Olen viime aikoina ollut hiljaa virtuaalimaailmassa työni takia. Kaiken vapaa-aikani olen käyttänyt Hopiavuoren hevostalliin. Olen kuitenkin pitänyt silmällä muuta maailmaa ja tehnyt joitain todella tärkeitä havaintoja, joista teidänkin, lukijat, pitäisi kuulla pikimmiten.
1. Aleksi on tehnyt Hallazinen ensimmäisen numeron ja se on tosi hienon näköinen.
2. Susiraja on kasvattanut ja Mörkövaara omistaa Kyyhkynkyyneleen, jonka nimestä olen kateellinen. (Kumpi sen keksi? Ilmoittaudu, niin saat selkääsi.)
3. Alexiina tapaa aina välillä ylläripyllärinä laittaa OWR:n pelaajien kaappeihin piirroskuvia ja sims-kuvia pelaajien hahmoista ja hevosista, ja joka kerta yllätyn niistä.
4. Lynn alkoi kommentoida tänään hevosten kuvia ja kuvagallerioita Keskustassa ja mulle tuli siitä jo ihan ajatuksena hyvä mieli.
5. Kattokaa WRJ:n tekstejä miten kivoja ne on!
6. Eeva pitää tarinakisoja. Eikö olekin vähän hyvä juttu!
7. Kattokaa mitä Pierre tekee kaikkien länkkärien hyväksi!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiraatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiraatio. Näytä kaikki tekstit
20150527
Virtuaaliharrastuksen monet mutaatiot
Puolisoni kysyi minulta eilen, että miksi virtuaalihevoset viehättävät minua vuosi toisensa jälkeen. Miten niillä pelataan, vai leikitäänkö niillä kenties? Kyse ei voi olla pelkästä heppaleikistä, koska olen jaksanut leikkiä samaa leikkiä vuosikaudet. Tämä mahtava kysymys sai minut huomaamaan, miten monipuolinen harrastus virtuaalihevonen onkaan, ja miten paljon pikseliponeista saa irti. Tässä minun kehityskulkuni...
***
Vaihe 1: Olisipa minulla hevonen!
Ensimmäinen virtuaalihevoseni oli unelmahevoseni, jollaisen haluaisin oikeasti. Se oli mahdottomuus, superhevonen, ja unelma. Leikin, että se oli oikea hevonen, kun kirjoitin sille, ja pihalla keppihevoseni oli sama hevonen. Kun isä rakensi minulle puuhevosen, sekin oli sama kuin virtuaalihevoseni, ja haaveilin ostavani samanlaisen hevosen vielä joskus.
Vaihe 2: Opettelen kaiken hevosista!
Ratsastin hieman, mutta ratsastus jäi, kun sain ensimmäisen oman hoitohevoseni ravitallilta. Opin käytännössä, että unelmahevoseni oli mahdottomuus, enkä jaksanut enää leikkiä sillä. Loin uusia hevosia, mahdollisimman erilaisia, ja hieman realistisempia. Edelleen mukaa oli muutama unelmahevonen, vaikka ne olivatkin realistisempia kuin ensimmäinen, ja edelleen haavelin omistavani vielä joskus juuri sellaisen oikean hevosen, kuin The Virtuaalihevonen (joka yleensä oli Agata Jewel). Loin hevosille mahdollisimman paljon eri rotuja ja ammatteja ja opettelin hevosasioiden teoriaa. Olin kiinnostunut melkein kaikesta ja opin ihan hirveän paljon hevosasioita. Tallilla kokeilin oppimaani käytännössä, ja kotona kirjoitin hoitotarinoita virtuaalihevosille sen pohjalta, miten oikeiden hevosten kanssa oli sujunut.
Vaihe 3: Olisipa minulla hevosalan yritys...
Olen nyt tässä vaiheessa. Pidän tallia epärealistisesti, mutta tiedostan sen. Olen opetellut laskemaan raha-asioita. Esimerkiksi jos Erkinheimot olisi oikea 25-karsinainen talli ja siellä asuisi kaksi hevostani, tiedän, kuinka paljon tulisi pyytää vuokraa karsinasta jotta saisin maksettua verot, ruuat, purut, sähköt, vedet, lainanlyhennykset jne jne jne ja saisin vielä pitää itse vaikka pari tonnia palkkaa kuukaudessa. Mielessäni virtuaalihevoset ovat yhä enemmän eriytyneet oikeista hevosista ja vaikka minulla olisi suuri talli oikeasti, harrastaisin yhä virtuaalihevosia, toisin kuin ennen. Enää ei ole edes tärkeää, että virtuaalihevonen on hevonen.
Tulevaisuuden vaihe: Aina voi oppia lisää!
Jos unelmani toteutuu ja minulla on joskus oikea talli, virtuaaliharrastus ei katoa, vaan todennäköisesti muuttuu. Todennäköisesti alkaisin esim. kasvattamaan mahdollisimman realistisesti pyöritellen kaiken maailman genetiikka-asioita sun muita mielessäni. Tai sitten nysvään jonkin muun osa-alueen kanssa. Vaikka opettelen maailman parhaaksi piirtäjäksi. Todennäköisesti kaiken maailman yrityslaskelmat eivät minua enää kiinnostaisi, sillä niitä olisi pakko tehdä ihan oikean tallin kanssa.
***
Monen muun harrastus on kulkenut omia erilaisia polkujaan, mutta huomaan, että vain harva meistä enää "leikkii hevosilla". Suurin osa meistä nysvää jotain omaansa niin kuin minä leikkiyritystäni. Toisaalta joskus on mukava palata menneeseen! Ostin pari kuukautta sitten "unelmahevosen" pitkästä aikaa. Haluaisin juuri sellaisen oikeasti, mutta tiedän, että todennäköisesti en sellaista saa. Sen sijaan on todennäköistä, että yritykseni on joskus oikea edes jossain mittakaavassa. Ellen nysvää silloin genetiikan kanssa, kukaties haalin taas tallillisen unelmahevosia! On virkistävää kirjoittaa taas hoitotarinoita yhtä tosissaan kuin silloin 1600-luvulla, kun shirenhevoseni Sensatone (yritin kirjoittaa Sensation) hyppäsi kaksi metriä ja tappoi ihmisiä.
(Ja tässä luku 2 kirjasta Oresaman Kronikat: Minun Nuoruudessani kaikki oli paremmin)
***
Vaihe 1: Olisipa minulla hevonen!
Ensimmäinen virtuaalihevoseni oli unelmahevoseni, jollaisen haluaisin oikeasti. Se oli mahdottomuus, superhevonen, ja unelma. Leikin, että se oli oikea hevonen, kun kirjoitin sille, ja pihalla keppihevoseni oli sama hevonen. Kun isä rakensi minulle puuhevosen, sekin oli sama kuin virtuaalihevoseni, ja haaveilin ostavani samanlaisen hevosen vielä joskus.
Vaihe 2: Opettelen kaiken hevosista!
Ratsastin hieman, mutta ratsastus jäi, kun sain ensimmäisen oman hoitohevoseni ravitallilta. Opin käytännössä, että unelmahevoseni oli mahdottomuus, enkä jaksanut enää leikkiä sillä. Loin uusia hevosia, mahdollisimman erilaisia, ja hieman realistisempia. Edelleen mukaa oli muutama unelmahevonen, vaikka ne olivatkin realistisempia kuin ensimmäinen, ja edelleen haavelin omistavani vielä joskus juuri sellaisen oikean hevosen, kuin The Virtuaalihevonen (joka yleensä oli Agata Jewel). Loin hevosille mahdollisimman paljon eri rotuja ja ammatteja ja opettelin hevosasioiden teoriaa. Olin kiinnostunut melkein kaikesta ja opin ihan hirveän paljon hevosasioita. Tallilla kokeilin oppimaani käytännössä, ja kotona kirjoitin hoitotarinoita virtuaalihevosille sen pohjalta, miten oikeiden hevosten kanssa oli sujunut.
Vaihe 3: Olisipa minulla hevosalan yritys...
Olen nyt tässä vaiheessa. Pidän tallia epärealistisesti, mutta tiedostan sen. Olen opetellut laskemaan raha-asioita. Esimerkiksi jos Erkinheimot olisi oikea 25-karsinainen talli ja siellä asuisi kaksi hevostani, tiedän, kuinka paljon tulisi pyytää vuokraa karsinasta jotta saisin maksettua verot, ruuat, purut, sähköt, vedet, lainanlyhennykset jne jne jne ja saisin vielä pitää itse vaikka pari tonnia palkkaa kuukaudessa. Mielessäni virtuaalihevoset ovat yhä enemmän eriytyneet oikeista hevosista ja vaikka minulla olisi suuri talli oikeasti, harrastaisin yhä virtuaalihevosia, toisin kuin ennen. Enää ei ole edes tärkeää, että virtuaalihevonen on hevonen.
Tulevaisuuden vaihe: Aina voi oppia lisää!
Jos unelmani toteutuu ja minulla on joskus oikea talli, virtuaaliharrastus ei katoa, vaan todennäköisesti muuttuu. Todennäköisesti alkaisin esim. kasvattamaan mahdollisimman realistisesti pyöritellen kaiken maailman genetiikka-asioita sun muita mielessäni. Tai sitten nysvään jonkin muun osa-alueen kanssa. Vaikka opettelen maailman parhaaksi piirtäjäksi. Todennäköisesti kaiken maailman yrityslaskelmat eivät minua enää kiinnostaisi, sillä niitä olisi pakko tehdä ihan oikean tallin kanssa.
***
Monen muun harrastus on kulkenut omia erilaisia polkujaan, mutta huomaan, että vain harva meistä enää "leikkii hevosilla". Suurin osa meistä nysvää jotain omaansa niin kuin minä leikkiyritystäni. Toisaalta joskus on mukava palata menneeseen! Ostin pari kuukautta sitten "unelmahevosen" pitkästä aikaa. Haluaisin juuri sellaisen oikeasti, mutta tiedän, että todennäköisesti en sellaista saa. Sen sijaan on todennäköistä, että yritykseni on joskus oikea edes jossain mittakaavassa. Ellen nysvää silloin genetiikan kanssa, kukaties haalin taas tallillisen unelmahevosia! On virkistävää kirjoittaa taas hoitotarinoita yhtä tosissaan kuin silloin 1600-luvulla, kun shirenhevoseni Sensatone (yritin kirjoittaa Sensation) hyppäsi kaksi metriä ja tappoi ihmisiä.
(Ja tässä luku 2 kirjasta Oresaman Kronikat: Minun Nuoruudessani kaikki oli paremmin)
20120527
Inspiraatio pitää aina käyttää
Kun inspiraatio iskee, se pitää aina käyttää hyödykseen. Eikö niin? Vaikka ulkona paistaa aurinko. Vaikka sisällä on tunkkaista. Vaikka koko muu maailma jatkaisi eloaan ulkona. Sain ihan hirveän inspiksen tänään.
Päivitin seitsemän hepan kisakalenterin. Ja joka kalenteriin oli menossa pitkälti päälle se parikymmentä sijoitusta.
Tapoin kaksi hevosta. Toinen kuoli varsoessaan. Varsan sivuja en vielä tehnyt. Se jää kotiin. Hävitin 2 muuta heppaa kisalistoilta ja siirsin eläkkeelle & tappolistalle. (Buhuhuu: Oresaman Lista :DDD)
Tein kahdelle hevoselle kokonaan uudet sivut samaan osoitteeseen, jossa ne ennen olivat. Tein yhdelle hevoselle sivut tyhjästä, ts kirjoitin tekstit myös jne.
Etsin kuvia, pyytelin lupia ja tarkistelin vanhat lupalistat. Vanhoilta listoilta löytyi 2 paikkaa, joita en edes muistanut. PALJON kuvia. IHANIA kuvia.
Siirsin muutaman parhaan tanskanpuoliveriseni Yorcaan. Aion käyttää niitä fwb-jalostukseen, vaikka olen yhä edelleen sellaista toimintaa vastaan virtuaalimaailmassa. Täällä riittäisi suomenpuokkejakin. Miksihän muuten hyväksyn täysiveristen käyttämisen jalostukseen..?
Anoin 5 WRJ'n alaista.
Päivitin seitsemän hepan kisakalenterin. Ja joka kalenteriin oli menossa pitkälti päälle se parikymmentä sijoitusta.
Tapoin kaksi hevosta. Toinen kuoli varsoessaan. Varsan sivuja en vielä tehnyt. Se jää kotiin. Hävitin 2 muuta heppaa kisalistoilta ja siirsin eläkkeelle & tappolistalle. (Buhuhuu: Oresaman Lista :DDD)
Tein kahdelle hevoselle kokonaan uudet sivut samaan osoitteeseen, jossa ne ennen olivat. Tein yhdelle hevoselle sivut tyhjästä, ts kirjoitin tekstit myös jne.
Etsin kuvia, pyytelin lupia ja tarkistelin vanhat lupalistat. Vanhoilta listoilta löytyi 2 paikkaa, joita en edes muistanut. PALJON kuvia. IHANIA kuvia.
Siirsin muutaman parhaan tanskanpuoliveriseni Yorcaan. Aion käyttää niitä fwb-jalostukseen, vaikka olen yhä edelleen sellaista toimintaa vastaan virtuaalimaailmassa. Täällä riittäisi suomenpuokkejakin. Miksihän muuten hyväksyn täysiveristen käyttämisen jalostukseen..?
Anoin 5 WRJ'n alaista.
20120426
Brises & inspiraatiopäivitys
Aloin rakentaa Brises-länkkäritallia. Olen saanut aikaan huimasti etusivun ja yhden lauseen tekstiä heppasivulle. Hökötys tulee nettiin kun talli on valmis, ja hevossivuja latailen sitten pikkuhiljaa.
Mikähän siinä on, että talleja pitää olla monta? Ei olisi virtuaalimaailmassa ihmeellistä, jos kaikki 500+ hevostani asuisivat yhä ja vieläkin The Finalissa, joka oli siis Joushou Gaidoun aikaisempi ilmentymä joskus 2004 alkuvuodesta. Jaoittelisin vain rotuihin. Jopa Ionic on selkeä paikka, vaikka siellä on heppa poikineen... Mutta sellainen ei toimi.
En harrastaisi virtuaaliheppoja enää, jos en olisi repinyt The Finalia heti alkuunsa. (Sen nimihän on The Final, koska sen piti olla Oresaman viimeinen talli, koota kaikki hevoset ja pysyä pystyssä ikuisesti.) Olen kertonut monesti, että innostun aina vuorotellen kaikista talleistani ja osa jää syrjään... Kuolisin, jos nyt pitäisi eväänsä räväyttää Crimsonin hevosten suuntaan, vaikka pari kuukautta sitten datasin niiden parissa ihan mielipuolisena. Haluan hoitaa nyt Yorcaa ja Brisesiä. Erityisesti Yorcaa.
Toisaalta taas The Finalin tapainen järjestys on tosi hyvä idea. Kaikki löytyisi samasta osoitteesta. Mutta minä en halua yhdistää kaikkea silti, kun pidemmälle ajattelen. Ja haluan. Ja en halua. Ja ratkaisu on edelleen Reita's, jota olen kehitellyt siitä lähtien kun siitä ensimmäisen kerran puhuin täällä.
Yksi talli ja eri osioita vai monta tallia niin kuin nyt? Reita's tarkoittaa sitä, ettei tarvitse päättää...
(Olen tällainen myös IRL. Tuleekohan minusta elokuvaohjaaja-valokuvaaja-siivooja-toimittaja-mafiapomo-työtön-viulisti-elämäntapaopiskelija-yksityisyrittäjä-palkollinen??? En muuten soita viulua.)
Mikähän siinä on, että talleja pitää olla monta? Ei olisi virtuaalimaailmassa ihmeellistä, jos kaikki 500+ hevostani asuisivat yhä ja vieläkin The Finalissa, joka oli siis Joushou Gaidoun aikaisempi ilmentymä joskus 2004 alkuvuodesta. Jaoittelisin vain rotuihin. Jopa Ionic on selkeä paikka, vaikka siellä on heppa poikineen... Mutta sellainen ei toimi.
En harrastaisi virtuaaliheppoja enää, jos en olisi repinyt The Finalia heti alkuunsa. (Sen nimihän on The Final, koska sen piti olla Oresaman viimeinen talli, koota kaikki hevoset ja pysyä pystyssä ikuisesti.) Olen kertonut monesti, että innostun aina vuorotellen kaikista talleistani ja osa jää syrjään... Kuolisin, jos nyt pitäisi eväänsä räväyttää Crimsonin hevosten suuntaan, vaikka pari kuukautta sitten datasin niiden parissa ihan mielipuolisena. Haluan hoitaa nyt Yorcaa ja Brisesiä. Erityisesti Yorcaa.
Toisaalta taas The Finalin tapainen järjestys on tosi hyvä idea. Kaikki löytyisi samasta osoitteesta. Mutta minä en halua yhdistää kaikkea silti, kun pidemmälle ajattelen. Ja haluan. Ja en halua. Ja ratkaisu on edelleen Reita's, jota olen kehitellyt siitä lähtien kun siitä ensimmäisen kerran puhuin täällä.
Yksi talli ja eri osioita vai monta tallia niin kuin nyt? Reita's tarkoittaa sitä, ettei tarvitse päättää...
(Olen tällainen myös IRL. Tuleekohan minusta elokuvaohjaaja-valokuvaaja-siivooja-toimittaja-mafiapomo-työtön-viulisti-elämäntapaopiskelija-yksityisyrittäjä-palkollinen??? En muuten soita viulua.)
20110120
Miten kisakalenterit kannattaa päivittää + missä on raja, 200111
Olen harrastanut virtuaalihevosia kauan, ja ensimmäisen "kunnon" heppani ostin vuonna 2004. Se oli ensimmäinen ratsu, jolla kilpailin. Silloin kaikki oli helppoa: hepat kilpailivat ehkä viisi kisaa vuodessa, ja ne kaikki ehti lisätä sivuille sinä päivänä, kun tulokset julkaistiin. Tuloksia odotettiin tuskanhiki selässä, ja kauheat valitukset täyttivät kisaviekun, jos ne eivät saapuneet päivällään.
Ei, minulla ei ole ikävä niitä aikoja, vaan tahdon puhua ihan muusta.
Tällä hetkellä minulla on monia kilpailevia ratsuja, joilla startataan este- ja kouluratsastuksessa. Kenttää ja suunnistusta kisaavat kaksi hevosta, lännenratsastusta yksi. Koulukisoihin osallistuvia hevosia kilpailtavana on juuri nyt 46. Esteille osallistuvia on 18. Kilpailevia ravihevosia on yhteensä 59, laukkureita 10. Sellaisen hevosmäärän kanssa tuloksia ei enää kytätä, varsinkin kuin ns elämäntehtäväni virtuaalimaailmassa on nimen omaan se kilpaileminen. Hevoset eivät enää starttaa viittä kertaa vuodessa - parempi arvio on, että ne sijoittuvat viisi kertaa päivässä.
Mikä olisikaan minun tapauksessani paras tapa ja tahti päivittää kisakalentereita? Laukkureilla kaikki on helppoa: avaan kutsun ja päivitän yhden lähdön vuorotellen kaikkien sieltä löytyvien heppojen sivuille.
Ravureilla se ei enää ole niin yksinkertaista, koska niitä asuu kolmessa tallissa (= kolmessa eri kansiossa), ja koska yksissä raveissa on hyvällä säkällä 50 minun hevostani. Tapaankin pitää työpöydälläni tiedostoa, jossa on joka ikisen konini nimi ikä- ja rotujärjestyksessä, ja kun tulokset tulevat (ja kun jaksan ne katsoa), lisään pelkän linkin hepan nimen alle. Päivitän nettiin kutsuröykkiön vasta, kun siinä on suunnilleen kymmenen osoitetta. Tämä on äärimmäisen nopea tapa - mutta todella tylsä. Jos esim päivitän kymmenen hevosta samana päivänä, joudun ehkä avaamaan saman kutsun kymmenen kertaa - erikseen joka hevosen kohdalla. Mikä olisi parempi tapa? Kaikkien heppojen poimiminen yksi kutsu kerrallaan ei ole vaihtoehto tällaiselle hevosmäärälle.
Entäs ratsut? En ole päivittänyt joidenkin kalentereita kokonaiseen vuoteen (mikä siis ei nyt ole paljon: jaokset taukoilivat). Haittaisiko, jos lisäisin sijoitukset sivuille vasta siinä vaiheessa, kun heppaa aletaan käyttämään jalostukseen / se muuten tarvitsisi kilpailutietojaan? Silloin saattaisi käydä niin, että kasvattajat kuvittelisivat minun unohtaneen heidän kasvattinsa: noita sivuja ei olla päivitetty vuoteen, otanpa takaisin. Kuinka he voisivatkaan tietää, että koko aikana olen ehtinyt kilpailemaan heidän kullannupulleen sata sijoitusta?
Onko kasvattajilla edes oikeus ottaa heppaa takaisin ilman sähköposti-ilmoitusta tms? Joidenkin mielestä on: minä ainakin ottaisin, mikäli sivut vain katoaisivat, tai muusta syystä en saisi omistajaan mitenkään yhteyttä. Mutta jos mahdollisuus yhteydenottoon on, tuleeko silloin ottaa yhteyttä? Kohteliaisuuden puolesta kyllä. Toisaalta monissa ostosäännöissä sanotaan, että ellei sääntöjä noudateta, kasvattaja "saa ottaa hevosen takaisin ilman ilmoitusta", eli siis viedä pois hevoseni, elleivät sen startit näy sivuilla HETI. Kun heppa on jo ehditty myymään uudelleen, millä minä selittäisin sen, että en ole tuhlannut aikaa päivittämiseen, vaan kehittämiseen? Entä jos kasvattajaa infoaisi etukäteen? Kukaan ei möisi minulle hevosiaan, jos tekisin niin. Miksei? Siksi, että kaikki pelkäävät kasvattiensa omistajien lopettamista. Jos lopetan enkä ole lisännyt sijoituksia heti, mitä arvoa on kasvatilla esim jälkeläislaatuarvostelussa? Ei mitään. Sitä paitsi heppani sijoituksia voidaan tarvita esim silloin, kun sen emä tai isä menee laatiksiin. Jos minä omistaisin sen emän tai isän, en kehtaisi mailata varsan omistajalle, että nyt ne sijoitukset sinne sivuille. Minä odottaisin. Ja odottaisin. Odottaisinko turhaan ehkä vuodenkin, jonka aikana heppa vanhentuisi ilman palkintoaan?
On se heppailu monimutkainen asia. Kunnon kasvatus vaatii suuren määrän hienoja hevosia - mutta "suuri määrä" ja "panostus" ovat aina olleet ristiriidassa. Minun heppamäärästäni voisi vielä huolehtia - mutta koettakaapa yksin laittaa esim Ionicin kaltaisen tallin kaikki hevoset laatiskuntoon. Ei tulisi kesää. Ei kovin kesken, ellei lopettaisi töitä ja koulua ja käyttäisi kaikkea aikaansa hevosiin.
Tahtoisin olla kasvattaja, mutta vielä enemmän tahdon panostaa hevosiin yksilöinä. Minun "panostukseni" tarkoittaa heppaa koko pakettina. Täydellisen kisakalenterin lisäksi sivuilla on oltava täydellinen suku, täydellinen luonne, täydellinen sukuselvitys, täydelliset kuvat, ja niin edelleen. Vähempi ei ole koskaan riittänyt minulle. Ei edes oikeassa elämässä. Nyt olen kuitenkin tuonut esim ravihevosia kaksinkertaisen määrän suhteessa siihen, mitä yleensä (virtuaali)vuodessa tuon. Yleensä on rajoitus 3 heppaa per lähtö per omistaja raveissa, ja sen vuoksi on kätevää omistaa aina 3 2-vuotiasta lämppäriä ja 3 3-vuotiasta suokkia samaan aikaan. Nyt minulla on kuusi kumpaakin. Miksi? Siksi, että kiinnostuin kasvattamisesta.
Mutta missä menee henkilökohtainen rajani? En tahdo koskaan lopettaa virtuaaliheppailua. En tahdo pettää kasvattajille antamiani lupauksia. Vaikka halvaantuisin, hoitaisin työni. Miksikö? Koska olen työnarkomaani ja perfektionisti. Olen aina ollut, aina, ja ihan kaiken suhteen. Silti minunkin tulisi vetää rajaviiva johonkin.
Tilaa opiskelulleko, sekö on raja? Ei ole. Rakastan heppojani niin paljon, että kun oikea elämä ei suju, panostan virtuaaliseen rentoutuakseni, ja sitten alkaa sujua myös IRL. Lukiossa vältin stressin kokonaan keksimällä tuontihevosia kemian tunneilla, koska vihasin kemiaa, enkä ymmärtänyt siitä mitään. Sen vuoksi olin rento esim äidinkielentunnilla, ja jaksoin kiskoa siitä kiitettäviä. Sain lomailla koulussa, joten jaksoin ahertaa. Toisaalta, kemiani oli kuutonen, ja muutin sen ässäksi. Olisinko saanut paremman, jos olisin kuunnellut, vaikken ymmärtänyt? Ehkä. Virtuaalihevoset pitivät minulle seuraa, mutta myös veivät keskittymiseni kokonaan.
Tilaa rakkaudelle, sekö on raja? Ei ole. Keskustelen usein tyttöystävän kanssa virtuaalihepoista. Kaikissa suhteissa toinen ottaa sinua päähän (ja sinä sitä toista) aina välillä, niin meidänkin suhteessamme. Silloin minä tapaan datata yhden kokonaisen päivän ja nollata aivoni virtuaalihevosilla. Se sopii riidan jälkeen, tylsän päivän jälkeen, tunnekuihujen jälkeen... Aina. Kyllä, muutaman kerran olen vain datannut silloinkin, kun tyttöystävä on tarvinnut minua. Minä tarvitsin hevosiani.
Tilaa omalle, uudelle elämälle? Ei, ei ei. Muutan pian. YO-kirjoitukset ovat pian. Pääsykokeet ovat pian. Pitäisi etsiä uusi asunto. Ja työpaikka. Pitäisi tutustua tamperelaisiin etukäteen saadakseen ystäviä mahdollisimman nopeasti. Niin, ja mitä minä teen? Mietin, mikä on paras tapa päivittää kisakalentereita.
Missä se raja sitten menee? Sanoisin, ettei missään - ja melko hyvä niin. Pelasin joskus lentopalloa sama hullunkiilto silmissäni, eikä rajoja ollut. Olin erinomainen, vaikka itse sanonkin, ja rakastin sitäkin harrastusta niin kovin paljon, että elin sille. Ystäviä tapasin käytännössä vain harjoituksissa, koulussa murehdin viime turnauksessa tekemiäni virheitä ja kelailin niitä aina vain uudelleen, kotona keskityin ihailemaan suurimpia lenttisidoleitani televisiosta ja kuvista - ja livenä, koska yksi heistä oli oma isoveljeni ja muutama hänen ystäviään.
Harrastus on osa elämää. Miksi minun pitäisi erottaa juuri tämä harrastus elämästäni? Raja menee siinä, että tämän on tunnuttava hyvältä JA tämän on oltava tavoitteellista. Olisinhan voinut pelata lenttiksessä koppipalloa ikuisesti, ja se olisi tuntunut hyvältä - mutta harrastuksissakin tulee kehittyä.
***
Sen verran lisään ooteeta tähän, että ajattelin pitää jonkinlaista suosittelupalstaa. Jos joka kuun lopussa vaikka valitsisin "kuukauden tallin" niistä, joista sillä hetkellä pidän, ja vuoden lopussa suoritan uudelleenarviointia siitä, mikä on "vuoden talli" minun silmissäni... :D
Olen harrastanut virtuaalihevosia kauan, ja ensimmäisen "kunnon" heppani ostin vuonna 2004. Se oli ensimmäinen ratsu, jolla kilpailin. Silloin kaikki oli helppoa: hepat kilpailivat ehkä viisi kisaa vuodessa, ja ne kaikki ehti lisätä sivuille sinä päivänä, kun tulokset julkaistiin. Tuloksia odotettiin tuskanhiki selässä, ja kauheat valitukset täyttivät kisaviekun, jos ne eivät saapuneet päivällään.
Ei, minulla ei ole ikävä niitä aikoja, vaan tahdon puhua ihan muusta.
Tällä hetkellä minulla on monia kilpailevia ratsuja, joilla startataan este- ja kouluratsastuksessa. Kenttää ja suunnistusta kisaavat kaksi hevosta, lännenratsastusta yksi. Koulukisoihin osallistuvia hevosia kilpailtavana on juuri nyt 46. Esteille osallistuvia on 18. Kilpailevia ravihevosia on yhteensä 59, laukkureita 10. Sellaisen hevosmäärän kanssa tuloksia ei enää kytätä, varsinkin kuin ns elämäntehtäväni virtuaalimaailmassa on nimen omaan se kilpaileminen. Hevoset eivät enää starttaa viittä kertaa vuodessa - parempi arvio on, että ne sijoittuvat viisi kertaa päivässä.
Mikä olisikaan minun tapauksessani paras tapa ja tahti päivittää kisakalentereita? Laukkureilla kaikki on helppoa: avaan kutsun ja päivitän yhden lähdön vuorotellen kaikkien sieltä löytyvien heppojen sivuille.
Ravureilla se ei enää ole niin yksinkertaista, koska niitä asuu kolmessa tallissa (= kolmessa eri kansiossa), ja koska yksissä raveissa on hyvällä säkällä 50 minun hevostani. Tapaankin pitää työpöydälläni tiedostoa, jossa on joka ikisen konini nimi ikä- ja rotujärjestyksessä, ja kun tulokset tulevat (ja kun jaksan ne katsoa), lisään pelkän linkin hepan nimen alle. Päivitän nettiin kutsuröykkiön vasta, kun siinä on suunnilleen kymmenen osoitetta. Tämä on äärimmäisen nopea tapa - mutta todella tylsä. Jos esim päivitän kymmenen hevosta samana päivänä, joudun ehkä avaamaan saman kutsun kymmenen kertaa - erikseen joka hevosen kohdalla. Mikä olisi parempi tapa? Kaikkien heppojen poimiminen yksi kutsu kerrallaan ei ole vaihtoehto tällaiselle hevosmäärälle.
Entäs ratsut? En ole päivittänyt joidenkin kalentereita kokonaiseen vuoteen (mikä siis ei nyt ole paljon: jaokset taukoilivat). Haittaisiko, jos lisäisin sijoitukset sivuille vasta siinä vaiheessa, kun heppaa aletaan käyttämään jalostukseen / se muuten tarvitsisi kilpailutietojaan? Silloin saattaisi käydä niin, että kasvattajat kuvittelisivat minun unohtaneen heidän kasvattinsa: noita sivuja ei olla päivitetty vuoteen, otanpa takaisin. Kuinka he voisivatkaan tietää, että koko aikana olen ehtinyt kilpailemaan heidän kullannupulleen sata sijoitusta?
Onko kasvattajilla edes oikeus ottaa heppaa takaisin ilman sähköposti-ilmoitusta tms? Joidenkin mielestä on: minä ainakin ottaisin, mikäli sivut vain katoaisivat, tai muusta syystä en saisi omistajaan mitenkään yhteyttä. Mutta jos mahdollisuus yhteydenottoon on, tuleeko silloin ottaa yhteyttä? Kohteliaisuuden puolesta kyllä. Toisaalta monissa ostosäännöissä sanotaan, että ellei sääntöjä noudateta, kasvattaja "saa ottaa hevosen takaisin ilman ilmoitusta", eli siis viedä pois hevoseni, elleivät sen startit näy sivuilla HETI. Kun heppa on jo ehditty myymään uudelleen, millä minä selittäisin sen, että en ole tuhlannut aikaa päivittämiseen, vaan kehittämiseen? Entä jos kasvattajaa infoaisi etukäteen? Kukaan ei möisi minulle hevosiaan, jos tekisin niin. Miksei? Siksi, että kaikki pelkäävät kasvattiensa omistajien lopettamista. Jos lopetan enkä ole lisännyt sijoituksia heti, mitä arvoa on kasvatilla esim jälkeläislaatuarvostelussa? Ei mitään. Sitä paitsi heppani sijoituksia voidaan tarvita esim silloin, kun sen emä tai isä menee laatiksiin. Jos minä omistaisin sen emän tai isän, en kehtaisi mailata varsan omistajalle, että nyt ne sijoitukset sinne sivuille. Minä odottaisin. Ja odottaisin. Odottaisinko turhaan ehkä vuodenkin, jonka aikana heppa vanhentuisi ilman palkintoaan?
On se heppailu monimutkainen asia. Kunnon kasvatus vaatii suuren määrän hienoja hevosia - mutta "suuri määrä" ja "panostus" ovat aina olleet ristiriidassa. Minun heppamäärästäni voisi vielä huolehtia - mutta koettakaapa yksin laittaa esim Ionicin kaltaisen tallin kaikki hevoset laatiskuntoon. Ei tulisi kesää. Ei kovin kesken, ellei lopettaisi töitä ja koulua ja käyttäisi kaikkea aikaansa hevosiin.
Tahtoisin olla kasvattaja, mutta vielä enemmän tahdon panostaa hevosiin yksilöinä. Minun "panostukseni" tarkoittaa heppaa koko pakettina. Täydellisen kisakalenterin lisäksi sivuilla on oltava täydellinen suku, täydellinen luonne, täydellinen sukuselvitys, täydelliset kuvat, ja niin edelleen. Vähempi ei ole koskaan riittänyt minulle. Ei edes oikeassa elämässä. Nyt olen kuitenkin tuonut esim ravihevosia kaksinkertaisen määrän suhteessa siihen, mitä yleensä (virtuaali)vuodessa tuon. Yleensä on rajoitus 3 heppaa per lähtö per omistaja raveissa, ja sen vuoksi on kätevää omistaa aina 3 2-vuotiasta lämppäriä ja 3 3-vuotiasta suokkia samaan aikaan. Nyt minulla on kuusi kumpaakin. Miksi? Siksi, että kiinnostuin kasvattamisesta.
Mutta missä menee henkilökohtainen rajani? En tahdo koskaan lopettaa virtuaaliheppailua. En tahdo pettää kasvattajille antamiani lupauksia. Vaikka halvaantuisin, hoitaisin työni. Miksikö? Koska olen työnarkomaani ja perfektionisti. Olen aina ollut, aina, ja ihan kaiken suhteen. Silti minunkin tulisi vetää rajaviiva johonkin.
Tilaa opiskelulleko, sekö on raja? Ei ole. Rakastan heppojani niin paljon, että kun oikea elämä ei suju, panostan virtuaaliseen rentoutuakseni, ja sitten alkaa sujua myös IRL. Lukiossa vältin stressin kokonaan keksimällä tuontihevosia kemian tunneilla, koska vihasin kemiaa, enkä ymmärtänyt siitä mitään. Sen vuoksi olin rento esim äidinkielentunnilla, ja jaksoin kiskoa siitä kiitettäviä. Sain lomailla koulussa, joten jaksoin ahertaa. Toisaalta, kemiani oli kuutonen, ja muutin sen ässäksi. Olisinko saanut paremman, jos olisin kuunnellut, vaikken ymmärtänyt? Ehkä. Virtuaalihevoset pitivät minulle seuraa, mutta myös veivät keskittymiseni kokonaan.
Tilaa rakkaudelle, sekö on raja? Ei ole. Keskustelen usein tyttöystävän kanssa virtuaalihepoista. Kaikissa suhteissa toinen ottaa sinua päähän (ja sinä sitä toista) aina välillä, niin meidänkin suhteessamme. Silloin minä tapaan datata yhden kokonaisen päivän ja nollata aivoni virtuaalihevosilla. Se sopii riidan jälkeen, tylsän päivän jälkeen, tunnekuihujen jälkeen... Aina. Kyllä, muutaman kerran olen vain datannut silloinkin, kun tyttöystävä on tarvinnut minua. Minä tarvitsin hevosiani.
Tilaa omalle, uudelle elämälle? Ei, ei ei. Muutan pian. YO-kirjoitukset ovat pian. Pääsykokeet ovat pian. Pitäisi etsiä uusi asunto. Ja työpaikka. Pitäisi tutustua tamperelaisiin etukäteen saadakseen ystäviä mahdollisimman nopeasti. Niin, ja mitä minä teen? Mietin, mikä on paras tapa päivittää kisakalentereita.
Missä se raja sitten menee? Sanoisin, ettei missään - ja melko hyvä niin. Pelasin joskus lentopalloa sama hullunkiilto silmissäni, eikä rajoja ollut. Olin erinomainen, vaikka itse sanonkin, ja rakastin sitäkin harrastusta niin kovin paljon, että elin sille. Ystäviä tapasin käytännössä vain harjoituksissa, koulussa murehdin viime turnauksessa tekemiäni virheitä ja kelailin niitä aina vain uudelleen, kotona keskityin ihailemaan suurimpia lenttisidoleitani televisiosta ja kuvista - ja livenä, koska yksi heistä oli oma isoveljeni ja muutama hänen ystäviään.
Harrastus on osa elämää. Miksi minun pitäisi erottaa juuri tämä harrastus elämästäni? Raja menee siinä, että tämän on tunnuttava hyvältä JA tämän on oltava tavoitteellista. Olisinhan voinut pelata lenttiksessä koppipalloa ikuisesti, ja se olisi tuntunut hyvältä - mutta harrastuksissakin tulee kehittyä.
***
Sen verran lisään ooteeta tähän, että ajattelin pitää jonkinlaista suosittelupalstaa. Jos joka kuun lopussa vaikka valitsisin "kuukauden tallin" niistä, joista sillä hetkellä pidän, ja vuoden lopussa suoritan uudelleenarviointia siitä, mikä on "vuoden talli" minun silmissäni... :D
Tags:
inspiraatio,
kasvatus,
kilpailut,
tilastot
20101013
Inspiraationpuutetta 131010
Wohoo. Mikä on kamalinta virtuaalimaailmassa? Vastaus: ne hetket, kun ei vain huvita. Mikään ei suju. Olen hehkuttanut lähiaikoine uusia holsteininhevosiani ja suomiputtejani, ja niiden kanssa touhuaminen inspiroisikin ihan mielettömästi - mutta mitä hittoa, en saa aikaiseksi sivuja. Holstien kanssa se ei olisi edes vaikeaa, sanoinhan kirjoittavani tekstitkin "sitten joskus", mutta JG-hevosille tulee kaikille luonne heti ja nyt. Ja se minua raastaa. Kirjoittaminen.
En ole pyörinyt foorumillakaan. Tai onhan ht.net minulla auki jokaisena päivänä edes viisi minuuttia, mutta pari päivää olen vain pyörinyt rinkiä siellä, availlut kiinnostavia viestiketjuja sanomatta sanaakaan kenellekään. Olisin halunnut muutaman hevosen, mutta tarjousta ei vain ole tullut tehtyä juuri sen sivunrakennusongelman vuoksi. Samaten uusi shirenhevoseni on EDELLEEN sivutta, ja sille pitäisi jotain tehdä, koska pyysin myyjältä jo kertaalleen lisäaikaa...
Tiedän etukäteen reipastuvani tänäiltana. En ole ennustaja, vaan tiedän, että selvitän muutaman ikävän asian tänään ja huomenna, koulujuttuja lähinnä. Olen vältellyt oikeastaan niitä, en virtuaalihevosia, ja koko inspiraationpuutteeni johtuu siitä, että kirjoitellessani mietin aina kaikenlaista muuta, teksti kun syntyy itsekseen, ja tällä hetkellä pohdiskelisin vain niitä koulujuttuja. Tästä eteenpäin muutama päivä menee hiljaisessa työssä ja yritän vältellä foorumia, mutta tiedän olevani jo illalla back in business.
Nauttikaa syksystä: virtuaalihepoillekin syysmaastoja pukkaa enemmän, kuin ehtii osallistumaan. Minä järjestin viimesyksynä Runtum Falkensteineja omassa Zurückissani, mutta nyt on parin päivän päästä aika kirjoittaa kommentit Mêl Serenin syysvaellukselle. En ole tainnutkaan ennen blogissani mainita, että olen jo pitkälti yli yhden irl-vuoden päivät ollut tallipoika-nimikkeellä tarinoimassa sillä tallilla... ...ja nyt pidän näköjään jo omaa showta.
Wohoo. Mikä on kamalinta virtuaalimaailmassa? Vastaus: ne hetket, kun ei vain huvita. Mikään ei suju. Olen hehkuttanut lähiaikoine uusia holsteininhevosiani ja suomiputtejani, ja niiden kanssa touhuaminen inspiroisikin ihan mielettömästi - mutta mitä hittoa, en saa aikaiseksi sivuja. Holstien kanssa se ei olisi edes vaikeaa, sanoinhan kirjoittavani tekstitkin "sitten joskus", mutta JG-hevosille tulee kaikille luonne heti ja nyt. Ja se minua raastaa. Kirjoittaminen.
En ole pyörinyt foorumillakaan. Tai onhan ht.net minulla auki jokaisena päivänä edes viisi minuuttia, mutta pari päivää olen vain pyörinyt rinkiä siellä, availlut kiinnostavia viestiketjuja sanomatta sanaakaan kenellekään. Olisin halunnut muutaman hevosen, mutta tarjousta ei vain ole tullut tehtyä juuri sen sivunrakennusongelman vuoksi. Samaten uusi shirenhevoseni on EDELLEEN sivutta, ja sille pitäisi jotain tehdä, koska pyysin myyjältä jo kertaalleen lisäaikaa...
Tiedän etukäteen reipastuvani tänäiltana. En ole ennustaja, vaan tiedän, että selvitän muutaman ikävän asian tänään ja huomenna, koulujuttuja lähinnä. Olen vältellyt oikeastaan niitä, en virtuaalihevosia, ja koko inspiraationpuutteeni johtuu siitä, että kirjoitellessani mietin aina kaikenlaista muuta, teksti kun syntyy itsekseen, ja tällä hetkellä pohdiskelisin vain niitä koulujuttuja. Tästä eteenpäin muutama päivä menee hiljaisessa työssä ja yritän vältellä foorumia, mutta tiedän olevani jo illalla back in business.
Nauttikaa syksystä: virtuaalihepoillekin syysmaastoja pukkaa enemmän, kuin ehtii osallistumaan. Minä järjestin viimesyksynä Runtum Falkensteineja omassa Zurückissani, mutta nyt on parin päivän päästä aika kirjoittaa kommentit Mêl Serenin syysvaellukselle. En ole tainnutkaan ennen blogissani mainita, että olen jo pitkälti yli yhden irl-vuoden päivät ollut tallipoika-nimikkeellä tarinoimassa sillä tallilla... ...ja nyt pidän näköjään jo omaa showta.
Tags:
ht.net,
inspiraatio,
luonteet,
tarinatoiminta,
tuonteja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)