20170430

Huhtikuun laatikset + huonot luonnepisteet

Jutellaan taas ensin YLA:sta, jossa kolme poniani sai kakkospalkinnon. Aloitetaan taas viimeisestä laatiksesta siksi, että se on minusta ehdottomasti mielenkiintoisin.

***

Erkinheimon Elävä Nukke
YLA2, KRJ-I, ERJ-I


© AK

No 11 pistettä luonteesta ei ole ollenkaan minun tasoani. En muista, koska olisin viimeksi saanut huonommat pisteet. Loukkaantuahan noista ei pidä: kyseessä on vain yksi teksti, eikä se tosiaankaan ole omasta mielestänikään parhaimmistoa. Muista teksteistä Elli sai 15,5, ja ne olisin kyllä itse pisteyttänyt todennäköisesti ihan vähän toisin (vaikka mitään monen pisteen heittoa tässäkään ei tieysti ole). Tekstien tuomarointi on kuitenkin tosi, tosi haastavaa, ja vaikka siitä on yritetty tehdä kuinka objektiivista tahansa, aina tuomarin omat mieltymykset vaikuttavat. Tämä tuomari ei tällä kertaa viihtynyt Ellin päiväkirjan parissa.
Elli on menossa vielä SLAan ja KERJLaan.

***

YLA2, ERJ-III

© Snow.


Charlie sai teksteistä 14+17. Omasta mielestäni sen luonne on saman arvoinen kuin Ellin, ehkä korkeintaan pisteen tai kaksi parempi jos oikein makustellaan. Päiväkirja sillä on kuitenkin omasta mielestäni ihan sikana huonompi, vaikka se nyt tällä kertaa saikin 1,5p enemmän. Onneksi YLAssa ei tarvitse sentään tuomaroida omia tekstejä, se olisi hurjan paljon vaikeampaa kuin muiden tekemien tekstien tuomarointi! (Ja muidenkin hevoset pidän tuomaroidessani anonyymeinä itselleni parhaani mukaan, koska pelkään antavani liian HUONOJA pisteitä kahdelle lempikirjoittajalleni, jos tiedän tekstien olevan heidän. Omille antaisin varmaan kaikille realistiset pisteet miinus viisi kaikesta, jos niitä pitäisi tuomaroida...)
Charlie odottelee pääsyä KERJL. Sehän kävi jo KRJL, mutta olin itse ilmeisesti laskenut sen pisteet väärin, koska olen vajakki, ja se jäi ilman palkintoa. Kyllä harmitti! Jonossa olisi ollut miljoona muutakin odottamassa!

***
 
YLA2, ERJ-II

 
© Tomasz Siergiej


Sentään Kirolla meni ihan odotusten mukaan nuo tekstit. Luonne ei edelleenkään ole parhaimmistoani, mutta pitäähän nämäkin hepat joskus arvostella. Kiro sai pisteitä 15+18. Kiro oli mukana myös ERJL, ja ansaittu kakkonen saatiin.
Kiro on siitä hassu hepo, että kun toin sen sata vuotta sitten, olin siitä tosi innoissani. Halusin kirjoitella sille tarinoita jne. Sellainen puuhastelu vähän jäi, mutta nyt haluaisin teettää sillä vielä monta varsaa. Tykkään sen nimestä ja olemuksesta.
Nyt vielä laukatkaamme kohti KERJL ja KRJL.

***

ERJ-III



© Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä

Nyt se päivä koitti ja tuli viimein Antin vuoro esiintyä. Saimme kolmospalkinnon, mikä vähän ottaa kyllä päähän. Kuvittelin Antin olevan kakkosen arvoinen, mutta kakkospalkinto jäi tosi ärsyttävästi pisteen päähän. Mutta hei, ei aina voi mennä hyvin: Antti nyt ei vain pistänyt juuri sinä päivänä parastaan!
***

YLA2, SLA-II, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-III


© Vapaasti by K.J.

No huh huh mikä litannia, mikä noista nyt on uusi palkinto? No se on SLA:n kakkonen, jonka myötä tamma on nyt kokonaan valmis. Komea kakkosrivi sillä onkin, eikä tuo vanha KERJ:n kolmonenkaan sitä riviä kyllä rumenna.

***

YLA1, SLA-I, ERJ-III, KRJ-III


© Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä

SLA:sta tuli ykkönen! Junnu on menossa ensikuussa KERJL ja sitten sekin on kokonaan valmis.

***

YLA2, ERJ-III, KRJ-III, SLA-I, KERJ-III


© Qem
 
KERJ:n kolmospalkinnon myötä Ivy, ensimmäinen Erkinheimon-tuontihepo, valmistui myös kokonaan.

***

SLA-I, YLA2, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-III


© Suomen Hippos / Anni Himberg
 
Muhku-Totti kävi myös KERJL:n tilaisuudessa valmistumassa kokonaan.

***

Kukka Nimeltään Tähti
SLA-II, YLA2, ERJ-III, KRJ-III, KERJ-III


© Oresama

Viimeinen KERJL:n laatiksesta kokonaan valmistunut on Tähti.

***

KRJ-I, ERJ-I


© Qem

KRJ:n laatiksesta Seppo haki ykkösen. Hyvin on alkanut pojan laatisurakka, oikein kahdella ykkösellä!

***

Näiden lisäksi kolme painttia lisää palkittiin WRJ:n laatiksissa, ja osoitin jokaiselle ovea saman tien. Vihdoin olen niistä vapaa! Nyt WRJ:n listoilla jonottaa meiltä yksi heppa, joka saa myös poistua Brisesistä saunan taa, kun palkintonsa saa.

Ei kommentteja: