20190117

Mikael ja mustangi

Siis VAU.

Oikeasti. Vau. Olen palannut juurilleni. Leikin heppaa. Ja olen ihan sairaan onnellinen ja innoissani. Ihan niin kuin olisin taas ekan kerran kuullut virtuaalitalleista, googlannut virtuaalitalli, löytänyt Kopsan tallin ja alannut hoitamaan Blacky Kingya. Ihan sama olo.

Innostukseni aihe on kolmitahoinen. Ensinnäkin, sain Apassin. Vitsi mikä säkä! Vitsi mikä hevonen! Vitsi meille tulee jännää! En malta odottaa, että saan kirjoittaa siitä juttuja. Olen spämminyt sen päiväkirjaan kolmena peräkkäisenä päivänä, ja nyt vielä kirjoitan tähänkin Apassista! Vitsit kun olisi jo huominen, että voisi julkaista lisää tekstiä!

Apassi. line liquidpoulpi /dA, muu mä


Toisekseen... Leikin uudella hahmolla. Se on Mikael Kontiokorpi. On ollut ihan sairaan kivaa kehitellä uutta hahmoa! Huomasin antavani Mikaelille taas tosi paljon omia ominaisuuksiani, mutta kai se on sitten minun hahmojeni juttu. Yhdessä ne kaikki ovat minä. Mikael on vielä vähän keskeneräinen, mutta hei, kyllä se tästä muotoutuu. Perusasiat on jo rakenneltu.

Kontiokorven vanhin kloppi Mikael

Kolmannekseen - ARVATKAA MISSÄ LEIKIN HEPPAA! Hallavassa! Kirjoitin sinne tarinan. Arvaa kuinka kauan meni, että joku kommentoi siihen pari sanaa. Vartti. Vitsi vartti. Miettikää mikä kulttuuri siellä on! Ja mikä määrä kaikkia heppuja. Odottakaapa vain kun pääsen käsiksi niihin ukkeleihin ja akkeleihin ja... muusukkeleihin keitä siellä pyörii. Tai siis kun Mikael pääsee. Ai vitsit. Voi veljet. Tältä ihmisestä pitää tuntua, kun hän harrastaa virtuaalihevosia. Mä rakastan tätä.

1 kommentti:

Pölhö kirjoitti...

Tiedän tunteen mistä puhut, se on mahtava. <3 Tuntisinpa sen vain itsekin nyt. :D