20150525

Ascuns Farmi upeat tarinkisat 10.5.2015

Ascuns Farm järjesti hulvattomat tarinakisat 10.5. ja todella suosittelen lukemaan osallistujien tarinoita. Osallistuminen oli tehty suorastaan luvattoman helpoksi, joten luokissa oli monia osallistujia ja siksi sijoittuneitakin paljon. Itse osallistuin tällä kertaa vain kahdella hevosella luokkaan 2, ja molemmille tuli sijoitus. Kyseessä ei ollut taidolla saatu sijoitus, vaan tehtävä oli vain keksiä puuttuvia sanoja tarinaan, jota ei saanut lukea etukäteen. Ihan niin kuin aina lapsena tehtiin, ja taas se oli yhtä hauskaa kuin kymmenen vuotta sitten...

Alla ovat omat tarinani, ja kutsusivulta löytyy vielä paljon hienompia!

***

Ascuns Farm 10.5.2015, luokka 2., heA
30 osallistujaa
http://ascuns2.weebly.com/krj056.html


1.  Oresama (VRL-02753) - Hey-Ho Hollywood RR

Kilpailupäivä alkoi armollisissa merkeissä, sillä tunnelma verryttelyalueella oli epäilyttävä. Olin myös kitunut koko edellisen yön, joten unet olivat jääneet hieman vähiin. Mikään ei kuitenkaan saanut keskittymistäni herpaantumaan. Ratsustani en voinut sanoa samaa, sillä se hurmioitui kuin kellertävä kikkare vielä oman vuoromme alkaessa. Haasteet eivät loppuneet tähän, sillä hämmästyksekseni rata oli täynnä esiaviollisia kissakaloja, mikä luonnollisesti hankaloitti suoritustamme. Selvisimme kuitenkin kunnialla loppuun, mutta mieleni olisi tehnyt antaa palautetta kisojen järjestäjille. Tulin kuitenkin heti paremmalle tuulelle, kun radalta poistuessani joku toimitsijoista lykkäsi käteeni odottamattoman syntipukin. Nostin sen ilmaan voitonriemuisesti tuulettaen. 

4. Oresama (VRL-02753) - Erkinheimon Kristallijumala VH14-018-1564
Kilpailupäivä alkoi siloposkisissa merkeissä, sillä tunnelma verryttelyalueella oli tautinen. Olin myös mahtaillut koko edellisen yön, joten unet olivat jääneet hieman vähiin. Mikään ei kuitenkaan saanut keskittymistäni herpaantumaan. Ratsustani en voinut sanoa samaa, sillä se hönki kuin kauhistuttava Ismo vielä oman vuoromme alkaessa. Haasteet eivät loppuneet tähän, sillä hämmästyksekseni rata oli täynnä hilpeitä abstraktioita mikä luonnollisesti hankaloitti suoritustamme. Selvisimme kuitenkin kunnialla loppuun, mutta mieleni olisi tehnyt antaa palautetta kisojen järjestäjille. Tulin kuitenkin heti paremmalle tuulelle, kun radalta poistuessani joku toimitsijoista lykkäsi käteeni miellyttävän jesarin. Nostin sen ilmaan voitonriemuisesti tuulettaen. 

Ei kommentteja: