20150528

Oresama opettelee

Väritin joskus 1600-luvulla koneella. Jouhia oli tosi vaikeaa tehdä ja hevoseni näyttivät jostain kumman syystä aina märiltä. Piirsin kauan käsin, opettelin ja opettelin, kunnes lopulta eilen avasin Gimpin pitkästä aikaa piirtämistarkoituksessa...




No, tämä ei ole mestariteos, ja moni sanoisi, ettei tämä ole edes kelvollinen. Mutta eipähän näytä märältä. :))) Lisäksi vaikka tämä ei olekaan mikään tekniikan kukkanen, minusta tästä tuli ihan söpö. Jos jatkan koneella piirtämistä (ja etenkin värittämistä), varmaan nauran, kun luen tätä postausta vaikka vuoden päästä. Silti minun on sanottava se: juuri tällä hetkellä olen ylpeä taidoistani. :D Lähtötaso kun oli lähempänä kamelia kuin heppaa.

(Linet ovat muuten ensimmäiset, jotka olen tehnyt ihan ite. Opeteltavaa on, mutta olisi voinut huonomminkin käydä!!)

Tänään aloin värittää vapaasti kopioitavia linejä. Pitäisi piirtää itse, mutta, teki mieli aloittaa suoraan värityksestä, jotta oppisin jotain. Ei tullut häävimpi väritys kuin tuosta suokistakaan. (Näkeehän siitä, että se on suokki???) Nyt katson oikein kunnolla ja pitkään mallia jonkun paremman kuvista ja ei kun uusi yritys taas.



 
 
Ylempi kuva on siis kokonaan (C) minä.
Alempi kuva väritys (C) minä, linet (C) linet Eduscia (dA), tausta (C) Juli.

Ja kyllä, molemmat kuvat menevät käyttöön, vaikka ovat sellaisia kuin ovat! Suokki on Kukka Nimeltään Tähti ja puokki on todnäk. Southern Sacramento RR:n tänä vuonna syntyvä varsa, tai evm-sukuinen fwb.



EDIT:
Löysin Photobucketista säästöstä vielä Bakabakashiin kuvan. SEKIN on ollut käytössä, koska SEKIN oli aikoinaan parasta, mihin pystyin. Nyt se näyttää lohikäärmeeltä. :) Sympaattinen kuva.

 
 
//EDIT 2:
APUA!!! MITÄ TÄSSÄ TAPAHTUU :DDDDDDDDDDDDDDDDD Tämä on ajalta ennen veritiara.org -sivuston olemassaoloa. Ilmeisesti shettis?? Näyttää vähän Saatanan lähettiläältä :DDDDDD

5 kommenttia:

nica kirjoitti...

Ekassa kuvassa hevosen anatomia tosi hyvä! :) Lineen vaan siisteyttä yhtenäisillä viivoilla. Tiedän, että se on vaikeaa hiirellä, mutta kannattaa kokeilla esim. pen toolia avuksi :)

Väritystä saa elävöitettyä vaan harjoittelemalla :) Hopeanmustan kuvassa onkin jo vähän enemmän tekstuuria kuin tuossa suokissa.

Puoliksi Paprika kirjoitti...

Ostin käytetyn piirtopöydän halvalla ja odottelen, että posti sen tuo. :) Ei kuulemma ole hyvä, mutta sillä voi kokeilla ja opetella ennen kuin ostaa kalliin ja hienon (jos edes ostan). Itse asiassa Mel Serenin hepoista olen nyt tänään yrittänyt tuijottaa väritysmallia, mutta sellaiseen jälkeen on miljoonan valovuoden matka :DDD

Olen tosi kiitollinen kaltaisesi huippupiirtäjän kommentista!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo hopeanmusta ei kyllä taida puokki olla vaan arabi.

Puoliksi Paprika kirjoitti...

Ihmekö kun ei vanha Oresama osaa piirtää, kun ei osaa edes katsella :))

Tuire kirjoitti...

Ei varmasti paljon lohduta tällaisen "täysin osaamattoman en ole koskaan opetellutkaan" kommentti, mutta onhan noi oikeasti hienoja! Siis joo, eihän ne tietenkään ole kovin kummoisia juurikin esmes nican tai Latun piirroksiin, mutta kyllä mulle kelpaisi, jos tuollaisia saisin aikaan. Ehkä miekin vielä joskus koitan? Iso ehkä :D