Oresaman projektit

Reita's -konserni



Erkinheimot
2004 nimellä Kt Misha perustettu talli. Viimeksi, vuodesta 2008 vuoteen 2010 Erkinheimot tunnettiin nimellä Joushou Gaidou, ja talli oli todellinen hevosvarasto kaikille niille kaviokkaille, jotka eivät niinsanotusti muualle mahtuneet. Nykyään (2011->) Erkinheimoissa asuu vain suomenhevosia. Ja yksi kunniasuomenhevonen.

Zurück
Historiallisesti katsellen tämä talli perustettiin vain kilpailukeskukseksi. Monta vuotta kaikki kilpailut raveja lukuunottamatta (pidettiin Crimsonissa) järjestettiin täällä. Myöhemmin ratsukisat levisivät myös Erkinheimoihin ja Yorcaan ihan siksi, että sain pidettyä enemmän kisoja lyhyemmässä ajassa.
Tallissa piti alun perin asua vain estehannoja, mutta lopulta toin sinne myös kouluholsteja. Vuonna 2018 tästä tallista tuli uusi Joushou Gaidou, eli paikka kaikille niille hevosille, jotka eivät ole suomenhevosia tai suomalaisia puoliverisiä. Vakavasti otettavaa kasvatustoimintaa ei enää ole.
Tallin nimi on karmaiseva, mutta niin perinteikäs jo, ettei sitä vaihdeta.


Yorca
Yorca, jonka nimeksi halusin ensin Borka ja sitten Vorca, mutten saanut laittaa, on läheistä sukua Zurückille, mikä näkyy nimestä ja toimintaperiaatteista. Ikuisesti keskeneräinen fwb-siittola ja kisahevosten koti. Talli perustettiin alun perin käytännössä siksi, että halusin fwb:t pois Zurückista, mutten halunnut niitä Erkinheimoihin. Nykyään Yorca toimi Zurückin ohella kilpailukeskuksena ja on muuttunut ihan sellaiseksi, kuin Zurück ennen oli.

Yksityishevoset
Maya on minulle rakas, ja olen tuntenut sen aina. Olen ollut sen hoitaja 17-vuotiaana. Sitten se katosi pitkäksi aikaa, ja nyt se on minun omani. Se on jo vanha, mutta se on maailmanhistorian rakastetuin virtuaalihevonen.
Mini asuu Mayan kanssa Hukkasuossa, ja on maailmanhistorian toisiksirakastetuin virtuaalihevonen. Se on iso poni: melkein kaksimetrinen poni.
Pond on uusin rakkauteni. Sen on vielä odotettava syrjässä jotta se korvaa jomman kumman edellämainituista hevosista, koska en voi pitää loputtomasti yksäreitä. Ai kuinka sormeni syyhyävät jotta saan leikkiä Pondilla - vaikka olenkin surullinen että toisen lempihevosistani on kuoltava jotta niin voi käydä.




Lopettaneet projektit



Joushou Gaidoun tuontitalli
Joushou Gaidou itse perustettiin vuonna 2004 nimellä KT Misha, ja nykyään talli toimii nimellä Erkinheimot. JG:n ollessa vielä JG siitä irrottautui kuitenkin tuontitallipuoli, jossa toin (keksin) kaikenlaisia hevosia ja niitä sai ostaa ilmaiseksi.

R-Core
Xx-laukkureita. Se villitys ei kauaa kestänyt. Pari sekuntia mukana olivat myös rbsh:t.

Crimson
Lv-ravureita. Tämä on projekti, jota rakastan yhä, ja pääsin kasvatuksessa pitkälle. Aion yrittää uudelleen joskus, joten kai tämä on vain tauolla?

Visualizm
Visualizm kasvatti koulupainotteisia holsteja, mikä oli joskus muodissa. Toimi hevosvarastona. Ei kisoja, ei mitään. Nyt holstit ovat Zurückissa. Miksen laittanut niitä sinne heti?

Brises
Brisesissä oli länkkäripaintteja. Niiden kanssa oli kiva puuhata vaihteen vuoksi, mutta laatishuumani pilasi koko jutun. WRJ:n laatis on liian kaavamainen ja helppo, enkä näe järkeä kilpailuissa ilman laatista. Ja kilpaileminen on kivaa. Päätin siis keskittyä muuhun.

Yksityishevoset
Borislav VB (rbsh-r, yleisp.)
Sayonara Suckers PA (xx, laukkap.)
En ole lopettanut yksäreiden pitämistä, mutta näistä on jo aika jättänyt.

Kimppavarsa Star Monkey
Tämä pikkuinen on minun, Pokerin ja Lokin hevonen. Sillä oli ihan omakin blogi. Tämä juttu kuitenkin kuivui kasaan aikasta nopeasti, enkä jaksa itse enää puhkua siihen tuulta. Kimppavarsa oli kuitenkin tosi kiva idea, ja varmasti yritän joskus uudelleen.