20220403

Oresaman & Hopiavuoren radiohiljaisuus

 Olen kertonut tähän mennessä ainoastaan Hopiavuoren foorumin rekisteröityneille avoimella puolella, miksi olen ollut niin hiljaa harrastuksen parissa oikeastaan koko talven. Nyt olen kerännyt sen verran voimia, että voin kertoa myös täällä.

Olen työnarkomaani, yliempaattinen, perfektionisti, ylityöllistetty opettaja ja annan liian helposti anteeksi muille vaikka en ikinä itselleni. Viime joulun aikoihin asti jaksoin painaa töissä ja jaksoin pitää Hopiavuoren sellaisena kuin haluan sen olevan (ja Hopiavuori ei muuten ole pienitöinen). Sitten mäiskähdin oikein kunnon mahapläiskällä todellisuuteen: nyt ei enää pysty venyä, ei jaksa enää, ei onnistu yhtään mikään (edes lepääminen).

Sain lapun, jossa luki, että minulla on masennus ja ahdistuneisuushäiriö, ja samalla tuli piiiiiiiiitkä saikku ja lääkkeet. Meni aika kauan, että pääsin sen verran elämään kiinni, että ruokakaupassa käyminen ei väsyttänyt niin, että nukuin koko loppupäivän.

Nyt olen taas periaatteessa työkuntoinen (ja jo hyvän aikaa töissä ollutkin), mutta vieläkään ei suju niin kuin ennen. Kun töistä on selviydytty, jaksan olla koirien kanssa, mutta en keskittyä kunnolla mihinkään oleelliseen. Olen virtuaalihevostellut sen verran, että olen ilmoitellut hevosia laatiksiin ja tuomaroinut. Välillä koen siitä huonoa omatuntoa, koska Hopiavuoren hevostallilla ansaitaan parempaa. Usein on itsellä suunnaton ikävä Hopiavuoreen, mutta kun avaan tiedoston, sinne ei tule tekstiä sitten millään. En ole ikinä ollut näin kauaa kirjoittamatta! Tämä on ainoa teksti, jonka olen saanut tehtyä aikoihin!

Hiljaisuus jatkuu yhä. Teen sen, minkä jaksan, enkä yhtään enempää, vaikka mieli tekisi koko ajan. :) Perfektionisti ja työnarkomaani eivät ole kuolleet minusta. :D

Mielenterveydestä on vielä sanottava se, että ainakaan minulla ei ollut aavistustakaan, millaista se on, kun ei oikeasti vain jaksa ja pysty enää. Luulin sen maalaisjärjellä ymmärtäväni, mutta ei sitä voinut kuvitella etukäteen. Olen saanut olla tässä mielessä terve koko elämäni ajan, ja huh huh, onneksi! Joulun maissa velloin niin pelottavissa ajatuksissa, että voi kun en enää ikinä joutuisi sellaiseen paikkaan päässäni.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

<3 muista aina, että IRL sinä menee tämän virtuaalielämän edelle ihan minä päivänä tahansa. Harrastuksessa ei ole kovin paljoa järkeä, jos se ottaa enemmän kuin antaa. Toivottavasti tulee kuitenkin vielä myös se päivä, kun tää on susta taas kivaa :)