Hevosmarkkinoilla, 261211

Olen ostanut hevosia. Olen taas hankkinut kopukoita. Olen lastannut traileriin uusia koneja, vaikka olen jo kauan toitottanut, että ei enää. Meidän omat hevoset on muka niin luonnostaan hyviä, että rakennan niistä omaa juttuani. Juupa juu. Sen kun näkisi.

Ensin näin ihanan lv-orin, iik, pakko saada. En tietenkään voinut mennä sanomaan omistajalle että moikka moikka moikka, sulla on nyt mun unelmahevonen, että annapa tänne. Kysyin, saako siitä varsaa, etsin hienon tamman ja sain itselleni sitten pikkuisen. Se on vielä ihanampi kuin iskä. :D

Sitten keksin, että nonniin, meidän omat orit ei olekaan tarpeeksi hyviä kahdelle wanhalle lv-tammalle, joista ei ole kotona varsoja. Ei kuin etsimään. Nappasiko? Nappasi. Niin syntyivät Crimson Dragomir ja Crimson Carmencita, hip hurraa, vain puoliksi minun omista pikku kullannupuistani kun iskä on ulkopuolelta.

Sitten tänään. Trakehner. Eikä. Menin uteliaisuudesta katsomaan Roxburyn hevosia ja tallin perällä kurkotteli karsinastaan "uusi Barkensten Weich" tai "uusi Agata Jewel", toisin sanoen maailmankaikkeuden hienoin hevonen. Kisaamaton. Aika lailla paikallaan seisoskellut. Kiva suku. Rohkea ja utelias. Järkyttävän kokoinen, voimakas. Ei mikään luonteeton mukakiltti reppana. Heti kun näin sen pällistelemässä kauempana, tiesin että juuri sen halusin. Nyt se on minun. :D Mutta oikeasti, taas traksu?