20190329

Hopiavuoren hämmentävä vilinä

Koska ajatuksissani on nyt päälimmäisenä Hopiavuoren hevostalli, en osaa muusta kirjoittaakaan. Tänään kertoisin yleisöryntäyksestä ja Hopiavuoren erittäin mahtavasta fiiliksestä.

Ajattelin etukäteen, että tällaiselle paikalle täytyy olla tilausta, koska kuten olen sanonut, en ole uniikki enkä erikoinen, ja minusta Hopiavuori on erinomainen idea. Siitä huolimatta varauduin leikkimään jonkin aikaa yksin: uudelle tallille on tosi vaikeaa saada kävijöitä ennen kuin porukka näkee, että tuo on vakaa paikka ja toimintaa on järjestelmällisesti. Minut yllätti täysin se, miten moni on heti hypännyt rohkeasti mukaan, ja miten moni vielä sen lisäksi parhaillaan harkitsee ja yksityisviestittelee kanssani aiheesta. Talli on ollut olemassa jotain viisi minuuttia, ja sen sivut ovat vielä siitä syystä vähän kuvattomat ja kaljut. Sitä on kuitenkin kaivattu näköjään sen verran, että se kelpaa jo tällaisena kehittyvänäkin versiona itsestään.

Meillä on jo vaikka miten monta kirjoittajaa. Eilen oli omituisin ilta ikinä. Eetu toivotti kauttani Keskustassa hyvät yöt ja valmistauduin jo lähtemään oikeasti nukkumaan. Ehdin tasan harjata hampaat ja viedä koirat nopeasti ulos, ja sitten jo vilkaisin vielä sängyssä unelmatalliani. Bling! Bling! Bling! Etusivun uusimmat viestit -palkki oli täynnä ihan uutta tavaraa, ja uusia hahmojakin oli ilmaantunut tässä välissä! En meinannut saada enää unta, kun tulin niin iloiseksi ja menin heti ylikierroksille. Mitä ihmettä?

Ja niiden tekstien taso, ja hahmojen taso, voi veljet! Jokainen kirjoittaja on erilainen, ja jokainen omalla tavallaan niin sairaan hyvä. Vaikka sinne todella tuli teksti poikineen pelkästään eilen, ei tehnyt tiukkaakaan lukea ja kommentoida. Itse asiassa ei olisi haitannut yhtään, vaikka niitä olisi ollut triplamäärä, koska niin hyviä ne ovat. Lisäksi maastoon onkin yhtäkkiä lähdössä kokonainen kansainvaellus! Ja minä höppänä kun kuvittelin pyöriväni sielläkin rinkiä omien hahmojeni kesken! Siis vau!

Voisin hehkuttaa ihania kirjoittajiani, heidän aktiivisuuttaan ja hahmojaan vaikka ikuisesti. Samoin voisin vain päivät pitkät paistatella siinä tunnelmassa, joka teksteistä välittyy. Aivan uskomattoman taitavat Hopiavuoren kirjoittajat saavat tallin heräämään minulle ihan oikeasti eloon, eikä sitä vesitä edes hitauteni tuottaa sinne koristekuvia ja muuta sälää. Oikein erityisen jännää on ollut se, miten muiden tallien hahmoja on nyt jo tihkunut tarinoihin. Kyllä tästä tulee vielä se linkki, joka eri talleilla käyvien hahmojen väliltä tällä hetkellä puuttuu.

Rakastan ihan oikeasti tätä tarinaa, vaikka se on vasta alkamassa. Se taitaa näkyä.

Ei kommentteja: