Olen tarinoinut hirveästi viimeaikoina, ja kaivannut Piikevä-nimistä tallia, jossa olin joskus hevosenhoitajana, toisena omistajana ja lopulta ainoana omistajana ennen kuin annoin koko hökötyksen pois. Ja nyt kun olen tarinoinut, "päiväkirjamerkintöjen" kirjoittaminen on ollut entistä tylsempää. Ja se johtuu siitä, että hevosten päiväkirjoja pitävä "minä" on Oresama, jolla ei ole omaa persoonaa eikä ihmiskontakteja!
Tarinatalleilla minulla on aina jokin hahmo. Se on yleensä aina sama, eri elämiä eri aikajatkumoilla elävä Reita, jonka kanssa jaan paljon muutakin kuin nimen. Hän on minä, ja minä olen hän, mutta hänessä on myös paljon sellaista mitä minä en oikeastaan ole. Viimeaikoina olen yrittänyt tehdä hänestä oikeasti hahmon, eli viedä häntä kauemmas itsestäni. Hänenä on mukavaa kirjoitella, koska hän on taitotasoltaan suurin piirtein kuin minä ja luonteeltaankin samanlainen. Se on kotoisaa. Turvallista. Silti hänellä on edes jonkinlainen persoona, vaikka se onkin vielä toistaiseksi suurelta osin minun.
Minulla on myös toinen hahmon arkkityyppi. Saman hahmon nimi on välillä ollut Pieta, välillä Ban ja välillä ties mikä, mutta aina hän on sama, ja aina hän on nainen. Aina hän tietää mitä hän tahtoo, ja kun hänet vie uuteen paikkaan, hänenä on ihana aiheuttaa konflikteja. Pitkän päälle hän on kuitenkin tylsä heppu, koska muut oppivat joko suhtautumaan häneen tai välttelemään häntä. Hänestä tulisi varmasti hyvä valmentaja, mutta hänet on tylsä viedä maastoon ja harjaamaan heppaa. Hän ei huomaa kuuraa maassa eikä hiirenkorvia koivuissa puhumattakaan siitä miltä hevosen käynti tuntuu. Hän vain menee lujaa. Me olemme Reitan kanssa sen verran romanttisempia, että haluamme kertoa ja lukea niistä hiirenkorvista maastossa.
Muita yksittäisiä hahmojakin minulla on ollut, ja nyt uuden, suunnitteilla olevan projektin vuoksi olen suunnitellut monia puolivalmiita hahmoja lisää. Mutta sitten minulla on Oresama, joka kirjoittaa päiväkirjaa...
Oresama ei ole hahmo. Oresama on nimimerkki. Oresama ei ole edes minä, vaan se pieni typistetty osa minusta, jonka olen netissä näyttänyt piilottamatta sitä johonkin hahmoon.
Erkinheimon tallia ei omista "nainen nimeltään Oresama", niin kuin itse asiassa yllättävän moni on viitannut. Oresama ei ole samassa todellisuudessa kuin Erkinheimon talli, vaan Oresama kirjoittaa tätä tekstiä, ei ole nainen, eikä omista tallia. Erkinheimot omistaa pariskunta nimeltään Joonas ja Katariina Erkinheimo, ja heidän nuorin, 26-vuotias poikansa Reima, on taas hahmoni Reita, joka elää täällä aikajatkumolla muista elämistään riippumatonta elämää. (Ennen hän oli muuten Reita, mutta kuulemma minun nimeni ei sopinut muiden suomalaisten nimien joukkoon, niin päädyin tekemään näin...) Ja minusta Reita on edes vähän parempi kertoja päiväkirjoissakin kuin se outo "minä", joka on Oresama ja elää täysin irrallaan kaikista hevosista. Verratkaa vaikka itse:
Reiman kertomaa tekstiä vs. kuinka outo "minä" kirjoittaa päiväkirjaa
Kumpikaan päiväkirjoista ei ole parhaasta eikä surkeimmasta päästä.
Vertailun vuoksi tässä on vielä sellaisen "minun" tekstiä, jossa olen minä itse ja kerronkin kavereistani.
Kuka sitten omistaa esim Zurückin? En tiedä, en ole kertonut enkä ajatellut. Tavallaan kai minä, koska se oli minun unelmatallini tuhansia vuosia sitten. Siellä ei kuitenkaan kerrota tarinoita, joten en ole kokenut tärkeäksi keksiä sinne ihmisiä. Nyt, kun olen jo kauan lukenut "minun" kirjoittamia päiväkirjamerkintöjä omilla hevosilla ja vielä YLAn tuomarinakin, haluan keksiä sinnekin ihmisiä kertomaan tarinat puolestani. Luulenpa, että Zurückin omistaa, ylläripylläri, mies nimeltään Reita.
Vaikka noh. Kaikkein mieluiten luopuisin jo kokonaan tekstilajista nimeltään "päiväkirjamerkintä". Kuka niitä huvikseen kirjoittaa ja lukee? Tarinoita monikin - mutta että päiväkirjamerkintöjä? Mutta jotta oikeasti luopuisin niistä, pitäisi YLAn pisteytystä muuttaa. SLA on jo mennyt siihen suuntaan, että tarinoista palkitaan niin kuin päiväkirjamerkinnöistäkin, mutta YLA ei vielä. Tarinat tapaavat olla pidempiä, ja niissä tapaa esiintyä muitakin hahmoja kuin juuri Se Hevonen ja juuri Se Ihminen.
...joo mietin minä sitäkin, että miksi enää arvostaisin YLAa, kun huomaan olevani sen kanssa kokonaan eri mieltä siitä, millainen on hyvä teksti. Siitä voisin kirjoittaa vaikka viisi postausta...
20181228
20181207
Esittelyssä inspiroivin virtuaalihevoseni
Kaikki tietävät, mikä on Alegren teurasmyynti. Jos joku ei tiedä, tässä on tämän kuun teurasmyynti. Katson kaikki teurasmyynnin hevoset aina läpi, ja aikaisemminkin olen ostanut sieltä pari hevosta. Ne päätyvät aina tarinahevosiksi, kuten Mini, tarinallinen lippulaivani Alegresta vuodelta 2016. Mikään muu Alegren hevonen ei kuitenkaan toimi minulla ihan samalla volyymillä kuin Mini.
Kun kävin Alegressa ja vilkuilin teurasmyynnissä olevien hevosten karsinoihin, päätin etten osta mitään. Siellä harvoin on minun mielestäni hyviä jalostus- ja kilpahevosia. Ei ollut nytkään.
Mutta siellä oli eräs tamma. Se oli väärän kantakirjan edustaja: KWPN. Se oli tympeän iso: 170cm. Se oli estepainotteinen, mikä on hyvä, mutta ärsyttävästi jo valmiiksi kisattu, minä kun tykkään kisata. Se oli aika ruma, tai vähintäänkin tylsän näköinen. Valokuvallinen, kokonaan valokuvallisesta suvusta, eli epäkelpo tarinahepaksikin, koska haluan niiden olevan piirrettyjä. Ja sillä oli minun mielestäni ruma nimikin. Sand Pond. Mikä sekin oli olevinaan? Se voisi olla oikean hevosen nimi, mutta ei virtuaalihevosen!
Ja miksen saanut tätä Sand Pondia mielestäni?
Sand Pond on nyt tietenkin minun, ja roikkuu kesään asti tekemättä mitään, vaikka haluan kirjoittaa siitä tarinoita niin palavasti että se tuntuu ihan fyysisenä kipuna. Haluan, että se on kuitenkin erään alter-egoni (onko se enää alter-ego jos meillä on sama nimi ja persoonallisuus ja oikeastaan koko elämä hevosia lukuunottamatta?) vuokrahevonen kesällä, kun hänen oma hevosensa on laitumella. Haluan, että sen tarina alkaa siitä, ja kun Minin tai Mayan on aika kuolla, Sand Pond palaa paikalle ja lohduttaa hahmoani.
Haluaisin näyttää Sand Pondin kaikille. Oikein pitää sille paraatin ja kiskoa sitä lavalla keskellä tätä paraatia, että kaikki varmasti näkevät sen. Se ei kuitenkaan taida olla millään mittapuulla spesiaali kenellekään muulle kuin minulle.
Aloitettaisiinko muuten sellainen toiminta, että kommentoitaisiin muiden tarinoita? Laittaisin Keskustaan aiheesta avauksen, jos uskaltaisin, mutta en uskalla. Lähettäkää minulle maililla tai muulla viestillä linkkejä sellaisiin foorumeihinne/ blogeihinne / mihin vain, missä on virtuaaliheppa-aiheisia tarinoita, joita saisi kommentoida. Siis ei niitä laatiksia varten kyhättyjä merkintöjä, vaan tarinoinnin ilosta kirjoitettua tekstiä. Kommentoin sitten niitä niin hyvin kuin osaan. Sitten te laitatte hyvän kiertämään ja kommentoitte seuraavalle. Ja lopulta kaikki kommentoivat toistensa juttuja, ja minä olen maailman onnellisin ihminen ja saan paljon hyviä kommentteja itsekin.

Pond 2018. Line © Konikfryzyjski, muu mä |

20181205
Marraskuun liukuhihnat, ei kun laatikset
Mitäs meille kävikään marraskuussa? Ei ainakaan inspiraatio lisääntynyt. :D
Marraskuun YLA
Halusin päästä Sudden Deathista nyt vihdoin eroon ilmoittamalla sen, noh, kaikkeen mahdolliseen, ja YLA:sta se sai ihan yllättäen ykkösen. Ja - anteeksi kiljuntani - MUT KATTOKAA SEN PÄIVÄKIRJAPISTEITÄ. En ole ollut innoissani mistään laatiksiin liittyvästä taas vähään aikaan, mutta ai että kun isin sydäntä lämmittää nähdä tuollaista. *MYYNNISSÄ
Muita palkittuja ovat Simpukankerääjä **MYYNNISSÄ, Erkinheimon Mölliina ***MYYNNISSÄ ja Atomipommipormestari, jotka saivat kakkosia.
Atomipommipormestari. Line Tea, muu mä |
Marraskuun KRJL
Noni, nyt se murheenkryyni Hey-Ho Hollywood RR sai kakkosensa, samoin kuin sen ottoveli Anti Gravity. Kumpaakaan ei tarvitse enää arvostella missään, joten teurasauto on tilattu. Jihuu.
Anti Gravity. Benny de Ruiter Stables |
Marraskuun ERJL
Se Sudden Death sai kakkosen näistä kissanristiäisistä. Ronkeli Rinkeli sai ykkösen, ja sitä en myy, koska se on mielestäni aika täydellinen hevonen. Jeskamandeerankin myymistä harkitsen tarkkaan, jos joku haluaa sen. Se sai ykkösen tietenkin. Kolmonen annettiin Early Morning Madnessille. Se on mukana YLAssa ja se on **MYYNNISSÄ. Se on keltainen, mutta uusi omistaja voi tehdä asialle jotain. En tiennyt pitkään aikaan kuinka keltainen se onkaan, koska kuvittelin että koneeni näyttö on oikein säädetty. :DDD
EH Ronkeli Rinkeli. Line Tea, muu mä |
Marraskuun KERJL
Se Sudden Death haki kolmosen, jotta pääsisi lepäämään taivaan kotiin. Matami ja Super Sumo Slap saivat ykköset. Jälkimmäinen on *MYYNNISSÄ.
Matami © AK |
Marraskuun VVJL
Veljeni Rottamieli ja Droidiina päättivät laatisurakkansa kakkospalkintoihin. En ole vielä kuitenkaan valmis taluttamaan Veikkoa teurasauton kyytiin, koska onhan sekin täydellinen. Toinen saa mennä. Sen sijaan Röllimölli ylsi ykköspalkinnolle. Jee.
EH Droidiina. Cyaniden taidetta. |
*MYYNNISSÄ = tee sivu viikossa, ilmoita 3kk kuluessa KRJL ja sitten tee ihan mitä lystäät
**MYYNNISSÄ = tee sivu viikossa, ilmoita 3kk kuluessa KRJL + KERJL ja sitten tee ihan mitä lystäät
***MYYNNISSÄ = tee sivu viikossa, ilmoita 3kk kuluessa KRJL + KERJL + SLA ja sitten tee ihan mitä lystäät
HUOM: kaikki myynnit raukeavat siihen kun ehdin ilmoittaa hevosen KRJL.

20181123
Lokakuun... Huoh... Laatikset
Noniin. Nyt on saavutettu se piste kun laatikset tympivät. Hip-hei. Pitäisi keksiä jotain tilalle, koska olen täsmälleen sellainen ihminen kuin tuo punainen.
***
YLA lokakuu
Kakkonen Jackass In a Bottlelle, ja Ghoulialle. Voin myydä taas nämä molemmat sellaisille, jotka tekevät sivut viikon kuluessa ostosta vievät nämä 3kk kuluessa ostosta KRJL ja KERJL. Taas myynti loppuu siihen kun ehdin ilmoittaa nämä KRJL. Kaikki sivuilta tulee mukaan.
Ensi-Ilta-Aurinko sai kolmosen kun unohdin lisätä tekstit sen sivulle, ja ai että ottaa päähän.
***
ERJL lokakuu
Hey-Ho Jack RR sai ykkösen. Myyn tämän sille joka tekee sivut viikon kuluessa ostosta ja ilmoittaa tämän KRJL 3kk kuluessa ostosta. Myynti loppuu kun ilmoitan tämän KRJL. Myös Aurora Jewel sai ykkösen ja on myynnissä samoin ehdoin plus se pitää ilmoittaa myös KERJL 3kk kuluessa.
Kakkoset savat Erkinheimon Skylla ja Erkinheimon Jummijammi. Voin myydä periaatteessa nämäkin, mutta kun nämä olivat näiden ekat laatispalkinnot niin uudella omistajalla olisi kyllä aika suuri urakka ilmoitella näitä. Ja kyllä, näiden pitää mennä kaikkiin laatiksiin.
***
KERJL lokakuu
Kolme kakkosta. Indian Jewel ei ole myynnissä, koska rakastan sitä. Sen sijaan sen varsat, Inca Jewel ja Aurora Jewel ovat. Incan ostajalle ei ole muita vaatimuksia kuin sivun tekeminen. Skitsahdukselta puuttuu vielä KRJL ja VVJL. Sekin voi olla sinun, jos teet sivut viikon kuluessa ostosta ja viet sen näihin kahteen laatikseen 3kk kuluessa ostosta. Skitsahdus on minulle kuitenkin sen verran tärkeä, että katson vähän minne se joutuu. Suhina-Lempin saisit omaksesi KRJL-ilmoittautumisen hinnalla.
***
VVJL lokakuu
Ennalta-arvattavia kakkosia pukkasi 3kpl. Ihan hyvä. Atomipommipormestaria en myy, ja Erkinheimon Matamilla sekä Äipän Anarkistilla onkin jo se vitsin pahamaineinen KRJL-palkinto niin en hyödy niiden myynnistä. Että semmosta tässä kuussa.

Ghoulia. Line © Only-Blue27/dA, muu mä |

EH Jummijammi © Suomen Hippos / Eero Perttunen |
***
KERJL lokakuu
Kolme kakkosta. Indian Jewel ei ole myynnissä, koska rakastan sitä. Sen sijaan sen varsat, Inca Jewel ja Aurora Jewel ovat. Incan ostajalle ei ole muita vaatimuksia kuin sivun tekeminen. Skitsahdukselta puuttuu vielä KRJL ja VVJL. Sekin voi olla sinun, jos teet sivut viikon kuluessa ostosta ja viet sen näihin kahteen laatikseen 3kk kuluessa ostosta. Skitsahdus on minulle kuitenkin sen verran tärkeä, että katson vähän minne se joutuu. Suhina-Lempin saisit omaksesi KRJL-ilmoittautumisen hinnalla.
Indian Jewel, line pyllyrasva, muu mä |
***
VVJL lokakuu
Ennalta-arvattavia kakkosia pukkasi 3kpl. Ihan hyvä. Atomipommipormestaria en myy, ja Erkinheimon Matamilla sekä Äipän Anarkistilla onkin jo se vitsin pahamaineinen KRJL-palkinto niin en hyödy niiden myynnistä. Että semmosta tässä kuussa.
Atomipommipormestari, line Tea, muu mä |
20181005
Syyskuun laatikset
KRJL Syyskuu
Täältä aloitettiin urakka ja haettiin kaksi kolmosta. Kaksi hevosta pois jaloista Green Sparrow valmistui kokonaan, Kaukomielellä on edessään vielä VVJL.
VVJL Syyskuu
Yksi rakkaimmistani, Monsieur Koivuniemi sai kakkosen. Toinen rakkaimmistani, Muskettianubis, sai ihkaoikean ykkösen! Molemmat orit ovat sellaisia, että oikeastaan hevosten taivas kutsuisi niitä jo kovaa vauhtia. En kuitenkaan malta luopua niistä! Se on kauheaa, sillä en tosiaankaan tee enää mitään kummallakaan orilla. Ne vain ovat niin ihania!
Koska tilaisuuteen sai ilmoittaa kolme heppaa ja tilaa siis oli, mukana talsi vielä komea jättiläiseni (tai no komea ja komea kun monsieur Minä on värittänyt sen kuvan) Aurelius. Aureliukseni sai kolmosen, mikä on evm-sukuiselle yksivarsaiselle möllykälle ihan hyvä.
ERJL Syyskuu
Nyt täytyy kyllä sanoa, notta ristus ku meni hyvin! Saatiin kaksi (!!) ykköspalkintoa Erkinheimoon! Onnea Aamupäivänsäde, ja onnea Isähahmo! Akmeelillakaan ei tosiaankaan mennyt huonosti, sillä se, köh, heikoinpana lenkkinä, sai kakkosen!
KERJL Syyskuu
Yksi ykkönen saatiin, ja se osui Hey-Ho Hollywood RR:lle. TÄMÄ HEVONEN ON MYYNNISSÄ ja kerrankin meillä on MYYNTIEHTOJA:
1. Sivu tehdään 1 viikon kuluessa. Jos sivu katoaa, teen hevoselle muistosivut itse, vaikka se pysyykin ostajansa omistuksessa.
2. Hevonen menee 3kk sisällä KRJ:n laatkseen. (Se on siihen TÄYSIN valmis, sen kuin ilmoittaa vain, ja kaiken saa sivuilta mukaan jos haluaa.) Jos se ei ole 3kk sisällä ostosta käynyt laatiksessa, se palautuu minulle. Kun laatispalkinto ilmaantuu sivuille, lopetan heti aktiivisuuden kyttäämisen!
3. Muuten on ihan yksi ja sama, tuleeko hevosesta koriste, siitosori, tarinaheppa vai hevoshautausmaasi joukkohaudan täyte. Myydään siis ekalle kysyjälle.
Myyntihepan lisäksi kaksi muuta, ihan minun omaani, palkittiin kakkospalkinnolla. Hyvin tehty, Rölli-Peikon Residenssi, sekä aiemmin mainittu Kaukomieli!
SLA Syyskuu
Simpukankerääjä sai kakkosen ja myös ERJL:ssa palkittu Aamupäivänsäde ykkösen. Hyvää meillä Erkinheimoossa yritethän mutta täyrellistä pakkaa tulemhan.
YLA Syyskuu
Mitäs lempilaatikseni meille syyskuussa tarjoili? (Se on lempilaatikseni, koska tekstit ovat mielestäni virtuaalihevosen vaativin, tärkein, kaunein ja luonteikkain osa.) Ykköstä ja kakkosta pukkasi kakahkoin tekstipistein. Suokit Ronkeli Rinkeli ja Matilda saivat ne ykköset. Fwb Aurora Jewel sai kakkosen. Ilmoitin mukaan myös rakkaani, Minin, jota esittelin kahdessakin yhteydessä viimekuun laatiksissa. Harmikseni se sai kakkosen. Mielestäni sen päiväkirja on enemmän arvoinen. Lisäksi minun on selvitettävä, mistä sen saama puolikas piste on, sillä sen sivuilla on täysiin peruspisteisiin oikeuttava määrä sekä päiväkirjamerkintöjä että valmennuksia. :) Sen sivut ovat niin sotkuiset, että kyseessä saattaa olla vain se, ettei tuomari tällä kertaa huomannut esim. yhtä valmennusta. Sellaisesta ei voi syyttää ketään, kun katsoo päiväkirjasotkua!

Kaukomieli © Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä |

Rakkaani, Muskettianubis © Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä |
ERJL Syyskuu
Nyt täytyy kyllä sanoa, notta ristus ku meni hyvin! Saatiin kaksi (!!) ykköspalkintoa Erkinheimoon! Onnea Aamupäivänsäde, ja onnea Isähahmo! Akmeelillakaan ei tosiaankaan mennyt huonosti, sillä se, köh, heikoinpana lenkkinä, sai kakkosen!
Akmeeli © lasikuu.net/vapaasti |
KERJL Syyskuu
Yksi ykkönen saatiin, ja se osui Hey-Ho Hollywood RR:lle. TÄMÄ HEVONEN ON MYYNNISSÄ ja kerrankin meillä on MYYNTIEHTOJA:
1. Sivu tehdään 1 viikon kuluessa. Jos sivu katoaa, teen hevoselle muistosivut itse, vaikka se pysyykin ostajansa omistuksessa.
2. Hevonen menee 3kk sisällä KRJ:n laatkseen. (Se on siihen TÄYSIN valmis, sen kuin ilmoittaa vain, ja kaiken saa sivuilta mukaan jos haluaa.) Jos se ei ole 3kk sisällä ostosta käynyt laatiksessa, se palautuu minulle. Kun laatispalkinto ilmaantuu sivuille, lopetan heti aktiivisuuden kyttäämisen!
3. Muuten on ihan yksi ja sama, tuleeko hevosesta koriste, siitosori, tarinaheppa vai hevoshautausmaasi joukkohaudan täyte. Myydään siis ekalle kysyjälle.
Myyntihepan lisäksi kaksi muuta, ihan minun omaani, palkittiin kakkospalkinnolla. Hyvin tehty, Rölli-Peikon Residenssi, sekä aiemmin mainittu Kaukomieli!
Rölli-Peikon Residenssi © line: Tea, muu Erkinheimot |
SLA Syyskuu
Simpukankerääjä sai kakkosen ja myös ERJL:ssa palkittu Aamupäivänsäde ykkösen. Hyvää meillä Erkinheimoossa yritethän mutta täyrellistä pakkaa tulemhan.
Simpukankerääjä © VRL-04373 |
YLA Syyskuu
Mitäs lempilaatikseni meille syyskuussa tarjoili? (Se on lempilaatikseni, koska tekstit ovat mielestäni virtuaalihevosen vaativin, tärkein, kaunein ja luonteikkain osa.) Ykköstä ja kakkosta pukkasi kakahkoin tekstipistein. Suokit Ronkeli Rinkeli ja Matilda saivat ne ykköset. Fwb Aurora Jewel sai kakkosen. Ilmoitin mukaan myös rakkaani, Minin, jota esittelin kahdessakin yhteydessä viimekuun laatiksissa. Harmikseni se sai kakkosen. Mielestäni sen päiväkirja on enemmän arvoinen. Lisäksi minun on selvitettävä, mistä sen saama puolikas piste on, sillä sen sivuilla on täysiin peruspisteisiin oikeuttava määrä sekä päiväkirjamerkintöjä että valmennuksia. :) Sen sivut ovat niin sotkuiset, että kyseessä saattaa olla vain se, ettei tuomari tällä kertaa huomannut esim. yhtä valmennusta. Sellaisesta ei voi syyttää ketään, kun katsoo päiväkirjasotkua!
Ronkeli Rinkeli © Tea (line) & Oresama |
20180908
Elokuinen menestystarina
Minun rakkaat keksityt kaviolliset poikani ja tyttäreni ovat taas käyneet näyttäytymässä laatiksissa. En voi olla taas kirjoittamatta aiheesta, vaikka laatispalkinnot eivät enää merkitsekään minulle sitä mitä ne merkitsivät ensimmäistä tällaista postausta tehdessäni. Ennen ne olivat iloni ja ylpeyteni, nyt pakkomielteeni ja koko harrastukseni suola. Ja vieläkään minua kiinnosta yhtään, onko kasvattieni ostajilla laatis- tai kisaamissuunnitelmia, vaikka tätä ei kukaan näytä uskovankaan. (Vaikka olihan se hienoa, miten Erkinheimon Rautarouva on käynyt laatiksissa näyttämässä muille mallia!)
Elokuun KRJL
Suomipoikani Jatsin Taika-Aika haki kakkosen, eikä sen heimotoveri Erkinheimon Matami pärjännyt ollenkaan huonommin. Pidän näistä molemmista hevosista ihan valtavasti: Jatsista nimen takia ja Matamista sen suvussa näkyvän kasvatustyöni takia sekä sen persoonan vuoksi.
Elokuun ERJL
Nyt säästetään kyllä paras viimeiseksi, ja puhutaan ensin Atomipommipormestarista, joka sai kolmospalkinnon. Olen ihan oikeasti to-del-la ylpeä Possu-hevosesta sen noh, huonosta palkinnosta huolimatta. En ole nimittäin ikinä värittänyt yhtä hyvää kuvaa kuin tuo Possun. Toki siihen on mennyt ihan sairaasti aikaa enkä olisi pystynyt siihen yksin. Sain joka työvaiheessa palautetta ja ihan kädestä pitäen annettuja konkreettisia ohjeita eräältä mentorilta. Lisäksi minut opetettiin käyttämään runsaasti mallikuvia. En vieläkään saa aikaan itsenäisesti yhtä hienoa väritystä, mutta Possun kuvan myötä kehityin ihan sairaasti. Vaikka välillä vieläkin teen vain äkkiä jotain hutaistua, koska se on niin paljon kivempaa...
Aureliuksen lisäksi palkittiin paraatiponini, shireori Aurelius, kolmospalkinnolla. Erkinheimon Mölliina sai ykköspalkinnon. Ja RAKKAINPANI, tarinahevoseni, jättimäinen miniponini Calamity Trigger, sai ykkösen!
Elokuun VVJL
Eipä tapahtunut kummempia. Erkinheimon Enkelipallo sai ykkösen, jipii. IHANAISENI, Calamity Trigger, sai kakkosen. Hei mä keksin, laitetaan tähänkin Minin kuva uudestaan koska Mini on niiiin ihana!
Elokuun YLA
Erkinheimon Röllimölli sai kakkosen kakoin luonnepistein ja nyt kun itse luen sen luonnetta, niin ei ihme. Ärsyttävää, että Möllistä on herttainen kuva päässäni, mutta tekstistä välittyy vain tylsyys. Tuntuu taas etten osaa yhtään kirjoittaa. Päiväkirjapisteet olivat ihan riittävät, kiitos. Juukelis Puukelis sai samat luonnepisteet, vaikka omasta mielestä tekstissä oli välkkyjäkin kohtia, kuten se miten Pönön liike on kuin laiskiasen rämpimistä liimassa. Olen kai lapsellinen, mutta lapsellista mieltäni viihdyttävät nämä ilmaisut. Palkinto on kuitenkin kakkonen. Hey-Ho Jack RR sai kakkosen niinikään kakoin luonnepistein, mutta näistä pisteistä olen aika samoilla linjoilla. Jackin teksti on vanha ja pitkä kuin nälkävuosi. Super Sumo Slap RR on niin kuin ekana näytetty Mölli. Minulla on siitäkin tietty hauska kuva päässäni, ja teksti on surkea. Varmaan kaikkien aikojen huonoimmat pisteet. Voi räkä. Palkinnoksi kakkonen.
Kaikken kaikkiaan tämä YLA:n tilaisuus vei jotenkin kirjoitushaluni kokonaan, vaikka YLA2 on siis tosi hyvä palkinto. Ei vaan huvita enää. Mutta pian minä taas kerään itseni ja alan naputella tekstiä, sillä kirjoittaminen on rakkain harrastukseni.
Elokuun SLA
Onnea vaan kakkosesta Akmeeli.3>

Jatsin Taika-Aika © Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä |

Calamity Trigger. Line Kholran/dA, muu Oresama |
Elokuun VVJL
Eipä tapahtunut kummempia. Erkinheimon Enkelipallo sai ykkösen, jipii. IHANAISENI, Calamity Trigger, sai kakkosen. Hei mä keksin, laitetaan tähänkin Minin kuva uudestaan koska Mini on niiiin ihana!
Calamity Trigger TAAS. Line: Twist-Again/dA, muu Oresama |
Elokuun YLA
Erkinheimon Röllimölli sai kakkosen kakoin luonnepistein ja nyt kun itse luen sen luonnetta, niin ei ihme. Ärsyttävää, että Möllistä on herttainen kuva päässäni, mutta tekstistä välittyy vain tylsyys. Tuntuu taas etten osaa yhtään kirjoittaa. Päiväkirjapisteet olivat ihan riittävät, kiitos. Juukelis Puukelis sai samat luonnepisteet, vaikka omasta mielestä tekstissä oli välkkyjäkin kohtia, kuten se miten Pönön liike on kuin laiskiasen rämpimistä liimassa. Olen kai lapsellinen, mutta lapsellista mieltäni viihdyttävät nämä ilmaisut. Palkinto on kuitenkin kakkonen. Hey-Ho Jack RR sai kakkosen niinikään kakoin luonnepistein, mutta näistä pisteistä olen aika samoilla linjoilla. Jackin teksti on vanha ja pitkä kuin nälkävuosi. Super Sumo Slap RR on niin kuin ekana näytetty Mölli. Minulla on siitäkin tietty hauska kuva päässäni, ja teksti on surkea. Varmaan kaikkien aikojen huonoimmat pisteet. Voi räkä. Palkinnoksi kakkonen.
Kaikken kaikkiaan tämä YLA:n tilaisuus vei jotenkin kirjoitushaluni kokonaan, vaikka YLA2 on siis tosi hyvä palkinto. Ei vaan huvita enää. Mutta pian minä taas kerään itseni ja alan naputella tekstiä, sillä kirjoittaminen on rakkain harrastukseni.
Erkinheimon Röllimölli © Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä |
Elokuun SLA
Onnea vaan kakkosesta Akmeeli.3>
Akmeeli © lasikuu.net/vapaasti |
20180902
Laatisjonot sen kuin kasvavat
En tule ikinä saamaan kaikkia hevosiani laatiksiin, vaikka se on pakkomielteeni. Jonot ovat niin pitkät, että ehdin joko lopettaa harrastuksen tai kuolla ennen kuin saan kaikki laatiksiin, koska jono kasvaa koko ajan. Enkä ole edes tehnyt perillistä, jonka voisin pakottaa jatkamaan tätä hullunhommaa. Katsokaa nyt tätä.
Tilasto on muodossa LAATIS jono nyt (jono 13.4.2017 - jono 3.7.2016 - jono 15.10.2015)
KRJ 68 (44-36-39)
ERJ 27 (26-28-31)
KERJ 48 (32-3-1)
YLA 40 (45-63-53)
SLA 2 (10-4-3)
WRJ 0 (12-3-0)
VVJ 24 (0-0-0)
KRJ:n, ERJ:n ja KERJ:n jonot räjähtelevät käsiin. YLA:n jono pienenee hitaasti mutta tasaisesti, koska olen tuomari ja saan tilaisuuksiin ekstrahevosia. Minun pitäisi siis päästä kaikkien laatisten tuomariksi, paitsi tällä hetkellä WRJ:n ja SLA:n. Harmi, ettei varsinkaan KRJ:ssa kaivata apua. Siinä jonossa hevosia on eniten, mutta KRJL toimii laatiksista parhaiten jo nykyistenkin tuomarien voimin. (*1)
Tiedättekös muuten miksi KRJ:n jono on pisin? Ei, minulla ei ole koulupainotteisia hevosia sen enempää kuin muitakaan: IHAN JOKAINEN listoilla oleva hevonen on joko yleis- tai estepainotteinen. Jono on pisin siksi että
1. Muihin tilaisuuksiin saa edes välillä mukaan pari ekstrahevosita, KRJL ei ota niitä ikinä ruuhkan vuoksi ja
2. KRJL:n ilmoittautumisaika voi olla ihan koska vain ja joskus en huomaa uusien ilmojen auenneen. Muihin laatiksiin ilmoittaudutaan yleensä kuukauden ensimmäisinä päivinä, joskus ilmot alkavat jo edellisen kuun viimeisinä päivinä.
*******
*1 Muuten. Miksi KRJL ei tee koko ajan ylimääräisiä tilaisuuksia, kun se kerran pyörii niin hirveän nopeasti? Saataisiin kaikkien jonoja purettua. Jos tuomarit eivät halua lisätyötä, uusia tuomareiksi haluavia on ihan varmasti, esim. minä. KRJL voisi pitää vaikka kaksi tai kolme tilaisuutta kuukaudessa ihan hyvin! Väitän, että tuomareita löytyisi 1-2 settiä lisää heti. Taidanpa vinkua tästä Keskustassa heti sopivan tilaisuuden tullen.
*******
*******
Koska Oresama tietää kaiken, Oresamalla on ratkaisumalli laatisongelmaansa.
Minulta voi ostaa pois minkä tahansa hevosen, jota ei ole KRJ-laatispalkittu, ja josta minulla on itselläni varsa. Ostaja sitoutuu viemään hevosen 2kk kuluessa ostopäivästä kaikkiin sen painotuslajien laatiksiin, joissa se ei ole vielä käynyt, YLAan sekä suokkien tapauksessa SLA:n tilaisuuteen. (Suurin osa listan hevosista on jo käynyt näissä tai ihan pelkkää ilmoittautumista vaille valmis menemään tilaisuuteen. Lopuilta puuttuu pari valmennusta.)

20180801
Kaikki heinäkuun laatiksista
KRJL Heinäkuu
kaksi kakkosta tuli: Hiiridroidille ja Charlie Expressille. Charliella olisi voinut mennä paremminkin... Molemmilla on jo aikaisempiakin palkintoja, eikä montaa tilaisuutta enää jäljellä ennen lopullista valmistumista.
KERJL Heinäkuu
KERJ:sta tuli yllättäen ykkönen äsken esitellylle Hiiridroidille. Olisin uskonut tamman palkintojen menevän toisin päin. En siis laskeskele etukäteen pisteitä, koska olen huono analysoimaan omia tekstejäni ja hevosten rakennetta. Minulla on vain tietyt kriteerit, joiden mukaan hevoseni ovat laatisvalmiita. Tälle vain mutu sanoi palkintojen tulevan toisin päin.
Kakkosen sai yksi Yorcan ikivanhoista, Anti Gravity. Kaukomieli sen sijaan hylättiin, koska JÄLLEEN KERRAN unohdin merkitä kenttätason hevosen sivuille. Ai että kuinka ärsyttää.
(Tekisi mieli ilmoittautua laatiksiin vapaaehtoiseksi ottamaan ilmoja vastaan. Jos ottaisin ne heti vastaan, ehtisin ilmoittaa omistajille, että korjaavat hylkäävät virheet ennen VIPiä...)
VVJL Heinäkuu
VVJL:lle tehtiin vallankaappaus toimimattomuuden vuoksi, mitä itse en ihan täysillä pysty juhlimaan. Niin tai näin, sain kuitenkin laatistulokset viimeisenä mahdollisena päivänä, kuitenkin ajoissa, joten ei kyllä valittaakaan tarvitse. Ihan hyvät tulokset sitä paitsi tuli: kolme kakkosta. Ensimmäinen meni yhdelle ekoista Erkinheimon kasvateista, Krokotiilinkyyneleelle, joka on nyt sitten aika päästää viimein hautaansa. Toinen meni vähän tuoreemmalle Rölli-Peikon Residenssille, jolta puuttuu enää KERJL. Viimeinen on Suhina-Lempin, jolla silläkin on parit laatikset käymättä vielä.
YLA Heinäkuu
No tässä tilaisuudessa oli yllätyksiä: hevoset keräsivät ylimääräistä mainetta ja kunniaa. Edellisessä esitelty Rölli-Peikon Residenssi sai jaetulla ykkössijalla tilaisuuden parhaat kilpailupisteet, 22p, sekä palkinnon YLA2. Skitsahdus sai parhaat rakennepisteet, mikä olisi kuvilla helppoa, mutta HUH HUH, Skitle on piirretty! Tean linet ovat tietenkin ihan omaa luokkaansa, mutta kun värityksen on tehnyt taiteilija Monsieur Minä aika kauan sitten, ja kun värityskin vaikuttaa rakenteeseen, niin en olisi ikinä uskonut tällaista tapahtuvaksi! Myös Skitle sai kakkospalkinnon. Seuraava kakkonen jaettiin Kaukomielelle, joka sai luonteestaan ihan kivat 18 pistettä ja päiväkirjastaan MUHEVAT 18 pistettä, jes, kiitos! Vielä yksi kakkonen tuli Kapteeni Kiukulle, josta saisi nyt ostaa pontevan orivarsan, Kapteenin, ihan mihin tahansa kotiin. :)
ERJL Heinäkuu
Soittakaa Paranoid sai kakkosen, ja sekös harmitti, kun KAIKILLE muille tuli ykköspalkintoja niin että tanner tutisi. Nämä ykkösen saaneet hyväkkäät olivat She's An Angel, omasta mielestä melko tylsä Ghoulia, sekä aiemmin esitelty Charlie Express.

Charlie Express RR © Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä |

Anti Gravity © Benny de Ruiter Stables |
VVJL Heinäkuu
VVJL:lle tehtiin vallankaappaus toimimattomuuden vuoksi, mitä itse en ihan täysillä pysty juhlimaan. Niin tai näin, sain kuitenkin laatistulokset viimeisenä mahdollisena päivänä, kuitenkin ajoissa, joten ei kyllä valittaakaan tarvitse. Ihan hyvät tulokset sitä paitsi tuli: kolme kakkosta. Ensimmäinen meni yhdelle ekoista Erkinheimon kasvateista, Krokotiilinkyyneleelle, joka on nyt sitten aika päästää viimein hautaansa. Toinen meni vähän tuoreemmalle Rölli-Peikon Residenssille, jolta puuttuu enää KERJL. Viimeinen on Suhina-Lempin, jolla silläkin on parit laatikset käymättä vielä.
Suhina-Lempi |
YLA Heinäkuu
No tässä tilaisuudessa oli yllätyksiä: hevoset keräsivät ylimääräistä mainetta ja kunniaa. Edellisessä esitelty Rölli-Peikon Residenssi sai jaetulla ykkössijalla tilaisuuden parhaat kilpailupisteet, 22p, sekä palkinnon YLA2. Skitsahdus sai parhaat rakennepisteet, mikä olisi kuvilla helppoa, mutta HUH HUH, Skitle on piirretty! Tean linet ovat tietenkin ihan omaa luokkaansa, mutta kun värityksen on tehnyt taiteilija Monsieur Minä aika kauan sitten, ja kun värityskin vaikuttaa rakenteeseen, niin en olisi ikinä uskonut tällaista tapahtuvaksi! Myös Skitle sai kakkospalkinnon. Seuraava kakkonen jaettiin Kaukomielelle, joka sai luonteestaan ihan kivat 18 pistettä ja päiväkirjastaan MUHEVAT 18 pistettä, jes, kiitos! Vielä yksi kakkonen tuli Kapteeni Kiukulle, josta saisi nyt ostaa pontevan orivarsan, Kapteenin, ihan mihin tahansa kotiin. :)
Skitsahdus, line © Tea |
Soittakaa Paranoid sai kakkosen, ja sekös harmitti, kun KAIKILLE muille tuli ykköspalkintoja niin että tanner tutisi. Nämä ykkösen saaneet hyväkkäät olivat She's An Angel, omasta mielestä melko tylsä Ghoulia, sekä aiemmin esitelty Charlie Express.
Soittakaa Paranoid, line © Tea, tausta © Dansku |
20180714
Mitä KERJ:n Roskajälkeläiselle kuuluu?
Tein jokin aika sitten KERJ:n Roskajälkeläisen. Se on, heh, taideprojektini, jolla ilmaisen, että KERJ:n "kahden jälkeläisen politiikka" on naurettava. Sitä perustellaan sillä, että kaksi jälkeläistä olisi jotenkin työläämpää tehdä näytöiksi kuin yksi.
Erkinheimon Roskajälkeläinen
Ilokseni voin ilmoittaa, että Roskajälkeläinen on nyt valmis jälkeläisnäyttö. Saman tien ilmoitan, myöskin ilokseni, että viimeisissä kisoissa kävi niin onnellinen sattuma, että Roskajälkeläinen kaatui kuolleena maahan heti kahdenkymmenennen sijoituksensa saatuaan. Ilmeisesti sydänkohtaus. :)
Roskajälkeläiseen, joka tekee KERJ:n jälkeläisnäyttöjen keräämisestä jotenkin "työlästä", kului seuraavalla tavalla aikaa ja vaivaa:
1. Sivun teki alle minuutissa
2. Ilmoitin hepan muiden mukana muutamaan isoon kutsuryppääseen, joihin kaikkiin sai lähettää identtisen osallistumisen. Roskajälkeläiseen ei tässä kulunut yhtään ekstra-aikaa: olisin kuitenkin osallistunut ilman Roskajälkeläistäkin samalla tavalla.
3. Keräsin sijoitukset kaikilta hevosilta. Roskajälkeläiseen ei kulunut taaskaan yhtään ekstra-aikaa: olisin kerännyt sijoituksia ihan yhtä kauan muiden hevosteni takia.
4. Laitoin äsken sijoitukset muotoon. Aloitin klo 12:55 ja lopetin 13:02, eli siihen kului 7 ylimääräistä minuuttia. Olisi kulunut vähemmän, jos en olisi juonut kahvia samalla ja katsonut urheilua.
Eli yhteenveto:
Roskajälkeläinen kulutti elämänsä aikana minun aikaani alle 8 minuuttia. KERJ:n "vaivannäkö" kesti 8 minuuttia. On siis ihan turhaa, että KERJL vaatii kahta jälkeläistä. Yhtä turhaa taitaa olla rutista asiasta, koska meillä kaikilla on varmaan aikaa käyttää 8 minuuttia siihen turhaan jälkeläiseen. Se kuitenkin kuolee heti saatuaan 20 sijoitusta, joten se ei edes vie tilaa tallissa tai laske hevosen jalostusarvoa, kun ei se kuitenkaan jatka sukuaan.
Sen pituinen se. R.I.P. Erkinheimon Roskajälkeläinen. (Seuraavaksi teen kolme eri roskajälkeläistä yhteen postaukseen ja kisaan ne sarjana valmiiksi. Uskon, ettei niihin kulu edes varttia.)

20180706
Kesäkuun pari hassua laatista
Niin kuin viimeksi rääyin jo, viimekuun laatikset eivät menneet ihan putkeen. Unohdin ilmoittautua melkein kaikkeen. Saatiin me sentään jotain...
Kesäkuun VVJL
Kollektiivinen Hulluus sai kakkosen, mutta Mielikuvituksen Tuote ja Huliganismi saivat ykköset.
Kesäkuun ERJL
Upeaa, kolme ykköstä! Onnea, Hey-Ho Pirates, Horror Movie Host ja Ensi-Ilta-Aurinko

Kollektiivinen Hulluus © Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä |
Kesäkuun ERJL
Upeaa, kolme ykköstä! Onnea, Hey-Ho Pirates, Horror Movie Host ja Ensi-Ilta-Aurinko
Ensi-Ilta-Aurinko © Narien vapaat |
20180613
Itkunsekainen laatismerkintä
Ensin itku, sitten järjestän taas triumfin, jossa palkitut hevoseni marssivat jonossa yleisön ohi.
YHYY, en muistanut ilmoittautua YLAan tässä kuussa, enkä tainnut mahtua KRJ:n laatikseen, voi elämän kurjuutta, ja jonot kasvaa, vitsit kun työ alkaa haitata vapaa-aikaa näin paljon että unohtaa yhyy. Mutta asiaan. Onko mikki päällä? Hyvä, tästä se lähtee.
Ensimmäisenä esiin marssivat ekat VVJL:n tilaisuudessa palkitut hevoseni!
Huhtikuun VVJL
Kaikki saivat kakkospalkinnon. Palkittuja ovat ikivanha paappa Toteemihevari, josta en vain malta luopua, saman ikäluokan Kukka Nimeltään Tähti, sekä hiukan nuoremman sukupolven Enkelinsiipi. Kaikilla näillä hevosilla oli jo palkinnot YLA, ERJL, KRJL, KERJL ja SLA.
Toukokuun KRJL
Kakkonen tuli Erkinheimon Droidiinalle, jonka rakennetta ei voi arvostella, mutta jonka kuva on minusta i-ha-na! Tammalla oli ennestään YLA2, SLA-II, ERJ-II, KERJ-II. Ykköspalkinnon sai Gotta Be Charlie RR, joka on toka virtuaalimaailmasta löytyvä Charlie, ja jolla on ennestään YLA2, ERJ-II, KRJ-I.
Toukokuun YLA
Kaiken kaikkiaan surkein luonnepistein kaavimme YLA:sta kasaan tässä tilaisuudessa neljä hikistä palkintoa. She's An Angel RR sai ykkösen, ja loput kakkosen. Onnitellaan nyt myös suloista Matamia, Jukran Pujut -oria, jonka päiväkirjasta pidän enemmän kuin tuomari, sekä lempihevoseni Agata Jewelin perillistä, Señor Samba RR:aa.
Toukokuun ERJL
Kolme kakkosta saatiin. Onnea mysteeritammani No More Sorrow, pelkäksi roskajälkeläiseksi alun perin suunniteltu Matilda ja Indi, jolle keksin tarinan vasta sen ollessa jo ikivanha, ja johon vasta silloin tykästyin. Yksi kolmonenkin tuli, ja se on Simpukankerääjän.
Toukokuun KERJL
KRJL:n yhteydessä esitelty Droidiina sai kakkosen ja Gotta Be Charlie RR ykkösen. Southern Sacramento RR sai ykkösen.
Toukokuun SLA
ERJL:n yhteydessä esitelty Matilda sai ykkösen, ja Ensi-Ilta-Aurinko tietenkin saman.

Erkinheimon Toteemihevari © Suomen Hippos / Anni Himberg |
Toukokuun KRJL
Kakkonen tuli Erkinheimon Droidiinalle, jonka rakennetta ei voi arvostella, mutta jonka kuva on minusta i-ha-na! Tammalla oli ennestään YLA2, SLA-II, ERJ-II, KERJ-II. Ykköspalkinnon sai Gotta Be Charlie RR, joka on toka virtuaalimaailmasta löytyvä Charlie, ja jolla on ennestään YLA2, ERJ-II, KRJ-I.
Erkinheimon Droidiina © Cyanide |
Toukokuun YLA
Kaiken kaikkiaan surkein luonnepistein kaavimme YLA:sta kasaan tässä tilaisuudessa neljä hikistä palkintoa. She's An Angel RR sai ykkösen, ja loput kakkosen. Onnitellaan nyt myös suloista Matamia, Jukran Pujut -oria, jonka päiväkirjasta pidän enemmän kuin tuomari, sekä lempihevoseni Agata Jewelin perillistä, Señor Samba RR:aa.
Erkinheimon Matami © AK |
Toukokuun ERJL
Kolme kakkosta saatiin. Onnea mysteeritammani No More Sorrow, pelkäksi roskajälkeläiseksi alun perin suunniteltu Matilda ja Indi, jolle keksin tarinan vasta sen ollessa jo ikivanha, ja johon vasta silloin tykästyin. Yksi kolmonenkin tuli, ja se on Simpukankerääjän.
No More Sorrow © linet Tyllagush/dA, muu Oresama |
Toukokuun KERJL
KRJL:n yhteydessä esitelty Droidiina sai kakkosen ja Gotta Be Charlie RR ykkösen. Southern Sacramento RR sai ykkösen.
Southern Sacramento RR © nica. |
Toukokuun SLA
ERJL:n yhteydessä esitelty Matilda sai ykkösen, ja Ensi-Ilta-Aurinko tietenkin saman.
Ensi-Ilta-Aurinko © Narien vapaat |
20180503
Huhtikuun palkittuja
Huhtikuun KRJL
Eka Charlie ikinä palkittiin KRJL:ssa, ja se on tietenkin Checkpoint Charlie. Kolmonen tuli, ja se lienee ekan Charlien viimeinen laatispalkinto, koska se on käynyt jo YLAn, ERJLn ja KERJLn. Kolmonen tuli myös Liam Dianalle, ja koska tamma on käynyt jo samat laatikset kuin Charlie, palkinto jää senkin viimeiseksi. Kummastakin hevosesta on tullut minulle tosi rakkaita, enkä oikein osaa ajatella niiden lopettamista, vaikka eihän niillä enää mitään varsinaisesti tee.
Huhtikuun ERJL
No nyt kävi hassusti. Sain raahata kolme erilaista palkintoa kotiin tästä tilaisuudesta. Huonoiten meni Jackass In a Bottlella, joka sai kolmosen. Outoa, että tämäkin heppa on jo niin vanha ja valmis, että haki kolmannen laatispalkinnonsa: vastahan minä sen toin! Green Sparrow puolestaan on jo ihan ikivanha: se on Yorcan ekoja tuontihevosia. Se sai kakkospalkinnon, ja nyt siltä puuttuu enää yksi palkinto. Viivyttelen palkinnon hankkimisen kanssa, koska en halua luopua tästäkään hevosesta. Ykköspalkinto meni rakkaalle Señor Samballeni. Samba sai nimensä siitä, että kun olin ihan pieni, äiti kertoi minulle ja pikkuveljelleni iltasaduksi kahdesta ponista, Sambasta ja Mambasta. Ne asuivat meidän naapurissamme, kuninkaanlinnassa, ja niiden isä oli kuningas. Samba on minulle kauhean rakas nimensä vuoksi.
Huhtikuun YLA
Äsken puhuttiin pariin otteeseen Checkpoint Charliesta, joka sai kaksi laatispalkintoa. Ei sen pojanpojallakaan mennyt huonosti huhtikuussa: Charlie Express sai YLA:sta ykkösen! Aiemmin mainittu Jatsin Taika-Aika sai kakkospalkinnon, ja Indian Jewel, johon viime vuoden aikana kauheasti rakastuin, sai myös kakkosen.
Huhtikuun SLA
Röllimölli ja Juukelis Puukelis kävivät hakemassa rutiininomaisesti ykkösen. SLA:sta ykkönen on aika helppo saada, kunhan tykkää kirjoittaa, niin kuin minä tykkään. Jos inhoaisin kirjoittamista, se olisi varmaan työn ja tuskan takana.

Liam Diana. line pyllyrasva, muu Oresama |

Señor Samba RR © Cherie, CC BY-NC 2.0 |
Huhtikuun KERJL
Koko kolmikkoni sai kakkoset. Saanko esitellä: Southern Show, aiemmin mainittu Checkpoint Charlie, sekä ihana Jatsin Taika-Aika!Checkpoint Charlie piirtänyt Snow. |
Huhtikuun YLA
Äsken puhuttiin pariin otteeseen Checkpoint Charliesta, joka sai kaksi laatispalkintoa. Ei sen pojanpojallakaan mennyt huonosti huhtikuussa: Charlie Express sai YLA:sta ykkösen! Aiemmin mainittu Jatsin Taika-Aika sai kakkospalkinnon, ja Indian Jewel, johon viime vuoden aikana kauheasti rakastuin, sai myös kakkosen.
Charlie Express RR Suomen Hippos/ Pirje Fager-Pintilä |
Huhtikuun SLA
Röllimölli ja Juukelis Puukelis kävivät hakemassa rutiininomaisesti ykkösen. SLA:sta ykkönen on aika helppo saada, kunhan tykkää kirjoittaa, niin kuin minä tykkään. Jos inhoaisin kirjoittamista, se olisi varmaan työn ja tuskan takana.
Erkinheimon Röllimölli Suomen Hippos/Pirje Fager-Pintilä |
20180423
Tässä on KERJ:n roskajälkeläinen
Ennen vanhaan, kun ei paremmasta tiedetty, laatiksissa sai täydet jälkeläisten kisapisteet, jos hevosella oli vähintään 2 jälkeläistä, joista kummallakin oli vähintään 20 sijoitusta ko. lajista. KERJL asia on yhä näin, ja itse asiassa ennen kannatin itse kahden jälkeläisen politiikkaa. Perusteeni oli, ettei pisteitä saa jakaa liian helpolla. ...
...anteeksi mitä, sinä nuori Oresama? Helpolla? Voi nuori Oresama...
- Kahta jälkeläistä voi kisata samalla kuin yhtäkin
- 20+20 sijaa on nopeammin täynnä kuin yhdet 40 sijaa
- Muotoonlaittoa on justiinsa sama määrä
- Tekstejä ei ole edelleenkään pakko kirjoittaa kummallekaan jälkeläiselle, ei etsiä kuvia, eikä mitään aikaavievää muutenkaan tehdä
- Edes "sivunteko" ei vie aikaa: sen kuin tekee sen oikean jälkeläisen, kopioi siltä lähekoodin ja muuttaa roskajälkeläiselle AINOASTAAN NIMEN, sillä eihän roskajälkeläistä ole tarkoitus edes myydä.
+++++ ekstrainfoa sinulle, nuori Oresama: valinnanvapaus ei ole sinulta pois. Nuori Oresama siellä takarivissä voi YHÄ halutessaan tehdä roskajälkeläisiä tai muunlaisia jälkeläisiä, mikäli haluaa pitää "edes jonkinlaiset tavoitteet harrastamiselleen", kuten nuori Oresama itse asiansa ilmaisi päiväkirjassaan vuosia sitten.
Oikeasti roskajälkeläiseni ovat hieman laadukkaampia: laitan sivuille äkkiä vain jonkin kuvan, ja joskus kirjoitan kaksi lausetta luonnetta. Ja roskajälkeläiseni syntyvät aina eri yhdistelmistä kuin varsinaiset jälkeläiset.
NIIN TAI NÄIN - KERJL saattaa vaatia roskajälkeläistä hevosilta tulevaisuudessakin, joten tehdäänpä pieni testi: kuinka helpolla roskajälkeläinen saa pisteet. Tämän blogipostauksen alareuna nimittäin on seuraava roskajälkeläiseni:
***
Virtuaalihevonen: Erkinheimon Roskajälkeläinen
i: Pullagallup, e: Ensi-Ilta-Aurinko s. 23.4.2018, k. 19.8.2018
suomenhevosori, säkää ei mitattu (mutta ei ole sph), väriä ei määritelty.
Omistaja Oresama, VRL-02753, asuintalli Erkinheimot.
Koulutustaso CIC1
Roskajälkeläinen eli Rosso on kiltti heppa ja tykkää kisoista.
KISAKALENTERI:
21.07.-18 - KERJ - Navaja - CIC1 - 3/30
22.07.-18 - KERJ - Navaja - CIC1 - 4/30
26.07.-18 - KERJ - Navaja - CIC1 - 2/30
28.07.-18 - KERJ - Navaja - CIC1 - 2/30
01.08.-18 - KERJ - Defective - CIC1 - 5/30
02.08.-18 - KERJ - Branwen Farm - CIC1 - 1/30
02.08.-18 - KERJ - Liljalehto - CIC1 - 1/30
03.08.-18 - KERJ - Liljalehto - CIC1 - 1/30
04.08.-18 - KERJ - Koistila - CIC1 - 2/30
04.08.-18 - KERJ - Poniniemi - CIC1 - 5/30
05.08.-18 - KERJ - Defective - CIC1 - 5/30
09.08.-18 - KERJ - Defective - CIC1 - 2/30
10.08.-18 - KERJ - Checkmate - CIC1 - 1/30
10.08.-18 - KERJ - Poniniemi - CIC1 - 3/30
11.08.-18 - KERJ - Koistila - CIC1 - 1/30
11.08.-18 - KERJ - Liljalehto - CIC1 - 3/30
12.08.-18 - KERJ - Liljalehto - CIC1 - 2/30
15.08.-18 - KERJ - Checkmate - CIC1 - 3/30
18.08.-18 - KERJ - Defective - CIC1 - 2/30
19.08.-18 - KERJ - Branwen Farm - CIC1 - 2/30
***
Noin. "Sivun" tekemiseen meni alle minuutti. Nyt jännätään, kun saan tämän kisattua ja emän laatiksiin. Ja teen tämän silkkaa lapsellisuuttani ja osoittaakseni jonkin pointin, niin kuin YORCA-ikääntymisenkin.
Yorca-ikääntyminen:
hevonen ikääntyy koko ajan ihan omaan tahtiinsa, mutta täyttää laatisten ajaksi 8 vuotta ja palaa sitten (vaikka nuorenemalla) takaisin omaan ikääntymiseensä.

20180403
Maaliskuun palkittuja
Maaliskuun KRJL
Wannabe Coca-Cola RR sai kakkospalkinnon. Sillä on ennestään jo YLAn ja ERJLn palkinto. Nyt pitää katsoa tarkemmin KERJL:n pisteytys vielä, että kannattaako tyttöä viedä sinne ollenkaan, vai meneekö kuoppaan. Tästä hevosesta ei tule enää lisää varsoja.
Kakkospalkinnon sai meidän Gautse. Se oli tamman viimeinen laatispalkinto, koska kaikki muut (ERJL KERJL YLA) sillä jo on. Gautsea en malta vielä päästää hevosten taivaaseen, vaikka se vanha onkin: se on minusta niin ihana, että vielä siitä voisi yhden varsan saada.
Maaliskuun ERJL
SLA:ssa jo aiemmin arvosteltu Kaukomieli toi kotiin kakkospalkinnon. Kauko on tarjolla jalostukseen.
Royal Tiger RR sai YLA-palkintonsa kaveriksi kakkospalkinnon. Taiga ei minusta ole mitään inspaavimpia heppoja, ja se onkin hiljaisessa myynnissä kunnes menee KRJL. Myyntiehdot ovat, että Taiga viedään kahden kuukauden sisällä KRJL ja KERJL, tai se palautuu minulle. Tamma on ihan valmis menemään kumpaankin: ei tarvi kuin ilmoittaa se.
Ykkösen saivat myös Daily Spider RR sekä Erkinheimon Juukelis Puukelis.
Maaliskuun KERJL
Silent Battlen viimeiseksi palkinnoksi jäi KERJ-III. Nyt tamma pääsee haudan lepoon.
Kiro FIN sai kakkosen. Se on käynyt jo kaikissa laatiksissa, ja sillä on kaikista kakkonen. Kiro on ihana, ja se saa jatkaa eloaan vielä pitkään, ja se on tarjolla jalostukseen.
Ykkösen (oikeesti, ihanaa!!!) sai Erkinheimon Enkelipallo, jolla on vielä VVJL käymättä. Sillä onkin nyt ykkönen kaikesta muusta paitsi YLA:sta!! (Ja tietenkin VVJL:sta.) Olen ihan sairaan ylpeä. Tästäkin tammasta haaveilen saavani vielä yhden varsan, mutta katsotaan nyt.
Maaliskuun YLA
Meillä kaikki saivat tässä kuussa kakkosen surkein luonnepistein. Tilaisuudessa oli jo aiemmin esitelty Daily Spider RR, Jackass In a Bottle (josta on varsa myynnissä), ikivanha ja iki-ihana No More Sorrow sekä ihan yhtä vanha Green Sparrow (TJ).

20180318
Tarjolla jalostukseen 2018: muut hevoset
Tässä postauksessa ovat kaikki suomenhevosorini, jotka ovat tällä hetkellä tarjolla jalostukseen, sekä ehdot, joilla oreja saa käyttää. Astutuksia voi kysyä esim. Keskustassa tai mailitse osoitteesta oresamankisat@gmal.com.
Orit astuvat vain tammoja, joilla on suurin piirtein samanpituinen suku, ja jotka ovat sellaista rotua, että varsasta tulee myös jonkinrotuinen, eikä tilasto. Varsojen toivotaan myös menevän kilpailu- ja/tai jalostuskäyttöön. Yleispainotteisten hevosten varsat voivat painottua vain yhteen lajiin. Astutukset tulee sopia kanssani etukäteen.
Varsojen sivut on ilmoitettava minulle kahden viikon sisällä astutuksesta.
Numero orin nimen edessä kertoo, montako varsaa siitä on vielä saatavilla.
4 holstein Messerschmit
2 shire Abraham
2 shire Aurelius
2 shire Disneyland After Dark
1 xx Hollywood Life YLA1, ERJ-I, KRJ-II, XLA-I, KERJ-II
Astutusehdot

Evm-sukuiset
4 holstein Messerschmit2 shire Abraham
2 shire Aurelius
2 shire Disneyland After Dark
1 xx Hollywood Life YLA1, ERJ-I, KRJ-II, XLA-I, KERJ-II
1-polviset
2 hannover It's Time For Hollywood RR YLA1, ERJ-II, KRJ-II2-polviset
2 hannover G-Force RR3-polviset
3 budj Priton Vladimir
Tarjolla jalostukseen 2018: suomenhevoset
Tässä postauksessa ovat kaikki suomenhevosorini, jotka ovat tällä hetkellä tarjolla jalostukseen, sekä ehdot, joilla oreja saa käyttää. Astutuksia voi kysyä esim. Keskustassa tai mailitse osoitteesta oresamankisat@gmal.com.
Astutusehtoja on kahdenlaisia, koska oreja on kaikenlaisia. Vapaasti käytössä olevat orit astuvat minkä tahansa suomenhevostamman. Astutuksesta voi lähettää vain ilmoituksen minulle ja vaikka varsan sivut samalla. Orin jälkeläisiksi hyväksytään ne varsat, joiden nimi ei ole törkeä tai loukkaava ja on suomen- tai ruotsinkielinen (tai erisnimi), ja joiden sivut ilmoitetaan minulle. Poistan orit listalta kun niillä on (suvun pituudesta jne riippuen) maksimimäärä jälkeläisiä.
Rajoitetusti käytössä olevat orit astuvat vain suomenhevostammoja, joilla on suurin piirtein samanpituinen suku. Varsojen toivotaan myös menevän kilpailu- ja/tai jalostuskäyttöön. Huom: varsan ei tarvitse kisata kaikkia neljää lajia, vaan voi kisata vain yhtäkin! Astutukset tulee sopia kanssani etukäteen.
Varsojen sivut on ilmoitettava minulle kahden viikon sisällä astutuksesta.
Numero orin nimen edessä kertoo, montako varsaa siitä on vielä saatavilla.
1 Erkinheimon Kristallijumala YLA1, SLA-I, ERJ-III, KRJ-III, KERJ-III
1 Erkinheimon Toteemihevari SLA-I, YLA2, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-III
3 EH Kaukomieli SLA-II
1 Kapteeni Kiukku ERJ-II, SLA-II
1 Rölli-Peikon Residenssi SLA-II, KRJ-I, ERJ-II
2 Jatsin Taika-Aika SLA-II, ERJ-I
1 Monsieur Koivuniemi YLA2, ERJ-III, KRJ-III, SLA-I, KERJ-III
3 Veljeni Rottamieli YLA2, SLA-II, KRJ-I, ERJ-II, KERJ-II
3 Atomipommipormestari
3 Erkinheimon Juukelis Puukelis
2 Erkinheimon Isähahmo
2 Erkinheimon Muskettianubis YLA2, SLA-I, ERJ-III, KRJ-II, KERJ-III
2 Erkinheimon Esi-Isä
1 Erkinheimon Jummijammi
Astutusehdot
Astutusehtoja on kahdenlaisia, koska oreja on kaikenlaisia. Vapaasti käytössä olevat orit astuvat minkä tahansa suomenhevostamman. Astutuksesta voi lähettää vain ilmoituksen minulle ja vaikka varsan sivut samalla. Orin jälkeläisiksi hyväksytään ne varsat, joiden nimi ei ole törkeä tai loukkaava ja on suomen- tai ruotsinkielinen (tai erisnimi), ja joiden sivut ilmoitetaan minulle. Poistan orit listalta kun niillä on (suvun pituudesta jne riippuen) maksimimäärä jälkeläisiä.
Rajoitetusti käytössä olevat orit astuvat vain suomenhevostammoja, joilla on suurin piirtein samanpituinen suku. Varsojen toivotaan myös menevän kilpailu- ja/tai jalostuskäyttöön. Huom: varsan ei tarvitse kisata kaikkia neljää lajia, vaan voi kisata vain yhtäkin! Astutukset tulee sopia kanssani etukäteen.
Varsojen sivut on ilmoitettava minulle kahden viikon sisällä astutuksesta.
Numero orin nimen edessä kertoo, montako varsaa siitä on vielä saatavilla.
Vapaasti käytössä olevat evm-sukuiset
1 Erkinheimon Kristallijumala YLA1, SLA-I, ERJ-III, KRJ-III, KERJ-III1 Erkinheimon Toteemihevari SLA-I, YLA2, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-III
3 EH Kaukomieli SLA-II
1 Kapteeni Kiukku ERJ-II, SLA-II
1 Rölli-Peikon Residenssi SLA-II, KRJ-I, ERJ-II
Rajoitetusti käytössä olevat evm-sukuiset
2 Jatsin Taika-Aika SLA-II, ERJ-I1 Monsieur Koivuniemi YLA2, ERJ-III, KRJ-III, SLA-I, KERJ-III
3 Veljeni Rottamieli YLA2, SLA-II, KRJ-I, ERJ-II, KERJ-II
3 Atomipommipormestari
Vapaasti käytössä olevat 1-polviset
1 Erkinheimon Huliganismi ERJ-II, KRJ-II, SLA-I, YLA2, KERJ-III3 Erkinheimon Juukelis Puukelis
2 Erkinheimon Isähahmo
Rajoitetusti käytössä olevat 1-polviset
3 Erkinheimon Ronkeli Rinkeli
Rajoitetusti käytössä olevat 2-polviset
2 Erkinheimon Muskettianubis YLA2, SLA-I, ERJ-III, KRJ-II, KERJ-III2 Erkinheimon Esi-Isä
1 Erkinheimon Jummijammi
Rajoitetusti käytössä olevat 3-polviset
1 Erkinheimon JeskamandeeraTarjolla jalostukseen 2018: suomenpuoliveriset
Tässä postauksessa ovat kaikki suomenpuoliveriorini, jotka ovat tällä hetkellä tarjolla jalostukseen, sekä ehdot, joilla oreja saa käyttää. Astutuksia voi kysyä esim. Keskustassa tai mailitse osoitteesta oresamankisat@gmal.com.
Astutusehtoja on kahdenlaisia, koska oreja on kaikenlaisia. Vapaasti käytössä olevat orit astuvat minkä tahansa tamman. Astutuksesta voi lähettää vain ilmoituksen minulle ja vaikka varsan sivut samalla. Orin jälkeläisiksi hyväksytään ne varsat, joiden nimi ei ole törkeä tai loukkaava, ja joiden sivut ilmoitetaan minulle. Poistan orit listalta kun niillä on (suvun pituudesta jne riippuen) maksimimäärä jälkeläisiä.
Rajoitetusti käytössä olevat orit astuvat vain tammoja, joilla on suurin piirtein samanpituinen suku. Yhdistelmästä syntyvän varsan tulee olla jotain rotua (tai sellainen risteytys, jonka jälkeläiset tmv ovat sitten jotain rotua). Näille en halua tilastohevosjälkeläisiä, ellei sellaisen syntymiselle ole jotain (jalostuksellista) syytä. Varsojen toivotaan myös menevän kilpailu- ja/tai jalostuskäyttöön. Näillä oreilla astutetaan vain 1-3 tammaa, ja astutukset tulee sopia minun kanssani mailitse.
Varsojen sivut on ilmoitettava minulle kahden viikon sisällä astutuksesta.
Numero orin nimen edessä kertoo, montako varsaa siitä on vielä saatavilla.
2 Tiger Trouble YLA2, ERJ-III, KRJ-III, KERJ-III
1 Kiro FIN YLA2, ERJ-II, KRJ-II
3 Treatment of Terror YLA2, ERJ-II, KRJ-III
2 Anti Gravity YLA2, ERJ-II
1 Green Sparrow
1 Red Reason YLA1, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II
2 Sudden Death
1 Too Many Ghosts YLA2, ERJ-II, KRJ-III
2 Jackass In a Bottle
1 Dictator FIN YLA2, ERJ-III, KRJ-III, KERJ-III
1 I'm a Ruder YLA2, ERJ-I, KRJ-III
3 Checkpoint Charlie YLA2, ERJ-III
1 Wubba Lubba Dub Dub
3 Hey-Ho Jack RR KERJ-III
3 Daily Spider RR
2 Horror Movie Host RR
1 Super Sumo Slap RR ERJ-I
5 Woop Back 2 Black KTK-II
1 Southern Sacramento RR KTK-III, YLA3, ERJ-III, KRJ-I
2 Atheist Afterlife RR
1 Goodbye Moonman RR
1 Charlie Express RR
1 Sacramento II RR
2 Señor Samba RR
1 Daily Lion RR
1 Sanchez RR
1 Good Luck Charlie RR
Astutusehdot
Astutusehtoja on kahdenlaisia, koska oreja on kaikenlaisia. Vapaasti käytössä olevat orit astuvat minkä tahansa tamman. Astutuksesta voi lähettää vain ilmoituksen minulle ja vaikka varsan sivut samalla. Orin jälkeläisiksi hyväksytään ne varsat, joiden nimi ei ole törkeä tai loukkaava, ja joiden sivut ilmoitetaan minulle. Poistan orit listalta kun niillä on (suvun pituudesta jne riippuen) maksimimäärä jälkeläisiä.
Rajoitetusti käytössä olevat orit astuvat vain tammoja, joilla on suurin piirtein samanpituinen suku. Yhdistelmästä syntyvän varsan tulee olla jotain rotua (tai sellainen risteytys, jonka jälkeläiset tmv ovat sitten jotain rotua). Näille en halua tilastohevosjälkeläisiä, ellei sellaisen syntymiselle ole jotain (jalostuksellista) syytä. Varsojen toivotaan myös menevän kilpailu- ja/tai jalostuskäyttöön. Näillä oreilla astutetaan vain 1-3 tammaa, ja astutukset tulee sopia minun kanssani mailitse.
Varsojen sivut on ilmoitettava minulle kahden viikon sisällä astutuksesta.
Numero orin nimen edessä kertoo, montako varsaa siitä on vielä saatavilla.
Vapaasti käytössä olevat evm-sukuiset
2 Tiger Trouble YLA2, ERJ-III, KRJ-III, KERJ-III1 Kiro FIN YLA2, ERJ-II, KRJ-II
3 Treatment of Terror YLA2, ERJ-II, KRJ-III
2 Anti Gravity YLA2, ERJ-II
1 Green Sparrow
1 Red Reason YLA1, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II
2 Sudden Death
1 Too Many Ghosts YLA2, ERJ-II, KRJ-III
2 Jackass In a Bottle
Rajoitetusti käytössä olevat evm-sukuiset
1 Dictator FIN YLA2, ERJ-III, KRJ-III, KERJ-III1 I'm a Ruder YLA2, ERJ-I, KRJ-III
3 Checkpoint Charlie YLA2, ERJ-III
1 Wubba Lubba Dub Dub
Vapaasti käytössä olevat 1-polviset
2 Hey-Ho Hollywood RR YLA1, ERJ-II3 Hey-Ho Jack RR KERJ-III
3 Daily Spider RR
2 Horror Movie Host RR
1 Super Sumo Slap RR ERJ-I
5 Woop Back 2 Black KTK-II
Rajoitetusti käytössä olevat 1-polviset
1 Gotta Be Charlie RR YLA2, ERJ-II1 Southern Sacramento RR KTK-III, YLA3, ERJ-III, KRJ-I
2 Atheist Afterlife RR
1 Goodbye Moonman RR
Rajoitetusti käytössä olevat 2-polviset
1 Charlie Express RR1 Sacramento II RR
2 Señor Samba RR
1 Daily Lion RR
1 Sanchez RR
Rajoitetusti käytössä olevat 3-polviset
1 Señor Tenebroso RR1 Good Luck Charlie RR
20180301
Palkittuja
Tammikuun YLA
Erkinheimon Enkelipallolle kakkonen, Liam Dianalle kolmonen, Southern Sacramento RR:lle kolmonen ja Erkinheimon Droidiinalle kakkonen.
Tammikuun ERJL
Kapteeni Kiukulle ja Skitsahdukselle kakkoset, YLA:ssakin palkitulle Liam Dianalle myös kakkonen.
Helmikuun KRJL
Silent Battlelle kakkonen - ja jipii, jipii, Soutern Sacramento RR:lle (joka sai YLA:sta tammikuussa kolmosen) YKKÖNEN!
Helmikuun KERJL
Kaikille kolmoset: Gotta Be Quiltille, jolle stressi oli valitettavasti liikaa ja joka menehtyi kotipihassa tilaisuuden jälkeen, sekä Gautselle ja Mexican Memorylle, jonka palkinnoista tämä oli viimeinen.
Helmikuun ERJL
Neljä heppaa sai ykköset, mitä tämä on?? Onnea, Wannabe Coca-Cola RR, Super Sumo Slap RR, Mayan Reason RR, sekä suomenhevosvahvistus Erkinheimon Röllimölli!
Helmikuun YLA
Kaikki saivat kakkoset: helmikuun ERJL:sta tuttu Wannabe Coca-Cola RR, Mafia Princess joka sai viimeisen palkintonsa, ja suokit Suhina-Lempi sekä Erkinheimon Hiiridroidi.
Lisäksi tuore ostokseni Woop Back 2 Black on kantakirjattu kakkospalkinnolla. Se on eka kantakirjattu valokuvallinen hevoseni i-ki-nä ja olen tosi innoissani! Ori on tarjolla jalostukseen. Olisi kivaa, jos varsat kilpailisivat muutaman sijoituksen omassa painotuslajissaan (joka on toivottavasti esteet, koulu tai kenttä) mutta tämä ei ole pakollista.
Kaikki muutkin tämän postauksen orit ovat tarjolla jalostukseen ulkopuolisillekin tammoille. Niiden kohdalla varsoilla ei tarvitse kisata jos ei halua: niillä on jo jälkeläisnäytöt jne.

20180207
Ostamani hevoset
Kymmenen vuotta sitten ostin suurimman osan hevosistan. Omaa kasvatustyötä minulla ei ollut. Talleillani syntyi kasvatteja, mutta ne olivat aina kahden jonkun toisen kasvattaman hevosen risteytyksiä, jotka eivät jatkaneet minulla myöhemmin sukuaan. Ostelin kaikkia turhia, surkeita hevosia. Sitten sain Barkensten Weichin, ensimmäisen hyvän hevoseni, ja siitä lähti (epäonnistunut) yritykseni kasvattaa tavoitteellisesti yhtään mitään: silloista muotirotua, kouluholstia. Ostelin myös kouluholsteja paljon ja halusin kasvattaa nimen omaan pitkäsukuisia muiden linjojen pohjalta. Myöhemmin (seuraavassa esittelemässäni vaiheessa) halusin luoda myös tyhjästä holstilinjan.
Sitten seurasi vaihe kaksi: idea luoda sukuja tyhjästä. Se alkoi Crimsonin ravihevosista, levisi kouluholsteihin ja sitten suomenhevosiin, viimeisenä suomalaisiin puoliverisiin. Ostin tuohon aikaan erittäin vähän hevosia, mutta jos ostin, niillä oli kuitenkin edes pari polvea sukua netissä, mielummin enemmänkin. Ostin niitä lähinnä siksi, että niillä oli hyviä nimiä, mutta vain todelliset helmet läpäisivät seulani. Niin kuin Kärmeniemen Pikkuvarpunen.
Hevosenostotilanteeni vaihe numero kolme on ollut tähän mennessä katastrofaalisin ja kestänyt itse asiassa vuoden 2017 loppuun saakka. Silloin olin kuin Hitler tai Voldemort: hyväksyin vain puhdasverisiä arjalaisia velhoja, eli ainoastaan omia kasvattejani ja itse tuomiani hevosia talliini ja kasvatukseen. En ostanut minäänlaista hevosta, ellei se ollut evm-sukuinen.
Nyt on vaihe neljä: toivun kolmosvaiheesta. Huomasin, että olen 25-vuotias ja harrastanut kauan samalla tavalla. On aika tehdä jotain toisin. Olen alkanut varovaisesti taas ostella helmiä hevosia ja nimen omaan suvullisia. Tällä hetkellä etsin lähinnä estepainotteisia. Ostamilleni hevosille en kuitenkaan yritä väkisin laatispalkintoja, niin kuin Arjalaisille Velhoille. Ne tulevat jos ovat tullakseen.
Olen ostanut viimeaikoina esimerkiksi tämän:

Line: BH Stables /dA, muu mä |
Ponipalleron Rihanna on yksi kivoimmista virtuaalihepoista, jonka omistan juuri nyt. Se on aika hassua, koska oikeassa elämässä inhoan poneja. Niillä on liikaa asennetta niin pieneen ruumiiseen. Rihannan haluaisin kuitenkin viedä välillä esimerkiksi Mayan ja Minin kotiin Hukkasuohon seikkailemaan: ehkä "vuokraan" sen siksi aikaa, kun Maya ja Mini ovat laitumella?
Toinen ostokseni on Pate. Sillä ei ole oikein mitään annettavaa puokkijalostukseeni, ja ehkä juuri siksi se on kiva pikku Pate. Haluaisin vielä paljon lisää tällaisia, mutta syntymättömät hepat eivät oikein inspiroi. Pidän koko ajan Keskustan myyntitopia silmällä.

20180127
Hevoset, jotka haluaisin itselleni
En ole koskaan kateellinen hevosten suvuista tai saavutuksista. Ihailen niitä, mutta minun on silti periaatteessa mahdollista saada sama suku tai sama saavutus omalle hevoselleni. Kuvistakaan en ole kateellinen, koska en harrasta näyttelyitä. Piirtotaitoa kadehdin, mutta harjoittelen itse kovasti ja olen koko ajan siedettävämpi. Muiden piirtämiä kuvia en kauheasti halua omille hevosilleni, vaan haluaisin vain olla itse hyvä piirtäjä. Hevosten nimien kanssa välillä kuitenkin ihan itkettää, jos joku vie MINUN HEVOSENI NIMEN, tai jos joku muuten vain keksii liian hyviä nimiä. Niin kuin tässä taannoin kävi...
Minulla välähti: haluan suokkiorin, jonka nimi on Finlandia. Onnittelin itseäni ihan mahtavasta nimestä ja ajattelin, ettei kukaan ole vielä varmana keksinyt mitään yhtä hienoa. Tuli kuitenkin tarkastettua VRL:n hevostekisteristä, ja VOI RÄKÄ. Voi kun Finlandiaa ei oltaisi koskaan keksittykään, tai voi kun se annettaisiin minulle. En halua edes sen varsaa, vaan nimen omaan Finlandian.
Olen kerran aiemminkin ollut tosi kateellinen hevosesta. Halusin ihan kauheasti Mörkövaaran Leijonaraidan sen nimen ja suvun takia, mutta se ei ollut myynnissä. Ostin sen täysveljenkin, mutta ei se ollut sama asia. Kadehdin sitä niin kauheasti, ja voi sitä autuutta, kun se tuli uudelleen myyntiin ja lankesi minun kätösiini! Nyt Leo on jo edesmennyt, mutta edelleen olen sitä mieltä, että se oli upea.
Teininä olisin halunnut nimetä kaikki hevoseni joko lempibändini biisien mukaan tai edes jollain bändin kappaleisiin liittyvällä teemalla. Voi vitsit että meikäläistä ärsytti, kun yksi ihan kakka harrastaja oli ottanut tosi monta nimeä omille hevosilleen. Nyt aikuisenakin ärsyttää, kun nämä hevoset on tottakai jo aikaa unohdettu ja kadotettu, ja olisin vieläkin voinut käyttää monet niiden nimet omiin tarkoituksiini. Onneksi minulla on sentään Gautse ja onneksi teiniaikojeni lempibändit voivat hyvin ja tuottavat koko ajan uusia biisinnimiä, joita voin käyttää, jos taas muutun kakaraksi.
Sitten case Womankind in Wonderland, jonka sivuja en löytänyt tähän hätään, ja joka on ehkä rodultaan englantilainen täysiverinen, ellen ihan väärin muista. Tosi rasittavaa, etten itse keksinyt tuota nimeä. Ja tosi rasittavaa, ettei hevonen ole rekisterissä, kun houkuttelisi niin kauheasti varastaa sen nimi jo muutenkin. Onneksi minulla on sentään Commodore 64 -konsolin The Great Giana Sisters -pelin mukaan nimettyjä englannintäysiverisiä tekohengityksessä ikivanhalla kuolleella laukkatallilla. Ihan mahtava peli ja mahtavat nimet! Sitten kun Gianat loppuvat, alkaa Mario Brothers -nimistö (josta on käytetty jo Shyguy).
**
Onneksi minulla on itselläni monta tosi hienon nimistä hevosta. Tällä hetkellä kirkkaimmat kruununjalokiveni ovat (nimien suhteen) Soittakaa Paranoid, Hiiridroidi, Jatsin Taika-Aika, Veljeni Rottamieli, Qiana Ring, Atheist Afterlife, Elly Jelly, Horror Movie Host ja Super Sumo Slap,

20180126
Loppu- ja alkuvuoden laatiksia
Eipä tässä paljoa ole muuta tehtykään virtuaaliheppojen eteen viimeaikoina kuin purettu laatisjonoja hitaaseen tahtiin. Tässä ovat viimeisimmät palkitut.
ERJL 12/17 ja SLA 1/18
Meiltä oli mukana kaksi evm-sukuista suokkioria, joista molemmista tykkään tosi paljon. SLA:sta tammikuussa kakkosen saanut Jatsin Taika-Aika sai ykköspalkinnon ERJL:sta. Kakkonen tuli Jukran Pujut -orille, jolla on ennestään jo SLA-II.
YLA 12/17
Gautsen tapaus harmittaa. Unohdin laittaa sen sivuille loput päiväkirjamerkinnät ja se sai kolmosen. Sama kävi aiemmin ERJL:n tilaisuudessa ja kolmonen tuli. Voi kökkö. Toinen evm-sukuinen fwb Last Samurai, joka kävi nyt viimeisessä laatiksessaan, sai onneksi kakkosen, samoin kuin suvullinen Royal Tiger RR. Kärmeniemen Pikkuvarpusen kakkospalkinnosta tuli oikein erityisen hyvä mieli, kun tuomari oli tykännyt kirjoittamistani päiväkirjamerkinnöistä ja antanut sanallisen kommentin. Ihanaa, että joku lukee minun tekemiä tekstejä ajatuksella! Suokkitammalla on ennestään jo SLA-II, ERJ-II ja KRJ-III.
KRJ 1/18
Kiro FIN, jolla oli jo ennestään YLA2 ja ERJ-II sai kakkospalkinnon. Tämä ori menee pian viimeiseen laatikseensa, KERJL:n tilaisuuteen, ja se on minulle kova paikka. Sen jälkeen Kiro painuu lopulta unholaan, ja koska se on yksi kivoimmista suomenpuokeistani, siitä on vaikeaa päästää irti. Sen sijaan kolmea lajia kisannut vanhus Zombie Dance, jolla on jo YLA2 ja ERJ-III ennestään, sai kolmosen ja tätä myöten lopetti laatisuransa, koska KERJL:n tilaisuuteen se ei mene. Ikivanha tamma lopetetaan, kun saan inspiraation tehdä sille muistosivut ja hoitaa muut sellaiset asiat.
KERJL 1/18
Meiltä oli tässä tilaisuudessa ihan hirveä määrä porukkaa ja koko jengi sai kolmospalkinnot. Palkitut olivat Erkinheimon Muskettianubis (silmäteräni, jolla on ennestään YLA2, SLA-I, ERJ-III ja KRJ-II), Hey-Ho Jack RR (joka sai ekan palkintonsa), Liam Diana (ihana mutta kämäisesti väritetty tamma, myös eka palkinto), Mayan Reason RR (ekoja fwb-kasvattejani, eka palkinto) ja Tiger Trouble (jolla on ennestään YLA2, ERJ-III ja KRJ-III). KERJ:sta pidän kolmosta edelleen riittävänä niin kauan, kunnes ylläpito saa poistettua arvostelukriteerin, joka pakottaa tekemään täytevarsoja hevosille. Vaikka KERJL:n takia niitä meillekin tulee kuopattavaksi tai Alegreen ensihevosiksi myytäviksi.
Kaikki hevoset ovat tarjolla jalostukseen ja kaikkien niiden täytevarsat ovat myynnissä.
Tuloksia odotellaan seuraavista tilaisuuksista:
YLA1/18, ERJ1/18

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)