Miten kisakalenterit kannattaa päivittää + missä on raja, 200111
Olen harrastanut virtuaalihevosia kauan, ja ensimmäisen "kunnon" heppani ostin vuonna 2004. Se oli ensimmäinen ratsu, jolla kilpailin. Silloin kaikki oli helppoa: hepat kilpailivat ehkä viisi kisaa vuodessa, ja ne kaikki ehti lisätä sivuille sinä päivänä, kun tulokset julkaistiin. Tuloksia odotettiin tuskanhiki selässä, ja kauheat valitukset täyttivät kisaviekun, jos ne eivät saapuneet päivällään.

Ei, minulla ei ole ikävä niitä aikoja, vaan tahdon puhua ihan muusta.

Tällä hetkellä minulla on monia kilpailevia ratsuja, joilla startataan este- ja kouluratsastuksessa. Kenttää ja suunnistusta kisaavat kaksi hevosta, lännenratsastusta yksi. Koulukisoihin osallistuvia hevosia kilpailtavana on juuri nyt 46. Esteille osallistuvia on 18. Kilpailevia ravihevosia on yhteensä 59, laukkureita 10. Sellaisen hevosmäärän kanssa tuloksia ei enää kytätä, varsinkin kuin ns elämäntehtäväni virtuaalimaailmassa on nimen omaan se kilpaileminen. Hevoset eivät enää starttaa viittä kertaa vuodessa - parempi arvio on, että ne sijoittuvat viisi kertaa päivässä.

Mikä olisikaan minun tapauksessani paras tapa ja tahti päivittää kisakalentereita? Laukkureilla kaikki on helppoa: avaan kutsun ja päivitän yhden lähdön vuorotellen kaikkien sieltä löytyvien heppojen sivuille.

Ravureilla se ei enää ole niin yksinkertaista, koska niitä asuu kolmessa tallissa (= kolmessa eri kansiossa), ja koska yksissä raveissa on hyvällä säkällä 50 minun hevostani. Tapaankin pitää työpöydälläni tiedostoa, jossa on joka ikisen konini nimi ikä- ja rotujärjestyksessä, ja kun tulokset tulevat (ja kun jaksan ne katsoa), lisään pelkän linkin hepan nimen alle. Päivitän nettiin kutsuröykkiön vasta, kun siinä on suunnilleen kymmenen osoitetta. Tämä on äärimmäisen nopea tapa - mutta todella tylsä. Jos esim päivitän kymmenen hevosta samana päivänä, joudun ehkä avaamaan saman kutsun kymmenen kertaa - erikseen joka hevosen kohdalla. Mikä olisi parempi tapa? Kaikkien heppojen poimiminen yksi kutsu kerrallaan ei ole vaihtoehto tällaiselle hevosmäärälle.

Entäs ratsut? En ole päivittänyt joidenkin kalentereita kokonaiseen vuoteen (mikä siis ei nyt ole paljon: jaokset taukoilivat). Haittaisiko, jos lisäisin sijoitukset sivuille vasta siinä vaiheessa, kun heppaa aletaan käyttämään jalostukseen / se muuten tarvitsisi kilpailutietojaan? Silloin saattaisi käydä niin, että kasvattajat kuvittelisivat minun unohtaneen heidän kasvattinsa: noita sivuja ei olla päivitetty vuoteen, otanpa takaisin. Kuinka he voisivatkaan tietää, että koko aikana olen ehtinyt kilpailemaan heidän kullannupulleen sata sijoitusta?

Onko kasvattajilla edes oikeus ottaa heppaa takaisin ilman sähköposti-ilmoitusta tms? Joidenkin mielestä on: minä ainakin ottaisin, mikäli sivut vain katoaisivat, tai muusta syystä en saisi omistajaan mitenkään yhteyttä. Mutta jos mahdollisuus yhteydenottoon on, tuleeko silloin ottaa yhteyttä? Kohteliaisuuden puolesta kyllä. Toisaalta monissa ostosäännöissä sanotaan, että ellei sääntöjä noudateta, kasvattaja "saa ottaa hevosen takaisin ilman ilmoitusta", eli siis viedä pois hevoseni, elleivät sen startit näy sivuilla HETI. Kun heppa on jo ehditty myymään uudelleen, millä minä selittäisin sen, että en ole tuhlannut aikaa päivittämiseen, vaan kehittämiseen? Entä jos kasvattajaa infoaisi etukäteen? Kukaan ei möisi minulle hevosiaan, jos tekisin niin. Miksei? Siksi, että kaikki pelkäävät kasvattiensa omistajien lopettamista. Jos lopetan enkä ole lisännyt sijoituksia heti, mitä arvoa on kasvatilla esim jälkeläislaatuarvostelussa? Ei mitään. Sitä paitsi heppani sijoituksia voidaan tarvita esim silloin, kun sen emä tai isä menee laatiksiin. Jos minä omistaisin sen emän tai isän, en kehtaisi mailata varsan omistajalle, että nyt ne sijoitukset sinne sivuille. Minä odottaisin. Ja odottaisin. Odottaisinko turhaan ehkä vuodenkin, jonka aikana heppa vanhentuisi ilman palkintoaan?

On se heppailu monimutkainen asia. Kunnon kasvatus vaatii suuren määrän hienoja hevosia - mutta "suuri määrä" ja "panostus" ovat aina olleet ristiriidassa. Minun heppamäärästäni voisi vielä huolehtia - mutta koettakaapa yksin laittaa esim Ionicin kaltaisen tallin kaikki hevoset laatiskuntoon. Ei tulisi kesää. Ei kovin kesken, ellei lopettaisi töitä ja koulua ja käyttäisi kaikkea aikaansa hevosiin.

Tahtoisin olla kasvattaja, mutta vielä enemmän tahdon panostaa hevosiin yksilöinä. Minun "panostukseni" tarkoittaa heppaa koko pakettina. Täydellisen kisakalenterin lisäksi sivuilla on oltava täydellinen suku, täydellinen luonne, täydellinen sukuselvitys, täydelliset kuvat, ja niin edelleen. Vähempi ei ole koskaan riittänyt minulle. Ei edes oikeassa elämässä. Nyt olen kuitenkin tuonut esim ravihevosia kaksinkertaisen määrän suhteessa siihen, mitä yleensä (virtuaali)vuodessa tuon. Yleensä on rajoitus 3 heppaa per lähtö per omistaja raveissa, ja sen vuoksi on kätevää omistaa aina 3 2-vuotiasta lämppäriä ja 3 3-vuotiasta suokkia samaan aikaan. Nyt minulla on kuusi kumpaakin. Miksi? Siksi, että kiinnostuin kasvattamisesta.

Mutta missä menee henkilökohtainen rajani? En tahdo koskaan lopettaa virtuaaliheppailua. En tahdo pettää kasvattajille antamiani lupauksia. Vaikka halvaantuisin, hoitaisin työni. Miksikö? Koska olen työnarkomaani ja perfektionisti. Olen aina ollut, aina, ja ihan kaiken suhteen. Silti minunkin tulisi vetää rajaviiva johonkin.

Tilaa opiskelulleko, sekö on raja? Ei ole. Rakastan heppojani niin paljon, että kun oikea elämä ei suju, panostan virtuaaliseen rentoutuakseni, ja sitten alkaa sujua myös IRL. Lukiossa vältin stressin kokonaan keksimällä tuontihevosia kemian tunneilla, koska vihasin kemiaa, enkä ymmärtänyt siitä mitään. Sen vuoksi olin rento esim äidinkielentunnilla, ja jaksoin kiskoa siitä kiitettäviä. Sain lomailla koulussa, joten jaksoin ahertaa. Toisaalta, kemiani oli kuutonen, ja muutin sen ässäksi. Olisinko saanut paremman, jos olisin kuunnellut, vaikken ymmärtänyt? Ehkä. Virtuaalihevoset pitivät minulle seuraa, mutta myös veivät keskittymiseni kokonaan.

Tilaa rakkaudelle, sekö on raja? Ei ole. Keskustelen usein tyttöystävän kanssa virtuaalihepoista. Kaikissa suhteissa toinen ottaa sinua päähän (ja sinä sitä toista) aina välillä, niin meidänkin suhteessamme. Silloin minä tapaan datata yhden kokonaisen päivän ja nollata aivoni virtuaalihevosilla. Se sopii riidan jälkeen, tylsän päivän jälkeen, tunnekuihujen jälkeen... Aina. Kyllä, muutaman kerran olen vain datannut silloinkin, kun tyttöystävä on tarvinnut minua. Minä tarvitsin hevosiani.

Tilaa omalle, uudelle elämälle? Ei, ei ei. Muutan pian. YO-kirjoitukset ovat pian. Pääsykokeet ovat pian. Pitäisi etsiä uusi asunto. Ja työpaikka. Pitäisi tutustua tamperelaisiin etukäteen saadakseen ystäviä mahdollisimman nopeasti. Niin, ja mitä minä teen? Mietin, mikä on paras tapa päivittää kisakalentereita.

Missä se raja sitten menee? Sanoisin, ettei missään - ja melko hyvä niin. Pelasin joskus lentopalloa sama hullunkiilto silmissäni, eikä rajoja ollut. Olin erinomainen, vaikka itse sanonkin, ja rakastin sitäkin harrastusta niin kovin paljon, että elin sille. Ystäviä tapasin käytännössä vain harjoituksissa, koulussa murehdin viime turnauksessa tekemiäni virheitä ja kelailin niitä aina vain uudelleen, kotona keskityin ihailemaan suurimpia lenttisidoleitani televisiosta ja kuvista - ja livenä, koska yksi heistä oli oma isoveljeni ja muutama hänen ystäviään.

Harrastus on osa elämää. Miksi minun pitäisi erottaa juuri tämä harrastus elämästäni? Raja menee siinä, että tämän on tunnuttava hyvältä JA tämän on oltava tavoitteellista. Olisinhan voinut pelata lenttiksessä koppipalloa ikuisesti, ja se olisi tuntunut hyvältä - mutta harrastuksissakin tulee kehittyä.

***

Sen verran lisään ooteeta tähän, että ajattelin pitää jonkinlaista suosittelupalstaa. Jos joka kuun lopussa vaikka valitsisin "kuukauden tallin" niistä, joista sillä hetkellä pidän, ja vuoden lopussa suoritan uudelleenarviointia siitä, mikä on "vuoden talli" minun silmissäni... :D