20150526

MYYNNISSÄ Erkinheimon Aavetyttö: mitä tehdä "valmiilla hevosella"?

Kävi niin, että innostuin virtuaalihevosestani vasta, kun se tuli ns. "valmiiksi". Erkinheimon Aavetyttö on ollut minulla pelkkänä täytehevosena suvunjatkamistarkoituksessa. Kuluvana ja edellisenä kuukautena olen kuitenkin kirjoittanut sille päiväkirjaa ja saanut sille aikaan persoonan. Kaiken lisäksi pidän paljon tästä tamman persoonasta.



Kuva: AK

Mitään jännää en kuitenkaan enää tammalla tee, vaikka haluaisin. Jos se jää minun omistukseeni, vien sen vain laatiksiin saadakseni pumpattua siitä ulos jälkeläispisteitä, ihan niin kuin suunnittelin alun perinkin. Siksi laitan nyt Veerani hiljaiseen myyntiin: jos joku muu jaksaa rakastaa sitä enemmän, annan sen pois. Ainoa ehto on, että Veera ilmoitetaan myös laatiksiin asap (siltä ei puutu enää oikeastaan mitään, huom, eli ei vaadi töitä). Sen jälkeen sillä saa tehdä vaikka mitä. Esim. itseäni inspiroisi ostaa Veeran kaltainen vireä ja v-mäinen ex-kilpuri tarinaprojektiksi ja "jonkun tytön harjoituskilparatsuksi" jolle voi kirjoittaa tarinoita... Varsakoneeksi ei Veeraa myy, sillä se tulevaisuus sille on mahdollinen kotonakin (toki MYÖS jalostukseen saa käyttää!!)

Veeran kuva on vapaasti kopioitava, mutta minusta se on tälle tammalle ihan mahtava. Sitä ei kuitenkaan ole pakko pitää Veeran mukana. Luonne on minun tekemäni, ja sen saa mukaan ilmaiseksi jos ilmoittaa Veeran seuraaviin laatistilaisuuksiin (YLA, KRJ, ERJ). Päiväkirja on tietenkin Veeran ikioma ja tulee mukaan joka tapauksessa.

(Veeran vanha karsinapaikka on mahdollista vuokrata Erkinheimoista myös omistajan vaihduttua.)

Uuden omistajan mahdolliseen löytymiseen asti Veera on myös tavallaan tarjolla jalostukseen. (Miten niin tavallaan? Siten niin, että astuttaisin sen mieluiten Erkinheimon omalla orilla, eli tekisin tilausvarsan.)

Ei kommentteja: