20210208

Suurin osa oreistani on tarjolla jalostukseen

 Kanssaharrastaja kysyi minulta viime viikolla, miksi tarjoan hevosiani jalostukseen niin harvoin. Minulla on tallissani oikeastaan uniikkeja suokki- ja suomenpuoliverisukuja, ja mukana vilistää satunnaisia hieman harvinaisempiakin kavereita. On omaa hannoverlinjantynkää ja pikkuruista shettisprojektia, panostettuja yksäreitä, on laatisheppaa ja on tarinaheppaa.

Vastasin, että en uskalla. Minä en uskalla tarjota hevosiani jalostukseen.

Aina silloin tällöin rohkaistun. Kun joku etsii oria, kerran vuosisadassa näytän omaani. Siinä kuitenkin käy yleensä vain huonosti ja minulle tulee paha mieli. Kieltäytyminen ei haittaa, ei yhtään! Jos joku sanoo, että orini ei ole sitä, mitä hän etsii, sehän on mitä pätevin syy olla käyttämättä minun hevostani. Se, mitä pelkään, ja mitä useimmiten tapahtuu, on että en saa mitään vastausta. Viestini ohitetaan.

Vaikka näin tapahtuu ihan varmasti melkein kaikille ja usein, otan sen aina henkilökohtaisesti. En voisi kuvitellakaan, että tahallani oikeassa elämässä tai edes foorumilla en vastaisi mitään, jos joku puhuisi suoraan minulle. Kun mitään kieltävää vastausta ei tule, tunnen ihan samaa pahaa mieltä kuin jos kertoisin juttua kavereille ja he vain katsoisivat minua ilmeettä sanomatta mitään.

Joskus käy mokia ja niille ei voi mitään. Unohdan itsekin joskus vastata! Jalostushommassa kyseessä ei kuitenkaan ole melkein koskaan moka, vaan minun mielestäni tosi kammottava yleinen toimintatapa. Koska en voi muuttaa kulttuuria, en juuri koskaan tarjoa hevosiani jalostukseen, vaikka joku etsisi oria juuri sellaisin kriteerein, että omani täyttäisi ne. Olen varmasti liian herkkä, mutta en halua miettiä koko seuraavaa viikkoa sitä, että teinkö jotain väärin ja oliko tarjoukseni huomaamattani jollain tapaa niin naurettava, ettei sitä voi ottaa tosissaan. Miettisin ihan samaa siinäkin tapauksessa, jos esimerkiksi Rupattelutopaan postaamani viesti ohitettaisiin ihan kokonaan. Niin käy kuitenkin paaaaaaljon harvemmin kuin jalostukseen tarjoamisen kanssa.

Melkein kaikki orini ovat kuitenkin tarjolla jalostukseen. Astutuksia tavataan sopia niin päin, että joku löytää ensin minun hevoseni ja kiinnostuu siitä. Se ei ole ylimielisyyttä, vaan se on arkuutta. En pidä hevosiani sen parempina kuin muiden hevoset ovat.

3 kommenttia:

Eetuperkele kirjoitti...

Joo, tämä! Sivuuttaminen on niiiiiiin tylyä. Kerran tarjosin vahingossa kahteen kertaan tammaani liisattavaksi, kun ilmo oli niin pitkään roikkumassa että unohdin kertaalleen siihen jo vastanneeni. Kummallakin kerralla tarjoukseni yli vain hypättiin, madsad. Se että tamma ei ole sopiva painotuksen, värin tai vaikka piirroskuvallisuuden takia on ok, mutta ignooraamalla pääsi vain meikäläisen meh-listalle.

Muutaman kerran olen laittanut "taisin unohtua välistä?"-viestin ihan siltä varalta että olisi oikeasti käynyt vain keskittymishärö. Arvaa mitä? Hiljaista oli edelleen! :D

Mikäköhän siinä on, että (tahallinen) vastaamattomuus tuntuu olevan pienempi paha kuin kohtelias kieltäytyminen?

Tinu VRL-05594 kirjoitti...

Fiilaan! Osittain tästä samasta syystä myös mun on välillä tosi vaikea tarjota hevosia, etenkin yleisimpien ja suositumpien rotujen edustajia, muille. Tuntuu turhalta listata hevosia näytille, jos siihen vaivaan (joskus lista on voinut olla tosi pitkä ja viestin kirjoittamiseen kulua pitkäkin aika) ei saa edes sitä "ei kiitos" -vastausta.

Toki en varmasti ole itsekään täydellinen ja olen aivan varmasti joskus unohtanut vastata jollekin minulle hevostaan tarjonneelle ja/tai joskus vastaaminen kestää tosi kauan. Tämä johtuu osittain ehkä siitä, että se, mihin rotuihin minäkin päivänä tai viikkona tai kuukautena haluan keskittyä ja ylipäätään se, mihin harrastuksen osa-alueeseen aikani priorisoin, vaihtelee. Pyrin kuitenkin aina vastaamaan kaikille myös silloin, jos valinta ei osu juuri heidän hevoseensa.

Toisaalta, osittain ymmärrän myös sen, miksi joku mielummin jättä vastaamatta viestiin kokonaan, kuin sanoo sen "ei kiitos". Vaikka se onkin mielestäni hieman epäkohteliasta, mutta niin. Mun on ainakin tosi vaikea sano ei ja usein tuntuu pahalta sanoa se sille toiselle harrastajalle, joka on hevosiaan tuonut näytille. Siitä huolimatta yritän vastata kaikille, vaikka vastaus olisikin se ei. Toisaalta välillä tämä kieltäytymisen vaikeus on johtanut siihen, että saatan käyttää jotakin tarjottua ihan kivaa hevosta, mikä ei kuitenkaan ole ollut ihan sellainen, mitä olen hakenut vain siksi, etten osaa sanoa ei. Tiedä sitten, onko sekään reilua toista harrastajaa kohtaan. Toisaalta välillä tällaisista yhdistelmistä syntyy niitä helmiä tapauksia tai tajuaa vasta myöhemmin esimerkiksi sen, miten hieno suku sillä hevosella onkaan - harmi, että osaan arvostaa sitä vasta nyt, kun hevosen on aika siirtyä bittiponien taivaaseen.

Kommentti saattoi lopussa lähteä hieman sivuraiteille ja muuuttua hieman sekavaksi, heh :D Pääpointtini kuitenkin on, että olen kanssasi samaa mieltä!

Anonyymi kirjoitti...

Pohdin tätä asiaa hiljattain itsekin. IRL on jäänyt paljon huonoja kokemuksia, kun sanomisiani on tyystin sivuutettu. Näin netissä on vähän paksumpi nahka sen suhteen, mutta kyllä inhoan tätä toimintatapaa aivan yhtä paljon URL. Ehkä isoin syy, miksi en koskaan sano mitään yleisiin rupattelukeskusteluihin tai liity noihin discordeihin ja muihin on se, että sillä kokemuksella mitä joskus niissä on ollut (ei pelkästään virtuaalihevosmaailmassa) tuntuu, että kukaan ei piittaa mitä minä sanon eikä välitä reagoida niihin yhtikäs mitään - ei joskus edes suoriin kysymyksiin! Mitä hitsiä sellaisissa keskustelukanavissa tekee, kun siellä keskustelu on yksinläpättämistä ja tiettyjä henkilöitä tunnutaan syrjivän? Keskustelun kun pitäisi kai olla vastavuoroista...

Mitä tulee Keskustassa tähän asiaan, olen kyllä huomannut monenkin harrastajan jättävän reagoimatta mitään viesteihin, joissa heihin on viitattu tai mainittu. Olisi hyvän maun ja käytöstapojen mukaista reagoida niihin edes jotenkin, vaikka sitten pelkällä hymiöllä tai upvotella (niin pieni vaiva), eikä jättää viestiä täysin omaan arvoonsa. Se on kuin huutaisi tyhjään kanjoniin - paitsi, ettei saa edes kaikua takaisin. Sama näissä jalostustopissa, on kohteliasta jollain tavalla osoittaa huomanneensa tulleet ehdotukset. Siis ihan kaikkien. Vaikka sitten yhdellä kaikille tarkoitetulla "kiitos kaikille" -viestillä, mutta kunhan jollain. Netissä kun ei olla ihmisten kanssa face to face tekemisissä eikä siten voida lukea elekielestä tai kasvonilmeistä reaktioita, on täällä bittimaailmassa osoitettava konkreettisesti se, että hei, sinut on kuultu.

Myönnän, että reagoimattomista henkilöistä jää kielteinen/ylimielinen fiilis enkä mahdollisesti asioi heidän kanssaan toistamiseen.

Toivottavasti tätä vastaamattomuuskulttuuria voitaisiin muuttaa! Ehkä tästä aiheesta pitäisi puhua julkisesti vähän enemmän?