20180127

Hevoset, jotka haluaisin itselleni

En ole koskaan kateellinen hevosten suvuista tai saavutuksista. Ihailen niitä, mutta minun on silti periaatteessa mahdollista saada sama suku tai sama saavutus omalle hevoselleni. Kuvistakaan en ole kateellinen, koska en harrasta näyttelyitä. Piirtotaitoa kadehdin, mutta harjoittelen itse kovasti ja olen koko ajan siedettävämpi. Muiden piirtämiä kuvia en kauheasti halua omille hevosilleni, vaan haluaisin vain olla itse hyvä piirtäjä. Hevosten nimien kanssa välillä kuitenkin ihan itkettää, jos joku vie MINUN HEVOSENI NIMEN, tai jos joku muuten vain keksii liian hyviä nimiä. Niin kuin tässä taannoin kävi...

Minulla välähti: haluan suokkiorin, jonka nimi on Finlandia. Onnittelin itseäni ihan mahtavasta nimestä ja ajattelin, ettei kukaan ole vielä varmana keksinyt mitään yhtä hienoa. Tuli kuitenkin tarkastettua VRL:n hevostekisteristä, ja VOI RÄKÄ. Voi kun Finlandiaa ei oltaisi koskaan keksittykään, tai voi kun se annettaisiin minulle. En halua edes sen varsaa, vaan nimen omaan Finlandian.

Olen kerran aiemminkin ollut tosi kateellinen hevosesta. Halusin ihan kauheasti Mörkövaaran Leijonaraidan sen nimen ja suvun takia, mutta se ei ollut myynnissä. Ostin sen täysveljenkin, mutta ei se ollut sama asia. Kadehdin sitä niin kauheasti, ja voi sitä autuutta, kun se tuli uudelleen myyntiin ja lankesi minun kätösiini! Nyt Leo on jo edesmennyt, mutta edelleen olen sitä mieltä, että se oli upea.

Teininä olisin halunnut nimetä kaikki hevoseni joko lempibändini biisien mukaan tai edes jollain bändin kappaleisiin liittyvällä teemalla. Voi vitsit että meikäläistä ärsytti, kun yksi ihan kakka harrastaja oli ottanut tosi monta nimeä omille hevosilleen. Nyt aikuisenakin ärsyttää, kun nämä hevoset on tottakai jo aikaa unohdettu ja kadotettu, ja olisin vieläkin voinut käyttää monet niiden nimet omiin tarkoituksiini. Onneksi minulla on sentään Gautse ja onneksi teiniaikojeni lempibändit voivat hyvin ja tuottavat koko ajan uusia biisinnimiä, joita voin käyttää, jos taas muutun kakaraksi.

Sitten case Womankind in Wonderland, jonka sivuja en löytänyt tähän hätään, ja joka on ehkä rodultaan englantilainen täysiverinen, ellen ihan väärin muista. Tosi rasittavaa, etten itse keksinyt tuota nimeä. Ja tosi rasittavaa, ettei hevonen ole rekisterissä, kun houkuttelisi niin kauheasti varastaa sen nimi jo muutenkin. Onneksi minulla on sentään Commodore 64 -konsolin The Great Giana Sisters -pelin mukaan nimettyjä englannintäysiverisiä tekohengityksessä ikivanhalla kuolleella laukkatallilla. Ihan mahtava peli ja mahtavat nimet! Sitten kun Gianat loppuvat, alkaa Mario Brothers -nimistö (josta on käytetty jo Shyguy).

**

Onneksi minulla on itselläni monta tosi hienon nimistä hevosta. Tällä hetkellä kirkkaimmat kruununjalokiveni ovat (nimien suhteen) Soittakaa Paranoid, Hiiridroidi, Jatsin Taika-Aika, Veljeni RottamieliQiana Ring, Atheist Afterlife, Elly Jelly, Horror Movie Host ja Super Sumo Slap,

Ei kommentteja: