20130826

TJ evm sh-o (+ lätinöitä)

Sainpas jotain tehtyä. Päivitettyä Kärmeniemen Pikkuvarpusen ja Monsieur Koivuniemen sivut, nimittäin. On sekin jotain.

Monsieur Koivuniemi on tarjolla jalostukseen. Se on menossa laatiksiin, kunhan ehtii sinne asti. YLAa varten se olisi jo periaatteessa valmis, mutta sillä on vasta yksi varsa (joka on Mösiöö Seppo, jota ei näy sivuilla vielä).

Monsieur Koivuniemi astuu evm-sukuisia suokkitammoja.

***

Sitten jauhan pari lausetta Erkinheimojen leiskasta. Nimittäin minusta se on tosi hieno, vaikka muut sitä aina kommentoivat surkeaksi. En ole taitava kuvanmuokkaaja enkä hyvä koodaaja, mutta minä yritin tehdä leiskan ihan ihan ihan itse, ja onnistuin. Kaiken lisäksi, kuten sanoin, leiska on vieläpä hieno. Minulle tulee yhä sellainen kaikkivoipa olo, kun tuota leiskaa katselen: voin oppia mitä van. En ole lannistunut negatiivisista kommenteista (ja tiedän, että niitä tarvitsee kehittyäkseen), mutta olisi kiva kuulla jotain mukavaakin. (Kehujenkerjäystä.) Tuo on parasta, mihin pystyn, ja riittävän hyvä Erkinheimoille, minusta jopa upea. Ja siitä tuli sellainen, kuin halusin, enkä joutunut tyytymään mihinkään omituiseen koodaustaitojen puutteen vuoksi. :D

Ei kommentteja: