Maksan luonteesta... miljoonan? 300511
Anteeksi, kolmas postaus luonteista putkeen, mutta minulla on tärkeää asiaa.
Jos kenkähyllyssä on vierekkäin Converset ja Knoxit, on ok, että Converseista pyydetään noin 50 euroa enemmän, kuin Knoxeista. Olen käyttänyt joskus molempia merkkejä, ja vakuutan, että niitä ei erota toisistaan muu kuin Conversen ruma logo. Ne ovat yhtä kestäviä (tai siis kestämättömiä) ja ihan saman näköisiäkin. Niissä on samanlaiset pohjat, jopa samanlaiset sisävuorit yleensä. Miksi Converse siis maksaa? No tietenkin sen merkin vuosi, siksi, että se ON Converse.
Onko Oresama samanlainen merkki, brändi virtuaalihevosen luonnekuvauksen perässä, kuin Converse kengissä? En ole koskaan kyseenalaistanut sitä, että olen hyvä kirjoittaja. Paras jopa, ainakin niiden mielestä, jotka pitävät pitkistä ja yksityiskohtasista, vaihtelevista, uniikeista luonteista. Eri asia on niiden keskuudessa, jotka tahtovat hepoille lyhyet ja ytimekkäät, yleistävät tekstit. Tänään aloin kuitenkin ajatella asiaa. Miksi saan kaksinkertaista palkkaa muihin verrattuna? Maksaako ylivertainen teksti - vai maksaako pelkkä nimi?
Olen lähdössä päiväreissulle ihan kohta, ja päätin tarkistaa, mitä on tapahtunut yön aikana siinä ht.netin topassa, jossa juuri nyt kauppaan yhdeksättä, viimeistä luonnetta. Ensimmäisten luonteiden hinta oli 25 muotoonlaittoa. Tämän yhdeksännen sai ostaa joko 35'lla muotoonlaitolla tai 40'lla ERJ'n tai KRJ'n alaisella kilpailulla. Ajattelin, että joku on sen varannut joko kisoilla tai muotoonlaitolla, ja että ehtisin hyvin laittaa mailissa menemään muotoonlaitto-ohjeita. Eipäs ollutkaan niin helppoa.
Yhden hinnan kauppani oli muuttunut järkyttävän kalliiksi huutokaupaksi. Kolmisen vuotta sitten stoppasin (tarkoituksellakin tehdyt) huutokaupat kun tarjous oli tasan 25 kisaa. En uskaltanut pyytää enempää - enkä ole vielä koskaan ottanut rahaa vastaan, vaikka sitä jaksaa aina joku tarjota. Tällä kertaa lappasin vain lisää pökköä pesään. Sanoin, että tapelkaa iltaan mennessä valmiiksi, niin minäpä myyn kalliilla.
Arvatkaa, mitä siitä oli tarjottu. Koettakaa arvata.
35 muotoonlaittoa. Sen lisäksi, SEN LISÄKSI viisikymmentä kilpailua. Jo nyt se on koko historian kallein Oresamaluonne. Onko se kallein luonne ylipäätäänkin? Voi hyvinkin olla.
Olin iloinen toki. Nyt lähinnä hävettää ja tekisi mieli painaa pää syvälle lähimpään pensaaseen piiloon. Mitä ihmiset luulevat saavansa? Romaaninko? Olen kirjoittanut aina vain ja ainoastaan pitkän luonteen, joka erottuu joukosta. En minä osaa muuta. En minä ole Converse, vaan Knox.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti