Entisistä hoitohevosista & niistä joille olen kirjoittanut, 220312

Minua tuli tänään vastaan Mêl Serenistä lähtenyt hevonen. (Kirjoittelen tallilla h-y-v-i-n epäsäännöllisesti.) Se on ollut suosikkini miljoona IRL-vuotta, ja se paiskattiin minulle päin näköä, kun tulin tallille ensimmäisen kerran. Se oli vähän niin kuin hoitoheppa, vaikka en olekaan hevosenhoitajana.

Yhden hevosen hoitaminen käy aina tylsäksi aikaa myöten, kun se heppa nyt yleensä on joka päivä samanlainen. Eikä tämäkään ollut poikkeus: siksi en ollut ollenkaan katkera, kun heppa lähti kävelemään tallista. (Sitä paitsi sieltä tallista löytää aina uusia lempihevosia.) Tänään kuitenkin vahtasin hevosta suu auki.

Sata ja yksi tarinaa. Monta vuotta. Tuntikausia. Päänsärkyä, kirjoittamisen iloa, päivieni piristystä. Niin paljon annoin ja sain sellaisten tarinoiden eteen ja sellaisista tarinoista, joissa se tamma oli pääosassa. Kirjoitin ja kirjoitin, oikoluin ja korjasin, kirjoitin lisää. Mitä on jäljellä? Ei mitään. Tyhjänpuoleinen sivu, jossa lukee parilla lauseella hevosen luonne. Sekin sillä tavalla kuvattuna, että se hevonen ei vain elä enää. Siitä on tullut virtuaalihevonen, ja ennen se oli minun muusani, minun pohjatekstini, minun aineistoni ja vähän niin kuin päiväkirjani. On tarinoista aikoinaan ollut hyötyä ja iloa toivottavasti muillekin kuin minulle, mutta ehkä oli aika vetää turhat riimit vessasta alas.

Sitten aloin miettiä muita hevosia. Koska kirjoitan paljon, tekstiä häviää valtavasti. Inhoan sitä, että Oresamaluonne katoaa. Olisi antanut sen pois, ei poistanut! Myydäkin niitä saa, ja hei, niistähän saa vaikka sijoituksia... Eikä duuni olisi mennyt hukkaan.

Mutta luonteiden häviäminen ei todellakaan ole sitä pahinta mahdollista hävittämistä, vaan nimen omaan tarinoiden. Niitä minä elän!! On rikollista, että olen ihan itse tuhonnut suurimman osan heppatarinoistani. Muutaman päiväsakon saisi antaa siitäkin, että joku muu ei huoli esim valmennuksia mukaan hevosen kanssa, kun sen ostaa. Siitä pitäisi saada meikämannen elinkautinen, kun kerran vahingossa poistin hevoseltani peruuttamattomasti päiväkirjan, joka oli lähes yhtä komea kuin Agata Jewelin.

Nyt on aika mennä nukkumaan. Tekstistäni katosi pointti joskus kolme kappaletta sitten.