20200624

Vapaasti kopioitavat linet (ja unelmani olla virtuaalisankari)

Olen maailman suurimman kiitoksen velkaa joka ainoalle ihmiselle, joka on joskus laittanut nettiin linearttinsa vapaasti kopioitavaksi ja virtuaalijutuissa käytettäväksi. Hartaudella olen linejä väritellyt ja väritän vieläkin. En olisi i-ki-nä eksynyt piirroshevosten pariin ilman vapaasti kopioitavia linejä.

Oma linejen tekemiseni on vielä aika olematonta. Käteni pakkaa vapista, eikä siihen auta mikään vakauttajakaan, sillä hienomotoriikkani ei ole enää kunnossa. Lisäksi vaikka hahmotan kappaleet muotoina, en hahmota niitä ääriviivallisina ja huomaan, etteivät lineni ole mitenkään sellaisia kuin haluaisin. Olen kuitenkin päättänyt oppia. Vähän kerrallaan, line kerrallaan. Lopulta piirrän hevoslinejä, joista voin olla ylpeä.

Koska vapaasti kopioitavat linet ovat antaneet minulle niin paljon, lupaan, että jokaiset hevoslinet, joista olen yhtään ylpeä, ovat vapaasti kopioitavissa. Ne eivät tule olemaan priimaa tavaraa, eivätkä parempien piirtäjien mielestä edes kelvollisia. Se ei kuitenkaan haittaa yhtään, koska juuri sillä hetkellä en olisi pystynyt parempaan ja ylitin itseni jossain asiassa lineissä.


Näissä lineissä ylitin itseni. Niissä on lukuisia virheitä, tietenkin, mutta viivat ovat silti suorempia ja vakaampia kuin koskaan ennen, joskin paksun ja kömpelön puoleisia. Koristekuvaksihan kaikki tällainenkin käy vaikka päiväkirjaa elävöittämään. Virheistä huolimatta ylitin itseni vakaudessa. Linet ovat siis sen takia vapaasti kopioitavissa kaikille, jotka seuraavat seuraavat ainoaa sääntöäni.

Ainoa sääntö, jota noudatettuasi saat kopioida:
Anna toiselle, mielellään tuntemattomalle harrastajalle ilmaiseksi jotain ennen kuin kopioit.
Se voi olla mitä vain: kehu kivasta tekstistä, pikku  päiväkirjamerkintä, yksi kaikille vapaasti kopioitava tarhakuva -- mitä tahansa, jonka voit antaa ilmaiseksi pois.

Ei kommentteja: