat nopeasti tomuksi tai pikseleiksi. Se lisää arvoa, että virtuaalimaailman raviharrastajan kuuluu tietää nämä nimet. Harrastaessani kuitenkin mietin, miksi juuri nämä nimet? Ne ovat hyviä nimiä ja hyviä hevosia, mutta tosiasiassa moni virtuaalihevonen on tehnyt saman kuin Viekser ja Money Maker. Viekseriä ja Money Makeria ei unohdeta, koska niillä on paljon jälkikasvua, mutta miksi tuhansilla muilla ihan samanlaisilla ei ole?

Älkää ymmärtäkö minua väärin. On ihanaa, että virtuaaliravikansalla on  samalla tavalla kollektiivisia hevosesikuvia kuin oikeassakin ravimaailmassa on. En ikinä tahtoisi ottaa niitä hevosia jalustoiltaan. Silti mietin edelleen, miksi juuri ne? Mikä tekee virtuaalisesta ravihevosesta hyvän? Ja mikä kumma tekee siitä sellaisen supertähden, että jokainen tietää sen nimen vielä parikymmentä vuotta sen kuoleman jälkeenkin?

20200905

Oresamankisat 6 vuotta saatettiin hautaansa (vähäsen henkilökohtaista nostalgiaa)

Siitä on kuusi pitkää vuotta, kun hypetin tässä blogissa, miten kätevää on järjestää massakisoja kisablogissa html-sivujen sijaan. Oresaman kilpailut onkin nyt noin kuusivuotias blogi, ja joka kerta kisojen järjestäminen on ollut yhtä helppoa! Pieniä ongelmia on ollut, kuten että blogiin voi sujuvasti postata vain 90 kertaa päivässä, mutta tämänkin takun ratkaisin päivittämällä blogia tarvittaessa kahdella eri tilillä. Tärkeintä on, että yhtäkään kutsua ei ole koko aikana hävinnyt jäljettömiin, ja että kisojen pitäminen on ollut tosi nopeaa.

Blogger on kuitenkin päivittynyt. Vanhan Bloggerin saa vielä käyttöönsä, mutta sekin katoaa pois. Uusi Blogger on suuri harppaus huonompaan suuntaan monessa sellaisessa asiassa, joka on kisakutsujen ylläpitämiselle välttämätöntä. Jaksan aivan maniosti takuta tänne oikeaan blogiin muutaman postauksen vuodessa, mutta monenkymmenen kilpailun päivittämisessä sama operointi vie ihan liikaa aikaa.

Paluu entiseen on vaikeaa. Totesin, etten osaa käyttää Weeblyä. En kerta kaikkiaan saa muokattua sivuja html:lla niin kuin vanhoilla kunnon Freewebsillä ja Geocitiesillä aikoinaan. Se on mahdollista, tekeväthän sitä muutkin, mutta minulla on paha taipumus hylätä palvelu välittömästi, jos mikä tahansa tarvitsemani ominaisuus on piilotettu. Palasin siis vielä Weeblyäkin kauemmas historiaan: omalle domainilleni asti! Vaikka kisaryppäiden tekeminen ja varsinkaan päivittäminen ei ole ollenkaan yhtä nopeaa kuin vanhalla Bloggerilla, ai mitä nostalgiaa! Viimeksi tein kisakutsuja omalle domainilleni seiskaluokkalaisena, eli noin sata vuotta sitten. Koinkin takaumia miten perjantain viimeisellä käsityötunnilla odotin jo ennen tunnin alkua sen loppumista päästäkseni koulun naapuriin, isin luo, isolle hirvittävälle pöytäkoneelle, katsomaan kuinka moni on osallistunut kilpailuihin. Ai että: se oli sitä aikaa, kun aidot soittoäänet syrjäyttivät polyfoniset kännyköissä ja minunkin kännykkääni pystyi ladata yhden musiikkikappaleen kerrallaan... Nettiinhän niillä kännyköillä, joissa oli oikeasti postimerkin kokoiset näyttöruudut, ei päässyt virtuaalihevosiaan vilkaisemaan.

Samalla tuli tietenkin vanha olo. Virtuaaliharrastukseni täyttää pian kaksikymmentä vuotta. Olen tehnyt tätä suurimman osan elämästäni. Hukkaan se ei ole mennyt. Opin kirjoittamaan, piirtämään, koodaamaan, keskustelemaan foorumeilla asiallisesti, laatimaan ilmoituksia, ottamaan vastuuta yhteisten laitosten toiminnasta ja vaikka mitä muuta ihan tosi nuorena. Viitisentoista vuotta sitten olisin kuollut häpeästä, jos joku olisi saanut tietää minun harrastavan virtuaalihevosia. Nyt olen niin aikuinen, että kun harrastuksistani kysytään, sanon ensin koirat, sitten kirjoittamisen, sitten keskustelunaiheen puuttuessa ne virtuaalihevoset, sillä ne ovat tärkeä osa kirjoittamistani. Enää se ei kai ole lapsellista, sillä harva lapsi enää ryhtyy tällaiseen, mutta toisaalta aikuisena kokee myös olevansa immuuni lapsellisuudelle.

20200901

Palkitut 2020 osa 1/2 (ja angstausta laatiksista)

Ylassa palkitut vuonna 2020
Tänä vuonna minun YLA-urani on mennyt melkein pelkäksi tuomaroinniksi. Hevosiani oli mukana vain yhdessä tilaisuudessa, josta saatiinkin kerättyä kaikki palkinnot. Valmiita hevosia olisi paljon, mutta jotenkin ilmoittautuminen on muka unohtunut, kun olen vetkutellut ja ajatellut kirjoittavani vielä yhden tekstin tai muuten hankkivani vielä pari pistettä lisää ennen ilmoittautumista. Koko ajan kipuilen myös enemmän ja enemmän sen kanssa, palkitseeko YLA enää minun henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan "hyviä virtuaalihevosia" vai ei, joten motivaatio ilmoittautua laskee koko ajan. Ennen olin samaa mieltä arviointikriteereistä, mutta harrastustapani on muuttunut.
Tammikuu: Erkinheimon Skylla YLA1, Erkinheimon Esi-Isä YLA3, Horror Movie Host RR YLA2

SLA:ssa palkitut vuonna 2020

SLA:sta minulla on nykyään samanlaisia ajatuksia kuin YLA:sta. Tämän lisäksi en enää näe merkityksellisiä eroja sen ja YLA:n välillä, paitsi että SLA:n palkinto suvuttomalle vaatii enemmän kirjoittamista kuin YLA:n palkinto samalle hevoselle, sekä tietenkin SLA on rajattu vain suomenhevosille. Suvulliselle SLA-I -palkinto tuntuu jo olevan muotoseikka, joten tämä laatuarvostelu ei mielestäni enää tarjoa minun harrastuksessani haasteita kuin tuontisukuisille. Tänä vuonna ainoastaan Pullagallupin palkinnolla on ollut minulle merkitystä, sillä kakkosen eteen sai vielä tehdä töitä. Muut keräsivät ykkösen sen enempää sivujen sisältöä fiksaamatta. Sanalliset kommentit toki tekevät näistäkin palkinnoista vielä mieleenpainuvia: joku on viitsinyt nähdä juuri minun heppani eteen niin paljon vaivaa, että on kirjoittanut ajatuksensa ylös.
Toukokuu: Erkinheimon Isähahmo SLA-I, Erkinheimon Skylla SLA-I, Pullagallup SLA-II

ERJL:ssa palkitut vuonna 2020

ERJL:n osallistujamäärät ovat minun talleistani pysyneet edes vähän parempina. ERJL ja KRJL ovat laatiksista tällä hetkellä harrastamistani kaiken kaikkiaan helpoimmat, jos kakkospalkinto riittää. Sellaisiakin tulee siis ilmoiteltua, jotka olisivat YLA:ssa melko raakoja. Saan mielenkiintoni ehkä palaamaan, jos tavoittelen jatkossa kaikille ykköstä. Ykkösrivi ei kuitenkaan tunnu houkuttelevalta: silloin huonomman palkinnon saaneesta tulee silmissäni yhtä kuin palkitsematon ja hifistelysukulinjani kapenevat entisestään.
Helmikuu: Peppero RSE ERJ-II
Toukokuu: Elly Jelly ERJ-II, Toxic Fox RR ERJ-II
Kesäkuu: Goodbye Moonman RR ERJ-I, Erkinheimon Esi-Isä ERJ-I, Sacramento II RR ERJ-I, Atheist Afterlife RR ERJ-I
Heinäkuu: Google Me (tarinaheppa) ERJ-II, Digital Sweetheart ERJ-I, Pullagallup ERJ-I


KRJL:ssa palkitut vuonna 2020
KRJL:ssa laatisvalmiiden jononi on kautta aikojen ollut suurin, sillä ilmoittautuminen on eri aikaan kuin muihin laatiksiin, eikä tällainen harvapää  aina muista. Nyt olen aina välillä sentään muistanut ilmoittautua. Muuten KRJL on tällä hetkellä henkilökohtainen suosikkini. Se ei kuitenkaan joudu arviointikriteereistä, vaan vapaaehtoistoiminnaksi äärimmäisen korkealaatuisesta toimivuudesta ja hienosta ylläpitotyöstä. Myös tuomarina KRJL on miellyttävä laitos.
Toukokuu: Erkinheimon Vohvelieläin KRJ-II, Erkinheimon Esi-Isä KRJ-II, Toxic Fox RR KRJ-II, Peppero RSE KRJ-II
Kesäkuu: Elly Jelly KRJ-II, Goodbye Moonman KRJ-I, Pullagallup KRJ-I, Horcrux KRJ-II
Heinäkuu: Sacramento II RR KRJ-I, Sanchez RR KRJ-I, Queen's Never Late KRJ-II, Ton-Tongue Toffee RR KRJ-III, Messerchmit KRJ-II


KERJL:ssa palkitut vuonna 2020

Vaikka kenttäkisoja on tullut pidettyä ja kenttähommissa heiluttua jo kohta kymmenen vuotta, kenttäratsastuksen maailma on edelleen vierain laatiksineen. Vaikka lajilaatisten liian yhtenäiset arviointikriteerit ovat minusta lähinnä kirous, tässä laatiksessa niistä on hyötyäkin. Samalla systeemillä menee, joten heppojen fiksaaminen laatiskuntoon ei vaadi erikoisempaa eforttia. Minulla ei myöskään ole puhtaasti kenttäpainotteisia hevosia: yleispainotteiset menevät kenttälaatikseen siinä sivussa. Se on vähäsen harmi, koska kenttäratsastus on tarinallisesti tällä hetkellä minusta lajeista mielenkiintoisin (ja ehkä siksi tarinakilpaheppani ovat suurimmaksi osaksi tarinallisesti kenttäpainotteisia).
Tammikuu: Jackass In a Bottle KERJ-II, Erkinheimon Aamupäivänsäde KERJ-I, Aurora Jewel RR KERJ-II
Helmikuu: Erkinheimon Isähahmo KERJ-I, Ghost RR KERJ-I
Kesäkuu: Daily Spider RR KERJ-I, Royal Tiger RR KERJ-I, Sacramento II KERJ-I

VVJ:ssa palkitut vuonna 2020

Arvatkaa, mikä oli nuorena suokkitalli-idolini? No tietenkin Mörkövaara, ylläripylläri. Vain suomenhevoseni menevät valjakkoajolaatikseen, koska Mörkövaarankin suokit menivät, ja Mörkövaarassahan on maailman siisteimmät suokit kautta aikojen. Vaikka en enää sataan vuoteen olekaan halunnut muuttua tvishaksi, tässä sitä aina vain ollaan -- ainakin silloin, kun muistetaan ilmoittautua.
Helmikuu: Kaukomieli VVJ-II, Erkinheimon Matilda VVJ-I, Peppero RSE VVJ-II
Kesäkuu: Erkinheimon Aamupäivänsäde VVJ-II, Erkinheimon Skylla VVJ-I, Horcrux VVJ-I

Muut
Hevoseni oli ekaa kertaa mukana estevarsojen laatuarvostelussa. Kokemus ei ollut sen epämiellyttävämpi tai miellyttävämpi kuin muutkaan, mutta en jatkossa aio kiertää varsalaatiksia. Arviointikriteerit ovat toki osittain erilaiset kuin lajilaatisten, mikä on tosi hyvä juttu, mutta tämä ei tuo mitään lisää juuri minun harrastukseeni. Korkeintaan näen yhden pakkomielteen lisää: että kaikki hevoset olisi muka pakko tukkia vielä varsalaatiksiinkin! Olen pakkomielteinen tyyppi.
Konrnkarr EV-II

Millainen olisi unelmieni laatis?
En taida enää uskoa laatuarvosteluihin. Ennemminkin taidan kaivata arvostelua, joka ottaisi mallia PKK:n tuomarien antamista sanallisista kommenteista. Unelmieni laatiksessa ei jaettaisi palkintoa, vaan joku arvostelija todella tutustuisi hevoseeni kokonaisuutena ja antaisi siitä palautetta.  Palautteen ei tarvitsisi olla edes tasalaatuista: joku arvostelija tykkäisi kirjoittaa laajemmin kuvasta, toinen teksteistä, kolmas yleisilmeestä. Unelmieni laatis olisi suunnattu tarinahevosille ja lempihevosille, eikä tarkoitus olisi tukkia sinne joka ainoaa omistamaansa hevosta, niin kuin minulla laatiksissa on tapana. Olin fiiliksissä esimerkiksi kun Kura Kura sai Orange Wood Ranchin mustangiohjelmasta palkinnon tarinaheppaurastaan. Palkinto ei ole mikään sellainen virallinen, joka näkyisi hevosen jälkeläisten sivuilla komeana, mutta ai miten se on uniikki ja hieno: vuoden 2020 tärkein palkinto Pondin Tie Tähtiin -rankingvoiton ohella!

Laatistulevaisuuteni
Vuoden 2020 loppuun asti laatispalkintojen metsästys jatkuu niin kuin aina, ja näillä näkymin se jatkuu muutenkin toistaiseksi. En vain osaa olla tekemättä tätä: en ole löytänyt korvaavaa toimintaa, vaikka tarinoinkin nykyään miljoona kertaa enemmän kuin kisaan ja suollan "pk-merkintöjä". Olen kuitenkin kyllästynyt ja kyseenalaistan yhä enemmän tätä pakkotoimintaani. Syy ei oikeasti ole se, että laatikset olisivat muka jotenkin huonontuneet! Nehän ovat sellaisia kuin aina: juuri samanlaisia kuin silloin, kun olin ihan fiiliksissä ja kerroin irl-kavereillekin ekasta hevoseni koskaan saamasta laatispalkinnosta. Se, joka on muuttunut, olen minä. Myös käsitykseni "hyvästä virtuaalihevosesta" on muuttunut radikaalisti sitten fanaattisimpien laatisaikojeni. Laatuarvostelujen ylläpitäjät ja ahkerat tuomarit tekevät joka tapauksessa minusta vieläkin aivan mahtavaa työtä. On huikeaa, että jotkut antavat vapaa-aikaansa yhteiseen harrastukseen ihan kaikkien hyväksi, kun saman ajan voisi käyttää niiden omien laatisheppojensa hinkuttamiseenkin. Vain vapaaehtoisten ylläpitäjien ja tuomarien panos tarjoaa kaikille muille tällaisen mahdollisuuden harrastaa, ja aika monelle laatikset ovat kuitenkin yhtä tärkeitä kuin minulle aikoinaan. En missään nimessä kannata laatisten hävittämistä, ja aion toimia tuomarinakin niin kauan kuin jaksan, vaikka en itse enää hevosiani arvosteluttaisikaan.

20200624

Vapaasti kopioitavat linet (ja unelmani olla virtuaalisankari)

Olen maailman suurimman kiitoksen velkaa joka ainoalle ihmiselle, joka on joskus laittanut nettiin linearttinsa vapaasti kopioitavaksi ja virtuaalijutuissa käytettäväksi. Hartaudella olen linejä väritellyt ja väritän vieläkin. En olisi i-ki-nä eksynyt piirroshevosten pariin ilman vapaasti kopioitavia linejä.

Oma linejen tekemiseni on vielä aika olematonta. Käteni pakkaa vapista, eikä siihen auta mikään vakauttajakaan, sillä hienomotoriikkani ei ole enää kunnossa. Lisäksi vaikka hahmotan kappaleet muotoina, en hahmota niitä ääriviivallisina ja huomaan, etteivät lineni ole mitenkään sellaisia kuin haluaisin. Olen kuitenkin päättänyt oppia. Vähän kerrallaan, line kerrallaan. Lopulta piirrän hevoslinejä, joista voin olla ylpeä.

Koska vapaasti kopioitavat linet ovat antaneet minulle niin paljon, lupaan, että jokaiset hevoslinet, joista olen yhtään ylpeä, ovat vapaasti kopioitavissa. Ne eivät tule olemaan priimaa tavaraa, eivätkä parempien piirtäjien mielestä edes kelvollisia. Se ei kuitenkaan haittaa yhtään, koska juuri sillä hetkellä en olisi pystynyt parempaan ja ylitin itseni jossain asiassa lineissä.


Näissä lineissä ylitin itseni. Niissä on lukuisia virheitä, tietenkin, mutta viivat ovat silti suorempia ja vakaampia kuin koskaan ennen, joskin paksun ja kömpelön puoleisia. Koristekuvaksihan kaikki tällainenkin käy vaikka päiväkirjaa elävöittämään. Virheistä huolimatta ylitin itseni vakaudessa. Linet ovat siis sen takia vapaasti kopioitavissa kaikille, jotka seuraavat seuraavat ainoaa sääntöäni.

Ainoa sääntö, jota noudatettuasi saat kopioida:
Anna toiselle, mielellään tuntemattomalle harrastajalle ilmaiseksi jotain ennen kuin kopioit.
Se voi olla mitä vain: kehu kivasta tekstistä, pikku  päiväkirjamerkintä, yksi kaikille vapaasti kopioitava tarhakuva -- mitä tahansa, jonka voit antaa ilmaiseksi pois.

20200522

Perinteiset kilpailut

Keskustan nimimerkki enna on pannut viimeaikoina ihan hirvittävän paljon ajatusta kilpailuiden järjestämiseen. Laatiksen massakisoilla on ollut jo kauan (ansaitusti) se maine, ettei niitä paljoa mietitä. Olikin hämmentävää ja hienoa törmätä keskusteluun, jossa niitä puitiin niinkin perin pohjin. Osallistuin siihen itsekin, mutta vastauksessani keskityin kovasti tarinakisoihin. Jäin kuitenkin miettimään aihetta ja hautomaan käsitystäni siitä, miten alaiset massakisat minusta pitäisi järjestää ja miksi juuri niin. (Korostan, että nämä ovat vain minun mielipiteitäni, ja kaikkien ajatusten taustalla on se, miten kisaaminen ja kaikki siihen liittyvä tehtäisiin juuri minulle superhelpoksi.)

1. Jokaisen kutsun numero vastaa päivämäärän numeroa
Tämä on muuten tärkeä juttu! On tosi ärsyttävää, jos kutsun numero on ERJ09 ja kisapäivä on 22.4., eikä 29.4.!
Ei-maassakisaajat usein ajattelevat tätä kosmeettisena asiana. Olen itsekin ajatellut, ja koska vihaan 0 ja 5 -päätteisiä numeroita esimerkiksi herätyskellossa, tahallani olen joskus vältellyt myös kutsun numeron ja päivämäärän mätsäämistä. Kyse ei kuitenkaan ole kosmeettisesta jutusta tai perfektionismista!!Kun kutsun numero ja päivämäärä mätsäävät, se nopeuttaa ihan uskomattoman paljon muotoonlaittoa! Minä muotoonlaitan niin, että katson ensin kutsujen numeroiden viimeisen numeron ja sitten hevosen sijoituksen ja naputan ne kerralla tiedostoon. Jos hevoseni sijoittuu kutsussa 303 viidenneksi, 308 kakkoseksi ja 309 neloseksi, aivoissani toistuu mantra "kolme kasi ysi, viis kaks neljä" ja siirrän ajatukseni yhdellä kerralla kisakalenteriin avaamatta kutsuja enää uudelleen. Jos kutsi 303 onkin järjestetty 20.5. eikä 23.5. ja joka kutsun päivämäärä heittää, joudun muistamaan vielä yhden setin numeroita lisää! Jos päivämäärät mätsäävät, kapasiteettini riittää seitsemän kutsun muotoonlaittoon kerralla. Jos eivät mätsää, pystyn laittamaan kolme ja lisäksi se on hitaampaa.
Päivämäärien ja kutsun numeron mätsääminen on massakisoissa tärkein asia. Ihan ihan ihan kaikkia muita asioita siedän ilolla ja onnella, jos tämä vain olisi aina kunnossa!

2. Sopivan kokoiset ryppäät.
Jos saisin valita, kaikissa ryppäissä olisi 30 kisaa. Ei enempää, eikä vähempää. Silloin rypppään kisat osuisivat yksi kullekin päivälle. Olen kuitenkin tyytyväinen myös niihin ryppäisiin, joissa on mikä tahansa pyöreä kutsumäärä kymmenestä kuuteenkymmeneen. Alle 30 kisan ryppäissä nyppii ainoastaan se, että päivämäärät pitää tarkastaa erikseen, kun ryppään ensimmäinen kutsu ei olekaan ensimmäisenä päivänä, mutta se on pieni vaiva. Yli 30 kisan rypäs taas vaikuttaa minusta välillä loputtomalta, kun otan tuloksia ylös siitä.

3. Tarpeeksi vähän luokkia (koskee mulla vain KRJ ja ERJ)
Ennen oli muotia järjestää kaikki luokat 40-160 cm samassa kutsussa, mutta ei Luojan kiitos enää. Rajattu luokkamäärä nopeuttaa nimittäin sujoitusten keräämistä kutsuista. Minulla on kisalistoilla samaan aikaan aina kymmeniä hevosia, ja kaikkien siijoituslistat ovat yhdessä tiedostossa. Samaa luokkaa kisaavat hevoset ovat peräkkäin ja tasot nousevat porrastetusti kohti loppua. Jos samassa kutsussa on luokkia 100cm ja 110cm, scrollailua tulee mahdollisimman vähän, koska kilpailevat hevoset ovat samassa kohdassa tiedostoa. Jos luokat ovat 100cm ja 160cm, scrollailua tulee enemmän, mutta  se ei haittaa, kun voin tuijottaa kahta kohtaa tiedostosta ja laittaa merkit molempiin. Mutta jos luokat ovat 40cm, 80cm, 100cm, 140cm ja 160cm, scrollailusta  ei tule loppua! 10 kutsun ryppään tällaisia sijoituksia jaksan kerätä, mutta sitä isompiin monen luokan ryppäisiin osallistun vain äärimmäisen harvoin ja harkitusti. (Tai siis osallistunhan minä, mutta laitan hevosia vain parille tasolle.)

4. Tuplaluokat
Jep. Ihan täsmälleen samoja luokkia 2 kappaletta. Tulee sijoituksia nopeammin. Voisihan sama heppa kisata kahta eritasoistakin luokkaa, mutta kun haluan muotoonlaittaa helpolla mieluummin kuin saada sijoitukset nopeammin, eivät ne tietenkään oikeasti voi, kun en jaksa veivata luokka-kohtaa taulukossa.
VVJ:n noviisi koulu ja noviisi tarkkuus ovat muuten minulle iiiiiiihan eri luokkia. Ne ovat enemmän  eri luokkia kuin vaB ja vaA, koska muotoonlaitossa joudun muuttamaan enemmän kirjaimia. En ikinä osallistuisi samassa ryppäässä molempiin, koska muotoonlaitoissa menisi tuhansia vuosia. :D

5. Ei foorumipohjaisia kutsuja!
Hei, 2006 meni jo! Foorumipohjaisten kutsujen osoite on yleensä kilsan pituinen ja epälooginen, osallistuminen on tehty mahdollisimman hankalaksi jos pitää osallistua foorumille ja lisäksi kutsut lataavat tuhansia vuosia kun vertaa ihan html-kutsuihin. Tasaisin väliajoin foorumit myös kadottavat kutsuja, mikä on ärsyttävää, jos on niin kuin minä, että saattaa laittaa jonkun hevosen sijoitukset muotoon rapiat 10 vuotta kisojen jälkeen.

Näin kuin olisivat kaikkien laatishevosten kaikki kisat, niin kisaamiseen menisi vain sekunti ja voisi keskittyä sitten kaikkeen oikeasti minulle tärkeään. Tarinahevoset ovat mulle asia ihan täysin erikseen. Kun laatishevosen kisakalenteri on täydellinen, kun siellä on 40 sijoitusta per kisattu laji, tarinahevosen kisakalenterin täydellisyydelle on minulla ihan eri mittarit. Pondin, pikkuiseni, kisakalenteri on tarinahevoselle aika täydellinen, ellei lasketa sen entisessä elämässä kisattua massa-ERJ:ta. (Vaikka ei sekään siellä mua haittaa: pitäisi vain piilottaa ne johonkin linkin taakse vaikka.)

20200321

Mitä onni on & Sand Pond

Olen huomannut elämässäni, että onnellisuudella on selkeä kaava ja kaikki mielentilani voi tiivistää karkeasti kolmeksi riviksi tekstiä. Saattaa olla, että kaavani pätee vain minuun, mutta kirjoitan sen tähän siltä varalta, että joku muu kokisi sen ahaa-elämyksen, jonka itse koin vuonna 2018.

Oresaman mielentilan tiivistys:

inspiraatio + kohde = onnellisuus
inspiraatio ilman kohdetta = ahdistus ja levottomuus
kohde ilman inspiraatiota = stressi ja voimattomuus

Olen nyt onnellinen. Rakastan kaikkea ja kaikkia. Se johtuu parista asiasta. Ensimmäinen juttu, joka on kohdillaan, on liikkumisen rajoittaminen koronaviruksen takia. Saan luvan kanssa olla kotona ja kirjoittaa. Se sopii minunlaiselleni, joka ei ole koskaan elämässään halunnut tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa ihan koko ajan. Kaikkien ylimääräisten ärsykkeiden ja suurimpien kiireiden katoaminen on johtanut siihen, että minun ei tarvitse muuta tehdä kuin laskea kädet paperille tai näppäimistölle, ja muste tai kirjaimet jotenkin vuotavat minusta ulos ja muodostavat tarinoita. Kaikki niistä eivät ole hyviä, mutta tärkeintä onkin se helpotuksen tunne, kun tarinat pääsevät ulos minusta. Se tuntuu vähän samalta kuin paiseiden puhkominen, vaikkakin miljoona kertaa paremmalta. En tarvitse mitään nyt. Elämäni on hetken aikaa täydellistä.

Toinen onneni syy, joka ruokkii kirjoittamistani entisestään, on itsekkyys. Toin lempihevoseni Pondin Hopiavuoren hevostallille. Sillä on mukanaan sellaisia hahmoja, joista minun on aina ollut ihan mahdottoman helppo ja hyvä kirjoittaa: sellaisia, joista minun on aina ollut niin kova pakko kirjoittaa, että ihan pistelee. Kun tein päätökseni tuoda Pond talliin, koin syyllisyyttä ja ajattelin, mitä muut kirjoittajat mahtavat tuumia, kun marssitan paikalle taas yhden oman hevosen ja vieläpä sellaisia outoja itsetutkiskeluhahmoja. Olen nyt luopunut sellaisista ajatuksista. Tein Hopiavuoren hevostallin, jotta minun oma harrastukseni olisi ihanaa. Ei voi siis olla väärin tuoda sinne Pondia hahmoineen, kun se tuntuu näin hirvittävän hyvältä.


Ai Pond! Leuhka tamma! Line © Konikfryzyjski

En malttaisi mennä nukkumaan. Kun aamu alkaa valjeta, pongin ylös ja kirjoitan, vaikka kello näyttää vasta kuutta. Tältä tuntuu olla tosi, tosi, tosi pahasti addiktoitunut. Enkä ole tippaakaan huolissani.

Ainoa asia, jonka kirjoittamisessa en muuten vieläkään onnistu, on selitys siitä mikä tekee Pondista virtuaalimaailman kaikkien aikojen parhaan hevosen. Tänäänkin sitä minulta kysyttiin. En voinut muuta tehdä kuin linkittää sen sivut ja sanoa, että katso nyt hyvä ihminen itse. Se on täydellinen virtuaalihevonen. Ihan kaikki asiat tekevät siitä kaikkien aikojen parhaan virtuaalihevosen. Minulla on siitä ainakin yhtä paljon kerrottavaa kuin Mayasta, enkelistäni, josta kuitenkin kirjoitin yhteensä yksitoista pitkää irl-vuotta, vaikka osan ajasta se viettikin eri paikassa kuin sitä jatkuvasti ikävöivä hahmoni! Pondin ja Mayan kaltaisia ei ihan joka oksalla kasva.

Sand Pond

Kaikkien aikojen paras virtuaalihevonen

20200318

Tärkeitä havaintoja virtuaalimaailmasta

Olen viime aikoina ollut hiljaa virtuaalimaailmassa työni takia. Kaiken vapaa-aikani olen käyttänyt Hopiavuoren hevostalliin. Olen kuitenkin pitänyt silmällä muuta maailmaa ja tehnyt joitain todella tärkeitä havaintoja, joista teidänkin, lukijat, pitäisi kuulla pikimmiten.

1. Aleksi on tehnyt Hallazinen ensimmäisen numeron ja se on tosi hienon näköinen.

2. Susiraja on kasvattanut ja Mörkövaara omistaa Kyyhkynkyyneleen, jonka nimestä olen kateellinen. (Kumpi sen keksi? Ilmoittaudu, niin saat selkääsi.)

3. Alexiina tapaa aina välillä ylläripyllärinä laittaa OWR:n pelaajien kaappeihin piirroskuvia ja sims-kuvia pelaajien hahmoista ja hevosista, ja joka kerta yllätyn niistä.

4. Lynn alkoi kommentoida tänään hevosten kuvia ja kuvagallerioita Keskustassa ja mulle tuli siitä jo ihan ajatuksena hyvä mieli.

5. Kattokaa WRJ:n tekstejä miten kivoja ne on!

6. Eeva pitää tarinakisoja. Eikö olekin vähän hyvä juttu!

7. Kattokaa mitä Pierre tekee kaikkien länkkärien hyväksi!